Levikset repeemään

Viimeinen ratsastus ennen tallin lomaa. Tosin huomenna ajattelin vaivautua tallille, kun Marianne niin kauniisti pyysi. Pääsenpä lääppimään poneja vielä pahimpaan tarpeeseen ennen parin viikon taukoa :D

Tänään tallille ajellessa olin jokseenkin varma että nyt Marianne on niin innostunut, ettei me edes katsota muita kuin Jackiä seuraavat kuukaudet. Yllätys oli suuri, kun Jackie oli kyllä tunnilla, mutta meikäläiselle olikin isketty alle Kaisa-mamma! Kyllä minä olin iloinen, heh. Eikä edelleenkään mitään Jackiä vastaan ole, kyllästyttää vaan edelleen.
Mulla oli tosiaan se Kaisa, tunnilla myös Jack, Vinski ja Evita, Kaisa jatkoi vielä seuraavalle tunnille. Harjailin puttehevosen ja heittelin sen varusteisiin. Ja sovittiin Kaisan kanssa, että nyt esitetään vähintään laukkapiruetteja kun niin julmasti pari päivää sitten väitettiin, ettei Kaisa ole kyllin kehittävä hevonen ;)
Tepsuteltiin siitä kentälle ja akka hyppäsi selkään.

Aloittelin ihan rauhassa. Nyt oli tarkoituksena taistella se asetus läpi, mikäli Kaisa osoittautuisi yhtä jäykkäniskaiseksi kuin kahtena viimekertanakin. Ensin tosin piti saada käynti eteen - se oli muuten sinäänsä jopa yllättävän hankalaa, kun pelkäsin tuuppivani Kaisan pois alta, kuten aika usein tapahtuu. Siksipä käveltiin alkuun hiukan pohkeen takana ja hitaasti, mutta Mariannen todettua vauhtimme riittämättömäksi, päätin potkaista heppaan vauhtia. Kyllä se kävelikin oikein hyvin, eteni ja oli mukava. Vauhtikin pysyi yllä, ei tarvinnut ihan joka sekunti tuupata sitä kävelemään.
Tein voltteja ja hain asetusta. Käynnissä se löytyi aika helpostikin, hiukan kun pidemmin pyysin, niin kyllä se hevonen ihan käänsi päätään ja kuunteli. Tehtiin kivoja voltteja, edettiin hyvin ja homma toimi nätisti. Porttipää tosin tuntui olevan tämänkin hevosen mielestä vallan pelottava, siellä piti kyttäillä ja yrittipä mamma vähän kaatua lapa edellä karkuunkin! Se on onneksi niin pitkäpiuhainen yksilö, että junttasin Kaisan vaan raiteilleen ja kielsin sitä oikomasta, jolloin rouvakin malttoi kulkea ihan haluttuun suuntaan halutussa askellajissa.

Siirryttiin kevyt raviin lämmittelemään. Kaisa eteni ravissa ilman erillisiä muistutuksiakin, jouduin pikemminkin hidastelemaan jottei ihan liideltäisi holtittomina eteenpäin. Ympyröillekin heppa kääntyi oikein kivasti ja helposti, mutta auta armias sitä taivuttelua! Melkein kuin olisi isketty ohjat kiinni kallioon ja käsketty kääntelemään, siitä ei tullut näin niin kuin yhtään mitään. Kun yritin pyytää Kaisaa kääntämään päätään sisälle, oli vastassa pelkkä tiiliseinä.
Ensin tein vaan muutamia ympyröitä peräjälkeen ja kokeilin saada edes jotain tapahtumaan. Heppa taas kuljeskeli puupalikkana, ratsastajan venkslatessa ohjalla tuomiopäivään saakka mitään reaktiota saamatta. Ei Kaisa hirveästi kaatunut oikeaa pohjetta vasten, ei jyrännyt sisälle tai ollut muutenkaan huono. Se niska vaan ei kääntynyt, ei niin mihinkään. Lopulta sain Kaisan kahden sekunnin ajaksi antamaan periksi, mutta sekin oli sellainen kunnon pompahdus sisälle, jonka jälkeen pää jämähti takaisin suoraksi ja pökkelöksi. Samanlaista kuin vimekerroillakin siis!

Päätin jäädä ympyrälle ja ratkoa tämän ongelman, ennen kuin kyselisin Mariannelta missä vika on. Se oli työtä. Armotonta rääkkiä, joka tuntui turhalta. Me tehtiin kymmeniä ympyröitä ja minä vaan koko ajan koitin venkslata ohjalla sitä päätä sisälle. Täräyttelin pohjetta läpi, näpäyttelin raipalla, mutta mitään ei vaan tapahtunut. Humma ainoastaan hölkötteli ympyrää, kaulaa mihinkään kääntelemättä. Savotta tuntui loppumattomalta ja minä aloin olla epätoivon partaalla, kun yhtäkkiä se hevonen vaan antoikin periksi. Pää kääntyi ja minä kehuin ylitsevuotavasti tästä kauniista reaktiosta. Kun sitten jatkettiin suoraa uraa ja tehtiin uusi ympyrä, asettui Kaisa taas kuten normaali hevonen ainakin. Meikä oli kuin Naantalin aurinko siinä vaiheessa. Minä tein sen. Minä. Ihan itse, ihan yksin. Onnistuin!

Toiseen suuntaan ei tarvinnut noin paljon edes tapella. Kaisa asettui ja toimi hyvin, yhtä hyvin kuin muutama kerta sitten. Aivan loistavaa.

Kyllä, meillä oli oikein hauskaa taas tänään :D

Siirryttiin käyntiin ja alettiin väännellä väistöjä. Siksakkia pitkin pitkää sivua, eli se noin 70 metriä aikaa tehdä lukemattomia väistöjä sisään ja takaisin uralle. Ihan just mun ja Kaisan tehtävä vai mitä ;)
Kaisa esitteli pikahiihtäjäntaitojaan, samalla kun täti yritti istuttaa pyllynsä penkkiin siinä onnistumatta. Jouduin pysäyttelemään sitä hevosta, mutta siltikään pidätteet eivät vaan menneet läpi ja väistöt menivät pelkkään alta jyräämiseen ja epätoivoiseen hidasteluun. Kai me jokunen ihmeellinen sivuttaisaskelkin saatiin, mutta...
Marianne keksi meille pienen avun ja käski tehdä voltteja ennen väistöaskelia. Se auttoi yllättävän paljon, sain hidastettua ja taivutettua Kaisan voltilla läpi, jolloin heppakin malttoi etäisesti keskittyä väistöihin. Saatiin volttien avustuksella muutamia askeleita, jotka tosin olivat edelleen ihan hullun loivia ja epätoivoisia.

Alettiin siitä sitten nostella laukkaa toiselle pitkälle sivulle. Yllättäen laukkaaminen jopa auttoi väistöissä. Jostain syystä Kaisa tuntui keskittyvän väistöihin paremmin laukan jälkeen ja me saatiin jonkinmoisia askeleita ilman volttejakin! Olin suoranaisen yllättynyt, mutta oikein tyytyväinen tähän. Ei sen täydellistä tarvitse ollakaan, kunhan saan jotain tuon kyrmyniskaputenkin kanssa onnistumaan tällä saralla.
Ja siis joo, rouva hevonen oli ihan villillä päällä. Se pelästyi muun muassa kukkasta, joka heilui tuulessa! Kerran se meinasi ottaa äkkilähdön pois porttipäästä kun sinne meneminen oli muka niin kauhean pelottavaa. Voi pientä poniparkaa.

Laukat menivät vallan hauskasti. Mä sain nostettua hyvin, istuin kivasti nostojen läpi ja onnistuin jopa käyttämään istuntaa sen pelkän pohkeella takomisen sijaan. Muuten mun istunta olikin aika.. mielenkiintoinen ja etukenoinen, sillä hevosella oli vauhtia ihan pikkasen enemmän kuin yleensä. Kaisa oli ihan vauhdissa tänään! Kun nostin laukan, niin mamma vaan räjähti ja sitten se täräytteli eteenpäin niin kovaa kuin pienillä kintuillaan pääsi. Mä olin ekoilla kerroilla aivan yllättynyt, joten heiluin vain epämääräisesti etukenossa ja ihmettelin Kaisan kaahailua. Lopulta koitin istua alemmas ja ajatella sitä massaa hallitsemaan hevosen vauhtia, mutta kyllä sen kuvista huomaa kuinka hyvin onnistuin siellä istumaan, hah!

Vauhti on kuitenkin hyvästi, joten samahan tuo. En ottanut suurta stressiä siitä tahdista, mitä nyt pikkaisen koitin istua alhaalla ja hidastaa. Jalustimet tipahtelivat ja mä irtoilin satulasta, mutta tyyli on vapaa kunhan jotain tapahtuu, vai mitä?
Kääntelin hiukan ympyröitä sinne, sainpahan sen laukan hieman paremmin hallintaan. Kaisa kääntyi oikein hyvin, jouduin mä muutaman kerran muistuttamaan oikean pohkeen olemassaolosta. Muuten kuitenkin laukka pysyi hyvin yllä, heppa säilyi reitillä ja koko askellaji vaan sujui ihan superhyvin. Tehtiin myös aivan loistavia siirtymiä alaspäin - todella nopeasti päästiin käyntiin, minä istuin vallan hyvin ja Kaisa kuunteli! Loistavaa!

Oikeaan kierrokseen hevonen pääsi kerran oikaisemaan reittiä, tädin vain naureskellessa kyydissä. Muuten mentiin aivan hirmuisen kivasti. Minä virnuilin kyydissä ja fiilistelin, Marianne iloitsi kun Kaisa oli niin iloisen näköinen ja Kaisa taas pisti ihan ranttaliksi koko homman kanssa. Meillä oli kaikilla oikeinoikein kivaa.

Loppuravit sitten vaan. Kaisuliini pisteli taas hanat auki ja varsinkin porttipäässä oli jännityttävä ihan kamalasti. Käytiin siellä pari kertaa, sen jälkeen jätin sen päädyn rauhaan, jotta saisin Kaisan rentoutumaan paremmin. Kivasti mamma hölkötteli pidemmällä ohjalla, venyminen jäi taas pelkkään pieneen eteenpäin kurotteluun. No, oli se muuten mukavan leppoisa ja rento, joten se riittänee.
Siirryttiin käyntiin ja loppukäynnit.
Mulla oli niin hauskaa ja olin todella tyytyväinen. Mentiin suunnattoman hyvin. Väistöt ovat vaikeita, mutta sain sen asetuksen läpi, me työskenneltiin laukassa ongelmitta ja kaikki oli hauskaa. Kaisa oli niin positiivisella mielellä mukana ja tämä oli aivan loistava päätöstunti. Nyt on voi hyvillä mielin odottaa loman loppua (varsinkin kun tallin loman jälkeen alkaa mun kesäloma! Viikon verran saan rahaa kotona makaamisesta, aika absurdia!)

Mariannekin oli tyytyväinen! Ja kerrankin minä otin kohteliaisuudet ilolla vastaan. Kaisa oli ratsastettu kuulemma hyvin, suu saatiin toimimaan ja heppa oli iloinen. Seuraavalle ratsastajallekin todettiin että kun ratsastaa yhtä hyvin kuin meikäläinen, niin ei ongelmia. Vähän ehkä karrikoitu näkemys siis, mutta meillä kaikilla oli niin kivaa. Oltiin ihan lomafiiliksissä selvästi!

Keskelle ja alas selästä. Kaisus jäi painamaan ankaraa duunia, kun taas minä kuvailin parhaani mukaan. Muksutunti lähti maastoilemaan ja mut lykättiin Lakin viereen kävelemään. Oli se sitten hauskaa - Laki oli niin elementissään siellä! Kerrankin poni tuli iloista ravia vierellä, se oli reipas ja hyväntuulinen.
Koko päivä oli hieno. Senpä takia taisin ajella kotiin maanisesti hymyillen ja musiikin kanssa bailaten!

Nyt siis taas epämääräistä hiljaisuutta. Näemme elokuun puolella, ellen keksi jotain maata mullistavaa sitä ennen!

"Ja sitten Herran haltuun"

Eilen mulla oli Jack, tunnilla myös Sakari, Vinski, Pomo, Elvis ja Simo, Jackie oli pyörimässä myös ekalla tunnilla. Oli lämmintä, oli mukavaa ja Jack antoi kaikkensa, joten hivenen tuli epäiltyä hepan etenemisvauhtia sitten minun kanssani.
Pääsi se sentään suihkuun ja karsinaan lepäämään, joten toivoin Jackiläisen vähän heräävän horroksestaan.

Se oli ihan turha toivo! Me ei meinattu meinaan päästä edes kentälle sieltä tallista - se oli kuin olisi raahannut vanhaa Ladaa perässä. Heppa käveli niiiin hitaasti kuin vain osasi ja heti kun päästiin kentälle, se alkoi jämähdellä paikoilleen joka toisen askeleen jälkeen. Akka yritti jollain tavalla innostaa Lehmää juoksemaan innosta puhkuen keskelle, mutta hevonen seistä möllötti ja tuijotti kovinkin kyllästyneenä typerää ratsastajaa, jonka kuvitelmat reippaasta hevosesta murenivat ihan täysin.
Lopulta sain työnnettyä hevoseni keskelle ja kiipesin selkään, valmiina taistelemaan väsyneen pikkuisen kanssa.

Ei se Jack ihan niin väsynyt ollut kuin taluttaessa. Ei se reipaskaan ollut, joutui peräti ratsastamaan käyntiä eteenpäin! Tapauskollisesti hevonen kuitenkin välillä hiihteli hiukan alta ja katseli kauhistuneena milloin mitäkin - tosin nyt meitä helpotti suuresti se, ettei sinne pelottavaan porttipäähän tarvinnut mennä ;)
Mulla oli nyt ihan ratsastusfiilis ja minä jopa uskalsin ihan ratsastaa sitä pikkuista Jackiä, joka normaalisti hajoaa kaikesta. Kenties syynä oli tauko tai sitten vain ponin laiskuus, mutta kerrankin mä oikeasti uskaltauduin vaatimaan ja peräti vähän täräyttämään sieltä pyyntöjä läpi. Tein voltteja, hain asetusta ja pyysin heppaa kävelemään eteenpäin koko ajan. Jack oli varsin kiva ja se meni oikein hyvin.

Alkukäynneissä lähdettiin jumppaamaan ja ylitaivuttelemaan kaulaa volteilla molempiin suuntiin. Mulla jäi se toinen suunta vähän köyhäksi, mutta sain kuitenkin hepan taipumaan sekä vasemmalle että oikealle. Vähän sitä joutui vaatimaan ja varsinkin oikealle Jack olisi mielellään vain kaatunut lapa edellä sisälle volttia pienentäen, sen kaulan taivuttamisen sijaan. Muuten oikein hyvä kuitenkin, täti tunsi tekevänsä jotain oikein.
Mutta mua suorastaan rasittaa se vinous. Ei tunnu ollenkaan hyvältä ratsastaa oikeaan kierrokseen edes käynnissä, sillä musta tuntuu joka käännöksessä siltä, kuin jäkittäisin vastaan. Ihan kuin oikea pohje kramppaisi hevosen kylkeen ja lantion oikea puoli olisi halvaantunut paikoilleen, jonka lisäksi oikea kylkikin on ihan rutussa. Pahinta on se, etten todellakaan tiedä hourailenko, olenko kehittynyt oman vinouteni tuntemisessa vai olenko vaan vinoutunut. Ja no, Mariannen mukaan olin ihan suora, mitä nyt vasen jalka saattoi olla ylempänä. Ahdistaa, en oikein osaa edes jättää sitä ajattelematta. On vaikea tehdä kun tunnen istuvani väärin, mutten pysty unohtamaan istumista ja tekemään, kun keskityn vain siihen. En oikein edes tiedä, mutta vino olen ja sen tiedän. Se vaan ei häirinnyt tällä tavalla vielä pari kuukautta sitten.

Lähdettiin kevyt raviin ja Marianne käski käyttämään koko kenttää. Mä otin sen silleen rauhallisesti, ensin vaan vähän suurennettiin reittiä, lopulta käytiin pariin kertaan ihan päässä. Se vaan kun Jackien mielestä sinne pienet hevoset menevät kuolemaan ja akka kosahteli etukenoon ja silleen.. Sain kyllä pidettyä Jackin siellä, se pysyi jopa ihan lapasessa muutamia reippaita askelia lukuunottamatta. Pidettiin silti matalaa profiilia ja pysyteltiin sellaisella alueella, jossa sain Jackin pysymään rentona ilman ylimääräistä sähläystä.
Ravissakin kirjavaa sai suorastaan ratsastaa eteenpäin. Minä taas koitin keskittyä jalkoihini, jotka heiluvat kuin vanha Singeri. Melkein jopa säälittävää se touhu, heh. Pyörittiin hiukan ympyröillä, hain asetusta läpi, mutta nyt oli jokseenkin vaikeampaa. Tuntui vaan että heppa tuli niin herkästi ohjan perässä sisälle, enkä sitten mukamas sitä saanut täräytettyä raiteille ja haettua asetusta kunnolla alle. No, heppa oli muuten rauhallinen, rento ja mukava, se teki mitä pitikin ja ratsastaja pysyi ihan kyydissä. Joten joo, mutta olisi se paremminkin voinut mennä. En mä oikein tiedä. Ehkä vähän mitäänsanomatonta?

Siirryttiin käyntiin ja jatkettiin väistöjen parissa. Toisella pitkällä sivulla ensin sisälle, sitten takaisin uralle, aika jyrkkää väistöä. Toinen pitkä sivu täräyteltiin laukassa.
Väistöt alkoivat hyvin. Jack oli herkkä ja mukana menossa, eikä ratsastajakaan ihan pelleillyt. Tuli oikein kivaa ja jyrkkää väistöä, pysyttiin reitillä ja olin tosi tyytyväinen. Sitten kävi jotain ja homma meni pipariksi. Siis ehkä mä tein väärin ja Jack kyllästyi kuuntelemaan tai sitten heppa vaan väsähti, eikä jaksanut kuunnella. Siitä tuli sellaista, että meikä kiskoi ja väänsi omiaan, kun taas Lehmä käveli silmät ummessa mistään välittämättä. Väistöaskelista on paha puhua, ne olivat sitä laiskaa tuntihevosväistöä vähän siihen suuntaan - jos siis tuli edes sitä. Kun minäkin vielä vedin itseäni taas siihen rusettisolmuun ja jännitin jokaisen mahdollisen lihaksen, ei niistä väistöistä tullut ainakaan parempia.

Laukka olikin kivaa. Siis ihan ekat laukat olivat hieman railakkaampia ja Jackie lähti täysin hallinnasta, jolloin laukattiin ihan epämääräisesti siellä, nieltiin oikein kilometrejä. Marianne rääkyikin siellä istumaan alas koko massalla ja totesi että mä osaan kyllä istua, mutta aina välillä vaan tulee se vanha tapa: "noustaan jalustimille killumaan ja sitten vaan Herran haltuun". Näin osuvan vertauskuvan voimalla istutin takapuoleni penkkiin ja istuin lopputunnin alhaalla siinä laukassakin :D
Alkuun mä olin vähän etukenossa, vähän kai varuillaan. Pompin laukassa ja keikuin. Kun käskettiin ottaa ohjat omiin käsiin, uskaltauduin istumaan alas ja nojaamaan ennemmin taaksepäin -> Jackie ei lähtenyt rilluttelemaan, vaan laukkasi alla ja kulki nätisti.
Päästiin me jokunen ympyräkin tekemään, laukat nousivat hienosti ja siirtymät alas olivat tosi jouhevia! Multa vaan tippuivat jalustimet, kun jätin ne tällä kertaa selvästi pidemmiksi. Ei se niin haitannut, mutta pitäisi jotenkin taikoa ne jalat paikoilleen.

Vasempaan kierrokseen iski joku hermeettinen laukannosto-ongelma, kun se hevonen ei vaan lähtenyt. Jouduin kaivelemaan laukkaa ihan epätoivon vimmalla ylös, kertaalleen ei kai onnistuttu oikein ollenkaan. Kun laukka nousi, meni se kuitenkin ihan kivasti, Jackiläinen suoritti kovin totisena. Tosin porttipäähän se ei laukannut, siitä ei edes keskusteltu.

Käveltiin hiukan, ennen kuin lähdettiin loppuraveihin. Jack sai hölkätä pidemmällä ohjalla, täti taas koitti lähinnä puskea ratsua eteenpäin. Heppa oli meinaan niin tajuttoman löysä, vähänkin jos minä horjahdin, oli se jo käynnissä ja raviin siirtyminen oli työn ja tuskan takana. Mentiinpä ainakin rauhassa ja rennosti, vähän ehkä se venyminen jäi toispuoliseksi. Kuitenkin, oikein hyvin.
Käyntiin ja käveltiin loppukäynnit.

Mua otti tajuttomasti päähän se vinoilu. Ja väistötkin menivät huonosti. En tiedä, en ollut tyytyväinen, vaikka se meni kuitenkin hyvin. Ehkä nyt alkaa jo kaipuu siihen "vieläkin parempaan" ;)
No, katsotaan. Lauantaina vielä ratsastamaan ja sitten on sielua polttava tauko. Ehkä sen jälkeen lopetan turhista valittamisen.
Käveltiin, keskelle ja alas selästä. Heppa pääsi pesulle, jonka jälkeen Jackie pääsi ansaitulle iltalevolle.


Marianne muuten sanoi, että tästä Jackistä on niin paljon enemmän hyötyä ja se kehittää mua enemmän kuin Kaisa ja Elvis. Mielenkiintoinen näkemys, sillä itse tässä lähinnä mietin että silloin joskushan se sanoi mulle Evitaan liittyen, että jokainen hevonen kehittää vallan kamalasti :))

;)

Ymmärtänen mitä se tarkoittaa ja enköhän mä voi Jackillä mennä.. Kunnes kyllästyn ja haluan Pulliksen kyytiin! Tai jonkin muun kyytiin!
Ei se voi olla pelkkää maksimaalista kehitystä, pitää olla vaihtelua ja kivoja poneja. Jotka auttavat mun maksimaalisessa kehityksessä enemmän kuin pelkkä yhdellä hepalla puksuttelu (sen mielen takia, mä vaan kyllästyn niin helposti).

Löysäläisten kokoontumisajot

Jotenkin niin kuin olisi kipeänä ja niin oli Mariannekin. Vähän veto poissa, joten eipä haitannut että tuntikin oli tänään vähän toispuolinen ja rauhallinen. Nyt mulla särkeekin pää, mutta ehkä tämä tästä.

Mulla oli Vinski, tunnilla myös Evita, Elvis ja Pomo, Vinski vain mun kanssani. Mä en nyt ihan ymmärrä tätä visiota, enkä tiedä mistä tämä Vinski nyt taas on keksitty! No, eipä tuo mitään, on siitä ollut vähän jo taukoa, joten ei mua ihan niin pahasti ole kyllästyttänyt herra proomun kanssa mennä. Ja kun nyt oli tosiaan vähän sellainen ja tällainen päivä, niin ehkä yksinkertainen valtamerilaiva olikin oikein hyvä valinta.
Hepan hain tarhasta, harjailin sen oikein siistiksi ja iskin sen varusteisiin. Onneksi myös Marianne oli tänään myöhässä, sillä muuten olisin taas joutunut häpeämään omaa heräämiskykyäni ;)

Käpsyteltiin kentälle, Vinski oli taas sellainen reippauden perikuva - hyvä kun ei jämähtänyt kesken matkan.

Ei muuta kuin akka selkään ja menoksi! Vinski oli varsin löysä ja hidas siellä kävellessään, mutta muutamalla näppäisyllä alkoi hepankin moottori käynnistyä. Liikuttiin aika kivasti eteenpäin ja tehtiin muutamia voltteja. Oli muuten todella helppoa se asettelu ja taivuttelu, vauhtikin pysyi todella hyvin yllä niissä käännöksissä, kun nyt verrataan siis jäykkäniska-Kaisaan. Vanha herra kuunteli ja teki kiltisti kaiken mitä pyysin ja mentiin oikein asiantuntevasti siellä.
Tosin mä taisin taas taktisesti unohtaa sen pienenkin idean siitä kaulan lyhentämisestä. Mä mietin sitä aina, mietin että pitäisi ottaa ohjaa käteen ja hevosta lyhyemmäksi, mutta se vaan jää. Osittain ehkä siksi, että pelkään joutuvani vain kantamaan ratsuni päätä kun näiden isompien kanssa on se lyhentäminen ja keventäminen niin paljon hankalampaa kuin helppojen ja kevyiden ponien kanssa.

Lähdettiin siitä hölkkäilemään kevyt ravia. Vapaamuotoista ja rauhallista menoa, ei muuta. Vinskiä joutui pyytämään eteenpäin, mutta pian löytyi sellainen mukava ja kohtuullinen ravi. Tein aika paljon ympyröitä, heppa asettui ja taipui nätisti ja kääntyi todella helposti. Se on kyllä oikeasti tosi mukavaa kun enää ei ole aikoihin tarvinnut miettiä että kääntyyköhän se hevonen tänään vai ei - on todella helpottavaa kun tietää että nyt menen selkään ja ratsastan vain. Se kääntyy kyllä, se tekee kyllä. Voi vaan keskittyä asettelemaan ja hakemaan hevosta hyväksi, poissa on se armoton moukaroiminen ja itsesääli kun herra proomu vain kulkee uraa pitkin ratsastajaa edes huomaamatta.
Alkuun tavoitteena oli vain ravata nätisti eteenpäin, kääntyä, pysyä poissa uralta ja saada hevonen asettumaan ongelmitta. Kun se onnistui, otin muutamia temmonlisäyksiä pitkille sivuille. Vinski lähti tosi hyvin eteenpäin, mutta vauhti lopahti aika usein kesken. Kun lopulta pyysin loppuun asti sitä ravia eteen, niin hevonen alkoi jotenkin lösähtää täysin. Se yritti valahtaa käyntiin asti ja ravasi muualla kuin vanha muuli. Sain kuitenkin kaiveltua vielä hiukan hanaa Vinskistä ja päästiin ottamaan reipasta ravia muuallakin kuin pitkillä sivuilla.

Siirryttiin käyntiin ja mentiin keskemmälle, otettiin siis laukkaa yksitellen ja kilometrejä niellen.

Käveltiin ja lopulta päästiin sitten mekin täräyttelemään täyttä laukkaa ympäri kenttää! Laukka nousi vähän löysästi ja koko askellaji nyt alkoi ihan hirveän laiskana, mutta eipä se mitään. Täti istui penkissä ja haki hyvää istuntaa alle, jonka jälkeen keskityin vaan tuuppimaan hevosta eteenpäin. Kun pariin kertaan pumppasin vauhtia ja muistuttelin laukan jatkamisesta, alkoi hevonen jopa ihan laukata eteenpäin.
Laukka pysyi tosi hyvin yllä ja päästiin oikeasti laukkaamaan ihan useampaa kierrosta putkeen. Välillä tuli jonkinlainen askelrikko, mutta teoriassa laukassa pysyttiin. Kertaalleen Vinski pääsi huijaamaan, siirtyi raviin ja akka oli tipahtaa kyydistä, mutta päästiin aika nopeasti jatkamaan sitä kolmatta askellajia.

Hyvin se meni. Laukattiin pitkää pätkää, hevonen oli reipas ja laukka pysyi yllä. Minä taas istuin aika kivasti, hieman irtoilin ja vähän jalustimet vammailivat. Sain ne kuitenkin korjattua ja pysyivät ne hetkittäin jaloissa ihan oikein!
Ajoittain Vinski alkoi tuntua siltä, että se menee jopa liian kovaa, mutta koska kyseessä on vanha ja fiksu heppa, niin ajattelin sen olevan pikemminkin hyvä asia. Ja muuten - tätikin pysyi ihan hengissä pidemmästä laukkapätkästä huolimatta ;)

Heppa käyntiin ja vaihdoin suunnan, otettiin vielä samanlainen rupeama toiseen suuntaan. Meni jopa paremmin, vaikka laukka nytkin taisi askeleen ajaksi keskeytyä pariin kertaan. Tähän vasempaan kierrokseen intouduin myös muutamilla pitkillä sivuilla nousemaan ylös satulasta ja pumppaamaan lisää vauhtia. Yllätin itsenikin kun pysyin siellä ylhäällä, jopa todella tukevasti. Eikä Vinskikään katkonut laukkoja kun istuin alas, vaikka sitä vähän odotinkin.
Laukattiin jokunen kierros, sitten laukka alas ja takaisin keskemmälle kävelemään. Olin jotenkin olettanut että tänään olisi suoranaisen koleaa ja sataisi vettä, mutta tosiasiassa siellä tuli jopa lämpimämpi kuin vaikka viimeviikolla kun oli oikeasti lämmintä!

Sen jälkeen loppuraveja. Vinski oli alkuun peräti reipas ja melkein villi, sitä joutui ihan hidastamaan! Annoin kuitenkin ukkelille ohjaa ja pyörittelin sitä lähinnä ympyröille - ajattelin että jos Vinski tästä nyt räjähtää, niin se on sitten jo niin suuri ihme, etten sen takia jaksa ruveta varmistelemaan.
Ensin se lähinnä juoksenteli pää hiukan pystyssä, ohjat löivät tyhjää ja Vinsentti vain juoksenteli alta. Hidastelin, asettelin ja kääntelin ja pian valkea alkoi jo rauhoittua ja pikkuhiljaa se jopa uskaltautui venymään hiukan pidemmäksi. Pätkittäin löydettiin jopa noinkin hyvää eteen-alastautumista, kun heppa oikein vaivautui venymään ja akka oli edes hiukan ajantasalla. Heppa tuntui oikein kivalta ja kulki nätisti, minä olin tyytyväinen tähän!
Sitten käyntiin ja käveltiin loppukäynnit.

Vinski oli oikein hyvä. Se meni kivasti ja homma hoitui - yksinkertainen iso proomu. Varsinkin loppuraveihin ja laukkaan olin oikein tyytyväinen, musta tuntuu että jotenkin on laukanratsastaminen tosiaankin parantunut - se meinaan pysyy niin paljon paremmin yllä kuin aiemmin! Minä istun paremmin ja kykenen pyytämään eteen, joten laukka ei tipahtele joka toinen sekunti raville, jes!

Mä tulin alas selästä ja taluttelin loppukäynnit. Otettiin pysähdyksiä, jotka ensimmäisen kerran jälkeen sujuivat ihan sillä, että itse pyäshdyin ja poni pysähtyi mukana. Väistättelin Vinskiä, peruuteltiin vähän.. Kaikki sujui nätisti ja ainoa ongelma oli se eteenpäin käveleminen, heh. Heppa tuli kuin puolikuollut siellä perässä, eikä millään jaksanut edetä akan haluamaa tahtia.

Sen jälkeen sitten vaan poni talliin ja harjailin sen oikein hohtavaksi. Sitten hevonen tarhaan, minä kävin vähän kuvailemassa ja lopulta taluttelemaan Seppo-ponia. Tai taluttelemaan, se meni niin kivasti että hylkäsin ponin puoleksi ajaksi, jotenkin tuntuu että kumisaappailla juokseminen ei ole ollenkaan minun juttuni.
Vielä ensi viikolla on sitten tunnit. Sen jälkeen on kamalan kamala tauko. Ja sitten on pari viikkoa ja alkaa koulu. Hieman olen asioita miettinyt ja kyllä mä jollain tavalla aion asiat järjestää. En voi pitää kolmen ja puolen vuoden taukoja, ei kiitos. Se on liikaa, joten järjestän tämän tavalla tai toisella.
Pidän asian kuitenkin positiivisesti mielessä, en halua nyt alkaa stressaamaan ja tuhoamaan mun viimeisiä viikkoja, joina pääsen kahdesti ratsastamaan (:

Kyrmyniskaputte

En olekaan tainnut tänne ilmoittaa, että pääsin kouluun!
Mun ei sinne pitänyt päästä ja olin täysin laskeskellut sen varaan etten voi päästä, mutta pääsin silti, enkä siksi viitsinyt sitä koulupaikkaa hylätäkään. Nyt olenkin sitten aloittanut stressaamisen joka asiasta (muun muassa siitä, että kohta koulu ilmoittaa mun täyttäneen hakemukset väärin ja että koulupaikka evätään sen takia!) joten lie ihan hyväkin etten edes uskonut pääseväni sinne sisälle - eipähän tarvinnut pelätä sisäänpääsyä tai -pääsemättömyyttä!

Koulu tarkoittaa tietenkin myös köyhyyttä. Ratsastuksen saan toivoakseni järjestymään, mutta laskelmat näyttävät aika karuilta. Ja joudun auton laittamaan pois, eli seitsemän aamubussien toimivuuteen on vain luottaminen. Enkä tiedä joudunko pitämään jotain ajoittaisia taukoja, käymään joka toinen viikko tai jotain. Tiedän vain, etten missään tapauksessa halua pitää täyttä kolmen ja puolen vuoden taukoa - se on liikaa, olisin liian täti sen jälkeen.
No, mun asiat ovat tupanneet järjestymään aika kivasti, joten luotto on kova. Toivokaamme parasta.

Eilen oli ratsastus ja Suomen kesä esitteli parastaan - oli lämmintä, ei tuullut, ei ollut kuuma, eikä aurinkokaan polttanut korpuksi. Toki sitten oli niitä kivoja sadekuuroja, mutta ne pysyivät aika nätisti poissa talleiluajan, joten ei sillä niin väliä! (Nimimerkillä hulluja helteitä odotellessa ;) Oli eilen silti kiva ilma, kuten tänäänkin.)

Mulla oli Kaisa-mamma, tunnilla myös Sakari, Elvis, Pomo, Simo ja Vinski, Kaisa oli jo toisella tunnilla. Katselin tunteja ja hilluttelin. Oikeasti on tosi harmi kun joudun taas pois keskiviikon tunnilta, sillä tykkään iltatunneista aamuja enemmän ja keskiviikon porukka on mukava. Ei vaan auta - tulisi liian kiire leikkiä bussien kanssa mahdollisten koulupäivien jälkeen, joten lauantai on turvallisempi valinta. Ja tuleepa kuvia niin kauan kuin hullut jaksavat kuvata ja käydä samana päivänä tunneilla ;)

Hipsuttelin märän kentän läpi ja kiipesin valtamerilaivani kyytiin. Lähdettiin kävelemään alkukäyntejä ja minä aloitin taas lähinnä puskemalla hevosta liikkeelle. Hiukan aikaa meni, ennen kuin alkoi tuntua että Kaisa käveli kivasti eteenpäin, eikä vain madellut epämääräisesti pohkeen takana kuin laiska ameeba. Tein jonkin verran voltteja ja otin alusta asti edes jonkin etäisen ajatuksen siitä, että mun pitäisi saada hepan kaula lyhyemmäksi ja Kaisa asettumaan kunnolla läpi. Sen kaulan lyhentämisen huomasin mokanneeni aivan totaalisesti, kun tajusin jossain puolessa välissä ratsastelevani puolipitkin ohjin vailla huolenhäivää, mutta asettelu sujui sentään paremmin! Se vaan kun Kaisa oli jäykkä kuin betoniporsas. En tiedä onko mussa muuttunut jokin vai onko Kaisa vaan jäykempi kuin aiemmin, se on meinaan nyt molempina kertoina tuntunut ihan käsittämättömän kovalta ja jäykältä. Jos olisin ollut älykkäämpi, olisin voinut kysyä Mariannelta, mutta koska ajatukseni toimii näemmä viiveellä, niin pitänee kysyä myöhemmin.
Sitä sai oikein veivata, eikä heppa vaan silti meinannut antaa periksi. Tuntui kuin olisi lykännyt ohjan vanhaan tammeen ja yrittänyt sitten sitä kaataa siinä tietenkään onnistumatta. Melkeinpä aina joutui näpäyttämään raipalla pohkeen taakse, jolloin Kaisan pää lähes nytkähti sisälle, kadotakseen pian taas suoraksi ja kovaksi eteenpäin. Kyllä se hetkittäin tuntui kevyemmältä ja asettui rennomminkin, mutta tosi paljon oli pelkkää maanittelua ja taistelua siitä, kumman niskat taipuvat ensin. Joten en tiedä - joko minä teen väärin/minä vaadin enemmän kuin aiemmin/Kaisa on vaan jäykempi tms kuin talvella.

Lähdettiin tekemään väistöä toisella pitkällä sivulla. Ihan vaan muutamia askeleita sisälle, sitten takaisin uralle. Meitä selvästi kiusataan näillä hirveän hankalilla jutuilla, kuten väistöillä ja takaosakäännöksillä!
Mamma paahtoi eteenpäin kuin höyryveturi ja pidätteet eivät ihan menneet kuuleviin korviin. Sain kuitenkin yllättäen jopa jonkinlaista reaktiota kun pyysin heppaa hiljentämään, joten ei kertaakaan sentään juostu ohi väistön mitään tekemättä tai lainkaan hidastamatta. Se vaan kun siltikin se pohje tuntui lähinnä työntävän ponia eteenpäin ja tätikin keikkui jalustimilla Kaisan maatessa ohjalla. Ei näin, ei todellakaan.
Jotain ihmeellistä me tehtiin, ei nyt ihan väistöä. Tosin tuli sieltä joku pari yksittäistä askelta, joita saattoi jo väistöaskeleiksi kutsua. Se on parempi kuin ei mitään!

Siirryttiin kevyt raviin. Kaisa-mamma eteni oikeastaan jopa varsin kivasti, joten lähdin vain moukaroimaan oikeaa pohjetta läpi ja hakemaan asetusta myös raviin. Se tuli kyllä tosi kivasti, nokka kääntyi ja homma toimi, mutta edelleen se oli niin kivikova ja kamala. Aina joutui kauhealla vaivalla vaatimaan ja vaatimaan, eikä hevonen tuntunut edes pehmentyvän pitkällisenkään vääntämisen jälkeen. Kulmissa sen sijaan se asettui kevyesti ja helposti, mutta suurempaa asetusta ei ympyröille tai volteille vain löytynyt.
Sama ongelma oli vasemmassa kierroksessa ja tähän suuntaan hevosen eteenpäinpyrkimyskin kuoli täysin, onhan se hirveän raskasta liikkua ja taitella sitä päätä suuntaan jos toiseenkin. Muuten meni kyllä oikein hyvin, Kaisa teki mitä pyydettiin, kääntyi hyvin ja oli oikein mukava. Ainoastaan tuo asetus ja kovuus olivat suoranaisen hirveitä asioita.

Siirryttiin käyntiin ja lopuksi otettiin vielä laukkoja. Marianne hieman epäili kentän liukkautta, joten päädyttiin tekemään keskihalkaisija käynnissä, siitä käännettiin vuorotellen vasemmalle ja oikealle ja laukattiin pitkät sivut. Puttehevonen toimi tässä juuri niin kuin ehkä oletettavaa oli, kävellen keskihalkaisijan kuin puolikuollut kaakki ja nostellen laukkoja kuin varsa kevätlaitumilla ;)
Käynnissä mä lähinnä yritin saada takajalat liikkeelle ja pään ylös, Kaisan mielestä kun ohjalla makaaminen oli jees - onhan se käveleminen niin tylsää, ettei sitä omaa pääkoppaansakaan jaksa kantaa.
Käynti oli ihan ookoo sitä laiskuutta lukuunottamatta. Ja sekin laiskuus karisi kyllä nopeasti pois, kun lähestyttiin päätyä. Jo hyvissä ajoin putte lähti kaatumaan lapa edellä, silmät päässä pyörien ja muurahaiset pöksyissä hypellen. Millään ei muka maltettu odottaa ja jokainen pohkeenpuristus ja valmisteleva ote tarkoittivat täyttä laukkaa kohti horisonttia!
Se oli oikea tahtojen taisto, kun minä pidin viimeisillä voimillani tankkerin lailla jyräävää hevosta käynnissä ja moukaroin sen silti kulmiin asti kävelemään, samalla kun hevonen koitti kaikin tavoin kertoa, että kahden metrin oikaiseminen ja holtiton laukka ovat paljon mukavampia kuin siistit nostot oikeasta pisteestä. Saatiin kuitenkin asia onnistumaan, eikä Kaisa saanut kertaakaan jyrättyä ohi kulmien, saati että se olisi nostanut laukkaa muusta kuin käynnistä, minun pyynnöstäni.

Ekat laukannostot nyt onnistuivat lahjakkaasti kun vasemmalle tuli pelkkää ravia ja oikealle vasempia laukkoja :D Onneksi sitten saatiin molemmat rytmistä kiinni ja laukat nousivat tosi hyvin ja taisivat olla ihan oikeitakin jopa. Nostot vaan olivat harvinaisen.. räjähtäviä, kun hepan mielestä olimme matkalla kohti ääretöntä ja sen yli. Laukka itsessään oli kuitenkin yllättävänkin hillittyä ja hallittua, vaikka se aloitusvauhti olikin vähän liiallinen.
Oikeissa laukoissa Kaisa pääsi ekoilla kerroilla vähän huijaamaan, kun ensin laukka tippui kesken alas ja sen jälkeen putte päättikin kaatua lopussa oikealle ja oikoa koko kulman. Kun itse olin varautunut, päästiin koko pitkä sivu laukassa, ilman oikomista ja kaiken huipuksi tehtiin ihan supermageita siirtymiä raviin - ihan ajoissa ja kevyesti, yhteisymmärryksessä.

Vasen kierros olikin mielenkiintoisempi, sillä aidan viereisessä puskassa meni jos jonkinnäköisiä mörköjä! Varmaan niitä kuuluisia vihreitä jääkarhuja tai jotain.
Kaisa säikähti niitä kerran, otti hieman jalkoja alle ja täräytti sisälle karkuun. Seuraavilla kerroilla humma sitten tuijotteli ulos, oikoa vähän sisälle ja yritti karata epätoivoisesti. Sain sen pideltyä ja yllättävän tasapainoisesti me edettiin, vaikken toiveista huolimatta kyennytkään suoristamaan hevosen kaulaa ja saanut tamman ajatuksia työntekoon turhien kyttäilyn sijaan.
Laukka oli joka tapauksessa tosi hyvää ja onnistunutta. Ja meikäläinen istui! Jalustimetkin pysyivät jaloissa, olen tyytyväinen itseeni.
Ja siis kerran Kaisa yritti olla totaalinen porsas ja se oli kääntymässä täysin väärään suuntaan jonkun Pomon perässä! Täti oli ajantasalla, eikä poni edes huomannut kun se olikin käännetty takaisin raiteille ja jatkettiin ihan ratsastajan valitsemaan suuntaan. Yksi-nolla minulle siis.

Otettiin vielä hieman loppuraveja. Kaisa oli edelleen ihan mielenvikainen sen pelottavan kohdan takia, joten otettiin sieltä aina vähän kipinää. Heppa juoksi pää ylhäällä ja kaahasi alta, joten mun ei auttanut kuin pyöritellä ympyröitä ja keventää mahdollisimman hitaasti. Blondiputen sai kuitenkin aika helposti kuulolle ja rauhoittumaan, joten säväröinti ei kauheasti haitannut elämäämme.
Ja siis joo, sain mä sen silloin tällöin rentoutumaankin. Se on kauhean vaikeaa, varsinkin nyt kun Kaisa oli niin jäykkäniskainen. Pystyin mä vähän päästämään ohjaa, kyllä poni välillä asettui hiukan sisälle ja oli se joskus aina kaula pidempänä. Ei alhaalla, mutta edes pidempänä. Ja tuntui edes välillä rennommalta ja kivemmalta. Eikä siis loppuraveissa ollut mitään vikaa - en vaan osaa rentouttaa Kaisaa ihan sillä tavalla kuin ehkä pitäisi. Ja no, se taitaa myös olla suunnattoman vaikeaa, kun sehän on jo käynnissä ihan hirveän hankala saada alas. Joten ehkä tästä ei hirveän huolissaan tarvitse olla.

Käyntiin ja käveltiin loppukäynnit.
Meillä on hyvä meininki ja poni meni oikein kivasti. Silleen yksinkertaisesti, en mä tiedä, ei tuossa mitään vikaa ollut. Nyt vaan painimme tuon jäykkäniskaisuuden kanssa, mutta muuten Kaisa kulki vallan hienosti.

Keskelle, alas selästä ja rouva hevonen talliin. Siitä sitten kotiin, kun sadekuuro päätti alkaa moukaroimaan juuri sopivasti meidän tunnin jälkeen, eikä suinkaan kesken sitä ;)

Lämmöstä nautiskelua

Olen elementissäni nyt kun on viimein lämmin! Tosin täällä sisällä meinaa tulla kylmä, mutten todellakaan ala ottamaan tuota hellettä tänne, tukahtuu vielä muuten.

Tallillekin tuli lähdettyä ajoissa, taisin olla peräti ensimmäisenä paikalla! Mulla oli Vinski, tunnilla myös Simo ja Laki, Vinski vain mun kanssani. Hainkin siis hepan sisälle. Se vaan kun onnistuin järkyttämään vanhan herran lähes kuoliaaksi, sillä taisimme jollain tavalla rikkoa sen aidan, jolloin sähkölanka heilahti vapaaksi ja Vinski oli saada sydänkohtauksen. No, tulipa valkeaan eloa ja se kipitteli hyvinkin reippaasti talliin harjattavaksi :D
Harjasin Vinskin ja päätin kysäistä voinenko mennä ilman satulaa. Kun jo tallissa meinasi olla tukalaa ja tunnillakin oli mun lisäksi tuollaisia pikkuisia, niin ajattelin että kaikkein älykkäintä on jättää penkki talliin ja humpsutella menemään. Marianne antoi luvan, se vaikutti kerrankin jopa ihan helpottuneelta kun halusin satulatta mennä, heh. Yliaktiivinen heppa siis suitsiin ja tepsuteltiin iloisesti kentälle ottamaan aurinkoa (= polttamaan itsemme punaisiksi!)

(En voi käyttää niitä talvikuvia, joten nyt palataan vuosia taaksepäin.)

Meinasin ensin odottaa että Marianne heittää mut kyytiin, mutta kun se päättikin lähteä hakemaan ötökkämyrkkyä, niin minä totesin etten jaksa odottaa. Ja kun pääsin mä viimeksikin sen Kaisan selkään itse, miksen onnistuisi siis nytkin! Ylitin itseni, sain kammettua ruhoni kyytiin jakkaran päältä ja pääsimme kävelemään, sillä välin kun odoteltiin myrkytystä saapuvaksi.
Oli sekin omanlainen shownsa, Simo oli aivan järkyttynyt, Lakikin juoksi suihkepulloa karkuun. Vinski onneksi osoitti olevansa vanha ja viisas äijä, eikä kuin hiukan pakitellut kauemmas - hyvä niin, sillä akka ei olisi välttämättä kaikissa kevätjuhlaliikkeissä pysynytkään mukana ;)

Lopulta aloitettiin oikein kunnolla ne alkukäynnit ja Vinski oli laiskaakin laiskempi! Hevonen ei edennyt mihinkään, korkeintaan juurtui kentän hiekkapohjaan kiinni. Täti joutui ensin hakemaan hiukan omaa istuntaansa kuntoon, mä kun lähdin herkästi taas työntämään kättä eteen ja jämähdin johonkin jännittyneeseen kenoon istumaan. Saatuani itseni rennoksi ja istunnan parempaan jamaan, alkoi hirmuinen työ sen hevosen herättelyn suhteen. Alkuun se oli ihan rehellisesti sanottuna sitä, että kun minä pamautin pohjetta ja muistutin raipalla, niin valkoinen käveli sen kaksi askelta reippaammin, jonka jälkeen lösähdettiin samaan löysään kulkuun. Joka kerta, useampi kierros meni tähän tapaan. Ratsastaja epätoivoisesti puski ja hevonen viis veisasi koko kävelemisestä.
Kun sitten täräytin pariin otteeseen ihan kunnolla sitä käyntiä eteen, niin että Vinski joutui kävelemään oikeasti liikkumaan, aloin saada vastakaikua ratsultakin. Jokusen toiston jälkeen se käynti alkoi pysymään reippaana ja etevänä, niin että enää piti vain silloin tällöin hiukan tyrkätä eteenpäin, sen jatkuvan työntämisen sijaan.
Tehtiin hieman voltteja, minä taivuttelin ja asettelin ja Vinski toimi oikein hienosti. Kääntyi kivasti ja nokka asettui ongelmitta. Otin jokusen pysähdyksenkin ja ne vasta olivat hienoja - suunnattoman keveitä ja aika nopeitakin, eikä käyntiinsiirtymissä ollut lainkaan ongelmaa, vaan herra jatkoi käyntiäkin oikein reippaasti eteenpäin sen armottoman löysäilyn sijaan! Todella hyvä.

Saatiin lähteä rennosti hölkkäämään. Melkoista rytkymistä se oli ratsastajan puolelta, vaikka Vinski vain ravaili kiltisti eteenpäin, orjallisesti uraa seuraten. Jouduin jonkun aikaa taas hakemaan itseäni selkään, jotten vain pomppisi ja tipahtaisi kyydistä. Sitten saatettiin jo alkaa tekemään jotain - haettiin hiukan ympyrää ja minä koitin pitää Vinskin poissa uralta. Se oli ensin hieman hankalaa, pohje ei mennyt läpi ja Vinski kääntyi hitaasti, jonka lisäksi mun ulkokäsi hengasi liian edessä. Koitin keventääkin, mutta rytkyin vaan entistä enemmän ja odotin välillä jo oikeasti putoavani selästä alas.
Kun aikansa juoksee seinää päin, niin kyllä se sieltä vaan lähtee toimimaan. Raipan kun otin ulkokäteen, sain ulkopohkeen läpi ja hepan kääntymään ongelmitta. Haettiin asetusta ja reipasta liikettä pyörylöillekin ja olin vallan tyytyväinen. Minä aloin saada takapuoleni alas ja kyydissä pysyminen ei enää ollutkaan mikään maailman suurin vaatimus. Pääsin sen ansiosta vähän keventelemäänkin, tosin ihan pätkittäin vain. Se oli kuitenkin jo saavutus, että sain joitain hetkiä kevenneltyä rauhassa, rennosti ja ongelmitta. Kääntyminen ja keventäminen vaan osoittautuivat kerta toisensa jälkeen hankalaksi yhdistelmäksi, enkä koko aikaa muutenkaan jaksanut keventää kun siellä hieman lämmin tosiaan oli.

Käveltiin hetki välissä, ennen kuin hölkättiin toiseenkin suuntaan. Nyt mulla oli jo palikat kasassa ja Vinski meni oikein tosi kivasti, kaikki toimi ja mentiin mukavaa ravia ympäri kenttää. Siksipä intouduin kokeilemaan mitä käy, jos pyydän hiukan sitä hevosta eteenpäin pitkillä sivuilla. Ekat kerrat olivat aivan naurettavia kun täti vaan rytkyi Vinskin hiukan nopeuttaessa askeltaan, mutta saatuani rytmistä kiinni tuli meille jo oikein mukavia ravipätkiä. Heppa oli varsin herkkä ja eteenpäinpyrkivä, joten vauhtia tuli pelkällä kevyellä pohkeen kosketuksella. Hieman siinä oli hankaluuksia pysyä kyydissä kun Vinskin ravi oli hiukan isoa, mutta pyysin silti vaan sitkeästi eteenpäin ja kiikkaroin kyydissä niin hyvin kuin osasin. Takaisinkin heppa tuli vallan mainiosti, tosin se alkoi selvästi väsähtää kenties lämpimän ilman takia. Siksipä välikäynnit olivat aivan tarpeelliset, sai hevonen hiukan taas levätä (ratsastajasta puhumattakaan).

Otettiin nopeat laukannostot, muut kävelivät keskemmällä kun yksi täräytteli menemään. Sain aloittaa, joten lähdettiin innoissaan kokeilemaan kuinka käy (olihan tämä eka kerta laukkaa Vinskillä satulatta, jollen nyt ihan väärin muista).
Laukka nousi oikeastaan tosi hyvin, omalla tavallaan nosto oli jopa aika reipas ja aktiivinen, vaikka se vähän viiveellä tulikin. Tätikin pysyi kyydissä ilman ongelmia ja homma meni hyvin... Mitä nyt ensimmäinen laukka tipahti pitkän sivun jälkeen, kun minä könähdin eteen ja Vinski kuuliaisesti siirtyi raviin. Sain sieltä toisen laukan vielä ylös, mutta taas se kyllä lopahti aika pahasti kesken. Pysyin kuitenkin kyydissä ja olin yllättävän hyvin mukana myös niissä ravisiirtymissä. Mä kun jotenkin kuvittelin putoavani ja makaavani jossain kaulalla, kun ne Vinskin siirtymät ovat kuitenkin aika isoja ja heiluvia.

Vaihdoin suuntaa ja vasen kierros oli selvästi enemmän meidän juttu. Laukka nimittäin nousi oikein hienosti ja päästiin pyörittämään sitä vähän reilun kierroksen verran. Keskityin vaan ohjaamaan meitä loivalle ovaalireitille, koitin istua ja antaa käden kulkea mukana, se kun tuntui välillä jäkittävän vähän paikallaan. Vinski taas laukkasi nätisti ja kuuliaisesti, nyt alkoi jo vauhtiakin löytyä hieman enemmän, joten ei laukka tipahtanut heti alas. Silti poni keskeytti taas itse, joten nostin vielä yhden kerran. Väärä laukka, sain korjattua suhteellisen nopeasti (satulattomuuteen verrattuna) ja siitä sain viimein otettua ihan itse siirtymän raviin. Sen jälkeen käveltiinkin lopputunti, ensin katsellen kun muut laukkasivat ja lopulta lyllerrettiin loppukäyntejä.

Meillä oli oikein hauskaa. Mä laukkasin pisimmät pätkät satulatta ja pysyin noin hyvin kyydissä! Vinski taas meni hienosti ja kivasti, se oli reipas ja mukava. Tällaista hömpöttelyä, ilman sen vakampaa yritystä. Olin oikein tyytyväinen tänään!

Keskelle ja alas selästä. Heppa pääsi pesuun ja sen jälkeen drinksuille tallin puolelle ;)
Minä autoin Simo-ponin suihkuttelussa (poni oli suihkussa kuin aikamies ainakin!) ja kävin kuvaamassa, jotta varmasti saa tarpeeksi aurinkoa.
Viimeisen tunnin taluttelu oli aika kamalaa, mutta tänään meillä oli selvästi yhteys Seppo-ponin kanssa, eikä edes tiputettu pikkuratsastajaa alas vaikka satulatta hekin humputtelivat! Käytiin yhteistuumin vielä pesulla ja loppuaika tulikin hipelöityä ihania tarhailevia hevosia. Kyllä siellä vaan on kasoittain sellaisia ihania herrasmiehiä, ettei paremmasta väliä!

Tanssi mun kanssa hurjemmin

Eilen Henna tuli kuvailemaan, joten tuli hieman videota ja kuvia! (TÄSSÄ video.)
Mulla oli hieman toiveena ja kenties odotuksenakin että pääsisin Kaisan selkään taas pitkästä aikaa - siitä kun olisi kiva saada lisää videota kun poni menee huomattavan paljon paremmin kuin silloin ekalla kerralla kun vain tipahtelin kyydistä :D

Sanaton toiveeni toteutui, kun ratsunani toimi Kaisa, tunnilla myös Pomo, Nikkis, Vinski, Simo ja Evita, Kaisa oli jo toisella tunnilla. Ja oli lämmin, IHANAA ja hallelujah! Tätä mä olen odottanut, ei ollut kylmä vaan melkein jopa kuuma. Rakastan tätä, ihana kesä.
Vihdoin pääsi ottamaan aurinkoa ilman pelkoa jäätymisestä ja flunssan saamisesta.
Meidän tunnin alkaessa kipittelin sitten Kaisan luo ja nousin selkään.

Lähdettiin kävelemään. Kaisa oli aika nuutunut lämpimän ilman ja edeltävän tunnin ansiosta, joten täräyttelin heti alkuun hepalle vähän moottoria käyntiin. Alkuun se oli yhtä tyhjän kanssa, mutta kun aikani aktivoin käyntiä, jaksoi hevonenkin viimein kävellä jopa reippaasti eteenpäin. Sain sen oikeastaan jopa melkein juoksemaan alta, mutta jotenkin näin sen parempana vaihtoehtona kuin sen jatkuvan matelun.
Tein siinä voltteja ja hain asetusta läpi. Kaisa oli jokseenkin kova ja kankea, jouduin ihan hirveän kauan pyytämään ja houkuttelemaan, ennen kuin se lopulta antoi edes vähän periksi. Muutamien toistojen jälkeen löytyi asetus hieman helpommin, mutta kyllä sitä aina sai venkslata vähän turhankin paljon. Poni kuitenkin kääntyi kivasti, eikä näin käynnissä edes kaatunut mihinkään suuntaan (mikä saattoi johtua myös vasemmasta kierroksesta!)

Pysäytettiin hevoset ja mietittiin hetki takaosakäännöksen syvintä merkitystä. Sen jälkeen alettiin suorittamaan, pysähdyksen kautta muutamat takaosakäännökset. Siis ne olivat ihan ookoo, kun ajatellaan että tein niitä nyt Kaisalla, jonka kanssa meillä on edelleen tuo hidastaminen ongelmallista. Saan kyllä pysäytettyä ja tehtyä jopa ihan hyviä pysähdyksiä, mutta sitten kun pitäisi hidastaa ja suorittaa jotain tehtävää, mikä saa mut jännittymään, niin... Silloin se on yksinkertaisesti tosi paljon hankalampaa. Mun jännittyminen saa Kaisan jyräämään ja tankkerin kanssa on hankala tehdä mitään järkevää.
Joten joo, ihan ookoo käännöksiä, mutta eivät ne sinäänsä onnistuneet. Joskus onnistui pari ekaa tai vikaa askelta nätisti, loppukäännöksen lösähtäessä kuin pannukakku. Välillä taas takaosakäännökset olivat lähinnä pikkuisia voltteja, eivät niinkään ristiaskeleita. Saatiin me muutama kivanoloinen käännös aikaan, mutta taisivat nekin videolta katsottuna olla aika isoja ja laajoja käännöksiä. Sen lisäksi Kaisa tosiaan oli hieman kova niissä pysähdyksissä ja hidastuksissa, se vain käveli pidätteiden läpi. En silti saanut puttea sentään makaamaan ohjalla, vaan heppa pysyi jopa yllättävän keveänä - mitä nyt hidastuksissa tosiaan jyrättiin.

Seuraavaksi jatkettiin takaosakäännöksillä suoraan käynnistä. Tosin jos en saanut Kaisaa hidastamaan, otin suosiolla pysähdyksen kautta.
Hidastaminen oli aika todella hankalaa, ei vain oikein tuntunut menevän läpi. Otin pysäytyksiä, koitin ottaa pidätteet läpi ja lopulta sain muutamaan otteeseen käynnin hidastumaan sen verran, että uskalsin kokeilla käännöksiä myös suoraan käynnistä. Hutiloituja ja lösähtäneitä ne silti olivat, mutta olin jo tyytyväinen siihen että Kaisa hidasti pelkän murtomaahiihdon sijaan!

Ruvettiin aina takaosakäännöksen jälkeen ottamaan pätkä harjoitusravia. Tämä osoittautuikin hitusen hankalaksi, kun alla oli maailman vinoin Kaisa, jonka mielestä suoraan ravaaminen oli uskomattoman tylsää! Varsinkin oikeassa kierroksessa hevonen teki kaikkensa jotta se pääsisi lyllertämään kentän keskellä, epämääräistä serpentiinikuviota taiteillen. Mä päätin ratkaista ongelman ihan vaan puskemalla ravia alle vähän enemmänkin kuin vain pätkän - otin ympyrää, taoin oikeaa pohjetta läpi ja koitin hakea asetusta. Kaisa oli taas jäykkä kuin mikä ja otti todella aikaa ennen kuin se edes etäisesti asettui ja antoi periksi sen oikealle kaatumisensa kanssa. Pariin otteeseen pyöräyttelin ympyröitä, kunnes lopulta alkoi se suoraan meneminenkin luonnistua edes etäisesti. Tietenkin edelleen siinä oli niitä vastaantulevan liikenteen ongelmia, Kaisa kun ei pidä kenestäkään, eikä aina ollut aivan varmaa mistä muut ovat tulossa ja minne menossa. Selvittiin kuitenkin hengissä, mikä lie tässä tapauksessa tärkeintä :D

Seuraavaksi vaihdettiin ravisiirtymät laukkaan ja nostettiin kolmatta askellajia aina takaosakäännöksen jälkeen. Tässä vaiheessa aloin keskittyä enemmän laukkaan kuin käännöksiin, joten ne lösähtelivät entistä enemmän, Kaisakin meinasi vähän juosta alta kun siitä tuli kiireisempi mitä enemmän se kuumeni. Tehtiin silti muutamia tosi kivoja käännöksiä yhä edelleen, mun vaan piti paremmin hidastaa ja ottaa se käynti alle ennen käännöstä.

Varsinkin alkuun olivat laukannostot todella veteliä, Kaisa oikein rojahti laukkaan ja laukkasi vähän kuin täi tervassa. Nousi kuitenkin ihan kivasti ja ajanmyötä alkoivat nostotkin vähän terävöityä. Laukka pysyi kivasti yllä, mutta välillä tiputeltiin ja meni turhankin paljon aikaa siihen uuteen nostoon.
Tein siinä vähän myös ympyröitä, joista ensimmäinen epäonnistui karkeasti, mutta muuten putte kääntyi kivasti ja mä olin niin tyytyväinen meihin - onnistuttiin tekemään laukkaympyröitä, mikä mahtava päivä!

Välissä pidettiin pieni käyntitauko, jonka jälkeen ponista tuntui lähtevän vaan lisää hönkää siihen laukkaan. Hieman Kaisa kaatui oikealle siinä oikeassa kierroksessa, mutta muuten mentiin aika nätisti - mitä nyt tuo homma näyttää aika etupainoiselta ryskimiseltä.

Loppuun vielä hieman loppuraveja. Kaisa kulki lähinnä pitkänä, mä annoin sille ohjaa ja yritin kaikkien vippaskonstien avulla saada ponin venyttämään alaspäin, mutta se jäi vaan yritykseksi. No, tuntui se ihan hyvältä, kääntyi ja kulki muuten rennosti, se venyminen vaan jäi uupumaan.
Käyntiin ja käveltiin.

Kaisahan oli kiva. Marianne valitti kun höpötin sille koko ajan, mutta hei: jos en olisi kieltänyt Kaisaa monottamasta toisia, niin sehän olisi saattanut täräyttää Nikkis-ponilta aivot pellolle ;)
Meni oikein hyvin. Nuo hidastamista vaativat tehtävät ovat hankalia, mutta onnistuttiin kuitenkin laukkaamaan toisten tullessa vastaan, sain hepan käännettyä, sain sen oikean pohkeen aika hyvin läpi ja Kaisakin ihan asettui ja taipui. Ei ollenkaan paha!

Kaisa kävi syömässä ja oli oikein pahis! Kun lopulta aloin vahtia ponia haukan lailla ja kielsin sitä, tyytyi rouva kohtaloonsa ja nälkäkuoleman partaalla raahusti vielä viimeisiä askeleita uraa pitkin.
Käveltiin keskelle ja päästettiin blondi toteuttamaan itseään! Hän sai peräti haistella Pomon kanssa. Noin viisi sekuntia Kaisa oli asiallisesti, sen jälkeen se yritti puraista Pomolta nenän pois, johon poni vastasi heiluttelemalla etukaviota ja sen jälkeen putte taisi todeta, että hevoskontakti on yliarvostettu asia :D
Alas selästä ja lähdettiin talliin.
Ja Kaisa todisti olevansa jotain muuta kuin täysi reikäpää! Mä olen nyt aika paljon pysähdellyt noilla talutusmatkoilla ja kokeillut pysähtyykö hevonen mun mukanani. Jack ja Elvis nyt pysähtyvät kuin olisi raamatulla lyöty päähän, mutta juntti suomijyrä nyt ei ihan niin keveästi ollutkaan kuulolla. Vaan kyllä Kaisastakin löytyi muutama pölyinen aivosolu, kun putte osoitti oppimiskykynsä ja peräti kolmannella kerralla pysähtyi heti kun minäkin pysähdyin! Kauhean viisas hevonen, hah.

Heppa talliin, harjailin sen pois ja sitten kotiin.