No, saavuin juuri ihan väärään aikaan. Mä nimittäin kaarsin mutkaan just silloin kun hevoset olivat lähdössä kentältä pois. Hyppäsin sitten alas pyörän selästä ja mukamas rauhallisesti kävelin sitten kohti porttia, jotta hevoset mukamas näkisivät ettei moottorisahamurhaajat ja slendermanit ole heitä tulossa tapattamaan. Ei se toiminut ihan niin. Ensin kai Simo katteli mua järkyttyneenä, se kuitenkin lähti ihan viisaasti tallia kohti. Elvis oli ihan lentoon lähdössä kun on kovin hurjaa. Ja se suurin järkytys, Sakari-raasukin oikeen hätkähti minun pelottavuuttani katsellessaan :D Vinskikin oli hivenen kauhistuneen näköinen, heh.
Muakin oli odoteltu kuulemma, melkein ainakin.
Käppäilin siitä sitten talliin ja luin taulun. Mulla oli Elvis, ja tunnilla myös Roosa ja Pomo. Tyhjyys on ihanaa.
Elvis oli ollut ekalla tunnilla, jotenka menin vaan kattelemaan tuntia ja jouduinkin lähes heti Roosan viereen, koska mut oikeen haluttiin siihen. Olen niin kovin suosittu. Taluttelin Roosasta siinä sitten hetkisen, sitten menin harjailemaan Elvistä. Voi sitä raukkaa, kun satulan toin niin poni näytti aivan siltä ku hakkaisin sitä kirveellä tai jotain. Niin oli kauhistunut yleisilme sillä, yritä siinä taas vakuutta se siitä että se satula ei nyt syö häntä täysin. Lähdettiin sitten kentälle päin, Elviskin ymmärsi kävellä ihan rauhassa ja viisaasti.
(Hurja poni kulkee silmät kiinni ja mä kökötän vallan kummallisesti)
Se on vaan niin jännittävää kun aina tälleen tauon jälkeen mua jännittää mennä Elviksellä. Tänäänkin oli aivan järkyttyneen kauhistunut ja panikoin vaan. Ihmeellistä sinäänsä, en ymmärrä mikä siinä sitten muka niin pelottaa? Pieni ja paksu Elvis-pulla jonka selästä ei voi pudota ja joka on aina niin viisas ja asiallinen. En ymmärrä.
Mentiin keskelle ja kiipesin Elviksen kyytiin rauhoittumaan. Lähdettiin kävelemään ja kyllä mäkin siitä taas rauhotuin. Elviksen satulakin tuntui niin mukavalta ja tukevalta ja kaikki tuntui hienolta.
Käveltiin ihan vaan alkukäyntejä. Koitin keskittyä tekemään hyvät kulmat aina tötsien ympärille (ei käytetty ihan koko kenttää, tötsät oli kulmina jottei ruveta ihan villeiksi) ja kääntelin Elvistä vähän volteille ja tein muutamat pysähdykset. Poni pikkasen tuijotteli korvat hörössä ihan vääriin paikkoihin, mä päätin vaan olla kiinnittämättä siihen huomiota. Elvis kulki oikein mukavan reippaasti ja oli sellainen yksinkertainen puksu.
Lähdettiin sitten tekemään niin, että piti tehdä loivia kulmia ja vähän voltteja mutta ei saanut käyttää sisäkättä yhtään. Piti saada kaikki hoitumaan pohkeilla ja ulko-ohjalla. Tehtävä oli kovin hankala ainakin minun mielestäni, oli kuulkaas niin vaikea olla tekemättä edes niitä pikkaisia pidätteitä tai pikkaisia johtavia ohjasotteita sillä sisäkädellä. Yritin vain parhaani ja koin suurta ahdistusta kun Elvis kyttäsi ulospäin ja lähti hiihtelemään alta kun en pystynyt pidättämään tarpeeksi käyttämättä sisäohjaa. Mutta joo, Elvis kääntyi volteillekin ihan asiallisesti ilman sitä sisäohjaa.
Kun oltiin kävelty, piti siirtyä kevyt raviin. Mutta piti huomioida uusi tehtävämme. (joo, ravissakaan ei oikeestaan kai saanut käyttää sisäkättä, mutta mulla oli kaikkea muuta ajateltavana)
Eli ravatessa meidän piti aina huutaa mitä pohjetta käytetään :D Jos käyttää oikeaa pohjetta, piti aina huutaa niin monta kertaa oikea ku sitä käytti.
Siirryttiin siis raviin. Ja ensimmäinen ajatuksen aiheeni, mä halusin nähdä tunnenko vielä sen kevennyksen, vaikka siitä läpimurtotunnista onkin jo neljä viikkoa aikaa. Kun lähdin keventämään, en ensin tuntenut mitään ja olin jo epätoivon partaalla. Koitin kuitenkin ajatella miltä se oli tuntunut, koitin tuntea ne jalat. Lopulta löysin sen, ja olin lähes varma että kevennys oli väärä, kuten se sitten olikin. Ei se kevennys nyt niin päivänselvänä tuntunut, mutta siitä on jo niin pitkä aika, ja ainakin tunsin sen ajattelun jälkeen. Teinkin tässä syvän päätöksen että yritän tuntea sen kevennyksen, vaikka sitten menisikin hetken kauemmin. Olisihan se hirveän hienoa jos jonain päivänä sen tuntis aina niin hyvin ettei tarvitsisi edes tarkistaa.
Ja sitten vain tehtävää suorittamaan, heh. Alkuun oli todella hankalaa, tiedättekö, se tunne kun huutelet että mitä pohjetta käytät :D Kun huudat siellä että "oikea, oikea, oikea, oikea..." johan siinä alkaa tuntea itsensä sekopääksi. Joten alkuun tämä tehtävä oli hankala ja unohdin aina välillä karjua niitä puolia ääneen. Loppua kohden aloin oikeasti keskittyä ja ottaa tämänkin homman vakavasti, ja aloin nauttia tästä älyttömästä oikean ja vasemman hokemisesta, heh.
Elvis ravasi ihan hyvin, vähän se kaahaili välillä alta, mutta ei kuitenkaan niin häiritsevästi. Se kääntyi oikein kivasti, oikeaan kierrokseen oli vaan vähän vaikeampaa kun poni ei millään vaivautunut kääntymään. Miettiä voidaan että onko se vika mun vasemmassa kädessä, varmaan.
Ja minä itse sekoilin, unohdin koko ajan että suunnan vaihtuessa pitäisi myös kevennyksen vaihtua, ai perhana kun ei mene hyvin. Ja aina välillä sitten siirsin ajatukseni pois tästä pohkeiden käytön ilmoittamisesta ja aloin pohtia miltä tämä kevennys nyt tuntuu ja että tunnenko minä nyt tuon jalan kun se tuolla heiluu.
Huomasinpa myös, että aina olen kuvitellut että mun jalka heiluu sisään ja ulos ihan jumalattomasti. Eikä se edes ole totta, heh. Kyllä se joskus heilui niin paljon että tuntui kuin antaisin koko ajan pohjetta keventäessäni, ja kyllähän se edelleen heiluu vähän. Mutta huomasin myös että se jalka pysyy kyllä myös paikallaan, ainakin välillä, ainakin jos keskityn. Se oli hienon tuntuista kun jalka ei ollenkaan heilunut sisään, heh.
Ravailun jälkeen jäätiin käyntiin ja Marianne kysyi kumpaa pohjetta käytettiin enemmän. Pitkän pohdinnan jälkeen totesin että oikeaa. Toisaalta oikeaan kierrokseen se kääntyi huonommin ja jouduin käyttämään vahvaa vasenta, mutta kyllä mä oikeaa käytin enemmän. Vasemmassa kierroksessa käänsin oikealla ja oikeassa kierroksessa jouduin tunkemaan arvon herraponia sinne uralle kun sen mielestä oli kovin kiva tunkea sisälle ja pelätä kulmia kauheesti, iiks.
Käveltiin välikäyntejä ja kerrankin jopa ratsastin Elvistä eteen, enkä antanut sen vaan madella just niin hitaasti ku sitä huvittaa. Jes, loistavaa minä, huomatkaa kuinka yritän vaan koko ajan
Saatiin ottaa vielä laukkoja. Harjoitusravia, voltti ja sen jälkeen nostettiin laukka pitkälle sivulle ja sai tehdä myös pääty-ympyrää. Aloiteltiin oikeaan kierrokseen.
Ensin Elvis oli kovin intsinä ja koitti vaan kaahailla siinä ravissa. Kääntyminenkin oli muka niin hankalaa kun ponilla oli kiirus. Kun sitten lopulta päästiin nostokohtaan niin poni ei edes nostanut :D Pah, yleensä mennään häntä putkella sai luvan tai ei, ja nyt ei muka nouse. Se nosti vasta pitkän sivun lopussa ja koitin kyllä kääntää, mutta se epäonnistui koska Elvis vaan kaahasi eteenpäin mutta jätti sen kääntymisen tekemättä. Hups.
Tämän jälkeen ponikin ymmärsi että nyt tosiaan laukataan. Ravissa se meni kovin innokkaasti ja koitti päästä äkkiä lähtemään, mutta kun hiljentelin ja käänsin voltille niin se alkoi taas osoittaa mieltään hidastelemalla ja siirtyilemällä käyntiin. Hmm, ei vaan toimi tälleen. Koitin saada Elviksen pidettyä edes mateluravissa ja tein myös sen voltin joka kerta, yleensä mä skippaan tollaset turhat pylpyrät, mutta nyt kerrankin pitää panostaa.
Mulla oli nyt ideana että tänään se poni laukkaa rauhallisesti ja että tänään me myös käännytään. Ja mehän onnistuttiin jo puolissa (:
Elvis nosti laukat ekaa möhläystä lukuunottamatta oikein kivasti, mitä nyt ei aina malttanut odottaa tarpeeksi pitkään. Ja hei, laukat oli jopa välillä aika rauhallisia! Saatiin välillä ihanan rauhallisia nostoja, välillä jopa pari askelta rauhallista laukkaa. Sen jälkeen se aina kiihtyi ja välillä oli näitä tykinsuusta nostoja, mutta joka tapauksessa. Ja mäkin jopa istuin tosi kivasti, mitä hitaampi laukka sen paremmin istuin. Muutamia askeleita ihan täysin irtoamatta penkistä, jesjes. Missä vaiheessa tää laukassa istuminen kehittyi näin paljon hei?
Ja sitten kääntymiset..
Onnistuivat oikein hyvin! No okei, ei sellasia laukkaympyröitä välttämättä vois kouluradalla esittää, mutta se on vaan se esteettisyyskysymys. Tärkeintä on se, että minä sain sen ponin piru vie kääntymään vaikka oli talvi! Eihän se ikinä onnistu talvisin kun poni kaahailee liian kovaa ja ääks.
Tarkempi selostus: eli, piti tehdä pääty-ympyröitä, mä kuitenkin käänsin vaan silleen että pitkän sivun lopussa tehtiin joku ympyrän tyylinen. Ihan sen takia että jos päädystä koitti kääntää niin Elvis vaan hanatti menemään suoralla uralla. Ja kyllähän se kääntäminen oli ihan älyttömän vaikeaa. Poni laukkasi suhteellisen reippaasti, reipastui vielä lisää kun lähdin kääntämään ja sitten se olisi mielellään jatkanut vaan suoraa ja skipannut koko ympyrän. Ja vielä kun tää oli tää vaikeampi suunta kun ei toi ulko-ohja toimi yhtä hyvin kuin toiseen suuntaan.
Meidän ympyrät olivat sellasia vähän epämuodostuneita ja vähän turhan vauhdikkaita ja vähän pelkäsin että on poni nurin. Enkä muuten osannut yhtään istua ympyrällä, pompin ylös-alas ja ne jalat! Argh, oikea jalka sojotti taas suorana eteen ja yöks.
Olen kuitenkin hyvin tyytyväinen, me tehtiin ympyrä ja jopa laukassa. Uskomaton saavutus ;) Ja muutaman kerran poni pudotti raville, mutta minä sain sen jopa takaisin nostettua, haha. Ja siirtyminen raviinkin oli ihan hyvä, vähän sellainen että poni laukkaa täysiä ja sitten saan sen muutaman metrin jälkeen täyteen raviin.
Ja tiedättekö mikä on suurin juttu. Mä onnistuin taputtamaan ponia sen jälkeen kun oltiin tehty se laukkaympyrä! Tehtiin ympyrä ja palattiin uralle ja mä pystyin taputtamaan ponia. Pienet ne on ilot, mutta arvatkaa pystyinkö noin vaativaan suoritukseen vielä keväällä. Nii-in. Kesällä oli suuri ilo se kun pystyin laskemaan kättä käskystä ja tuijottamaan Mariannea kesken laukan. Tästä laukkaamisestahan tulee kohta ihan mielettömän hyvää ja sujuvaa jos tää jatkuu näin :D
Vaihdettiin suunta ja sama juttu. Tähän suuntaan, noh. Laukat nousi, mutta Elvis pelkäsi sitä yhtä kulmaa. Se ei millään voinut laukata sinne asti, vaan oikoi hulluna ja plääh. Ekassa laukassa tehtiin varmaan kolme ympyrää peräkkäin koska poni pudotteli laukkaa aina liian aikasin alas ja kun päästiin pois ympyrältä niin se oikasi monta metriä liian aikasin ja juoksi häntä tötteröllä karkuun. Otin sitten vielä toisen laukan, käynnistä tällä kertaa. Mentiin suoraa uraa vaan, ja taas oli niin pelottavaa että poni karautti karkuun täysillä. Valitettavasti ei se laukka nyt niin hyvin sujunut että olisin onnistunut tuon ponin sinne pelottavaan kulmaan laukasta tunkemaan.
Mutta se menikin jo niin hyvin, että jonkin on vaan pakko mennä vähän pieleen.
Sitten käveltiin hetki, Elvis ei olisi millään malttanut vaan laukkaa olisi voinut jatkaa vaan. Ja loppuravit. Elvis kaahaili siellä, mä koitin pysyä kyydissä ja Marianne koitti takoa päähäni sitä etten saa könöttää ja keventää niin nopeasti. Mutta on se vaan niin vaikeeta. On niin raskasta keventää hitaasti kun poni vaan juosta kipittää ja se könötys luo turvaa. Vaikkei siinä mitään jännää sinäänsä olekaan, hmm.
Loppuraveissakin piti miettiä aina mitä pohjetta käyttää, nyt sitä ei tosin tarvinnut kailottaa koko maailmalle. Tulin jälleen siihen tulokseen että käytän oikeaa pohjetta enemmän.
Elvikselläkin oli sitten tosi jännää kun iso-Elvis pamahti kentälle. Poni oli alkuun aivan järkyttynyt kun komea musta tuli sinne tinttaroimaan. Onneksi Elvis sitten ymmärsi että Elvis ei ole paha, eikä sitten enää juuri Elviksestä välittänyt ;)
Sitten loppukäynnit.
Mä olen oikein tyytyväinen kuitenkin. Laukka onnistui, jeejee! Ja mä panostin nyt, kerrankin oikeasti taas tein näitä vaikeita asioita enkä vaan skippaillut tyytyväisenä. Ja sen takia se laukkakin onnistui, yleensä skippaan ravivoltit ja jätän laukkaympyrät kokeilematta. Hmm.. Täytyy nyt sanoa että harvinaisen nuija tyyli, eihän se koskaan kokeilematta onnistu, heh. No, ainakin sain tänään lisää asioita joihin voisi ruveta aina kiinnittämään huomiota. Saadaan tekstistäkin näin epäselvää kun sönkötetään kaikki ulos. Ei se haittaa.
Mutta tosiaan, paljon hyvää oli. Huonoa ehkä se loppuravien jäätävä könökönö ja Elviksen alta juokseminen. Tartteis oikeasti vaan keksiä se tyyli jolla saisin sen homman toimimaan. Välillä toimii se kevennyksen hidastus, mutta nyt esimerkiksi tänään tuntui ettei se toimi kyllä yhtään taaskaan.
Käveltiin ja keskelle. Alas selästä ja poni talliin. On se niin merkillistä, heti kun minä tulin alas ja lähdettiin portille, niin tämä toinen Elviskin muuttui ilmeisesti joksikin poninsyöjäpedoksi. Elvis-parka oli aivan sydänkohtauksen partaalla kun ilkeä ja paha Elvis se siinä kehtasi kävellä hänen vierestään. Hyvä kun ei karkuun karauttanut mua mukanaan raahaten. Koko matkan talliin oli Elvis vähän tinttaraa, lopulta päästiin ihan elossa sinne karsinaankin. Poni vaan pois ja olisin tarvinnut uuden kortin, mutten sit saanut. Ensi kerralla sitten :D
Heh, aika kamalaa sönkötystä tämä teksti. Toivottavasti luen tätä taas huomenna silleen et eihän täs oo niinku mitään vikaa!
Mutta heippa nyt, ja ensi viikkoon (:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti