"Once upon a time I was falling in love, but now I'm only falling apart..."
Eikä edes parempaa otsikkoa tullut, kamalaa.
Tosiaan, minä menin tänään Elviksellä. Tunnilla oli myös Roosa, Milo ja Simo. Elvis oli kaikilla tunneilla, joten en tehnyt mitään järkevää. Kunhan katselin tunteja ja nautiskelin lämmöstä. Pomoakin kävin taluttamassa ihan hetken ja onnistuin. Jee.
Tunti loppui, joten menin Elviksen luo ja hyppäsin kyytiin. Elvis tuntui sanalla sanoen kamalalta. Se mateli eteenpäin ja se mahtava eteenpäin pyrkimys oli olematonta. Hirveää. Turhaan yritin puskea paksua ponia eteen, se vaan mateli. Tein sitten vähän voltteja, joilla Elvis oli suurin piirtein simahtaa. Odotin malttamattomasti Mariannen paluuta ja raviin siirtymistä, uskoin vakaasti että Elvis herää kyllä kunhan päästään raviin.
Kun Marianne palasi, lähdettiinkin sitten raviin. Elvis kulki tosi rauhallisesti. Liiankin rauhallisesti. Koitin tehdä voltteja. No, ei ne mitään onnistuneet. Ulko-ohja ei tainnut pysyä tuntumalla ja sitten kun poni halusi uralla kulkea ja sitä rataa. Tälleen oikeaan kierrokseen onnistuttiin vaan muutamissa volteissa, jotka tuli vasta järkyttävän tappelun ja lähes luovutuksen jälkeen. Elvis oli juurtua maahan, ja koitin vaan ratsastaa sitä keveästi eteen, enhän mä toisaalta halunnut että se innostuu liikaa ja lähtee käsistä.
Vaihdettiin suuntaa ja nyt alkoi jopa sujua. Miksi mä olen näin vino? Oikea käsi kun oli ulkona, niin heti sujui paremmin. Koitin asetellakin, mutta mun kaikki energia tuntui keskittyvän jalkojen eri parisuuden valitteluun ja yläselän jännittämiseen. Ärh..
En tiedä mikä mun ongelma oli, kun jostain syystä mahakin alkoi pistelemään. Ihan normaalit alkuravit ja mä teen kuolemaa, heh. Siirryttiinkin sitten käyntiin ja käveltiin jonkun aikaa. Elvis olisi kauheesti tykännyt kulkea Roosan perässä ja jouduimme tästäkin keskustelemaan hyvin vakavasti.
Käynnin jälkeen piti siirtyä harjoitusraviin ja sitten toinen pitkä sivu tuli laukata. Ei oikein muuta, kun lumi oli sellaista tilsalunta.
Siirryinkin sitten harjotusraviin ja tein voltin kahdesta syystä; toiset oli edessä ja sitten kun halusin kokeilla että kääntyykö. "Et nyt tee sinne mitään hidasteluvoltteja ku mä halusin nähä ku sä laukkaat :(" Ai muitten päälle vai, tsiisus :D
Elvis nosti turhankin hyvin. Aika usein se nosti itsekseen jossain lyhyen sivun puoli välissä. Yritin kumminkin pitää sen hevosen ihan ravissa kulmaan asti, ja muutaman kerran jopa siirsin ponin raviin laukasta ja nostin ihan itse. Ongelma oli tietty se, kun sitten nostosta tuli hirmu hätänen ja kertaalleen nousikin väärä laukka, kertaalleen ei mitään ja kerran taisi tulla jopa pari askelta sitä mitä hain.
Ja kuten mä lupasin, pidin mielessä sen istumisen :) Mä sanoisin näin, että tänään oli nostot huonoja, kädet meni laukassa surkeasti. Mutta istuin hyvin, niin laukassa (pompin silti hieman), hiljennyksessä (krhm, kyllä mä pari kertaa, aika montakin pari kertaa, seisoin pikkasen jalustimilla. Mutta ajattelin ainakin istuvani) ja laukan jälkeisessä ravissa, siinä istuin sitten oikeesti.
Ja hei, mä jopa käänsin Elvistä pikkaisen laukassa. Tehtiin ihan puolikas ympyrän kaarre, kun oltaisiin muuten jyrätty Roosa. Elvis laukkasi sen verran rauhassa tänään (pohja + kolmas tunti) joten uskalsin tällaistakin kokeilla.
Laukassa ei muuta hyvää tämän yhden käännöksen, rauhallisuuden ja melko kivan istumisen lisäksi ollutkaan. Nousi laukat ihan huonosti, joko poni nosti itse tai mä hätiköin, olin ihan jännittynyt lapojen kohalta, kädet oli kamalat eikä tuntunu yhtään hyvältä. Huoh.
Nostin sitten loppuun yhden kerran käynnistä jolloin sain itseni rauhallisemmaksi (ravissa oli lieviä istuntavaikeuksia, jippii. Liu'uin satulassa puolelta toiselle). Nousi myös käynnistä ihan hyvin, joten saatoin jäädä sitten loppuraviin. Elviksen rauhallisuudessa oli yksi hyvä puoli, loppuravit oli kivat. Ensin hieman mentiin reippaampaa, sitten rauhotuttiin vähän. Vauhdin suhteen ei tainnut muutosta tapahtua, mutta toisessa vaiheessa poni tuntui paremmalta. Uskalsin taas päästää ohjaa (se on nykyään niin uskallus kysymys. Ei uskalla kun ei käänny, ei uskalla kun ei pysy ravissa. Ennen ratsastin koko tunnin ohjat polvissa roikkuen, nykyään ei vaan uskalla) ja lönköteltiin hirveän mukavasti siellä, tehtiin vähän jotain voltteja. Sitten jäätiinkin käyntiin.
Marianne jostain ihmeen syystä jaksoi koko tunnin jankata että hyvin menee, hieno ravi, hyviä nostoja, hyvin istut, hyvää laukkaa, kaik on niin hyvää.
"Hyviä nostoja" Minä menen ohi päätäni pudistellen
"Äläkä yhtään pudistele siellä"
Mä sitten sanoin siinä kävellessäni että huonosti meni, huonolta tuntui kaikki. Marianne ei vaan ollut samaa mieltä ja jatkoi hourailuaan hyvästä tunnista ja sen kaikesta hienoudesta. Ja pah. Poni oli hirveä laiskimus. Tällaisen kokemuksen jälkeen arvostan yhä enemmän sitä kun se painaa pää kuudentena jalkana ympäri kenttää. Mä olin ihan vino ja vimpula. Asetukset oli ihan puuttuvat. Kädet oli vammaset, yläselkä jännittyi. Istuminen oli näennäisen vaikeaa. Mulla oli jotain henkisiä ja fyysisiä ongelmia.
Oikeastaan tämä oli ihan hirveä tunti. Miten voikin mennä näin huonosti.
Mä jumppapelleilin loppukäyntien ajan, sitten keskelle ja alas selästä. Poni talliin ja matkalla keskustelin syvällisiä Mariannen kanssa
"Millaki meni sillon Roosalla tosi paljon ja sehän meni ihan hyvin sen kanssa"
"Enpäs, vaan tosi huonosti. Senhän takia mä en sillä nytkään mene"
"No mutta, olihan tälläkin ongelmia sen kanssa, ei se nyt susta vaan johdu"
"No, mut silti mä oon ihan surkea. Sen takia mä en Roosalla pääse"
"No mut ethän sä Elvikselläkään menny pitkään aikaan ennen tätä"
"Niin, me vaihdettiin Elvis pois kun en osannu mennä sillä"
"Ai niinkö sä oot kuvitellu"
Kyllä, näin se tuppaa menemään. Jos jollain menee hyvin -> sen kanssa saa jatkaa. Jos menee huonosti, ollaan armottomia. Näin se menee, kuka voikaan väittää että olisin väärässä (;
Pistin Elviksen pois. Ja tsupaduu, Mariannepa ei enää kuolevaisten pariin palannutkaan. Erno kirjoitti kortin, ja mä en edes saanut valittaa että voinko mennä jollain muulla. Näin tämä aina menee. Elämä on julmaa.
Torstaina tarttisi siis päästä. Arvatenkaan ei sillon pääse, kun kumminkin on kylmä/jäistä/tuulista/liian lämmintä tai mitä tahansa etten varmasti pääse ja jäkä jäkä. Tämä on niin tätä. Toisaalta mulla on pieni toivonkipinä kun tämä tunti nyt oli näin köyhä. Tai siis kun valittelin taas surkeuttani. Mutta se kipinä taitaa olla turhan pieni.
"Once upon a time I was falling in love, but now I'm only falling apart..."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti