Khih :D

Tänää oli Henna tunnilla. Ja hänpä meni Nikkiksellä.

Eipä siinä ihmeempiä. Nikkis oli laiska. Julmaa, kun sitten tiistaina se vaan kaahaili, enkä oikein saanut siihen tolkkua.

No joo, mutta siinä ne pyörivät ympyröillä ja tekivät aika paljon.

Ah, ja keskusteltiin syvällisiä Hennan kanssa. Ja huomenna on muuten jännää :D

Aika minipostaus, mutta pakko oli tämmöinenkin ilmoittaa.

Ja olen miettinyt että jos olisi jotenkin mahdollista ratsastaa yhden kortin ajan kaksi kertaa viikossa :) Mutta pitää katsoa.

Se on se paha karma

Olen tänään todistanut että ei kannata jyrätä Mariannea ponin kanssa, siitä tulee vain pahoja seurauksia.

Saavuin tallille ja kävin katsomassa taulua. Tunnilla oli Pomo, Kaisa, Elvis ja Simo. Ja minä menin Nikkiksellä. Aika siistiä, eikö. Nikkis oli tunnilla, joten mä istuin ja tärisin kentän laidalla. Totesin että takki olisi ollut kiva, mutta onneksi hevosen selässä oli sitten lämmin.

Lähdettiin Nikkiksen kanssa kävelemään, poni kulki kivasti omalla moottorillaan ja kääntyi oikein hyvin. Otin myös yhden pysähdyksen, mutta se oli niin vaivalloista... Joo, tyydyin voltteihin ja koitin asettaa. Mutta tietenkin sain sitten niitä minivoltteja.
Siirryttiin piakkoin kevyt raviin. Tarkoituksena oli tehdä kolmikaarinen kiemuraura toiselle pitkälle sivulle ja toisella pitkällä sivulla pistää raviin vähän vauhtia ja venyttää askelta ja kaikkea sellaista. Mutta minä tyhmänä käsitin väärin, onneksi Nikkis oli kuunnellut mun puolesta, joten mentiin oikeaa tehtävää.
Kääntäminen oli alkuun todella hankalaa, Nikkis olisi kauhean mielellään seuraillut Pomoa ja Elvistä, ja Kaisasta se ei pitänyt. Ja sitten se poni kaahaili vähän turhan paljon.
Okei, eli olin ymmärtänyt että kolmikaarista kiemurauraa koko ajan. Sillä sivulla missä sitä piti tehdä, niin Nikkis kääntyi aika kohtalaisesti. Vähän oikoi ja meni vähän huonosti. Mutta toisella sivulla, jolla piti pistää raviin vauhtia, niin Nikkis ei yksinkertaisesti kääntynyt :D Välillä sain sitä vähän käännettyä, mutta suurin piirtein aina se vain kaahasi täysiä eteenpäin. Kyllä se on sitten viisas poni.
Jossain vaiheessa hokasin mitä oikeasti piti tehdä ja homma alkoi sujumaan suht hyvin. Kääntyminen helpottui, mutta oli silti vähän huonoa. Ja Nikkiksestä löytyi vauhtia sillä pitkällä sivulla.

Otettiin vähän välikäyntiä ja alettiin seuraava tehtävä. Tarkoituksena oli tulla harjoitusravia pitkälle sivulle. Sitten tehdä keskiympyrä. Ympyrän jälkeen jatkaa uraa pitkin ja pitkän sivun lopussa tehdä täyskaarto. Sitten taas keskiympyrä ja täyskaarto. Sen jälkeen uraa pitkin ja toisella pitkällä sivulla taas raviin vauhtia. Hevosen piti taipua ja asettua ja kulkea tahdikkaasti. Kuten arvata saattaa, niinhän se ei tehnyt :D
Alkuun keventelin pari kierrosta, sitten istuin alas. Nikkis kaahaa ja mä pompin. Kääntyminen oli vähän säälittävää, mutta kyllä se siitä sitten alkoi kehittyä. Ensin en millään onnistunut tehtävässä, kun väistelin kaikkia. Marianne ei tykännyt siitä ja kaikki oli niin mun syytä. No ei kyllä ollut.. Ainakaan ihan joka kerta :D
Ja muuten, jossain vaiheessa kun mentiin ympyrällä, niin Pomo pelästyi jotain ja Nikkis lähti sulhonsa kanssa. Lentelin kaulalle ja sitä rataa mutta sain hiljennettyä.

Alkuun se tehtävä sujui suorastaan säälittävästi. Sitten Pomo ja Kaisa lopetti tehtävän tekemisen ja me muut jatkettiin. Koitin sitten oikein, istuin alas, koitin rauhoittaa Nikkistä ja hinkkasin tuolla pitkällä sivulla vaikka kuinka kauan. Kuljettiin me ainakin oikeassa paikassa ja Nikkis kääntyi ihan hyvin. Kerran kävin sitten vähän päästelemässä toisella sivulla kun alkoi jo tympimään tuo harjoitusravi. Se oli oikeasti nyt niin vaikeaa kun poni meni niin kovaa. Kaukana viime kerran mukavasti mummoilusta. Marianne oli ehkä ihan tyytyväinen, joten mekin otettiin taas välikäyntiä. Pomo ja Kaisa alkoi nostaa keskiympyrälle laukkaa, joten me Nikkiksen kanssa pyörittiin kentän toisessa päässä ettei oltaisi tiellä.

Sitten me muutkin alettiin nostaa laukkaa. Tosin me nostettiin pitkälle sivulle. No okei, mä aloitan ja siirryn harjoitusraviin. Epäonnistuminen toisensa perään. Nikkis vaan juoksee täysillä, vähän väliä nousi yksi askel ja yksi askel, muttei se sitten vaan jatkanut! Lopulta sain yhden pitkän sivun laukattua. Huh. Nikkis meni aika kovaa. Mutta joo, sen jälkeen se ei nostanut kiusallaankaan. En tajua miten se nyt oli noin vaikeeta, toisaalta poni kyllä kaahasi tosi mallikkaasti, joten mä pompin aika paljon.
No joo, vaihdettiin suunta. Ja paha karma alkoi nyt sitten vaikuttaa.
Mä ravasin ja nostin laukan. Nikkis nosti laukan. Ehkä kaksi askelta siistiä laukkaa ja silloin lähtee. Täyttä laukkaa kentän toiseen päähän, Pomokin liittyi ilonpitoomme. Siinä kohdassa kun poni juoksi täysiä kentän toiseen päähän, mietin vaan että helvetti, nyt tipun TAAS päälleni täältä kun se stoppaa aidalle :D
Nikkis juoksi, multa tippui jalustin. Välillä lensin kaulalle, välillä sain otettua pidätteitä. Mutta eihän se poni oikein kuunnellut. Nikkis kääntyi ja jostain syystä pysyin jopa selässä. Kuitenkin tapahtui jotain ja erkanin satulan istuinpinnalta :D Menin siihen kaulalle istumaan ja otin vaan jotenkin harjasta kiinni, toinen jalustin oli yhä jalassa. Nikkis sitten stoppaa aidan viereen ja mä vaan hoen siellä "mä en tipu, et tiputa mua." Koitan päästä ylös, mutta poni päättääkin alkaa syödä ja mä liu'un kaulaa pitkin alemmas. Eihän sieltä mihinkään ylös enää päässyt, joten kädellä vastaan ja pois kaulalta. Marianne tuli siihen jotain selittää, mutta olen jo unohtanut mitä. Varmaan että pitäisi istua alas ;) Ei vaan pysy.

Takaisin selkään ja Marianne sitten talutteli meitä, piti sitä varmaan varmempana. Sitten oli loppuravit. Poni kaahaili varsin mallikkaasti siellä, kääntelin vähän ja sitten loppukäynnit. Tuli kuulemma keskittymistä ratsastukseen. Käveltiin, kääntelin vähän ja Nikkis meni aika hienosti. Sitten keskelle ja talliin. Nikkis sääti jotain ja koitti mennä kun talutin sitä, mutta rauhoittui pian. Harjasin ponin nopeasti ja sitä rataa. Vallan hauska otushan tuo. No, ainakaan tällä kertaa ei ollut outoa keventää.
Osittain meni paremmin, osittain huonommin. Mutta oli ainakin ihan päinvastainen luonne kuin viimeksi.

Mutta joo näin se menee. Kahdeksas kerta tantereessa. No, oli ainakin tyylikäs tippuminen :D Ja olen iloinen että taistelin siellä selässä, enkä vaan tipahtanut heti. Pääsin turvallisesti alas sieltä. Tällaisia tippumisia voisi kyllä olla useammin. Pysyy siistinä ja ehjänä.

Mutta kyllä nyt on ihan selvästi alkanut taantumavaihe. Nyt viimeiset kolme viikkoa on mennyt ihan okei. Tunnissa on ollut todella surkeita ja aika hyviä osia. Mahtaakohan kohta tulla vaihe "Mikään ei suju, mitään en osaa" Tai ehkä mä olen niin hyvä, että tämä "ihan okei" -vaihe on toi "mikään ei suju" -vaihe ;) Se voisi olla kivaa. Kivempi jos on vaikka tämmöinen tunti, jota voi sanoa ihan okeiksi ja pystyy nimeämään jotain hyvää (ja sitten sitä tosi surkeaa) kuin jos tunti menee täysin surkeasti ja silleen.

Äh, ei saisi katsoa videoita. Olen nyt katsellut Sulo-videoita "Olispa kiva mennä Sulolla, vähän sen kans sujuu hyvin" Samoin haluaisin mennä Elviksellä. Olen sentään mennyt niillä niin paljon, ei niitä nyt sovi unohtaa.

Mutta joo, taas oli eri hepokka alla, saa nähdä miten käy ensi viikolla. KUN MÄ VOIN MENNÄ MILLÄ VAAN JOLLETTE TAJUNNEET :D
Ah, olisipa kivaa ratsastaa edes kaksi kertaa viikossa. Kerran viikossa on niin vähän ja harvoin. Ja kun on vaan yksi tunti niin se on.. No joo. Kaikkea saa haluta. Mutta voisi sitä jotain saadakin.

Rakkaalla lapsella on monta nimeä

Välillä sitä miettii että ihan kuin tuollasia lempinimiä keksisi. Siis sellaisia nimiä, jotka myös pysyisi käytössä, eikä unohtuisi heti.

Mulla on muutama. Ei kyllä paljon, näiden lisäksihän on miljoonia unohdettuja ja sitten kaikkia nimi-pimi-mimi väännöksiä olemassa. Ja tietty: läski, paksu, ruma, hirvitys -tyyppiset nimitykset vähän joka otuksesta :D


Päivänsäde on yksi mun keksimä lempinimi, joka myös pysyi ja jota tuli käytettyä. Joka siis tuli ihan vaan sen takia kun hevonen käyttäytyi välillä niin jurosti karsinassa :D Potkin, puren, tapan. Siis niin päivänsäde, eikö?

Ja Vinskikukka. Vinskikukka :D Sen voi laskea tähän, kun on joku mun hatusta repimä, ties kuinka vanha nimi. Ei hajuakaan mistä toi on tullut. Käytän välillä kirjottaessani ja ajatellessani. Varmaan kehittelin sen jotenkin niin että Vins-KI ja sit KU-kka. No emmä tiiä. Vinskikukka :D Hauska sanahan se on.

Roosasta tulee jotenkin väänneltyä välillä Possu. Hän on Roosa-Possu. Kai se jotenkin rimmaa, ken tietää :D Tätäkin tosin lähinnä ajatuksentasolla käytän.


Jooh, muuten tulee kutsuttua noita ihan oikeilla nimillään. Tai no joo, kyllä Pomosta menee noi kaikkien hokemat Pompelit mutta esim Elvis on vaan Elvis. Ei se ole mulle mikään muu. [Paitsi nykyään Pulla ;)]


Mä olen hyvin väsynyt.. En jaksa nousta ylös kun käsi sattuu.

Mitäs muuta

Niin, ylihuomenna (teorias kyllä jo huomenna) on talli! Mä voisin lyödä vaikka vetoa etten ainakaan mene Vinskillä. Mutta muuten en osaa kyllä yhtään sanoa. Kun voin mennä millä vaan, jeij :)

Niin ja HUOMENNA (tai teorias tänään, no anyway, maanantaina) EI OLE KOULUA!


Ainiin, arvatkaas mitä olen mietiskellyt. Olen ajatellut paljon tätä mun.. Hmm.. Ratsuvaihtelua. Kun menen koko ajan nyt eri hevosilla :D Kun suurin piirtein muut menee sitten aina samalla.

Tulin siihen tulokseen että olen hyvin iloinen kun hevonen vaihtuu, edes välillä. Miettikää nyt.

Aluksi joo menin Vinskillä, Pomolla, Elviksellä. Sitten menin koko talven Elviksellä. Joo, kyllähän sekin oli ihan okei ja näin. Opin siinä sen talven aikana. Mutta sitten.
Siinä lopputalvella Elvis alkoi säikkymään ihan hirveästi. Ja jatkuvasti. Ja sitä rataa. Tunnit alkoi menemään vähän... Turhauttaviksi kun Elvis vaan juoksi pää viidentenä jalkana ja se raivostutti mua. Ja mua vähän jännitti tietty välillä kun poni vaan juoksee. Sittenhän aloin menemään Sulolla enemmän ja vaan välillä Elviksellä.
Tänä vaihtelu aikana, aloin sitten jännittää paljon vähemmän ja se karkuun juokseminen rauhoittui. (joo en tiedä miksi se säikkyily rauhoittui, mutta kuitenkin)

Tästä voimme todeta että vaihtelu on hyvästä -> Kun menin Sulolla, saatoin paremmin keskittyä opetteluun kun hevonen ei ainakaan sinkoa heti johonkin. Sulo oli turvallinen ja sain siinä jonkin näköistä varmuutta kun poni ei sinkoakaan heti kun toinen hevonen vilkaisee sitä kohti.
Joten sitten kun Elviksellä taas pääsi, olin saanut rauhoittua ja opetella, ja Elvis oli vähän "vieraampi" jolloin ei ihan niin paljon tullut katseltua että mitä se nyt voisi pelätä. Ja sitten jos poni lähti, siellä saattoi olla paljon rauhallisempi ja hermot pysyi kurissa kun ei joka tunti joutunut juoksemaan kuin laukkakisoissa.

Vaihtelu virkistää, puollan sitä. Jos olisin talvenkin jälkeen tähän päivään asti mennyt Elviksellä, niin en usko että se sujuisi näin hyvin. Mä olen sitä mieltä että asiat voi oppia myös toisella hevosella. Jos toisen kanssa on joku ongelma, se voi ratketa jonkun muun kanssa.

Näin ainakin mulla.

Ja hyvää yötä. Innolla odottelemaan tiistaita ja toivomaan hyvää säätä. Ja tyhjähköä tuntiakin.

Milla 16 wee, ekaa kertaa hevosen selässä

Saavuinpa taas tallille, kävin taulun lukemassa. Ja nyt mä menin Vinskillä :D Jeij. Vinski oli ekalla tunnilla ja mua väsytti, joten harjasin sen vaan yhdellä harjalla ja katselin tuntia. Elvis piti omaa showta. Ja mä juttelin Pomo-tytön kanssa. Vinski ei ole sen tyylinen. Tämän jälkeen iskin hevosen varusteisiin ja pikavauhtia kentälle. (Tunnilla mukana Laki, Pomo, Kaisa ja Elvis.)

Ja sitten. Selkään. No se oli aika vaikeeta. Sain jotenkin varpaat jalustimeen ja jotenkin nostin itseni satulaan. Ja olo oli: omg, pyörryn, korkeanpaikankammo. Lähdettiin liikkeelle. Ekoilla askeleilla mä vaan horjuin kun Vinskin askeleet olikin aika isot :D Lopulta pääsin mukaan ja oli jännää. Tunsin olevani niin korkealla. Jouduin taas säätelemään jalustimia ja sitten pääsin oikeasti kävelemään massavan hevosen kanssa.

Alkukäynneissä otin voltteja. Vinski kääntyi ihan hyvin. Koitin vähän asettaa, mutta sain aikaiseksi vain jotain ylipieniä voltteja, joten sitten mä vähän jätin asettamatta. Yritin myös ottaa pysähdyksiä. Mutta ne eivät onnistuneet! Mitä perhanaa taas? No joo, Vinski oli aika reipas. Mutta nyt joku saa kyllä tulla kertomaan minulle miksi pysähtyminen on niin vaikeaa? Ei mahdu kallooni.
Vinski oli muuten tosi reipas ja kaikkea. Ja alkuun hän aina vähän koitti että jos nyt kävisi syömässä. Minä kuitenkin estin hevosen aikeet ja olin oikein tyytyväinen itseeni.
Kunnes sitten Vinski pääsi yllättämään ja seuraavaksi huomaan makaavani Vinskin kaulalla sen syödessä. EIHÄN TÄMÄN NÄIN PITÄNYT MENNÄ! Lätkin raipalla jotenkin siihen lapaan ja sainkin Vinskin pomppaamaan puskasta -> se teki uukkarin ja oli juosta Pomoa päin...

Jatkettiin käyntiä ja koitin olla tarkkana. Hetken päästä hevonen oli jälleen puskassa. Lätkäsin raipalla taakse ja sain Vinskin pois puskasta. Taidettiin vaihtaa suuntaa kun Marianne tuli. Ja kääntäminen oli suoraan sanottuna mahdotonta. Tahkosin ja tahkosin, kunnes viimein sain sen Vinskin kääntymään. Koitin oikeasti kaikkea :D Nyyh, ja sitten vielä Vinski vähän seurasi Kaisaa ja Lakia. Ja Pomo meinattiin syödä.
Sitten siirryttiin kevyt raviin. Okei. Vinski oli tosiaan reipas, joten hän lähti ihan kepeästi raviin. Mä olin kuvitellut pienessä päässäni että tästä sitten vaan keventelemään ja kääntelemään ja jee. Not. Kun Vinski siirtyi raviin mä pompin siellä. Sitten kun koitin keventää niin se oli jotain niin avutonta :D Yhtään en nähnyt kevennänkö oikein ja se oli niin säälittävää touhua. Kuitenkin parin askeleen jälkeen löysin jonkun rytmin, näin kevennänkö oikein. Hyvä minä! Tosin silti tuntui että nousin puoli metriä ilmaan kun Vinskin ravi oli niin isoa. Alkoi vaan mietityttää että oliko tämä Vinskillä meno silloin vuosi sitten oikeasti näin vaikeeta. Oliko se ravi noin hirveää silloinkin, vai olenko vaan mennyt poneilla (ja Kaisalla joka on mummoillut) jolloin tuollainen isomman hevosen reipas raviaskel tuntuu suorastaan heprealta. Oli miten oli, niin vaikeeta. Tuli sellainen aloittelija-fiilis.

Alkuun ei Vinski kääntynyt lainkaan. Me vaan juostiin uraa pitkin (sain sentään pidettyä sen lähes uralla, ei päässyt oikomaan toisten perään) ja sitten kun jonkun takapuoli tuli eteen, koitin jotenkin kiskoa Vinskin käyntiin. Eli hevonen hallinnassa taas. (Tämän hallintatason takia jyrättiin Lakin yli, oltiin Kaisan perässä, juostiin Kaisaa päin. Ja sitä rataa, kivaa tuntiseuraa olen vai mitä?)
En saanut Vinskiä siis oikein käännettyä, ehkä joku käännös saattoi onnistua. Siirryttiin hetkeksi käyntiin kun Marianne selosti tehtävää. Ja olin jo ihan kuollut, kyllä on ihan eri tavalla hommaa ison hevosen kanssa, se tuli huomattua. Keventäminen oli niin paljon rankempaa kuin kivoilla poneilla.
Tehtävänä oli että piti istua harjoitusravissa, tehdä voltteja ja tulla puomit kevyt ravissa. Mä heti mietin että, mäkin haluan nähdä kun kääntelen täällä voltteja Vinskin kanssa. Mutta joo. Siirryin siitä harjoitusraviin. Ja pompin pompin pompin. Mä ja Vinski seikkailtiin sitten uraa pitkin, mä koitin vaan pysyä satulassa ja kääntää. Mutta kun ei Vinski kääntynyt :D Mulla alkoi tulemaan paha olo hetken harjoitusravin jälkeen kun vatsalihakset oli jotenkin kovilla. Mutta periksi ei annettu! Lopulta Marianne armahti ja sanoi että voin keventää jos mun on paha olla kun toi on aika kova muutos nyt sitten.

Aluksi ajattelin että mun kääntelyongelmaan tuskin auttaa jos alan keventää. Aloin keventää ja heti sain Vinskin käännettyä! Myönnetään että se kääntyi vain suoraan kulman jälkeen, mutta kääntyi sentään. Ja lopulta sain käännettyä ratsuni puomeille. Tosin ei me puomeille asti päästy kun Laki tuli eteen. Mutta seuraavalla kerralla päästiin puomeille ja mulla pysyi hyvin tasapaino jopa puomien ylityksessä. Onhan tästä iso ravisuudesta jotain hyötyä, varsinkin kun pikku hiljaa alkoi jopa tuntua siltä että kevennän, ei siltä että loikin puoli metriä ilmaan ravin mukana. Pääsin joitain kertoja puomien yli, taisi jokunen kääntöongelmakin tulla, mutta sitten välillä Vinski kääntyi myös muualla kuin kulmissa. Vaihtelevasti siis oikein. Istuin välillä joitain pätkiä alas. Ja yksi pätkä oli jopa tosi hyvä, istuin hyvin. Mutta suurimmaksi osaksi kevensin, olin niin kuollut. Vaihdettiin suunta ja sitten ihmiset päätyiväy pitämään käyntitaukoa. Kun lopulta jatkettiin ravia niin eihän se Vinski taaskaan mihinkään kääntynyt. Mä koitin ja koitin. Ei mitään. Mielialaa ei parantanut se kun olin niin kuollut ja apua. Marianne totesi etten näytä siltä että on hyvä olla. No ei se kovin hauskaa ole kun juostaan toisia päin :D

Lopulta, lopulta! Mä sain Vinskiin jotain tolkkua ja päästiin kerran puomien yli. Tosin silloin oli jo periaatteessa pitänyt lopettaa, mutta eiei, en voinut antaa periksi :D Ylitettiin hienosti puomit ja sitten käyntihuilia. Huh. Ja Vinski jatkoi reippailuaan. Mä olin odottanut että se olisi laiska, mutta vielä mitä. Pari kertaa se taisi taas tunkea puskaan. Ja oli varmaan hauskan näköistä kun mä makaan kaulalla, koitan hakata raipalla mutta loppujen lopuksi lätkin vaan käsiä Vinskin kaulaan. Lopulta aina Vinski pomppaa ylös ja lähtee ravamaan eteenpäin :D
Alettiin sitten nostaa laukkaa. Pitkän sivun alusta, käynnistä, nosto. Sitten pääty-ympyrä ja sitä rataa. Eka nosto meni pieleen kun Pomo kiilasi eteen (jeah, kerrankin niin päin. Ei niin että me kiilattiin jonkun päälle ;)) Mutta lopulta tuli muutama onnistunut nosto. Nostin siis käynnistä ja jätin ympyrän tekemättä kun hallintataso oli aika jotain. Ekaan suuntaan taisi aina tulla väärä laukka. Ja vähän pompin, osittain väärän laukankin takia. Mutta sainpahan kädet pidettyä mukana, tällä kertaa järkevän näköisesti. Ei niin että nojaan eteenpäin ja kädet suoriksi kun hevonen laskee vähän päätä ja sitten taas koukkuun kun pää nousee. Ekaan suuntaan laukka oli muutenkin hallitsematonta ja loppui lyhyeen :D Ja oli niin jännää. Ja Vinski kiemursi nostokohdassa joten sekin hankaloitti hommaa.

Vaihdettiin suuntaa ja tähän suuntaan onnistui paljon paremmin. Mä koitin aina muistaa valmistella laukannoston ja sitten koitin istua ja sitä rataa. Tosiaan. Laukka nousi kun halusin, Vinski jatkoi pidempiä pätkiä. Välillä mä jopa istuin! Ja kädet meni taas kivasti mukana. En taaskaan kääntänyt. (Heh, laukka tuntui niin nopealta jotenkin. Samoin kyllä ravi.) Ja totesin että Vinskin kanssa on toiveajattelua joku laukan takaisin nosto. Koitin kerran kun laukka tippui raville ja meillä oli tilaa. Vedin sisäpohkeen eteen, Vinski vaan jatkaa ravia ja multa tippuu jalustin. Luovuin yrityksestä ja koitin vaan saada laukan jatkumaan niin kauan kuin mahdollista. Paljon hiljensin itse kun joku tuli eteen. Mutta heilahdin pahasti eteen laukan vaihtuessa raviksi...
Kun oltiin laukkailtu tarpeeksi, otettiin nopeat loppuravit. Vinski kaahasi, eikä oikein tainnut kääntyä ja lopulta ravi loppui siihen kun kaikki jäi kasaan kävelemään :D
Käveltiin, kääntelin vähän Vinskiä ja se onnistui taas niin hyvin. Alas selästä, Vinski pois kunnosta ja niin.

Hennakin sai tuntinsa varattua lievästi oudolla tavalla. Ja sitten kotiin..

Mutta oli kyllä kiva päästä Vinskillä. Huono omatunto vaan kun jyräsin kaikkien päälle. Anteeksi, en tarkoita sitä kun juoksen päällenne ja menen eteenne. Ei vaan ole hepat hallinnassa..
Mutta joo :D Tämä oli mielenkiintoista, en olisi uskonut että se on noin vaikeeta. Mutta kiva päästä taas isolla hevosella. Ja menihän se paljon paremmin kuin silloin vuosi sitten ;) Vaikka oli kevennys vaikeeta niin se sentään onnistui. Vinski kääntyi paremmin (mutta ei läheskään tarpeeksi hyvin) Ja mä istuin laukassa melkein.

Se on paljon se :D Mariannekin oli sitä mieltä että meni paljon paremmin kuin joskus (no Marianne nyt on aina sitä mieltä) Mä olen kyllä ihan suht tyytyväinen. Laukka sujui kivasti ja olen iloinen kun tällä kertaa en niin liioitellut niiden käsien kanssa. Välillä Vinski kääntyi hyvin ja oli kiva kerrankin ylittää puomeja niin etten horju ja ole tipahtaa :D Mutta joo, välillä se oli niin säälittävää räpellystä ja sitä rataa.

Antakaa anteeksi mä olen ratsastanut vaan sen vuoden. Se on vähän. Ja Pomo-tyttö kehui minua, meni ihan hyvin :D Mun Pomo suoritus olisikin ollut eri asia..
Mutta tosi kiva päästä Vinskikukalla pitkästä aikaa. Vaikka se olikin lievästi sanoen hakusessa niin mitä siitä. Tekemällä oppii ja tämä kehittää nyt ainakin lihaksia kun olin niin kuollut.
Mutta kyllä ponit on ehkä... Tota noin :D Helpomman puoleisia.

Tiivistetään

Eli poistin pari tekstiä, jotka käsittelivät Hennan tuloa, Pomo-jännitystä kun sillä ei ollut piuhoja päässä ja Elviksen outoutta kun se ei pelännyt vaikka ratsastaja oli ihan kipsissä.

Meillä on kuulkaa hyvä suunnitelma (oikeastaan se on mun suunnitelma, siksi se on niin älyvapaa) Katsokaas, tänään pakotan Mariannen vastaamaan Hennalle, buahah >:D Varo vaaraa.

Ja olen taas lueskellut näitä kivoja postauksia. Ja totesin että vähän epäloogista, mutta selvennetään.

Vasen kierros on vahvempi, kun silloin pysyy ohjat paremmin tuntumalla ja hepat kääntyy paremmin jne.
Kuitenkin aiemmin oikea kierros oli laukan osalta vahvempi. Oikea jalka siirtyi paremmin eteen jolloin laukka nousi helpommin. Nykyään ero on tasoittunut ja nousee myös vasemmalle :D Mutta ehkä ne huonot laukka-kerrat on olleet just vasempaan kierrokseen.. No, ainakin osa.

Samoin olen miettinyt että tämä homma on aika epäloogista (loogisuus on päivän sana)
Meinaan, yleensä Marianne pistää (no ainakin mut :D) menemään sellaisilla hevosilla joiden kanssa sujuu. Miettikää nyt:
Sulolla aloin menemään kun sillä meni hyvin (ja Elviksen kanssa oli probleemia)
Viirulla menin tasan kerran ja se yksi kerta meni SURKEASTI
Vinskin kanssa meni okei, Pomon kanssa meni paremmin -> menin enempi Pomolla
Elviksen kanssa meni vielä paremmin -> menin Elviksellä, koko ajan

Mutta sitten epäloogiseen osaan. Meinaan Mariannehan sanoi että pitää keksiä joku uusi poni kun Sulon kanssa menee niin hyvin.
Meinaan, jos pistetään menemään niillä joiden kanssa menee suht hyvin, mutta sitten kuitenkin vaihdetaan kun jollain alkaa menemään oikeasti hyvin. Tai silleen :D Kyllä te tajuatte jos aivot omistatte.
Epäloogistako? No on se mun mielestä, eikö samalla logiikalla voisi pistää menemään niillä joiden kanssa menee hyperhuonosti, että oppisi niillä menemään vaiko. Hmm..

Eipä siinä mitään, mutta julmaa siinä on se, kun.. Miettikää nyt.

Viime Sulo-tunti meni hyvin (pari mokaa, okei :D) Oikeasti hyvin. Aikaisemmin Sulon kanssa on mennyt paljon huonommin ja on ollut tappelua. Nyt sitten kun kerrankin meni oikeasti hyvin niin simsalabim! Vaihdetaan hevosta :'D En ole Sulolla mennyt sen hyvän tunnin jälkeen. How sad is that?

No joo. Kaipa siinä on oma logiikkansa. Saa mennä hevosella jonka kanssa sujuu jotenkin, sitten kun sen kanssa menee hyvin niin saakin vaihtaa ratsua että voi aloittaa alusta :D

Mutta mä tykkään. Ymmärrän kyllä että välttämättä noi ketkä vakkarihepoilla ratsastaa ei kauheasti arvostaisi jos heppa vaihtuisi heti kun alkaa sujumaan :D


JA PÄIVÄN POLTTAVA KYSYMYS;

Kenellä minä menen?

Matka mieleen

Jatketaanpa, katsotaan mitä keksin tällä kertaa. Toivottavasti en kauheasti toista itseäni, poistan sitten jos toistan.

* Olen nyt päättänyt kirjoittaa niin paljon kuin lystää, njähnjäh. En estele inspiraatiotani, sitä en tiedä poistanko turhia tekstejä myöhemmin.
* Tajusin tänään inhoavani luokissa olevia naulakoita. Yök, niissä on ötököitä -> kirppuja.
* Vaikka mä olen siisti, niin ihmisten hysteria esim. yleisten vessojen ja ruokapaikkojen siisteydestä on naurettavaa. Bakteerit on hyödyllisiä.
* Olen tosi vanhanaikainen ja en oikein pidä muutoksista.
* Olen omalla tavallaan tosi ihana ja rakastavainen ihminen. Jaan rakkautta kaikille ja rakastan koko maailmaa. Toisaalta omalla tavallaan olen kyllä kylmäverinen murhaaja ja unelmoin heittäväni kaiken ikkunasta läpi ja muuta samanlaista.
* Hyvin helposti alan lukemaan ihmisten mielialoja ja ajatuksia. Toisin sanoen heti jos joku sanoo mulle jotain vakavalla äänellä, ajattelen sen olevan vihainen, vihaavan mua jne. Samoin esim. jos pitäisi kysyä äitiltä jotain, saatan lykätä asiaa ja jännittää asian kysymistä vaikka kuinka kauan, koska äiti kuulostaa vihaiselta.
* Pelkään soittaa niin tutuille kuin tuntemattomille. Vihaan soittaa jonnekin oikein virallisesti. Sama asia myös jos kysyy jotain ihan kasvotusten. Kamalaa
* En oikein luota tekstailuun. Tykkään enemmin soitella ja sitä rataa, tuntuu luotettavammalta.
* En osaa arvioida, ainakaan pituuksia. Kymmenen sentin pätkä paperilla muistuttaa enemmän 20cm, tosin sitten kun alan ajatella, ei viivoitin ole ihan niin lyhyt.
* En osaa käyttää mitään :D Tässä olen todennut etten osaa käyttää tietokonetta, en osaa käyttää meidän telkkareita tai muitakaan koneita. Tarvitsen pikkuveljen käynnistelemään niitä mulle :D
* Ihan pienestä asti on autossa soinut joku iskelmäkanava. Tämän ansiosta osaan aika todella monet iskelmälaulut ulkoa ja tunnistan ne nopeasti. Sen sijaan tällaista nuorisomusaa en sitten taidakaan tunnistaa ihan niin hyvin.
* Tykkään katsoa samoja elokuvia kerta toisensa jälkeen. Uudet elokuvat on pelottavia, jos ne on vaikka tyhmiä :D Siksi on parempi katsoa noin 20 kertaa joku elokuva ja uskaltaa sitten vasta katsomaan jotain muuta.
* En näemmä osaa laittaa turparemmejä tarpeeksi kireälle kun Marianne kiristää ne aina, jos tulee siihen viereen seisomaan.
* Ajattelin juuri jotain, mutta unohdin sen taas ihan täysin.
* Mulla on tosi huono muisti, mutta oikeastaan mulla on tosi hyvä muisti. En ihan heti opi ihmisten nimiä, mutta suht pian. Tai mun mielestä :D Jos mulle sanotaan vaikka että soita sille tänään. Mä saatan ajatella että joo mä soitan. Minuutin kuluttua olen onnellisesti unohtanut koko asian. Pian taas muistan sen, unohdan, muistan, unohdan. Eli huono muisti.
Kuitenkin mä muistan kun mulle ekan kerran laitettiin kynsilakkaa. Olin joku 5v tai alle ja söin banaanijogurttia kun odotin että se kuivuu. (miten tuollaisen yksityiskohdan edes voi muistaa :D) Eli hyvä muisti. Jos vaan muistaisi...
* Olen aina tykännyt pitkistä kynsistä, mutta pienempänä mä söin kynnet aina ja poikkeuksetta. Se johtui lähinnä siitä kun jos saksilla leikkasi kynnet niin tuli paha olo (maha ei ole kaveri) Lopulta mä vaan yllättäen lopetin ja aloin kasvattamaan kynsiä. Alkuun ne tietty katkesivat heti kun olivat niin hauraat, mutta kasvattamalla ne vahvistuivat ja nykyään ne kasvavat kivan pitkiksi. Leikkaan nykyään kynnet sitten kun ne alkaa olemaan vähän turhan pitkät ja alkaa osumaan joka paikkaan. Ei ne kynnet nyt mitkään ylipitkät ole, mutta sopivat. Nyt just leikkasin taas kynnet pois kun teloin ne eilen ja olivat jo vähän turhan pitkät. Nyt tuntuu taas halvaantuneelta kun mitään ei saa tehtyä ilman kynsiä.


Siinä taas jotain. Olenpa minä sitten mielekäs ihminen. Oi voi, kun tulee talvi, kohta ei enää voi tehdä tunneilla niin paljon kuin ennen. Kun tulee lunta ja jäätä.

Äh, mä haluan tallille :D Ratsastamaan. Nyyh.
Mä voin mennä millä vaan! Ja enää alle viikko, päivän alle viikko!

Ehkä mä jätän tämän nyt tähän :D

No kyllä mä oikeasti olen tosi viisas

Ja silti noi Mariannen ajatukset menee ohi ja kovaa. En oikeasti tajua Mariannen logiikkaa. (Se onkin Mariannen logiikkaa, sen tajuaa vain Marianne :D)

Noniin, kirjoittelen teille erittäin typerän postauksen ja popitan: "Ensin pelästyin, olin suunniltain. Mä luulin etten elää voi jos et... " Jotain, unohdin jo. Hyvä biisi eikös? Asiavirheitä ei kannata pelästyä, mun pää tuntuu vähän tyhjältä :D

Saavuin tallille ja kävin katsomassa taulun. Huonossa ilmassa oli etunsa, meidän tunnilla oli vain neljä ihmistä. Mä Pomolla (en olisi ihan heti arvannut), yksi tyttö Kaisalla, yksi tyttö Lakilla ja yksi tyttö Elviksellä. Ja yhtäkään heistä en laskenut mun tuntilaiseksi. Vieraita ihmisiä siis.
Pomon sain laittaa kuntoon, joten meninpä sitten harjaamaan ponia. Se näytti kuulkaas niin innokkaalta! Ensin jöröttää karsinan nurkassa, sitten luimii kun hänen herkkää hipiäänsä kehtaankin harjata. Ja sitten hän vähän louskutteli purukalustoaan. Mukavaa. (Ja Pomo näytti oikein koomiselta, se haukotteli ja luimi samaan aikaan. Voi poni näyttää juntilta :D) Harjasin Pomon kuulkaa niin säihkyväksi, vaikkei herra asiaa arvostanutkaan. Varustin hänet hyvin (ja en löytänyt kivoja pikku narunpätkiä, joten mentiin ilman.) Lopulta kun kello oli tarpeeksi, lähdin viemään Pompelia kentälle. Ja hän jumiutui ihan alkumetreillä, kun oli niin pelottavaa kun ihan tuuli ja kaikkea. Pääsimme kuitenkin kentälle asti ja kapusin selkään.

Huomasin heti että jee, toinen jalustin on lyhyempi. Käänsin siis keskelle, aikeinani tasoittaa ero. Sitten tajusin että ainiin, enhän mä saa Pomoa pysäytettyä :D Marianne joutui vähän auttamaan mua. Jäätiin oikeastaan heti pääty-ympyrälle.
Ensin käyntiä ja ohjat oli heti alusta asti hiukan tuntumalla ilman kauneuden takia. Mulla ja Pomolla oli pieniä erimielisyyksiä, Pomo halusi seurata Kaisaa ja Elvistä ja en aina oikein saanut sitä käännettyä. Ja Pomo oli asettunut korkeintaan ulospäin. Mutta heti jos koitin asettaa sisään niin ponikin tuli sisään! Vaikeeta, vaikeeta. Mä koitin siinä kävellessä asettaa Pomoa, saada sen edes hiukan kuuntelemaan mua ja kävelemään järkevästi ja kaahailematta. Välillä sainkin nenun suurin piirtein suoraan eteenpäin. (onneksi lopputunnista sain jo pari askelta asettunutta Pomoa, se oli kuulkaa hieno tunne.)
Otin joitain voltteja ja nekin oli jotain niin kamalaa kun Pomo kääntyy ihan suorana. Nyyhky.

Hyvin pian siirryttiin kevyt raviin. Ja Pomo kaahaa mallikkaasti kaikkea muuta kuin tahdikkaasti. Mä keventelen sitten täysillä ja koitan vaan saada Pomon kulkemaan ympyrällä. Alkuun se kaahasi, kulki Kaisan ja Elviksen perässä jnejne. Kuitenkin lopulta Mariannen jankkaus "Lyhyempi ohja, ohjat tuntumalla, ulko-ohja tuntumalla, pidätteitä, hae tahti" meni perille ja sain Pomon jopa ravaamaan niin kuin ponin pitää! Samoin kääntäminen alkoi ehkä hieman helpottua. Ainakin välillä poni kääntyi kun halusin ja jopa sinne minne halusin :D
(Sen ravin eron kyllä huomasi. Alkuun jouduttiiin koko ajan ohittelemaan ja vähän väliä löydettiin itsemme Kaisan perästä. Lopussa saatiin ravata vaikka kuinka kauan ilman mitään kääntelyitä kun ei kenenkään takamus enää tullut tielle)
Välillä Pomo vähän pelkäsi, hui kauheaa, tuulta ja sitten se vähän oikoi ympyrällä ja kaahaili. Sain sen kuitenkin jotenkin kulkemaan, joten voin olla ihan tyytyväinen. No en kyllä kovin :D

Kun oltiin sitten ravailtu, haettu asetusta ja tahtia. Ja tapeltu kääntelyn kanssa, lähdettiin ottamaan laukkaa (välikäyntien jälkeen). Mä ja Elvis laukattiin. Mä aloitin. Tarkoituksena oli nostaa laukka harjoitusravista, laukata puoli ympyrää ja takaisin raviin. Ja piti nostaa siitä kentän keskikohdasta ja sitten c-kirjaimen kohdalla raviin. No mä sitten aloitin:
Tai anteeksi, mä ensin taistelin Pomon pois jonkun persuksista. Ja sitten mä aloitin:
Ensin harjoitusravia ja keräsin ohjat, ja koitin saada Pomon taas kulkemaan siellä missä minä halusin. Sitten me lähestyttiin nostokohtaa. Mä otin pari pikku pidätettä ulko-ohjalla. Pomo ravaa aika rauhassa.
Siirsin sisäpohkeen eteen, nojasin vähän taakse. Ja en uskonut että laukka nousisi. Mutta arvatkaas vaan, se nousi! Sieltä nousi laukka! Uskomatonta, eikö olekin :D Heti pyynnöstä, eikä edes mistään kaahailuravista. Onko ikinä eka nosto onnistunut? No ei varmaan. Vähän upea tunne.
Sitten hienosti pompin siellä laukassa, päästin kädet jotenkin ihan älyttömästi laukkaan mukaan, mutta en ainakaan kiskonut Pomoa suusta. Sitten siirtymä, joka tuli ehkä sekunnin-pari myöhässä. Ja lankesin Pomon kaulaan, vähän upeeta! Mä olin oikein tyytyväinen tähän suoritukseen.

Sitten the second nosto. Sain taas harjoitusravin suht rauhalliseksi, en nyt ihan niin rauhalliseksi kuin äsken. Ja nosto onnistui jälleen! Ja siirtymä raviin oli täydellinen, just siinä missä ajattelinkin! Sitten vielä kolmas nosto, joka taisi tulla vähän väärässä kohdassa, mutta muuten hyvä! (tosin se laukka taisi lopahtaa kun jonkun takamus tuli eteen) Ja Pomo laukkasi rauhallisesti ja oi että. Upeaa että voikin laukka onnistua multa noin hyvin. Ja mä olin kuvitellut että Pomo vetäisi pään taivaisiin ja kaahailisi täyttä ravia jossain ihan väärässä paikassa.

Sitten mä sain ottaa harjoitusravisiirtymiä missä halusin, sillä välin kun toi nosti Elviksellä laukkaa. Pomo oli vähän herännyt ja taisi jokunen laukkasiirtymä tulla. Mutta kääntäminen oli taas olevinas niin vaikeeta. Huoh... Koitin taas asetella Pomoa ja kääntelin vähän. Sellaista se on, kun Pomo menee niin kovaa niin ei se käänny ympyrältä pienemmälle voltille.
Vaihdettiin suuntaa ja mä sain taas aloittaa laukannostot. Mun oli ihan pakko yrittää käynnistä, oman mielenrauhan vuoksi (niin ja ajattelin että se voisi onnistua kun Pomo oli sen verran vireän puoleinen.) Käynnistä nousi! Tosin se laukka oli aika reipasta ja siirtymä ei tainnut olla sitten ihan niin hyvä. No jaa. Ja Marianne kritisoi mun tyyliä langeta Pomon kaulaan kun kehuin sitä :D Mutta sen takia päätin koittaa tehdä viimeiset siirtymät niin etten horjahda eteenpäin. Seuraavan noston koitin ottaa käynnistä, mutta Pomo siirtyi raviin josta nostin laukan. Pysyin muuten suorana, enkä horjunut kun hiljensin. Jeejee. Ja sitten tuli vielä yksi tai kaksi nostoa? No oli miten oli, niin ainakin kerran Pomo lähti itse. Sitten siirryttiinkin kevyt raviin.

Mä koitin hakea Pompelia vähän jonkinlaiseksi. Monta laukkasiirtymää tuli kun Pomo olisi niin halunnut baanata Elviksen kanssa. Käännökset oli välillä niin hukassa ja välillä sujuivat niin hyvin. Ja nyt sitten tosiaan se asetuskin onnistui hetkittäin. Sitten kun suunta vaihdettiin, niin Pomo meni Elviksen imussa. Mä en kuitenkaan suostunut tekemään ympyrä leikkaata toisen perässä, joten lähdettiin sitten ravailemaan ympyrää väärään suuntaan. Ravailtiin vaikka kuinka kauan väärään suuntaan kun Pomo ei vaan kääntynyt tiukemmin :D Lopulta sitten tein jonkun ihme kuvion ja vaihdoin suunnan.

Ja päivän extreme-osio. Elvis säikähti (tuuli ja sade on aika pelottavaa..) Taisi Kaisakin lähteä, en tiedä. Mutta Pomo vaan ravaa ihan rauhassa ja hiljensi kun pyysin. Mä vaan mietin että jee, kiva poni kun on ihan rauhassa. No eikös sitten ajauduta Elviksen perään, joka säikähtää taas. Tietenkin Pomo säikähtää toisen mukana ja täyttä laukkaa karkuun. Mä koitin ottaa kiinni, mutta ei Pomosta saanut kiinni. Sitten lopulta tuli turhan nopea käännös kun aita tuli vastaan ja tömps, minä tipuin alas. Päälleni laskeuduin taas ja nyt alkaa jo tuntua siltä että uusi kypärä olisi kova sana. Tuon kanssa olen tippunut jo 5 kertaa, ainakin ja se on tipahtanut penkiltäkin lattialle.
Mutta joo, sinne laskeuduin, jälleen pää tuntui vähän tyhjän puoleiselta, mutta selkään nousin takaisin (angstattuani että tietenkin mä tipun aina kuralammikkoon kun autolla pääsen) Ja sitten piti vielä vähän ravata siinä ympyrällä. Eipä mua edes erityisemmin jännittänyt, tietty ajattelin että jos ei tästä lähin kuljettaisi minkään Elviksen perässä. Pomo ei vaan olisi jaksanut siirtyä raviin.. Lopulta ravailtiin vähän reippaan puoleisesti, kääntelin vähän ja saimme Mariannelta kehuja kun Pompeli menee niin hienosti. Sitten loppukäynnit siinä ympyrällä.

Ja oli hauskaa :D Marianne kyseli "asteikolla 1-10 miten meni?".
Mä sitten pohdiskelin ja mietin ensin että 1, sillä kaikki meni niin surkeasti: mä tipuin, Pomo juoksi alta, se ei asettunut kuin korkeintaan väärään suuntaan, Pomo ei kääntynyt, juostiin toisten perässä. Ja olikohan muuta.
Mutta sitten tajusin että laukat meni kyllä ekaan suuntaan ihan uskomattoman hyvin. (toiseen suuntaan ei enää niin hyvin kun Pomo ennakoi niin paljon) Joten kun Marianne kysyi multa, vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä
"Varmaa kakkonen"
"Ai miks"
"Noku kaikki meni niin huonosti" Sitten Marianne selitti jotain että se oli kyllä ajatellut jotain 9 (wtf? No joo, ehkä itse olisin voinut ysin antaa jollekin. Öö.. Noo.. Viime Sulo-tunti meni kyllä hyvin, niin esim. sille. Mutta tuollaiselle :'D Oikeasti hyvälle tunnille pitäisi antaa varmaan 11) ja sitten se asia joka jäi hämärän peittoon. Se alkoi selittää jotain että syy tähän (mun kakkoseen :D) on varmaan joko se että se ei osaa opettaa tai se että mä otan asiat turhan kriittisesti (tai vaadin liikaa, kyllä te nyt tajuatte) Mutta siis. En mä nyt oikein tajua. Miten toi nyt liittyi mihinkään, toi eka asia? Jos mä olen mun mielestä huono, niin asiaan ei kyllä mun logiikalla vaikuta se, että opettaja ei opeta. Tai siis tietty. Mutta silleen. Äh :D No siis.. Vaikka opettaja olisi huono, voisi silti omasta mielestäni mennä hyvin. Vaikka opettaja olisi mastertasoa, sanoisin silti tuollaista tuntia tooodella huonoksi. Ja se johtuu siitä että mä olen niin huono, etten opi mitään tarpeeksi nopeasti. Ei ei ei. Meni vähän hämäräksi tämä Mariannen ajattelutapa. Jaa, kyllä mä sitä sanon huonoksi opetukseksi jollei 1½ vuoden jälkeen oppilas ole saanut ikinä laukkaa nostettua tai osaa keventää. Että nyt jotain rajaa hei!

Mutta joo, Mariannekin epäili vaihtoehtoa kaksi. Ja sitten selitys että "mää kyllä muistan ku joskus Pomo ei kääntyny ollenkaan."
"No ei se kyllä erityisen hyvin nytkää kääntyny, kuljettiin vaan peräs" Mutta kyllähän se paremmin kääntyi.

Mahdan olla tosi rasittava oppilas, heh.
Mutta sai Marianne minua oikein piristetyksikin (toivottavasti se ei vaan vetänyt jotain hatusta. Toivottavasti oli sitten tosissaan kanssa) Pomo on ollut kuulemma masentuneen näköinen pari viime päivää, mutta nyt se meni "iloisen" näköisenä ja liikkui hyvin.

Sitten mentiin keskelle (tosin mä en saanut Pomoa pysähtymään joten mentiin toisenkin kerran keskelle)
ja alas ja kohti tallia. Marianne talutteli Pomoa mun kanssa ja alkoi sitten valamaan muhun uskoa. (ja mä olin vaan revetä, ei oikein tehoa :D) Se jutteli siinä tuon yhden naisen kanssa että "eikö Pomo mennytki hyvin ja eikö Millalla mennytki hyvin?" "Joojoo"
Ääk hei! Lopetetaan tällainen pelleily, pysytään faktoissa ja iloitaan hyvin menneistä tunneista. Pliis :D

Angstasin kypärän surkeaa tilaa, pistin Pomon pois, käskin vuorata auton jottei se sotkeutuisi, (joo, en halunnut ryöstää Marianne putipuhtaaksi.) hihhuloin tosi pitkään ties missä. Löysin kiva rabieskissan joka oli aika ihana. Ja jouduin kauheiden verikoirien syömäksi ja ehdin kuvitella kuinka puimuri ajaa sen pienen koiran päälle, kun se pomppi pellolla.

Niin että tällaista tänään. Nyt on niska vähän kipeänä kun laskeuduin mukavasti päälleni. Kypärän pesin, mutta toivon että saisin uuden. No jos en saa, niin ei se ole ainakaan palasina vielä :D Ja olen nyt todistanut että kyllä se rikkinäinenkin kypärä auttaa.

No joo, menihän tämäkin tunti periaatteessa ihan okei. Tämän voi laskea vielä voittoputkeen. Uih, kuinkahan monta viikkoa on jo mennyt niin että olen koko ajan mennyt eri hevosilla. Tämä on niin hauskaa. Ihanaa katsoa taulua ja kummastella että tuolla pääsen nytten ja jee.

Ja jälleen totesin että vaikka Pomo on mukava, niin se ei ole yhtään mun tyylinen. Siksi en sillä jaksaisi jatkuvasti mennä. Suurin ongelma on ehkä se, että se painaa kädelle niin paljon. En tiedä mitä siinä pitäisi tehdä ja sitten alkaa kädet väsyä kun tuntuu että se poni vaan pitää päätään niin edessä. Ohjienkin pitäisi olla tuntumalla, mutta Pomo ei suostu lyhentämään kaulaansa niin mä joudun ratsastamaan kädet suorina :D Ja sitten kun se on niin mahdoton saada asettumaan.
Ja jos Pomo ei suostu menemään johonkin, niin en saa sitä sinne. Kun Elvis menee tyyliin ohjan johdatuksella, kevyesti. Sitten taas Sulon uskaltaa runtata paremmin sinne. Mutta Pomo on välimuoto.
Oikeastaan Pomo tuntuu siltä että sitä pitäisi kauheasti ratsastaa ja pistää se menemään. Mutta sitten se tuntuu niin herkältä ja kevyeltä ettei sitä voi käskeä kun se räjähtää heti. Ja sitten kun en voi yhtään luottaa siihen, kun ajattelen vaan koko ajan että poni räjähtää allani.

Jooh, hei hei nyt.

Kun mää olin nuari...

Se on jännää kuinka nykyään lyhyet ajat tuntuu kauhean pitkiltä. Mun alkeiskurssi oli sen kymmenen viikkoa, tosin tietty pääsin vaan ehkä 5-6 kerralle. Mutta silti näinä kertoina ehdin tekemään niin paljon. Tuntuu kuin olisin käynyt Metsäkylässä paljon kauemmin.

Muistelua:

Kahtena kertana luokanvalvoja ei ollut, toisena näistä kerroista oli sitten Henna mun kanssa siellä.
Heh, silloin menin Röllillä ja kun talutin ponia talliin, niin eikös poni ryykännyt ruohoa syömään. Ja mä en saanut sitä pois. Onneksi iso ja mahtava Henna kävi kiskomassa Röllin pois ruohikosta :'D En saanut ponia pois koska en uskaltanut kiskaista sitä pois sieltä.

Sitten muistan kun kerran pääsin varustanaan ponin. Lucky-ponin pääsin varustamaan ja luokanvalvoja oli siinä asiantuntevasti auttamassa. Kun pistin suitset, niin en saanut kuolaimia suuhun. Poni taisi kyllä leipäläpensä avata ihan kiltisti, mutta tällainen tauno ei vaan saanut niitä suitsia ponskin päähän. Ja satulan kanssa oli myös ongelmia. Se satula painoi niin paljon, etten jaksanut pistää sitä jonnekin eteen ja liu'uttaa siitä oikealle paikalle. Ei, mä pistin sen vaan johonkin kohtaan ja olin ihan puolikuollut. Ja minäkö en muka ole vahva :D

Paljon en alkeiskurssitunneista muista. Kaksi kertaa oltiin maastossa. Ja se oli ihanaa kun mut päästettiin irti! Olin aika loistava kun pääsin itse ratsastamaan. Tai no, se ratsastus päättyi sekunnin jälkeen kun Monster aloitti syömäkuurin :D Sain tyytyä ratsastamaan talutuksen alaisena.
Ja kerran harjoiteltiin pohkeenväistöä. Se oli hyvin säälittävää. No, mulla ei ollut taluttajaa joten opettaja kävi työntämässä uljaan ratsuni sinne minne piti. Samoin kun puomeja mentiin niin en ihan saanut sitä ponia pysähtymään puomi mahan alla (täytyy kyllä sanoa että aika vaikeita tehtäviä sinäänsä :D)

Oi niitä aikoja. Nykyään toi tuntuu niin säälittävältä, kun en yhtään uskaltanut käskeä ja menin vaan. Olin pikku aloittelija-Milla. Pieni söpö aloittelija, samanlainen kuin sellaiset oikeasti pienet aloittelijat. Olen kasvanut henkisesti siis aika paljon tässä ajassa.
Mutta kyllä mä silloinkin häpesin itseni maan alle kun ponit menee syömään.

Muistan asian joka muuten vanhalla tallilla otti kauheasti päähän. Kannoin kaunaa, kannan vieläkin. Meinaan mä sain laittaa suojat yhdelle hevoselle. Ja opettaja sanoi miten päin ne laitetaan, mä vielä oikein varmistelin että näinkö päin. Sitten pistin ne niin päin jalkoihin -> pian huomautetaan että ne on väärissä jaloissa. No! Sä sanoit että näihin jalkoihin. Samoin kerran olin niin kuolla kun pistin narkin kiinni riimuun. Ei siinä vielä mitään, mutta mä pikku aloittelijana olin laittanu sen narkin väärään metallirenkaaseen, siihen posken kohtaan -> se narkki ei meinannut lähteä pois :D Siinä sai sitten toi yksi vaikka kuinka kauan vääntää sitä narkkia pois riimusta ja mä olin kuolla siihen paikkaan. Tyhmä minä.
Muistan hävenneeni itseäni kun en saanut yhtä hevosta millään pois käytävältä. Se oli ahdas käytävä ja mamma oli niin jäykkää, niin jäykkää. Enkä mä vaan saanut sitä pois! Herran isä kun voi olla taas vaikeeta.

Huomaatteko, häpeän monia asioita tässä elämässä :D Ja noi oli kauheita hetkiä. Noh, okei, ehkä nykyään on vähän vakavampiakin asioita hävettävänä kun jotain suojien vääriin jalkoihin laittaminen. Mutta silti.


Mutta jatketaan aiheesta (huomaan etten osaa tänään kirjottaa, huomasin jo aiemmin)
Eli Jonna kävi Maskulla sen 10 kertaa. Se tuntuu niin jotenkin pitkältä ajalta. Vaikka ei se kyllä ole. Mutta silti, Jonna ehti näkemään ja tekemään niin paljon. 10 kerrassa...
Miten se voi olla mahdollista.

Sinä aikana kun Jonna kävi niin mitä kaikkea me ehdittiin tekemään.. Muistan kun harjattiin Hetaa. Sitten saatiin kuningasajatus ja mentiin karsinaan kykkimään kun ei haluttu että meidän tunnin Simo-tyttö näkee meitä :D Se oli kiva tyttö, mutta se lopetti sitten jossain vaiheessa. Samoin kerran saatiin lupa harjata Mörriä, mutta meidän piti sanoa siitä Ernolle. Ei sitten tiedetty mitä meidän pitäisi pelottavalle Ernolle sanoa, joten ei harjattu Mörriä. Samoin tuntuu jotenkin jännältä että Jonna kävi vielä silloin kun Elvis tuli. Kauheeta.

Mä muistan kun Jonna tipahti aidan läpi ojaan, muistan kun mentiin puomeja. (olisiko ollut jopa sama tunti) Mä menin Vinskillä, Jonna Pomolla ja mentiin ympyrällä jolla oli joitain puomeja. Ja oli jännää kun Vinski pomppasi yhden puomin yli :D
Jonnan ansiosta mieleeni on palautunut sekin kun mä menin Pomolla, Jonna Vinskillä. Mulla taisi olla lieviä laukkaongelmia, joten vaihdettiin lopputunniksi hevosia.
Muistan kun mä menin Vinskillä ja Jonna jollain. Sitten Marianne toteaa että tuolta tulee hirmuisa puudeli. En edes tajunnut mitä se tarkoitti, mutta sen huomasin kun hetken päästä hevoset juoksee kauhean säikähtäneinä pitkin kenttää kun pelottava puudeli käveli tiellä. Jaa, kuka voi väittää ettei hevoset muka keskittynyt hommiin :D

Että näitä vanhoja aikoja on tosi kiva muistella. Muistella millainen tuntikokoonpano mahtoi silloin olla. Miettiä kuinka typeriä juttuja hevoset silloin säikähteli vähän väliä. Kuinka typeriä virheitä itse silloin teki :D Omalla tavallaan on ikäväkin niitä aikoja kun mikään ei onnistunut ja Jonnakin oli mukana. Vaikka ei sillä, nykyään on tosi kivaa. Kun osaa ja tälleen. Mutta you know, vanhat hyvät ajat ja aika kultaa muistot.
Se on vaan kauhean harmi kun nämä vanhat tunnit on jo melkein unohtanut. Välillä ei meinaa muistaa että joskus Jonna oli mukana.

Silloin kun Jonna aikoi lopettaa vanhalla tallilla ja siirtyä Maskuun niin silloinhan jotkut oli sitä mieltä että huono päätös jne. Se mua on vähän mietityttänyt. Tai siis. Hennan pikkusiskon mä ymmärrän. Kai... Joo ymmärrän. Se katsokaas vihaa mua :D Eikun.. Tai sitten se vaan ajatteli että Jonna on helppo ylipuhua. No en tiedä ja anyway.
Mutta enemmän mua mietityttää kaveri, joka Jonnalle sanoi (kuulemma) että se on huono valinta (tallin vaihto) Mietin sitä. No se on viisas ihminen. Hmm.. Olisiko se tarkoittanut lähinnä sitä, että se on Jonnalle huono valinta ja olisiko se vaan arvannut ettei Jonna tuolla viihdy.
Mä uskon niin.

No joo :D Eipä siinä mitään. Mä voisin kirjoittaa jostain ylivanhasta tunnistakin, jos keksisin jonkun. Mutta ei tule mitään viisasta ja suht kokonaista mieleen, joten vaan muistelen vanhoja hyviä aikoja, jolloin kaikki oli paremmin.

Huomista odoteltaessa. MÄ VOIN MENNÄ MILLÄ VAAN :D IHKUU JA SIISTII EIKÖ?

Nyt se on ohi. Hyvästi

Jos suree jokaista menetettyä sielua, ei ehtisi kuin surra. Siksi kannattaa ikävöidä vain parhaimpia.


Omalla tavallaan mä olen herkkä ihminen. Omalla tavallaan taas olen kylmä ja tunteeton.

Ihmisiä ei ole mun ympäriltä juurikaan kuollut. Ehkä kaksi mummoa, niin että asian muistaisin. Toisen kuolemaa hieman itkin, toisen kuolema oli vain ilmoitusluontoinen asia, jolle saattoi kohauttaa olkia ja jatkaa elämää. No, en mä häntä juuri ikinä edes nähnyt.

Yhdenkään kissan menetystä en ole surrut. Meiltä niitä on kadonnut ja kuollut. Muilta niitä on kuollut. Yhtäkään kissaa en ole surrut. Ainakaan muistaakseni. En ehtinyt niihin niin kiintyä. (ja näin btw, en vaan oikeasti tajua ihmistä joka itkee kun kala kuolee, varmaan olen aika kamala ihminen.)

Kummankin koiran kuolemaa mä itkin. Itseasiassa niiden kuolemia olen tähän mennessä surrut eniten. Ne oli mulle tärkeitä.

Olen tässä todennut että sitä saa tietää kuinka tärkeä joku oli vasta kun se lähtee. Ensin voi vain jeesustella kuinka se on niin rakas ja tärkeä. Kuitenkin kun se kuolee tai lähtee muuten pois, saa tietää oliko se oikeasti niin tärkeä. Mä en ainakaan itke kuin tärkeiden perään. En mä itke ja sure vain muodon vuoksi. En angsti tsunamin uhreja tai kuolemaa jollei se mua liikuta lainkaan.

Tästä päästään hevosiin...
Paljon tuttuja hevosia on lähtenyt tai kuollut, sillä Metsäkylästähän niitä lähtee vähän väliä. Yksikään ei ole sen enempää koskettanut, tietysti harmi kuulla kun on sekin kiva kopukka on lähtenyt.
Kun vanhan tallin Päivänsäde kuoli.. Henna ja Jonna itki sen perään, oli kauhean masentuneita. Minä taas... Mä tunsin itseni kylmäksi ja tunteettomaksi, sillä Päivänsäteen kuolinilmoitus oli vaan ilmoitusluontoinen asia. Totta kai vähän harmi, muttei se silleen edes surettanut. Mä olin luullut että se hevonen oli mulle tärkeä. Ei se sitten näemmä ollut, kun ei sen pois lähtökään liikuttanut juuri yhtään. Tunsin kyllä itseni niin pahaksi ihmiseksi kun muut vaan parkuu ja mua ei paljon asia kiinnostanut... Siis silleen... Ei ole koskaan tehnyt pahaa puhua Päivänsäteen kuolemasta.

Kuulin joku aika sitten että vanhan tallin vanha mamma on huonossa kunnossa. Se masensi. Lähes itketti. Aika jännittävä tunne. Saa nähdä miten reagoin kun se joskus kuolee. Vaikka en sitä enää ikinä näe. Niin silti sen tila huolettaa.

Ja nyt päästään siihen miksi mä kirjoitan tätä postausta. Eilen mä itkin ensimmäistä kertaa hevosen takia.

Olin tubessa, näin uuden videon.
Nimeltään "Good bye my big friend"
Kuva oli mustavalkoinen ja siinä oli hevonen hyppäämässä estettä. Mietin, mikä hevonen oli Metsäkylästä nyt lähtenyt. Oliko se kuollut vai myyty?
Kun avasin sen videon. Sisältö oli melko pysäyttävä...
Asta
Sitä videota katsoessa mä itkin. Kun olin katsonut sen, aloin pakkomielteisesti tutkia mitä Astalle on tapahtunut. Lopulta yhdestä blogista luin että Asta on myyty kevyempään käyttöön. Ilmeisesti takajalat oli huonona.

Se vaan tuntui niin pahalta. Asta ei ole enää siellä. Mä en varmaan enää ikinä näe Astaa. Mun pientä rakasta Astaa. Harmittaa vieläkin vähän.
En mä nyt litrakaupalla vuodattanut kyyneliä, mutta. Hieman...

Sinäänsä se tuntuu älyttömältä. Mä harjasin pikku alkeiskurssilaisena Astaa pari kertaa ja tykkäsin siitä koska mä pääsin harjaamaan sitä. Kun lopetin Metsäkylässä, itkin koska jouduin jättämään Astan.
Sen jälkeen aina kun olin Metsäkylässä, kävin katsomassa pientä Astaa. Enää en kuitenkaan itkenyt sen jättämistä. Se oli siellä yhä.
Astaa mä kutsuin mun lempihevoseksi ja pidin siitä. Vaikken mä sitä juurikaan nähnyt.
Kun pääsin sillä ensimmäisen ja viimeisen kerran ratsastamaan, tykkäsin siitä yhä enemmän. Kun Roosa tuli, Asta ei enää ollut se lempihevonen. Mutta oli se silti niin tärkeä mulle.

Mä olen iloinen siitä että Asta pääsi pois ratsastuskoululta. Parempi yksärinä, jollei omistajat ole täysiä psykopaatteja. Mä olen iloinen ettei se ole kuollut. Mä olen iloinen että mä itkin sen lähtöä, iloinen kun se oikeasti oli mulle tärkeä. Ettei se ollut vaan pikku tyttösen "vähän se paras ja kiva hepo", ja sitten hetken päästä keksii uuden lempihevosen ja toinen ei enää kosketa lainkaan.

Mutta mä olen niin surullinen. Mä en näe sitä enää koskaan.

Hyvästi Asta, toivottavasti sun elämä jatkuu hyvänä ja pitkään.

Elämä on arvaamatonta. En mä olisi uskonut että Asta voisi lähteä. En olisi uskonut että sen lähtö liikuttaa tässä määrin. Mä uskoin että Päivänsäteen kuolema olisi liikuttanut. Se ei tehnyt sitä. Mä uskon että mamman kuolema tulee liikuttaan. Vaan.. Sitähän ei tiedä.
Siitä mä olen kuitenkin varma, että kun Roosa lähtee, kuoli tai myytiin, niin mä tulen itkemään. Suoraan sanottuna jos en itke, niin... Pidän itseäni oikeasti outona ja kamalana ihmisenä. Vaikka Asta oli tärkeä, niin ei se koskaan ollut sellainen kuin Roosa on. Mä meinaan itkeä kun olen Roosan kanssa samassa karsinassa. Jos se liikuttaa niin paljon, niin pakko kai senkin on liikuttaa kun se lähtee joskus.

Mutta sitä en tiedä, voiko koskaan yksikään hevonen itkettää mua yhtä paljon kuin koirien lähtö on itkettänyt. Se on kuitenkin eri asia.

Mulla on vaan ikävä Astaa. Vaikka se olisi Metsäkylässä, niin en mä sitä silti olisi ehkä enää ikinä nähnyt. Mutta nyt se on lopullista...

Elämäni rakkaus

Heh, lol, äks dee ja mitä muuta. Tuli vaan tässä äsken mieleen, joten pakko jakaa tämä suru teille. Asia jonka olin jo unohtanut, jonka tuska palasi korventamaan sisuksiani.

Olipa kerran pienen pieni yläaste jolla kävin. Eräällä tunnilla, löysin jotain. Jotain joka oli jotain aivan uskomatonta.

Alkuun en voinut sietää Häntä. Hän oli ärsyttävä. Ei keskittynyt asioihin, ei käyttäytynyt. Sammui useasti. Se oli jotain niin ärsyttävää.
Jatkoin kuitenkin Hänen kanssaan. Ajan myötä suhteemme ja luottamuksemme parantui. Hän lopetti sammumisen. Hänen sairautensakin alkoivat parantua. Olimme yhdessä. Olimme onnellisia. Olin erittäin mustasukkainen Hänestä, enkä voinut ajatella muita.

Eräänä päivänä. Eräänä päivänä kaikki loppui äkisti. Hän lähti. Ei omasta tahdostaan, Hänet riistettiin minulta. Vietiin pois, kuin Hänet olisi teurastettu. Itkin. Itkin monet päivät ja yöt, sillä Hän oli poissa. En pystynyt keskittymään tunneilla, en voinut ajatella muita. En suostunut ajattelemaan muita. Ajanmyötä suru jäi. Mutta ikäivöin Häntä.

Aina ja ikuisesti.

Haluatteko kuulla kuka tämä mystinen Hän oli..

Tietokone

Eli atk-luokassa oli yksi kone, joka sammuili, kaikki vihasivat sitä. Mutta mä vaan olin sillä koneella kun halusin olla Hennan vieressä. Ajanmyötä se kone alkoi toimimaan mulla :D (parasta on, että kaikilla muilla se ei oikeasti toiminut)
Mä tykkäsin siitä koneesta ja tungin aina sille. Kuitenkin joku idiootti päätti uudistaa koneet. Mun rakas kone lähti pois :'( Saatiin jotkut romut tilalle.


..Enkä edes meinannut revetä kirjoittaessani tätä.

Oih kun mentiin taas kivasti :)

Taas oli niin jännää mennä tallille, kun ei voinut yhtään arvata millä menee. Jeij :)

Heti saavuttuani perille, kävin tietty tutkimassa ne karsinat kun olivat ihan valmiina jopa. Sitten kävin taulun lukaisemassa. Jälleen meitä oli kuusi :( Nooh, hyvin mahtuu kyllä muuten, mutta laukassa tulee hiukan ahdasta :D
Ja arvatkaas, mä menin Roosalla. Lisäksi tunnilla Vinski, Kaisa, Sulo, Elvis ja Pomo.

Hain ponin tarhasta ja vein sen jättimäiseen karsinaansa. Sitten aloin harjaamaan tyttöstä oikein huolellisesti ja hyvin. Ja yksi tyyppi ei sitten ilmeisesti luottanut mun kykyihin :'D No en tiedä, onkohan se nähnyt Roosaa tunnilla (en usko että se on mennyt sillä?) vai perustuiko sen arviot vain kuvitelmiin, mutta se ajatteli että kun Roosa ja Elvis on samalla tunnilla, niin siitä tulee katastrofi. Vähän se saikin ajattelemaan että apua, mutta sitten mietin että kyllä se viimeksikin meni, vaikka Elvis oli samalla tunnilla. Harjattuani ponin, varustin hänet. Roosakin osasi lähes käyttäytyä, ei oikein tykännyt satulan laitosta ja hampaita esitteli. Koitin olla sitten tosi viisas ja tehdä mahdollisimman oikein. Tiedä häntä kuinka onnistuin. Lopulta poni oli kunnossa ja lähdettiin kentälle, jonne kaikki muut olivat menneet jotenkin huomaamattomasti. Mikäs siinä.

Loikkasin siihen Mariannen uskomattoman upeaan ja mahtipontiseen estesatulaan ja totesin ettei se ole niin ihmeellinen kuin Marianne antoi ymmärtää. Tukeva, mutta hirmu kapea edestä.
Lähdettiin kävelemään ja Roosa kulki oikein kivasti. Tai.. Se vähän meni turhan reippaasti ja pelkäsi kauheasti aitojen takaista elämää. Kävin sitten vielä säätämässä jalustimia ja käveltiin ihan rauhassa. Ohjat sai roikkua, koitin pysyä rauhassa ja saada Roosankin rauhoittumaan, otin jotain voltteja. En halunnut ottaa pysähdyksiä kun tyttö oli niin häslä.
Sitten saapui Marianne ja siirryimme kevyt raviin. Roosassa oli tosiaan paljon enemmän energiaa kuin viimeksi, se siirtyi paljon kevyemmin raviin ja alkuun juoksi turhankin kovaa. Keventelin rauhassa, tein aika paljon kaiken maailman kääntelyitä ja koitin saada ponin tottelemaan minua. Ravin tahti oli aika hukassa, kun välillä Roosa juoksi alta pois, välillä mateli liian hitaasti. Onneksi se välillä meni hyvää ja hienoa ravia. Pari kertaa vaihtui yllättäen suunta...
Mutta ainakin poni kääntyi kauhean hyvin. Olin suorastaan yllättynyt, kun tehtiin voltti ja sitten joku tuli just silleen eteen että oltaisiin menty sitä päin, niin onnistuin kääntämään Roosan niin että kuljettiin hetki sen toisen hevosen vieressä ja sitten vasta mentiin uralle. (Kukaan ei tajunnut, mutta poni ainakin kääntyi tosi hyvin :D)

Ehkä pari kertaa jouduin vähän kovemmin näyttämään että ollaan tuonne menossa, ja välillä sai vähän ravia pistää eteenpäin. Muuten ravi tuntui aika mukavalta ja sen sai aika hyvin hallintaan.
Tämän jälkeen lähdettiin tekemään niin, että ensin ratsastettiin hyvin kulmaan, sitten väistettiin loivalla kolmikaarisella. Kun tultiin siihen keskikohtaan, tehtiin voltti ja sen jälkeen väistettiin takasin uralle. Toisella pitkällä sivulla otettiin harjoitusravia ja paljon voltteja. Istuin heti alas ja että se ravi tuntui kivalta! Kääntelin ponia ihan innoissani siinä ja sitten hiljennettiin kevyellä otteella käyntiin ja lähdettiin väistättämään. Uskokaa tai älkää, se onnistui. Mä olin ihan varma ettei se poni mihinkään väistä, mutta yllätys yllätys. Osa tietty meni vähän huonommin, ihme kiemuralla ja lapa liian edessä. Mutta sitten jotkut väistöt, ne onnistuivat ihan oikein. Kuljettiin oikeasti sivuttain oikeaan kohtaan. Vähän olen pro! Sitten se voltti onnistui jotenkin. Kääntyi kyllä, ja asettui, mutta se voltti oli aika useasti melko outo. Ja takaisin uralle väistö olikin sitten vuorostaan mahdotonta :D En tajua. Joko Roosa lähti juoksemaan alta pois tai kulki ihme vänkyrässä. Omituista?
Harjoitusravia oli hirmu kiva mennä. Se askel oli vaan jotain niin ihanaa. (aloin jo epäillä että se otus tölttää) Sitä ravia oli kauhean kiva koittaa työstää. Ongelmia ravissa kuitenkin oli, meinaan alkuun aina Roosa lähti juoksemaan alta pois (kuvitteli että laukataan) ja sitten jotenkin se kääntäminen vaikeutui. Onneksi muutaman omituisen tappelu voltin jälkeen alkoi Roosakin taas kääntyä hyvin. Se vaan kun mun sisäjalka jännittyi ja jalustin meni ihan liian syvälle.

Sitten kun oltiin tätä tehty (ja heh :D Mä sain lopettaa aikaisemmin Kaisan kanssa, koska me oltiin tehty hyvin) niin käveltiin hetkinen ja sitten lähdettiin laukkaa nostamaan. Tehtävä oli seuraava. Huonommat nosti laukkaa uralta, mutta paremmat (joihin jostain syystä mut laskettiin) sai nostaa niin, että käännettiin vähän pois uralta, kuljettiin kahden tötsän välistä ja siinä kohdassa nostettiin laukka. Laukattiin noin pitkän sivun verran ja toisilla tötsillä laukka alas.
Ja kuten arvata saattaa, en onnistunut :D Enhän mä nyt saa käynnistä nostettua ja Roosa nyt on vielä haastavampi. Ja mä jännitin tuota tehtävää kun tiesin epäonnistuvani. Ja sitten vielä Roosa päätti alkaa junttailla ja kierreltiin portin luona. Lopulta miljoonien epäonnistumisien jälkeen mun piti vaan nostaa ravista johonkin. Mariannen avustuksella nousi muutamia askeleita, se tosin katkesi siihen kun poni juoksi portille.
Sen jälkeen vaihdettiin suuntaa ja mä koitin vaan nostaa, ihan mihin vaan. Ei, ei ja ei. Koko laukannostoajan poni oli niin vetelä, se ei liikkunut mihinkään. Olisi varmaan saanut olla sähköshokkiraippa ja se olisi vaan haukotellut. Ihan sama kuinka kovaa antoi pohkeita tai mihin länttäsi raipalla, se ei vaan liikkunut. Välillä se vähän keräsi ravissa vauhtia, mutta sitten taas alkoi matamaan eteenpäin. Lopulta ihan loppuvaiheessa sain pari askelta nousemaan ja siihen se jäi. Ja nekin nousi sen jälkeen kun olin läjäyttänyt raipalla persuksiin ja kaahannut täyttä ravia kaarteeseen. Että jes, juuri näinhän sen kuuluu mennä ja sitä rataa. Mutta oli vähän vaikeaa. Kun poni vaan mataa ja aina kun koitin nostaa laukkaa niin eikös jonkun häntä tullut heti vastaan ja kun ponikin huiteli jossain kentän keskellä :D Ja sitten kun koitin nostaa niin ohjastuntuma katosi johonkin, se ei taatusti ainakaan auttanut. Joo, ehkä pitäisi olla iloinen kun nousi edes ne pari askelta, kun joskus ei noussut mitään. Mutta ääh!

Laukkojen jälkeen loppukäynnit ja taas vähän heiluttiin pois uralta. Mutta muuten poni käveli tosi mallikkaasti. Otin pari pysähdystä ja vähän kääntelin. Ja Mariannen mukaan olen liian kiltti. Mutta kun ääh. Mä yritin kaikkeni, ei vaan auttanut. Ihan oikeastikin. Käveltyämme menimme keskelle ja veimme kaviokkaat sisälle. Halailin ja katselin Roosaa :) Se on niin ihana, olisin voinut alkaa itkemään.


Mutta mutta, ihan kiva tunti. Mä olin taas iloinen siellä selässä, kun se ravi oli vaan niin perhanan kivaa :D
Ja mä olen tyytyväinen siihen että ne väistöt onnistui. Edes hei toiseen suuntaan ja tuolleen uralta pois. Ennenkuulumatonta! Roosa kääntyi kauhean hyvin ja mitä nyt pari kertaa olisi vähän seurannut. Sen sai kuitenkin tosi hyvin pois, joten olen tyytyväinen tähänkin. Ja kerran kun ravattiin, niin yhtäkkiä Roosa tekee etuosakäännöksen vauhdista :D Sain sen kuitenkin jatkamaan oikeaan suuntaan ja olen tähän aivan supertyytyväinen. En edes tajua miten onnistuin tuossa, mutten sitten siinä jos poni vähän kääntyy väärään suuntaan.
En parhaalla tahdollakaan voi sanoa olevani ylpeä siitä että laukka nousi. Se nousi aivan ala-arvoisesti ja nyt on todistettu että mun täytyy oppia nostamaan käynnistä.

Jooh, en oikein osaa sanoa menikö tämä paremmin kuin viime Roosa-tunti. Se on varmaan aika 50-50. No, mutta meni tämäkin aika hyvin. Oikeastaan jos ainoa ongelma oli toi laukkaosio, niin eiköhän se siitä :D Ja tällä kertaa ei juostu ketään päin, vaan poni kääntyi paljon paremmin. Ja tällä kertaa se ei käännellyt päätään ties mihin, se itse meni ties mihin.
Roosa on kiva ja eikun innolla odottamaan ensi viikkoa. Miettimään kenellä mä silloin pääsen.