Kyllä mä olen huono

Tämän päiväinen oli varsinainen pohjanoteeraus, todella surkeasti meni. Ongelmani löytyivät tänään oikein hyvin, heh. Harmi vaan kun viimeksi humputeltiin, meni niin hyvin ja tänään en sitten muka osannut yhtään olla.

Päätinpä tänään että joo, on tosi lämmin. Jätin siis vaatekerroksia pois, turhankin paljon. Mitähän järkeä siinäkin oli? Ei mitään, varsinkin kun olen kipeä. Olen oikea järjen jättiläinen aina välillä.
Tallille, autolla, ja taulu lukemaan. Elvishän se, jälleen. Tunnilla myös Sakari, Milo, Simo ja Pomo. Meninkin sitten harjaamaan Elvistä. Kunnolla karvaa vaan irti ja poni puhtaaksi. Kävin myös kentän laidalla totuttelemassa kylmyyteen ja kirosin omat nerokkaat ideani.

Varustin Elviksen ja siirryimme kentälle, Elvishän oli siis vain minun kanssani tunnilla (upeaa, suorastaan). Koitin kiristellä vyötä, mutta Elvis on niin läski ettei se kiristynyt lainkaan tarpeeksi. Päätin kumminkin nousta selkään ja odotella että kiltti Marianne-täti tulee sen kiristämään. Elvis ei kuitenkaan voinut vain seistä, joten kävelimme volttia Simon ympärillä. Jalustimet tuntuivat lyhyiltä, vaikka olivat juuri oikean mittaiset, ja kertaalleen Elviskin kerkesi säikähtää ja ottaa muutaman reippaamman askeleen. Marianne kiristi vyön ja lähdimme kävelemään. Otin voltteja ja pysähdyksiä. Ja keskityin asettelemaan. Onnistuinkin by the way, mitä hankalaa siinäkin on muka ollut? Okei, ehkä vähän enemmän olisi voinut välillä asettua ja sitä rataa, mutta joka tapauksessa.

Elvis käveli reippaasti ja mukavasti ja mulla oli ihanan tukeva olo siellä. Lähdimmekin sitten käynnissä tekemään tehtävää. Eli voltti, sen puolivälissä piti sitten väistättää hevosta hieman isommalle voltille ja jatkaa siellä loppuvoltti. Ja voltti tehtiin porttipäähän.
Ja sielläpä ei tästä tullut yhtikäs mitään! Ensinnäkin, Marianne valitti koko ajan että poni juoksee alta. Ongelma: mä en edes huomannut asiaa! Voi elämä tällaisen torvelon kanssa. (Merkillisintähän on se, että käynti oli hyvää kun mun mielestä Elvis juoksi alta pois? Normaalia.) Asetus oli myös melkoisen laimea. Äh, aina välillä musta tuntui että poni meni hyvin ja sitten Marianne selittääkin että alta se juoksee, asettunutkin on liian vähän. Äh.
Väistöt eivät onnistuneet koskaan. Välillä tuntuivat vähän paremmilta, mutta se oli optista harhaa vaan. Elvis juoksi alta eikä väistänyt, vaan käveli suoraan sinne suuremmalle voltille. Perhanan perhana, ei mikään taas suju. Ja ikään kuin tässä ei olisi tarpeeksi, niin Elvis ei sitten pitänyt Milosta yhtään. Ehei, se oli niin huisin pelottava, ei sen lähelläkään voinut mennä kun piti vähän väistellä kauemmas. Ja mitä tekee sitten suuri ja mahtava ratsastaja? Istuu kyydissä, jokainen orgaaninen elin jännittyneenä (ei peläten, vaan jännittäen) ja siinä maailman tunnetuimmassa etukenossa. Siellä mä yritän saada asioihin jotain tolkkua rusettisolmuun taipuneena ja tärkkipullon nielleenä, vai?

Ja ei, tämä ei parantunut sillä että siirryttiin raviin. Myönnetään että mulle tuli mukavan lämmin, olin ihan jäässä siinä käynnissä. Muuta hyvää ei siinä sitten ollutkaan. Elvis ravasi ihan kivan reippaasti, mutta herttileijaa sitä mun touhua. Olin ties miten vinossa, ihan jännittyneenä kun koitin saada Elvistä ravaamaan hitusen enemmän kontrollissa. Oli selkä ihan jännittyneenä, koko ajan sai sitäkin koittaa rentouttaa. Saappaat natisi raivostuttavasti sitä satulaa vasten. Ja sitten vielä poni piti kaikkea huisin kammottavana. Sieltä se otti sujuvan laukannoston kun ihmiset taisivat olla hurjia. Sitten kun siellä istuu (= seisoo jalustimilla) suuri ratsastajatar, joka ei vaan saa ponia siirrettyä takas raviin, vaikka suuri ja mahtava poni vetää vaan ihan normaalia laukkaa. Jes.
Meidänhän siis piti jatkaa tätä tehtävää ravissa. Ekaan suuntaan voidaan sanoa että ainakin päästiin suorittamaan tehtävää, se on jo paljon. Pari kertaa tuntui ihan hyvältä. Mutta sitten kun Marianne katsoi, ei siitä tullut hevonpaskaa taaskaan. Taisi se armahtaa yhden suorituksemme, se meni jo vähän siihen suuntaan.
Sitten oli välikäynnit, suunnanvaihto ja ravia.

Elvishän on VIISAS poni. Elvishän tietää että välikäyntien jälkeen KUULUU LAUKATA. Joten arvatkaa vaan millaista vauhtia me pistettiin menemään. Ärsyttävää, kun ennen käyntiä se poni oli ravannut jo melko siedettävää vauhtia ja jopa mennyt aika kivasti. Sitten käynnin jälkeen..
Elvis painoi menemään kuten kunnon pikakiituriponit menee. Mä koitin (paino sillä koitin sanalla) hiljentää ponia. Enpä vaan onnistunut, hah hah. Mä olin siellä taas jokainen solu jännitettynä kun koitin sitä ponia hiljentää, mutta kun ei. Kun ei vaan tajua ettei se auta, että kevennän hillitöntä tahtia jännittyneenä ja sitten vielä nojailen eteen niin paljon kuin sielu sietää.
Pyörittelin Elvistä volteilla ja ajattelin vaan asetusta, ponin hiljentämistä. Mutta kun sitten se aina keksi jonkun kohdan; "tässä nostetaan laukka" ja joko nosti laukan tai aloitti pikakiituriravin uudelleen. Monesti, hyvin monesti, me vaan juoksimme ohi tehtävän. Välillä olisin jo mennyt tehtävää suorittamaan, mutta sitten siellä oli Milo tai Sakari ja Elvis sai siivet.
Muutaman kerran pääsimme sinne tehtävälle. Yksi kerta onnistui jo jotenkin (arvatkaa katsoiko Marianne sitä),  mutta ne pari muuta kertaa olivat jotain järkyttävää. Kun ei se hiljennä. Olin valmis ampumaan pääni kun poni kulki jo rauhassa, sitten Milo ravaa puolen kilometrin päässä -> Elvis vetää kilarit ja alkaa kaahaamaan. Sen jälkeen en enää saanutkaan sitä rauhalliseksi, joten kaahasimme tehtävän läpi, Mariannen valittaessa vauhdista.

Otin vielä yhden tuommoisen yrityksen toisessa päässä kenttää, se meni ihan kivasti, joten siirryin käyntiin. (Hah, joo niin siirryin.. Ei siinä mennyt kuin pitkän sivun verran että poni siirtyi käyntiin. Tai kyllä se käyntiin siirtyi hyvin nopeasti, mutta oli sitten taas sitä mieltä että aika ravata..)
Lähdimme nostamaan laukkaa. Piti tehdä voltti käynnissä siellä peltopäässä, sitten laukata pitkä sivu ja sai tehdä ihan jopa vaikka pääty-ympyrän. Heh heh. No joo, sanottiin kyllä että "jos ei pysy käsissä, niin topakasti vaan käyntiin takas".
Elvis ei sitten halunnut ekaksi kävellä sinne. Sain sen etenemään ja nostoyritys. Okei, ei noussut, tuli vaan pikkuravia. Uusi yritys heti ja poni räjähti! Ah. Ponilla oli hivenen energiaa. Se laukkasi kuin rasvattu salama sen pitkän sivun ja siellä porttipäässä vetäisikin hauskasti sen päänsä alas. Mä olin taas hirveässä etukenossa Elviksen pomppiessa pää koipien välissä. Pysyin selässä koska kenkien korot otti jalustimista kiinni. Kuitenkin Elvis siirtyi kiltisti raviin kun pyysin ja melko kiltisti myös käyntiin asti. Sen jälkeen se alkoi ennakoimaan tosi hauskasti. Oli ihan menossa ja vauhtia olisi ollut vaikka muille jakaa. Nostin ja poni ihan innostui. Peräpääkin lennähti hivenen ja otimme uuden spurtin toiseen päähän. Mutta.. No..
Elvis ei oikein jaksanutkaan hiljentää. Taisi se seuraavalla pitkällä sivulla hiljentää. Kerran yritin hiljentää raviin puoli kierrosta, ennenkuin se lopulta meni läpi. Hmm..
Yritti ennakoida ihan hirveästi. Sain kumminkin ponin jopa odottamaan, ennen kuin se räjäytti voimansa valloilleen.

Suunnanvaihto ja jälleen Elvis odotti niin paljon paremmin. Vaikka vauhtia oli kyllä edelleenkin todella paljon. Tähän suuntaan jopa hieman kääntelin. Oli tosi turvallisen tuntuista kun poni vetää raketin lailla eteenpäin ja sitten kääntyillään siellä, huh. Mutta kun ei poni oikein hiljentänytkään..
Marianne ei tainnut oikein arvostaa meidän vauhtia ja jostain kumman syystä se halusi Elviksen pitävän päänsä ylhäällä :D En sitten tajua.
Onneksi jäätiin laukkojen jälkeen loppukäynteihin. Pelkäsin mahdollisia raveja jo etukäteen, Elviksellä oli vähän liikaa virtaa taas.
Loppukäynnit olivat ihme pelleilyä, mä tunsin suurta tarvetta jännittyä ja nojata eteen. Elvis ei tuntenut suurta tarvetta kävellä, vaan se tykkäsi ottaa ravia, joo.
Mutta hei jee, otin paljon (huikean määrän!) pysähdyksiä. Niistä oli vähän juteltava kun Elviksen mielestä sellainen sekunnin seisahdus riitti ja heti kun ohjat hellitti sai lähteä kävelemään. Saatiin kuitenkin jossain määrin pysähdykset onnistumaan, poni seisoi ja jopa hieman rauhoittui.
Ja kerran kun hurja Milo tuli häntä kohti, oli Elviksen käännyttävä kannoillaan ja otettava hitunen laukkaa. Hmm, aijoo, selässähän oli vaan puolijäätynyt täti, ilman jalustimia, ohjat pitkinä. Lentelin siellä selässä hieman. Ja kun Elvis siirtyi raviin, jäin jostain syystä sen kaulalle makaamaan. En tiedä mitä mä ajattelin, olin varmaan väsynyt :D Makoilin siinä hetken, kunnes sitten nousin ja hiljensin Elviksen käyntiin.

Ja lopulta päästiin alas selästä. Elvis talliin ja harjailin sen huolellisesti. Sitten kirjoitin kortin ja lopulta kotiin.

Mitenköhän tämä nyt näin surkeasti meni? Hmm..
Ihmeen jännittynyt olin koko ajan. En saanut hiljentämään, joten jännitin kaiken, jos se vaikka auttaisi. Ja etukeno samasta syystä. Ärsytti kun ei pysy yhtään poni rauhaisimmissa askellajeissa. Huoh.
Toisaalta ponissa oli vaan virtaa, ei sille mitään voi. Ja onhan se toisaalta hyvä.
Olisi vaan itse pitänyt taas taistella ja istua "vaikkei se sitten hiljennäkkää". Olisi tarvinnut rauhoittaa itsensä kokonaan, ettei jännittyneenä koita saada asioita rullaamaan. Liikaa energiaa, liikaa yritystä. Ja vielä kun olin kipeä ja ihan jäässä, puh.
Noo, laukat olivat ainoa kohta josta tänään nautin. Tämä on niin tätä. Suuri ja jännittynyt täti vetää siellä ponin kanssa hallitsemattomasti kenttää ympäri täyttä ravia, koittaen koko ajan hiljentää ja sitten samainen täti tykkää eniten tunnin laukkaosiosta, jossa poni veti täyttä laukkaa ympäri kenttää, erittäin hallitsemattomasti ja täti vain vaivoin selässä keikkuen.

En tiedä, mutta nyt kun olen Elviksellä mennyt, olen alkanut tykkäämään taas tuosta hurjasta laukasta. Tai taas ja taas, kun en ole oikein koskaan välittänyt vauhdista.
Vaikka olisihan mukavampaa jos laukka olisi hallinnassa. Kumminkin, tykkään omalla tavallaan tuosta jäätävästä vauhdista, ei jännitä. Ja Elviksen selässä pysyy ihmeen hyvin.

Mutta oli miten oli, en ole tyytyväinen. Mun pitää vaan rentoutua ja istua. Harmi vaan kun esimerkiksi asetukseen oli ihan helppo keskittyä ja sitä oli helppo tehdä. Mutta ei vaan istumaan pysty.
Ainoa asia johon olen oikeasti tyytyväinen: MÄ istuin laukassa. En siis suoralla, mutta ympyröillä mä istuin! Poni laukkasi sillon hiljempaa, joten mä istuin. Wuhuu.

Ei tästä Elviksellä menosta tule oikein mitään. Mä haluan mennä Roosalla.
Lienee myös hyvä etten toteuttanut suunnitelmiani ja kysynyt Mariannelta miten meni, kumminkin se olisi sanonut "joo joo ihan mahtavasti!"
"Ai, musta tää oli kyllä pohjanoteeraus."
"Häh :o"

Mä tarvin sellaista satulaliimaa, liimaan takamukseni penkkiin kiinni jotten seisoisi niillä jalustimilla koko ajan.