Hei hei vanha vuosi.. Part 1

..tervetuloa uusi. Mielenkiintoinen vuosi, jännittävä vuosi siitä tulee. Mutta ei siitä sen enempää, katsotaan kuinka menee ja toivotaan että seuraava vuosi sujuisi edes kohtuullisen hyvin.

Katsaus menneeseen vuoteen 2013:

Abstraktia taidettani

Tammikuu alkoi kivasti, ei tunteja tiistaina.
Ensimmäinen tunti tuli mentyä Evitalla. Tässäkin huomaa että kyllä tämänkin mönkelön meininki on kehittynyt (varsinkin hevosen oma meininki siis)

"Heti kun istuin satulaan ja huomasin että jalustimet ovat niin pitkät etten saa niitä edes jalkoihin, niin Evita lähtikin jo täyttä ravia kohti porttia."
"Onneksi Marianne riensi apuun ja siirsi meidät raviin ja aika pitkään sainkin Evitan ravaamaan ihan nätisti,"

Vaikken Evitaa kovin innostavana olekaan nyt kokenut, niin meneehän tuokin jo paremmin. Varsinkin siis sen takia kun hevosen oma meininki on kehittynyt parempaan suuntaan (;

Evitan jälkeen jatkoin Elviksellä pari seuraavaa kertaa, vaikka tunnitkin valitettavan pakkassään takia peruuntuivat tuossa Elviskertojen välissä.
Elviksellä oli ensin se hauska tunti: "Eli ravatessa meidän piti aina huutaa mitä pohjetta käytetään :D Jos käyttää oikeaa pohjetta, piti aina huutaa niin monta kertaa oikea ku sitä käytti."
ja sen jälkeen vähintään yhtä hauska ilman satulaa tunti, joka meni niin hyvin ja hienosti. Ja silloin saatiin niitä hienoja loppuravi-hetkiäkin "Elvis meni hetken ajan niin kivaa ravia ettei mitään määrää. Se kulki silleen kivassa muodossa, se liikkui niin ihanan aktiivisesti eikä yhtään juossut alta. Sekin sitten meni pilalle kun Elviksen piti taas alkaa juosta, enkä vaan saanut niin kivaa ravia enää sen jälkeen aikaseksi."

Toki tuo kivaa ravia aikaiseksi on vähän kaksipiippuinen, en mä sitä ravia alkuunkaan saanut aikaiseksi, vaan pikemminkin poni päätti sitä niin sanotusti itse mennä. Mutta niin hyvät fiilikset tuosta tunnista. Harmi vain kun se jäi sitten viimeiseksi pitkään aikaan.
Tammikuu päätettiin yllättäen Pomon selässä. Se ei ollut mikään hyvä tunti, poni oli niin laiskimus kuin olla ja voi, väistelyt jäivät yritykseksi. Ja niin..
"Vaan yksi juttu ei ollut kiva. Mun mielestä Pomo ravaili oikein hienosti ja aktiivisesti eteenpäin, kunnes Marianne sitten murskasi unelmani ja tokasi että Pomo laahustaa :D Laahustaa!?!"
"Kuten siis aina, on se kumma. Eli jälleen kävi niin että laukan jälkeen Pomo halusi siirtyä käyntiin ja jos sen raviin pyysin niin se ravi oli aivan out of control kaahailua." 

Luojan kiitos olemme ainakin tällä hetkellä päässeet yli tuosta "laukan jälkeinen ravi on kaahailua" -jutusta. Nythän laukan jälkeinen ravi on niin rennon rauhallista ettei mitään rajaa. Joten hyvä hyvä, jotain on todella tapahtunut tässäkin vuodessa :)

Helmikuu alkoi yllättäen Vinskin selässä. Yllätyksellistä :D Olen itsekin ihan järkyttynyt. Ja helmikuussa ajoin muuten ekaa kertaa autoa, tärkein tieto.

Vinski thö Valtameriproomu oli vähän hankala. Ei käännytty, ei oikein onnistunut. Kuitenkin onnistuimme lopulta saamaan pientä tatsia tähänkin touhuun Mariannen avustuksella
"Marianne ei kuitenkaan antanut mun luovuttaa, vaan jankkasi siinä että mun pitää olla suorana, jalkojen edessä ja sen ulko-ohjan tuntumalla!"

Vaikkei tunti ihan täydellisesti sujunutkaan, niin jäipähän hyvät fiilikset siitäkin. Se on tärkeintä
Tämän jälkeen jatkettiin vaihtelua ja otettiin ratsukseni Evita.
"Tosin pikkasen epäilin onnistutaanko Evitan kanssa tekemään mitään, onhan se kuitenkin niin iso ja paksu ja minä niin pieni ja avuton :D" Ja lopputuloshan oli se, että yllätin itseni totaalisesti kun sain ne avontapaiset onnistumaan niin hyvin. Jeah.

"yks plus yks, Marianne ei kuitenkaan anna mun laukata kun poni ei oo yhtään hallinnassa. Mut viittinköhän mä edes laukata ku se taatusti lähtee käsistä. Mut hei, mäpä meen silti, meen tässä nyt ihan hiljaa ku Marianne ei kato, ei se varmaan sit huomaakaan." Jatkettiin siis Pompelilla. Ja koko tunti oli hirveä, poni ei ollut hallinnassa lainkaan. Plääh. Tosin näitä lukiessa tulee kauhean hyvä mieli, ei se tänä talvena juokse alta kuin hullu, hihi.
Helmikuu päättyi Evitan selkään. Meninpä paljon muumimammalla. Tuolla tunnilla yllätimme itsemme ja teimme pirun hienoja takaosakäännöksiä :)

Tästä tulee aika pitkähkö. Samapa tuo, haluan nyt tehdä tämän vähän kunnollisemmin.

Maaliskuu ja Roosa-possu. "Marianne alkoi luennoimaan tästä upeasta ideasta jonka hän oli saanut. Se jakoi meille raipat, jotka piti sitten pistää peukaloiden alle jotta kädet pysyvät yhdessä ja paikoillaan ja sitä rataa."
Tunti meni kuitenkin hyvin, vaikka poni olikin vähän laiska ja pelkäsi torahampaista pupua.

Sitten tulikin Evita, taas vaihteeksi. Tunti meni surkeasti koska poni oli niin väsähtänyt. Kuitenkin silloin meillä oli sijainen ja sen ansiosta honasin yhden asian: "Sijaisesta oli muuten eräänlaista hyötyä. Mä nimittäin uskaltauduin käskemään Evitaa paljon enemmän kuin ennen. Ku siis mulla oli jotenkin sellanen ajatus "en saa pettää sijaisen luottamusta, mun pitää ratsastaa ihan megamageesti ja sitä rataa""
Ja tunnitkin aloitin muuten kaksi kertaa viikossa, pääsin takaisin rakkaalle keskiviikkotunnilleni :)

Ensimmäinen ylimääräinen tunti kulkikin siis Evitan kanssa, sijaisen opetuksessa. Poni oli levännyt yöllä hyvin ja jaksoi liikkua paremmin ja oli oikein edustava.
Tämän jälkeen pääsin taas Pomoloisen kyytiin. Nyt alkoi jo sujuakin, alkoi olla valoisaa ja varmasti sen ansiosta poni ei juossut alta vaan kulki nätisti, myös laukan jälkeisessä ravissa.
Video
Myös seuraava tunti kului Pomon seurassa. "Mariannen oli pakko selittää se meille vielä englanniksi: "Föörst vii duu sirkle to tö rait..."" :)

Ja seuraavaksi, yllätyksien yllätys. Kaisa.
Ja Kaisa siis ilman satulaa. Se oli kiva tunti, minä voitin itseni, menin hevosella ilman satulaa. Ja vielä keväällä :) Vaikka Kaisa kaikkensa yrittikin ja säikkyi hurjaa Mariannea.
Maaliskuun viimeinenkin tunti meni Kaisalla ratsastaessa. "Joo-o. Mitenkäs sitä nyt sanoisi :D Olimme hukassa. Tai ei Kaisa varmaan kovinkaan hukassa ollut, mutta minä olin. Otin jalustimet aika pian pois (enpä ainakaan päässyt niille kökkimään)" Tosiaan, alkutunti meni vielä jotenkin, mutta sitten kaikki levisi. Kaisa kipitteli ja minä olin hukassa.

Ekat kaksi tuntia Kaisalla. Ekalla tunnilla heppa oli hyvä, kiva ja toimiva, toisella yksinkertaisesti karmea. "Arvon suomiputte sitten nostaa laukan, rojahtaa alas nykäisten ohjat itselleen ja se oli sitten menoa. Laukattiin kuin entiset ravurit, niin kovaa kuin pienestä Kaisasta lähti!"

Seuraavaksi Pomo (ja video) Pomo oli hyvä, siis vähän laiska ja minä kökötin. Kuitenkin hyvä ja olin tyytyväinen :)
Jatkoin kuitenkin Evitalla ja Elviskin meni sen jalkansa murtamaan. Että tästä se alamäki alkaa, eheh.
Seuraavaksi oli nimittäin Kaisa ja maailman kamalin tunti. Kaisa painoi ohjalle kuin tankkeri, minä en onnistunut enkä osannut. Marianne kävi ratsastamassa heppasen läpi, jonka jälkeen asiat menivät hieman paremmin, mutta oli se silti aika avutonta. Ja kamalaa.

Jatkoin Kaisan kanssa. Kaikki meni kamalasti (;
"Sitten käyntiin. Marianne pysäytti meidät ja hääsi minut kyydistä. Heh, pääsin katsomaan alaviistosta kun Marianne otti ne laukat alle, kuten se silloin lupasi"
"Oli siinä nyt jotain hyvääkin, viiminen laukannosto oli hyvä. Joo. Siinä ne kai olikin, heh."
"kyllä putputti meni paremmin kuin tässä viime aikoina....Mutta väistöt vähän oli huonoja ja laukka oli vähän niinkuin huonoa."

Kuun viimeisellä tunnilla menin Roosalla. Se meni kivasti, saatiin Roosa reippaaksi ja eteneväksi. Söpö poni :)

Toukokuu ja Kaisa ja turhautuminen. Ekalla tunnilla hypättiin (no niitä puomikasoja) Mistään ei tullut mitään ja lähinnä harrasteltiin jotain extremelajeja siinä (;
"Toiseen suuntaan oli ihan mielenkiintoista. Mulla feilasi se esteillä istuminen totaalisesti ja muutin sen muotoon "hyökkää johonkin etukenoon ja heitä jalatkin varmaan hevosen takapuoleen asti" Toinen ongelma oli se, etten lopulta saanut enää Kaisaa nostamaan laukkaa, vaan mentiin kunnon ravia vaan eteenpäin Kaisan ohitellessa esteitä harrastuksekseen :D"

Seuraavana oli Salli. Masentava tunti sekin, ja lensinpä ensimmäistä kertaa tänä vuonna, kun Salli päätti vetästä jyrkän käännöksen täydestä laukasta. Koko tunti meni muutenkin varsin penkin alle, joten tuo vain lisäsi sitä.
Sitten Roosaa ja mokailuja. Monotettiin Simo-ponia ja koko tunti vain tapeltiin aasiponin kanssa.

Sen jälkeen saatiin pientä onnistumista kun Pompelin kanssa harjoiteltiin kouluaitojen sisällä ratsastusta. Eihän sekään tunti ihmeellisesti mennyt, poni kyttäsi ja oikoi joka paikassa, mutta ainakin saatiin tehtyä mitä pyydettiin eikä tapeltu ponin kanssa. Joten olin hyvillä mielin ja innoissani niistä tulevista kisoista :)

Pääsin keskiviikkonakin Pomolla ja olin jopa tyytyväinen. Vaikka nyt olenkin sitä mieltä että kamalasti sekin tunti meni kun piti niin kauan jankata ennen kuin onnistui :D Mutta tuo toukokuu oli niin kamala, että ehkä sen takia tuokin tunti tuntui onnistuneelta. Video
Ja seuraavaksi olivatkin kisat :) Kovin vakavasti en ottanut, olin lähinnä vain innoissani siitä että pääsisin oikeasti tuomarin haukuttavaksi. Siksipä ei niin haitannut vaikka rata melko huonosti menikin. Tosin se olisi mennyt miljoona kertaa paremmin jos poni ei olisi ollut niin väsähtänyt jo pitkästä päivästä. Rata
"Mielettömän hyvät fiilikset ja katos kaikki se pienikin mietintä siitä mitä muut olivat kamalasta ja rumasta radastani mieltä. Minä olin niin tyytyväinen :) Poni yritti parhaansa ja oli hieno ja minäkin osasin ihan kohtuu hyvin. (mun vasen käsi muuten tekee jotain ympyräliikkeitä, se ei pitänyt ulko-ohjaa vakaana. Ja mä oon vinovino) Tää jotenkin innosti ja herätti ja kaikkea. Toivottavasti tästä lähtee oikea nousukiito, tää oli nimittäin oikein hauskaa :)"

"Marianne ei ilmeisestikään ymmärtänyt tämän päiväistä ideaani. Kun ei kuulemma saa vaipua epätoivoon. Mihin muuhunkaan, mikään ei ole hyvin :( Suunnattoman turhauttavaa kun aina on vaan väärin. Plääh." Eli jatkettiin Roosalla. Hyvä tunti, mutta poni ei liikkunut kosken uskaltanut käskeä enää yhtään.
Seuraavaksi menin Roosalla ilman satulaa, ensimmäistä kertaa. Hih. Se tunti oli ihan hyvä, siis eka kerta ilman satulaa ei koskaan oikein onnistu. Nyt Roosa ei juurikaan laukannut eikä muutenkaan liikkunut, mutta siis sinäänsä hyvä.

Vielä seuraavakin tunti Roosalla. Se sujui ihan kivasti, mitä nyt oli suututtava ennen kuin laukasta tuli yhtään mitään. Mutta siis ihan ookoo.

Toukokuu loppui ihastuttavasti Nikkiksen selässä. Hih :D Toki nuo pari Roosa tuntia olivat menneet ihan hyvin ja kivasti, mutta Nikkiksen kanssa löytyi pitkästä, pitkästä aikaa ne hyvät fiilikset. Tehtiin hienoa salmiakkikuviota ponin kanssa, ratsu oli reipas kunhan vähän patistelin ja istuin laukassa niin hienosti. Upeaa!

Kesäkuussa jatkoin pienen Nikkiksen kanssa :) Poni oli edelleen reipas ja ihastuttava ja minä oikeasti pääsin sieltä masennuksen suostani ylös kun tunsin osaavani ratsastaa. "Ja kuulemma "en tiedä mikä on, mutta sulla on alkanut synkkaamaan sen ponin kanssa" Kiitos vain. "
Kuitenkin jo seuraavaksi kokeiltiin Pomoa. Se tunti oli hyvä, yksinkertaisesti.

Sitten Evitalla, kaahailtiin laukkaa kuin mielipuolet :D
Ja taas pienen Nikkiksen kanssa. Tuijoteltiin vihreitä miehiä ja "Ei me kauaa vain ravailtu, pian ilmoitettiin että lyhyeltä sivulta, tötsien välistä, saa nostaa laukan! JEEE :D Vihdoin ja viimein pääsi laukkaamaan ilman jalustimia, hihi." Seuraavalla tunnilla lösöiltiin ja kytättiin. Ja saatiin videota, tietenkin siltä kaikkein laiskimmalta kerralta.

Nikkis putken jälkeen kokeiltiin vähän Roosa-poniakin, ja vaikkei sujunutkaan täydellisesti niin jaksoin silti olla ihan tyytyväinen. "Laukka on vaikeaa, aina ja ikuisesti, aamen."
"Lähdettiin kävelemään, tänään olimme kovia jätkiä ja käytimme koko kenttää. Ja Roosa vasta kova jätkä olikin, kertaakaan ei poni säikähtänyt mitään." Seuraavalla tunnilla suoriuduttiin jopa paremmin, poni oli rento ja mukava ja suorittikin ihan tyytyväisenä. Jee :)
Ja tätä seuraava, ja kesäkuun päättävä, kerta olikin se ihastuttava päivä kun melkein kaikki ratsastivat inkkarityyliin satulatta. Minäkin menin sitten pikku-Roosalla ilman satulaa ja mentiin ihan mielettömän kivasti, laukkailtiin iloisesti ja oli kauhean mukavaa. Paljon parempaa edeltävään kertaan verrattuna.



Tässä onkin nyt kivasti vuoden puolikas. Teen toisen sitten kun jaksan taas, nyt ei kykene enää (:

Haaste

Meillä on ollut täällä kauhia meininki :D Katit valittavat joka asiasta, kaivautuvat sohvien sisään, nukkuvat päivät ja riehuvat yöt. Mutta musta melkein tuntuu että olen saanut heihin yhteyden, enää ne eivät ihan joka kerta juokse karkuun ja jokainen on vuoronperään käynyt mut aamulla herättämässäkin, heh.


H A A S T E

HAASTE
Säännöt: 

1. kiitä haasteen antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi haasteen sinulle

2. vastaa alle annettuihin kysymyksiin

3. valitse viisi blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä heidän blogiinsa

4. toivo, että ihmiset, joille jätät haasteen, antavat sen eteepäin viidelle. Oon kauhean tylsä, mutten oikein harrasta haastamista :)

Eli Adalle kiitokset :) 

Viisi asiaa joita tarvitset

* Yksinäisyys. Tarvitsen aikaa, ilman ihmisiä, niin että ainoa mökä lähtee minusta.

* Musiikki. Hiljaisuus on kamalaa, en osaa olla autossa ilman musiikkia, en tykkää olla koneella ilman musiikkia jne.

* Ratsastus. On hienoa olla jotain tekemistä, jotain järkevää tekemistä. Ratsastus on kovin tärkeää.

* Eläimet. Ylipäänsä, ne ovat kivoja. Tosin ehkä mä vähän nirsoilen, emmä possuistakaan pidä (;

* Rahaa. Tarvitsen, kheh. 

Viisi kirjaa joita suosittelet muille

* Apuva.. Mä luen tosi vähän, luin enempi muutama vuosi sitten kun luin heppakirjoja, nyt en ehkä enää niin niitäkään lue. Mutta siis sanotaanko vaikka se ainoa vähän "aikuisempi" kirja jonka omistan: Lokero 21 (enkä siis edes googlannut sen nimeä, heh. Hyvin muistan) Mutta siis se oli kiva kirja. Se jotenkin yhdisti kaiken sen mistä pidän -> porukkaa kuoli, koko kirja oli niin sekava etten tajunnut ekalla kerralla puoliakaan ja muutenkin koko tunnelma oli niin synkkä. Mahtava opus siis (;

* Sherlock Holmes! Se ainoa kirja jonka olen lukenut englanniksi (se oli joku kaikki tarinat siihen asti ku Sherlock kuoli)

* Voi hyvänen aika kun en muista näiden kirjojen nimiä yhtään.. Mutta pidin niistä, olivat kai Marvi Jalon kirjoittamia, ne kirjat joissa oli tyttö joka neuloi paitoja ja sillä oli sokea sisko :D 

* Samaten oikeasti pidän siitä yhdestä sarjasta, se oli jonkun ukon kirjoittama ja heppakirjoja nekin siis, mutta olivat vähän aikuismaisempia kuin ne "ja sitten hän ratsasti rakastamallaan villihevoselal kotiin ja elivät elämänsä onnellisina loppuun asti"

* Vähän jos venytetään kategoriaa niin ehdottomasti rakastan Don Rosan Aku Ankka sarjakuvakirjoja (miten tuo pitäisi ilmaista, siis niitä joissa on vain Don Rosaa)

Viisi materiallista joululahjatoivetta

* Joulu meni jo. Jos nyt ajatellaan niin.. Iso telkkari, sellanen hyvälaatunen :D Sen haluisin oikeasti.

* Digiboksi joka toimisi, jumankavita mun vehje päätti pettää minut muutaman kuukauden yhteiselon jälkeen.

* Suklaata :D Siis hyvää suklaata

* Oon aatellu että kattilat ois kivoja kanssa, mulla ei taida olla yhden yhtä kattilaa vielä.

* Näitä on jokseenkin vaikea keksiä, mutta jos nyt lyödään vielä överiksi niin sanotaan vaikka järkkäri

Viisi paikkaa joissa haluaisit käydä

* Australia

* Saksa (okei, oon kyllä ollut siellä)

* Venäjä

* Islanti vois menetellä

* En mä mihkään muualle halua, joten sanotaan vaikka Etelänapa

 

Viisi adjektiivia, jotka kuvaavat sinua

* Luulen että aika kivasti kuvais sellanen katkera, vanha, epäsympaattinen, epäsosiaalinen ja ilkeä ihminen. Oikeastaanhan näitä en halua edes miettiä joten jätän vastaukseni tähän (:

On hanget korkeat nietokset

Ja taas tavataan. En jaksanut sellaista melankolisuutta katsoa, tai ehkä pikemminkin ajatella sillä en katsele blogiani 24/7, joten ajattelin kirjoittaa vielä yhden turhuuden huipentuman tähän väliin. Tarkoituksena on tosiaan vielä tämän vuoden puolella tehdä tuo vuoden katsaus, lähes palan halusta fiilistellä tätä vuotta. Toisaaltahan kulunut vuosi oli melkoisen surkea - keltainen poni saikulla, minä jouduin menemään mönkelöillä ja angstasin, enkä edes osannut mitään. Mutta kun katsotaan syvemmälle niin tämä vuosi oli mitä parhain: oli ihania poneja joihin tuli tykästyttyä, oli suuria saavutuksia Pullaponin kanssa (kuolasuut ja eteenalas-ajatukset ;) ), tipahdin vain kahdesti ja onnistuin erinäisissä asioissa ylittämään itseni. 

Vaan siitä tosiaan sitten myöhemmin, nyt ei vuoden vaihto ole vielä ihan niin ajankohtaista.

Jonkun ottama laatukuva. Huomioikaa, ei siis minun. En kuvaile sormiani, siitä sen tietää ;)

Kuinka suurta syntiä teinkään, unohdin aivan hehkuttaa eilen sitä, että talvipäivänseisauskin on ollut ja mennyt. Jippii! Nyt on ainakin pari minuuttia valoisampaa! Ah, rakastan sitä päivää, ihana päivä :D Nyt odotan innoissani sitä hetkeä kun neljältä on vielä valoisaa. Ja aamut on valoisampia. Ja entäs kun saa pyöräillä tallille valossa. Ja lopulta kun saa ratsastaa koko tunnin valossa (se nyt toteutuu vasta kelloja siirrettäessä, mutta anyway!) Valo, ihana ihana Valo. 

Tää taas on Hennan

Mitäpä tässä. Vielä tämä ja ensi viikko pitäisi kuluttaa, sitten pääsee taas ratsaille. Piiitkästä aikaa. Ja voinen jopa luvata että edes Pompeli ei kyllästytä kun sinne vihdoin pääsee takaisin :) 

Ja ei muuta kuin toivotaan ettei tule nyt mitään suurta alamäkeä, koska muuten ynisen siitä kuinka kerran viikossa musta tulee aina niin huono. Veikkaan sitä paitsi ettei se oikeasti johdu siitä vähenemisestä, vaan pikemminkin huonosta kaudesta joka osui huonoon kohtaan. Sillä eikös se kuitenkin mene niin että kerralla viikossa pysyy taito yllä.

Tää taas oli tää mun "äiti äiti, otettiin kuva tähdestä :)"

Ah, mä olen ollut nyt niin innoissani siitä viimeisimmästä kuvasta jonka sain muokattua. Onnistuin kadottamaan ratsastajan, nyt voin kuolla onnellisena :) Mieltsiä vaan huomata että jotain osaa ja kykenee tekemään, ainakin mun mielestä ihan tarpeeksi hyvin ja onnistuneesti. Seuraavaksi mä kyllä ihan varmasti piirrän jonkun kuvan päälle, piirrän hevosen. Sitten voin kaikille leijua kuinka hyvä olen piirtämään ja peittää sen totuuden etten oikeasti kykene mitään tekemään, muuta kuin korkeintaan kuvan päälle koneella. Vaan väliäkös tuollakaan.

Vanhoja kuvia. Ajalta kun vielä oli lunta (siis okei, ne on rakeita mutta teoriassa täysin sama asia)

Ihan mun tyylinen postaus tämä, heh. Pari riviä tekstiä ja kuviakin enemmän, hertsileijaa. Vaan halusin positiivisemmat fiilikset, kun en ole nyt ihan varma koska sen vuoden lopetus-ajatus-tsydeemin teen. 

Ja vielä yhtenä huomautuksena voisin muuten sanoa että lykkäsin youtubeni julkiseksi. Toi linkki nyt vie yhteen videoon, koska en ole ihan varma että olisiko se kanavasta otettu linkki toiminut vaiko ei. Varman päälle siis :D 

Mutta mulla olisi tosiaan pari ideaa (kuolen vain tuohon laaduttomuuteen, nyt voi vaikka verrata tuolta noita uudempia ja vanhempia. Jotain tapahtui, joko se on kone tai youtube, mutta jotain siinä jossain lävessä tapahtui kun nykyään laatu on naurettava. Ja minä olen harvinaisen käsi, etten osaa tuolle ainakaan muuta tehdä, heh.) Saattaa olla että jopa jaksan toteuttaa niitä, joten ehkä saan tuonnekin lievää eloa. Mutta ajattelin nyt lykätä tähänkin päähän linkin tuonne, kun sielläkin linkki tänne. Ovat linkittyneet jollain tavalla yhteen jälleen.

Nyt vähän pidemmäksi ajaksi heipä hei. Tapaillaan taas

Juhla joulun

Hyvää Joulua vaan kaikille : D En valita, pidän tästä. Tosin en tuulesta

Tänään siis raahauduin tallille, ihan sen verran että joulujuhliin. Söin pikkasen puuroa ja jäädyin. Koko ajan on tuota tuulta, kamala myrsky ihan jatkuvasti. Ällöttävää. Ei tuulisi niin olisi kaikki hyvin.
Mutta joo, ihan hauskanen juhlahan tuo oli. Suloinen poroponi ja ihmeellinen kisa jossa huijattiin enemmän kuin pelattiin sääntöjen mukaan, heh.

Nyt olen lähinnä sulatellut itseäni. Pirun kamala tuuli.

Tämän vuoden joulu on todella minimaalinen. Melkein jopa olematon. Itse asiassa ei haittaa yhtään. En pidä siitä perhe-yhdessä olo ja muusta jutusta joka jouluun kuuluu. Mun suurena suunnitelmana kun on erakoitua (se vaikuttaa päivä päivältä paremmalta idealta. Sen siitä saa kun joutuu olemaan täällä. Vaan ihan oikeasti, ei tuo koko touhu mene enää normaalin rajoihin. Mä olen niin kyrpiintynyt, suorastaan veetuttaa koko ajan taas huolehtia että koska on joku käynyt pistämässä kaiken rikki. Koska normaalit käyttäytymissäännöt ovat täysin poissa, leikitään jotain saatanan jumalaa. Vitut, jos täällä jotain hajoaa niin minä lähetän laskuja perään ja käyn iskemässä vaikka vasaran telkusta läpi. Ei voi olla tollasta olemassakaan)

Joulumieli on siis suunnaton, kheh. Onneksi ei sitä joulua ole, luojalle kiitos.

Mä ajattelin viettää tällaista omaa syrjäytynyttä joulua, availen noita lahjoja (joista melkein kaikki on itse ostettuja ja vähintäänkin paketoituja :D Mutta jos joulun alla jotain ostaa niin pakko se on paketoida, tietenkin) ja sitten menen iltasella hautuumaalle.
Mä todella rakastan hautausmaita. En muista montako vuotta ollaan äidin kanssa käyty siinä yheksän aikoihin siellä, ja nimenomaan jouluaattona. Suoranainen jouluaaton kohokohta (: Mutta siellä on kaunista, paljon kynttilöitä. On pimeetä ja toisaalta valoa ja niin lämmintä. Ihanaa. Joten kyllä, se on pakollinen. Menen sinne vaikka yksin, mutta hautuumaalle pitää päästä. Tosin ihan rehellisesti sanoen se yksin meneminen on vähän huono idea. Olin meinaan tossa jokunen kuukausi sitten ihan yksin ja pimeällä (ekaa kertaa yksin) ja minä sitten, kirjekyyhkyn suuntavaistolla varustettuna, onnistuin eksymään sinne hautausmaahan.
Mutta toivon ettei nyt sitten jouluna käy niin jos yksin joudun menemään, kuten uskon. Ehkä mä tällä kertaa jätän sen idean siitä "kierrän koko hautuumaan ympäri" Se kun ei tule onnistumaan.

Hyvää mieltä. Toisaalta myös pahaa mieltä. Tähän on totuttu, koskaan ei ole oikeasti mukavaa. Mutta kaipa se tästä vielä, ehkä jonain päivänä voi olla vain iloinen. Ilman että joku on heti jotain paskaa laukomassa ja kaikkea tuhoamassa.


Tässä olisi myös lähipäivinä tarkoitus mennä taas taloa ja elukoita vahtimaan :) Oikein mukavaa.
Joten loppuviimeksi tämäkin jouluton joulu on ihan hyvä ja kiva.

Lunta :D Aika valosa kuvahan siitä loppujen lopuksi tuli.

Olikohan mulla vielä muuta.

Mua piilomainostettiin, joten pistän sen kiertoon :D (tiedän, termit ovat täysin oikein ja sitä rataa)

Ja tämän lisäksi mäkin vaihteeksi pyysin arvostelua. Kyllä vain, aina olen tiennyt että minä kirjoitan täydellisesti (krhm.. Varsinkin tämä teksti on loisto esimerkki) mutta nythän tuli tämäkin vahvistettua kun vuoronperään kehutaan hassun hauskaa tapaani kirjoittaa. Siis hienoa, olenkin aina miettinyt, että olenko minä hullu kun yleensä luen näitä mun tekstejä mielessäni naureskellen. Ja siis hyvällä tavalla naureskellen :D


Mutta siis tosiaan. Toivottelen tähän nyt hyvää joulua niille joilla joulumieli on korkeammalla. Mulla nyt ei näistä sattuneista syistä ole, joten mikään joulumielen nostattaja en osaa olla (:

Heipä hei. Katsotaan paljonko kirjoittelen turhuuksia (tajusin meinaan että olen tänä vuonna kirjoittanut vähemmän kuin yleensä. Vääryys vaati oikaisua. Ja sitten mua toki ärsyttää jos tähän tulee joku kolmen viikon tauko, ruman näköistä)

Kuuhulluus

Siellä taisi olla täysikuu, vai? Kovin kokonainen se kuu ainakin oli ja jotain täysikuustakin nuo puhuivat.
Ainakin se sopisi asiaan, meillä oli villi päivä tänään, heh.

Minä tiesin, niin minä tiesin että kyllä siellä taulussa on taas se Pomo. Pieniä toiveita toki heittelin mielessäni, mutta totesin aina että Pomo se on. Koitin olla kauhean positiivinen, ajatella kaikkia Pompomin hyviä puolia ja miettiä kuinka kiva sillä on mennä ja päättää tämä vuosi.
Taulua lukiessa en siis yllättynyt kun siellä se Pomo tosiaan oli. Tunnilla myös Vinski, Evita, Kaisa, Elvis ja Kitty. Pompeli oli tokalla tunnilla.
Hetken aikaa pysyin ihan positiivisin mielin. Mutta niin vain se pettymys taas sieltä kolkutteli ja vaikka kuinka yritin niin aina se pieni masentava fiilis iski jotenkin läpi. Olenkin nyt miettinyt että kumpihan tässä mättää -> se että haluan mennä Elviksellä vai kenties se, että olen liian kyllästynyt Pomoon. (Koska minäkin opin siihen että on kivaa mennä miljoona kertaa samalla. Tällä menolla siihen taitaa mennä aikaa, heh)

Kuva on Saanalta. Toivon että meni oikein ja ettei haittaa :)

Aiheeseen liittymätön, mutta tässä on esimerkki "näin lennetään Jackiltä." Huomatkaa että Marianne on ihan kauhuissaan, melkein juoksee jo ottamaan vastaan (;

Pääsinkin siitä sitten auttelemaan ihmisiä, joten en ehtinyt kauaa surkutella kohtaloani. Pidin vähän Roosa-ponia kiinni ja se oli taas niin suloinen, nuoli mun käsiä. Me ollaan aina niin hyviä kavereita kun en mene sillä (: Sen lisäksi kävelin Nikkiksen ja ratsastajan kanssa kentälle. Nikkis oli ihan hurjana, karsinasta poistuttaessa poni muistutti lähinnä mustaa korskuvaa oria. Tokikaan pieni, paksu ja keltainen ei ollut ihan yhtä hurja mitä se suuri musta ori olisi ollut..
Vein heidät kentälle ja sitten minua pyydettiinkin taluttamaan Nikkistä. Se kävi oikein hyvin, kävin vain ensin pelottelemassa Simo-ponia jonka jälkeen menin taluttelemaan.
Pieni poni oli lähes hurjana. Olen mä toki tässä ollut aika tietoinen siitä että Nikkis on vähän pönttöillyt, säikähdellyt autoja ja ollut muutenkin turhan oma-aloitteinen laukkailun suhteen. Näitä puoliaan se näytti tässäkin, ekan auton kohdalla tehtiin piruetti ja kun ravattiin niin siinä piti ponin mielestä juosta niin kovaa kuin kintuista lähtee! Kohtuu rauhassa poni kuitenkin oli, ilmeisesti se luopui riehumisyrityksistä tajuttuaan ettei oikein mahda taluttajalle ja ratsastajalle mitään.
Ja ilmeisesti oli ollut kovin villiä meininkiä, ponit olivat kuuhulluilleet aikaisemmalla tunnilla ainakin. Eli Nikkishän ei edes poikennut joukosta mitenkään.

Multa loppui voimat (note-to-self: yksi banaani ei riitä ruuaksi jos on nälkä. Se tuli huomattua myös tunnilla. Ei hyvä) joten Mariannen ehdotuksesta luovutin ponin seuraavalle taluttajalle. Ja sen jälkeen minä hiippailin taas Mariannen luo. Että minäkin vihaan itseäni :D
"Siis mä tiedän että mä oon ihan kamala, mutta mä nyt kompensoin sitä että ennen mä en koskaan pyytänyt mitään"
"No mitä sun pitäis kysyy?" Onnekseni Marianne kuulosti ihan iloiselta, heh.
"No kato mä aattelin ku meidän tunnillahan on -keitä siinä nyt olikaan- ja mä meen Pomolla. Ja mä niinku mietin että voisinkohan mä mennä Nikkiksellä?" Sain mennä. Sen jälkeen selitin onnessani että mun pitää mennä Nikkiksellä jo ihan sen takia että voin putoilla tänään miljoona kertaa kun ei kaksi putoamista vuodessa voi mitenkään riittää :D Marianne lupasi antaa selkään jos putoan, enkä mäkään nyt oikeasti halunnut tippua. Vain kaksi on hyvä, mieletön parannus aikaisempiin vuosiin.

Sen jälkeen kipitin iloisesti talliin kertomaan kaikille kuinka paha ihminen olen ja jutustelin mukavia ihmisille. Juttelimme toki myös pingviinivideoista, ja Marianne oli kauhean katkera kun se ei oo saanut katsoa koulussa pingviinivideoita.

Kuva on Iinalta

Ja hei, sitten mä voisin toki kertoa että miksi mä nyt kehtasin vaihtaa hevosen. Tietenkään ketään ei voisi vähempää kiinnostaa, mutta haluan silti kertoa, heh. Tämähän on oikea lukijaystävällisyyden huipentuma koko blogi.
Oikeastaan aloin ajatella asiaa siinä vaiheessa kun taluttelin ponia. Olenhan mä jo pidemmän aikaa sillä taas halunnut mennä, vaikka se kauheaa poninkidu(s)tusta onkin, mutta tänään se oli mun mielestä jotenkin todella ihanan oloinen :D On ihan muutama poni (okei, Nikkis ja Elvis) jotka oikeasti saattavat olla jopa kivannäköisiä silloin kun ne ovat "hurjia". Sitten jotkut muut ovatkin sellaisia että hyvä jos uskaltaa kyytiin nousta jos niillä on hurjapäivä. Mutta siis, Elvis on Elvis, Pullaponi. Ja Nikkis taas on.. pieni. Kun mä sillä kesällä menin, aloin oikeasti luottamaan siihen etten mä sieltä putoa ja sitten kun ponikin on noin pikkuruinen -> tuntuu että sen saa pidettyä paljon paremmin hallinnassa kuin jonkun isomman. Joten mun mielestä tuntui suorastaan innostavalta idea mennä kuuhullulla ponilla joka on possuillut melkein työkseen tässä viime aikoina.
Toinen syy tähän oli toki se, että poni on kauhean kiva. Ja sillä on kiva mennä, voin aina mielessäni leijua kuinka hienoa on kun saa lastenponin toimimaan edes kohtuu nätisti. (kyllä, elämäni suurimpia iloja. Vähintään)

Meidän tuntimme alkaessa kipitinkin Nikkiksen luo ja ilmoitin julkeasti että poni joutuu nyt kidutettavakseni. Mariannekin teki selväksi kuinka huono maku minulla on ponien suhteen ilmoittaessaan Pomon ratsastajalle että Pomo ei jääkään "kun Milla halusi mennä paksulla Nikkis-ponilla" :D

Laskeuduin Nousin ponin selkään ja säädin itseni kuntoon, jonka jälkeen lähdimme taapertamaan.

Aloiteltiin rauhaksiin. Mulla oli kauhea totuttelu kun alla oli niin piskuinen ponin paholainen ja kun eihän siinä taas tiennyt yhtään mitä odottaa. Tai tiesi toki, kyllä mä tiesin että ennen pitkää se jotain tekee, yritin kuitenkin viivyttää väistätämätöntä parhaani mukaan. Sain kuitenkin huomata epäonnistuneeni, ei ehditty kävellä edes puolta kierrosta kun poni jo päätti että siellä on yksi ihan hirmuisen pelottava kulma. Poni ampaisi matkaan, minä keikahdin vähän eteenpäin. Onnistuin nykäisemään ponin muutaman laukka-askeleen jälkeen takaisin käyntiin ja jatkoimme entistä suuremmalla tarmolla. Minuahan ei mikään metrin makkara kuskaile yhtään mihinkään.

Alkuun istumisessa oli joku mysteerinen ongelma. Jotenkin olin irti satulasta. Vähän niinkuin kökin siellä. Jonkin ajan kuluttua löysin itseni ja istuin oikeasti jopa suorassa ja muutenkin mukavasti. Vaan ongelmana olivat kädet. Poni on niin pieni, sillä on niin lyhyt kaula ja tosi lyhyet ohjat. Sen lisäksi se tykkää roikkua pää matalalla. Tähän kun lisätään se että minä olen kovin pitkä, niin siitähän tulee sitten se, että olin vähän väliä kädet ojossa ja etukönössä ratsuni kaulan päällä. Yritin parhaani, koitin nostella sitä nokkaa ylemmäs ja pysyä suorassa, mutta älyttömän vaikeaa se oli. No, ajoittain se oli parempi, ajoittain sitten kökin kuin mäkihyppääjä. (melkoinen ristiriita alun ja lopun kanssa. Vaan siis alkutunnista en istunut hetkeäkään suorassa ja olin irti. Sen jälkeen löysin sen, olin suorassa vaikka aika paljon kökötinkin käsien takia)
Tein aika paljon voltteja ja yritin parhaani mukaan saada sen ponin asettumaan ja taipumaan, vaikka vähän ylikin jottei se koko ajan kyttäilisi kaikkea mahdollista. Nikkiksen asettelu oli taas kauhean hankalaa, ponin kaula oli lyhyt ja muutenkin sillä oli nämä omat juttunsa "hei, jos asetetaan sisäohjalla niin se varmaan meinaa että voin kaatua lapa edellä sisälle kun tuo kulma on tosi pelottava". Myös ohja tuntui loppuvan aina kesken ja oli varsin hankalaa. Onnistuin kuitenkin mielestäni jopa paremmin kuin ennen ja sain muutamia jopa ihan nätisti asettuneita voltteja, pari kertaa saattoi naama vääntyä sisälle jopa suoralla uralla kun sitä yritin.

Kun kaikki muu sujui, uskalsin mä etsiä sitä vauhtiakin. Poni oli hidas. Siis täähän on taas niin tätä, kyllä jaksetaan säikähdellä ja kuskailla ja iiks, mutta sitten kun oikeasti pitäisi kävellä niin ei kyllä onnistu, ei niin mitenkään. Sain mä pari kertaa lätkästä rouvaponia takamuksillekin ennen kuin se jaksoi liikuttaa kinttujaan hitusen aktiivisemmin. Sitten se vauhti kyllä vähän katosi volteilla ja hyydyttiin aina silloin kun piti näyttää nyrpeää naamaa muille hevosille. Ylläpidin tasaisen tahdin parhaani mukaan ja toivoin että poni kävelee edes suht reippaasti eteenpäin. Kun tosiaan, vaikea sanoa niin pienestä ponista.
Jos oikein muistelen, niin Nikkis taisi jopa kävellä ihan suht asiallisesti nämä alkukäynnit sen ensimmäisen pönttöilyn jälkeen. Tai jos se jotain teki, niin se oli hyvin pientä. Ainoa vika oli se, että poni kyttäsi ihan jatkuvalla syötöllä. Alkutunnista kytättiin joka paikkaa ja ihan kaikkea, mutta lopputunnista kyyläiltiin vain niitä kahta tiesivulla ollutta kulmaa. Niissä oli jotain todella kamalaa, varmaan ponit menevät niihin kuolemaan tai jotain. Joka jumalan kerta poni hörötteli ulospäin noissa kulmissa. Toisessa kulmassa oli aina myös jännityttävä ja puskettava parhaansa mukaan sisälle. Mä koitin hakea sellaista asettumista ja sellaista sisäpohjetta, joilla saisin sen ponin menemään sinne kulmaan ilman mitään ylimääräisiä kevätjuhlaliikkeitä.

Marianne ilmoitti tultuaan, että on sen verran joulumielellä että me saadaan toivoa mitä haluttaisiin tehdä. Mietin kyllä kovasti, mutten vain keksinyt mitään. Eikä keksinyt kukaan muukaan :D (Harvinaista, kerrankin kukaan ei halunnut tehdä väistöjä tai mennä harjotusravia ilman jalustimia)
Vaihdettiin suunta ja käveltiin vähän toiseenkin suuntaan. Jotkut tekivät jotain, minä otin vähän pysähdyksiä. Poni lähti pysähtymään oikein kivasti, pysyi aloillaankin oikein asiallisesti. Tämän lisäksi toki keskityin siihen että Nikkis pysyisi kuulolla myös tähän suuntaan. Itse asiassa poni oli parempi tähän suuntaan, se ei kyttäillyt niin paljon ja pysyi paljon rauhallisempana.

Lähdettiin siitä kevyt raviin ja kevenneltiin vain rauhaksiin ympäri kenttää. Tai rauhaksiin ja rauhaksiin. Poni lähti raviin ihmeellisen nopeasti ja nätisti, mutta se ravi olikin vaihteen vuoksi ihan matelua. Alkuun annoin olla ja aloitin taas siitä että poni pysyisi hanskassa eikä tekisi mitään ylimääräistä. Ilmiselvästi väärä lähestymistapa, Nikkis aloitti ravit sillä "säikähtelenpä kaikenlaista ja otan tässä vähän laukkaa ja hihihi" Taisipa tuo säikähtää yhtä autoa ja sitten se kammosi niitä kulmia. Muutamat kerrat se pääsi lähtemään, sain ponineidin jälleen melko nopeasti aisoihin ja jatkettiin sitä ravia toki ihan apinanraivolla eteenpäin heti kun oltiin rauhoituttu alas siitä laukasta (joo-o, ponihan meinasi oikeastaan vetästä käyntiin samantien, mutta emme ole täällä lösöilemässä) Näiden muutamien säikähtelyjen jälkeen Marianne totesikin että ei muuta kuin poni liikkeelle, ei saa madella. Niinpä lähdin oikein tarmokkaasti pistämään ponia eteenpäin ja reippaaksi. En tiedä auttoiko tämä mutta ainakin poni tuntui luovuttavan sen pönttöilynsä kanssa. Ei se enää liikkeelle laittamisen jälkeen jaksanut säikkyä mitään ja toi ensimmäinen auton säikähdys jäi myös viimeiseksi, vaikka niitä myöhemmin ajeli ohi karavaanin verran.
Tein siinä isohkoja voltteja ja ympyröitä. Nikkis hidastui käännöksissä, joten tein isoja teitä ja koitin samalla puskea otusta eteenpäin. Poni kuitenkin kääntyi nätisti, pari kertaa nyt meinattiin valua ihan vääriin suuntiin. Minäkin onnistuin jotenkin keventelemään kauhean asiallisesti siellä, olen tyytyväinen itseeni :) (Vaikka ne kädet ja etukeno nyt olivatkin kamalat.) Ja tosiaan, Nikkiskin muuttui suoranaisen reippaaksi, välillä tuntui että se melkein juoksi alta kun oikein pistin sen etenemään. Luotin kuitenkin siihen ettei se alta katoa ja ajattelin että on se kuitenkin ihan positiivista jos se liikkuu kunnolla mutta hallinnassa.

Siirryttiin käyntiin ja minä luovuin takista. Oli lähes hellettä. Vähintään.
Käveltiin hetki välikäyntejä ja auta armias mitä siinä nyt taas mahtoi tapahtua. Ensin ei mitään, poni oli rennon rauhallinen, ei edes kyttäillyt mitään. Mutta sitten se yllättäen keksi ja alkoi taas säikähdellä milloin mitäkin. Varsinkin se yksi paha ja kamala kulma oli sellainen, ettei siellä voinut olla niin mitenkään. Minä asettelin ja lykkäsin ponin sinne, ja silti aina välillä poni yritti näyttää minulle että kulma on paha -> jokusen kerran tuo lähti turhankin haipakkaa pois sieltä. Minä sadistisena ponin kidu(s)tajana toki pysäytin ponin ennen kuin se ehti kaikota mihinkään ja sen jälkeen joko tungin ponin kanssa kulmaan uudestaan tai tein voltteja siellä muka niin kovin pelottavassa päässä. Jonkin aikaa poni jaksoi ottaa niitä lähtöjä, mutta kyllä hän siitä rauhoittui. Mitään syvää rentoutta ei siihen kulmaan löytynyt ja aina tuo olisi mieluummin puskenut sisälle, mutta ainakin se karkuun juokseminen loppui.
Tosin olin mä ihan tyytyväinenkin. Nikkis hörötteli siellä tiesivulla ja kyttäsi kulmia, mutta tallisivulla se kiinnitti koko huomionsa minuun. Olihan sekin jo tietynlainen saavutus, kun alkukäynneissä oli joka paikassa kytsäiltävä kaikenlaista.

Seuraavaksi otettiin laukkaa. Laukassa tehtiin sitä kahdeksikkoa, eli pitkän sivun puolesta välistä kentän poikki harjotusravissa, siitä laukka joko oikealle tai vasemmalle ja tehdään se pullea ympyräreitti, jonka jälkeen raviin ja jne. Tämä mukava, mutta aina niin kovin vaativan kuuloinen tehtävä :D
Lähdettiin siitä liikkeelle, ponia raviin ja menoksi. Mulla alkoi loppua voimat tämän tehtävän aikana, joten ajoittain poni pääsi luikertelemaan ja jouduttiin välillä kävelemään jotten vallan nuupahtaisi. Mutta mutta.
Poni lähti vähän löysänpuoleisesti taas siihen raviin, mutta lähdimme suorittamaan innosta puhkuen (joo, minä innosta puhkuen, ponia ei tainnut kiinnostaa) Ja täytyypä sanoa että melko hyvin meni. Muutamaan otteeseen Nikkis karkasi jolloin suora ravissa muuttui joksikin luikeroksi ja taidettiin oikoa kaikki tötsätkin. Ja taisi pari kertaa jäädä laukkakin nousematta. Muuten todella kivasti. Poni meni ihan tälleen kivasti, ongelmana olin ehkä enemmän minä kun en jaksanut enää vaatia. Laukat nousivat tosi hyvin, vähän myöhässä välillä mutta muuten. Ja oi että, minä istuin taas niin hyvin ja helposti, mikä riemun päivä. Vähän poni tiputteli laukkoja omatoimisesti kun en tosiaan jaksanut ratsastaa aina eteenpäin ja oikean laukan kaarrekin pieneni koska ratsuni oli ilmeisen varma että hänet syödään jo lähestymme porttipäätä. Vaan muuten, meni kivasti, olen tyytyväinen. Muutamat jutut olisivat voineet mennä toki paremminkin, mutta taas tähän tilanteeseen nähden sujui hyvin, laukat nousivat ja reitit melkein pysyivät.
Ainoa vain että ponihan suorastaan hermostui. Sillä tosiaan oli pakottava tarve hyytyä aina jos joku muu tuli lähelle, ilmeisesti se ei kykene laittamaan korvia luimuun liikkeessä tai jotain (; Minä olin siinä sitten juuri nostamassa laukkaa ja ponikin oli juuri oikonut ja sitten se vielä kehtasi hyytyä ja luimia Evitalle. Lätkäsin siinä kohdassa tarmokkaammin että nyt jukulauta poni liikkeelle. Neiti heitti peräänsä varsin mielenosoituksellisesti, minä lennähdin vähän kaulalle. Hieman ehdin jo pelästyä että jos poni nyt suuttuikin mulle ja heittää mut tantereeseen, mutta pelko oli turha. Poni kulki oikein nätisti, eikä edes kiihdytellyt vaikka minä parissa laukoissa menetinkin toisen jalustimen.

Otettiin vielä loppukäynnit. Vähän poni kytsäili tässäkin, hän ei mitenkään malttanut rauhoittua ja taisi sieltä pari turhaa laukka-askeltakin vielä irrota. No jaa, samapa tuo. Kai minä tässä jo ponia tarpeeksi kidutinkin.

Marianne naureskeli vain että poni on aivan ryytynyt. Nikkis vallan puuskutti, hän oli ilmeisesti jotain joutunut tekemäänkin :D (muutakin kuin kantamaan ylisuurta ratsastajaa, heh)
Hauskanen poni, ei voi muuta sanoa. Kauhean söpis, hän niin tosissaan yritti taas pönttöillä tahtonsa läpi. Uskon kyllä että se saattaa oikeastikin jotain vihreitä miehiä nähdä, varsinkin siellä pahimmassa kulmassa. Olenkin siis oikein tyytyväinen siihen että rouvaponi osasi edes välillä kulkea sieltäkin ilman ylimääräistä hösläämistä vaikka kytätä pitikin. Sen sijaan autot ovat aivan puuta heinää, kuten huomattiin niin niitähän poni ei todellakaan pelkää. Tai ainakin vaikea uskoa, jos se yhden kohdalla jaksoi vähän lähteä, muita ei edes vilkaistu vaikka askellaji, ohjan pituus ja meidän sijaintimmekin vaihteli.
Mutta joo, kovin suloinen poni. Mulla oli oikein hauskaa. Mielestäni tämä myös sujui varsin hyvin. Tietenkin villeissä kuvitelmissa oltaisiin voitu toivoa että poni olisi lopettanut kyttäilyn ja rentoutunut, mutta kuuhulluponi on mitä on. Tehtävät onnistuivat ja sain Nikkikseen vähän tuota eloakin. Ja muutenkin siis, kivasti meni vaikka taukoa on ollut jonnin verran ja poni on edelleen niin pieni. (Ja toki aina voidaan mainita positiiviseksi se, ettei mua jännittänyt. Tässä tilanteessa tosin voidaan sanoa, että jos olisin alkanut jännittää ponin lähtöjä niin sehän olisi ollut vallan absurdia kun just ponin sähäkkyyden takia sillä halusin mennä)

Keskelle ja alas selästä. Ja kuten huomaamme niin ei, en pudonnut. Tämän vuoden saldo on siis kunnioitettavat kaksi. Onhan sekin toki muihin verrattuna paljon, mutta mun maastoutumisia katsoessa tosi vähän :D
Sitten lähdimme talliin päin. Ilmeisesti yritykseni saada poni käyttäytymään aikuismaisesti ei oikein toiminut, kentältä lähtiessä poni oli taas ihan kauhuissaan. Se yritti suorastaan juosta Vinskin häntäjouhissa kiinni. Pysäyttelin Nikkiksen pari kertaa portille, sitten käveltiin. Pysähdykset auttoivat jonkin verran, tosin vaadittiin vielä kaksi pysähdystä myöhemmin, poni kun kuvitteli että on ihan okei tulla pikkuravia tallille.
Sen jälkeen jouduttiin keskustelemaan siitä, onko sopivaa syödä suitset päässä. Poni on aivan hunningolla, muut tajuavat parin yrityksen jälkeen mutta Nikkiksen kanssa mä riisuin jo hanskojakin kädestä kun millään se ei ymmärtänyt seistä paikoillaan että voisin ottaa ne suitset pois (mähän en toki pidä ponia paikoillaan. Kyllä täytyy sen verran osata seistä vaikka heinät huutavatkin nokan alla) Ponin seisahduttua riisuin sen varusteista ja harjasin piskuisen ponin. Sitten korttia kirjaamaan ja nyt alkaakin parin viikon tauko.
Tosin sunnuntaina olisi tarkoitus tallille mennä kun on joulu. Mutta katsotaan sitä sitten tarkemmin :)


Vaan olen tosi iloinen että sain ponin vaihdettua. Vaikka olenkin kamala ihminen sen takia.
Nikkiksellä oli tosi kiva mennä ja nyt saatiin jätettyä nämä hyvät fiilikset tauon ajaksi. Nyt heipä hei, ratsastusromaaneja ei tule ihan hetkeen :)

Varsinaista hullunhommaa (kuvanmuokkaus)

Tädää. Mitään maata kaatavan nerokasta en kykene enää tuottamaan. Halusin kuitenkin esitellä uusimman luomukseni.
Sen Elviksen pääkuvan muokkauksen jälkeen heitin puoliksi tosissani haasteen itselleni: seuraavaksi mä otan ja kadotan ratsastajan hevosen selästä. Sen onnistumista epäilin raskaasti (pääkuvassa ei onnistunut martingaali koska oli liikaa remmejä, satula nyt ei oo ainakaan pienempi.) enkä edes uskonut että koskaan jaksaisin aloittaa niin julmetun suurta urakkaa.

Vaan mitä tyhmempi idea, sen varmemmin minä toteutan. Pitää haastaa itsensä:

Aito ja alkuperäinen, by Ida. Ja se on nyt ihan sattumaa että taas on Idan kuva muokkauksessa, tämä nyt oli eka jonka varjostus näytti kohtuulliselta :D 

Päätön ratsumies

Urakan pahin vaihe oli saada tuo selkä edes kohtuullisen näköiseksi. Toinen ongelma oli tuo valo ja varjo, mutten jaksanut etsiä jotain täysin varjotonta kuvaakaan (ja mieluummin kokonaan varjossa oleva, kuin osittain)

Seuraava haaste voisi olla se, että piirtäisin hevosen. Tälleen saisi aika tosi nätin aikaseksi :)

Pieni poni, suitsilla :D

Ja tässäpä lopullinen :)

Joo, onhan siinä virheitä. Joita en oikein osannut korjata, olisivat luultavasti vain pahentuneet. Olen kuitenkin tuhottoman tyytyväinen. Tämä oli mun kolmas asioiden kadottelu väkermä ja ehdottomasti suuri töisin. Silti se näyttää vallan hyvältä. Muutamat valot nyt tuntuvat asettuvan vähän pölösti (vaan ne olivat alkuperäisessäkin suunnilleen näin) ja Pullaponi näyttää ihan kirjaimellisesti pullalta.

Kuitenkin siis minä ainakin pidän tästä, onnistui ihan kivasti mielestäni. Toki joku pro nyt itkee verta tämän väkerrelmän nähdessään, muttamutta. Kelpaa tälleen amatööritasolle :D 

Ja pakko kyllä sanoa että rakastan ponin ilmettä. Hän näyttää niin yksinkertaiselta.

Joulun ihmemaa

Uskomatonta mutta totta, tiet olivat lähes sulia. Oikein hienoa, ne muutamat kohdat joissa joutui taluttamaan eivät tuntuneet missään kun muuten pääsi kruisailemaan rennon reteästi.
Mulla on taas ollut vanhuuden tautia, heh. En tiedä, mutta uskoisin että eilisestä pyöräilystä tämä johtuu, heittelin nurin niin monta kertaa ja koko ajaminen oli yhtä kuoleman porteilla kolkuttelua. Selkä on aivan jumissa ja liikkuminen on samanlaista kuin jonkun haudan takaa nousseen, kaikki paikat ovat muutenkin täydellisen jumissa. Omalla tavallaan otan tämän toki todella positiivisena, mikäs sen parempaa kuin lihasjumit! Vaan on tämä toisaalta vähän säälittävää :D
Tämän lisäksi olen pakkomielteisesti popittanut Moody Blueta, sekä lanittanut innokkaasti Mini Petsiä. Oikeastaan mun ei pitäisi pelata tuollaisia, koukutan itseni ja sen jälkeen koko elämä ja kaikki ilot liittyvät siihen johonkin peliin.
Ja tämän lisäksi tosiaan huonompiakin uutisia siis oli, tänään oli viimeinen keskiviikkotunti, eli jatkamme jälleen tuota löysää kerran viikkoon ratsastelua ja menetämme viimeisetkin toivonrippeemme (varsinkin kun Mariannen ja mun käsitykset kiinnostavasta ja tylsästä ponista menevät täysin ristiin) ja sitten kun on vielä tuokin tosiasia, että ensi viikolla on vielä normaalisti tunnit ja sen jälkeen alkaa joulutauko, mikä tarkoittaa minun tapauksessani kahta viikkoa, ellen nyt tunge sille uuden vuoden viikolle. En tosin usko. Ajattelin että jos kituuttelen kaksi viikkoa ratsastamatta niin ehkä, vain ehkä, saan intoa takaisin ja voin olla iloinen muihinkin poneihin kuin vain Elvis-pullaan. Oikeasti tämä mun innokkuus yhteen poniin on jotenkin lapsekkaan suloista, vaikka kuinka yritän ajatella positiivisesti ja olla innoissani muidenkin suhteen niin ei vain onnistu. Että ei kyllä toimi mikään "iloitse nyt edes siitä että ratsastamaan pääset"

Mutta tosiaan, ajattelin nyt kärsiä. Koitan muuttaa ajattelun positiivisemmaksi, ajatella kaikkia onnistumisia (muiden kuin Elviksen kanssa) Ongelma on toki se, että kaikkein tsiideimmät ja hienoimmat onnistumiset on juuri sen kanssa, joten se vähän kyllä nyt haittaa tätä.. No, mä ainakin yritän olla positiivinen, yritän todella. Suuresti. Tuossa tauon aikana on aikaa meditoida, joten ehkä se sieltä lähtee.
Ja jollei ota lähteäkseen niin sitten menen vaikka itkemään Mariannelle. Tosin sen suon itselleni vasta aikaisintaan joskus helmikuussa. Vähintään siihen asti pitää kyllä kärvistellä.
Ja tiedän toki olevani ärsyttävä kun jankkaan tätä samaa, kheh. Mutta mä olen nyt mennyt Pompelilla paljon. Paaaljon. Elviksellä en. Mulla on edelleen henkinen ikävä keltaista ponia. Mä olen koko ajan vain pettynyt. Surkeus-purkaus (;


Vaan yhtä kaikki, tallillehan minä siis menin. Viimeistä kertaa taas keskiviikkona, voihan nyyhkis. Kuten ehkä arvata saattaa, oli mulla taas jälleen kerran Pomo. Tunnillamme myös Sakari, Vinski, Evita, Elvis ja Nikkis, Pompeli oli ollut ekalla tunnilla. Ja kuten ette voineet arvata alun vuodatuksesta, niin minähän en vaihteen vuoksi edes ollut pettynyt. En mä nyt innoissanikaan ollut, vähänhän tämä ponivalinta kyrsi. Mutta olin kuitenkin ihan positiivisin mielin, en pettynyt mikä kai on jo ihan hyvä alku.
Jutustelin ihmisten kanssa ja menin laittamaan sen mulkosilmäponin kuntoon. Kiukkupäivät jatkuvat vain, mikä ei muuten innosta minua yhtään lisää. Nyt Pomon pitäisi taktikoida, aloittaa taas Haliponi-päivät niin ehkä alkaisi Pompelikin muistuttaa taas sellaista mukavaa ja söpöstä ponia jolla on kiva mennä.
Vetäisin herraponin varusteisiin ja lähdettiin kentälle. Ja ah, kenttä oli vielä paremmassa kunnossa kuin eilen. Ihan hiekkaa, ihan pehmeää. Ihan mieltsiä :D

Pomo kentälle ja kiipesin kyytiin. Sekin oli tänään jotenkin ihan avutonta, tiedä häntä miksi. Sen jälkeen lähdimme kävelemään. Tai oikeammin matelemaan. Siis Pomo oli niin julmetun laiska, eikä se edes ajatellut lähtevänsä eteenpäin kun minä niin kauniisti pyysin. Pyysinkin sen jälkeen vähän vähemmän kauniisti, muttei silläkään ollut mitään vaikutusta matoilevaan poniin. Olin suorastaan yllättynyt kun sitä vauhtia ei löytynyt niin mitenkään ja hetken aikaa ihmeteltyäni päätin vain raa'asti ratsastaa laiskimusta eteenpäin. Jonkin aikaa sain pumpata pohkeilla ja maiskutella ja näpäytellä raipalla ja kun vihdoin poni lähti kävelemään reippaasti eteenpäin ilman jatkuvaa pumppausta, tunsin itseni suorastaan voittajaksi. Siitäs sait ponin pirulainen, njähnjäh.
Tehtiin siinä toki myös voltteja, joille poni lösähteli tietysti myös. Kun volteillakin työnsi ponia tarpeeksi useasti eteenpäin, alkoi se omatoiminen liikkuminenkin maistua. Haettiin asetusta ja kenties yllättäen löydettiinkin se ihan kohtalaisesti. Tuskin mitään upeaa läpiasettumista, mutta ainakin lärvi kääntyi sisälle ilman sen suurempia sirkustemppuja, joten olin ihan tyytyväinen. Ja tänäänkin poni tykkäsi kyttäillä ulos milloin missäkin. Sain aseteltua nokan sisälle ja korvat kääntyivät oikeaan osoitteeseen.
Eli lyhyesti sanottuna kyllä, olin varsin tyytyväinen alkukäynteihin heti kun saatiin ponin jalat liikkeelle.
Koitinpa myös istua hyvin, ja se tuntui oikein kivalta. Jotenkin tuntui että onnistuin istumaan suorassa ja kädet kulmassa ja niin syvällä satulassa (se johtunee kyllä eilisestä ilman satulaa menosta) Nämä hyvät ja hienot asiat tosin taisivat unohtua sitten myöhemmin, mutta ainakin alkukäynneissä yritin taas tapella itseni kanssa.

Aloiteltiin käynnistä väistätellen. Pitkillä sivuilla väistätettiin takaosaa sisälle.
Siis joo, viimeksi tuo onnistui jotenkin. Tänään se ei sitten onnistunut mitenkään. Pomo ei hidastanut, ei niin mitenkään. Ainoa mitä sain aikaiseksi oli ponin pää ylös ja ulos aidoista, mikä taas ei nyt ihan ollut tarkoituksena. Yritin kyllä, enkä edes masennellut tai mitään. Kovasta yrityksestä huolimatta en vain löytänyt mitään ja ehkä ponikin oli laiskimus ettei se nyt viitsinyt tehdä mitään kun en kunnolla osannut pyytää. Ainoa mitä me saatiin aikaiseksi oli minimaalinen hidastus ja ponin pää ulos. (että okei okei, nyt voin myöntää että ne väistöt menivät viimeksi hyvin. Pirullista etteivät ne tänään sujuneet, kuitenkin viimeksi mä masentelin ja tänään en ja ärsytys minun kanssani kun voi olla väistely Pomon kanssa niin vaikeaa.)

Jatkettiin sitten niin että tultiin aina keskihalkaisija ja siitä jatkettiin vuoronperään oikealle ja vasemmalle. Ja pitkillä sivuilla takapäätä sisään. Suora keskihalkaisija oli varsin kiva, sain ponin ihan mukavasti kävelemään ja pysyttiin suorassa ja käännyttiin vasta kun Marianne tuli siellä toisessa päässä vastaan. Sen sijaan väistöt jatkoivat epäonnistumistaan, ei siitä tullut mitään. Pari kertaa saatoin kuvitella että poni ehkä siirsi toista takajalkaansa vähän sisälle, mutta siihen se tosiaan jäikin.

Siirryttiin kevyt raviin ja jatkettiin samaa reittiä (tosin ilman väistöjä siis) Kevenneltiin vain tätä tietynlaista kahdeksikkoa. Ja voi kun voikaan rassata se tosiasia, etten mä tänäänkään saanut mitään tatsia siihen kevyt raviin. Siis kamalaahan se oli, yksinkertaisesti. Yritin ja hain, koitin saada ponia tuntumalle ja kääntää hyvin ja olla suorana ja mikään ei silti vaan lähtenyt. Siis koko ajan tuntui että poni meni niin irrallisena kuin olla ja voi, välistä sai melkein pelätä että jospa se lähtee menemään. Poni kääntyi erittäin alkeellisesti, välillä ei melkeenpä ollenkaan ja silloinkin kun se kääntyi olivat käännökset kökköjä. Ja siis koko ajan oli sellainen tunne että tehtävät iskevät liian nopeasti vastaan, ja tehtävillä mä todellakin tarkoitan niitä paria kulmaa jotka piti onnistua ratsastamaan.
Ei, kevyt ravi ei lähtenyt tänäänkään. Tää on just niin tätä, ärsyttää suunnattomasti kun ei saa sitä ravia toimimaan kun samaan aikaan muistelee jotain edeltävää tuntia jolloin ei ollut mitään ongelmia sen ravin kanssa. Pompeli on vaikea poni, autas armias jos saan sen kanssa yhden jutun toimimaan niin eikös sitten huku joku edellinen ja jos joskus menee vaikka ravi hyvin, niin sehän on ihan varma että se hukkuu ihan pian ja menee juuri tähän tyyliin. Uff, tässä on palloteltu vuoronperään kääntämisen, kevyt ravien, väistöjen, pysähdysten ja ties minkä kanssa. Eikä siltikään lähde oikein mikään. Mä todella odotan sitä päivää kun oivallan kaiken/Pomo on niin iloinen että vetelee voltteja, jolloin oikeasti kaikki onnistuu. (onhan niitäkin ollut, kaikki on onnistunut ainakin ihan tarpeeksi hyvin mulle. Ei nyt vaan täl haavaa)

Noh, Pompeli on vaikea, mutta kai minä jossain määrin uskon että ehkä mä jonain päivänä löydän sen ja sitten saan sen pysähtymään ja väistämään ja pysymään mukana. Siihen asti hakataan päätä seinään ja iloitaan näistä onnistumisista.
Otettiin pikkuisen käyntiä tähän väliin ja kai siinä sai huokaista helpotuksesta kun pääsi eroon tuosta kamalasta ravista.

Seuraavaksi jatkettiin siten, että nosteltiin keskihalkaisijalla laukkoja. Siitä suoralta, ilman aitojen tukea, ensin oikeaa laukkaa. Ja olihan siinä tarkoituksena ottaa harjoitusravia muualla, nostot oli tarkoitus tehdä harjoitusravista.
Kilttinä ihmisenä lähdin toki siihen raviin ja yritin. Ravi vaan ei lähtenyt, ei niin mitenkään. Siis Pompeli ei kääntynyt, ja sitten seilailtiin edes takaisin ja ties missä. Voihan plääh. Välillä tappelin kyllä asian kanssa ja sainkin muutamia onnistuneita voltteja, mutta aika pitkälti minäkin tyydyin vain kävelemään odotellessani vuoroani.
Ja ne oikean laukannostot sitten. Ensin tulin siihen harjoitusravissa ja yritin nostaa. Yrittämiseen se tosiaan jäi, ei sieltä laukkaa noussut vaan Pomo vain lisäili innokkaana ravia. Kokeilin useampaan otteeseen ja epäonnistuin joka kerta. Kerran sieltä nousi pari köpölaukka-askelta, mutta nekin väärää laukkaa. Multa alkoi mennä hermo koko touhuun (joo, se ennen tuntia ollut positiivisuuden ripe katosi mystisesti heti kun ravi alkoi, olkoot liian helppoa mutta helppo on välistä ihan kivakin, varsinkin kun tää ei nyt onnistu kun keskityn vääriin asioihin)

Multa meni pikkasen hermot ja olin täydellisen epätoivoinen itseni suhteen. Tosin en mä siinä kauaa ehtinyt epätoivoilla itseäni kun päätin että nyt poni saa luvan mennä ihan täydellisyyttä hipoen. Pistin poniotuksen menemään, käänsin joitakin volttejakin enkä yksinkertaisesti suostunut keskustelemaan siitä sopiiko se ponille vaiko ei. Se jotenkin auttoi, edelleen oli vähän kääntöongelmia eikä ihan onnistunut, mutta mun tappiomieliala vaihtui taisteluun. Päätin myös nostaa sen laukan sieltä. Saattoi olla että tulin käynnistä, koska en oikein saanut ravissa nostoa valmisteltua tarpeeksi. Tällä kertaa venkslasin pikkaisen ponin nokkaa oikealle, koitin saada sen puolityhjän vasemman ohjan vähän paremmalle tuntumalle ja sitten nostettiin se laukka, joka oli vielä kaiken lisäksi oikea. Puuh, me tehtiin se! Laukka oli rauhallista, minä istuin hyvin ja tämän jälkeen alettiin nostella vasenta laukkaa.

Vasen laukka oli huomattavasti helpompaa. Ensinnäkin mun fiilikset oli paremmat, poissa oli se "mikä on kun ei taidot riitä" ja aloin oikeastaan taas uskoa siihen että onnistutaan. Nyt otin ihan reteesti vaan, ja nostelin käynnistä (ja törttösin muiden edessä, buahaha) koska en halunnut pilata hyviä fiiliksiä vaikeuttamalla jo muutenkin vaikeaa asiaa. Muutama epäonnistunut nostonyritys tuohon joukkoon mahtui, mutta muuten saatiin monia oikein kivoja ja hyviä laukkapätkiä. Jos käynti oli kyllin etenevää niin poni nosti laukan hyvin, jokaisella kerralla sen pyydetyn vasemman laukankin jopa. No, pari vikaa nostoa nousivat vasta raipan näpäytyksen jälkeen, mutta nousivatpa kumminkin.
Laukkakin oli itsessään oikein kivaa. Istuin hyvin, ainoastaan jalat vammasivat kun mun piti niin suuresti keskittyä ohjaukseen ja kääntelyyn ;) Alkuun kääntelin aina ihan liian aikaisin siltä keskihalkaisijalta pois, koska siellä oli sellainen jäisen kohdan tapainen. Lopulta Mariannen valituksiin kyllästyneenä ratsastin sen viimeisen pätkän vähän pidemmälle. Olin kuitenkin huiman tyytyväinen jo ihan siihen, että poni kääntyi sieltä keskihalkaisijalta pois just silloin kun pyysin. Se ei oikonut sieltä, suunta oli oikea ja oikein kivaa. Laukan jälkeinen ravi pysyi jälleen mukavan rentona ja rauhallisena ja tunsin että näissä vasemman laukan nostoissa meille tuli kummallekin hyvä fiilis ja meininki, mikä oli oikein positiivista.

Sitten otettiin vielä loppuravit, ja yllättäen nämäkin olivat tosi positiiviset. Täysin eri fiilikset niihin alun raveihin verrattuna. Pompeli eteni oikein reippaasti ja kivasti eteenpäin. Se kääntyi tosi hyvin, pari uralla jäkittämistä tuli oikeaan kierrokseen. Tehtiin oikein isoja ympyröitä, koitin asetella vähän sisälle ja etsiä Pomollekin sitä rentoutta ja ajatusta eteenalas (niin, ajatusta. Elvis on tällä hetkellä ainoa jolle uskallan käytännössä sitä ohjaa päästää. Tämä on luottamuskysymys, heh) Ei sitä niin hyvin löytynyt, vain ihan pienen pieniä hetkiä jolloin poni tuntui rauhoittuvan alaspäin. Vaan no, ensimmäistä kertaa Pomon kanssa oikeasti yritin, yleensä tuo venyy omatoimisesti silloin kun haluaa.

Sitten loppukäynnit.
Siis olihan tässä kivoja kohtia. Vasempiin laukkoihin olin tyytyväinen ja tykkäsin tehtävästä hirmuisesti, se ei ruuhkautunut ja oli mukavan "vaikea" laukkatehtävä. Ja siis joo, ihan alkukäynnit ja loppuravit olivat mukavia. Mutta sitten oli tuota joka ei vaan lähtenyt. Ravit eivät menneet oikein mitenkään, väistöt eivät onnistuneet ja oikeat laukatkin vähän niin ja näin.
Toisaalta se on kuitenkin hyvä että tunti alkoi ja päättyi hyviin fiiliksiin. Mutta lievästihän tuo silti masensi. Jotenkin.
Vaan tosiaan, yritän olla positiivisempi. Pompelikaan ei säikkynyt mitään, oli nätisti koko ajan, mua ei jännittänyt. Nämähän ovat jo suuria saavutuksia vaikka ihan viime talveen verrattuna. Jotta ei pitäisi surra sitä ettei poni aina ihan lähde kunnolla. Eikä sitäkään etten pääse Elviksellä ikuna kuunaan (;

Keskelle sitten ja alas selästä. Ponin kanssa tultiin tällä kertaa perän pitäjänä, jäätiin oikein kauas edellä menevistä. Jouduin muutaman pysähdyksen sinne tekemään kun Pomo alkoi turhankin paljon tanssia tarhailevien hevosten mukaan, mutta muuten tultiin asiallisesti eikä saatu yhden yhtä kohtausta, vaikka oltiin ihan yssin ja pimiässä.
Varusteet pois ja ripeä ponin harjaus. Siitä vain korttia kirjaamaan ja kotia kohti.

Eilen oli mahtavat fiilikset ja hieno päivä. Tämä ei ollut niin mahtava, vaikka ihan kivasti menikin. Fiilikset kuitenkin uupuivat. Koitan keräillä fiiliksiä ja kai nyt täytyy antaa Mariannen kehitellä mulle "kiinnostavia" hevosia. Ja itse asiassa, munhan pitää nyt opetella ratsastamaan niillä niin tuhottoman hyvin, että sitten nekin on tylsiä, jolloin tylsä ei voi voittaa tylsää :D Tässähän se, mun positiivinen ajatus. Mä vaan opettelen ratsastamaan kaikilla hevosilla niin hyvin että niistä tulee tylsiä. Ihan helppo ja keveä tavoite, eikös totta :)

Hyvän mielen päivä

Todella. Tai ihan rehellisesti sanottuna päivä oli alkuun aivan kökkö. Kaikki oli huonosti ja pää särki ja kaiken kukkuraksi tuo tiekin on ihan jäässä. Kaikkialta! Melkeen puolet matkasta sai kävellä, jos pyöräili niin siellä meni heti nurin. Mäkin kaaduin varmaan kuusi kertaa (tai siis en kaatunut, olin niin ninja ja vain lensin kyydistä -> jaloilleni ja pyöräkin pysyi pystyssä. Sattui se silti ja oli aika pelottavaakin)

No, olipahan edes lämmintä. Mutta voi kurjuus noita teitä.
Pääsin mä kuitenkin tallille, vaikka matkaan menikin vähän enempi aikaa. Sitten menin iloisesti taulua lukemaan, sillä hei, meitä oli vain kolme! Jeah! Riemuni tosin hitusen laantui kun siellä luki taas vaihteeksi että Milla-Pomo, tunnilla myös Vinski ja Kaisa ja Pompeli oli tokalla tunnilla. Siis oikeasti, Elvis ei ole edes tunnilla, miksen siis voisi mennä sillä :D (Ja Elvis oli ollutkin vain sillä ekalla tunnilla, että senkin puolesta) Teinkin siis hurjan päätöksen ja päätin että minähän voisin mennä kertomaan nyyhkytarinoita mun surkeasta päivästä ja kysyä että jos olisi mitenkään mahdollista että pääsisin Pullan kyytiin.

Myönnän, kamala suunnitelma mutta epätoivon hetkinä on tehtävä epätoivoisia tekoja. Odottelin siellä nätisti että ihmiset vähän kaikkoaisivat, mutten ehtinyt edes ajatella Mariannelta kysymistä kun se jo täräytti mulle että "milläs sä haluisit ratsastaa? Mää ny kirjotin sinne Pomo, mut.." Ahaa :D Hieno päivä. Elviksellähän minä halusin ja Marianne sen minulle lupasikin. Upeaa! Tämän jälkeen olikin sitten iihan pakko kysäistä että voisinko mä sitten mennä kaiken lisäksi ilman satulaa.
"Miks?" ja taas sitä ilmeilyä joka antoi osoittaa ettei idea ole hyvä.
"Noku mä halun mennä Elviksellä ilman satulaa" Lupa tuli, kunhan teen kakkua jos putoan. Mikäs siinä, eihän Elvikseltä niinku voi pudota.

Laatumuokkaus, by minä. Kuva on Idalta.

Fiilikset olivatkin siis hetkessä katossa, kuinka iloinen voikaan pieni ihminen olla. Pitkästä aikaa pienen keltaisen selkään ilman satulaa, hih. Jutustelin siinä taas ihmisolentojen kanssa, harjailin rääpälettä pikkaisen ja lopulta kävin heittämässä suitset sen päähän. (ja taisin onnistua sotkemaan ne suitset vaikkei niissä ollut edes martingaalia. Skills)

Sitten lähdettiin reippahasti kipsuttelemaan kentälle. Kovin oli tie jäässä, ei se liukas kuitenkaan ollut mutta Elvis pisti vähän könkäten. Onneksi kenttä oli ihan mielettömän hienossa kunnossa tähän ilmaan nähden, se oli hiekkaa joka oli ehkä joistain kohdin hieman kovempaa. Hiekkaa yhtä kaikki.

Ystävällinen sielu punttasi minut selkään, ja puhdistettuani ponin takamuksen lähdettiin liikkeelle. Alkuun olin taas vähän jäykän ja jännittyneen oloinen, mutta sain rentouduttua ja istuttua "syvälle" ponin selkään melko nopeasti. Ja tuttuun tyyliini tuskastelin sen kokoaikaisen vinouden tunteen kanssa, voihan pöh.

Mutta joo, aloiteltiin alkukäynneillä. Päätin olla hurja ja mentiin ponin kanssa ihan sinne lyhyelle sivulle asti. Siellä Elvis pikkasen kyttäili ja oli vähän jännittyneen oloinen, mutta pysyi kuitenkin rauhallisena ja kai mä sen ajoittain sain keskittymään asiaankin. Alkukäynneissä poni oli harvinaisen lösö. En ihan saanut sitä liikkeelle, ehken ihan uskaltanut potkaistakaan kun satula uupui joten tyydyimme mateluvauhtiin. Tein voltteja ja hain sieltä nyt oikeasti sitä asetustakin ja onnistuin, vaikkei ollut satulaa ja jalat heiluivat kilometrejä pois ponista. Ja siis joo, hieman tuo poni tykkäsi katsella kaikkea. Minä asettelin päätä sisälle, välillä uloskin. Useimmiten sain keskittymiskyvyn ja korvat minuun, mutta aina Pullaponi ei aivan tajunnut ja vaikka minä mitä tein niin silti ne korvat sojottivat sinne pimeyteen. 

Täkin tais sieltä Idalta tulla

Lähdettiin käynnissä tekemään salmiakkikuviota. Marianne kysyi multa että arvaatko mitä kuviota me tehdään jos mä alan laittelemaan näitä tötsiä. Ei siinä tarvinnut tötsiä odotella, vaan saatoin heti vastata että salmiakkikuviota. Eli jälleen salmiakkikuviota ja aina tötsien jälkeen pysähdys ja osittainen takaosakäännös. Mä lähdin siitä heti tekemään ja annoin Mariannen selostaa tehtävää näille uusille ihmisille jotka eivät ole tätä vielä tehneet. 

Tehtävä lähti heti alkuun toimimaan kyllä tosi kivasti. Poni oli tosiaan pikkasen hitaan puoleinen, mutta jos se unohdetaan niin meni oikein hyvin. Elvis pysähtyi varsin nätisti ja ensimmäisestä käännöksestä alkaen se risti jalkansa ja pysyi paikoillaan. Siis ainoa pieni vika oli se, että käännyttiin vähän liikaakin ja kaula kääntyi turhan paljon, jonka takia suorilla linjoilla poni oli vähän sisälle asettunut ja kulki muutenkin liikaa sisällä. Muuten kuitenkin todella hyvä, ristiaskeleet olivat selviä ja homma vaan toimi kivasti. Jonkin aikaa kun oltiin tehty, niin sitten tuo lähtikin vähän menemään huonommin. Poni oli laiskimus ja pysähdykset alkoivat vähän venähtää. Etuosaa siirtävä pohje ei enää mennyt niin hyvin läpi ja koko tehtävä muuttui vähän purukumimaiseksi - kyllä poni teki, mutta kaikki oli niin löysää ja hidastettua ettei paremmasta väliä. Sen takia jätinkin pysähdykset pois ja tein suoraan käynnistä. Ratsastin Elvistä vähän eteenpäin ja koitin pitää sen aktiivisempana läpi käännöksen. Tämä helpotti aika paljon, käännökset alkoivat muistuttaa taas enemmän takaosakäännöksiä. Muutamia todella hyviä käännöksiäkin tuli, osa sitten oli lähempänä normaalia käännöstä. Tein vielä lopuksi vähän vuorotellen, välillä pysähdyksestä ja välillä käynnistä jottei poni tekisi automaatilla. Nyt pysähdykset olivat vähän venähtäneitä, mutta poni kääntyi kivasti ja risti kinttunsa nätisti. Ja minäkin istuin hyvin, heh.

Tehtiin toiseen suuntaan jokunen, taisi olla oikea kierros tämä. Poni tuntui katoavan ulko-ohjalta ja pääkin nousi sen verran ylös, että mun oli pakko välillä tehdä voltteja ja asetella. Nyt huomaa todella hyvin kuinka epämiellyttävää on ratsastaa jos hevonen katoaa ulko-ohjalta, tulee harvinaisen orpo olo. Muutamien volttien ja pienen rauhoittelun jälkeen poni löytyi taas molempien ohjien päähän ja löytyi ehkä sellainen hieman pyöreämpi mallikin. Kuitenkin väittäisin ettei se tänään mennyt niin pyöreänä ja niin rentona mitä satulan kanssa välillä löytyy, että tiedä häntä oliko syy päivässä vai satulattomuudessa. Vaan ei sen niin väliä, ihan hyvä poni kuitenkin oli, ohjalla aika pitkälti ja pysyi tuo vähän rennommin taas. Oli ihan vaan noita hetkittäisiä "pää pystyyn ja hanat auki"-kohtauksia.

Sitten lähdettiin kevyt raviin, tosin minä laiskana ihmisenä luovuin taas keventelystä, ja jäätiin siihen isolle keskiympyrälle. Alkuun poni oli ravissakin vähän ehkä hitaan puoleinen, kuitenkin paljon etenevämpi kuin käynnissä. Se vaan että vähän volteilla vauhti katosi eikä oikein tullut vauhtia kun pyysin. Alkuun annoin hieman olla ja tunnustelin ravia ihan rauhassa, mutta kyllä mä sieltä sitten vähän sitä vauhtiakin hain meille. Lopuksi Elvis kulkikin reippaammin, ajoittain tosin pikkasen liiankin reippaasti. Tein siinä rauhaksiin voltteja, asettelin ponia, koitin saada sen keskittymään minuun ja pysymään rennon rauhallisena. Pulla nyt yritti melkein koko ajan juosta siinä ympyrällä ulospäin asettuneena, mutta kun nyt oikein pyysin ja tein töitä niin kyllä se nokka kääntyi sieltä myös sisälle päin. 

Ja tämän lisäksi tietenkin koitin istua koko ajan suorana ja rentona. Alkuun oli muutamia kohtia kun mä vähän lähdin irtoamaan sieltä selästä, mutta kun pääsin oikein vauhtiin niin kyllä mä pysyin siellä selässä niin hyvin että olin varsin tyytyväinen suoritukseeni. Ja toki Elviskin sai jonkun kohtauksen. En oikein tiedä, ravattiin rauhassa ja sitten poni yllättäen hypähtää ikään kuin alaspäin. Se rauhoittui yhtä nopeasti kuin katosikin, ja mäkin vain horjahdin eteenpäin, joten ei mitään dramaattisempaa (eikä kakkuja) Mutta siis joo, Elvis katsokaas tiesi etten mä putoa tuollaisesta, sen takia se teki sen (;

Välikäynnit ja päästettiin vähän ohjaa.

Välikäyntien jälkeen jatkettiin harjoitusravilla. Ihan vaan ravia ja pitkillä sivuilla käyntiin siirtymät. Lähdin siitä iloisesti raviin, ja suunnilleen heti sen siirtymän perään Elvis otti pari askelta laukkaa. Kaisa oli intoutunut liikaa ja oli vähän turhankin reipas meidän takana. Tämän jälkeen poni kävi vähän kierroksilla ja oli kovin innokkaana menossa. Mikäs siinä, pruuasin ja tein voltteja, mutta toisaalta annoin ponin myös edetä kun vaan tahti pysyi järjellisenä. 

Ravissa poni olikin siis ihan okei, mitä nyt liian reipas ajoittain. Oikeastaanhan ravin ainoa ongelma oli ponin kyttäily, joka ikisessä kulmassa piti tsiikailla ulos. Mä siinä sitten tappelin ja tahkosin ja koitin saada ponin asettumaan - Elvis kun tykkäsi muuttaa asetuksen sisälle puskemiseksi. Joissain kulmissa asetuttiin ihan nätisti, joissain pungettiin vain sisälle kipitellen. Kai se siinä loppua kohden alkoi pysyä paremmin reitillä ja asettui vain naamastaan. 

Siirtymät sitten taas olivat ihan kivoja. Tällä kertaa suurin ongelma oli käyntiin siirtyminen, se kun oli joka kerta todella venynyt. Yritin aloittaa ajoissa sen pidättelyn ja valmistella ja silti sain ponin vasta jokunen metri oikean paikan jälkeen käyntiin. Välistä poni huijasi minua ja käynnin sijaan töpsötteli ihan hidasta ravia. Tosin näiden hyvä puoli oli kyllä se, että ainakin minä istuin käyntiin siirtymässä. Mähän olen aika usein käyntiin siirtymissä nojaillut eteen ja koittanut nousta ylös jos ilman satulaa olen mennyt, joten ehdottoman positiivista että pystyin ilman ongelmia istumaan alhaalla ja oikeasti siellä selässä läpi siirtymän. Käynti oli aina varsin hyvää ja ihan aktiivista, siihen olin oikein tyytyväinen. Ja raviin siirtymät onnistuivat hirmu nätisti. Ensin oli vähän löysempää, mutta kun Marianne muistutti kallistamaan lantion mukaan niin sittenhän se lähti. Jos muistin istunnalla kallistua mukaan, niin ponihan lähti ekalla pyynnöllä siihen raviin. Hienoa :)

Lopuksi otettiin vielä loppuraveja muutama kierros. Jäin taas pyörimään keskiympyrälle sillä halusin kokeilla löydänkö sitä eteenalastautumista myös ilman satulaa. Ja siis olihan se vaikeampaa. Elvis kipsutti pikkasen liian reippaasti jonka takia se pääsi myös nousemaan ylös turhan jännittyneenä. Koitin siinä asetella ja etsiä rauhallisempaa tahtia. Siis oli siinä hetkiä. Hetkittäin poni rentoutui ja pyöristyi ja ainakin ajatteli eteenalas. Ja kyllä mä päästin pikkasen sitä ohjaa ja pysyttiin silti hengissä. Että ei tää nyt toki mitään eteenalas-ratsastusta ollut tällä kertaa, eikä niin rentoa ja hyvää kuin satulan kanssa. Kuitenkin pystyin (ja ennen kaikkea uskalsin) päästää ohjaa pikkasen ja saatiin pari hetkeä jolloin poni oli rento ja alhaalla. Olen ihan tyytyväinen.

Tosin siis Marianne alko sieltä huutelemaan että se on niin tylsää kun mä meen Elviksellä. Pöh :D

Jäätiin sitten käyntiin ja loppukäynnit.

Marianne tuli meille sitten valittamaan että on se vaan niin tylsää, niin tylsää. Siis boring! Kuulemma Elvis on niin tylsä etten mä saa enää ikinä edes mennä sillä, heh. Kerroin mä toki Mariannelle ettei tämä ole mitenkään tylsää, niin vähän mä olen sillä mennyt nyt, en mitään kuukausia putkeen. Mutta ainakin nyt selvisi miksei Marianne ole ponia mulle laittanut. Se On Liian Tylsä! Olen täysin eri mieltä, Pullahan on tällä hetkellä mitä kiehtovin poni.

No, minä olin tyytyväinen, enkä edes tylsistynyt. Varsin mainiot fiilikset tästä tuli, Pullaponilla ilman satulaa, khih :) Enkä päässyt edes kakkusia leipomaan. 

Mutta tosiaan, minä olin hyvä ja onnistuin hyvin. Poni oli varsin hieno. Vähän tää oli huonompaa kuin satulan kanssa, niinkuin ponin osalta, muttei ollenkaan huono kuitenkaan. Ja siis olin vain kovin iloinen, hih. Hieno päivähän tämä lopulta oli.

Keskelle siis ja alas pienen kellertävän selästä. Ja sitten siinä iski kuulkaas järkytys. Siinä ponia katsellessani olin vallan hämmentynyt. Ponilla oli kuolasuu. 

Elvis kuolasi. Olen hämmentynyt. Olin hämmentynyt, jottei vaihdettaisi aikamuotoa. Wau.

Paljon olen sillä ratsastanut ja nyt on ollut niin uskomatonta kehitystä ja kaikkea. Mutta ihan oikeasti mä en muista ikinä nähneeni että poni olisi kuolannut. (Tätä puoltaa se, että poni näytti tosiaan oudolta vaahdot suupielissä. Ja oli sitä turpahihnassakin. Ihan vähän, mutta kuitenkin) En ikinä. Tämä oli eka kerta. (tosin en toki ole kyylinyt ponin suuta kun joku muu on sillä ratsastanut, että vain mun aikaansaannoksista puhun nyt) 

Olin hyvin otettu ja hyvin hämilläni ja siis ihan älytöntä. Älytöntä kuinka coolilta voikaan tuntua se, kun huomaa ponin kuolanneen ekaa kertaa :D 

Vaan oikeasti. Sehän kuitenkin on hyvä juttu, kuolasuu. Olen suunnattoman yllättynyt että se kuolasi just nyt, just tällä kerralla joka ei kuitenkaan ollut muuten niin hyvän tuntuinen, kun se oli kuitenkin pikkasen jännittyneempi. Ja just nyt, kun tuntui että mun asettelu on ihan liian suurta ja kun tuntui että kädet ovat ihan väärin. Kaikista näistä hyvistä ja rennoista kerroista.. just tällä kertaa. No, olihan se hyvä tänäänkin, satulan puuttuminen vähän vaikeutti. Mielenkiintoista. (kävin vielä tarkistamassa, katsoin mun kuvia. Kovin kuiva suu, jossain oli ehkä just sen kuolaimen kohdalla jotain pientä. Mutta ei kuitenkaan tollasta, että se olisi oikeasti kuolannut)

Heh, siis en mää tiiä. Mut jotenkin hienot fiilikset tämän johdosta. Poni kuolasi, damn! (sitten se kuitenkin tyyliin ajatteli porkkanapeltoja tai jotain) Pieniä askelia, pientä kehitystä. Koko ajan tulee näitä uusia, mutta todella hienoja asioita. Nyt poni kuolasi ekaa kertaa, viimeksi sain päästettyä ohjaa pari stopparin väliä ja sitä edeltävä asia oli se, että vihdoin poni tuntui pyöristyvän edes hieman minun ansiostani. Ihan mielettömiä saavutuksia näihin muutamiin kertoihin jotka olen Elviksellä nyt mennyt. Näin me mennään, pienillä köpöaskelilla aina vain lähemmäs sitä, että jos se mun ratsuni alkaisi vaikka jonain päivänä kulkemaan oikeasti oikein päin ja olisi tyytyväinen ja rento ja kaikkea. 

Mutta nämä ovat välietappeja. Ja voi hitsit mä olen niin fiiliksissä poni kuolasuusta :D 

Lähdettiin siis kuolanaaman kanssa talliin jonne käveltiin ihan rauhallisesti ja tyytyväisinä. Otin suitset pois ja harjailin ponin pikaisesti pois. Sitten martingaalin kiinnitysoperaatio, kortin kirjaus ja fiilistelyä myös Mariannelle "poni kuolasi!" Jaa-a ja kyllä tuo sanoi vain kiusanneensa minua. Vaikka taitaa se silti olla sitä mieltä että Elvis on tylsä. Eikös tylsä silti ole välillä kiva. Enkä mä tajua miten se voi tylsistyä kun se kattoo näitä mun mahtavia harppauksia eteenpäin (;

(Ei liity aiheeseen, mutta heh. Tota muokattua kuvaa etsiessäni löysin tämän enkä muistanut yhtään. Siis tää on nopea opetuskuva serkulle "näin muokkaat gimpillä" joten tarkoituksella vähän tuommoinen. Mutta huomatkaa että oon jediritari)