Tallille, taas. Hirveen pitkästä aikaa, jeejee :D Kun lähdin matkaan, sain ilokseni huomata että kumpikaan pyöräni lampuista ei toiminut. Toinen toimii jo, oli ilmeisesti jäätynyt tämän pitkän tauon aikana, toinen sammui iäksi (tai sit vaihdan patterit ja toivon parasta)
Onneksi tämä takaisku ei haitannut, sillä tiet olivat hyvässä kunnossa ja ulkonakin oli niin kovin valoisaa, jesjes, kohta näkee jo tehä vaikka mitä ja jes (:
Tosiaan, saavuin tallille sellasessa syväjäätyneessä tilassa ja kävin taulun lukasemassa. Mulla oli Elvis-pulla ja tunnilla myös Pomo, Kaisa, Salli ja Roosa. Elvis oli ekalla tunnilla.
Suoritin siis ensin lämmittelyn, ja sain kuin sainkin itseni taas elävien kirjoihin. Sitten käppäilinkin kentän laidalle kytikselle, heh. Marianne ei tullut seisomaan tylsistyneen näköisenä kentän laidalle, vaan juoksi touhukkaana siellä keskellä, niinpä mun oli sitten kipiteltävä sen luo ja kysyttävä se mieltäni painanut kysymys.
"Voinko mennä ilman satulaa?" eheh. Marianne otti sellasen perusilmeen ja venytteli sitä vastausta "Hmm, nyt pistit kyllä pahan" ja olin jo alkuun täysin varma että nyt se kuitenkin kieltää. Sain kuitenkin mennä, tietenkin. Marianne tosin valitteli että on se ihan turhaa jos en koskaan putoa kun lupaan leipoa Mariannelle kakkuja jos tipahan.
Kävin harjailemassa Elvistä joka pahaa-aavistamattomana seisoi karsinassaan. Lopulta poni suitsiin ja kentällekin päästiin pitkällisen odotuksen jälkeen. Elvis käyttäytyi vallan nätisti. Saatiin ovi suljettua kuten järkevien ponien kuuluukin ja sitten käveltiin oikein nätisti sinne kentälle. Huomatkaa nyt, tämä oli taas tällainen itsensä voittamishetki. Epäilin etten uskalla mennä ilman satulaa kun on ollut viikko välissä, heh.
(kun tätä katsoo, ymmärtää miksen ole tätäkään varmaan ikinä käyttänyt, eheh :D)
Kentälle mentiin sitten ja lopulta kiltti täti tuli heittämään minut kyytiin. Vaan olipas se vaikeaa, siis olin jotenkin harvinaisen vammasesti siellä ja potkin tyyliin Elvistä takamuksille. Onneksi kyseessä oli kilttiäkin kiltimpi Elvis-pulla, joka vain seisoi paikoillaan kohtaloonsa alistuen.
Lähdettiin siitä kävelemään. Täytyypä sanoa että Elvis oli todella mukavan tuntuinen näin alkukäynneissä! Se käveli tarpeeksi aktiivisesti eikä hiihdellyt alta ja sen olemus oli sellanen mukavan rento, ei sellanen viulunkieli että nyt singahdan kun on pelottava kulma. Kyllähän se niitä kulmia vähän ihaili, mutta se oli sellasta rauhallista katselua. Tehtiin voltteja vähän siinä kävellessä ja ohjailin Elvistä kulmiin. Meillä oli taas tötteröitä siellä niin ei ihan lyhyille sivuille menty. Välillä meinasi Elvikseltä mennä pupu pöksyyn ja pikkuisen se koitti oikoa tötsät sisäkautta, mutta hienosti uskaltauduimme kulkemaan ihan sieltä ulkokautta kuten kaikki muutkin. Mä koitin vähän edes saada ponin kulkemaan volteilla oikein päin, mutta vähän se yrityskin oli hankalaa kun ei satulaa ollut ja jalat heiluivat kuin tuhkat tuulessa. Yksi pysähdyskin tehtiin, mutta se sekoitti Elviksen pasmat niin sekaisin, että luovuttiin niistä ja nautittiin vain mukavasti kävelystä.
Marianne sitten palasi ja selosti jo valmiiksi mitä tultaisiin alkukeventelyjen jälkeen tekemään. Marianne nimittäin halusi että verryttelisimme ravissa itsenäisesti ja miettisimme mitä pitäisi tehdä jotta saisimme hevoset valmistettua tehtävään. Ja tuleva tehtävä oli pysähdykset harjoitusravista (ja minä hurrasin mielessäni että vihdoinkin ;) )
Siirryttiin sitten raviin. Elvis aloitti tosi kivalla ja rauhallisella ravilla, mutta sitten se taas unohti kuinka tasainen puksu sen pitäisi olla. Ei nyt niin pahasti kuin viimeksi, mutta kuitenkin. Aina välillä suoran avautuessa oli pakko pistää vähän kaasua ja ihan pikkasen vaan piti kaahailla. Ja sitten ei voinut millään edes hiljentää kun oli kovin kamala kiire. Pikkaisen piti myös vilkuilla ettei kulmat sieltä hyökkää kimppuun, eihän sitä nyt voi ikinä tietää. Mä aloitin ihan sillä että ravailin ponin kanssa, tehtiin voltteja joilla koitin saada Elvistä rauhalliseksi ja kuulolle ja aina kun poni laitteli sitä kaasua niin mä koitin istua rentona ja samalla pidätellä ratsun menoa mahdollisimman päättäväisenä. Kun ei me vaan voida ruveta kaahailemaan, meidän pitää kulkea nätisti ja asiallisesti, piste.
Koitin volteilla aina parhaani mukaan pidätellä ja asetella ponia. Vähän oli hankalaa, mutta yritys on tärkein, tietenkin. Elvis teki voltit vallan nätisti, ei mitään ongelmaa kääntymisessä. Itseasiassa suuremmat ongelmat oli mulla. Kun käännettiin voltille siitä pikkasen liian reippaasta ravista niin hyvä ku en hypänny kyydistä kesken kaiken, heh. Aloin mä myös lopulta olemaan melkoisen tyytyväinen Elviksen raviin ihan suorillakin. Ei kaahattu niin paljon ja ponikin tuntui antavan vauhtia alas kun pyysin. Lähdinkin sitten tekemään siirtymiä käyntiin. Ne tosin osoittautuivat hirveen hankaliksi kun reipas pieni poni ei vaan jaksanut kävellä, vaan kävelyn sijaan se esitti sellaista steppailua eteenpäin että meinasin iteki mennä sekasin että kävelläänkö me nyt oikeasti vai ei. Kyllä se Elviskin alkoi malttaa, mutta itseeni olin alusta asti kovin tyytyväinen! Tällä kertaa en tunkenut käsiä alas kun pidätin ja istuin siirtymissä todella kiinni hevosessa, jes. Jokin edes sujuu hei :D
Otin sitten vielä loppuun parit pysähdykset ravista, tein ensin jotain ympyrän tapasta ja siinä keskellä sit pysähdys. En jaksanut uralla vääntää kun siellä Elviksessä kuitenkin oli yhä sitä virtaa pikkasen liikaa, mutta keskellä se ravasi rauhallisemmin ja pysähtyikin tosi hienosti. Ja vielä hienommin sen jälkeen kun tajusin että pysähdyksen vois valmistella eikä vaan kiskasta ponia pysähdyksiin, hups.
Ja hei, Elvis osasi olla ihan fiksu. Mä sain koko ajan miettiä että koska lähetään oikeasti karkuun yhtä kulmaa kun aina sitä tuijoteltiin ja aina koitettiin oikasta. Vaan ei, nätisti ja rennosti ravailtiin aina sen ohi, jee. Tai ainakin lopussa jäi se kyyläily pois, joka tapauksessa.
Sitten käveltiin ihan hetkinen ja harjoitusraviin. Eli piti tulla keskihalkaisijaa pitkin ja sitten tötsäneliön sisälle tehdä pysähdys ravista. Eli kouluradalle tuloa, heh. Ja halkaisijan jälkeen käänneltiin aina oikealle tai vasemmalle.
Elvis oli tietenkin ihan täpinöissään "jee laukataan!!" Alotin taas ponin rauhoittelun, pidättelin, tein jonkun voltin ja sitten lähdettiinkin jo tehtävälle. Joo, ravi piti ratsastaa kuntoon ennen kuin tulee tehtävälle, mutta mä ajattelin että parempi tehä jotain, kun uraa pitkin Elvis vaan intoilee turhasta.
Tehtävä sujuikin sitten ihan tosi hyvin, heh. Elvis teki vallan mainioita pysähdyksiä, enkä sitten itsekään säätänyt mitään aivan typerää siellä kyydissä. Muutamat pysähdykset oli sellasia hutiloitua ja Elviskin meinas lähteä menemään ennen lupaa, mutta kyllä suurin osa oli tosi onnistuneita. Ja ekaa kertaa lukuunottamatta tultiin toi loppuhalkaisijakin hienosti suorassa ennen kuin käännyttiin, jes :) Elviksestäkin alkoi sitten lopultakin löytyä sitä rauhaisaa ravia ilman niitä kaahailuvaihteita, mikä olikin oikein mukavaa vaihtelua. Tai ainakin siihen viime kertaiseen ilman satulaa menemiseen.
Ainoa pikkuruinen ongelma oli se, kun käännyttiin kai ekaa kertaa pitkälle sivulle niin tietenkin juuri silloin Marianne jotain maiskutteli. Elvis otti tämän ihan henkilökohtaisena loukkauksena ja paineli oikein onnensa kukkuloilla sen pitkän sivun mukavaa ja piristävää laukkaa. Pysyin kyydissä, vaikka pikkasen pomppimiseksi menikin.
Tehtiin tätä aika pitkään mutta päästiin sitten lopulta myös laukkaamaan, iiks. Piti tulla harjoitusravissa keskihalkaisijalle, kävellä aika monta askelta ja takaisin raviin ja sitten laukka pitkälle sivulle. Lähdimme tietenkin kovin innoissamme suorittamaan tätä jännittävää tehtävää. Pikkaisen oli ongelmia, Elviksen mielestä kun se tötsän välin käveleminen oli niin kamalan tylsää. Se siirtyi nätisti käyntiin, mutta jo parin askeleen jälkeen koitti tarjota jotain pikkuravia kun ei jaksa kävellä. Ja tälleen oikeastaan joka kerta. Tahtojen taistelu.
Laukat sitten sujuivatkin aika hauskasesti. Ensimmäinen nosto epäonnistui, mä vähän varmistelin ja ponikin vähän oli varuillaan. Sen jälkeen rupesi nousemaan tosi kivasti, poni oli mukavan innoissaan muttei kuitenkaan liian innoissaan jolloin olisi tullut niitä tykinsuu nostoja.
Tosiaan, poni nosti laukan mukavan rauhallisesti ja vasta kun minä pyysin. Laukat itsessään oli pikkasen liian reippaita, muttei se nyt pukkikiitolaukkaa vetänyt, joten ei se mitään. Ja mulla oli vaikeuksia istua, pompin kuin hullu. Onneksi sentään välillä onnistuin istumaan edes pikkasen, ja tää pomppiminenkin oli sentään niin hallittua etten lojunut missään kyljen puolivälissä sen takia. Ja siis ku siinä mun istunnassa oli joku ihme vajaus, tai siis mun jalat heilu ihan ihmeellisesti. Ei oo koskaan tuntunu ilman satulaa laukkaaminen tollaselta.
Joka tapauksessa. Mä pysyin kyydissä oikein hyvin, olen tyytyväinen. Viimeisellä laukkapätkällä lensin vähän turhan korkealle ja vähän turhan sivuun, mutta siitäkin selvittiin ihan asiallisesti.
Marianne tosin ei kauheasti tykännyt siitä kun poni harrasti tällasta "pää alas ja ryntäisiin ja loikitaan vähän pöllön näköisesti menemään" Kuulemma mun ois pitänyt nostaa sen pää ylös (eikä sillä, se ois ihan kiva ylhäällä, on se vähän pelottavaa laukata kun kaula katoaa edestä :D ) mutta selittelin aivan kummallisilla sanavalinnoilla etten kerkiä miettimään sitä kun toi istuminen vie kaiken huomion. Mutta kyllä vielä jonain päivänä, enhän mä ennen voinut satulankaan kanssa laukatessa tehä muuta ku keskittyä istumaan, mutta nykyään voin jo puuhastella vaikka mitä. Jos joskus tästä ilman satulaa laukkamisesta tulee niin rutiinia niin sitten voin jo keskittyä siihen ettei poni pomppisi pää koipien välissä menemään.
Sitten loppuravit. Mä ravailin keskiympyrällä Elviksen kanssa, ihan vaan sen takia että poni oli kovin virmakas laukan jälkeen, enkä jaksanut ottaa mitään ylimääräisiä laukkasiirtymiä. Pikkasen Elvis kaahaili siinä ympyrälläkin niin että muakin hirvitti, mutta kyllä vaan välillä se armoton hiljentäminen tuotti tulosta. Elvis meni hetken ajan niin kivaa ravia ettei mitään määrää. Se kulki silleen kivassa muodossa, se liikkui niin ihanan aktiivisesti eikä yhtään juossut alta. Sekin sitten meni pilalle kun Elviksen piti taas alkaa juosta, enkä vaan saanut niin kivaa ravia enää sen jälkeen aikaseksi.
Mariannekin tuli jopa juttelemaan :D Ei mut oikeasti, ei se nyt ikinä juttele kun hömpöttelen ilman satulaa. Tai siis tunnin jälkeen, silloin se juttelee vaan kesken tunnin jotain.
Poni oli kuulemma kaunis koska se meni niin kivasti (: Sitten pysähdykset olivat hyviä, poni pysähtyi pyöreänä, ei silleen suu auki ja pää ylhäällä niinku joskus (uhups) Ja hienosti meni, heh. Ponikin meni niin kivasti ja oli niin kivan rento ja jes. Ja sitten pitkällinen "vielä ei voi sanoa mitään ku ehit vielä tippua" (Ja sitten Marianne oli tyytyväinen kun kuulemma mä oikein jopa asettelin ponia volteille, tai yritin ja onnistuin jotenkin ainakin! Jes, se siis onnistui kun parhaani yritin, jesjes (: Ja kyllä munkin mielestä poni asettui paremmin kuin koskaan ilman satulaa. Tää oli vaan pakko nyt lisätä tähän tälleen päivän myöhässä :D)
Mutta olin kovin kovin tyytyväinen. Elvis meni tosi kivasti, ja oli oikeastaan aina välillä niin mukavan tuntuinen. Sellanen oikein rauhaisa ja rento pullainen se oli. Pysähdykset olivat kivoja ja onnistuivat tuhat kertaa paremmin kuin oisin uskonut. Ja jee, onnistun taas laukkaamaan ilman satulaa, kohta olen ihan pro :D
Njoo, mä oon oikein tyytyväinen, ei tässä kyllä oikeestaan mitään vikaa ollut. Ehkä se laukassa istuminen oli vähän surkeaa, mutta muuten meni niin kivasti (:
Käveltiin sitten ja Elviskin päätti melkein säikähtää. Muutaman ravi hypähdyksen se otti kun järkyttyi niin kovin. Mä vaan pelkäsin koko ajan että kuitenkin nyt loppukäyntien aikana putoan, heh.
Keskelle ja alas ponin selästä. Harvinaisen viisas ja hieno poni sitten talliin ja suitset pois. Sitten sain taas nauttia siitä martingaalin kiinnittämisestä. Se on ihanaa (:
Ja kotia kohti vain. Vähän oli pimiää, onneksi tiet oli niin hyvässä kunnossa. Semmosessa liukaskeli-rata liukkaudessa ei tulis mitään jos pitäis ajaa pilkkopimees.
Heipä hei vaan (:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti