Hurjailua kahluualtaassa

Ei satanut, joten olen tyytyväinen. Ja hei, tänään mä olin oikeasti ajoissa. Siis liiankin ajoissa, mutta vaihteeksi näinpäin.

Mulla oli Pomo, tunnilla myös Vinski, Kaisa, Nikkis, Elvis ja Seppo. Pomo jatkoi toiselle tunnille.
Jep, ei todellakaan ollut mikään ensimmäinen arvaus tuo Pomo, mutta vaihtelu virkistää ja haasteita otetaan vastaan, vaikka olenkin jo todennut etten ikinä opi ponilla ratsastamaan. Aina kai kannattaa hakata päätään seinään ;)

Aikani hilluttuani ryhdyin harjaamaan karsinassa nököttävää ponia. Se oli peräti melko hyvällä päällä, vasta satulavyötä kiristäessä herra sovitteli hampaitaan mun takkiin ja näytti sitä nyrpeää naamaansa. Kun Pompeli oli kunnossa, päästiin lähtemään kentälle. Joka lainehti. Hyi.
Haastoin muuten itseni ja otin tänään sen koulukepin mukaan. Hurjaa jos mikä.

Kesä! Ja joku ponin selässä makaava ratsastaja, en tajua?

Kiipesin ponin kyytiin ja lähdettiin kävelemään. Kenttä oli tosiaan taas vähän märkä, mutta ei se menoa haitannut - oli tosi kiva mennä välillä miehisellä miehellä, eikä sellaisella prinsessalla, jonka kaviot sulavat heti kun ne osuvat vesilätäkköön.
Alkukäynneissä taistelin ensin itseni kanssa, tuntui että kökötin koko ajan vinossa tai muuten kiemuralla, jonka lisäksi se Pomon satulassa istuminen tuntui suunnattomalta haasteelta. Sitten koitin saada sitä karvamatoa eteenpäin, vähän suurempaa ja etenevämpää käyntiä. Pyyntöni oli varmaan turhankin pientä ja vääränlaista, tai ehkä kentän märkyys verotti ponin liikettä, mutta missään vaiheessa ei saatu sellaista "uskomatonta" käyntiä. Ei Pompeli silti madellut etanan lailla, joten sama kai tuo.

Tehtiin myös voltteja, joiden tärkein päämäärä oli se, että poni kääntyy ja kävelee eteenpäin. Asetustakin yritin kai välillä räplätä, mutta se tuntui niin hankalalta ja Pomokin kulki pitkänä ja vähän ohjalla maaten, joten nenä ei kyllä kääntynyt oikein mihinkään suuntaan. Muuten voltit onnistuivat varsin nätisti, kyllä poni kääntyi ja saatiin ihan mukavaa liikettä niillekin. Alkoi myös loppua kohti se oma istumiseni löytyä, eikä ollut enää ihan sellainen olo etten pysy Pomon mukana.

Lähdettiin siitä sitten kevyt raviin ja vain lämmiteltiin ravailemalla ympäri kenttää. Poni kyttäili sitä porttipäätä, joten meinattiin välillä lähteä tunkemaan sisälle. Sain kuitenkin aika kivasti ratsuni takaisin raiteilleen, jäi se oikominen tosi pieneksi.
Kevyt ravi oli ihan mukavaa. Se meni Pomo-asteikolla hyvin. Välillä herra päätti vain juosta uraa pitkin seuraten etummaisen takamusta, joten jouduin koko ajan pitämään sitä raippaa ulkokädessä, kääntävä pohje kun ei millään mennyt läpi ilman pelottavaa taikasauvaa. Mutta siis, sanotaanko että nämä Pomon pöljäilyt olivat hyvin ajoittaisia. Välillä ei käännytty, kuitenkin suurimmaksi osaksi poni kääntyi ihan ilman ongelmaa. Todella usein mun ei tarvinnut lainkaan edes ajatella sitä kääntymistä ja poni silti meni sinne minne halusin. Ja jos se jäi kyntämään uralle, niin joko käyntiin siirtyminen tai raipalla näpäytys palauttivat Pomon järkiinsä. Oikein hyvä siis.

Ravi kulki eteenpäin ihan kylliksi, ainakin minun mielestäni. Pomokin pysyi poissa uralta kun niin halusin ja vaikka pariin otteeseen odotin ponin jo räjähtävän ja karkaavan porttipäästä, niin kertaakaan se ei skitsoillut, vaan kulki asiallisesti korvat törössä ohi jännittävän päädyn. Oikeastaan voidaan sanoa, että kaikki meni silleen tarpeeksi kivasti. Ei supermahtavasti, mutta ei millään tavalla huonostikaan.
Ehkä suurin ongelma näin loppuviimeksi oli se, että Pomo tosiaan makasi ohjalla. En saanut sitä nousemaan, en lyhenemään. Kaikkeni yritin ja koitin oikein lyhentää ja boostata takajalkoja, mutta lopputulos oli koko ajan sama.

Käveltiin hetki, ennen kuin heivattiin jalustimet kaulalle ja lähdettiin rääkäämään itseämme. Harjoitusravia ilman jalustimia, rytkytettiin siinä omaan tahtiimme.
Lähdin oikein innoissani raviin ja Pompelihan puksutti varsin suloisesti eteenpäin. Se liikkui tarpeeksi ja toimi oikein kivasti. Tehtiin niitä voltteja, edelleen asetus oli mahdottoman synonyymi, mutta ainakin reitit pysyivät ja poni kääntyi kai koko ajan ilman ongelmia.
Loppuvaiheessa kyllästyin sitten tasaiseen puksutukseen ja lähdin napauttelemaan takajalkoja ja ravia aktiivisemmaksi. Koitin oikein fiilistellä sitä hammastahnatuubia, pitää vastaan ja laittaa takajalkoja töihin. Ei siitä ehkä ihan hammastahnaa tullut, mutta ainakin saatiin pätkittäin Pompelin peräpää liikkeelle ja herrastahan irtosi aika mageetakin ravia. Minä taas taistelin ruhoni kanssa ja pidin itseni tasaisena ja rauhallisena, jotten lähtisi rytkymään ja pomppimaan suuremmassa ravissakaan. Oikein kivoja pätkiä sieltä tuli, olin tyytyväinen.

Loppuravit kevenneltiinkin ilman jalustimia. Alkuun puhuttiin kahdesta minuutista per suunta, mutta loppujen lopuksi kipiteltiin sitä ravia minuuttitolkulla. Ei se tosin haitannut, mua ei jotenkin edes väsyttänyt tuo ilman jalustimia kekkaloiminen, joten hyvähän se oli kevennellä oikein antaumuksella.
Näissä loppuraveissa keskitin kaiken tarmoni siihen keventämiseen. Mun ilman jalustimia kevennys on niin surkeaa, että se vaatii todellista huomiota. Siksipä suoritettiin sitä ravia silleen, että annoin ohjien vain roikkua, Pomo sai kulkea uraa pitkin ja mentiin vähän ohjat yhdessä kädessä. Poni venytti milloin alas ja milloin ylös, minä taas nostelin takapuoltani mahdollisimman tahdikkaasti ylös sieltä satulasta. Välillä jouduin hiukan ohjaamaan kun herraponi yritti lähteä kekkaloimaan keskelle. Muutaman kerran myös ravi loppui kesken, joko ponia väsytti tai sitten meikäläinen romahti etukönöön :D

Kevennys onnistui hyvin ja poni oli kiltisti. Mua muuten jotenkin nauratti, poni jonka selkään en meinannut uskaltaa vielä pari vuotta sitten ja poni jota mä niin kauheasti jännitin. Nyt mä menin siellä ravia ohjat toisessa kädessä roikkuen, ilman jalustimia kevennellen. Se on hienoa kun Pompeli ei todellakaan ole enää se "pelottava poni".

Jäätiin sitten käyntiin ja loppukäynnit.

Marianne tuntui olevan varsin tyytyväinen. Olin minäkin, ei siinä. Toki tämä vahvistaa sen, että Pomon kanssa hyvin on jotain sellaista, että "suunnilleen tehtiin mitä pitikin", mutta kuitenkin. Oli tuo ihan hyvä, ainakin melkein koko ajan tehtiin mitä pitikin.

Käveltiin ja keskelle. Alas selästä ja Pompeli sai jäädä raatamaan. Meitsi taas meni auttelemaan pienten ponien kanssa. Tunnilla taluttelin Kittyä maastossa, Laki villiintyi ja Kaisa heitti nurin kentällä. Että ihan tapahtumarikasta taas tänään :)

Prinsessasta äijäksi

Musta on jo pitkään tuntunut että toistan otsikoitani :D Tällaista ei ainakaan ole ollut! (Koska miehistyminen on ihan uusi juttu.)

Tallille siis, onnekseni sain auton käyttöön. Tai en nyt suoranaisesti rakasta tuota lumihangessa polkemista, joten sen välttäminen on ihan mukavaa.
Mulla oli Elvis-poni! Tunnilla myös Evita, Vinski, Kaisa, Laki ja Nikkis, Elvis jatkoi toiselle tunnille. Kerrankin olin todella ajoissa ja aikaa oli vaikka muille jakaa. Ponin puunasin nätiksi ja heitin sen varusteisiin. Raipan jätin pois, koska ajattelin sen uuden lumen virkistävän Pullaa tarpeeksi, martingaali taas oli päässä kun poni jatkoi sille seuraavalle tunnille.

Vaikka lumesta ei oikein mitään hyötyä olekaan ja toivon tuon kaiken katoavan, niin olihan se kauhean söpöä kun sai kävellä valkeaan maisemaan keltaisen karvamadon kanssa. Elviskin näytti oikein järkyttyneeltä, ihan lunta on tullut!

Tepsuteltiin kentälle ja kiipesin selkään. Poni oli varsin innoissaan, eikä maltettu millään seistä keskellä odottamassa että ratsastaja saisi itsensä säädettyä. Lopulta päästiin oikeasti liikkeelle ja ikävä kyllä ponin suurin tarmokkuus katosi aika pian tilsojen myötä. Kentän pohja ei tänään ollut parhaimmillaan ja Pulla keräsi aikamoista korkoa alleen, joten vähän väliä meni joku jalka alta. Onneksi tilsa-aika helpottaa tästä pian, vähän tuskallista tuo meno meinasi ajoittain olla.

Käytettiin puolta kenttää ja otettiin rauhassa. Annoin Elviksen kävellä omaa vauhtiaan ja keskityin enemmänkin kääntelyyn. Tein voltteja ja hain sitä asetusta läpi, joka onnistui taas aika kivasti. Pikkasen hankaluuksia oli kun keltsu lyllersi eteenpäin niin laiskasti ja kun alkuun hänen mielestään se porttipää oli jälleen ihan hirveä. Sain silti sen keltaisen nokan oikeaan suuntaan ja ponikin alkoi pian keskittyä asiaan, sen porttipään kyttäilyn sijaan.
Joo, ei tässä oikein mitään vaatimustasoa ollut. Enemmänkin ajatuksena oli lumen muussaaminen ja talvimaiseman ihastelu :D Ei niin köpösellä pohjalla voinut hirveästi vaatia, kun poni meinasi mennä nenä edellä koko ajan.

Otettiin seuraavaksi vähän hölkkäravia. Se alku oli niin karseaa, hah. Pullis kyllä siirtyi raviin ja kaikkea, mutta se vauhti oli samaa luokkaa kuin rollaattorikisoissa. Keltainen mennä sipsutteli, ei edennyt yhtään ja hyytyi käyntiin vähän väliä. Välillä meni jalat sekaisin ja sorruttiin sen takia käyntiin, kun taas välillä ei viitsitty kääntyä ja siirryttiin käyntiin vain sen takia, etteivät muut hevoset söisi meitä. Ne muut hevoset kun olivat taas vaihteeksi ihan kamalan pelottavia.
Alkuun vähän kökköiltiin, sen jälkeen uskalsin pikkaisen pumpata ponia eteenpäin, kun ei me nyt voitu koko ajan käyntiinkään lösähtää. Elvis lämpeni siinä aika pian ja ravi alkoi tuntua paljon miellyttävämmältä, kun se ei ollut sellaista juoksuhiekassa raahustamista.

Tehtiin jonkin verran ympyröitä ja voltteja. Kääntyminen oli tosiaan välillä jotenkin ongelmallista, ei käännytty heti vaan vasta tahkomisen jälkeen. Saatiin kuitenkin aikaan myös hyviä ja nopeita ympyröitä, jotenkin asettuneella ponillakin jopa.
Tänään otin myös urakaksi sen kevennyksen tuntemisen.. Ei siitä vaan tullut mitään, jotenkin tänään en löytänyt oikeasta ja väärästä kevennyksestä suunnilleen mitään eroa. Täytynee ruveta taas taistelemaan asian kanssa, ehkä se joskus löytyy kunnolla.

Joo, Elvis oli varsin kiva ja kaikkea, ei siinä mitään. Oltiin iloisia kun sipsuteltiin lumi"hangessa". Jonkinlaisen hölkkäilyn jälkeen siirryttiin käyntiin ja rauhoituttiin, on se "hangessa" kahlailu kuitenkin raskaampaa kuin tasaisella maalla meno.

Ja tosiaan, pieni Prinsessaponi miehistyi tänään. Olen kovin ylpeä Elviksestä, hän on niin äijä!
Pikkuinen Laki-poni pukitteli siis ratsastajansa alas ja sen jälkeen tuo kirjava paholainen päätti hölkkäillä meidän luoksemme. Me seistiin siinä Pullaponin kanssa asennossa ja odotettiin, että Laki pyydystettäisiin.
Se oli kuulkaa jännää. Minä katsoin että ei vitsit, nyt tuo poni tulee tänne ja mielessäni juoksi se hetki, kun Laki jahtasi meitä ja Elvis juoksi täysin paniikissa karkuun.
"Eli kohta tää Elvis saa slaagit ja katkoo kinttunsa, kun se juoksee karkuun korkkarit jalassa."

Mikäs siinä. Minä silittelin keltaista ja kuiskailin sen korvaan rohkaisevia sanoja, samalla toivoen, että Laki-poni muuttaisi kurssinsa ja jättäisi meidät rauhaan. Se oli liikaa pyydetty ja poni tuli suoraan Elviksen naaman eteen seisomaan.
Juuri silloin kun minä olin sataprosenttisen varma että seuraavaksi Pulla räjähtää suuntaan x, niin ne alkoivat haistella toisiaan. Siis Elvis haisteli sitä pientä ponia.

Härregyyd. Olen vieläkin ihan järkyttynyt ponin äkillisestä miehistymisestä. Jumankauta - poni joka juoksee silmät päässä pyörien karkuun, jota maailma aina murjoo ja jonka kaikki muut hevoset syövät, seisoo nyt rauhallisesti paikallaan haistelemassa uutta ystäväänsä. Poni on aika äijä. Oikeastaan se oli melkein koskettava hetki - kerrankin maailma oli kiltti pienelle Elvis-ponille :)

Okei okei, Pullan jänishousuilu jatkui heti kun jatkettiin matkaamme, eikä meinattu päästä mihinkään kun iiks, voihan vaikka Nikkis syödä meidät sieltä kymmenen metrin päästä! Mutta sen pienen ja ohikiitävän hetken ajan poni oli mies.

Otettiin myös harjoitusravia, joka sujui varsin näpsäkästi. Elvis oli reippaanpuoleinen ja eteni tosi mukavasti. Edelleen tosin tilsat hankaloittivat menoa, mutta pääasiallisesti mentiin kivemmin kuin alkuraveissa. Keskityin vain istumaan alhaalla ja paikoillani, tein vähän voltteja ja hain asetusta. Eipä tässäkään mitään ihmeellisempää, vähän kauhomista vain siellä lumihangessa.
Lopulta lähdettiin keventelemään ja siinä vaiheessa keltainen ilmeisesti ei ihan ymmärtänyt jutun jujua. Saman tien kun minä aloin keventää, niin poni lähti kaahaamaan alta kuin pikkuinen ferrari. Nosti laukankin, tosi nätisti ja kauniista. Valitettavasti katkaisin ponin siivet saman tien ja hidastelin sen siistiin loppuraviin. Pulla oli ihan pettynyt kun ei päästy laukkaamaan, heh.

Kevenneltiin, tänään en kauheasti päästänyt edes ohjaa kun se pohja oli sellainen. Lähinnä vain keventelin, hiukan löysäsin tuntumaa ja annoin Pulliksen puksuttaa uran tuntumissa. Poni taas rillutteli reippaasti eteenpäin, vauhtia oli koko tunnin edestä. Lopulta jäimme käyntiin ja käveltiin loppukäynnit.

Poni oli hauska. Se on kai ainoa mitä voi sanoa, heh. Ihan hauska puksuttelutuntihan tämä oli, ei mennyt erityisen hyvin tai huonosti, mutta eipä tuolla mitään vaadittukaan. Kunhan kipsuteltiin pikku hangessa pienen ponin kanssa :)
Käveltiin ja keskelle. Alas selästä, minä lähdin talliin kun taas keltainen jäi raatamaan.

Autoin siinä taas porukkaa hevosten kuntoonlaitossa ja lähdin taluttelemaan. Käppäilin Kaisan mukana maastossa, kentän puolella jatkoin Lakin ihmisraippana.
Vallan mukava päivä kaikkineen. Hyväntuulista "pakkaspäivän" puuhailua (niin, ei kai siellä pakkasta ollut ja tosi lämmin muutenkin).
Hyvä talvisää siis kaikin tavoin.

Ulkoasunmuutos tai jotain

Mulla ei tosiaan talvikuvia ole, joten jouduttiin vain tyytymään tähän. Ainakin väri vaihtui pinkistä siniseksi, joten kai tämä talvisempi on :)

Banneri on tällä kertaa harvinaisen pelkistetty, halusin uusimpia kuvia mukaan ja lopulta se näytti parhaimmalta noin. En tiedä, mutta nyt on ainakin jonkin verran virkeämpää taas, kun saatiin uutta näköä tännekin.

Voidaan siis potkaista joulunodotus virallisesti käyntiin minunkin puolestani!

Bäckii, äkkii ja cadillackii

Pyöräily on palannut ja nyt matkakin on suunnilleen kaksinkertaistunut. Eipä tässä mitään, huomaa vaan ettei mitään ole tehnyt kun ei meinannut enää jaksaa liikkua mihinkään.

Tänään olin siis tallilla, jippii! Ratsuna oli Evita, se ei ollut ihan niin jippii, mutta fiilikset olivat huomattavan paljon korkeammalla kuin viime aikoina. Ihan hyvä näin ja toivottavasti pysyvätkin ylhäällä, mutta..
Tunnillamme myös Elvis, Vinski ja Seppo, Evita jatkoi vain ihan viimeiselle tunnille. Harjasin kirjavan siistiksi ja kauniiksi. Kaisakin päätti karata siinä välissä, joten päädyin hepan metsästysmatkalle. Sen jälkeen karvajalka varusteisiin ja löllöteltiin rauhaksiin kentälle.

Näissä on niin mukavat ja iloiset värit, että miksipä ei.

Kohtasin saman ongelman, jonka olen joskus nähnytkin. Meitsi kun yritti kauniisti kiivetä kyytiin, niin Evita näki parhaakseen vain peruuttaa alta pois :D Yritä siinä sitten kehitellä jotain nerokasta, jotta poni pysyisi paikallaan. Marianne tulikin auttamaan avuttomassa yrityksessäni ja valaisi, että kirjava on vain herkkä kuuntelemaan. Jaajaa.

Pääsin selkään ja lähdettiin kävelemään. Tämän päivän ideana oli muuten se, että pistin ne jalustimet suunnilleen oikean pituisiksi ja päätin vain olla välittämättä siitä, että jalat heiluvat kuin aivokuolleella. Onhan se rasittavaa, mutta parempi kai niin kuin polvet suussa hipsuttelu..
Käveltiin siinä, minä puskin heppaa liikkeelle. Evita oli varsin löysä, mutta sain mä ajoittain siitä sellaista kivaa ja melko aktiivista liikettäkin irti. Koska olin tänään supertosissani vääntämässä, niin lähdin tekemään voltteja ja hakemaan niillä asetusta läpi. Näin käynnissä se onnistui oikein hienosti, sain rouvan nenän kääntymään oikeaan suuntaan, eikä volttienkaan koko muuttunut mitenkään ratkaisevasti. Erittäin hyvä.
Meillä oli muuten pieni kirjava lisäke mukana melkein koko tunnin. Heh, mua meinasi ajoin pelottaa kun pystyin melkein potkimaan Seppoa kauemmas, mutta Evitaa ei seuraponi haitannut lainkaan. Varmaan pikemminkin päinvastoin.

Siirryttiin siitä kevyt raviin ja ravailtiin rauhaksiin ympäri kenttää. Minä väänsin ja väkersin niitä voltteja, edelleen hain asetusta ja etsin tatsia koko hevoseen. En tiedä, tänään kääntäminen meinasi mennä ihan pullaamiseksi välillä. Evita saattoi kesken käännöksen lähteä huitelemaan jonkun kaverin perään ja joskus jäädyttiin uralle jonkun Vinskin takapuolta seuraamaan. Sain kuitenkin homman aika nopeasti toimimaan, mutta oli siinä jonkun aikaa sitä kädenvääntöä (mitä haittasi se, kun ei niitä pohkeita voinut käyttää! Se on kamalaa - millä tahansa muulla hevosella sä voisit "kolauttaa" pohkeella että hei, eipä nyt harhailla sinne. Mutta Evitan kanssa se on sellainen "löyhyttelenpä tätä pohjetta tässä kyljessä, viitsisitkö olla kiltti poni ja olla rynnimättä sinne toisen hevosen perään?")
Noo, sain mä sen aikeet välillä estettyä, eikä siis ihan joka kerta kaaduttu omille teille. Silti.

Silloin kun Evita kääntyi kunnolla, oli hyvä keskittyä asetuksiin. Ravissa nokka ei kääntynyt yhtä hyvin kuin käynnissä, mutta saimme silti pätkiä ja hetkiä jotka olivat oikein hyviä ja kivoja.
Sen lisäksi se ravikin oli ihan kivaa, siis ihan reipasta ja mukavaa. Pari kertaa hiihdettiin alta kuin vanhat ravurit, välillä taas löysäiltiin kuin mummot haudassa. Suurimmaksi osaksi eteneminen oli kuitenkin oikein hyvää ja mukavaa. Sitä mä en tosin arvostanut, kun Evita jossain kohdassa keksi että uralla kulkeminen on supermälsää ja on paljon kivempaa vain oikoa toisten takapuolia ihastelemaan. Yllättäen se ei kertaakaan päässyt tätä toivettaan toteuttamaan (bravo!) mutta jo se oli ärsyttävää, kun vähän väliä hevosen lapa pullotti sisälle ja kaula kääntyi iloisesti ulospäin. Onnekseni olen edes jotain sisäistänyt ja tajusin joka kerta pitää sen sisäohjalla uralla ja tämäytellä parhaani mukaan sillä sisäpohkeella kirjavaa ruotuun.

Otettiin hetki käyntiä, ennen kuin alettiin pamautella laukkaa eteenpäin. Piti tehdä lyhyellä sivulla voltti käynnissä ja nostaa siitä laukka pitkälle sivulle. Marianne käski ratsastaa Evitaa yhtä hyvin kuin Elvistä, joten valmistauduimme suureen urakkaamme maltillisesti.
Ne voltit onnistuivat oikein hyvin. Kerran Evita pääsi ryykäämään toiseen päähän kenttää, mutta muuten voltit onnistuivat ja poni malttoi odottaa. Haettiin hiukan asetusta ja virittelin karvajalkaa reippaammaksi aina siinä voltilla, jotta saisin sen oikein räjähtämään nostoissa, heh. Voltin jälkeen keskityin oikein siihen suoristamiseen, jotta nostaisin oikeasti vasta suoralla hevosella. Kaiken huipuksi painotin myös sitä, että laukka nousisi ennen kulmaa, ei keskellä kaarretta.

Laukat nousivat vallan mainiosti. Ensin nyt tuli pari sellaista löysempää siirtymää, mutta Evitan lämmettyä me vallan räjähdeltiin! Aika paljon riitti pelkkä istunnalla tuuppaus ja mummo pisteli jo menemään. Nostotkin olivat oikeasti aika kivoja, kenties turhankin räjähtäviä mutta mun mielestä parempi niin. Laukka sujui oikein hyvin, mitä nyt mun jalat heiluivat ja muutenkin istuin ääliömäisesti. Njaa.
Muuten kuitenkin hyvin, Evita eteni laukassa, piti sen yllä ja sain ihan itse hiljentää. Jes! Saatiin tosin Seppo-ponikin innostumaan pikkuisen liikaa, kun se päätti räjähdellä kanssamme laukkaan :D Hups.

Vaihdettiin suuntaa ja pisteltiin laukkaa menemään myös tähän suuntaan. Evita ihan viuhki sitä laukkaa eteenpäin, mentiin ihan täysiä! Hauska tapaus.
Volteilla tosin vauhti meinasi jo käydä kohtaloksemme. Muuten saatiin ihan okei voltteja, mutta yhdessä vaiheessa heppa ei meinannut millään honata, että sisäpohje tarkoitti taipumista ja asetusta, ei suinkaan "täyttä laukkaa eteenpäin". Olin kuitenkin tyytyväinen, kun sain kirjavan lopulta asettumaan ja rauhoittumaan, jonka jälkeen saatiin aikaan tosi räjähtävä nosto. Ja jottei unohdettaisi laukan negatiivisia piirteitä niin joo, välillä nostomme kariutuivat kun heppa oikaisi reitin noin 50 metrillä.

Lopulta jäätiin käyntiin ja käveltiin loppukäynnit.

Joo-o, fiilikset pysyivät parempina mikä on tietysti ehdoton plussa. Muutenhan tämä meni käytännössä yhtä hyvin kuin aiempinakin kertoina. Eli varsin hyvin, oikein onnistuneesti. Tehtiin ja onnistuttiin, muutamaa ryykimistä lukuunottamatta. Ihan hyvä siis.
Keskelle, alas selästä ja poni talliin. Innostuin jotenkin puunaamaan Evitaa, harjailin sen superpuhtaaksi, tukkaakin vähän selviteltiin. Kyllä karvajalka näytti hienolta kun hän lähti viimeiselle tunnille puurtamaan.
Minäkin taas vähän autoin ponien kuntoonlaitossa ja tunnilla taluttelin Laki-ponia. Oli siinä menoa, en meinannut jaksaa juosta perässä kun Laki päätti pistää ihan tosissaan sitä laukkaa menemään :D

Lopulta kotiin, täytyy sanoa että varsin raskasta. Mun pyöräilymatkahan nyt suunnilleen kaksinkertaistui ja tuota noin.. Ehkä se tästä, jos kunto vaikka kasvaisi tai jotain.

Katsos, päivää taas

...
...
...

Krhm..

Heh.

Miten on, uskotteko kohtaloon? Musta tuntuu, että mun pitäisi alkaa uskoa.
Viimeksi ratsastustauko kesti kolmisen viikkoa. Nyt about... no, kolme päivää tai jotain.

En mä edes voi selittää tätä. Mä olen suunnattoman kiitollinen tästä. Uskomatonta, kuinka mua voidaankaan auttaa. Useimmiten tuntuu, ettei maailma tarjoa sulle mitään hyvää ja sitten tuleekin se jokin, joka muuttaa kaiken. Mä en ymmärrä, en mitenkään.

Kyllä. Mä pääsen lauantain tunneille takaisin. En käsitä tätä.
Toki hiukan joudun säätämään, vähän vaikeuksia tuon kulkemisen kanssa. Mutta tämä mahdollisuus on niin suuri, etten voi jättää sitä käyttämättä.

En tiedä miten kaikki tulee jatkumaan, en lainkaan. Tiedän vain sen, että tällä hetkellä mä pääsen takaisin. Että mä en joutunut vieläkään kokemaan sitä pitkän tauon tuottamaa tuskaa. Näemmä tauot eivät vaan saa pidettyä mua poissa hevosen selästä.

Ja olen siitä kiitollinen.

"Moi"

"Mun on pakko lopettaa, kunnes saan asiat selkiintymään..."

Suunnilleen tuollainen viesti lähti Mariannelle juuri äsken. Epämääräinen tauko on iskenyt.
Voisin lupailla kirjoittaa jotain hauskaa ja ihanaa tänne tämän tauon aikana, mutten itsekään usko siihen. Korkeintaan niitä perusangstailuja.

Palaamisesta en tiedä. Ehkä ensi viikolla, ehkä ensi vuonna. Ehkä ei koskaan. Mikään ei ole varmempaa kuin epävarma.


Mä olen niin onnellinen, että nämä kaksi viimeistä kertaa kuluivat mahtavien keltaisten kyydissä. Meillä oli hauskaa ja onnellista. Enkä ehtinyt murehtia tätä.

Hyvästi. Tavataan jos tavataan, kukaan ei vielä tiedä.

Suuremmat hevosvoimat alla

Kas päivää. Hih. Tänään oli jälleen onnenpäivä, taulussa seissyt nimi alkoi kyllä E-kirjaimella, mutta Evitan sijaan pääsin pienen keltaisen Elviksen kyytiin. Pienet asiat ilostuttavat ja parantavat päivää, tällä kertaa mun päiväni kirkastui ihan sen takia, etten joutunut ratsastamaan sillä Evitalla. Hupsis.

Elvis oli jo toisella tunnilla ja seuranamme hölkkäsivät Pomo, Nikkis, Evita, Jack ja Laki. Tuli siinä vähän täristyä ja kunnosteltua poneja. Sen jälkeen kentälle, nyhdin Pullalta martingaalin ja kiipesin selkään. Päädyin muuten tänään taas siihen raippaan, vaikka oletinkin Elviksen olevan reippaampi näin pimeään aikaan.

Hyi. Sanalla sanoen kylmä. Peräti jäätävää.
Lähdimme reippaasti askeltamaan sitä alkukäyntiä, poni oli alusta asti mukavan etenevä. Reippauden vastapainoksi Elvis oli sitten suoruuden puolesta huonompi kuin yleensä. Sen kaula kääntyi vähän väliä sivulta toiselle ja poni valahteli uralle. Sitä taisi hiukan inhottaa se kentän märkyys, prinsessaponit eivät voi kulkea keskemmällä jos ura on kuiva ja kutsuva. Yritin siitä huolimatta hakea pohkeet kylkiin ja pitää Elviksen suorana. Pyysin ajoittain hiukan lisää askelta ja kokosin ohjaa melko nopeasti käteen. Pulla kun pikkaisen tuijotteli turhuuksia, joten halusin alusta asti vääntää sen asetuksen kanssa. Tehtiin voltteja, minä asettelin. Suorillakin vääntelin ponin nokkaa sisälle, jottei herra kuikuilisi vihreitä miehiä. Voltit olivat varsin kivoja ja onnistuneita, enkä ollut lainkaan pettynyt siihen asetukseenkaan. Elviksen nenä kääntyi, korvat kuuntelivat ja saatiin jokunen voltti ihan sillä "kunnon" asetuksella, eli poni ei suoristunut pökkelöksi vaikka myötäsinkin asettavalla ohjalla. Jes!

Aloitettiin käyntiväistöillä. Käännettiin lyhyeltä sivulta keskihalkaisijalle ja väistätettiin vuoronperään vasemmalle ja oikealle. Väistöt olivat aika kohtuullisia, taisivat sujua paremmin kun väistettiin oikealle.
Se suoruus on ongelma, aina ratsuni kaatuu lapa edellä kun en saa tuettua tarpeeksi. Onnistuin kyllä aina suoristamaan siinä välissä, Mariannekin oli tyytyväinen kun olen oppinut suoristamaan. Vielä kun ne väistöaskeleet löytyisivät yhtä hyvin, niin johan mentäisiin hienosti.
No, saatiin me joitain pätkiä ihan nättiä väistöä. Lyhyitä pätkiä tietenkin vain, joskus vain muutamia askelia. Olin kuitenkin tyytyväinen. Taas muuten huomasi sen mun oman jännittymisen, on se hirveää kun yrittää vääntää väistöä jossain ihme rusettisolmussa, jäykkänä kuin se pahamaineinen heinäseiväs..

Siirryttiin kevyt raviin, jota hölköteltiin ensin jokunen kierros, sitten lähdettiin vääntämään väistöä. Elvis oli ravissa erittäin reipas. Melkein jopa turhan reipas, johan siellä oli ratsastaja ihan äimänkäkenä, kun lauantaisin eteenpäinpuskettava poni päättääkin tänään sipsutella ravia kuin suurinkin herkkäsielu. Koitin keventää hitaasti ja rauhallisesti, otin pieniä pidätteitä ja lähdin pyörittämään Pullaa volteille. Asetus haettiin läpi ja vaihteeksi voin oikeasti jopa sanoa, että saatiin se asetus kunnolliseksi. Ei siinä, ihan hyvin tuo poni toimi, mutta oli pakko heittää se raippa pois. Meidän käännökset meinaan venähtivät turhankin suuriksi, kun vauhdin takia eivät jyrkät käännökset tuntuneet onnistuvan :D
Raipan hylkäämisen jälkeen löytyi Pullasta rauhallisempikin tahti ja sain ponin kääntymään terävämmin. Sen jälkeen olikin hyvä lähteä testailemaan raviväistöjä, joita tehtiin taas keskihalkaisijalta uralle, tällä kertaa tosin vain määrättyyn suuntaan (ensin vasemmalle).

Hidastaminen oli oma numeronsa, eihän Elvis nyt hidastaa oikein jaksanut. Sen lisäksi yksi vesilammikko tuli herra hienohelman reitille, jolloin vakava raviväistön yritys muuttui Elviksen "iik, kaadutaanpa äkkiä sivulle ettei vaan jouduta kulkemaan tästä hirveän syvästä vesilammikosta!!1"-skitsoiluksi.
Sain silti joitain onnistumisen elämyksiä. Tunsin että me saatiin jotain aikaiseksi. En tarkemmin kyennyt määrittelemään onko se "jotain", kenties lapa edellä kaatumista vai oikeaa väistöaskelta, mutta Marianne sanoi, että me tehdään hyviä ja aktiivisia raviväistöaskelia, joten ei se tainnut ihan surkeasti kuitenkaan mennä.
Oikealle väistäminen tuntui sujuvan peräti kehnommin näin ravissa. Istuttiin siinä välissä alas harjoitusraviinkin, mikä ei muuttanut väistöjen tilannetta yhtään valoisammaksi. Ei se tosin haitannut, se harjoitusravi tuntui meinaan supermageelta! Pulla ravasi niin kivasti eteenpäin, oikein aktiivisesti ja reippaasti ja meikäläinen rytkyi kyydissä täysin mukana. Oltiin ihan true-kouluratsukko, heh.

Otettiin käyntiin ja käveltiin hetki.

Mariannen mukaan poneja masensi, kun eilen he eivät päässeet lainkaan laukkaamaan märän kentän takia. Vääryys piti oikaista tänään ja saatiin jälleen lupa baanailla. Muut kävelivät keskemmällä, kun yksi puksutti laukkaa uraa pitkin, mieluusti jopa kevyt istunnassa. Jee!
Se kävelyosa oli ihan hirveä. Niin kylmä, että meikäläinen oikein tärisi siellä ponin selässä. Yöks. Onneksi päästiin siitä sitten laukkaamaankin. Elvis nosti laukan helposti ja mukavasti, tosin nosto nyt kökki ja laukkakin tipahti parin askeleen jälkeen alas. Pienen sähläämisen jälkeen sain laukan nousemaan ja aloin parhaani mukaan pyörittää laukkaa eteenpäin. Ensin istuin ihan rauhassa ja lähinnä pidättelin Elvistä, joka meinasi heti ensimmäisenä hypätä pöksyistään ulos. Parin pitkän sivun jälkeen totesin ponin kuitenkin olevan "ihan tarpeeksi lapasessa" ja päätin antaa sen laukata haluamaansa tahtia. Nousin siis taas pitkillä sivuilla ylös, lyhyillä sivuilla istuin alas ja yritin vahtia että tehtäisiin järkevä kaarre, eikä kaaduttaisi matkan varrella.

Mun kevyt istunta oli jälleen omaa luokkaansa. Oli se kyllä parempi, johtuen ehkä suuremmasta ponista. En tällä kertaa hyökännyt kaulalle makaamaan tai mitään muutakaan. En myöskään niin hirveästi ottanut kaulasta tukea, sillä en kokenut sitä tarpeelliseksi.
Silti en voi kutsua itseäni miksikään suureksi esteratsastajaksi, sillä nytkin ne jalustimet olivat koko ajan kengän koroissa. Sen lisäksi mun kevyt istunta näytti varmaan ihan harvinaisen tyhmältä, kun seistä möllötin pitkien jalustimien kanssa. No jaa, olihan tämä silti selkeä parannus lauantaiseen, niin paljon tukevammin ja vakaammin mä pystyin nousemaan jalustimille ja pysyin ylhäällä tehokkaammin.

Alas istumisessa oli omat ongelmansa, kun Elviksen vauhti oli melko reipas. Välillä myös oiottiin päätyjä, mutta kun keskityin niin ohjaaminenkin onnistui kyllä.
Se itse laukka oli tosi miellyttävää ja helppoa. Kuten todettua, mä annoin Elviksen laukata omaa tahtiaan, enkä siis lainkaan pyytänyt ponia eteenpäin. Nousin vain ylös ja kehuin pientä pallosalamaa, se sai mennä juuri niin kuin parhaaksi näki. Ja jos Nikkiksen kanssa olin puolikuollut jo parin kierroksen jälkeen, niin Elviksen kanssa ei tehnyt lainkaan tiukkaa laukata useampaa kierrosta putkeen. Suurin ero taisi olla siinä, että Nikkistä jouduin tuuppimaan eteen, kun taas Elviksen kanssa saatoin vain seistä mukana :D
Keltainen oli joka tapauksessa varsin hellyyttävä. Monen monta kierrosta me baanattiin, poni ei tuntunut saavan tarpeekseen. Liikaa se ei innostunut, mutta ei voi sanoa että vauhtia olisi puuttunut. Jossain vaiheessa sitten totesin, että olemme laukanneet kylliksi, jolloin pystyin istumaan alas ja nätisti Pulla siirtyi takaisin käyntiin. Turhia ei kuumuttu, vaan saatettiin kävellä rennon rauhallisina, kunnes sitten päästiin laukkaamaan toiseen suuntaan.

Toiseen suuntaan tuli vähän holtittomampaa menoa. Keltuaisen vauhti kasvoi ja ohjaus kärsi aina välillä. Alkuun tehtiin sen sortin pikakäännöksiä, että oletin ponin jo makaavan maassa. Lopulta ymmärsin kääntää todella ajoissa ja saatiin järkevämpi reitti aikaiseksi. Tähänkin suuntaan laukka meni todella hyvin. Yhden kerran laukka tippui raville välissä ja ponilla oli tosiaan vauhti päällä. Kuitenkin, tosi hyvää ja hauskaa laukkaa. Elvis oli fiiliksissä.

Siirsin taas käyntiin ja muiden laukattua jäätiin loppukäyntiin. Poni tallusteli kovin mukavasti, tyynen rauhallisesti.
Olin tyytyväinen. Baanailu on aina kovin hauskaa, ei siinä mitään. Sen lisäksi väistöissä oli hyvää pätkää ja ne asetukset löytyivät taas pitkästä aikaa! Hieno poniotus.

Keskelle, alas selästä ja sitten lähdettiin talliin. Hiukan Elvis jänishousuili ja meinasi kipitellä pikkuravia talliin, mutta muuten kuljettiin vallan urheasti. Harjailin pienen blondin pois ja siitä sitten kotiin.

Pieni lentokone lepäämättä liitää

Mahtavaa kun ilmat ovat näin mukavat. Lämmintä ja aurinkoista, varsin ihanaa!

Tänään lähdin tallille ajoissa. Kyllä, yksi kerta riitti opettamaan, että ehkä kannattaa pistää useampi kello soimaan :D
Sain yllättyä, kun meninkin tänään Nikkiksellä Elviksen sijaan. Ei kuitenkaan haitannut lainkaan, vaihtelu on mukavaa. Tunnillamme olivat myös Evita, Vinski, Kaisa, Elvis ja Laki. Nikkis meni vielä viimeiselle tunnille.
Pieni poni odotteli karsinassa varsin malttamattomana, joten siirryin harjaamaan karvakasaa. Nikkis käyttäytyi kauhean hienosti, vähän se hyöri ja pyöri, mutta oli muuten kovin fiksusti koko ajan. Ja olihan pieni keltainen niin hirveän söpö, kun se seistä pönötti siinä karsinan ovella ja tuijotteli ulos. Ei hän ulos lähtenyt, katseli vain maisemia. Heh, kyllä tuollainen pikkuinen on niin ylisöpö, tekee se mitä vain.

Kipsuteltiin kentälle ja taiteilin itseni ponin selkään. Sitten lähdimme kävelemään koko kenttää käyttäen.

Poni oli laiskanpulskea, selkeästi sitä väsytti ajatuskin ilkeän poninkidustajan kantamisesta. Pamauttelin Nikkistä eteenpäin ja yritin saada tamman liikkeelle. Saimme ajoittain mukavaa liikettä, mutta aina poni onnistui lösähtämään huomaamattomasti takaisin siihen mateluun.
Annoin Nikkiksen kävellä alkuun löysällä ohjalla, kääntelin vain vähän ja keskityin lähinnä siihen liikkeeseen. Lopulta lähdin kokoamaan ohjaa lyhyemmäksi ja yritin koko ajan miettiä sitä, että Nikkis lyhenee muttei silti hidastu. Oli siinä hommaa, keltaisen mielestä kun eteenpäin kulkeminen ja pään kantaminen samaan aikaan on ihan liian raskasta. Sain mä sen pään sieltä kuitenkin ylös ja kun oikein potkaisi pariin otteeseen sen pohkeen läpi, niin kyllä me saatiin muutaman askeleen verran tuntumaa siihen takajalkojen boostiinkin. Se oli itseasiassa tosi mageeta, kyllä pieni paksukin osaa kävellä, ei se vain jaksa yleensä.

Lähdin myös tekemään ihan kunnolla voltteja ja tänään päätin hakea sen asetuksen läpi, vaikka se vaikeaa onkin tuon lyhyen kaulan kanssa. Vähän se oli sitä lösähdystä, ei rouvan mielestä voi kävellä ja kääntyä samaan aikaan. Vähän putkiaivoinen tapaus kenties?
Asetuksessa oli hommaa, ihan todella oli. Sain vääntää, kääntää ja pyytää. Lopulta poni kuitenkin tuntui antavan periksi ja nenä näytti kääntyvän vähän sisälle. Olin tosi tyytyväinen meihin molempiin, mutta halusin vielä Mariannelta varmistuksen sille, että Nikkis oikeasti asettui tarpeeksi. Nikkiksen asetus kun on kuitenkin vähän erilainen verrattuna vaikka Elvikseen - ei sen lyhyen kaulan kanssa niin paljon tehdä.
Menimme siis esittelemään asetustamme ja olin hypertyytyväinen, kun Marianne ilmoitti että poni taipui tosi hyvin. Jes! Teimme sen :)

Tehtiin vielä jokunen pysähdys ja pari väistöaskelta, mutta sitten pitikin siirtyä kiireesti keventelemään, jottemme tuhlaisi liikaa aikaa käyntiin.

Ponia piti hiukan sytytellä, ennen kuin se lähti sipsuttelemaan superlöysää ravia. Aloitimmekin urakan "poni ravaamaan kunnolla". Sai siellä aikansa näpäytellä ja vaihteita kaivella, mutta lopulta onnistuin vakuuttamaan Nikkiksen liikkumisen tärkeydestä ja saatiin varsin mukava ja tahdikas ravi, ilman jatkuvaa jojoilua.
Poikkeuksen tähän tekivät voltit, joille poni hidastui suunnattomasti. Yritin kaarevillakin urilla pyytää keltaista liikkeelle, jottei ihan hyydyttäisi. Ravissa haettiin mahdollisimman hyvää asetusta ja taipumista, mikä löytyikin jo paljon paremmin, Vaikeaa se oli toki edelleen, ei Nikkis ilmaiseksi sitä asetusta tarjonnut, mutta eipä tarvinnut ihan hakata päätään seinään.

Ravia puksuteltiin melko kauan ja yritin vain saada ponin pysymään kunnollisessa liikkeessä ja kantamaan sen päänsä. Täytyyhän Nikkiksenkin puurtaa välillä ihan kunnolla (kuten minunkin, heh).

Lopulta siirryttiin käyntiin ja annettiin pieni levähdyshetki poneille. Marianne kyseli mitä tehtäisiin, tai mikä tuntuisi järkevimmältä. Meitsi ilmoitti heti, että vedetään "täysiä hanaa ja kaasua". Ne normaalimmat ihmiset pyysivät pelkkää laukkaa, mutta pyynnössäni oli hei looginen ajatus takana. Nikkis on älyttömän laiska, joten mikäs sen parempi lääke laiskuuteen, kuin täysillä ympäri kenttää vetäminen? Sitä paitsi, Marianne oli maininnut jossain vaiheessa, että käytettäisiin tänään pitkää suoraa, joten ihan hatusta vedetty tämä ehdotukseni ei ollut ;)

Täysillä kevyt istunnassa laukkaaminen kuulosti myös Mariannen mielestä hyvältä, kun kenttäkin oli niin hyvässä kunnossa, joten alettiin yksi kerrallaan niellä kilometrejä muiden kävellessä keskemmällä. Saatiin Nikkiksen kanssa peräti aloittaa, joten siirsin ponin raviin ja nostin sieltä laukan. Ohjeeksi tuli vain, että laukataan ensin tuntumalla ja pyöritetään laukkaa, sitten kun tuntuu hyvältä niin takamus ylös ja hanaa.

Laukattiin siitä pitkän sivun verran, istuin alhaalla ja tunnustelin ponia. Vähän sellaista laiskanpulskeaa se meno oli, mutta ihan ookoo kuitenkin. Itse istuin ihan hyvin, mitä nyt jalustimet vammailivat.
Lyhyen sivun jälkeen hyppäsin sieltä sitten kevyt istuntaan. Onnistuin tosin heti alkuun tiputtamaan toisen jalustimen ja jonkun takapuolikin tuli eteen, jolloin laukka tippui alas. Korjattiin homma ja päästiin kunnolla hakemaan sitä reipasta ja etenevää laukkaa.

Nikkis oli hiukan dieselmallia, eikä syttynyt ihan heti. Kiltisti hän puksutti sitä laukkaa, mutta mitään innostumista ei oikein tuntunut löytyvän. Minä keikuin pitkät sivut kevyt istunnassa, päädyissä yritin vähän istua jotta saisin ponia tuntumalle. Aina pitkän sivun auetessa hyökkäsin sieltä sitten takaisin kevyt istuntaan, potkin vähän ykköstä silmään ja kuiskailin ponille kannustavia sanoja. Pikkuhiljaa poni heräili ja viimeiset pitkät sivut se laukkasi jo vähän innostuneemmin. Ei silti lähelläkään mitään "jee, tämä on mahtavaa! Nyt laukataan täysiä"-tyylistä riemua. No, mulla oli ainakin hauskaa ihan poninkin puolesta :D

Tämä ensimmäinen suunta oli muutenkin vähän hankalampi. Oiottiin päädyt aika railakkaasti ja hukkasin jalustimen toisenkin kerran. Sen lisäksi se mun kevyt istunta oli aika kökkö. Aina kun nousin, niin mä todella hyökkäsin vähän turhankin paljon kaulalle makaamaan. Jalustimetkaan eivät pysyneet päkiällä, vaan jammailivat kengän korkoihin. No, kyllä se siitä vakautui ja pysyin hyvin ylhäällä kun otin vähän harjasta tukea, mutta sanotaanko että true-esteratsastajat kyllä nauraisivat mun säälittävälle kevyt istunnalleni, heh.

Baanailtiin jokunen kierros, sitten meikäläinen romahti ja poni siirtyi käyntiin, Sanotaanko ettei kunto ihan kestä, on se yllättävän raskasta laukata useampi kierros kevyessä istunnassa seisten ja vielä samaan aikaan puskea ponia aina vain reippaampaan tempoon. Olin onnellinen kun päästiin kävelemään keskelle ja ihailemaan kun muut ottivat radan haltuunsa.

Lopulta pääsimme harjoittamaan kolmatta askellajia myös toiseen suuntaan. Otimme haasteen vastaan ja nostimme laukan. Tällä kertaa päästiin paremmin päätyihin ja mä onnistuin niissä päädyissä istumaan paremmin ja tukevammin alas. Kevyt istunta nyt oli edelleen hirveää vamoilua, mutta tärkeintä oli että ylhäällä pysyi.
Nikkis oli selkeästi ehtinyt pohtia tätä asiaa kävelytauon aikana ja se oli heti paljon reippaampi. Ei tarvittu kuin muutama pitkä sivu ja sitten rouvaponikin alkoi oikeasti liitää eteenpäin. Se oli niin hauskaa :D Aina kun baana aukesi ja nousin ylös, niin oikein tunsi kuinka keltainen keräsi vauhtia ja pisteli menemään. Hän laukkasi niin hurjaa kyytiä kuin pieniltä tappijaloiltaan pääsi, poni oli oikea lentokone! Heh, mielettömän kivaa tämä.
Väännettiin taas jokunen kierros ja jälleen se käyntiin siirtyminen tapahtui hirveällä rytinällä. En oikeasti jaksanut istua pystyssä siinä kohdassa, joten rojahtelin vain jonnekin kaulalle. Ehkä pitäisi alkaa treenaamaan.

Kyllä. Poni kuulemma näytti yhtä innostuneelta kuin tässä kuvassa. Onneksi edes minä olin paljon innostuneemman näköinen :D 

Käveltiin vielä, sitten rytkyteltiin pari kierrosta harjoitusravia. Nikkis oli paljon miellyttävämpi kuin ennen laukkoja, rouva eteni ja tuntui herkemmältä. Tosin, ei se poni siltikään jaksanut niillä volteilla liikkua mihinkään! Dääm. No, Mariannekin totesi, että se on kauhean rankkaa kun vaaditaan taipumaan, joten ei kai sitä liikkua jaksakaan.
Tehtiin voltteja ja sipsuteltiin ravia. Olin oikein tyytyväinen ja isutin oikein hyvin.
Sen jälkeen kevenneltiin vielä pari kierrosta. Poni sai aivan löysät ohjat ja käänneltiin vain muutama ympyrä asetuksen takia. Nikkis vallan pörisi ja hörisi, oli se niin kauhean rankkaa taas tehdä töitä. Siellä se meni kuin pieni muurahaiskarhu, nenä maata hipoen, sellaista peruslöysää ravia. Välillä poni jaksoi nostaa päänsä ja ottaa pari reippaampaa askelta, mutta sitten se palasi taas rennon löysäksi.

Lopulta päästiin kävelemään.
Voivoi, poni oli kovin hieno. On se niin hauska. Ja tämä oli ylipäänsä niin hauskaa! Meni tosi hyvin, oikeasti. Tällä kertaa uskalsin pyytää paremmin liikettä ja uskalsin vaatia sen asetuksen. Mentiin ihan superpaljon paremmin kuin viimeksi, eikä silloinkaan huonosti mennyt. Ja olihan pienen lentsikan kanssa tosi hauskaa vähän hanattaa :D

Käveltiin, sitten keskelle. Alas pikkuisen selästä ja sitten köpsöteltiin talliin. Harjasin ponin ripeästi ja sitten jäin tsiikailemaan sen suloisuutta. Poni oli söpis, siinä se seistä möllötti oven suussa, halusi ulos. Heh, hän näytti niin kaikkensa antaneelta siinä.

Oi voi. Auttelin taas ponien kuntoonlaitossa, taluttelin Laki-ponia ja lopulta lähdin kotiin.
Pienet ponit ovat sitten kivoja. Keltaiset ponit ovat tosi hauskoja.