Kuvia tietokoneen näytöltä kännykkäkameralta. Mutta halusin ohjelmiston mukaan :D
Eilen tuli sitten oltua ensimmäistä kertaa elämässäni festareilla. Minä myönnän että tähän asti olen ollut vähän skeptinen.. Siis ihmismassat ja no, ylipäänsä livemusiikki ei ole ihan tuntunut mun jutulta. Tiedättekö, kasa ihmisiä, porukka kiljuu ja mökää, laulusta ei saa selvää, meteli on hirveä ja mitään ei näe. Sen takia en ole tähän mennessä kaivannutkaan mitään livemusiikkia ja ainoat livekokemukset ovat tosiaan niitä laivojen humppaorkestereja.
Mutta kuten kaikki tiedämme, kaikkea pitää kokeilla (koska YOLO) joten olihan sitä nyt festareillekin mentävä. Eihän sitä muuten voi tietää pitääkö vai ei, jollei edes yritä. Muutenhan se on sitä nirsoilu, en tykkää vaikken koskaan ole maistanutkaan.
Jonna tuli matkaani ja minä tietenkin älykkäänä lapsena halusin saapua paikalle heti kun tuo systeemi vain alkaa. Koko rahalla näin sanoakseni. Senkin sitten kyllä tiesi, että kun sinne menee heti kahdelta, niin ainakin sinne puoli yhteentoista on kestettävä. Vaan eihän se niin pitkä aika edes ole (;
Meitsi selfaa vessassa. Too cool for school.
Paikalle päästyämme mentiin sitten hiukan tsiikailemaan Pariisin kevättä. Meillä oli samat ajatukset Jonnan kanssa. Siis koskaan en ole nähnyt (tai ainakaan rekisteröinyt jos olen nähnyt) Pariisin kevään laulajaa. Ja jotenkin petyin, mun mielikuvat oli ihan jossain muualla :D Muutenkin noin aikaisin se oli vielä ihan hakemista ja siellä oli pirun tyhjää. Enkä tiennyt tyyliin yhtään näiden lauluakaan. Koitin kuitenkin näyttää niiden suurimmalta fanilta (ihan kohteliaisuuden vuoksikin) ja hoilasin mukana niissä muutamissa lauluissa jotka peräti osasin. Oli se kuitenkin tosi asia että hiukan pettymys nämä olivat. Siis missään vaiheessa näiden keikka (kutsun näitä nyt keikoiksi vaikka olisikin väärä ilmaus. Olen juntti) ei sillä tavalla lähtenyt tai syttynyt. Sen takia kyllästyttiinkin vähän kesken kaiken ja käytiin hillumassa ja hakemassa vettä. Seistiin sitten vielä hiukan siellä kohtuu edessä ja katsottiin kun ulkomaalaiset bailasivat.
Ja olihan sitä nyt hauska kattoa. Aina jos laulajat pyysi porukkaa taputtamaan, niin yleisö taputti just niin kauan kun käskettiin. Sitten kaikki yksi kerrallaan lopettivat "mittään en tee, mittään en kehtaa tehä". Samanlainen olin toki itsekin, mua jotenkin viehättää tämä suomalaisuus :D
Pariisin kevään lopetettua erehdyttiin Rantalavalle jossa esiintyi tuo Shitter Limited. Elämäni avartavimpia kokemuksia jos näin kauniisti sanotaan.
Ei se ehkä ihan ollut tätä minun tyylistäni musiikkia. Soundiltaan. Eikä sanoiltaan. Eikä oikeastaan miltään muultakaan :D Mutta asennetta sillä jätkällä oli, respektiä. Varsinkin siinä vaiheessa kun se rääkyi kalsareillaan ja kirosi varmaan koko maailman maan rakoon. Jonnan lapsenmieli saattoi järkkyä sitä katsoessa. Ei se kauan onneksi kestänyt, sitten päästiinkin lepuuttamaan mieliämme Poets of the Fallin seurassa.
Mää ja Jontsuki.
Mä puffasin tuon tukan ennen kuin lähdin. Toimii.. Not.
PotF on sellanen bändi että minä toki tiedän sen. Mutta en minä näemmä tiedä mitään niiden uusia biisejä :D Aiheutin Jonnalle harmaita hiuksia kun en tiennyt mitään. Lopulta ne onneksi soittivat jokusen sellaisen laulun jotka olivat suuressa huudossa silloin joskus aikoinaan joten en minäkään joutunut ihan typeryksenä siellä seisomaan.
Tosin se että lauluja en tiennyt ei näiden keikalla edes haitannut, kuten sen Pariisin kevään kanssa. Sillä laulajalla (jonka nimeä en tiedä, enkä googlaa) oli ihan hirmusen mahtava meininki siellä lavalla! Tuntui että näiden keikan aikana aloin todella ymmärtää mikä se juttu livemusassa on. Laulaja juoksi ympäri lavaa, me Jonnan kanssa naurettiin ja kauhisteltiin miten se edes jaksaa. Mahtavia tyyppejä ja mainiota meininkiä, tykkäsin. Päästiin myös tähän suuren maailman meininkiin ja saatiin sitä vesipullo suihkua. Jonna nyt tosin juntteili ja väisteli pisaroita, minä tietenkin asiantuntevasti häpesin siinä vieressä ;)
Joka tapauksessa, tästä jäi tosi hyvä fiilis, oikein mahtavaa ylipäänsä.
PotF:n jälkeen käytiin katsomassa vielä Signmarkin loppuveto. Jonna ei tiennyt siitä mitään, mä tiesin että se on se viittova räppäri, jolta olin peräti yhden (kamalan) biisinkin kuullut. Odotukset eivät olleet korkealla, mutta mä kyllä tykästyin tosi paljon. Se ilo mikä siellä oli, oli ihan tosi mageeta. Niillä oli pirusti porukkaa lavalla, laulut olivat peräti hyviä ja sitten siellä oli kauniita taustatanssijoita. Kauneus on kaunista ja tanssi on kaunista. Ja ilo on kaunista. Tosi hyväntuulista meininkiä niillä, tuntui että tuli itsekin vain naureskeltua, mutta nimenomaan heidän kanssaan. Ei heille. Tykkäsin tosi paljon.
Meidän jalat
Seuraavaksi mentiin vähän istuskelemaan ja kai syömäänkin. Skipattiin siis tämä Appendix täysin, ei se hirveän kiinnostavalta kyllä näyttänytkään. Kun selviydyttiin jatkamaan musiikillista matkaamme, oli vuorossa My First Band. Se oli sellanen bändi, että me ei oltu kumpikaan siitä koskaan kuultu. Ja heti kun ne tyypit pamahtivat lavalle, niin lähinnä ihasteltiin niiden upeaa pukeutumista (siis olivat tyylikkäitä, todella).
Me taidettiin olla ensin vähän sellasia että en tykkää, vaikken koskaan ole kuullutkaan. Mutta siinä kun niitä katsoi ja kuunteli, niin nehän olivat tosi hyviä! Siis niin ihanan iloinen se laulaja, kaikki jätkät olivat suunnattoman tyylikkäitä. Biisit olivat tosi kivoja ja meikäläinen lauloi siellä hienosti mukana vaikken niitä koskaan ollut kuullutkaan. Suorastaan rakastuin näihin, ihan loistavia :D Ja kyllä sitten kun ne soittivat tämän kappaleen ja minä tajusin että olen peräti kuullut tämän joskus, niin tuntui että oma meininki vain parani. Kun ainakin saatoin yrittää laulaa hieman paremmin mukana.
Älyttömän kiva bändi kyllä kaikin tavoin. Onneksi mentiin katsomaan, olen tänäänkin vain bailannut näiden biisien mukana, ihana fiilis!
Mä tykkäsin tästä laulajasta
Ja Jonna tuosta kitaristi(tai basisti)sta joka on tuossa lehtipaidassa oikealla. Ihanan tyylikkäitä hei, mä oikeasti rakastan sitä kun esiintyjillä on jotain cooleja releitä ja hieno pukeutumistyyli. Rakastan.
Pete Parkkonen ei kiinnostanut oikein kumpaakaan. Käytiin kuitenkin vilkaisemassa, moppi oli laulamassa. Siis magee tukkahan se on, en mä sitä sano. Huimaa kuinka iso se tukka voi oikeasti olla :D Katseltiin jokunen biisi, ei se hirveästi iskenyt kumpaankaan mutta tulipa vilkaistua.
Seuraavaksi olikin Herra Ylppö & Ihmiset. Mä tiedän näiltäkin peräti muutaman kappaleen joista todella tykkään. Kuitenkin suurin syy siihen miksi halusin mennä näiden vetoa katsomaan oli se, että mun mielestä tuo Herra Ylppö on niin sympaattinen. Siis tiedän että se ei välttämättä ole se adjektiivi mitä jokainen käyttäisi matalaäänisestä, kaljusta, mustiin pukeutuvasta äijästä. Mutta mun mielestä se on suloinen ja sympaattinen. Ja sillä on kiva ääni. Ja kuten sanoin, ne biisit ovat hyviä :D
Tuosta keikasta voi kai sanoa että todella, Herra Ylppö oli just niin ihastuttava kuin yleensäkin. Ja soittivat ne muutamat biisit jotka itse tiedän. Tykkäsin kyllä tästäkin. Tosin ihan kokonaan ei edes katsottu, Jonna lähti tässä välin pois ja itse en ihan enää jaksanut seistä paikoillani enää.
Mun upeat kynnet. Näyttivät siltä kuin joku parkinsonin taudista kärsivä olisi rajannut, mutta ei se häiritse ainakaan tässä kuvanlaadussa.
Seuraavaksi oli vuorossa Jannika B, kuten kuvasta näkyy. Hirveästi ei innostanut ja alkoi pikku hiljaa väsyttääkin. Menin silti eturiviin, lähinnä koska se oli lähes tyhjä, siellä oli tuuletin ja koska siihen etuaitaan pystyi nojailemaan, tuohon aikaan illasta ei enää hirveästi istumapaikkoja löytynytkään.
Tämänkään keikka ei ihan lähtenyt. Ehkä olin vain väsynyt ja tuulettimen naamaan puhaltaminen väsytti vielä lisää. Silti se vain jotenkin jäi vaisuksi. Yritin nyt laulaa mukana niissä noin kahdessa biisissä jotka tiesin (miten mä en yhdeltäkään esiintyjältä tiennyt kuin noin kaksi kappaletta) jotten näyttäisi ihan zombilta kun eturiviinkin oli tungettava :D
Sen jälkeen esiintyi AHOLA, jonka julmasti skippasin. En jaksanut kävellä ja koska Reckless Lovella oli sen verran intohimoisia faneja, että sinne jäi melkein eturivillinen porukkaa heti Jannika B:n jälkeen odottamaan ja itse halusin myös olla siellä etuosan tuntumassa. Vaihdoin hiukan keskemmälle eturiviä ja hilluin siinä kännykän kanssa tappelemassa sen kolme varttia.
Vaihdan nyt ovelasti aihetta.
Tähdet tähdet. Siinä oli ohjelma johon mä oikeasti tykästyin ihan hirveästi. En sen jälkeen ole mitään tuollaista ohjelmaa yhtä intohimoisesti katsonut, ja viimeksi olen noin katsonut varmaan jotain Idolsin ekoja kausia tai jotain tuollaista :D Ei telkkarin katsominen hirveästi kiinnosta. Mutta Tähdet, tähdet oli hyvä ohjelma, katson sitä nyt oikeastaan uudestaankin kun sitä uusitaan.
Joka tapauksessa. Ennen tuota ohjelmaa mulle ei Olli Herman sanonut näin niinkuin yhtään mitään. Mä olin sellainen sivistyneisyyden huippu etten koskaan tajunnut sitä Pelle Hermanniakaan. Mutta Tähdet, tähdet ja tämä veto muuttivat koko maailmani ja käsitykseni. En edes aloita sitä tarinaa siitä kuinka paljon mä tykkään ja arvostan ja rakastan tuota vetoa, ihan mahtava. Ihan jo tuon takia mä tykästyin Olliin suunnattomasti ja se oli Irinan kanssa kun suosikki koko kisan ajan (ja olen yhä katkera siitä kun Irina ei voittanut, vaikka oli kokonaisuudessaan kyllä paras :D). Ja ihan tuon ohjelman ja tuon vedon takia aloin pikku hiljaa pohtia että voisin teoreettisesti ainakin mennä Recklessiä katsomaan. Ensi kuussa olen menossa. Ja ihan niiden takiahan mä juuri tuona päivänä (ja kenties juuri niiden takia koko festareille edes vaivauduin?) tuonne halusin. Mielenkiinnosta.
Mahtiluokan pysäytyskuva. Tosin tämähän on parempi kuin se kuva jonka Jannikasta otin, että sinäänsä.
Neljänkymmenenviiden minuutin odotus palkittiin kun tyypit pomppivat lavalle riehumaan. Näin positiivisessa mielessä :D
Täytyy sanoa että kyllä mä siinä heräsin. Oikeastaan heti. Enää ei painanut pitkän pitkä festaripäivä, ei väsyttänyt. Siellä minä kaikessa järkevyydessäni kiljuin ne loputkin äänen rippeet jotka olivat koko päivän huutamisen jälkeen jäljellä (oikeasti tuo kiljuminen on mulle tosi hankalaa. Mä en osaa sillä tavalla kiljua. You know. Opettelin tuossa koko päivän aikana siis ihan vaan kiljumaan, huutamaan. Kyllä se sujui tuolla keikalla jo huomattavan paljon paremmin, vaikka turhan usein ääni särkyikin kun menin liian ylös tai kuulosti kauhealta kun jäin liian alas. Tuskin se ketään muuta häiritsi, mutta olen niin kontrollifriikki. Mähän en vieläkään saanut edes käsiä nostettua sitä mun tiettyä rajaa ylemmäs. En vaan kykene. Enkä voi pakottaa itseäni).
Ja mitäpä voi sanoa. Siis meininki oli ihan mahtava. Mökä oli korvia huumaava, itse jaksoin vielä ihan kevyesti kiljua ja heilua sillä omalla säälittävällä tavallani. Ja huomaa kuinka hyvä fiilis mulla oli, siis olihan se joo näin lähellä etten kolkannut takana olevaa känniläistä kun se kippaili viinasensa mun niskaan ja pomppi sylissä. Mutta sain peräti unohdettua tämän suurimmaksi osaksi ja keskityttyä olennaiseen. Se kun ei tosiaankaan ole mikään itsestäänselvyys.
Hyvä hyvä fiilis, ihan älyttömän hienoa. Meitsi osasi kaikki biisit, kahta lukuunottamatta (se kaksi on joku mun juttu, hah). Ja äh, ylipäänsä. Lavashow oli hienoa, iloista, mukaansa tempaavaa. Ja kyllä Recklesillä oli ehdottomasti hienoimmat valot. Siis se valoshow oli tosi upeaa. Muilla oli joko tylsää tai epilepsiakohtauksia aiheuttavaa. Noilla se oli oikeasti tosi hienoa, olisin voinut ihan jo valoja katsella koko keikan ajan :D
Olin tosi iloinen, tosi tyytyväinen että seisoin härkäpäisesti siellä eturivissä vaikka sinne meinasinkin kuolla. Ja voidaan sanoa että tämä todella innoitti, ihan erilaista katsoa näitäkin livenä. Hienoa, oikein hienoa. Nyt vain alle kuukausi odottelua ja Naantaliin :D
Näiden vedon jälkeen minä taisin vähän pelätä sitä suuren maailman meininkiä ja väistin kun rumpukapulat lensivät yleisöön. Vaan hei, en mä niitä päähäni halua. Vaikkeivat kyllä lähellekään edes tulleet :D
Edustusselfietä :D
Ja kellonaika selittämässä. Kahdesta asti oltu...
Recklessin lopetettua menin vähän kuuntelemaan Lauri Tähkää. Lauloin ja tanssin siellä mummojen kanssa tuolla energialla joka oli herännyt. Ja tosiaan, lauloin vaikka taisin olla jo sitä mieltä että ääntä ei lähde enää ikinä, olisin ollut kaunista kuultavaa. Kauniimpaa kuin yleensä.
Lopuksi oli vielä Leningrad Cowboys. Tästäkään kokoonpanosta en tiennyt kuin isot tukat ja yhtä isot kengät. Katsoin heitä noin puoli kappaletta, sitten olinkin niin väsähtänyt että lähdin haahuilemaan bussille. On kyllä heidän edukseen sanottava, että hyvinhän nuo kuuluivat soittavan ja laulavan. Myönnettäköön että mun oletus oli jossain ihan muualla kun koko bändi näyttää ulkoisesti niin pelleltä :D Ehkä se on positiivista, jäävät mieleen.
Huh hei. Ensimmäiset festarit takana. Mikäs tässä, olen nyt fiilistellyt sitä eilisen hyvää tunnelmaa.
Oli joitain pettymyksiä. Mutta oli myös suunnattoman hyvää lavaesiintymistä ja hyvää meininkiä. Nyt mä todella tiedän millainen on hyvä ja huono esiintyjä livenä. Niillä hyvillä oli niin mahtava meno ja hyvä mieli että niitä oli ilo kuunnella, suurimmaksi osaksi sitä itsekin vain nauroi ja iloitsi kun esiintyjästä huokui se ilo ja rentous.
Ja kyllä se vaan on niin, että ehdottomasti parhaiten mieleen jäivät My First Band sekä Reckless Love. Positiivista on se, että ensimmäinen näistä oli kuitenkin se nevahööd bändi, jolta olin kuullut sen yhden biisin. Nyt olen kuunnellut niitä vähän enemmän, tykkään ihan suunnattomasti, kivoja biisejä.
Reckless taas oli sellanen että sitä on nyt tullut muutenkin kuunneltua, mutta sain tästä kyllä uutta boostia kun se live-esiintyminen oli niin mageeta.
Hah, halusin hehkuttaa johonkin ja onpa jotain muistoja itsellänikin näin kirjoitetussa muodossa.
Nyt kai voi vain sanoa että I am happyy ja clap along vai miten se meneekään :D
Vielä viimeinen. Ihan mahtavaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti