Elvis oli jo toisella tunnilla ja seuranamme hölkkäsivät Pomo, Nikkis, Evita, Jack ja Laki. Tuli siinä vähän täristyä ja kunnosteltua poneja. Sen jälkeen kentälle, nyhdin Pullalta martingaalin ja kiipesin selkään. Päädyin muuten tänään taas siihen raippaan, vaikka oletinkin Elviksen olevan reippaampi näin pimeään aikaan.
Hyi. Sanalla sanoen kylmä. Peräti jäätävää.
Lähdimme reippaasti askeltamaan sitä alkukäyntiä, poni oli alusta asti mukavan etenevä. Reippauden vastapainoksi Elvis oli sitten suoruuden puolesta huonompi kuin yleensä. Sen kaula kääntyi vähän väliä sivulta toiselle ja poni valahteli uralle. Sitä taisi hiukan inhottaa se kentän märkyys, prinsessaponit eivät voi kulkea keskemmällä jos ura on kuiva ja kutsuva. Yritin siitä huolimatta hakea pohkeet kylkiin ja pitää Elviksen suorana. Pyysin ajoittain hiukan lisää askelta ja kokosin ohjaa melko nopeasti käteen. Pulla kun pikkaisen tuijotteli turhuuksia, joten halusin alusta asti vääntää sen asetuksen kanssa. Tehtiin voltteja, minä asettelin. Suorillakin vääntelin ponin nokkaa sisälle, jottei herra kuikuilisi vihreitä miehiä. Voltit olivat varsin kivoja ja onnistuneita, enkä ollut lainkaan pettynyt siihen asetukseenkaan. Elviksen nenä kääntyi, korvat kuuntelivat ja saatiin jokunen voltti ihan sillä "kunnon" asetuksella, eli poni ei suoristunut pökkelöksi vaikka myötäsinkin asettavalla ohjalla. Jes!
Aloitettiin käyntiväistöillä. Käännettiin lyhyeltä sivulta keskihalkaisijalle ja väistätettiin vuoronperään vasemmalle ja oikealle. Väistöt olivat aika kohtuullisia, taisivat sujua paremmin kun väistettiin oikealle.
Se suoruus on ongelma, aina ratsuni kaatuu lapa edellä kun en saa tuettua tarpeeksi. Onnistuin kyllä aina suoristamaan siinä välissä, Mariannekin oli tyytyväinen kun olen oppinut suoristamaan. Vielä kun ne väistöaskeleet löytyisivät yhtä hyvin, niin johan mentäisiin hienosti.
No, saatiin me joitain pätkiä ihan nättiä väistöä. Lyhyitä pätkiä tietenkin vain, joskus vain muutamia askelia. Olin kuitenkin tyytyväinen. Taas muuten huomasi sen mun oman jännittymisen, on se hirveää kun yrittää vääntää väistöä jossain ihme rusettisolmussa, jäykkänä kuin se pahamaineinen heinäseiväs..
Siirryttiin kevyt raviin, jota hölköteltiin ensin jokunen kierros, sitten lähdettiin vääntämään väistöä. Elvis oli ravissa erittäin reipas. Melkein jopa turhan reipas, johan siellä oli ratsastaja ihan äimänkäkenä, kun lauantaisin eteenpäinpuskettava poni päättääkin tänään sipsutella ravia kuin suurinkin herkkäsielu. Koitin keventää hitaasti ja rauhallisesti, otin pieniä pidätteitä ja lähdin pyörittämään Pullaa volteille. Asetus haettiin läpi ja vaihteeksi voin oikeasti jopa sanoa, että saatiin se asetus kunnolliseksi. Ei siinä, ihan hyvin tuo poni toimi, mutta oli pakko heittää se raippa pois. Meidän käännökset meinaan venähtivät turhankin suuriksi, kun vauhdin takia eivät jyrkät käännökset tuntuneet onnistuvan :D
Raipan hylkäämisen jälkeen löytyi Pullasta rauhallisempikin tahti ja sain ponin kääntymään terävämmin. Sen jälkeen olikin hyvä lähteä testailemaan raviväistöjä, joita tehtiin taas keskihalkaisijalta uralle, tällä kertaa tosin vain määrättyyn suuntaan (ensin vasemmalle).
Hidastaminen oli oma numeronsa, eihän Elvis nyt hidastaa oikein jaksanut. Sen lisäksi yksi vesilammikko tuli herra hienohelman reitille, jolloin vakava raviväistön yritys muuttui Elviksen "iik, kaadutaanpa äkkiä sivulle ettei vaan jouduta kulkemaan tästä hirveän syvästä vesilammikosta!!1"-skitsoiluksi.
Sain silti joitain onnistumisen elämyksiä. Tunsin että me saatiin jotain aikaiseksi. En tarkemmin kyennyt määrittelemään onko se "jotain", kenties lapa edellä kaatumista vai oikeaa väistöaskelta, mutta Marianne sanoi, että me tehdään hyviä ja aktiivisia raviväistöaskelia, joten ei se tainnut ihan surkeasti kuitenkaan mennä.
Oikealle väistäminen tuntui sujuvan peräti kehnommin näin ravissa. Istuttiin siinä välissä alas harjoitusraviinkin, mikä ei muuttanut väistöjen tilannetta yhtään valoisammaksi. Ei se tosin haitannut, se harjoitusravi tuntui meinaan supermageelta! Pulla ravasi niin kivasti eteenpäin, oikein aktiivisesti ja reippaasti ja meikäläinen rytkyi kyydissä täysin mukana. Oltiin ihan true-kouluratsukko, heh.
Otettiin käyntiin ja käveltiin hetki.
Mariannen mukaan poneja masensi, kun eilen he eivät päässeet lainkaan laukkaamaan märän kentän takia. Vääryys piti oikaista tänään ja saatiin jälleen lupa baanailla. Muut kävelivät keskemmällä, kun yksi puksutti laukkaa uraa pitkin, mieluusti jopa kevyt istunnassa. Jee!
Se kävelyosa oli ihan hirveä. Niin kylmä, että meikäläinen oikein tärisi siellä ponin selässä. Yöks. Onneksi päästiin siitä sitten laukkaamaankin. Elvis nosti laukan helposti ja mukavasti, tosin nosto nyt kökki ja laukkakin tipahti parin askeleen jälkeen alas. Pienen sähläämisen jälkeen sain laukan nousemaan ja aloin parhaani mukaan pyörittää laukkaa eteenpäin. Ensin istuin ihan rauhassa ja lähinnä pidättelin Elvistä, joka meinasi heti ensimmäisenä hypätä pöksyistään ulos. Parin pitkän sivun jälkeen totesin ponin kuitenkin olevan "ihan tarpeeksi lapasessa" ja päätin antaa sen laukata haluamaansa tahtia. Nousin siis taas pitkillä sivuilla ylös, lyhyillä sivuilla istuin alas ja yritin vahtia että tehtäisiin järkevä kaarre, eikä kaaduttaisi matkan varrella.
Mun kevyt istunta oli jälleen omaa luokkaansa. Oli se kyllä parempi, johtuen ehkä suuremmasta ponista. En tällä kertaa hyökännyt kaulalle makaamaan tai mitään muutakaan. En myöskään niin hirveästi ottanut kaulasta tukea, sillä en kokenut sitä tarpeelliseksi.
Silti en voi kutsua itseäni miksikään suureksi esteratsastajaksi, sillä nytkin ne jalustimet olivat koko ajan kengän koroissa. Sen lisäksi mun kevyt istunta näytti varmaan ihan harvinaisen tyhmältä, kun seistä möllötin pitkien jalustimien kanssa. No jaa, olihan tämä silti selkeä parannus lauantaiseen, niin paljon tukevammin ja vakaammin mä pystyin nousemaan jalustimille ja pysyin ylhäällä tehokkaammin.
Alas istumisessa oli omat ongelmansa, kun Elviksen vauhti oli melko reipas. Välillä myös oiottiin päätyjä, mutta kun keskityin niin ohjaaminenkin onnistui kyllä.
Se itse laukka oli tosi miellyttävää ja helppoa. Kuten todettua, mä annoin Elviksen laukata omaa tahtiaan, enkä siis lainkaan pyytänyt ponia eteenpäin. Nousin vain ylös ja kehuin pientä pallosalamaa, se sai mennä juuri niin kuin parhaaksi näki. Ja jos Nikkiksen kanssa olin puolikuollut jo parin kierroksen jälkeen, niin Elviksen kanssa ei tehnyt lainkaan tiukkaa laukata useampaa kierrosta putkeen. Suurin ero taisi olla siinä, että Nikkistä jouduin tuuppimaan eteen, kun taas Elviksen kanssa saatoin vain seistä mukana :D
Keltainen oli joka tapauksessa varsin hellyyttävä. Monen monta kierrosta me baanattiin, poni ei tuntunut saavan tarpeekseen. Liikaa se ei innostunut, mutta ei voi sanoa että vauhtia olisi puuttunut. Jossain vaiheessa sitten totesin, että olemme laukanneet kylliksi, jolloin pystyin istumaan alas ja nätisti Pulla siirtyi takaisin käyntiin. Turhia ei kuumuttu, vaan saatettiin kävellä rennon rauhallisina, kunnes sitten päästiin laukkaamaan toiseen suuntaan.
Toiseen suuntaan tuli vähän holtittomampaa menoa. Keltuaisen vauhti kasvoi ja ohjaus kärsi aina välillä. Alkuun tehtiin sen sortin pikakäännöksiä, että oletin ponin jo makaavan maassa. Lopulta ymmärsin kääntää todella ajoissa ja saatiin järkevämpi reitti aikaiseksi. Tähänkin suuntaan laukka meni todella hyvin. Yhden kerran laukka tippui raville välissä ja ponilla oli tosiaan vauhti päällä. Kuitenkin, tosi hyvää ja hauskaa laukkaa. Elvis oli fiiliksissä.
Siirsin taas käyntiin ja muiden laukattua jäätiin loppukäyntiin. Poni tallusteli kovin mukavasti, tyynen rauhallisesti.
Olin tyytyväinen. Baanailu on aina kovin hauskaa, ei siinä mitään. Sen lisäksi väistöissä oli hyvää pätkää ja ne asetukset löytyivät taas pitkästä aikaa! Hieno poniotus.
Keskelle, alas selästä ja sitten lähdettiin talliin. Hiukan Elvis jänishousuili ja meinasi kipitellä pikkuravia talliin, mutta muuten kuljettiin vallan urheasti. Harjailin pienen blondin pois ja siitä sitten kotiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti