Mun ei sinne pitänyt päästä ja olin täysin laskeskellut sen varaan etten voi päästä, mutta pääsin silti, enkä siksi viitsinyt sitä koulupaikkaa hylätäkään. Nyt olenkin sitten aloittanut stressaamisen joka asiasta (muun muassa siitä, että kohta koulu ilmoittaa mun täyttäneen hakemukset väärin ja että koulupaikka evätään sen takia!) joten lie ihan hyväkin etten edes uskonut pääseväni sinne sisälle - eipähän tarvinnut pelätä sisäänpääsyä tai -pääsemättömyyttä!
Koulu tarkoittaa tietenkin myös köyhyyttä. Ratsastuksen saan toivoakseni järjestymään, mutta laskelmat näyttävät aika karuilta. Ja joudun auton laittamaan pois, eli seitsemän aamubussien toimivuuteen on vain luottaminen. Enkä tiedä joudunko pitämään jotain ajoittaisia taukoja, käymään joka toinen viikko tai jotain. Tiedän vain, etten missään tapauksessa halua pitää täyttä kolmen ja puolen vuoden taukoa - se on liikaa, olisin liian täti sen jälkeen.
No, mun asiat ovat tupanneet järjestymään aika kivasti, joten luotto on kova. Toivokaamme parasta.
Eilen oli ratsastus ja Suomen kesä esitteli parastaan - oli lämmintä, ei tuullut, ei ollut kuuma, eikä aurinkokaan polttanut korpuksi. Toki sitten oli niitä kivoja sadekuuroja, mutta ne pysyivät aika nätisti poissa talleiluajan, joten ei sillä niin väliä! (Nimimerkillä hulluja helteitä odotellessa ;) Oli eilen silti kiva ilma, kuten tänäänkin.)
Mulla oli Kaisa-mamma, tunnilla myös Sakari, Elvis, Pomo, Simo ja Vinski, Kaisa oli jo toisella tunnilla. Katselin tunteja ja hilluttelin. Oikeasti on tosi harmi kun joudun taas pois keskiviikon tunnilta, sillä tykkään iltatunneista aamuja enemmän ja keskiviikon porukka on mukava. Ei vaan auta - tulisi liian kiire leikkiä bussien kanssa mahdollisten koulupäivien jälkeen, joten lauantai on turvallisempi valinta. Ja tuleepa kuvia niin kauan kuin hullut jaksavat kuvata ja käydä samana päivänä tunneilla ;)
Hipsuttelin märän kentän läpi ja kiipesin valtamerilaivani kyytiin. Lähdettiin kävelemään alkukäyntejä ja minä aloitin taas lähinnä puskemalla hevosta liikkeelle. Hiukan aikaa meni, ennen kuin alkoi tuntua että Kaisa käveli kivasti eteenpäin, eikä vain madellut epämääräisesti pohkeen takana kuin laiska ameeba. Tein jonkin verran voltteja ja otin alusta asti edes jonkin etäisen ajatuksen siitä, että mun pitäisi saada hepan kaula lyhyemmäksi ja Kaisa asettumaan kunnolla läpi. Sen kaulan lyhentämisen huomasin mokanneeni aivan totaalisesti, kun tajusin jossain puolessa välissä ratsastelevani puolipitkin ohjin vailla huolenhäivää, mutta asettelu sujui sentään paremmin! Se vaan kun Kaisa oli jäykkä kuin betoniporsas. En tiedä onko mussa muuttunut jokin vai onko Kaisa vaan jäykempi kuin aiemmin, se on meinaan nyt molempina kertoina tuntunut ihan käsittämättömän kovalta ja jäykältä. Jos olisin ollut älykkäämpi, olisin voinut kysyä Mariannelta, mutta koska ajatukseni toimii näemmä viiveellä, niin pitänee kysyä myöhemmin.
Sitä sai oikein veivata, eikä heppa vaan silti meinannut antaa periksi. Tuntui kuin olisi lykännyt ohjan vanhaan tammeen ja yrittänyt sitten sitä kaataa siinä tietenkään onnistumatta. Melkeinpä aina joutui näpäyttämään raipalla pohkeen taakse, jolloin Kaisan pää lähes nytkähti sisälle, kadotakseen pian taas suoraksi ja kovaksi eteenpäin. Kyllä se hetkittäin tuntui kevyemmältä ja asettui rennomminkin, mutta tosi paljon oli pelkkää maanittelua ja taistelua siitä, kumman niskat taipuvat ensin. Joten en tiedä - joko minä teen väärin/minä vaadin enemmän kuin aiemmin/Kaisa on vaan jäykempi tms kuin talvella.
Lähdettiin tekemään väistöä toisella pitkällä sivulla. Ihan vaan muutamia askeleita sisälle, sitten takaisin uralle. Meitä selvästi kiusataan näillä hirveän hankalilla jutuilla, kuten väistöillä ja takaosakäännöksillä!
Mamma paahtoi eteenpäin kuin höyryveturi ja pidätteet eivät ihan menneet kuuleviin korviin. Sain kuitenkin yllättäen jopa jonkinlaista reaktiota kun pyysin heppaa hiljentämään, joten ei kertaakaan sentään juostu ohi väistön mitään tekemättä tai lainkaan hidastamatta. Se vaan kun siltikin se pohje tuntui lähinnä työntävän ponia eteenpäin ja tätikin keikkui jalustimilla Kaisan maatessa ohjalla. Ei näin, ei todellakaan.
Jotain ihmeellistä me tehtiin, ei nyt ihan väistöä. Tosin tuli sieltä joku pari yksittäistä askelta, joita saattoi jo väistöaskeleiksi kutsua. Se on parempi kuin ei mitään!
Siirryttiin kevyt raviin. Kaisa-mamma eteni oikeastaan jopa varsin kivasti, joten lähdin vain moukaroimaan oikeaa pohjetta läpi ja hakemaan asetusta myös raviin. Se tuli kyllä tosi kivasti, nokka kääntyi ja homma toimi, mutta edelleen se oli niin kivikova ja kamala. Aina joutui kauhealla vaivalla vaatimaan ja vaatimaan, eikä hevonen tuntunut edes pehmentyvän pitkällisenkään vääntämisen jälkeen. Kulmissa sen sijaan se asettui kevyesti ja helposti, mutta suurempaa asetusta ei ympyröille tai volteille vain löytynyt.
Sama ongelma oli vasemmassa kierroksessa ja tähän suuntaan hevosen eteenpäinpyrkimyskin kuoli täysin, onhan se hirveän raskasta liikkua ja taitella sitä päätä suuntaan jos toiseenkin. Muuten meni kyllä oikein hyvin, Kaisa teki mitä pyydettiin, kääntyi hyvin ja oli oikein mukava. Ainoastaan tuo asetus ja kovuus olivat suoranaisen hirveitä asioita.
Siirryttiin käyntiin ja lopuksi otettiin vielä laukkoja. Marianne hieman epäili kentän liukkautta, joten päädyttiin tekemään keskihalkaisija käynnissä, siitä käännettiin vuorotellen vasemmalle ja oikealle ja laukattiin pitkät sivut. Puttehevonen toimi tässä juuri niin kuin ehkä oletettavaa oli, kävellen keskihalkaisijan kuin puolikuollut kaakki ja nostellen laukkoja kuin varsa kevätlaitumilla ;)
Käynnissä mä lähinnä yritin saada takajalat liikkeelle ja pään ylös, Kaisan mielestä kun ohjalla makaaminen oli jees - onhan se käveleminen niin tylsää, ettei sitä omaa pääkoppaansakaan jaksa kantaa.
Käynti oli ihan ookoo sitä laiskuutta lukuunottamatta. Ja sekin laiskuus karisi kyllä nopeasti pois, kun lähestyttiin päätyä. Jo hyvissä ajoin putte lähti kaatumaan lapa edellä, silmät päässä pyörien ja muurahaiset pöksyissä hypellen. Millään ei muka maltettu odottaa ja jokainen pohkeenpuristus ja valmisteleva ote tarkoittivat täyttä laukkaa kohti horisonttia!
Se oli oikea tahtojen taisto, kun minä pidin viimeisillä voimillani tankkerin lailla jyräävää hevosta käynnissä ja moukaroin sen silti kulmiin asti kävelemään, samalla kun hevonen koitti kaikin tavoin kertoa, että kahden metrin oikaiseminen ja holtiton laukka ovat paljon mukavampia kuin siistit nostot oikeasta pisteestä. Saatiin kuitenkin asia onnistumaan, eikä Kaisa saanut kertaakaan jyrättyä ohi kulmien, saati että se olisi nostanut laukkaa muusta kuin käynnistä, minun pyynnöstäni.
Ekat laukannostot nyt onnistuivat lahjakkaasti kun vasemmalle tuli pelkkää ravia ja oikealle vasempia laukkoja :D Onneksi sitten saatiin molemmat rytmistä kiinni ja laukat nousivat tosi hyvin ja taisivat olla ihan oikeitakin jopa. Nostot vaan olivat harvinaisen.. räjähtäviä, kun hepan mielestä olimme matkalla kohti ääretöntä ja sen yli. Laukka itsessään oli kuitenkin yllättävänkin hillittyä ja hallittua, vaikka se aloitusvauhti olikin vähän liiallinen.
Oikeissa laukoissa Kaisa pääsi ekoilla kerroilla vähän huijaamaan, kun ensin laukka tippui kesken alas ja sen jälkeen putte päättikin kaatua lopussa oikealle ja oikoa koko kulman. Kun itse olin varautunut, päästiin koko pitkä sivu laukassa, ilman oikomista ja kaiken huipuksi tehtiin ihan supermageita siirtymiä raviin - ihan ajoissa ja kevyesti, yhteisymmärryksessä.
Vasen kierros olikin mielenkiintoisempi, sillä aidan viereisessä puskassa meni jos jonkinnäköisiä mörköjä! Varmaan niitä kuuluisia vihreitä jääkarhuja tai jotain.
Kaisa säikähti niitä kerran, otti hieman jalkoja alle ja täräytti sisälle karkuun. Seuraavilla kerroilla humma sitten tuijotteli ulos, oikoa vähän sisälle ja yritti karata epätoivoisesti. Sain sen pideltyä ja yllättävän tasapainoisesti me edettiin, vaikken toiveista huolimatta kyennytkään suoristamaan hevosen kaulaa ja saanut tamman ajatuksia työntekoon turhien kyttäilyn sijaan.
Laukka oli joka tapauksessa tosi hyvää ja onnistunutta. Ja meikäläinen istui! Jalustimetkin pysyivät jaloissa, olen tyytyväinen itseeni.
Ja siis kerran Kaisa yritti olla totaalinen porsas ja se oli kääntymässä täysin väärään suuntaan jonkun Pomon perässä! Täti oli ajantasalla, eikä poni edes huomannut kun se olikin käännetty takaisin raiteille ja jatkettiin ihan ratsastajan valitsemaan suuntaan. Yksi-nolla minulle siis.
Otettiin vielä hieman loppuraveja. Kaisa oli edelleen ihan mielenvikainen sen pelottavan kohdan takia, joten otettiin sieltä aina vähän kipinää. Heppa juoksi pää ylhäällä ja kaahasi alta, joten mun ei auttanut kuin pyöritellä ympyröitä ja keventää mahdollisimman hitaasti. Blondiputen sai kuitenkin aika helposti kuulolle ja rauhoittumaan, joten säväröinti ei kauheasti haitannut elämäämme.
Ja siis joo, sain mä sen silloin tällöin rentoutumaankin. Se on kauhean vaikeaa, varsinkin nyt kun Kaisa oli niin jäykkäniskainen. Pystyin mä vähän päästämään ohjaa, kyllä poni välillä asettui hiukan sisälle ja oli se joskus aina kaula pidempänä. Ei alhaalla, mutta edes pidempänä. Ja tuntui edes välillä rennommalta ja kivemmalta. Eikä siis loppuraveissa ollut mitään vikaa - en vaan osaa rentouttaa Kaisaa ihan sillä tavalla kuin ehkä pitäisi. Ja no, se taitaa myös olla suunnattoman vaikeaa, kun sehän on jo käynnissä ihan hirveän hankala saada alas. Joten ehkä tästä ei hirveän huolissaan tarvitse olla.
Käyntiin ja käveltiin loppukäynnit.
Meillä on hyvä meininki ja poni meni oikein kivasti. Silleen yksinkertaisesti, en mä tiedä, ei tuossa mitään vikaa ollut. Nyt vaan painimme tuon jäykkäniskaisuuden kanssa, mutta muuten Kaisa kulki vallan hienosti.
Keskelle, alas selästä ja rouva hevonen talliin. Siitä sitten kotiin, kun sadekuuro päätti alkaa moukaroimaan juuri sopivasti meidän tunnin jälkeen, eikä suinkaan kesken sitä ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti