Tänään olinkin jälleen tallilla ja pyörällä menin.
Ekaa tuntia ei ollut ja meidän tunnilla oli vain kolme ihmistä. Pomo ja Milo, sekä minä... Elviksellä. Tympäisee :D
Elvis oli ekalla tunnilla (tai no tokalla, anyway) joten päätin harjailla Roosaa, vaihteen vuoksi. Köhin keuhkot pihalle, nenä valui naamasta ja hohkasin kuumuutta. Miksi nyt tänä talvena mä olen koko ajan kipeänä? Ei viime talvikaan ollut näin paha, ärh.
Sitten Elviksen selkään ja käyntiä. Miten se Elvis tuntuikaan tosi oudolta..
Päätin tänään että okei, kun mä nyt kerran tällä ponilla menen, niin voisinpa oikeasti panostaa 110% tähän mun omaan touhuuni. Päätin ratsastaa mahdollisimman hyvin, nätisti ja oikein. Heti alusta lähdin katsomaan kyynerpääkulmaa ja rentoutumista ja vaikka mitä kaikkea!
Käynnissä käveltiin ensin. Pieni poni kompuroi vähän väliä, kenttä kun oli valitettavan muhkurainen. Koitin laittaa ponia tarpeeksi reippaaseen käyntiin ja otin hieman isoja voltteja, joilla katselin sitä asetusta. Elvis olisi kävellyt laiskanpulskeasti, mutta suostui ripeyttämään askeltaan keveillä pyynnöillä.
Pian lähdimme suorittamaan tehtävää, joka siis ilmeisesti meni näin:
Teimme kokorataleikkaan kohti Mariannea, sitten lyhyella sivulla täyskaarto. Kävelimme lyhyen ja pitkän sivun ja vielä sen lyhyen, kunnes teimme taas tuon kokorataleikkaan kohti Mariannea. Kokorataleikkaalla ja pitkällä sivulla piti sitten ilmeisesti höllätä ohjaa, etsiä pidempää (ja matalempaa) käyntiä. Lyhyillä sivuilla mentiin pienempää käyntiä.
Heh, Marianne vaan hehkutteli että hyvä käynti Elviksellä. Yritin kaikkeni, enkä mä oikein tiedä. Ärsyttävää kun tuo käynnin pienennys meni heti sellaiseksi ohjilla pidättelyksi, raivostuttavaa kun en mä osaa. Mutta joo, ehkä se pidentely sitten sujui.
Sitten siirryimmekin kevyt raviin. Elvis alkoi hyvin pian ravata rauhallisen tahdikkaasti, joten tein sitten voltteja ja etsin jälleen kadonnutta asetusta. Kyllä välillä tapahtui jotain, ei tarpeeksi. Ja sen mä tänään huomasin, että vasempaan kierrokseen ei poni asettunut millään ja vasempaan kierrokseen voltit olivat pieniä ja liian reippaita. Oikeaan kierrokseen se sitten taas suvaitsi paremmin asettua. Mutta toisaalta, helpompi sen oikean käden kanssa on pelleillä..
Tämän jälkeen jäimme käyntiin ja "koska meistä tulee niin loistavia ratsastajia, nyt analysoidaan" tai jotain tuommosta. En mä nyt oikein osannut itse sanoa mitään. Tai osasin, vaan en halunnut.. Totesimme että Elvis on rento (mä olisin käyttänyt ilmaisua laiskanpulskea. No hyvä on, ehkä se aina välillä tuntui hyvältä ja rennolta. Tosin väitän ettei se johtunut taidokkaasta ratsastuksestani, vaan pohjasta joka ei antanut ponin kaahata.)
Seuraavaksi laukkasimme. Mä olisin mielellään vaikka skipannut koko laukan, mieluummin humputellut tuota harjoitusravia, mutta miten vaan. Piti nostaa laukka harjoitusravista johonkin ja sai käännellä vapaasti. ..Eli ei voinut käännellä toisin sanoen. Elvis ei koko tuntina ollut juurikaan Milosta välittänyt, mutta auta armias kun näiden välikäyntien jälkeen piti sitäkin alkaa taas väistelemään. Myönnettäköön myös että kun siirryin harjoitusraviin sain tehdä töitä rentoutumisen eteen. Jokin alkoi jännittämään hiukan, heh.
Ravailin ensin hetken ja taistelin itseni rauhalliseksi. En halunnut pomppia siellä satulassa yhtään. Laukka nyt nousi oikeastaan ihan hyvin. Laukka oli jopa rauhallista, mutta katkaisin ponin siivet silti pitkän sivun loputtua. On niin monia syitä miksen halunnut alkaa pelleilemään käännösten kanssa tänään. Vaikka Marianne taidokkaasti valehtelikin että meillä ne hevoset pysyvät tahdissa. Ei ehkä kaikilla kumminkaan.
Mutta hei! Uskokaa tai älkää, mä istuin!! Omg ja sitä rataa. Kun mä hiljensin raviin, mä en seissyt jalustimilla, enkä nojannut eteen!! Ei ole totta :D En edes ajatellut pahemmin asiaa. Saatoin mä vähän horjua kun lähdin laukassa pidättelemään, mutta kun raviin siirryttiin niin istuin, selkä hienosti suorana ja rauhoittelin ravia (en edes käyntiin siirtänyt ennen seuraavaa laukkaa). Ainoa vaan kun se tuntui niin väärältä! Oli sellainen olo ettei laukan jälkeisessä ravissa kuulu istua. Ja mulle tuli sellainen mielikuva että olen inkkareiden toteemipaalu. Olin niin suorassa, ihan liian suorassa. Niin kuin toteemipaalu.
Tosiaan, pidin Elviksen koko ajan joko ravissa tai laukassa ja istuin vaikka väkisin. Välillä oli tehtävä joitain ravikaahausvoltteja, Elvis taas hieman kuumui siinä laukassa. Laukat nousivat hyvin, liiankin hyvin pariin otteeseen. Välillä kylläkin laukat tipahtivat alas, olihan isoa pahaa Miloakin väistettävä. Että juu. Suunnan vaihduttua meno meni aivan mahdottomaksi. Vasen kierros, ei asetuksen mahdollisuuttakaan ja voltitkin ovat niitä pieniä kaahailuvoltteja. Sitten tähän suuntaan Elvis oli älyttömän innokas (yleensä se odottaa tähän suuntaan paremmin) ja laukkamme oli taas sellaista raketin lailla kiitämistä. Elossa sentään selvittiin ja kyydissä pysyttiin, vaan oli siinä vauhtiakin. Mä istuin laukassa miten istuin, liikaa vauhtia niin pompinhan mä vähän. Mutta vaan ihan vähän.
Sitten olikin loppuravit. Elvishän tietenkin tyylilleen uskollisena otti kunnon kaahailut, mutta uskomatonta kyllä sain sen tänään rauhoittumaan. Wau. Ravattiin loppuravit kahdeksikolla, jolla piti ajatella suorat linjat kun mentiin kentän poikki ja sitten asetukset kun mentiin siellä ympyrällä ja niin. Tässä kun ravailtiin niin Elviskin alkoi rauhoittumaan. Mä keskityin asetteluun, tosin siinä vasemmassa ympyrässä poni tunki sisälle, oikoi, eikä oikein asettunut. Onnistuin asettamaan vain jos tein siihen päähän jonkun ylimääräisen ympyrän. Ehkä se tästä. Olin oikeasti yllättynyt positiivisesti kun poni rauhoittui ja ravasi rauhassa ne loppuravit. Päästin jopa ohjaa pidemmäksi. Siis aika tosi pitkäksi ja poni vaan lönkötti menemään. Jeah. Sitten loppukäynnit. Piti taivutella vielä hevosia, joten kävelin vasempaan kierrokseen ja asettelin sinne lähinnä. Sitten ihan loppukäynnit.
Mariannen mielestä.. Hyvin meni, käynti oli hyvää ja varsinkin alun ravityöskentely. Poni oli rentonakin välillä. Asetusta saisi olla enemmän ja laukassa ei saisi jännittyä (ei saisi pomppia, heh).
Sitten alas selästä. Elvis otti ensin hurjia lähtöjä kun kaikkialla oli niin hurjaa. Kuitenkin tänään mä kerrankin käskin ja vein loppuun asti, joten mä sain sen Elviksen kävelemään talliin ihan rauhassa, mun rinnallani. Kerrankin!
Harjailin Elviksen nopeasti ja kirjasin kortinkin nopeasti.
Ja sanonko mitä sanon, mutta tympeää. Tämä tunti onnistui sinäänsä tosi hyvin, ei tässä nyt paljon paremmin olisi voinut mennä (no okei, asetus, kyynerpääkulma, ei edes niitä pieniä etukenoja) mutta nämä on nyt niin hienosäädön hienosäätöä, että moro vaan.
Mä istuin tänään, mä istuin jee jee. Elvis kulki hyvin, suht rauhassa. Kaikki onnistui.
Ja ainoa mikä jäi mieleen, on tympeys. Mä haluan kyllä mennä jollain muulla. Täytyisikö alkaa ensi viikolla valittamaan :D
Elvis on kuin ala-asteen opettaja. Se on mukava, tuttu ja turvallinen. Se on opettanut paljon, tosin jo aika kauan sitten. Sitä on kiva nähdä.
Mutta toisaalta ei sitä halua enää opettamaan.
Gudpai, minä tuskin menen torstaina tallille. Haluaisin.. Mutta jos olo jatkuu tämmöisenä niin tuskin mä jaksan mennä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti