Kyyhkyläiset

Tänään tallilla, mulla oli taas Pomo, tunnilla myös Vinski, Jack, Evita, Nikkis ja Elvis, Pomo jatkoi vielä toiselle tunnille.
Jouduin pitkästä aikaa peräti pyöräilemään, jonka takia aktiivisuustaso oli varsin matalalla, joten Pompelikin sai tyytyä vain pikaiseen harjan pyörittelyyn ja varusteiden niskaan heittoon. Siitä kentälle ja äkkiä selkään.

Ja siitä se sitten alkoikin. En tasan tarkkaan tehnyt mitään muuta kuin istunut selässä ja pyytänyt ponia eteenpäin, kun se päätti aivan puskista kaatua lapa edellä sisälle. Pikainen suoristelu, uusi yritys ja Pomo kaatui taas. Että sellainen päivä tänään.
Alkukäynneissä yritin vain ratsastaa pohkeella eteen ja käynnin aktiiviseksi ja pyöräyttää muutamat ympyrät. Pomo taas käveli siksakkia ympäri kenttää, jolloin jouduin lähinnä moukaroimaan ponia reitille ja raiteille. Vaikka kuinka pyysin, käskin ja anelin, istuin suorassa, ohjat kädessä ja pamauttelin pohkeella eteen, ei se auttanut pätkääkään. Pomo kyllä meni haluamaani suuntaan hampaat irvessä ja niska pitkänä, mutta sitten taas sekunnin päästä yritti livahtaa suuntaan x, y ja z. Jos pidin raippaa ulkokädessä käännöksiä helpottamassa, kulki poni sisällä, ei suostunut menemään kulmiin ja kaatuili aivan holtittomasti keskelle. Jos taas pidin raippaa sisäkädessä jotta poni ei kaatuisi jatkuvalla syötöllä sisälle, valui se päin aitoja, eikä suostunut kääntymään. Koko touhu oli niin hirveää ja yhtä tahkoamista, poni ei vain missään tapauksessa halunnut tehdä sitä mitä minä halusin, oli se sitten kääntymistä tai suoraan menemistä.
Kyllä se siis joka kerta palasi reiteille ja toimikin kuten halusin, mutta se vaivalloisuus joka hommassa oli koko ajan mukana.
"Menisitkö tuonne?"
"Joo, en tod. EVVK." Jaha, ok.

Käynnissä tehtiin pientä serpentiinikiemuraa kentän keskihalkaisijaa pitkin. Alkuun homma oli ihan toivotonta, Pomo saattoi yhtäkkiä suoralta uralta vain kadota aivan toiseen suuntaan ja kaatua kuin jokin ongelmaisempikin tapaus. Myöskään kääntyminen ei tuntunut toimivan ja pieniin kaarteisiin mahtuminen oli mission impossible.
Lopulta pitkällisen tahkoamisen ja pään seinään hakkaamisen jälkeen löydettiin edes jokin tatsi. Poni asettui pikkuisen, käveli kivasti ja pysyi reitillä ilman jatkuvaa kaatumista. Hyvä se ei ollut siltikään ja tuntui lähinnä että joudun kantamaan ponia, jotta se ei valahtaisi reitiltä.

Tässä samalla tehtiin pitkillä sivuilla takapäänväistätystä sisälle, Suureksi yllätyksekseni tämä sujui vasempaan kierrokseen ihan tajuttoman hyvin. Poni oikeasti siirsi sitä pyllyään sisälle, ei mitään ongelmia. Oikea kierros oli hankalampi, muttei ihan toivoton sekään. Jes!

Sitten siirryttiin kevyt raviin ja Pomo jatkoi epämääräistä kaatuilua. Hui, en jaksa mennä suoraan -> menenpä tuonne. Enpäs käänny, enpäs tee mitään. Yritin kaikkia vippaskonsteja ja Marianne vain käski ratsastaa sen ulko-ohjalle. Ok, se ei ollut pätkääkään ulko-ohjalla, mutta ei se silti ihan noin kaatuileva ole normaalisti.
Kyllä se ravikin onnistui suurimmaksi osin. Poni eteni, kääntyi, mentiin vähän ravipuomeja, se hidasti ravia todella hyvin lyhyillä sivuilla ja jeejee. Sitten vaan kun koko ajan tuli myös niitä hetkiä, että poni ei jaksakaan ravata suoraan, vaan kaatuu sisälle. Tai se valuu uralle, eikä viitsi enää kääntyä. Tai kesken voltin se vain katoaa ja valahtaa jonnekin. Hyvin hämmentävää, en saanut ratsastettavuutta lainkaan paranemaan. Se oli sellaista epätoivoista räpiköintiä läpi tehtävien.

Istuttiin harjoitusraviin ja tumpsuteltiin sitä hetken aikaa. Sama kaava jatkui edelleen, Pomo ei tehnyt, minä en saanut sitä tekemään ja sitten vain tahkottiin menemään. Tehtiin jonkin verran siirtymiä ja voltteja, mutta kaikki oli vaan hankalaa. Ihan koko ajan.

(Heh, mutta sitten Nikkiksen ratsastaja putosi ja Nikkis juoksi vapaana pitkin kenttää. Pomo katsoi tyttöystäväänsä pitkään ja hörähti sitten ihan silleen pehmeästi ja kauniisti. Nikkis tuli heti luoksemme ja hra ja rva Hapannaama haistelivat toisiaan pitkän tovin oikein todella onnellisina. He olivat niin suloisia.)

Käveltiin hetki ja samalla opeteltiin jälleen syöttämään ohjaa, sen sijaan että vain "heitettäisiin ohjat löysiksi".
Käynnissä jatkettiinkin ja tehtiin hetki toisella pitkällä sivulla asetuksia sisään ja ulos ja toisella pyöriteltiin voltteja. Asetukset olivat hankalia. Eivät muuten, mutta kun se poni vain kaatui aina asetuksen perässä joko sisälle tai ulos. Yritin pitää pohkeet kyljissä, pyytää vain kevyesti, mutta ei, alkuun poni kaatui koko painollaan perässä, eikä sitä kiinnostanut kyllä pätkääkään koko tehtävä.

Jätettiin voltit väliin ja otettiin laukkaa pitkän suoran verran. Ekat laukannostot olivat jatkuvan kaatumisen takia aivan kamalia. Vähäisen laukkailun takia minä istuin ekat nostot vähän ilmavasti ja vielä kaiken lisäksi poni könkkäsi menemään ja etsi vain hyvää tekosyytä siirtyä käyntiin. Tehtiin kuitenkin pääty-ympyrää Pomon kanssa, nostin takaisin kun se pääsi pudottamaan alas ja koitettiin vain kevyesti hoitaa ne asettelut käynnissä.

Toiseen suuntaan kokeiltiin sitten laukkaa hieman paremmalla menestyksellä. Jokunen väärä laukka tuli, mutta ainakin tunsin ja korjasin ne itse. Ensin tuli tähänkin suuntaan vähän sellainen könkkä ja hidas laukka, jonka aikana tehtiin ympyrä (ja kääntyminen olikin taas superhankalaa). Mutta viimeinen laukka olikin sitten jo oikeasti varsin hyvä. Nosto taisi toimia jo hitusen paremmin ja nyt vihdoin viimein poni jaksoi aktivoitua myös laukassa. Liikkeessä oli selkeästi enemmän poweria kuin niissä aiemmissa "jos nyt koitan vähän laukata, niin onx se ok?", poni eteni reippaasti ja siirtyi käyntiin siististi. Huh hei, kyllä me näemmä jotenkin selvittiin.

Loppukäynnit vaan ja meille molemmille hiukan huilitaukoa. Marianne oli kyllä tyytyväinen, sanoi vain että poni varmaan oli vähän jäykkä ja että mun pitäisi vain saada se paremmin ratsastettua alusta asti. Eiköhän se ole niin (toim. huom. poni oli siis suunnilleen samanlainen myös seuraavalla tunnilla, joten eiköhän sillä tosiaan ollut heikompi päivä jostain johtuen).
Mutta joo, ei se nyt tosiaan mitenkään hyvin mennyt, mutta ongelma on nyt lähinnä siinä, etten vielä osaa ratsastaa Pomoa näinä huonoina päivinä. Sitten taas, eipä se mitään, kun nyt osaan sentään jo ratsastaa sitä hyvinä päivinä.

Alas selästä, poni seuraavalle ja lyhyen kuvailun jälkeen takaisin kotiin.
Ja oli muuten rankkaa. Hyi joku pyöräily.

Maastossa voi olla mukavaa

Lauantaina oli jälleen ratsastuspäivä. Tuuli ujelsi ja oli kylmä, joten talvi lie tosiaan tulossa.
Mulla oli Pompeli, tunnilla myös Evita, Nikkis ja Vinski, Pomo jatkoi vielä toiselle tunnille. Harjailin ukkelin reippaasti, varustin sen ja Marianne kävikin juuri ennen lähtöä ilmoittamassa että mentäisiin maastoon. Pitkästä aikaa tämän porukan kanssa (kyllä, tosiaan, mäkin olen tainnut lähinnä maastoilla toisten tuntien kanssa :D)

Kuvista kiitos Tiialle. Näistä näkee että oikeasti oltiin ulkona ;)

Maastoon lähdettiin kivassa jonossa, me mentiin Vinskin perässä, mikä olikin varsin mukava paikka. Nyt viime kertoina kun olen aina hillunut etummaisen hännässä kiinni, mutta Vinskillä oli niin pitkät koivet, että meillä oli varsin hyvä turvaväli ja saatiin aivan rauhassa käppäillä, ilman että tarvitsi pelätä potkuja.
Käveltiin teitä pitkin, käytiin metsäilemässä, otettiin pieni ravipätkä metsäpolulla ja kiipeiltiin ties millaisia polkuja ylös ja alas. Pomo oli aivan loistava maastokumppani ja vihdoinkin voi sanoa että oikeastaan missään vaiheessa mua ei jännittänyt. Poni oli rennon letkeä, hallittavissa koko ajan ja täysin kuulolla. Meillä oli siis todella mukavaa ja ennen kaikkea rentoa meininkiä.

Reissu oli hyvinkin onnistunut, tunnelma mukava ja kaikki meni kivasti. Ja mikä parasta - siellä metsässä oli lämmin. Kun palautettiin hevoset kentälle, oltiin kaikki umpijäässä alta kahden minuutin. Kävinkin vain reippaasti kuvaamassa, jonka jälkeen lähtö kotiin koitti hyvinkin nopeasti.

Jos vaikka alkaisi jo toimia

Tänään oli jälleen ratsastus, ja mulla oli ratsunani Pomo, tunnilla myös Vinski, Evita, Artsi, Elvis ja Nikkis, Pomokin jatkoi mun tunnin jälkeen.
Harjasin ponin puhtaaksi, Pomolla oli jälleen näitä omia (huonoja) mielipiteitään asian suhteen, mutta ihan nätisti saatiin poni kuntoon ja lopulta myös varusteisiin. Siitä lähdettiin kentälle ja hyppäsin selkään.

Lähdettiin kävelemään alkukäyntejä ja koska keskiviikosta jäi käteen vähän sellainen... no, heikko ratsastuksen taso, päätin että tällä kertaa yritän kaikkeni ja poni menee hemmetin hienosti! Hetkisen Pomo sai kävellä ilman sen suurempia vaatimuksia, mutta pienen lämmittelyn jälkeen paukuttelimme käynnin oikeasti reippaaksi. Eikä siihen riittänyt kaksi reipasta askelta, vaan käynnin piti peräti jatkua reippaana ihan koko ajan. Pompelilla oli suuria hankaluuksia, sillä mateleminen olisi ollut paljon mukavampaa, mutta hetken työskentelyn jälkeen jaksoi ponikin edetä ja kävellä siististi eteenpäin. Kun tämä oli hoidettu, otimme selvittelyn alle sen asetuksen, joka ei tainnut viimeksi Pomon kanssa oikein toimia. Nyt poni tuntui alusta alkaen paljon pehmeämmältä, ei sellaiselta jäykältä pökkelöltä, joten lähtökohdat asetteluun olivat paremmat. Vaadin parhaani mukaan, tikittelin sisäpohjetta läpi ja kyllähän poni osoitti osaavansa asettua. Vau!
Oikeastaan ainoa ongelma oli se, että välillä poni pääsi valahtamaan uralle, eikä sitten muka niin millään osannut tulla sieltä pois. Raipan pitäminen ulkokädessä auttoi, mutten koko tuntina oikein keksinyt miksi poni valahti aina samoissa kohdissa ulospäin.

Siirryttiin kevyt raviin, jossa tehtiin ravipuomeja. Toisella kokorataleikkaalla oli useampi puomi ja toisella halkaisijalla yksi puomi. Tehtiin pääty-ympyröitä ja yliteltiin puomeja kahdeksikkokuviolla. Tärkeimpänä pidin jälleen sitä, että saisin ponin kunnolliseen raviin ja liikkeelle. Raviin siirtymä oli (jälleen...) huono, poni vain kaatui sisälle ja jännittyi, ennen kuin lähti raviin ja toimi taas aivan ongelmitta. Eikä kevyt ravissa tosiaan mitään vikaa, pientä uralle valumista vain välillä. Sekin saatiin kyllä estettyä, jos olin kyllin nopea.
Ratsastin Pomoa reippaasti eteen, pitkillä sivuilla pyysin vähän isompaa ravia ja myötäsin ohjaa. Pyöriteltiin ympyröitä, taivuteltiin sisälle ja vaadittiin takajalkoja liikkeelle. Kun alettiin ylittää puomeja, suoritti Pompeli nekin todella kivasti, mitä nyt kerran meinattiin mennä nurin kun poni jäi kyyläilemään toisia hieman liiaksi.

Sain raviin todella hyvää liikettä, poni tuntui kivalta, välillä se oli jopa ihan pehmeän ja melkein pyöreän tuntuinen. Suurimman osan ajasta kuitenkin pää jäkitti vähän jäykkänä, mutta nyt yritin sentään parhaani, jotta saisin ponin edes hieman rentoutumaan ja pyöristymään.

Pomohan alkoi oikeasti jopa väsyä. Sain todella pyytää, jotta poni jaksoi ravata aktiivisesti eteenpäin. Käveltiinkin hetki noiden puomien yli, jonka jälkeen jatkettiin uraa pitkin harjoitusravissa. Alkuun menin jalustimet jalassa, sitten Marianne totesi että halutessaan ne voi heivata kaulallekin, jonka tietenkin tein. Onhan se nyt niin kivaa mennä ilman jalustimia.
Harjoitusravissakaan ei ollut suurempia ongelmia. Pyysin hyvää ravia alle, pyörittelin ympyröitä ja poni tuntui todella kivalta. Varsinkin ilman jalustimia minä istuin mukana todella rennosti ja hyvin, poni eteni reippaasti ja takajalkoja käyttäen ja tuntui jopa etäisen pyöreältä. Mikä on kyllä todella paljon, enhän minä osaa Pomolla edes ratsastaa.

Poni toimi kivasti, fiilis oli hyvä ja kaikki sujui. Lopuksi heitin jalustimet alas ja kevenneltiin loppuravit. Ja tähän olen varmaan kaikkein tyytyväisin! Tiedättekö, kun vihdoin ja viimein mä itse sain Pompelin venymään eteen ja ehkä alaskin! Aina ennen poni on vain venynyt itse, jos on jaksanut, mutta nyt mä sain sen tehtyä itse. Poni oli sen verran väsynyt ratsastuksesta ja mulla tuntui olevan hyvä tatsi poniin, joten oli helppo päästää ohjaa pidemmäksi. Kun Pompeli vähän nousi ylös sieltä rennosta muodosta, sain mä ympyröiden avulla sen asettumaan ja rentoutumaan takaisin alemmas. Vähän sellaisia pieniä vauva-askeleita kohti eteen-alasmuotoa, mutta se että sain ponin jo noinkin rennoksi ja eteen aivan itse, ensimmäistä kertaa, tuntui suunnattomalta voitolta. Voi hitsi miten hienosti meni!

Käveltiin loppukäynnit ja keskelle. Poni olikin vähän hionnut pörröturkkinsa (ja ehkä reippaan ravinsa) ansiosta ja pääsi onneksi maastolenkille rentoutumaan.

Olin kyllä todella tyytyväinen tänään. Tämä tuntuu jotenkin niin suurelta, että Pomon kanssa alkaa pikkuhiljaa tulla tällaisia onnistumisia. Se hurjan vaikea poni jonka kanssa ei vaan millään natsannut, onnistui vain tähtien asennosta riippuen. Nyt se meni näin hyvin! Todella hienoa!

Hallinta on istunnassa

Eilen olin sitten ratsastamassa, kun viime viikko jäi Puolan matkan takia välistä. Mulla oli Elvis, tunnilla myös Artsi, Evita, Vinski, Simo, Pomo ja Nikkis, Elvis vain mun kanssani.
Hain keltaisen tarhasta, harjailin sen kauniiksi ja sitten lähdettiin kentälle.

Satulaan ja alkukäyntejä taapertamaan. Jotenkin tänään mulla jäi tuo ratsastus vähän puoliteholle, olisin voinut pyytää ja vaatia kyllä enemmänkin. Alkukäynneistä lähtien kaikki oli sellaista ihan ookoota. Elvis käveli mukavasti eteenpäin, oli ihan rennon rauhallinen, mitä nyt hiukan kyttäili pimeyttä ja pelottavia kulmia. Se kääntyi nätisti ja asettuikin, mutta tuntui kyllä ohjan päähän vähän liian kovalta ja jäykältä. Lähdettiin käynnissä kokeilemaan sulkutaivutuksen tapaista ja väistöjä. Piti tehdä voltti toisessa päädyssä, voltilta jatkaa sulussa kohti uraa ja uralta väistättää taas keskemmälle kohti toisen päädyn keskikohtaa.
Ja joo, oli superhankalaa. Ihan käsittämättömän vaikeaa, jotenkin nyt ei kyllä sujunut lainkaan. Sulkutaivutukset eivät onnistuneet oikein mitenkään, se nyt johtui vain siitä etten yhtään tajunnut mitä mun pitäisi tehdä. Väistöissä taas poni vain kaatui, eikä millään pysynyt suorassa. Kauhea vääntämisellä sain jonkun kaksi askelta suoraa ja melkein onnistunutta väistöä, mutta sekin oli sellaisen työn ja tuskan takana, että lievästi hävetti. En kyllä tiedä, miksei nyt tuntunut sujuvan alkuunkaan, ei tuo nyt yleensä ole Pulliksen kanssa ihan noin hankalaa, vaikka mä huono väistöissä olenkin.

Siirryttiin kevyt raviin ja lämmiteltiin hetki hölkkäillen. Poni oli varsin kiva, tässä vaiheessa pyysin asetusta hieman enemmän läpi, poni sai ravailla iloisesti eteenpäin. Hieman se meinasi jännittyä porttipäässä, mutta muuten suoritti kiltisti ja toimivasti, mitä nyt niska oli kuulemma aivan liian jäykkä ja suora. Olisi pitänyt saada se pyöreämmäksi, mutta jotenkin ei tänään oikein lähtenyt sekään. Ei oikein mikään onnistunut, paitsi humpsuttelu sinne ja tänne. No, ainakin Elvis oli kiva ja suloinen!

Käveltiin hetki ja jatkettiin harjoitusravissa. Tarkoituksena oli väistättää molemmilla pitkillä sivuille ensin sisälle, sitten takaisin uralle. Mutta tässä tuli sellainen ongelma, kun Marianne halusi mun päästävän kymmenen senttiä ohjaa pidemmäksi jotta saisin Elviksen rentoutumaan ja niskan oikeinpäin. Mä taas en todellakaan pystynyt istumaan siellä niin, että olisin saanut Elviksen tekemään mitään muuta, kuin hiihtelemään reipasta ravia eteenpäin. Pidemmällä ohjalla tästä väistättelystä ei siis tullut yhtään mitään, me vain hiihdeltiin ja minä vain kippasin etukönöön lösöilemään. Lyhyemmällä ohjalla ne väistöt eivät olleet paljon parempia, heh. Jotenkin ei nyt vaan lähtenyt, muutamia askelia sinne päin, mutta ei mitenkään hyvin.
Väistöjen välissä nostettiin muutamat laukat pääty-ympyrälle. Nämä menivät hyvin molempiin suuntiin, keveitä nostoja ja reipasta laukkaa kunnes itse hidastin. Ei ongelmaa.

Myöhemmin sitten moukaroin hiukan pohjetta läpi, jotta sain edes muutaman väistöaskeleen onnistumaan. Oli kyllä harvinaisen hankalaa taas vaihteeksi, jotenkin nyt unohdin kuinka saisin pidettyä ponin suorana ja kuinka saisin sen samalla myös väistämään suuntaan x.

Lopuksi kevenneltiin vielä loppuravit. Tässäkin alussa Marianne oli silleen että joo, ohjat pitkiksi, poni rennoksi, äläkä kääntele. Minä taas heiluin siellä kyydissä täysin paniikissa, kun jotenkin tuntui etten voi tehdä siellä yhtään mitään, niin kuin yhtään mitään.
Kun Marianne lopetti katsomisen, jatkoin sillä tyylillä, jolla olen joskus hamaassa menneisyydessä saanut Elvistä rentoutumaan loppuraveihin. Ohja sen verran käteen, että suupielet tuntuvat. Poni ympyrälle. Kunnon kutittelua sisäpohkeella ja sisäohja houkuttelee asetukseen. Kun Pulla taipui hyvin ja pyöreästi sisälle -> myötäys molemmin ohjin, rauhassa ravia eteenpäin. Näillä avuin päästiin rauhalliseen raviin, mä sain sen rauhan itseeni ja pystyin päästämään ponia pidemmälle ohjalle. Se venyi kivasti ainakin hieman eteenpäin ja tuntui huomattavan paljon rennommalta kuin hetki sitten. Siirryttiin siitä käyntiin ja käveltiin loppukäynnit.

Marianne tosiaan sanoi, että täytyisi tässä alkaa keskittyä enemmän tapaan jolla hevonen liikkuu ja sitä varten munkin pitäisi saada lisää palikoita tuohon istunnan käyttöön. En meinaan ihan vaan pystynyt tuota tekemään, en niin millään.
Muutenkin tänään oli kyllä kokonaisuus aika... ei nyt huono, muttei hyväkään. Ei oikein hommat pelanneet tänään.

Keskelle, alas selästä ja poni talliin. Pieni Elvis oli niin suloinen ja kiva, hän jäi iloisesti syömään sinne, kun me lähdettiin kotiin.
Lauantaina uusiksi, toivottavasti tulee parempi päivä taas eteen :)

Astetta sujuvampaa

Tänään taas Pomolla, tunnilla myös Vinski, Evita ja Elvis, Pomo jatkoi vielä toiselle tunnille.
Poni tuli taas harjattua enemmän ja vähemmän yhteisymmärryksessä ja varusteiden laiton jälkeen kentälle.

Siitä vain selkään ja liikkeelle. Kenttä oli hieman märkä ja poni senkin takia hieman hidas, joten alkukäynneissä keskityttiin todella vahvasti liikkumiseen. Pyysin kunnolla ja useampaan otteeseen, jolloin sain Pompelin ihan mukavaan ja aktiiviseen käyntiin. Välillä poni hidastui hiukan, mutta lähti liikkeelle kun uudelleen pyysin. Toinen keskittymisen aihe oli se asetus, joka viime kerralla jäi aivan vajaaksi ja epäonnistuneeksi. Nyt tein alusta asti mahdollisimman hyvää työtä sen suhteen, potkin sisäpohjetta läpi ja koitin vain pitkäpiimaisesti pyytää ja pyytää. Pomo olikin paljon parempi kuin viimeksi, eikä vain purrut vastaan. Olisi se edelleen saanut asettua rehellisemmin, herkemmin, ei niin kaulaa kääntäen ja väännön jälkeen. Mutta perhana - ainakin sain sen nokan sisälle käännöksissä, toisin kuin viimeksi!

Keskityin pitämään kädet koukussa ja mieluusti pitämään ne tarpeeksi matalina, kun viimeksi taisin taas ratsastaa kädet katossa, kuten useimmiten näiden ponien kanssa. Käynti menikin kokonaisuudessaan oikein hyvin, poni toimi ja liikkui kivasti.

Lähdettiin kevyt raviin. Jokin siinä ekassa ravisiirtymässä muuten mättää, oikeastaan aina Pompelin kanssa tulee sellainen hetkellinen "ei, en taatusti lähde suorana raviin, vaan vedän niskan jäykäksi ja kaadun suuntaan x". Sitten parin pohkeen ja muistutuksen jälkeen poni lähtee raviin ja onkin yllättäen taas miljoona kertaa tyytyväisempi kuin siirtymän aikaan. En sitten tiedä valmistaudunko jotenkin liiallisesti siihen raviin siirtymiseen, ei Pomo tuota silloin tee kun tehdään perättäisiä käynti-ravisiirtymiä, ainoastaan silloin kun pidemmän käynnin jälkeen haluan sen siirtyvän raviin.

Kevyt ravi meni varsin mukavasti. Jouduin taas alkuun pyytämään ravia ja takajalkoja liikkeelle jatkuvasti, mutta kun lopulta pohje meni läpi, alkoi Pomostakin kuoriutua vallan reipasta ravia. Tuntui että se lähti lähes ajatuksenvoimalla reippaampaan raviin volttien jälkeen ja oikeasti kulki eteenpäin pelkän matelemisen sijaan. (Mutta kuulemma se voisi olla vielä inan reippaampi ja takajalat hieman paremmin alla. Se on sellainen pikkulisäys kaikkeen tekemiseen ja sen jälkeen kuulemma mentäisiin Pomon kanssa tosi hyvin.)
Koitin saada ponin edes hiukan rentoutumaan niskastaan, jottei se juoksisi pää ylhäällä ja jännittyneenä. Sain ainakin kyynerpäitä kulmaan ja ehkä Pomokin suvaitsi hiukan rentoutua, mutta on se edelleen todella hankalaa, eikä asetuksen läpimenemättömyys ihan auttanut.  Kyllä se näin ravissakin antoi hiukan myöden ja vähän käänsi nokkaa sisälle käännöksissä, mutta edelleenkään se ei ollut rento ja vastaanottavainen, enemmänkin teki kun oli pakko. No, viime kertaa parempi silti, mutta..

Siirryttiin käyntiin, käveltiin muutamaan kertaan kahdeksikkoa, jolla oli tarkoituksena keskittyä suoruuteen ja asettamiseen kulmissa. Tämä sujui hienosti, Pompels käveli ja teki juuri niin vinoja teitä kuin ratsastaja päätti ratsastaa.

Seuraavaksi jatkettiin kahdeksikkoa harjoitusravissa. Tässä kävi joku täydellinen yhteyskatkos, ensin Pomo ei lähtenyt raviin, vaan tehtiin muutama erikoinen "kaadun vasemmalle, oikealle, vasemmalle ja taas oikealle". Kun lopulta suoristuttiin ja päästiin raviin, oli homma edelleen vähän vajaata. Pomo tipahteli uralle, ei suostunut tulemaan ylös sieltä ja kääntäminenkin oli hitusen hankalaa. Ravi oli hidasta ja kaikki takkuili. Hetki hakattiin päätä seinään, vaihdettiin raippa huonommalle puolelle ja johan rupesi sujumaan. Pomo lähti kääntymään paremmin, pysyi suorempana ja käyttäytyi fiksummin. Pyysin raviakin eteen ja kaikki oli ihan jees. Ei se silti hyvä ollut, vähän sellaista pullan vaivaamista ja koko ajan pelkäsin että koskahan poni ei enää toimikaan. Onnistuttiin kuitenkin vääntämään kasikkoa, kunnes jatkettiin harjoitusravia vielä hetki uraa pitkin.
Se oli helpompaa, löydettiin yhteistä säveltä, poni kääntyi ja ravasi ehkä asteen aktiivisemminkin. Rentoutuikin mokoma, kun lähdettiin keventelemään, se jopa oikeasti venytti ja pysyi pidempää pätkää edessä ja alhaalla kuin yleensä.

Siitä käyntiin ja käveltiin.
Poni oli siis selvästi parempi kuin viimeksi, mutta hienosäätö kyllä takkuaa ihan selvästi. Mä osaan jo ratsastaa sitä tuhat kertaa paremmin kuin aiemmin, sillä nykyään poni kuitenkin toimii ja kulkee mukavasti, mutta! Se hienosäätö, se että tietäisin mikä toimii jos asetus ei mene läpi tai että saisin sen oikeasti rentoutumaan. Sitä en osaa Pompelin kanssa oikeastaan yhtään tehdä ja mennään kuin sokea rampaa ohjaten. No, ehkä se tästä, kun vaan tarpeeksi kauan yritetään ja erehdytään. Joka tapauksessa olin oikein tyytyväinen suoritukseemme. Kuten Marianne sanoi, sen pitäisi olla vähän parempi. Mutta millä se vähä saadaan? Sitä en ihan vielä tiedä :)

Keskelle, Pomo jatkoi töitä. Itse kuvailin hetken, jonka jälkeen hilpaisin kotia kohti.
Ensi viikolla en sitten tallille menekään. Saa nähdä meneekö ihan kahden viikon päähän seuraava ratsastus, vai yritänkö ensi viikon jälkeen mennä jonain ylimääräisenä päivänä. We see.