Sen tammikuun (22. päivä) jälkeen oli parin kuukauden tauko, sitten jokusen kuukauden sairasloma. Sitten minä olin se ensimmäinen onnekas joka ponin kyytiin pääsi (olisin ollut siis niin katkera jollen olisi päässyt) ja silloin pääsin toisen kerran heti perään. Vaan miten tässä sen jälkeen, oon päässyt muutaman kerran ja nekin tuollaisia yksittäisiä kertoja. Ja jos lasketaan prosenttiosuudet vielä siitä kuinka suurella todennäköisyydellä on kenttäkin ollut kehnommassa kunnossa.
Siis mä olen ollut pettynyt. Se on vähän harmillinen tunne, koska toisaalta tuntuu että ratsastuskin menee vähän huonommin kun keskityn pettymään kaikkeen. Ja siis kun vaan niin.. Mä niin haluaisin mennä ponilla muutaman kerran peräkkäin. Siis edes muutaman. Mieluiten toki niin monta kertaa että kyllästyn, mutta se muutamakin kerta riittäisi. Että pääsisi oikeasti fiilistelemään sitä hienoutta joka Elviksessä tällä hetkellä on.
Vaan eipä näy, Marianne pitää liikaa muista hevosista. Toisaaltahan mä en nyt jaksaisi taas valittaa että voisinko päästä Elvis-ponilla tuon muutaman kerran peräkanaa. Tosiasia kuitenkin on se, etten mä ole tässä viime aikoina muuta kuin valittanut -> Evitasta ja Pompeliin kyllästyin. Että kai mä tässä nyt keskityn toivomaan parasta ja masentumaan. Tuskallista on joo, mutta..
Ensi viikolla on viimeinen kaksi kertaa viikkoon ratsastuskin, sitten pitää lopettaa. Huoh. Sitten tulee joulutauot. Huoh. Sitten tulee se kevät, ihana-kamala kevät jonka tapahtumista en oikeastaan tiedä vielä yhtään.
En tiedä sitten. Ehkä mä keskityn itkeskelemään itsekseni tässä, toivon että kenties Marianne honaisi ihan itse. Mikäli ei siltä näytä, niin ehkä mä menen taas inisemään. Voisin samalla kertoa nyyhkytarinoita joiden ansiosta se antaa mun mennä Pullalla edes pari kertaa.
(Ja toki tässä kaikkein tärkein syy ja asia minkä takia mun pitää päästä Elviksellä lähiaikoina on se, että mä haluan mennä sillä ilman satulaa. Siis tämä valaistuminen. Elvis on niin luotettava, niin tuttu ja se fiilis kuinka erilaiselta kaikki tuntuu taukoa edeltävään aikaan verrattuna. Mun on pakko päästä kokemaan myös tuo ilman satulaa keepoilu. Oikeasti)
Jeps, tiedän. Valivali ;) Mutta tämä on hirveää, tämä pettyminen. Kaipa tässä koittaa sitten hyväksyä tosiasian etten koskaan pääse Elviksellä, ehkä se sitten helpottaa.
Tallille siis kuitenkin, suurine suunnitelmineni. Ja suurine pettymyksineni kun siellä taulussa luki mun kohdalla Pomo/Roosa, tunnilla myös Elvis, Nikkis, Vinski ja Evita. Pompeli oli ollut ekalla tunnilla, Roosa ei millään.
Olen niin iso ja lihava, tarvin tuplahevosvoimat ruhoni liikuttamiseen, kheh. Mutta täytyy sanoa että ihan kivaa tämäkin, pääsinpä oikein valikoimaan ratsuni. Sekunnin murto-osan mä ajattelin hakevani sen aasin tarhasta ja kokeilevani että miten mahtaa tänään käydä. Olin kuitenkin järkevä ja päätin ottaa sen Pomon. Että tässä oli se pitkä tauko ponista, huimat kaksi kertaa. Mutta tosiaan, ei siitä Roosasta olisi tullut eilistä parempaa ja halusin töpötellä helppoa laukkaa menemään kun kenttä oli edelleen tosi kivassa kunnossa.
Kävin harjaamassa Pomoa pikkaisen ja se oli taas niin säteilevällä tuulella ettei ole todellistakaan. Mikään ei taaskaan käynyt ja kaikki oli päin huonosti. Heitin julmasti hepsun varusteisiin ja sitten lähdettiin kiiruhtamaan kentälle. Kiipesin selkään jälleen väärältä puolelta, koska ajattelin ryhtyä suoraksi, ja sitten lähdettiin kävelemään. Suoraksi ryhtymiseni tosin feilasi pahasti, Pompelin jalustinhihnat olivat edelleen puolen reiän erolla joten koko ajan toinen jalustin oli lyhyempi kuin toinen. Sen lisäksi vielä itse istuin paino oikealla ja koko kroppa vääntyneenä vasemmalle. Olenkin tässä miettinyt että kumpi pitää paikkaansa, joko minä nykyään havainnon paremmin istumiseni ja suoruuteni ja silloin aiemmin kun kuvittelin olevani suora niin olinkin vino TAI sitten minä olen vinoutunut aikaisemmasta
No joo, vinous on ikuisuusongelma. Haluan sellasen mekaanisen hevosen joka rääkyisi mulle sitten koko ajan miten vinona olen. Se voisi nimittäin jo oikeasti auttaa.
Vaan tosiaan, aloiteltiin siinä alkukäynneillä. Käveltiin rauhassa vähän uran sisäpuolella, minä ratsastin Pompelia vähän eteenpäin ja tehtiin voltteja. Poni oli hivenen hitaan puoleinen, mutta kun uskaltauduin käskemään niin kyllä se askel lähti ihan kivasti keinumaan. Varmasti olisi voinut vielä lisää pyytää jotta olisi saanut sitä oikeaa liikettä, mutta meille riitti tuo mukavan reipas ja keinahteleva käynti. Volteille Pomo kääntyi varsin kivasti, pohje meni paremmin läpi verrattuna niihin muutamiin tunteihin kun koko poni vain valuu ohi apujen. Ajoittain se meinasi kyllä taas kadota ja kävellä läpi pohkeen, mutta sain sen sieltä takaisin ja muuten Pomo kuunteli pohjetta varsin kiltisti. Siinä koitin taas keskittyä käsien kiinni pitämiseen ja kyynerpääkulmaan, tosin välistä masentelin omaa surkeuttani niin pahasti että jäin vain kökkimään sinne kädet ojossa. Ja jälleen keskityttiin siihen että poni keskittyisi minuun. Pomo katseli taas kovinkin kiinnostuneena kun asettelin päätä sitten pois mielenkiintoisista kohteista ja koitin hakea asetusta läpi volteillekin. Asetuksen läpivienti epäonnistui karkeasti, mutta korvat kääntyivät sentään suurimman osan ajasta minua päin, joten olin ihan tyytyväinen.
Sitten siirryttiin kevyt raviin. Se oli kamalaa. En edes tajua mikä siinä meni niin pahasti vikaan, mutta tosiaan Pomo ei meinannut siirtyä raviin vaan käveli lähinnä päin aitoja. Minä kärvistelin kyydissä ja koitin pelastaa jalkani aidoista. Lopulta päästiin toki yhteisymmärrykseen ja ravi lähti sujumaan paremmin, mutta hyväksi se ravi kyllä muuttunut niin missään välissä. Pomo oli hidas ja lösö ja meinasi hidastella. Kääntäminen oli hilppasen hankalaa, kääntyi kyllä mutta välillä se oli sellasta kädenvääntöä ja pohkeen läpi juoksemista että huhhei. Mun keventely lähenteli vinouden multihuipentumaa ja kaikki oli vain pielessä. Mäkin näin koko ajan sieluni silmin että nyt se ponikin lähtee menemään kun en vaan saanut mitään otetta koko ponista. Onneksi keventelyt loptettiin parin tuskallisen kierroksen jälkeen ja keskityttiin väistöihin. (itseasiassa kevyt raveissa sai ottaa lyhyitä väistöjä. Kertaalleen kokeilin, ihan piruuttaan, ja olin suunnattoman yllättynyt kun ainakin omasta mielestäni sain Pompelin väistämään takaisin uralle. Enempää en kehdannut kokeillakaan, ravikin meni niin huonosti)
Käynnissä otettiin siis takapäänväistätyksiä. Pitkillä sivuilla takapäätä sisälle, ei sen ihmeempää. Hieman epäilytti tuleeko tämä onnistumaan, mutta koitin pitää ne kevään onnistuneet kaksi väistöaskelta mielessä ja lähdin kokeilemaan, ilman kokoaikaista ininää itselleni siitä kuinka en osaa väistää Pomolla kun en saa sitä hiljentämään.
Vaikeaahan se oli. Todella vaikeaa. Kaikkeni yritin, mutta ponilta kääntyi vain pää ja välistä ehkä hiihdeltiin altakin ja oli hankalaa. Mutta sieltä tuli myös pari onnistumista, jotka todella lämmittivät mieltä. Mä sain Pomo hidastamaan, sain sen takapään sisälle. Itse tunsin onnistuneeni ja Mariannekin oli näihin onnistumisiin tyytyväinen. Jes :) Oikeastaan mä en tunnilla pitänyt sitä edes mitenkään ihmeellisenä, mutta jos nyt ajatellaan että keväällä tuli se kaksi takapäänsiirtoaskelta, ja sen lisäksi ei ole tullut paljon yhtään mitään. Eli tämähän oli ihan mieletön tunti, sain muutamia väistätyshetkiä jotka olivat jopa muutaman askeleen pituisia. Ihan parhaimmistoa näin Pomon kanssa siis.
Käveltiin hieman välikäyntejä ennen laukkoja.
Laukkaa sai ottaa ihan vapaasti, jee :D Minä aloittelin sieltä heti, jännityin vähän jonka takia Pomokin jännittyi ja lähti vähän hiihtelemään pää pystyssä. Valmistelin laukan pienellä voltilla ja rauhoituin itse. Laukka nousi hienosti heti ekalla yrityksellä ja sitten me mentiin kuin länkkärit!
Joo, tosiasiassa laukka oli harvinaisen matelevaa ja vähän könkköä, ei oikein lähtenyt pyörimään. Istuin kuitenkin satulassa kivasti ja laukka nyt pysyi yllä niin pitkään kuin halusin, joten koitin vain varoen ja vaivihkaa ratsastaa ponia vähän eteenpäin jotta laukkakin paranisi.
Otettiin pari nostoa tähän suuntaan. Mä istuin hyvin, laukka oli kökköä lähes koko ajan. Ja keskityin suuresti noihin siirtymiin, istuin ihan kivasti niissäkin. Ja tosiaan, siirryttiin kun minä halusin, ei silloin kun poni halusi.
Otettiin toiseenkin suuntaan pikkasen laukkaa. Tähän suuntaan laukka eteni hiukan paremmin ja oli siten parempaa. Ja siis mä nyt päätin tähän vasempaan kierrokseen ottaa vähän ympyröitä. Tai kun kaikki ruuhkautuivat vaikka laukkaa sai ottaa kaikkialla, ja minä en sitten tokikaan jaksanut jonotella, joten menin siihen kentän keskelle pyörimään ja nostelin siitä sitten jokusen laukan ja kääntelin ponia keskiympyrälle parhaani mukaan. Istuminen falskasi ympyrällä aika pahasti ja ponikaan ei ihan meinannut kääntyä. Sain kuitenkin pari ympyrää onnistumaan ja ponikin oli varsin asiallinen.
Sitten otettiin loppukäynnit.
Marianne oli sitä mieltä että laukka oli meidän juttumme. Hmm, ehkä mä rupeankin laukkaratsastajaksi (jos tekisin kaikkea sitä mitä olen keksinyt tässä elämäni aikana, niin eipä olisi ainakaan tylsä loppuelämä)
Joo, siis eihän tuo tänäänkään ihan lähtenyt. Pompeli on vähän tuollainen poni, että minä onnistun aina hukkaamaan sen jos on taukoa. Tosin välillä hukkaan sen myös ilman taukoa, että kai se kertoo siitä etten kuitenkaan niin paljon ole sillä mennyt että sen olisin tosissani vielä löytänyt. Kokonaisuutta voi hyvinkin kuvailla tuolla "ei tänään lähtenyt" Kuitenkin tässä oli ihan kivojakin juttuja, saatiin parit väistöaskeleet irtoamaan (edistys se on pienikin edistys) laukka oli ihan ookoo vaikka vähän könkköä olikin, ja ponikin oli asiallinen ja rauhallinen. Mä kun kerkesin jo pelästyä että nyt taannuttiin takaisin siihen aikaan kun harjoitusravia en kyennyt Pomolla menemään kun se aina vain juoksi hulluna alta. Alkoi vaan siinä ravin kökköydessä tuntua siltä. Mutta siis joo, varsin kiva tunti. Fiilikset kuitenkin olivat kokonaisuudessa huonot, koska pettymys.
Keskelle ja alas selästä. Sitten lähdettiin talliin ja parin pysähdyksen avulla poni pysyi jälleen nahoissaan. Harjailin herraskaisen ripeästi ja kävin kirjaamassa kortin (ja huokailin mahdollisimman pitkään ja syvään, kheh. Olen hauskanen. Ja itse asiassa olen jo pääsemässä tämän surkeuden yli, ainakin tällä hetkellä :D)
Sitten minä lähdin kotiin päin. Ensi viikko on viimeinen tällainen, sitten alkaa jälleen se lohduton kerta viikkoon räpistely. Kun vaan pysyttäisiin edes tällä tasolla, ettei tulisi sellaista nuutumiskautta ainakaan heti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti