Tarvitsemme suklaamuroja

Uskokaa tai älkää, mulla oli hirmusen hieno otsikko. Unohdin sen ja nyt kun koitin miettiä sitä niin ainoa ajatus oli nuo suklaamurot. Ne on kyllä ihan hyviä :/
Asiasta kolmanteentuhanteen (näyttökertoja on muuten yhtä vaille näin paljon, ja tässähän ne nousee kun porukka käy dislikees ;) ) Tänään siis tallilla olin! Jee. Vielä kun pikkasen jatketaan niin todetaan että tsiisus, nyt on tammikuu, melkeen helmikuu ja tuolla on ihan luistinratakelejä. On se ny kumma. Joo, okei. Oli kauheen kivaa kun oli lämmin ja pysty menee syksytakissakin ja jee. Mutta SILTI, ihan vois periaatteen vuoksi olla talvi talvena (tai oikeestaan talvi sais olla talvena sit ku se alkaa, eiku. Tai siis viime vuotinen talvi joka alko vasta tammikuussa oli kiva) ja sit ku kevät tulee niin lumet vois sulaa sormia napsauttamalla ja avot, olis hienoa.
Vielä jos jaksetaan jatkaa aiheesta luisumista niin hertsileijaa, huomenna autokoulua ja sitten maanantaina. Ja maanantaina on viiminen teoria ja eka ajo. Iiks, en kestä :D Ajan auton puuta päin, vaikka ollaankin Turussa ja näin ekalla kerralla vaan tyyliin parkkipaikalla. Mä onnistun varmaan silti, heh.
"Sinä tarjosit salmiakkia, minä olin hölmö panin peliin koko elämän" Ahh, rakkaasta luokastamme on jotain apua, ihana ihana laulu ja mä niin itken ja heh. En ihan, melkeen.

Nyt jos aloitetaan.
Eli tallille tuossa kovin lämpimässä ja valitettavan sateisessa säässä. Lukaisin taulun ja jee jee, mulla oli Pomo! Tunnilla myös Salli, Evita, Roosa ja Lelliina. Hui kauhistus :D Olin aivan järkyttynyt kun mulla oli paha ja ilkeä Pomo, mutta toisaalta olin kovin innoissani. Mä oon niin pitkään halunnu Pomolla mennä ku viime kerrasta on niin kauan aikaa. Ja sitä paitsi, mä oon menny niin paljon Elviksellä. Vaikken nyt ookkaan masennussuossa kun poni on tylsä, niin onhan se nyt silti kiva mennä jollain muulla kuin Elvis-pullalla. Niin, ja Evita muumilla, heh. Vaikkakin oon menny sillä vaan kahesti. Mut en nyt ihan lähiaikoina muista muilla menneeni kuin noilla.

Menin sitten hakemaan Pompeloisen tarhasta, se kun oli vain minun kanssani. Tämä tarhasta haku muodostuikin aika vaikeaksi. Kun menin portille, niin arvon ryttynaamat tulivat niin iloisina ja korvat hörössä vastaan. Ihan kiva, mä ajattelin että ne paloittelevat mut yhteistuumin. Mutta ongelma oli se, että autoja vaan ajeli. Siis kaikkien oli just nyt ja ihan heti ajeltava, joten me sitten seistiin ja odoteltiin kun karavaani kulki. Pomo kyllästyi ja koitti oikein taktisesti luikerrella portin ali talliin ja Nikkis yritti hivuttautua mahdollisimman lähelle jotta pääsisi kivasti meidän kanssamme talliin.
Lopulta autoletka loppui ja lähdimme kiireen vilkkaa kohti tallia. Onnistuin pitämään toisen ponin aitojen sisäpuolella ja Pomokin kulki niin kiltisti talliin. Harjailin sitä ja taas oli niin kovin inhottavaa, masun harjaus oli tyhmää eikä jalkojakaan oikein voinut harjata. Saatika pää, sekin oli tosi tyhmää. Siinä sitten kokeiltiin että kuinka kivasti kumahtaa jos iskee päänsä päin karsinanseinää ennen kuin suvaittiin antaa se pää harjattavaksi hampaiden sijasta. Toiselta puolelta onnistui sitten päänharjauskin kuin kiltiltä ponilta ainakin. (:
Iskin pienen karvamadon varusteisiin ja sitten lähdettiin kentälle. Mua jännitti että jännittääkö mua mennä Pomolla, mutta loppujen lopuksi Pomo käyttäytyi koko ajan niin kiltisti että muakaan ei edes jännittänyt.

Mentiin kentälle ja kiipesin ponin kyytiin. Sitten käveltiin ja lopulta saatiin Marianne kiristämään vyö, joka oli olemattoman löysällä. Tai kuten Marianne totesi "pyörähtää koko satula ympäri jos poni nyt vetää rodeot" Niin, jos nyt niin pessimistisesti asian haluaa ajatella.
Lähdettiin kävelemään ihan kunnolla noita alkukäyntejä. Marianne antoi meille ajattelutehtävän "tehkää väistöjä ja miettikää niitä tehtäviä" Kovin oli monimuotoisesti tulkittava ohje, mutta yritin sitten miettiä väistön syvintä olemusta ja miten voisin väistätellä ponia.

(aika mieltsi istunta :D Ei se niin nuukaa)

Ensin kuitenkin kävelin vaan ohjat pitkinä, halusin että poni saa vähän kävellä kun se vasta tunnillekin tuli. Mikä oli ärsyttävintä? Se että poni oli niin lahna! Se mateli niin hitaasti kuin vain kykeni ja mä olin silleen että wou, voikin olla löllö poni. Kai mä jossain määrin yritin sitten saada Pompelin hieman reippaampaan käyntiin mutta oli se niin kulttuurishokki. Jotenkin en uskaltanut käskeä koska tuntui niin oudolta ettei poni kävellyt tarpeeksi reippaasti tai jotain. Koitin pyytää ihan pienesti ja keveästi arvon herraa liikkumaan, mutta poni vain meni ja mateli ja mä sitten koitin elellä iloisessa satumaassani "kyl se varmaan menee vähän reippaammin" auts.
Tehtiin vähän voltteja ja alkuun oli kauhean vaikeaa. Pomo kääntyi joo, mutta oli se sellasta säätämistä. Kun sitten lopulta keräilin ohjaa vähän käteen alkoi ponikin kääntyä kun sain sitä ulko-ohjaa vähän tuntumalle. Oli se kääntäminen vaan ihan kamalaa kun poni kulki silleen kaula suorana ja kääntyi ihan pökkelönä ja koko poni oli niin epätasainen ohjan päähän, ja sitten ku mäkään en osannut tehdä mitään kun olin sen verran hukassa sen koko ponin kanssa :D Tauko, tauko sen teettää.
Lähdin sitten kokeilemaan niitä väistöjäkin, se tosiasia takaraivossa jyskyttäen että ei se poni mitään väistä.

Aloitin väistökokeiluni niin, että käänsin Pomon ennen pitkää sivua ja sitten koitin väistättää sen uralle. Käytännössä se meni niin, että Pomo löntysti niin hitaasti ja kun koitin väistättää ei se liikkunut oikein mihinkään ja lopulta päästiin uralle siihen tuttuun ja turvalliseen lapa edellä kävelyä -tyyliin. Ja näin se vaan meni. Kun menee Pomolla tulee ainakin näin ryminällä alas että perhana, väistää en osaa vahingossakaan.
Lopulta kyllästyin tähän pään seinään hakkaamiseen ja koitin pari kertaa väistättää pelkkää takapäätä pois uralta. Sanotaanko että se tuntui paremmalta, mutta tuskin toimi lainkaan niinkuin piti. Ainakin tuntui paremmalta. Mariannekin palasi ja aloiteltiin tehtävää.

Käännyttiin keskihalkaisijalle ja väistettiin siitä sitten oikealle, ihan sen takia että päästiin näin väistämään eri suuntaan kuin alkukäynneissä.
Ensin ongelmamme oli se, ettei Pomo liikkunut niin yhtään eteenpäin. Minäkin tajusin ja viimeistään Mariannen valittaessa pistin ponia oikeasti liikkeelle ja päästiin jopa suurinpiirtein kävelemään. Jes! ..Se vaan että kun poni alkoi kävellä, niin se ei enää hiljentänyt. Alkuun meidän väistöt oli sitä luokkaa "poni ei liiku, matelee ehkä jotenkin lapa pullottaen kohti uraa" ja tuon vähän reippaamman kävelyn jälkeen se oli sitä "mä koitan hidastaa, poni vaan nostaa päätä ja hiihtää alta, sitten alan taas paniikissa veivaamaan ponia kohti uraa, ja taas kuljetaan lapa edellä uralle" Ja on se vaan kumma kun aina se menee näin! Jos Pomo ei liiku niin se hiljentää, mutta jos se liikkuu niin silloin ei oo hiljentämisestä tietoakaan. On se vaan kumma kun en löydä sitä, täytyy oppia vaan hiljentämään. Jotenkin.
Väistöt olivat siis todella säälittäviä yrityksiä. Muutamat pätkät tuntuivat hitusen paremmilta ponin silti väistämättä. Tosin saatiin me yks askel :) Marianne sieltä huuteli että nyt onnistu askel, sit mä olin vaan niin riemuissani ja kehuin Pomoa "hyvä" Ilmeisesti Pomon valikoiva kuulo nappasi tästä väärän merkityksen, sillä se alkoi heti valua kohti uraa väistämättä ollenkaan :D Marianne ei oikein tykännyt, heh.

Otettiin sitten lopussa tuo välimatka ravissa. Johan oli sekin mielenkiintoista. Pomo oli ihan löllö eikä raviin meinannut siirtyä. Sitten se tunki myös tosi ihanasti päin aitaa, kröhöm. Ja sitten kun lopulta sain ponin raviin niin arvatkaas vaan kun mä onnistuin keventelemään sieltä satulasta jonkun metrin ylöspäin. Ei oo ees totta :D Ne jalustimet oli ihan hyvät vielä käynnissä, mutta silti onnistuin jotenkin heivaamaan itteäni ylös metri kaupalla kevennyksen aikana, kheh. Eipä mitään, suuntasin kaiken energiani siihen että keventäisin matalasti, en voi pomppia tollasia mahtiloikkia sieltä ylös.

Sitten jätettiin väistelyt hetkeksi ja alettiin ravailla uraa pitkin. Mun piti taas keskittyä siihen vammailevaan kevennykseeni..
Pomo kuitenkin kulki ravissa kovin kivasti. Se kääntyi ihan ookoosti, muutaman kerran jouduttiin vähän keskustelemaan asiasta, mutta kyllä mä sen aina sain kääntymään. Toiseen kierrokseen se kääntyikin ihan ajatuksen voimalla, heh. (kääntäminen onnistui kun piti sen typerän ulko-ohjan kädessä, jälleen kerran huomattua.)
Vaan yksi juttu ei ollut kiva. Mun mielestä Pomo ravaili oikein hienosti ja aktiivisesti eteenpäin, kunnes Marianne sitten murskasi unelmani ja tokasi että Pomo laahustaa :D Laahustaa!?! Ei mee hyvin. Koitin sitten ratsastella ponia vähän eteenpäinkin, mutta ihan oikeasti se tuntui liikkuvan niin hyvin, heh.

Sitten käveltiin pikkuinen hetki.

Seuraavaksi piti kääntyä ennen pitkää sivua ja väistättää uralle ja väistön jälkeen laukannosto. Laukassa keskiympyrä ja väistöt sitten harjoitusravissa.
Ensin olin ihan jee, harjotusravia, mutta sitten totuus iski vasten kasvoja. Mä siirsin Pomon raviin ja se vaan kaahasi. Mä kiikuin kyydissä että apuva, ja Pomo vaan kipitteli menemään. Käveltiin, ravasin ja taas se kipitteli. Lopulta se ravasi alkuun pari askelta rauhallisemmin ja innostui vasta silloin kun piti kääntyä väistölle. Muutaman pyörylän jälkeen Pomokin rauhottui ja päästiin väistölle. Väistö meni jotenkin, ei mun mielestä mitenkään ihmeellisemmin, mutta Marianne kai tykkäs. Ja laukka. Laukannosto oli niin säälittävä että häpeän sitä ikuisesti, poni puski aitaan ja nosti vasta tyyliin toisella, kolmannella pyynnöllä.
Laukka kuitenkin oli tosi kivaa. Siellä oli niin kiva istua ja Pompelikin kulki oikein mukavasti. Tosin joo, tää eka laukka epäonnistui aika nätisti, siellä me laukattiin kentän päähän poni aivan vinona, sitten tehtiin joku pääty-ympyrä ja tälleen, mutta ainakin se kääntyi nätisti ja mäkin istuin ja olin tyytyväinen.

Tän jälkeen ne ongelmat alkoivatkin. Kuten siis aina, on se kumma. Eli jälleen kävi niin että laukan jälkeen Pomo halusi siirtyä käyntiin ja jos sen raviin pyysin niin se ravi oli aivan out of control kaahailua. Hetken raviyritysten jälkeen Marianne armahti ja sain tulla käynnistä. Käyntiväistöt eivät onnistuneet sen paremmin kuin aiemminkaan ja Marianne nyhti hiukset päästään.
Laukat olivat edelleen oikein kivoja. Laukannostot olivat koko ajan vähän huonoja, hitaita ja se poni pääsi aina valumaan päin aitaa. Mutta se kääntyi niin hienosti sinne keskiympyrälle ja mentiin niin hillitysti ja hallitusti että meinasin ihan pökertyä tästä hallittavuudesta, heh.

Vaihdettiin suunta, tähän suuntaan väistöt sujuivat hitusen paremmin, mutta kääntäminen oli hankalampaa. Laukat nousivat ihan hyvin, mitä nyt Pomo koitti aina tunkea ihan oman mielensä mukaan minne sitä huvitti. Vaan se kääntäminen oli hankalampaa. Ensimmäinen yritys kariutui, päästiin vaan laukkaamaan keskellä kenttää ja toisella yrityksellä tehtiin kolme kertaa liian iso keskiympyrä. Kolmas kerta menikin jo paremmin, mitä nyt Pomo koitti vähän kiihdytellä kun Salli meni meijän edellä.

(kädet nousee vaan)

Sitten loppukäynnit.
Marianne oli sitä mieltä että ei se huonosti mennyt, ponin nappulat on vaan ihan hukassa :D Mutta sen mielestä piti kokeilla taas pitkästä aikaa jotain muuta kun se Elvis on niin tylsä.

Mä olin oikein tyytyväinen, Pomolla menosta on niin paljon aikaa etten olis olettanut sen menevän noinkaan hyvin :D Kevennys, ravissa ja laukassa istuminen ja kääntely olivat vähän kärsineet, mutta ihmeen hyvin tosiaan. Ja kyllä sen taas huomaa, oli niin kivaa mennä Pomolla. Tai ihan eri fiilis mitä on Elviksellä menon jälkeen, nyt on taas sellanen oujee, tää on mieltsiä -fiilinki. Heh :D

Käveltiin ja keskelle. Pompeli sitten karsinaan ja äkkiä hummanen pois. Ja kortin kirjauksen jälkeen kohti kotia.
Hui hui ja hyvää yötä

Ei mitään iloa jollei kakkujakaan voi tehä

Mä en tiedä pitäiskö olla imarreltu :D Siis jos noissa viime teksteissä on tyyliin 50 aivan surkea merkintää :D Heh, heh. Onko joku yks ihminen ollut niin aikaansaava että on noita käynyt klikkailemassa (siltä se kovin tuntuu. Tai aikaansaava, nolife pikemminkin) Tai sitten oon vaan niin julkku että porukkaa lappaa ihan sata määrin ovista ja akkunoista. Luulen että molemmat vaihtoehdot ovat vallan okei (;


Tallille, taas. Hirveen pitkästä aikaa, jeejee :D Kun lähdin matkaan, sain ilokseni huomata että kumpikaan pyöräni lampuista ei toiminut. Toinen toimii jo, oli ilmeisesti jäätynyt tämän pitkän tauon aikana, toinen sammui iäksi (tai sit vaihdan patterit ja toivon parasta)
Onneksi tämä takaisku ei haitannut, sillä tiet olivat hyvässä kunnossa ja ulkonakin oli niin kovin valoisaa, jesjes, kohta näkee jo tehä vaikka mitä ja jes (:

Tosiaan, saavuin tallille sellasessa syväjäätyneessä tilassa ja kävin taulun lukasemassa. Mulla oli Elvis-pulla ja tunnilla myös Pomo, Kaisa, Salli ja Roosa. Elvis oli ekalla tunnilla.
Suoritin siis ensin lämmittelyn, ja sain kuin sainkin itseni taas elävien kirjoihin. Sitten käppäilinkin kentän laidalle kytikselle, heh. Marianne ei tullut seisomaan tylsistyneen näköisenä kentän laidalle, vaan juoksi touhukkaana siellä keskellä, niinpä mun oli sitten kipiteltävä sen luo ja kysyttävä se mieltäni painanut kysymys.
"Voinko mennä ilman satulaa?" eheh. Marianne otti sellasen perusilmeen ja venytteli sitä vastausta "Hmm, nyt pistit kyllä pahan" ja olin jo alkuun täysin varma että nyt se kuitenkin kieltää. Sain kuitenkin mennä, tietenkin. Marianne tosin valitteli että on se ihan turhaa jos en koskaan putoa kun lupaan leipoa Mariannelle kakkuja jos tipahan.

Kävin harjailemassa Elvistä joka pahaa-aavistamattomana seisoi karsinassaan. Lopulta poni suitsiin ja kentällekin päästiin pitkällisen odotuksen jälkeen. Elvis käyttäytyi vallan nätisti. Saatiin ovi suljettua kuten järkevien ponien kuuluukin ja sitten käveltiin oikein nätisti sinne kentälle. Huomatkaa nyt, tämä oli taas tällainen itsensä voittamishetki. Epäilin etten uskalla mennä ilman satulaa kun on ollut viikko välissä, heh.

(kun tätä katsoo, ymmärtää miksen ole tätäkään varmaan ikinä käyttänyt, eheh :D)

Kentälle mentiin sitten ja lopulta kiltti täti tuli heittämään minut kyytiin. Vaan olipas se vaikeaa, siis olin jotenkin harvinaisen vammasesti siellä ja potkin tyyliin Elvistä takamuksille. Onneksi kyseessä oli kilttiäkin kiltimpi Elvis-pulla, joka vain seisoi paikoillaan kohtaloonsa alistuen.
Lähdettiin siitä kävelemään. Täytyypä sanoa että Elvis oli todella mukavan tuntuinen näin alkukäynneissä! Se käveli tarpeeksi aktiivisesti eikä hiihdellyt alta ja sen olemus oli sellanen mukavan rento, ei sellanen viulunkieli että nyt singahdan kun on pelottava kulma. Kyllähän se niitä kulmia vähän ihaili, mutta se oli sellasta rauhallista katselua. Tehtiin voltteja vähän siinä kävellessä ja ohjailin Elvistä kulmiin. Meillä oli taas tötteröitä siellä niin ei ihan lyhyille sivuille menty. Välillä meinasi Elvikseltä mennä pupu pöksyyn ja pikkuisen se koitti oikoa tötsät sisäkautta, mutta hienosti uskaltauduimme kulkemaan ihan sieltä ulkokautta kuten kaikki muutkin. Mä koitin vähän edes saada ponin kulkemaan volteilla oikein päin, mutta vähän se yrityskin oli hankalaa kun ei satulaa ollut ja jalat heiluivat kuin tuhkat tuulessa. Yksi pysähdyskin tehtiin, mutta se sekoitti Elviksen pasmat niin sekaisin, että luovuttiin niistä ja nautittiin vain mukavasti kävelystä.

Marianne sitten palasi ja selosti jo valmiiksi mitä tultaisiin alkukeventelyjen jälkeen tekemään. Marianne nimittäin halusi että verryttelisimme ravissa itsenäisesti ja miettisimme mitä pitäisi tehdä jotta saisimme hevoset valmistettua tehtävään. Ja tuleva tehtävä oli pysähdykset harjoitusravista (ja minä hurrasin mielessäni että vihdoinkin ;) )
Siirryttiin sitten raviin. Elvis aloitti tosi kivalla ja rauhallisella ravilla, mutta sitten se taas unohti kuinka tasainen puksu sen pitäisi olla. Ei nyt niin pahasti kuin viimeksi, mutta kuitenkin. Aina välillä suoran avautuessa oli pakko pistää vähän kaasua ja ihan pikkasen vaan piti kaahailla. Ja sitten ei voinut millään edes hiljentää kun oli kovin kamala kiire. Pikkaisen piti myös vilkuilla ettei kulmat sieltä hyökkää kimppuun, eihän sitä nyt voi ikinä tietää. Mä aloitin ihan sillä että ravailin ponin kanssa, tehtiin voltteja joilla koitin saada Elvistä rauhalliseksi ja kuulolle ja aina kun poni laitteli sitä kaasua niin mä koitin istua rentona ja samalla pidätellä ratsun menoa mahdollisimman päättäväisenä. Kun ei me vaan voida ruveta kaahailemaan, meidän pitää kulkea nätisti ja asiallisesti, piste.

Koitin volteilla aina parhaani mukaan pidätellä ja asetella ponia. Vähän oli hankalaa, mutta yritys on tärkein, tietenkin. Elvis teki voltit vallan nätisti, ei mitään ongelmaa kääntymisessä. Itseasiassa suuremmat ongelmat oli mulla. Kun käännettiin voltille siitä pikkasen liian reippaasta ravista niin hyvä ku en hypänny kyydistä kesken kaiken, heh. Aloin mä myös lopulta olemaan melkoisen tyytyväinen Elviksen raviin ihan suorillakin. Ei kaahattu niin paljon ja ponikin tuntui antavan vauhtia alas kun pyysin. Lähdinkin sitten tekemään siirtymiä käyntiin. Ne tosin osoittautuivat hirveen hankaliksi kun reipas pieni poni ei vaan jaksanut kävellä, vaan kävelyn sijaan se esitti sellaista steppailua eteenpäin että meinasin iteki mennä sekasin että kävelläänkö me nyt oikeasti vai ei. Kyllä se Elviskin alkoi malttaa, mutta itseeni olin alusta asti kovin tyytyväinen! Tällä kertaa en tunkenut käsiä alas kun pidätin ja istuin siirtymissä todella kiinni hevosessa, jes. Jokin edes sujuu hei :D
Otin sitten vielä loppuun parit pysähdykset ravista, tein ensin jotain ympyrän tapasta ja siinä keskellä sit pysähdys. En jaksanut uralla vääntää kun siellä Elviksessä kuitenkin oli yhä sitä virtaa pikkasen liikaa, mutta keskellä se ravasi rauhallisemmin ja pysähtyikin tosi hienosti. Ja vielä hienommin sen jälkeen kun tajusin että pysähdyksen vois valmistella eikä vaan kiskasta ponia pysähdyksiin, hups.
Ja hei, Elvis osasi olla ihan fiksu. Mä sain koko ajan miettiä että koska lähetään oikeasti karkuun yhtä kulmaa kun aina sitä tuijoteltiin ja aina koitettiin oikasta. Vaan ei, nätisti ja rennosti ravailtiin aina sen ohi, jee. Tai ainakin lopussa jäi se kyyläily pois, joka tapauksessa.

Sitten käveltiin ihan hetkinen ja harjoitusraviin. Eli piti tulla keskihalkaisijaa pitkin ja sitten tötsäneliön sisälle tehdä pysähdys ravista. Eli kouluradalle tuloa, heh. Ja halkaisijan jälkeen käänneltiin aina oikealle tai vasemmalle.
Elvis oli tietenkin ihan täpinöissään "jee laukataan!!" Alotin taas ponin rauhoittelun, pidättelin, tein jonkun voltin ja sitten lähdettiinkin jo tehtävälle. Joo, ravi piti ratsastaa kuntoon ennen kuin tulee tehtävälle, mutta mä ajattelin että parempi tehä jotain, kun uraa pitkin Elvis vaan intoilee turhasta.
Tehtävä sujuikin sitten ihan tosi hyvin, heh. Elvis teki vallan mainioita pysähdyksiä, enkä sitten itsekään säätänyt mitään aivan typerää siellä kyydissä. Muutamat pysähdykset oli sellasia hutiloitua ja Elviskin meinas lähteä menemään ennen lupaa, mutta kyllä suurin osa oli tosi onnistuneita. Ja ekaa kertaa lukuunottamatta tultiin toi loppuhalkaisijakin hienosti suorassa ennen kuin käännyttiin, jes :) Elviksestäkin alkoi sitten lopultakin löytyä sitä rauhaisaa ravia ilman niitä kaahailuvaihteita, mikä olikin oikein mukavaa vaihtelua. Tai ainakin siihen viime kertaiseen ilman satulaa menemiseen.
Ainoa pikkuruinen ongelma oli se, kun käännyttiin kai ekaa kertaa pitkälle sivulle niin tietenkin juuri silloin Marianne jotain maiskutteli. Elvis otti tämän ihan henkilökohtaisena loukkauksena ja paineli oikein onnensa kukkuloilla sen pitkän sivun mukavaa ja piristävää laukkaa. Pysyin kyydissä, vaikka pikkasen pomppimiseksi menikin.

Tehtiin tätä aika pitkään mutta päästiin sitten lopulta myös laukkaamaan, iiks. Piti tulla harjoitusravissa keskihalkaisijalle, kävellä aika monta askelta ja takaisin raviin ja sitten laukka pitkälle sivulle. Lähdimme tietenkin kovin innoissamme suorittamaan tätä jännittävää tehtävää. Pikkaisen oli ongelmia, Elviksen mielestä kun se tötsän välin käveleminen oli niin kamalan tylsää. Se siirtyi nätisti käyntiin, mutta jo parin askeleen jälkeen koitti tarjota jotain pikkuravia kun ei jaksa kävellä. Ja tälleen oikeastaan joka kerta. Tahtojen taistelu.
Laukat sitten sujuivatkin aika hauskasesti. Ensimmäinen nosto epäonnistui, mä vähän varmistelin ja ponikin vähän oli varuillaan. Sen jälkeen rupesi nousemaan tosi kivasti, poni oli mukavan innoissaan muttei kuitenkaan liian innoissaan jolloin olisi tullut niitä tykinsuu nostoja.
Tosiaan, poni nosti laukan mukavan rauhallisesti ja vasta kun minä pyysin. Laukat itsessään oli pikkasen liian reippaita, muttei se nyt pukkikiitolaukkaa vetänyt, joten ei se mitään. Ja mulla oli vaikeuksia istua, pompin kuin hullu. Onneksi sentään välillä onnistuin istumaan edes pikkasen, ja tää pomppiminenkin oli sentään niin hallittua etten lojunut missään kyljen puolivälissä sen takia. Ja siis ku siinä mun istunnassa oli joku ihme vajaus, tai siis mun jalat heilu ihan ihmeellisesti. Ei oo koskaan tuntunu ilman satulaa laukkaaminen tollaselta.
Joka tapauksessa. Mä pysyin kyydissä oikein hyvin, olen tyytyväinen. Viimeisellä laukkapätkällä lensin vähän turhan korkealle ja vähän turhan sivuun, mutta siitäkin selvittiin ihan asiallisesti.
Marianne tosin ei kauheasti tykännyt siitä kun poni harrasti tällasta "pää alas ja ryntäisiin ja loikitaan vähän pöllön näköisesti menemään" Kuulemma mun ois pitänyt nostaa sen pää ylös (eikä sillä, se ois ihan kiva ylhäällä, on se vähän pelottavaa laukata kun kaula katoaa edestä :D ) mutta selittelin aivan kummallisilla sanavalinnoilla etten kerkiä miettimään sitä kun toi istuminen vie kaiken huomion. Mutta kyllä vielä jonain päivänä, enhän mä ennen voinut satulankaan kanssa laukatessa tehä muuta ku keskittyä istumaan, mutta nykyään voin jo puuhastella vaikka mitä. Jos joskus tästä ilman satulaa laukkamisesta tulee niin rutiinia niin sitten voin jo keskittyä siihen ettei poni pomppisi pää koipien välissä menemään.

Sitten loppuravit. Mä ravailin keskiympyrällä Elviksen kanssa, ihan vaan sen takia että poni oli kovin virmakas laukan jälkeen, enkä jaksanut ottaa mitään ylimääräisiä laukkasiirtymiä. Pikkasen Elvis kaahaili siinä ympyrälläkin niin että muakin hirvitti, mutta kyllä vaan välillä se armoton hiljentäminen tuotti tulosta. Elvis meni hetken ajan niin kivaa ravia ettei mitään määrää. Se kulki silleen kivassa muodossa, se liikkui niin ihanan aktiivisesti eikä yhtään juossut alta. Sekin sitten meni pilalle kun Elviksen piti taas alkaa juosta, enkä vaan saanut niin kivaa ravia enää sen jälkeen aikaseksi.

Mariannekin tuli jopa juttelemaan :D Ei mut oikeasti, ei se nyt ikinä juttele kun hömpöttelen ilman satulaa. Tai siis tunnin jälkeen, silloin se juttelee vaan kesken tunnin jotain.
Poni oli kuulemma kaunis koska se meni niin kivasti (: Sitten pysähdykset olivat hyviä, poni pysähtyi pyöreänä, ei silleen suu auki ja pää ylhäällä niinku joskus (uhups) Ja hienosti meni, heh. Ponikin meni niin kivasti ja oli niin kivan rento ja jes. Ja sitten pitkällinen "vielä ei voi sanoa mitään ku ehit vielä tippua" (Ja sitten Marianne oli tyytyväinen kun kuulemma mä oikein jopa asettelin ponia volteille, tai yritin ja onnistuin jotenkin ainakin! Jes, se siis onnistui kun parhaani yritin, jesjes (: Ja kyllä munkin mielestä poni asettui paremmin kuin koskaan ilman satulaa. Tää oli vaan pakko nyt lisätä tähän tälleen päivän myöhässä :D)

Mutta olin kovin kovin tyytyväinen. Elvis meni tosi kivasti, ja oli oikeastaan aina välillä niin mukavan tuntuinen. Sellanen oikein rauhaisa ja rento pullainen se oli. Pysähdykset olivat kivoja ja onnistuivat tuhat kertaa paremmin kuin oisin uskonut. Ja jee, onnistun taas laukkaamaan ilman satulaa, kohta olen ihan pro :D
Njoo, mä oon oikein tyytyväinen, ei tässä kyllä oikeestaan mitään vikaa ollut. Ehkä se laukassa istuminen oli vähän surkeaa, mutta muuten meni niin kivasti (:

Käveltiin sitten ja Elviskin päätti melkein säikähtää. Muutaman ravi hypähdyksen se otti kun järkyttyi niin kovin. Mä vaan pelkäsin koko ajan että kuitenkin nyt loppukäyntien aikana putoan, heh.
Keskelle ja alas ponin selästä. Harvinaisen viisas ja hieno poni sitten talliin ja suitset pois. Sitten sain taas nauttia siitä martingaalin kiinnittämisestä. Se on ihanaa (:
Ja kotia kohti vain. Vähän oli pimiää, onneksi tiet oli niin hyvässä kunnossa. Semmosessa liukaskeli-rata liukkaudessa ei tulis mitään jos pitäis ajaa pilkkopimees.

Heipä hei vaan (:

Paha karma

Kuten kaikki varmasti jo eilen arvasivat, niin ei tietenkään. Yksinkertaisesti vain plääh. Se on se, kun aina tuntuu se paha karma vaan seuraavan, ja siis ihan niinku yleisesti ottaen. Siis melkeen joka päivä. Mä olen varmasti ollut todella kamala tyyppi entisessä elämässäni ja nyt kaikki kostautuu tässä sitten.

Tai jos siihen ei halua uskoa, niin vaihdetaan ajatus siihen että jumala on sadistinen ihminen joka ei vaan tykkää musta. Kukaan ei, mutta sekin voidaan jättää tästä pois.
Masennella voisin vaikka koko päivän, aiheena koko tämä elämä, muttei siitäkään sen enempää.


Jaa-a, aloin myös ihan oikeasti ajatella. Vanhalla tallilla ratsastin lauantaisin, sit se vaihtu perjantaille.
Kysymys onkin, koska? Turhaakin turhempi kysymys, tiedän, mutta se alkoi vaan mietityttää. Mä tiedän sen että perjantait alotin sellasena pikku hiljaa hämärtyvänä kesäiltana. Siinä juoksutettiin yhtä hörökorvaista konia ja me kateltiin siinä sitä sitten ihan huumassa. Jonnan äitikin oli katsomassa, koska meijän oli pakko nähä ku sitä hevosta juoksutettiin, millään ei voinut vielä lähteä kotiin, heh (;
Vaan ei sillä, olis se edelleen niin. Mä taidan olla lopun ikääni vaan sellanen pieni lapsonen. Kaikki on kukkia ja ruusutarhoja.
Eiku ei, kaikki on synkkää ja surkeutta. Mutta muuten voin olla sellanen pikku lapsonen.

Oikeasti mun ratsastusharrastuksen aikana on tapahtunut yksi (ainakaan en muita muista ja tai myönnä) hetki joka oli vähän sellanen.. No sellanen "pikkutytöt leikkimässä" -hetki. Tai oltiinhan me jo varmaan kasilla, mut anyway :D

Mentiin kerran, mä, Jonna ja Henna käymään yhellä tallilla jossa Henna hoisi kaverinsa kanssa hetken ajan paria shettistä (truehoitamista, ei siitä sen enempää) Ja kerran käytiin siellä vain minä ja Henna.
Muistan ku ekan kerran mentiin sinne. Mun piti mennä mopon kyytiin. Mä olin niin kauhuissani :D Elossa selvittiin vaikkakin mä roikuin mopedissa ihan rystyset valkosena.

Mitäs kaikkea me niinä parina kertana edes tehtiin.. No Henna hoisi sitä ponia joka hänen hoitsunsa olikin ja mä hoidin sit sitä joka oli tän kaverin hoitsu. Sellanen musta shettis, selässä valkoinen täplä ja nimeltäänhän se oli Sara. Sillon ku Jonna oli mukana, niin se hoiteli sit kumpaa sattus. Mä nyt tykkäsin vaan Sarasta enemmän, heh.
Harjailtiin ponit tietenkin tosi näteiksi ja kerran käytiin sit siinä maneesin tapasessa vähän leikkimässä. Taluteltiin ensin poneja vähän molempiin kierroksiin, sit vähän ravia. Sit taidettiin päästää ne vapaiksi, mutta ne menivät vain ihailemaan kuviaan peilistä, joten otettiin ne uudestaan kiinni.
Sitten hypeltiin pikkasen. Siinä oli pari puomia ja sit sellanen pikkueste. Siitä vaan poni raviin ja sit juostiin oikeen henkemme edestä jotta päästäis kumpiki nätisti esteen yli. Pari kertaa tultiin tällee narun päässä, sen jälkeen otin sen narun pois ja hyppäsin ponin kanssa pari kertaa sillee, et ohjasin sen riimussa roikkuen esteelle ja sit esteen kohilla päästin irti ja hypättiin yhdessä. Ku ihan yksin ei ihan oltais niitä saatu hyppäämään.
Sitten kävelytettiin taas narkin päässä ja korjattiin puomit pois. Sit käytiin taluttelees vähän maastossa, käynnissä ja vähän ravissakin.

Toinen kerta ku käytiin niin se olikin paljon mielenkiintoisempi. Tai sitten ei.
Ponit harjailtiin ja sit mentiin kentälle. Taidettiin ensin ihan talutella kenttää ympäri, vähän ravailla. Sit oli kai joku sellanen että toinen huusi että tee näin ja toinen sit teki :D Sit koitettiin saada ne vähän laukkaamaankin juoksemalla siinä vieressä, ja se ehkä jopa onnistui. Ainakin multa saattoi onnistua.
Sitten me oltiin löydetty liina ja tietenkin oli kokeiltava. Tätä voisi kutsua siksi älyttömyydeksi, kumpikaan ikinä juoksuttanut eikä sit ees tiedetty että onkohan niitä poneja juoksutettu tai mitää. No jaa.
Mä juoksuttelin ensin, se oli vähän avutonta. Ensin poni sai kävellä vähän liinan päässä, sit ravia. Se vaan kovin hankalaa kun poni koitti aina siinä ympyrän avoimella sivulla rykästä toiseen päähän kenttää. Sain sen kuitenkin ravaamaan aina ne aidanvieruskohdat ihan kivasti ja toinenkin suunta sujui jotenkin.
Hennalla oli vähän ongelmia laiskan ponin takia, joten menin sitten hätyyttämään sitä vähän liikkeelle. Seuraavaksi älyttömyydeksi voisi kutsua sitä että sidoin ponin kiinni kentän aitaan. Kyllä mä vähän sitä mietin, että mitä jos se nyt panikoi. Otin sen riskin ja ponikin onneksi vaan söi tyytyväisenä kun me ravuutettiin paksua ponia.
Tosin sitten se saikin sen paniikin kun minä palasin. Hyvä hyvä. Mä olin jo hetken sillee että voi tsiisus, nyt on kentän aidat sit nurin ja ponikin vähintään kuolee kun se kiskoi hulluna ja minä viisaana olin solminut sen umpisolmulla aitaan (josta pääsemmekin siihen, että mä opin tekemään vetosolmun! Sillon ku Evitalla menin ekaa kertaa, en muista sanoinko. Mutta mä keksin miten sen tehään!!) Onneksi viisaus riitti siihen, että otin sen narun irti ponin riimusta ja ponikin onneksi rauhoittui saman tien ja sain räplätä narkin irti aidasta. Sitten taluteltiin vielä poneja ja vietiin ne pois.

Nyt kun tälleen miettii niin hirmusen kivaa se oli (: Ihanaa että edes sen pari kertaa pääsi puuhailemaan jotain tollasta jännittävää ihan iteksiin. Hih.
Mutta joo. Ainakin oman ajatuksen mukaan oli toi epätoivoinen juoksutusyritys kaikkein typerin idea, jonka olen toteuttanut. Ihan hyvin.

Nii-in, mä tajusin nimittäin että en oo tästä ollenkaan kirjottanut. Ajattelin siis että nyt voisin sen viimeinkin kirjottaa. Tai ku vanhat tallit on käyty niin miljoonaan kertaa läpi, että huhhei. Sitä paitsi ku tääkin kuukausi jää muuten niin tyhjäksi, ootteko huomanneet että pari viime kuukautta on olleet niin tyhjiä. Järkyttävää :D

Keksinpä muuten toisenkin. Ei kannata lukea jos turhautti jo tuon lukeminen, tää on jo vielä turhempi.

Ensimmäisestä liikuntapäivästä oon kertonut, monestikin. Siitä legendaarisesta päivästä jolloin mun ratsastus alkoi. Samoin kolmannesta, siitä on jo oikea postauskin tän blogin alussa (:
Mutta se toinen! Ihan unholaan jäänyt (vai onko, en mä ainakaan muista siitä kirjoittaneeni)

En mä kyllä siitä paljon muistakaan.

Eli, toinen liikuntapäivämme, joka oli siis 2010 helmi- tai maaliskuussa. Ratsastus oli tällä kertaa Metsäkylän ratsastuskeskuksessa ja minä, Jonna ja Henna tietenkin mentiin sinne ihan riemumielin. Mäkin oli oikein innoissani siitä, että nyt oon ratsastanut vuoden kauemmin ku viime liikuntapäivänä = olen siis loistava!
Mentiin sinne, ja tallivalinta oli tietysti mun mielestä mitä parhain, en ollut niin pitkään aikaan Mettiksessä edes käynyt. Ratsastettiin tasoryhmissä, minkä johdosta mä ja Jonna oltiin samassa, Henna sitten eri ryhmässä.
Siinä sitten kun hevosia jaettiin. Meillä oli hirveän hauskaa. Jonna oli sillon Varjotallilla ratsastanut Vikillä ja tän kuluneen vuoden aikana Viki olikin siirtynyt Metsäkylään. Jonna toivoi sitten Vikiä, jonka saikin, vaikka ratsastuksenopettaja hieman epäili "kun se kaikkein lyhyin haluaa isoimman hevosen" Henna meni silloin Monsterilla jota toivoikin. Ja se munkin ratsuvalinta herätti hilpeyttä. Meidän opettaja siellä selitti "Vili ois hyvä jollekin ku ei halu laukata" Ratsastuksenopettaja kattoi mua ja kysys jotain et jännittääks sua. Mä pudistelin kummastuneena päätäni ja sain Vilin d:

Vili jolla en ollut ennen mennytkään, heh. Mentiin sitten laittelemaan ratsuja kuntoon, mä pistin Viliä yksin, en sitten tiedä oliko se jollain muulla ku mulla.
Vili oli hirveän suloinen siellä karsinassa, mutta ongelmat alkoivat kun mun piti hakea varusteet. Mä olin yksin, kiinni ei ponia saanut sitoa, enkä sitä vapaaksikaan halunnut päästää. Pyysinkin apua sitten yhdeltä meijän opettajista, joka oli tullut mukaan meitä vahtimaan. Heti ku huutelin sitä, niin se siellä jo totes että hän ei tee mitään, mutta suostui kuitenkin pitämään narkkia kun sai seistä siinä karsinan ulkopuolella. Mä hain suitset ja satulan ja palatessani opettaja ihan innoissaan selitti että kato, kato, se teki näin ja voi että tämä on kiltti. Heh.
Varustelin ponin ja sitten lähdettiinkin maneesiin.
Paljon en kuitenkaan itse ratsastuksesta muista :D Muistan että olin niin iloinen kun poni jopa kääntyi ja ravasi, olinhan niin paljon parempi kuin viime liikuntapäivänä. Mutten mä kuitenkaan tarkemmin muista mitä me oikeen tehtiin.
Paitsi sen muistan ku tuli laukanvuoro. Me seistiin jonossa ja yks kerrallaan lähti laukkaamaan. Kuten yleensä, poni oli erittäin hallinnassa ja silleen. Ja mua tietenkin jännitti kauheasti "iiks, viimeks oon laukannu puol vuotta sitten ja sillonki oli taluttaja, ekaa kertaa voin itse edes koittaa nostaa"
Kohta sitten tajusin että ei, en voi itse koittaa nostaa. Kun etummainen lähti siitä laukkaamaan, niin Vili lähti sitten tietenkin perään sellaista laukkaa, joka tuntui vuoden ratsastaneesta Millasta ihan hurjan vauhdikkaalta. Ja näin meni joka kerta :D Mä koitin pidätellä ja suunnilleen kiskoin ponia pysähtymään, mutta ei, aina se käveli etummaisen perässä ja lähti sit pian laukkaamaan. Kerran onnistuin sit tiputtaa jalustimet, mutta silti jopa pysyin kyydissä, olen loistava.

Fiilikset olivat kuitenkin ihan tosi korkealla tunnin jälkeen, jee olin laukannut :)


Niin kovin pienestä sitä iloa saakin revittyä, heh (: Se on oikeasti kyllä ihanaa kattoa ton kolmannen liikuntapäivän videoita ja sitten vaikka tän kesäsiä Pomo-videoita. Se on niinku ihan eri maailma, heh. Saatikka jos oltais tona toisena liikuntapäivänä kuvattu, siinä vasta sitä eroa oliskin.
Tai kun tosiasiahan on se, että mulla ei ole ainuttakaan kuvaa tai videota siltä ajalta kun kävin vielä vanhalla tallilla. Ensimmäiset videot on sellasia että oon käyny Maskulla jo puoli vuotta.
Se voisi olla hyvinkin mielenkiintoista.. Hyvässä ja pahassa tai jotain :D

Mutta nyt lopetan sitten jo.

Tähän loppuun voisin kuitenkin eräänlaisen kiteytyksen todeta

Mä vihaan tätä talvea

Tilannekatsaus

Pakko kai jo jotain päivittää ettei porukka aivan neuroottisena päivittele sivua ja kummastele ;)

Noniin. Tiistaina en päässyt, joten jouduin sitten tekstailemaan Mariannelle. Ensin sovittiin tunti torstaille, sitten se vaihtui perjantaille. Ok.

Nyt sitten tulikin viesti että tunnit on tänään peruttu tän pakkasen takia, jeah. Ja nyt oonki sit menossa huomenna klo 11 tunnille. Vaan katotaan, huomenna satelee varmaan jääkaappipakastimia, joten en sittenkään pääse. Ja muitakin ongelmia on, mutta katotaan nyt miten tää menee..

Hyviäkin puolia on! Huomenna on valosaa, jee. Siitä on muuten tosi pitkä aika ku oon ratsastanu talvella valosaan aikaan (:

Jos nyt huomenna pääsen, kheh

Psykopaatti meininki senkun jatkuu

Jahas, tallille vaan taas. Jeah!!
No, saavuin juuri ihan väärään aikaan. Mä nimittäin kaarsin mutkaan just silloin kun hevoset olivat lähdössä kentältä pois. Hyppäsin sitten alas pyörän selästä ja mukamas rauhallisesti kävelin sitten kohti porttia, jotta hevoset mukamas näkisivät ettei moottorisahamurhaajat ja slendermanit ole heitä tulossa tapattamaan. Ei se toiminut ihan niin. Ensin kai Simo katteli mua järkyttyneenä, se kuitenkin lähti ihan viisaasti tallia kohti. Elvis oli ihan lentoon lähdössä kun on kovin hurjaa. Ja se suurin järkytys, Sakari-raasukin oikeen hätkähti minun pelottavuuttani katsellessaan :D Vinskikin oli hivenen kauhistuneen näköinen, heh.
Muakin oli odoteltu kuulemma, melkein ainakin.

Käppäilin siitä sitten talliin ja luin taulun. Mulla oli Elvis, ja tunnilla myös Roosa ja Pomo. Tyhjyys on ihanaa.
Elvis oli ollut ekalla tunnilla, jotenka menin vaan kattelemaan tuntia ja jouduinkin lähes heti Roosan viereen, koska mut oikeen haluttiin siihen. Olen niin kovin suosittu. Taluttelin Roosasta siinä sitten hetkisen, sitten menin harjailemaan Elvistä. Voi sitä raukkaa, kun satulan toin niin poni näytti aivan siltä ku hakkaisin sitä kirveellä tai jotain. Niin oli kauhistunut yleisilme sillä, yritä siinä taas vakuutta se siitä että se satula ei nyt syö häntä täysin. Lähdettiin sitten kentälle päin, Elviskin ymmärsi kävellä ihan rauhassa ja viisaasti.

(Hurja poni kulkee silmät kiinni ja mä kökötän vallan kummallisesti)

Se on vaan niin jännittävää kun aina tälleen tauon jälkeen mua jännittää mennä Elviksellä. Tänäänkin oli aivan järkyttyneen kauhistunut ja panikoin vaan. Ihmeellistä sinäänsä, en ymmärrä mikä siinä sitten muka niin pelottaa? Pieni ja paksu Elvis-pulla jonka selästä ei voi pudota ja joka on aina niin viisas ja asiallinen. En ymmärrä.
Mentiin keskelle ja kiipesin Elviksen kyytiin rauhoittumaan. Lähdettiin kävelemään ja kyllä mäkin siitä taas rauhotuin. Elviksen satulakin tuntui niin mukavalta ja tukevalta ja kaikki tuntui hienolta.

Käveltiin ihan vaan alkukäyntejä. Koitin keskittyä tekemään hyvät kulmat aina tötsien ympärille (ei käytetty ihan koko kenttää, tötsät oli kulmina jottei ruveta ihan villeiksi) ja kääntelin Elvistä vähän volteille ja tein muutamat pysähdykset. Poni pikkasen tuijotteli korvat hörössä ihan vääriin paikkoihin, mä päätin vaan olla kiinnittämättä siihen huomiota. Elvis kulki oikein mukavan reippaasti ja oli sellainen yksinkertainen puksu.
Lähdettiin sitten tekemään niin, että piti tehdä loivia kulmia ja vähän voltteja mutta ei saanut käyttää sisäkättä yhtään. Piti saada kaikki hoitumaan pohkeilla ja ulko-ohjalla. Tehtävä oli kovin hankala ainakin minun mielestäni, oli kuulkaas niin vaikea olla tekemättä edes niitä pikkaisia pidätteitä tai pikkaisia johtavia ohjasotteita sillä sisäkädellä. Yritin vain parhaani ja koin suurta ahdistusta kun Elvis kyttäsi ulospäin ja lähti hiihtelemään alta kun en pystynyt pidättämään tarpeeksi käyttämättä sisäohjaa. Mutta joo, Elvis kääntyi volteillekin ihan asiallisesti ilman sitä sisäohjaa.

Kun oltiin kävelty, piti siirtyä kevyt raviin. Mutta piti huomioida uusi tehtävämme. (joo, ravissakaan ei oikeestaan kai saanut käyttää sisäkättä, mutta mulla oli kaikkea muuta ajateltavana)
Eli ravatessa meidän piti aina huutaa mitä pohjetta käytetään :D Jos käyttää oikeaa pohjetta, piti aina huutaa niin monta kertaa oikea ku sitä käytti.
Siirryttiin siis raviin. Ja ensimmäinen ajatuksen aiheeni, mä halusin nähdä tunnenko vielä sen kevennyksen, vaikka siitä läpimurtotunnista onkin jo neljä viikkoa aikaa. Kun lähdin keventämään, en ensin tuntenut mitään ja olin jo epätoivon partaalla. Koitin kuitenkin ajatella miltä se oli tuntunut, koitin tuntea ne jalat. Lopulta löysin sen, ja olin lähes varma että kevennys oli väärä, kuten se sitten olikin. Ei se kevennys nyt niin päivänselvänä tuntunut, mutta siitä on jo niin pitkä aika, ja ainakin tunsin sen ajattelun jälkeen. Teinkin tässä syvän päätöksen että yritän tuntea sen kevennyksen, vaikka sitten menisikin hetken kauemmin. Olisihan se hirveän hienoa jos jonain päivänä sen tuntis aina niin hyvin ettei tarvitsisi edes tarkistaa.

Ja sitten vain tehtävää suorittamaan, heh. Alkuun oli todella hankalaa, tiedättekö, se tunne kun huutelet että mitä pohjetta käytät :D Kun huudat siellä että "oikea, oikea, oikea, oikea..." johan siinä alkaa tuntea itsensä sekopääksi. Joten alkuun tämä tehtävä oli hankala ja unohdin aina välillä karjua niitä puolia ääneen. Loppua kohden aloin oikeasti keskittyä ja ottaa tämänkin homman vakavasti, ja aloin nauttia tästä älyttömästä oikean ja vasemman hokemisesta, heh.
Elvis ravasi ihan hyvin, vähän se kaahaili välillä alta, mutta ei kuitenkaan niin häiritsevästi. Se kääntyi oikein kivasti, oikeaan kierrokseen oli vaan vähän vaikeampaa kun poni ei millään vaivautunut kääntymään. Miettiä voidaan että onko se vika mun vasemmassa kädessä, varmaan.
Ja minä itse sekoilin, unohdin koko ajan että suunnan vaihtuessa pitäisi myös kevennyksen vaihtua, ai perhana kun ei mene hyvin. Ja aina välillä sitten siirsin ajatukseni pois tästä pohkeiden käytön ilmoittamisesta ja aloin pohtia miltä tämä kevennys nyt tuntuu ja että tunnenko minä nyt tuon jalan kun se tuolla heiluu.
Huomasinpa myös, että aina olen kuvitellut että mun jalka heiluu sisään ja ulos ihan jumalattomasti. Eikä se edes ole totta, heh. Kyllä se joskus heilui niin paljon että tuntui kuin antaisin koko ajan pohjetta keventäessäni, ja kyllähän se edelleen heiluu vähän. Mutta huomasin myös että se jalka pysyy kyllä myös paikallaan, ainakin välillä, ainakin jos keskityn. Se oli hienon tuntuista kun jalka ei ollenkaan heilunut sisään, heh.

Ravailun jälkeen jäätiin käyntiin ja Marianne kysyi kumpaa pohjetta käytettiin enemmän. Pitkän pohdinnan jälkeen totesin että oikeaa. Toisaalta oikeaan kierrokseen se kääntyi huonommin ja jouduin käyttämään vahvaa vasenta, mutta kyllä mä oikeaa käytin enemmän. Vasemmassa kierroksessa käänsin oikealla ja oikeassa kierroksessa jouduin tunkemaan arvon herraponia sinne uralle kun sen mielestä oli kovin kiva tunkea sisälle ja pelätä kulmia kauheesti, iiks.

Käveltiin välikäyntejä ja kerrankin jopa ratsastin Elvistä eteen, enkä antanut sen vaan madella just niin hitaasti ku sitä huvittaa. Jes, loistavaa minä, huomatkaa kuinka yritän vaan koko ajan

Saatiin ottaa vielä laukkoja. Harjoitusravia, voltti ja sen jälkeen nostettiin laukka pitkälle sivulle ja sai tehdä myös pääty-ympyrää. Aloiteltiin oikeaan kierrokseen.
Ensin Elvis oli kovin intsinä ja koitti vaan kaahailla siinä ravissa. Kääntyminenkin oli muka niin hankalaa kun ponilla oli kiirus. Kun sitten lopulta päästiin nostokohtaan niin poni ei edes nostanut :D Pah, yleensä mennään häntä putkella sai luvan tai ei, ja nyt ei muka nouse. Se nosti vasta pitkän sivun lopussa ja koitin kyllä kääntää, mutta se epäonnistui koska Elvis vaan kaahasi eteenpäin mutta jätti sen kääntymisen tekemättä. Hups.
Tämän jälkeen ponikin ymmärsi että nyt tosiaan laukataan. Ravissa se meni kovin innokkaasti ja koitti päästä äkkiä lähtemään, mutta kun hiljentelin ja käänsin voltille niin se alkoi taas osoittaa mieltään hidastelemalla ja siirtyilemällä käyntiin. Hmm, ei vaan toimi tälleen. Koitin saada Elviksen pidettyä edes mateluravissa ja tein myös sen voltin joka kerta, yleensä mä skippaan tollaset turhat pylpyrät, mutta nyt kerrankin pitää panostaa.

Mulla oli nyt ideana että tänään se poni laukkaa rauhallisesti ja että tänään me myös käännytään. Ja mehän onnistuttiin jo puolissa (:
Elvis nosti laukat ekaa möhläystä lukuunottamatta oikein kivasti, mitä nyt ei aina malttanut odottaa tarpeeksi pitkään. Ja hei, laukat oli jopa välillä aika rauhallisia! Saatiin välillä ihanan rauhallisia nostoja, välillä jopa pari askelta rauhallista laukkaa. Sen jälkeen se aina kiihtyi ja välillä oli näitä tykinsuusta nostoja, mutta joka tapauksessa. Ja mäkin jopa istuin tosi kivasti, mitä hitaampi laukka sen paremmin istuin. Muutamia askeleita ihan täysin irtoamatta penkistä, jesjes. Missä vaiheessa tää laukassa istuminen kehittyi näin paljon hei?
Ja sitten kääntymiset..
Onnistuivat oikein hyvin! No okei, ei sellasia laukkaympyröitä välttämättä vois kouluradalla esittää, mutta se on vaan se esteettisyyskysymys. Tärkeintä on se, että minä sain sen ponin piru vie kääntymään vaikka oli talvi! Eihän se ikinä onnistu talvisin kun poni kaahailee liian kovaa ja ääks.

Tarkempi selostus: eli, piti tehdä pääty-ympyröitä, mä kuitenkin käänsin vaan silleen että pitkän sivun lopussa tehtiin joku ympyrän tyylinen. Ihan sen takia että jos päädystä koitti kääntää niin Elvis vaan hanatti menemään suoralla uralla. Ja kyllähän se kääntäminen oli ihan älyttömän vaikeaa. Poni laukkasi suhteellisen reippaasti, reipastui vielä lisää kun lähdin kääntämään ja sitten se olisi mielellään jatkanut vaan suoraa ja skipannut koko ympyrän. Ja vielä kun tää oli tää vaikeampi suunta kun ei toi ulko-ohja toimi yhtä hyvin kuin toiseen suuntaan.
Meidän ympyrät olivat sellasia vähän epämuodostuneita ja vähän turhan vauhdikkaita ja vähän pelkäsin että on poni nurin. Enkä muuten osannut yhtään istua ympyrällä, pompin ylös-alas ja ne jalat! Argh, oikea jalka sojotti taas suorana eteen ja yöks.
Olen kuitenkin hyvin tyytyväinen, me tehtiin ympyrä ja jopa laukassa. Uskomaton saavutus ;) Ja muutaman kerran poni pudotti raville, mutta minä sain sen jopa takaisin nostettua, haha. Ja siirtyminen raviinkin oli ihan hyvä, vähän sellainen että poni laukkaa täysiä ja sitten saan sen muutaman metrin jälkeen täyteen raviin.
Ja tiedättekö mikä on suurin juttu. Mä onnistuin taputtamaan ponia sen jälkeen kun oltiin tehty se laukkaympyrä! Tehtiin ympyrä ja palattiin uralle ja mä pystyin taputtamaan ponia. Pienet ne on ilot, mutta arvatkaa pystyinkö noin vaativaan suoritukseen vielä keväällä. Nii-in. Kesällä oli suuri ilo se kun pystyin laskemaan kättä käskystä ja tuijottamaan Mariannea kesken laukan. Tästä laukkaamisestahan tulee kohta ihan mielettömän hyvää ja sujuvaa jos tää jatkuu näin :D

Vaihdettiin suunta ja sama juttu. Tähän suuntaan, noh. Laukat nousi, mutta Elvis pelkäsi sitä yhtä kulmaa. Se ei millään voinut laukata sinne asti, vaan oikoi hulluna ja plääh. Ekassa laukassa tehtiin varmaan kolme ympyrää peräkkäin koska poni pudotteli laukkaa aina liian aikasin alas ja kun päästiin pois ympyrältä niin se oikasi monta metriä liian aikasin ja juoksi häntä tötteröllä karkuun. Otin sitten vielä toisen laukan, käynnistä tällä kertaa. Mentiin suoraa uraa vaan, ja taas oli niin pelottavaa että poni karautti karkuun täysillä. Valitettavasti ei se laukka nyt niin hyvin sujunut että olisin onnistunut tuon ponin sinne pelottavaan kulmaan laukasta tunkemaan.
Mutta se menikin jo niin hyvin, että jonkin on vaan pakko mennä vähän pieleen.

Sitten käveltiin hetki, Elvis ei olisi millään malttanut vaan laukkaa olisi voinut jatkaa vaan. Ja loppuravit. Elvis kaahaili siellä, mä koitin pysyä kyydissä ja Marianne koitti takoa päähäni sitä etten saa könöttää ja keventää niin nopeasti. Mutta on se vaan niin vaikeeta. On niin raskasta keventää hitaasti kun poni vaan juosta kipittää ja se könötys luo turvaa. Vaikkei siinä mitään jännää sinäänsä olekaan, hmm.
Loppuraveissakin piti miettiä aina mitä pohjetta käyttää, nyt sitä ei tosin tarvinnut kailottaa koko maailmalle. Tulin jälleen siihen tulokseen että käytän oikeaa pohjetta enemmän.
Elvikselläkin oli sitten tosi jännää kun iso-Elvis pamahti kentälle. Poni oli alkuun aivan järkyttynyt kun komea musta tuli sinne tinttaroimaan. Onneksi Elvis sitten ymmärsi että Elvis ei ole paha, eikä sitten enää juuri Elviksestä välittänyt ;)

Sitten loppukäynnit.
Mä olen oikein tyytyväinen kuitenkin. Laukka onnistui, jeejee! Ja mä panostin nyt, kerrankin oikeasti taas tein näitä vaikeita asioita enkä vaan skippaillut tyytyväisenä. Ja sen takia se laukkakin onnistui, yleensä skippaan ravivoltit ja jätän laukkaympyrät kokeilematta. Hmm.. Täytyy nyt sanoa että harvinaisen nuija tyyli, eihän se koskaan kokeilematta onnistu, heh. No, ainakin sain tänään lisää asioita joihin voisi ruveta aina kiinnittämään huomiota. Saadaan tekstistäkin näin epäselvää kun sönkötetään kaikki ulos. Ei se haittaa.
Mutta tosiaan, paljon hyvää oli. Huonoa ehkä se loppuravien jäätävä könökönö ja Elviksen alta juokseminen. Tartteis oikeasti vaan keksiä se tyyli jolla saisin sen homman toimimaan. Välillä toimii se kevennyksen hidastus, mutta nyt esimerkiksi tänään tuntui ettei se toimi kyllä yhtään taaskaan.

Käveltiin ja keskelle. Alas selästä ja poni talliin. On se niin merkillistä, heti kun minä tulin alas ja lähdettiin portille, niin tämä toinen Elviskin muuttui ilmeisesti joksikin poninsyöjäpedoksi. Elvis-parka oli aivan sydänkohtauksen partaalla kun ilkeä ja paha Elvis se siinä kehtasi kävellä hänen vierestään. Hyvä kun ei karkuun karauttanut mua mukanaan raahaten. Koko matkan talliin oli Elvis vähän tinttaraa, lopulta päästiin ihan elossa sinne karsinaankin. Poni vaan pois ja olisin tarvinnut uuden kortin, mutten sit saanut. Ensi kerralla sitten :D

Heh, aika kamalaa sönkötystä tämä teksti. Toivottavasti luen tätä taas huomenna silleen et eihän täs oo niinku mitään vikaa!
Mutta heippa nyt, ja ensi viikkoon (:

Ht.netistä säästettyä (:

Lähettäjä:  
Päivämäärä:   7.1.13 00:54:13

Ai te kuvittelette, että teillä oli rankka lapsuus? No haistakaapa paska, se ei ole mitään verrattuna omaani.
Äitini heitti minut ulos kodistani ennen kuin täytin 13 vuotta, enkä ole ikinä tavannut isääni. Ainoa ystäväni 10-vuotiaaksi saakka oli yksi @!#$ joka aina hakkasi minua ja sanoi etten ole paskankaan arvoinen. Ei minulla kylläkään ollut edes vaihtoehtoa, sillä kaupungissani asui jumalauta ehkä 9 ihmistä, ihan totta. Koko nuoruusikäni muutin paikasta toiseen, yrittäen vain tulla toimeen ihmisten kanssa jotka eivät edes halunneet minua sinne.

Ja tuo ei ollut edes pahinta. Myöhemmin ainoa ystäväni oli aasialainen, noin kolmekymppinen jätkä, joka oli seurassani vain koska hän luuli minun auttavan häntä saamaan naisia. Ainoa hyvä puoli oli se, että sain hengata yhden söpön punahiuksisen tytön kanssa.

Mutta ei jumalauta kauheinta oli tämä yksi pariskunta, jota en pystynyt välttelemään. Tiedättehän sellaiset pariskunnat, jotka pitävän yhteensopivia asuja ja puhuvat toistensa lauseet loppuun? Joo, he olivat täysiä friikkejä. Heillä oli myös kissa, joka oli vähintään kaksi kertaa ärsyttävämpi kuin he itse. Vannon, se otus ei osannut ikinä pitää turpaansa kiinni.

Kuten sanoin, muutin paikasta toiseen ja päädyin tappeluihin ikäisteni lasten kanssa, joskus myös aikuisten.
Ainoa asia mikä sai minut jaksamaan, oli unelmani tulla joskus pokemon mestariksi.

Lähettäjä: Gary 
Päivämäärä:   7.1.13 01:09:10

Turpa kiinni, mun isoisä unohti nimeni ja käski jonkun muun antaa mulle uuden nimen!

Lähettäjä: lapsuus 
Päivämäärä:   7.1.13 12:37:42

Minulla pahempi.

Isäni oli nimittäin pokemon mestari, hänen varjossaan kasvaessani minusta tuli alistettu, yhteiskunnan tuilla loisiva nahjus.

Niinpä olen ongelmanuori vielä näin viisikymppisenäkin. :(




Ei, tähän ei vaan voi lisätä mitään. Ht.net ja Pokemon <3

Mustaa ja Valkoista

Vihdoin ja viimein siis tallille, jes jes :) Toiveenikin toteutui, ei tuolla liukas ollut.

Tunnilla oli Simo, Elvis, Roosa ja Salli Hennan kanssa. Ja mullapa oli Evita, heh. Hainkin sitten Evitan, heti kun saatiin Sallikin talliin meidän mukaan. Evita tuli oikein nätisti kanssani talliin, ihan rauhassa lömpsöteltiin menemään. Ja tällä kertaa se oli myös karsinassa oikein rauhallinen. Hieman se koitti juosta mua karkuun, mutta nyt pystyin harjaamaan hevosta ilman pelkoa että jään sen lapioiden ja muun lihasmassan alle. Hirtinkin pikku-Evitan vasta varustuksen yhteydessä seinään kiinni, ja sain sitten oikein hienosti hevosen varustettua, jes :)

Lähdettiin siitä kentälle, jonne mentiin jälleen todella rauhallisesti ja asiallisesti. Ja tänään onnistuimme pysähtymään heti sinne keskelle, vähänkö me kehitytään :D Evita kyllä yritti juoksuttaa mua ympäri kenttää, mutta asettui kaartoon seisomaan kun kauniisti pyysin, jes. Näin se vaan menee, ensimmäisellä kerralla panikoin aina ihan hulluna, mutta nyt ei enää ollut jännää kun on niin "tuttu" hepohumma tämäkin jo.
Uskaltauduin jopa säätelemään jalustimia, mutta Marianne sai ihan itse sen vyön kiristää. Siinä se yritti taas tehdä musta parempaa kuin olen selittämällä että tuskin sää nyt tän satulan mukana putoisit kun istut niin hyvin ja täydellisesti. Muistutettuani asian oikeasta laidasta, päätti Marianne olla ihan hiljaa vaan, heh.
Kiipesin sitten Evitan kyytiin ja ihasteltiin Mariannen kanssa kuinka kivasti se onkaan nyt kotiutunut.

No, Evita se sitten osoitti kotiutuneensa vallan mainiosti. Heti kun istuin satulaan ja huomasin että jalustimet ovat niin pitkät etten saa niitä edes jalkoihin, niin Evita lähtikin jo täyttä ravia kohti porttia. Minä kökin taas kyydissä että wtf, mitä tämä eläin oikein tekee, mutta onneksi sain sen käännettyä eikä sentään paineltu tukka hulmuten ulos portista :D Kävelin hetkisen Evitan kanssa sitten ilman jalustimia, muumimamma se kipitteli kovin innokkaan oloisena. Sitten Mariannekin onneksi jo jalustimet lyhensi ja päästiin kunnolla kävelemään. Tosin toimi se tuon tynnyrin selässä ihan hyvin noinkin, sellanen hauska tunne kun jalustimet roikkuu jossain alhaalla ja ponikin on pyöreä ja on niin tukevaa ja mielenkiintoista.
Kääntelin Evitaa vähän volteille ja suurin ongelma oli se, että hevonen kovin kiireinen. Minä kun koitin ympyrää kääntää, niin Evita posottaakin vain suoraan eteenpäin kiihtyvällä tahdilla. Onnistuttiin sentään joissain ympyröissä ihan nätisti ja suunnitelman mukaisesti.

Marianne sitten totesi sieltä maantasalta että joululoman (päättymisen) kunniaksi saadaan toivoa mitä halutaan tehdä! Wuhuu!
Ainoa vaan ettei mulla oo koskaan mitään ideaa. Paitsi tänään!
Hauska ryhmä meillä taas, heh. Yks toivo harjotusravia (jesjesjes) ja sitten minä toivoin siirtymiä (tai lähinnä pysähdyksiä, tehään niitä liian vähän ;) ) Kukaan muu ei sit toivonu mitään ja Marianne ihan huumassa riemuitsi että miten kivoja juttuja toivotaankaan :D

Aloitettiin siis ihan sillä että tehtiin pysähdyksiä. Ihan vaan johonkin pysähdys, jonka piti sitten onnistua hienosti. Ensin ongelmana oli se, ettei Evita malttanut seistä. Ensimmäinen pysähdys olikin sellainen paikallaan tänttäröinti että ei taas kovin hyvin mene. Otin muutamat sekunnin mittaiset pysähdykset, ja lopulta uskaltauduin seisottamaan hevoista muutamia sekunteja paikallaan. Evitakin alkoi malttaa oikein kivasti ja rouvahan pysähtyi niin nätisti ja pienillä avuilla. Oikein hyvin.
Sitten lähdettiin tekemään toisella pitkällä sivulla loiva kolmikaarinen, josta tehtiin sitten ulospäin voltti. Toinen pitkä sivu tultiin kevyt ravissa, tämä toimi paitsi taivutteluna, myös sitten pienenä siirtymäharjoitteluna. Tehtävänä tosi kiva ja aivan ihana. Ainoa ongelma oli kolossaalisen valtaisi poni, jota en millään saanut taipumaan noin pienille reiteille, heh.
Tai no okei, päästiin toi kolmikaarinen ja voltti ihan hyvin. Ehkä välillä vähän levisi kun Evita hiihteli karkuun, mutta sinäänsä se meni hyvin. Suurempi ongelma olikin ravi, meidän piti siirtyä raviin lyhyellä sivulla mutta Evita suvaitsi siirtyä raviin vasta pitkällä sivulla. Ja sitten kun tultiin toiselle lyhyelle sivulle, niin se tunki jo portteja päin kun ei käänny millään.
Sitten pitikin kevennellä pitkä sivu ja tehdä kolmikaarinen harjoitusravissa. Ja tässä kohdassa se meni pikkasen pieleen.

Evita hyytyi, aivan ja täysin. Minä koitin kaivella ykköstä, mutta ei. Evita vaan mennä lönkötteli. Mä potkin ja tuskastelin että ei herranen aika kun en saa tätä läskivuorta tästä nyt raviin ollenkaan. Epätoivoista, heh :D
Käveltiin varmaan pari kierrosta, mulla kramppas jalat kaikesta kannustamisesta ja kirjavarouva vain mennä lönkötteli. Onneksi Marianne riensi apuun ja siirsi meidät raviin ja aika pitkään sainkin Evitan ravaamaan ihan nätisti, jos se siirtyi käyntiin se siirtyi myös raviin ja näin.
Tein koko jutun harjoitusravissa ja onnistuin tällä kertaa jopa istumaan siellä hytkymättä sekopäisenä puolelta toiselle. Hyvä siis. Tehtävän suorittaminen olikin hankalampaa. Kun koitin kääntää Evitaa, se vaan iski kaasun pohjaan ja juoksi täysiä alta pois. Kun lopulta sain sen kääntymään, niin se hiihteli väärään paikkaan. Onneksi onnistuttiin edes pariin otteeseen, tosin pienelle voltille en Evitaa saanut taipumaan.
Evita olikin kuulemma pikkasen jäykkä loman jäljiltä, joten voinen huokaista helpotuksesta.

Lopulta Evita hyytyi taas ja koitin potkia sitä raviin siinä onnistumatta. Lopulta luovuin toivosta kun piti kävellä välikäynnit. Seuraavaksi oli tarkoituksena laukata toinen pitkä sivu ja tehdä tämä sama kolmikaarinen + voltti toiselle sivulle. Luovuin heti suunnitelmasta ja päätin että hyvä jos laukka nousee, ja kiva jos tää edes ravais ton toisen sivun.
Ensin oikea kierros. Eikä me oikeestaan muuta tehty kuin käppäilty kaikkien edessä. Mä yritin kaikkeni, mutta Evita ei oikein innostunut siitä ravailusta. Tasan kerran sain sen ennen kulmaa raviin, mutta liian hitaasti mentiin jotta olisi voinut se laukka nousta.
Vasempaan kierrokseen oli tuo ravaaminen edelleen hankalaa (saimme taas virka-apua Mariannelta) ja mulla alko olla voimatkin jo ihan lopussa. Tuskaista, todella.
Saatiin kuitenkin laukat nousemaan, olen tosi tyytyväinen :) Sain Evitan raviin (se näki muiden laukkaavan ja innostui) sitten koitin pitää sen reippaassa ravissa ja antaa pohjetta vaan nopeasti ja pitää ohjatkin vähän löysinä. Niin ja mikä tärkeintä, olla könöttämättä. Marianne puolestaan juoksi siellä maantasalla innostamassa Evitaa. Ensin se vaan ravasi täysillä, mutta sitten se ikään kuin hyppäsi siihen laukkaan. Tän loikan aikana mä lensin eteenpäin ja kirosin oman könötykseni. Koitin vaan paniikinomaisesti jotenkin suoristua sieltä jottei Evita hiljentäis ja sit mentiin. Joo, väärä laukka se oli, ja joo en osannut yhtään istua siellä :D Evitan ravi oli jo sellasta tasasta taaperrusta, mutta se laukka tuntui joltain tehosekottimelta.
Tähän perään sitten sain Evitan ihan itse nostamaan laukan, joka saattoi olla tällä kertaa jopa oikea, ja ainakin kaikin tavoin hallitumpi. Jes :)

Sitten piti loppuravailla. Alkuun Evita juoksi innoissaan ympäri kenttää, eikä kääntäminen onnistunut yhtään. Sitten se hyytyikin taas, joten lyhyen ravin jälkeen jäätiin ihan vaan kävelemään. Koomista sinäänsä, heti kun jäätiin kävelemään, olisi Evita niin kovin halunnut juosta kavereiden perään täyttä laukkaa ja sitä rataa, heh.
Loputkin jäivät sitten kävelemään ja annoin Evitan löntystellä haluamallaan tavalla.
Heh. Käveltiin portin ohi, Evita meinas stopata, mutta jatkoi kun pyysin. Seuraavalla kerralla se sitten oikeasti pysähtyi siihen portille. Siinä se seistä jöpötti ja Marianne tuli sitten kilttiä Evitaa halailemaan. Eikä se sitten oikein olisi halunnut enää kävellä. En tiedä, olikohan se niin väsähtänyt että pyysi jo Mariannelta apua, vai halusiko se vaan mennä halittavaksi. Aika suloinen joka tapauksessa (:

Jooh, oikein hienoa päästä taas pitkästä aikaa ratsastamaan, buahah.
Mä oon tyytyväinen siihen miten kivasti Evita muuten käyttäytyi. Ei se nyt ratsastaessa ollut parhaimmillaan, mutta se tosiaan oli vähän jäykkä ja kova.
Ja hei, sain laukan nostettua, suuri saavutus. Onnistuin istumaan ravissa, toinen suuri saavutus. Ja Evita on vaan niin kovin sympaattinen kaveri.

Mariannekin oli kovin tyytyväinen. Just nyt en edes oikein muista mitä se mahto selittää, mutta kuitenkin kyllä se ihan tyytyväinen oli ja sillä tavalla :D

Käveltiin ja keskelle. Vaikeuksia oli taas tuossa alastulossa, onnistui kuitenkin ekalla kerralla. Pieni lehmänvärinen sitten karsinaan vaan ja varusteet pois.
Sitten kotio. Ja nyt onkin sitten kovin vähän aikaa että on tiistai, jee :D

Mutta nyt en kyllä halu mitään muuta ku nukkua. Kauhulla odotellaan millasta huomenna on : D Ratsastin tynnyrillä, selkä oli ainaki tänään ihan kipeä ja kääks. No hei, hei kuitenkin :)

Siirtyy

Juu-u, eli kuten arvasinkin (kyllä kyllä, pessimisti ei pety ;) ) niin tunnit on peruttu. Wouh jeah. Kenttä lainehtii, tämmönen viesti sieltä tuli.

Vaan ei se mitään, perjantaina uusi yritys.
Tässä on hyviäkin puolia, nyt emme joudu katsomaan ovatko hevoset täysin pöpejä, vaiko eivät hehe.

Ja nyt kaikki kaviot pystyyn ja toivotaan että ilmat paranisivat. Että perjantaina olisi sitten tiet joko a) sulia tai b) ei-liukkaita. Meinaan tuolla on tällä hetkellä aika liukasta. Eli aika järkyttävä pyöräilykeli. Toivotaan siis että paranisi perjantaiksi. Vaikka arvatenkin tällä tuurilla siellä on peilijäätä koko matka, heh.

Joo, mutta eipä muuta. Alkaa vaan tää tauko olemaan ihan hurjan pitkä, edellisviikon tiistaina oon viimeksi ollut ja vasta perjantaina pääsen! Ääks :d Tipun varmaan selästä ennen ku ees pääsen sinne, hyihyi.

Mutta ihanaa uudenvuodenpäivää. Huomenna sitten eräät hyvät ihmiset lähtevät kouluun ja ne muut sitten vetävät joulusuklaita vielä viikon verran.

Ainaki melkein (: