Muistot on kauniita

Nyt koitan kirjoittaa syvällisesti.

Olen miettinyt, että kuinka kivaa olisi olla vanha. En edes välttämättä tarkoita mitään vanhainkodissa asuvaa mummoa joka pelaa bingoa sunnuntaisin, vaan jotain keski-ikäistä ihmistä, joka on jo ehtinyt kokea ja tehdä työtä, mutta jolla on yhä elämä edessä.
Vaikka toisaalta, mummollahan niitä muistoja olisi silti enemmän.

Aika kultaa muistot. Sitä haikeana muistelee vanhaa tallia, vaikka paikan takia vuodatettiin monet kyyneleet ja ongelmia riitti. Tippa linssissä muistelen myös alkeiskurssia, vaikka silloin tallille pääsinkin vain joka toinen viikko.
Halu palata muistoihin. Aikakone olisi upea keksintö, olisi hienoa kokea ja muistaa nämä vanhat hienot hetket uudestaan.

En tiedä. Haluan kirjoittaa, mutten tiedä paljonko viitsin kirjoittaa vanhoista ajoista. Olenhan mä muistellut jo kaikenlaista aiemminkin, keksinkö tälläkin kertaa jotain edes hivenen uutta?
Toisaalta lohduttaudutaan sillä, että ehkä mulla on niin uusia lukijoita ettei ne ole lukeneet vanhoja tekstejäni...

*Muistan...

Sen tunteen kun jännityksellä odoteltiin ensimmäistä liikuntapäivää, ensimmäistä ratsastusta. Ystävällisesti Henna lainasi varusteitaan minulle. Muistan sen aamun, heräsin ajoissa jotta voisin pukeutua huolellisesti. Ahtauduin niihin kesähousuihin ja Hennan saappaisiin, täynnä riemua ja odotusta.
Meillä oli tuolloin tappelu kesken kaverimme kanssa. Muistan kuinka bussimatka tallille käytettiin riitelyyn "olispa kiva mennä sillä" "NO MUN KAVERI KÄY TUOLLA JA SE ANTAA SEN PONIN MULLE!!" Eikä kumpikaan heistä edes kyseistä ponia saanut :)

Muistan seisseeni varusteita kantaen pienhevosen vieressä. Se näytti suurelta ja hienolta. Kun hevonen varustettiin minulle, saatoin katsoa ihaillen vierestä. Niin helppoa se oli.*

*Sipsutin kumisaappaat jaloissani luokanvalvojan autoon ja matka alkoi. Olimmehan sopineet että pääsisin luokanvalvojan vuokriksen selkään hieman kävelemään. Mitä muuta voikaan pieni (hyvin pieni juu) tyttönen toivoa? Ei ainakaan sitä, että käytäisiin samalla matkalla vielä ihailemassa kauppoja, ostamassa porkkanoita ja syömässä Hesellä. Ja sitten vielä kun paljastui että taluttelun sijaan, pääsisinkin ihan oikealle tunnille.. Olihan se aika ikimuistoinen tilanne. Eikä välttämättä ihan kaikille vastaantuleva.

Tunnista minulla on vain pieniä muistikuvia. Muistan kun istuin ponin selässä, luokanvalvojan ihaillessa asentoani, heh. Sain itsekseni mennä. Muistan katselleeni muita ratsukoita. Mutta toisaalta, muistikuvia on vain käynnistä. Omalla tavallaan harmi etten muista sitä ensiraviani lainkaan.
Siellä minä menin, maneesin katon alla, munankuorikypärä päässä (äiteen perintöä, toosi turvallinen) ja siniset farkut ponin askelten tahdissa keinuen :) Pieniä muistikuvia on myös Astaan tutustumisesta ja siitä, kun annettiin tuntiponilleni porkkanoita, samoin Astalle*

*Seuraavat viikot kulkivat samaa rataa. Tosin kaupoissa kiertely nyt jäi. Joka toisen viikon kohokohta oli se, kun sai koulun jälkeen kipittää vessaan, vaihtaa vaatteet (sain hyvin aikaisessa vaiheessa housut, saappaat ja ihan oman kypäränkin) ja sitten mennä luokanvalvojan autoon. Ajeltiin Heselle ja syötiin mukavasti tallin parkkipaikalla. Sitten vapaata tallissa kiertelyä, kunnes oli viimein tunnin vuoro. Ihmiset olivat mukavia. Muistan tämän kahvilatädin, jonka kanssa pääsin katsomaan ulkokarsinassa majailevaa ponia. Kaunis oli poni, ja olihan se itsellekkin jännittävä tilanne. Kerran pääsin harjailemaan hoitajatyttösen kanssa tämän hoitoponia, mikä oli myös varsin upeaa (: Vain pieniä pätkiä muistan itse tunneista, kuten viimeisen kerran jolloin poni ei liikkunut, kaksi maastokertaa, väistön yritykset yms. Mukavaa oli aina.
Tosin se ei ollut niin mukavaa kun Henna oli kanssani tallilla, sitten lähdettiin kotiin ja hoksasin ettei rahat vaihtaneet omistajaa. Eikun käännös takaisin, ja minua hävetti (:*

*Olihan sekin erittäin.. Hyvää kuvaa antavaa kun olin ensikertaa tallilla, jossa kävin sen 1½ vuotta ennen Maskulle siirtymistä. Muistan varmaan ikuisesti sen, kun olin katsomassa Hennan tuntia (jonka siis piti kestää puoli tuntia) Kuitenkin poni pukittaa Hennan kanveesiin. Heti seuraavalla kierroksella se tekee saman tempun. Hyvä ensivaikutelma.
Vielä kun Hennan ½ tunnin tunti, kestikin 1½ tuntia, oli minulla hyvin mielenkiintoista. Vakuuttavaa*

*Erittäin hyvin on muuten mieleen jäänyt sekin kun en vielä osannut suitsia. Olin ennen tätä kerran koittanut pistää suitsia, se oli Metsäkylässä, enkä onnistunut. Olin siis innokkaana kokeilemassa suitsimista, olihan tällä kertaa suitsittavana vain pikkuinen shettis. Minä oikeasti halusin onnistua suitsimisessa, tunsin itseni suorastaan huonoksi kun en osannut edes suitsia pistää.
Se pikkuinen shettis olikin sitten oletettua haasteellisempi suitsia. Tai ei siinä ollut muuta ongelmaa kuin se, että poni piti päätään kiinni seinässä. Siinä sitten yrittää jännittynyt heppuli pistää suitsia ponille, jonka turpa on seinässä. Suitsetkin oli kädessä ihan solmussa ja äh.
En kuitenkaan muista onnistuinko suitsittamaan ponin. Taisin kyllä onnistua, mutta aikaa se kyllä vei. Vaan eipä ole sen jälkeen ole ollut suitsiminen niin suuri ongelma.*

*Omalla kaihollaan sitä muistelee sitä taluttamista. Sitä ainaista taluttamista. Ei siinä sinäänsä ollut mitään vikaa (paitsi silloin kun ei millään jaksanut juosta ympäri kenttää), tietenkin olin tosi huono taluttamaan jo silloin, kuten olen edelleen. Mutta uskotteko että oli hieman raivostuttavaa talutella ihmisiä jotka pärjäisivät ihan hyvin itsekseenkin. Ja ihmisiä jotka.. olivat muuten vain raivostuttavia; "tämä hevonen ei ravaa jos juokset polveni kohdalla, sinun pitää juosta taaempana". Merkillistä eikö totta? Ihme kyllä, minun mielestäni on se kaakki kyllä juossut ihan kivasti vaikka ollaan juostu kuolaimessa kiinni. No mutta, niin. Noh.
Ja silti tätäkin aikaa muistelee niin mukavilla fiiliksillä. Heh, ihmismieli se on outo*


Ja kyllä, erittäin haikealla mielellä tulee aina ajateltua esimerkiksi viime talvea. Tai sitä kun Jonna kävi vielä Maskulla. Lähinnä tulee muisteltua tätä aikaa jolloin en vielä blogia kirjoittanut. Kaipaan eniten sitä aikaa, josta ei ole jäänyt muistoja. Tuntuu hirveän surulliselta kun ei vaan muista kaikkea. Tietenkin Maskun alkuaikojen tunnit muistan tosi paljon paremmin kuin nämä vanhojen tallien tunnit. Mutta silti, pian unohtuvat nekin.
Enkä mä toisaalta nyt niin selvästi muista noita vuoden takasia tuntejakaan.

Jos keksitään aikakone, lähdetään katsomaan menneisyyttä. Ainahan se on niin että ennen oli kaikki paremmin.