Informaatio

Heipä hei. Ajattelin tälleen etukäteen informoida teitä kiinnostuneita, heh.
Netti ei, arvatenkaan, toimi edelleenkään. Joten tuskin saan tekstejä julkaistua ajoissa.
Huomenna taas on vappupäivä, eli ei koulua. Eli en voi huomenna julkaista niitä edes koulussa.
Samoin mulla on ongelmana etten ole vieläkään kehitellyt systeemiä jolla saisin tekstit tänne.

Mutta ei se mitään, me emme antaudu, eikö totta?

Lyhyesti siis, jos (ja kun) netti ei toimi niin tekstit eivät tule ajoissa. Se ei sitten ole minun vikani, muistakaa se :D (vaikka ehkä se nyt toimii kun asiasta jo kerroin teille) Ja ne tekstit kyllä ovat tulossa, vaikkeivät ajoissa tänne siis ehdikään.

Että älkää nyt keskiyöllä istuko päivittämässä blogia, kun voi erittäin suurella todennäköisyydellä käydä niin että tämänkin päivän teksti tulee vasta ylihuomenna (toivottavasti viimeistään silloin)

Siis mieltsi :D Eheh. Mun eka tällanen hieno kuva, joka piirreltiin pohjakuvan päälle.
Tykkään tosta nurmesta. Vähän ehkä vaalea kyllä.

Bannerivaihdos

Intouduin, sillä tajusin että osaan vihdoinkin tehdä niitä juttuja joita en ennen osannut, kiitos koulun. Siitä tuli vähän bling, mutta joo :D Mua vaan alko ärsyttään sen vanhan bannerin virhe, heh.

Kuvaoksennus

Todella omaperäinen otsake ja kaikkee. Muistatteko vielä kun menin Pomolla ja kuvattiin ja jee. Niin nyt sain ne kuvat sitten itselleni :)

Tässä niitä sit olis :D Niitä tuli nyt muutama, mutta niitä oli alunalkaenkin tosi paljon, joten oli vaikea keksiä mitä en haluaisi pistää näkyviin jo nyt

Ponilla on mielipide. Se ei ole lapsille sopivaa kuultavaa.

Ponin ilme korvaa sen että se on puoliksi laudan takana :D 

Laadultaan vähän huonompi, mutta Pompelilla on söpö pää

Harmoninen kuvamme. Olen outo, sillä pidän tästä jollain kierolla tavalla :D Pompelin pään ja jalkojen asento on hauska

Pompelilla kauhuisa katse, musta otetaan kuvia!

Pomo laukkaa kuin astronautti

Nauran tätä kuvasarjaa : D 

"Eteen"

"Taakse"

"Eteen"

Ihan kuin keinuhevonen :D 

Ponin mielenvikanen laukkailme

Poni näyttää olevan jopa innoissaan

Oikeastaan se näyttää hurjalta

VIIIUH se menee 

Tämä on niin söpis kuva :)

Kökötän, kökötän. 

Heh, heh. Olen iloinen ;) Musta tosin tuntuu että tää kuva on tarkennettu Marianneen ja sen pinkkiin lakkiin. 

Poni tsiikailee

Noin, oli niitä nyt jokunen :)



P.S

Laukataan hallitusti kun ei pitäisi

Eli heippa. Edellinen teksti kertoo siis tiistaista (en kerinnyt mainita siihen, olin hätää kärsimässä tämän mahtavan toimivuuden kanssa) Tämä on keskiviikon teksti (saas vaan nähä milloin tän saa tänne ilmestymään. En ymmärrä tätä)

Tänään me pidettiin luokan tyttöjen luokkaretki tallille. Tai siis suomeksi sanottuna mentiin Karon kanssa tallille, heh. Mutta siinä on meijän tytöt, joten sinäänsä.
Huristeltiin tallille, osasin sentään opastaa meidät oikeaan paikkaan, hienoa! Mulla oli jälleen Kaisa-pahkurainen, tunnillamme myös Salli, Pomo, Vinski ja Laki, Kaisuli oli tokalla tunnilla.
Juteltiin syvällisiä, sitten pääsinkin jo Kaisulin kyytiin.

Jalustin säätelyiden jälkeen lähdettiin kävelemään. Kaisa oli jotenkin aika hyvän tuntuinen alkukäynneissä. En tiedä, siis jollain tavalla. Käveltiin kohtuu mukavaa käyntiä, tehtiin jokunen voltti ja Kaisa oli oikeasti jotenkin mukavan tuntuinen. Hienoa.
Lähdettiin sitten kevyt raviin ja Kaisa jatkoi mukavaa linjaansa. Se oli kevyt, se oli jotenkin mukava. Jotenkin siis se oli niin kevyen ja herkän oloinen, vaikka se kyllä samalla painoikin vähän kädelle ja oli hyvin laiskimus. Mukavaa vaihtelua sinäänsä, mutta olin kyllä hivenen järkyttynyt kun Kaisa ei syöksynytkään iloisesti raviin, vaan se piti suorastaan pakottaa liikkeelle :D Positiivista on se, että ainakin pääsin sitten ratsastamaan ravia eteenpäin, ja ravi olikin tosi mukavaa. Mitä nyt pikkasen poni hyytyi välillä käyntiin.
Tehtiin vähän voltteja, Kaisa kääntyi ihan nätisti. Välillä se pääsi vähän karkaamaan, mutta ihan hyvin. Ja liikkuikin ainakin välillä ihan hyvin eteen. Että ihan nätisti, ihan.

Alkukeventelyjen jälkeen siirryttiin käyntiin ja taas Marianne kysyi että mitäs haluttais tehdä. Ja JÄLLEEN annetaan truetätiryhmä vastaus: väistöjä :D Ovelaa, musta tuntuu että jo pari viikkoa on kyselty että mitäs halutaan tehdä ja aina vaan niitä väistöjä. Ihan kiva toki, ei siinä mitään. (tosin ei sillä, kivempi ois jos ois joku hevonen jonka kanssa onnistuisinki välillä, heh) Mutta siis ovelaa Mariannelta, sen ei tarvi pakottaa meitä tekemään väistöjä ku me ihan ite aina halutaan. Ja itse asiassa mulla ei tänään ollut mitään ideaa mitä olisin halunnut tehdä, kaikki kävi. Eli väistöt olivat varsin okei idea. Tosin ei mitään takapäänsiirtoja kiitos, kunnon väistöjä. Olen traumatisoitunut takapääväistätyksistä. (sinäänsä huono, tässä on huimat kolme viikkoa aikaa..)

Tehtiin mukavia väistöjä, eli keskihalkaisijalle ja siitä sit vasemmalle tai oikealle. Välimatka sitten harjoitusravissa. JEE!
Väistöt... Niin no joo. Kaisa ei vaihteen vuoksi hidastanut, ei niin millään. Väistötkin olivat joka kerta sellaista "tässä valutaan ku läskikasa tonne sivulle päin, hihi" Mutta tuli sieltä hei pari onnistunutta askelta, hyvä me! Aika avutonta siis joka tapauksessa. Eipä ollut Mariannen yksityisavustuksesta sitten mitään hyötyä, heh.
Harjoitusravit olivat sitten taas kovinkin hallittuja :D Kaisa oli ensin sitä mieltä että tässä kuuluu laukata. Viuh se lähti, ja minä pidättelin ja sitten Kaisa laukkasi oikein hitaasti ja tahdikkaasti, ei sitä kauheasti kiinnostanut kun minä yritin avuttomasti hidastaa rouvaskaista raviin. Lopulta onnistuin vakuuttamaan Kaisalle että meidän ei kuulu laukata, vaan ravata oikein rauhassa. Tai siis onnistuin vakuuttamaan sille ettei me laukata, se loppuosa oli täysin hepreaa Kaisalle. Siellä me mentiin kunnon liitoravia ja minä hytkyn vaan kyydissä. Positiivista on se, ettei Kaisa ihan aina saanut mua kiskotuksi kaulalle, ja mäkin onnistuin jopa istumaan raviin siirtymissä. Ravi itsessään sitten oli niinkin positiivista että Marianne naureskeli mitä toi meijän ravi oikein on. "Se oli ihan ku lisättyä ravia"
Sehän oli toki tarkotuskin :D

Laukat otettiin taas niin että muut kävelee keskellä kun yks laukkaa. Kaisa oli muuten ihmeellisen epäpainava kädelle, välillä pahempi, mutta oikeasti aika kevyt koko ajan. Tosin se kyllä sit kiskoi välillä, mutta olen silti varsin tyytyväinen.
Joo, laukka sitten. No, oikea kierros oli aika.. Takamuksista. Ensin nostin, alkoi hyvin, mutta sitten Kaisa keksi heittäytyä rajusti vasemmalle ja kiihdyttää samalla. Mä keikuin kyydissä silleen että mitä perhanaa tämä poni nyt keksi ja sen jälkeen kauhistuin että nyt hypätään tosta puomin yli (siellä oli puomi aitaa vasten, rajaamassa aluetta) Hui.
Sen jälkeen saatiin jopa laukattua, mutta kun se oli niin köyhää koko laukka. Ihan epähallittua ja mä pompin ja hytkyin ja Kaisa-putte menee räpeltäen ja kääks. Laukkakin tippus parin askeleen jälkeen.
Vasemmalle sitten onnistuttiin jo pikkasen paremmin. Laukka oli kyllä liian vauhdikasta ja hallitsematonta, Kaisa pudotti laukankin itse alas. Positiivista oli kuitenkin se, että istuin nostossa eikä Kaisa vetänyt mua alas. Ja.. No.. Kai mä nyt yritin istua tai jotain.
Että kuinka kamalaa toi laukkaaminen onkaan.

Loppukeventelyt. Ensin Kaisa puksutti täyttä ravia, mutta pian se sitten rauhottui ja oli loppuraveissa oikeastaan kovin mukava. Kääntyi oikein hyvin ja käyttäytyi ihan mallikkaasti. Vähän se oli kyllä löllö, mutta muuten ihan fine.
Loppukäynnit.

Hmm.. No, olen kyllä rehellisesti sitä mieltä että kyllä putputti meni paremmin kuin tässä viime aikoina. Ihan selkeästi. Tai siis oikeastaan minä istuin paremmin kuin tässä viime aikoina, jolloin Putputtikin meni paremmin. Ja se oli oikeasti jotenkin mukavan tuntuinen, en tiedä :D Mutta väistöt vähän oli huonoja ja laukka oli vähän niinkuin huonoa. Mulla on kauheet suorituspaineet nyt laukasta, köhköh.

Joo, keskelle ja alas selästä. Poni talliin ja harjailin sen oikeen pitkän kaavan mukaan, karvat pois ja poni nätiksi. Sitten suitset vielä kuntoon ja kotia kohti.

I Lose Control

Ahh, olemme luoneet taidetta. Se on kaunista, harvinaisen mieletöntä. Sain myös mun ajokortin, ihan oikein korttikortin, jee! Ja ilmakin oli kovin nätti :)

Mikäs siinä, tallille vain. Mulla oli Kaisa, tunnilla myös Sakari, Salli ja Vinski. Kaisa oli ekalla tunnilla.
Katselin siinä tunteja, auttelin vähän ja Nikkiskin oli tunnilla, jee :) Lopulta menin vähän pöllyttelemään talvikarvaa, sitten Kaisa varusteisiin ja kentälle. Kiipesin suomiputen kyytiin ja lähdettiin kävelemään.

Alkukäynneissä hain Kaisan pois uralta ja etsittiin reipas ja mukava käynti. Tehtiin jokunen voltti ja koitettiin vain hakea mukavaa fiilinkiä molemmille. Koitin vähän asetella ja käännellä Kaisulin päätä, ideanani siis katsoa saanko sen pääpuolta liikkumaan minne haluan. Otettiin jopa pari väistöyritystä, käännyttiin ennen uraa ja sit valuttelin Kaisan uralle. Ei se nyt ehkä ihan väistänyt, mutta ainakin valui sinne minne piti, heh.
Marianne palattua otettiin väistöjä. Käynnissä, piti vähän väistättää oikeelle, sit vasemmalle ja oikeelle taas. Tai jotain tällasta. En ole ihan varma, sillä me saatiin yksityisopetusta. Marianne tuli siihen viereen, otti raipan multa ja sit ajateltiin. Ensin pysäytettiin Kaisa, ja koitettiin pari kertaa väistättää takaosaa. Eli pysähdys, seisotus, takapään väistätys, kiitos, etenys (köh..) ja uudelleen pysähdys. Kaisa väisti hienosti kun Marianne avitti. Otettiin vielä muutama etuosan väistätys yritys ennen kuin siirryttiin oikeisiin väistöihin. Arvon rouva opettaja oli tiukasti mukana, minä koitin lähinnä hakea tunnetta, antaa pohjetta ja jarrutella ulko-ohjalla. Ja kyllä me saatiin pieni Kaisa-mamma jopa väistämään, jee :'D

Väisteltiin jonkun aikaa Mariannen avustuksella, ja heti kun se jätti meidät niin eikös kaikki mennyt pieleen. Kaisa halusi vaan jyrätä eteen kuin hullu ja hidastaminen oli ihan liikaa pyydetty. Ja väistäminen oli mitä oli, onneksi siirryttiin lähes heti kevyt raviin.
Olen lähes varma että kevyt ravissa piti väistätellä, mutta mä en ollenkaan muista tehtiinkö me väistöjä, heh. No jaa. Kaisa ravaili ihan mukavasti, se oli ihan reipas ja okei. Helpompaan suuntaan poni jopa kääntyi oikein nätisti, vaikeaan suuntaan se oli vähän pitkäpiimäsempää. Samoin siihen vasempaan kierrokseen Kaisa pääsi ensin valumaan aina uralle. Kuinka ärsyttävää se olikaan, joka kerta se samassa kohdassa venyi ja valui sinne uralle köpsimään. Työskentelimme asian kanssa, ja lopulta sain Kaisan pidettyä poissa uraltakin. (Hmm, ja Marianne piti sen mun raipan. Siellä se juoksi raippa kädessä oikein natsi-ilmeellä menemään. Sain mä sen sitten kevyt ravien jälkeen takasin)
Joka tapauksessa ravi oli ihan okei. Kaisa ravasi ihan kivasti, suunnilleen meni siellä missä pyysin ja jes. Eikä lojunut edes ohjalla, ainakaan kovin pitkiä pätkiä kerrallaan.

Sitten, voi kuulkaa. Piti mennä harjoitusravia ja väistätellä haluamallaan tavalla. Oi että, se menikin tosi hienosti. Kaisan mielestä piti tietenkin laukata. Ja heti kun siirsin sen raviin, alkoi sellainen häslääminen. Kulmissa poni rojahti laukkaan ja porskutti iloisesti eteenpäin, samalla kun mä yritän kiskoa hummaa hidastuksiin. Voivoi. Kaisa myös esitteli sellasta todella mieletöntä ravuriravia. Siis ei siinä, täytyy myöntää että aika magee fiilis kun hevosen lavat oikeen irtoaa ja se oikeasti ravaa niin kovaa kun siihen hätään lähtee. Mutta kun on kerran tarkoituksena mennä harjoitusravia ja väistellä, niin.. Juuh...
Huokauksien huokaus, koko ravi oli aivan out of control. Oikeasti! Kaisa hanaili innoissaan menemään, mä pompin ja hytkyn kyydissä kuin merisairas kun mennään liian kovaa. Kääntäminen ei onnistunut edes kiusallaan, vaan Kaisan mielestä pienikin pohje tarkoitti että lisää vauhtia. Krääk! Jos käveltiin yritti hepohumma koko ajan räjähdellä kiitoon, rauhaisa kävely oli kovin mahdoton ajatus. Samoin Kaisan mielestä oli kovin typerä idea mennä ihan kiltisti toiseen päähän. Pikku puten mielestä oli ilmeisen nerokasta oikaista pääty sillä muutamalla metrillä, kaahaten tahditonta ravia/laukkaa ja lapa edellä sisälle kaatuen. JEE! Se hyvä tuuli oli jotenkin pois pyyhkäisty. Siis mulla oli ihan kivat fiilikset niistä väistöistä (vaikka olivatkin Mariannen ansiota :D)

Lopulta luovuin toivosta ja keventelin vaan. Kaisa rentoutui heti ja mentiin löllöravia siellä. Koomista. Ensin juostaan kuin ravurit ja pian ponia saakin potkia eteen, kheh? Ehkä vähän jännityin, ja ehkä vähän Kaisa ymmärsi väärin.
Joo, kevenneltiin loppuaika siellä, rauhotettiin mielemme. Sitten käyntiin. Marianne pysäytti meidät ja hääsi minut kyydistä. Heh, pääsin katsomaan alaviistosta kun Marianne otti ne laukat alle, kuten se silloin lupasi. Ja joo, kyllä se Kaisa ihan tosi hienosti osasi laukata, ei se kaahannut täysiä tai muutakaan. Pöh.
Pääsin sitten takaisin kyytiin ja laukkaamaan. Käskyksi sain että pysy ympyrällä ja rauhassa. Ei saa kaahata. Pah tuumittiin me Kaisan kanssa ;) No ei, mulla alko hirveä jännitys. Ei se oo aikasemmin jännittänyt, ei. Kato senku roiskasee meneen, kyllä se siitä. Nyt oli kauheat suorituspaineet "Kaisan pitää laukata rauhassa!" Ja kun hevonen ei vaan tuntunut siltä että se laukkaa rauhassa. Siinä se kipsutteli reipasta käyntiä, koitti lähteä menemään aina kun sille tuli sellanen fiilis. Ja minä keikun selässä kauhuissani. Ei hyvä. Kökin jalustimilla. Ei hyvä.

Lopulta uskaltauduin sen laukan nostamaan. Eka kerta oikeastaan epäonnistui, Kaisa kaahasi ravia uraa pitkin. Toisella kerralla nousi, tosin monen epähallitun raviaskeleen kautta. Laukka itsessään oli vähän ei-hallinnassa. Olihan se parempi, poni ei kiskonut ohjia koska Marianne oli sillä ratsastanut. Ja oli kai se laukka pikkasen rauhallisempaa, ainakin alkuun. Mutta aika pian se sitten riistäytyi liian reippaaksi, kääntyminen oli kauheen hankalaa (alkuun se kääntyi, sitten se päätti vaan kaahata uraa pitkin) Laukattiin jokunen ympyrä (tai ympyränyritys) ja takasin käyntiin. En jaksanut enää tähän kierrokseen edes vaivautua, käveltiin sitten vaan. Tosin me vaihdettiinkin aika pian suunta, ja tähän suuntaan uskoin sujuvan paremmin. Helpompi kierros, ainakin kääntämisen suhteen. Otettiin muutamat laukat, ja se oli ihan okei. Ensin se oli vähän epähallittua, mä könötin ja pompin ja Kaisakin nyki ohjaa. Mutta lopulta kolmas nosto oli hyvä, istuin siinä nostossa, Kaisa ei nykinyt ohjaa ja nosto oli rauhallinen. Sen jälkeen paketti lösähti ja poni pääsi vähän karkaamaan ja pudotti laukankin omatoimisesti, muttamutta.
Loppukäynnit.

Mariannen mielestä se oli varsin hyvä, eheh. No, vika nosto oli hyvä.
En oikein tiedä. Väistöt oli taas tosi huonoja, harjoitusravi harvinaisen kamalaa. Oli siinä nyt jotain hyvääkin, viiminen laukannosto oli hyvä. Joo. Siinä ne kai olikin, heh.
Keskelle ja alas selästä. Poni talliin ja jatkoin karvanpoistotalkoita. Kortin kirjaus ja kotiin.

JA VOI STN TÄN KANSSA TAAS KU EI TOIMIRE GRJRTHGORSW

Periaatteet rikkoutuivat... Taas

Kyllä, kirjoitin eilen. Ja kyllä, koneeni mielestä netin toimiminen oli liikaa pyydetty, joten en voinut julkaista. Tämä sattuu minuun enemmän kuin teihin, suorastaan raastaa sieluani.
Siinä kun itkin itseäni uneen, rukoilin vain tietokoneelle antoisempia aikoja, jotta saisin sen tekstin julkaistua tänään.
Samoin kun tän päiväsen tekstin haluan julkaista ihan tänään.

Varmuutta ei kuitenkaan ole, heh ;) Mutta vaikkei netti toimisi, kirjoitan sen tekstin silti tänään. Tekstien täytyy olla ajantasalla.

 

Löysin sisäisen taiteilijani, heh. Pidän siitä, se näyttää taiteelta (kai sen lähtökohtaisesti piti olla realistinen, mutta parempi näinkin) (ja joo, se on piirretty pohjakuvan päälle.)

Hieno joka tapauksessa ;)

Asdfojnuier

Tämä on masentava päivä. Siksipä tämä teksti ei varmaan tule olemaan järjellinen, saati riemusta pomppiva. Toisaalta kun kyseessä olen minä, on kaikki mahdollista.

Mutta, inssi meni läpi. Olin koko ajan täysin varma etten tule sitä läpäisemään, joten ei koko tilanne edes jännittänyt :D Siellä me sitten mentiin, mä tein ihan perus-uunoja-mokia ja trallalaa. Inssi-setä sitten sääli minua niin että päästi mut kuitenkin läpi, vaikkei siinä ajossa kuulunut olevan mitään hyvää, heh.
Ja voihan järkytyksien järkytys. Kun astuin inssin jälkeen autosta.. ja katsoin sitä parkkeerausta...
Hyvä kun en pyörtynyt! Auto keskellä parkkiruudun viivaa, koko höskä metrin liian edessä ja kaiken kivan lisäksi vielä täysin vinossa. KARMEAA :D Ja inssi kehtasi väittää että ihan kelvollinen se on. Sillä oli ilmeisesti kiire.
Olen silti järkyttynyt.

Tallilla jatkoin mönkelöiden ratsastamista, tällä kertaa tosin alla oli Kaisa. Kovin innostavaa, not. Muttei sovi valittaa, sillä kyllä tylsän mönkelönkin pitää mennä nätisti ja hyvin ja asiallisesti ja vaikka mitä. Kaisa oli tokalla tunnilla, ja meidän tunnillamme olivat Sakari, Salli, Laki ja Pomo. Ensin avustelin porukkaa, pääsin harjaamaan pientä Roosa-possua ja säätelemään satuloita. Sitten katselin tunteja tuolla, ihanan lämmintä ja kaikkea. Sitten vain Kaisan luo ja selkään.

Lähdettiin sitten kävelemään. Tänään mulla oli uusi suunnitelma, suunnitelman nimi oli "ohjat käteen ja poni ei loju ohjalla" Yksinkertaisuudessaan nerokas, eikö vain? Se tosin osoittautui oletettua vaikeammaksi ja totesin että idea voisi toimia paremmin vaikka Pomon kanssa. No jaa.
Käveltiin alkukäyntejä, vähän pumppasin Kaisan jalkoihin vauhtia ja tehtiin jokunen voltti. Kaisa tuntui oikeastaan vielä ihan kohtuu hyvältä, toisaalta näin pitkällä ohjalla lönkötellessä ei edes ole sitä lojumisongelmaa. Joka tapauksessa, poni kääntyi hyvin ja teki kaiken kuten pyysin. Mariannen palattua aloitettiin sitten jälleen väistöharjoitukset, jälleen kerran sitä takapäätä uran sisäpuolelle. Siis tiedättekö kun mä vaivun pikku hiljaa jo epätoivoon, taaskaan ei onnistunut :D Taidan siis tässä kuukauden päästä (toivottavasti) lähinnä viihdyttää porukkaa kun mikään ei onnistu. Sitten kaikki häpeävät minua, heh. Mutta ei se mitään, minä olen sitten niin aikuinen että hihittelen itselleni ja kaikki on hyvin. Mutta kyllä tää silti vähän tuskastuttaa, tietyllä tasolla.

Eli joo, ongelma numero yksi oli jälleen se pidätteiden noteeraminen. Siis kun jälleen kerran arvon paksupäinen suokki vain jumputtaa eteenpäin, huomioimatta minua ollenkaan. Kyllä se sitten pysähtyi kun sitä koitin, ei kovin nätisti kylläkään, mutta ihan vauhdin hidastaminen oli mahdotonta kun en vain osaa. Kaisaakin alkoi koko homma hermostuttaa, joten se ratkaisi asian lojumalla ohjalla. Kovin kiva. Minä sitten koitin roikottaa rouva Kaisan päätä mukana, koitin vähän hidastaa siinä onnistumatta ja sitten koitin vielä vähän väistättää. Useimmiten lopputuloksena oli pään tunkeminen aitaan, eikä takapään tuominen sisälle, mutta onhan tämäkin jo alku. Taisi sieltä joku pari just ja just onnistunutta askeltakin vahingossa tulla. Mutta ei, ei vaan. Mä yritin kyllä sitkeästi, koitin tehdä, koitin saada Kaisan pois ohjalta. Päästin ohjaa pidemmäksikin jottei se roikkuisi siellä, mutta kun mönkelöllä oli niin kiire, ettei se löysin ohjin keskittynyt enää mihinkään muuhun kuin vauhdin lisäämiseen joten oli pakko pitää ohjaakin sitten kädessä. Voi ärsytys. Lopulta mun oli vaan pakko luovuttaa, en jaksanut enää tuskastella ponin kanssa.
Lähdettiin sitten ravailemaan, ja jännittävää kyllä ei Kaisan ohjalla makoilu helpottanut yhtään. Ei siis lainkaan. Kevyt ravissa me jurnutettiin ihan kohtalaista vauhtia eteenpäin, Kaisa kääntyi hyvin ja kaikki toimi muuten oikein mainiosti. Mutta.. Siis se makasi siinä ohjalla, oikeen silleen tasasen tappavasti. Se ei nykinyt (ainakaan en muista :D) ei kiskonut ohjaa, se vaan makasi siinä. Ja siis minä yritin kyllä, koitin ratsastaa vähän pohkeella jos se vaikka nousisi (yleensähän sen saan nousemaan pohkeella, yleensä siis) Ei tapahdu mitään. Koitin ottaa pientä pidätettä ohjalta, välillä molemmilta, välillä sisältä ja välillä ulkoa. Ei tapahdu tälleenkään mitään. Koitin vähän käännellä enemmän ja koitin saada eläimen nokkaa kääntymään, muttei sekään auttanut. Turhautumiskerroin lähentelee satasta.

Siis en tiedä, voi olla että se johtui noista väistöistä, mä kiskoin liikaa ehkä se sen takia jämähti siihen makaamaan. Mutta voi plääh, jos tekee jotain väärin niin pitäishän se nyt saada sitten korjattuakin! Ja siis ääh. Eikä se kyllä ole (ainakaan ihan vähään aikaan) noin tasaisesti siellä painanut. Yleensä se on edes hetkittäin noussut sieltä, joko omasta halustaan tai sitten sen ansiosta että mä olen jotain säätänyt ja saanut ponia ylös. Ja välillä se ei ole painanut kuin hetkittäin kun olen onnistunut pysymään herkkänä ja ratsastamaan sitä eteen. Tänään oli kyllä jotain todella suurta ongelmaa.
Marianne sitten meidän ravaillessa kysyi että miltäs tuntuu. Yksinkertainen vastaus oli että kamalalta. Ei kuulemma näyttänyt lainkaan pahalta, heh. Kun mä sitten valitin etten mä yksinkertaisesti osaa, kun aina se painaa, mutta tänään se on niin kamalaa ettei tästä tule yhtään mitään. Tehtiin taktinen kuskin vaihto, Marianne päätti kokeilla että onko vika hevosessa (oliskin hienoa, mutten jaksanut uskoa :D) Siellä se jonkun aikaa pyöritteli Kaisaa ja ratsasteli sitä, sitten palasivat takasin ja Marianne totes ettei se tuntunut painavalta, mutta reipas se on. Kuten siis arvata saattoi. Palasin kyytiin astetta kirkkaimmin mielin, uskoin vakaasti siihen että Kaisa toimii Mariannen pikaisen ratsastuksen jälkeen paremmin, ainakin hetken ajan. Ja olihan siinä suuri ero. Siis ensinnäkin, se hevonen oli jo aikaisemmin kyllä reipas, mutta nyt sai reippaus ihan uuden määritelmän kun Kaisa vaan paahtoi menemään alkuun siinä ravissa. Hevonen otti jotain laukkasiirtymiä ja suhasi menemään todella epäturvallisesti kun oli yllättäen niin kiire :D Positiivisempaakin muutosta löytyi, Kaisa ei enää lojunut, jes! Oli ihana päästä hetken ajan ratsastamaan sillä niin että se oli kevyt, ja tietenkin oli helpompi pitää se kevyenä kun se oli lähtökohtaisesti kevyt, ei kädellä lojuva. Huomasin kyllä myös että mun ratsastuksessa on todella jotain vikaa, sillä ensin Kaisuli oli kevyt ja kiva ja trallalaa, mutta hetken ravin jälkeen se alkoi jo hetkittäin tuntumaan raskaammalta ja mä pelkäsin koko ajan että koska koko poni nuukahtaa takas mun kannettavaksi. Hankalaa.

Sitten otettiin laukkaa. Vuorotellen taas, muut kävelivät keskellä. Ja näissä välikäynneissä ratsuni lösähti taas lojumaan. Käytin lähes koko kävelyajan siihen että löytäisin sen mystisyyden jolla sen hevosen saisi pois painamasta. Ja mä etsin ja etsin. Ja etsin vähän lisää, vaikeaa se oli, heh. Lopulta onnistuin, sain sen aina hetkeksi nousemaan ja kävelemään edes hetken painamatta, jonka jälkeen se lösähti takaisin. Tämä on kuitenkin taas jo hieno alku, sillä oikeasti vaikeinta on koittaa kävellä ohjat tuntumalla, ravissa se kantaa itsensä lähtökohtaisesti paremmin (tämä päivä nyt oli ihan poikkeus)
Mutta tosiaan, otettiin sitten myös sitä laukkaa, mukavaa kun tämä postaus meni ohjalla lojumisen mietiskelyyn, mutta se tosiaan oli päivän pääaihe ainakin meidän kohdalla :D
Kaisa nosti laukat hyvin. Muutaman askeleen laukan jälkeen se varasti ohjat ja sitten se vaan sinkaisi. Laukka oli hallitsematonta, todella hallitsematonta. Kaisa kaasutteli menemään, kaatui lapa edellä ja sitä rataa. Yks hyvä pääty-ympyrä saatiin tehtyä, muut yritykset kariutuivat mystisesti (kun tarkoituksena oli laukata ja tehdä pääty-ympyrä) Ja toiseen suuntaan se koko laukka oli jotain niin järkyttävää kun Kaisa vaan juoksi epätahtista laukkaa ja mä pompin ja missään ei ollut järkeä ja kaikki oli pielessä, huoh.

Loppukevenneltiin vielä, Kaisa oli ensin ihan liekeissä. Sieltä se koitti lähteä ja kaahaili kuin hullu ennen kuin lopulta rauhoittui ja oli jopa aika laiskanpulskea. Kuitenkin tahtia lukuunottamatta Kaisa oli todella hyvä loppuraveissa, se oli kevyt, kääntyi hyvin ja toimi oikein moitteettomasti. Jes, edes loppuravit onnistui..
Sitten käyntiin. Marianne oli kovin sitä mieltä että kyllä se muuten, mutta laukat. Minä en ollut kovinkaan samaa mieltä, oikeastaan meni tosi huonosti taas vaihteeksi. Joo, laukoissa kuulemma jännityn ihan liikaa, pusken sitä liikaa. Siksi se menee ihan kamalaa räpellystä ja liian kovaa. Duppaduppaduu. Marianne kuulemma voi vetää sille laukat alle. Jos aletaan tekeen silleen että Marianne aina ratsastaa Kaisaa eka kymmenen minuuttia, sit mä, sit Marianne, sit mä. Marianne tekee aina kaiken valmiiksi niin minä meen sitten vaan köpsöttelemään kiltillä Kaisalla joka toimii kuten hetki sitten (;

Keskelle ja alas selästä. Poniotus talliin ja varusteet pois. Sitten pikku hiljaa vaan taas kotiin.
Ehkä sit ens viikko on parempi. Ehkä ens viikolla sujuu. Ehkä tää on kevätmasennusta. Ja olen vakuuttunut että kun taas kesän tulo normalisoituu menee kaikki paremmin. Varmasti.

Mönkelö kävi hurjana

Hmm. Niin. No.
Säälihän se, Elvis-pullanen kun on jalkavaivainen. Tai vaivainen ja vaivainen, kyllähän se jalka siinä ruhossa (ilmeisesti) yhä roikkuu. Toivottavasti on.. No.. Tai siis toivottavasti ei olisi kovin pahana (kuitenkin on, heh) ettei tulisi sille mitään vuosien sairaslomia. Vaikka kuitenkin niin käy, uhmaan kohtaloa kirjoittamalla tähän, heh.
Eipä siinä, tässä on nyt parikin asiaa jotka ovat nyt siis täysin selviä: 1) En ihan heti pääse pienellä pullaponilla. Toivottavasti edes joskus. Ja 2) tulemme todella kaivamaan verta nenästämme tässä kuukauden ja kolmen päivän päästä (tosin ei nekään kuitenkaan ole. Ja tulee maailmanloppukin. Tai ei tule. Ei sitä voi tietää) Mutta voidaan tässä yhdessä ajatella että jonkun täytyy olla huonoin, eiks je.
Ja huomenna on inssi. Joka ei mene läpi, hah.
Ja vuoden päästä alotan arvatenkin minusta riippumattoman vähintään kahdenvuosikymmenen ratsastustauon.
Josta pääsemmekin jatkamaan siihen että on törkeää ennustella maailmanloppuja kun ei ne kerran ikinä tule. Odotetaan kaikki sitä sit ihan turhaan (; Elämä on ankeeta.

Okei, okei. Nyt kuitenkin eletään hetkessä ja tadaa. Tallille siis. KAIKKI TIET OLI SULIA!!! Ihanaa! Nyt kesä on tullut (nojoo olihan siellä lunta pellot täynnä ja tätä rataa, mutta siellä se ei häiritse) Kenttä oli täysin sula, se puoli jossa ei ratsasteta oli vähän kostean oloinen, muttei siellä ollut edes lammikoita. Jeah (katkeroitukaa huono kenttäiset, hahah)
Ja taulua lukemaan. Mulla oli Evita. (NÖÖYH tämä on väärin :D No ei. Sinäänsä) Tunnillamme lopulta vain Sakari, Salli ja Vinski. Ja Evita oli tokalla tunnilla, heh. Ei tarvinnut laitella pientä muumimammaa kuntoon.
Katselinkin siis vain tunteja ja ihastelin sulaa kenttää. Kävin häiritsemässä Sulon tarhailutuokiota (kosken tajunnut kävellä kentän kautta portille, enkä sitten viitsinyt hypätä ojaan kokeilemaan kuinkahan paljon vettä siellä on) Poni olisi niin innoissaan tullut mukaani, heh.

Lopulta tuntimme alkoi ja kipitin Evitan luo. Nousin paksukaisen selkään ja lähdimme kävelemään. Olin siis aivan järkyttynyt :D Mä oletin että Evita raahustaa käyntiin ja löllöttelee niin hitaasti että etanatkin kaahaavat ohitsemme. Mitä vielä, mummelihan suorastaan kiihtyi käyntiin ja hyvä kun en pökertynyt nopean vauhdin muutoksen johdosta. Käpsyteltiin alkuun oikein mukavan reipasta käyntiä, ja oikeastaan sain pikemminkin pelätä että Evita keksii lähteä iloisesti laukkailemaan.
Tehtiin voltteja ja koitettiin kävellä ajatuksella. Evitalla vain ei ollut minkäänlaista ajatusta, poni mennä hoiperteli oikeaan ja vasempaan, suoraan käveleminen kun oli ihan liian vaikeaa. Volteille mummo kääntyi kuitenkin hyvin, ja löysimme jopa sen asetuksen jossa näkyi se nenäkin.

(Jotenkin tökkii taas tää kirjotus, kheh. Ehkä se johtuu siitä että.. No okei, en jaksa ees selittää. Siitä siis että en pistänyt hevosta kuntoon)
Marianne halusi että me piristetään sitä kun se on huolehtinut Elviksen takia. Se kysyi mitä haluttais tehdä ja true-tätiryhmä vastasi että väistöjä tietenkin haluamme :D Marianne oli aivan innoissaan ja mikäs siinä. Väistöjä siis. Aloitettiin käynnissä, piti kävellä uraa pitkin ja väistättää takaosaa pois uralta. Eli asia jonka pitäisi sitten sujua..
Lähdettiin pienen Evita-mönkelön kanssa yrittämään. Ja uskokaa tai älkää, minä yritin. Yritin kaikkeni. Niin yritti Evitakin, kaikkensa se teki. Mutta ajatukset eivät vain kohdanneet, eivät millään. Minä yritin siirtää takapuolta sisälle ja siis hevonen kyllä teki sen, mutta se toi myös sen etuosansa sisään ja lopputuloksena oli joko jotain väistön tapaista tai vaihtoehtoisesti käveltiin uran vieressä Evitan pää väännettynä ulkoasetukseen ja minä koitan samalla tökkiä rouvan etupäätä uralle (jos se onnistui niin takapää seurasi perässä ja oltiin taas lähtötilanteessa) Minä en ymmärrä! Ja kun mulla oli kyllä koko ajan idea siitä mitä nyt pitäisi tehdä, tajusin sen. Että joko minä sitten pyysin kuitenkin väärin/liian vähän tai sitten ymmärrys puuttui pienen kirjavan puolelta. En tiedä, muttemme millään onnistuneet, emme kumpaankaan suuntaan.
Heh, ponini kävi ihan kuumana, se oli hurjimus. Kuulkaas sehän ihan säikähti, koko hevonen katos alta ja otti sen pari raviaskelta eteenpäin. Kauhistus :D Evita oli muutenkin ihan sitä mieltä että tien puoleinen sivu on todella paha paikka, aina se tuijotteli sitä vetistä ojaa ja koitti tupata sisälle kun ei hän uskaltanut kävellä uralla.

Siirryttiin sitten raviin, Evitakin lähti varsin reippaasti. Ravissa jatkettiin väistöjä, tällä kertaa käännyttiin keskihalkaisijalle ja siitä väistätettiin joko oikealle tai vasemmalle. Ja väistöt sai ajatella sellasiksi sinne päin tehdyiksi, lähinnä se oli pientä hevosen huijausta sivulle päin.
Ravailtiin pari kierrosta kenttää ympäri, annoin Evitan vähän ravailla höyryjä pois. Kun poni alkoi rauhoittua lähdettiin tekemään tehtävää. Mun mielestä saatiin suht onnistuneita väistöjä vasemmalle, oikea oli jotenkin hankalampi, tuli kai sinnekin joku pari onnistunutta askelta. Mutta vasemmalle saatiin siis ihan jopa onnistuneita pätkiä, joihin olin varsin tyytyväinen. Välillä Evita oli kyllä lähinnä sitä mieltä ettei hän lainkaan osaa mennä sivulle, ja viimeiset väistöt olivat ihan epäonnistuneita kun Evita yllättäen päätti ettei sitä vanha rouva nyt enää väistellä jaksa.
Saatiin sitten jatkaa vähän pidemmälle, ottaa vähän käyttöön tota kentän käyttämätöntä puolta. Jes! Ekan kerran mä kuule ravasin sinne oikeen rehvakkaasti, lähinnä mietin että kyllä muumimamma sinne nyt menee, ihan keveesti ja ilman ongelmia. Huomasin olleeni väärässä, heti kun mentiin yli kentän puolen välin alkoi pieni kirjava kyttäilemään. Se katseli kauhistuneena "ai kauhea, jatkuuko kenttä tänne asti? Ai hirveä, voiko tänne todella mennä?" Mikäs siinä juu. Jumputin Evitaa aina "vaikka väkisin" uudelle puolelle kenttää, ei me sinne porttipäähän asti menty, mutta kunhan nyt käytiin pikkasen pidemmällä kuin yleensä. Lopulta käytiin ihan pari kertaa ravailemassa siellä päässä silleen että mä vaan silittelen Evitaa ja koitan kuiskailla sille että katos kun ei täällä ole mitään pelottavaa. Kai se lopulta uskoi. Tai ainakin jos nyt miettii että aluksi tultiin aina sellasta kaahailuravia pois pelottavasta päästä, viimeisellä kerralla se otti vain pari reippaampaa raviaskelta pois sieltä (: Mummelin maailma järkkyi.

Lopuksi otettiin vielä laukkaa. Muut kävelivät keskellä kun yksi laukkasi uraa pitkin. Lähdimme sitten Evitan kanssa raviin ja sieltä nosto. Evita nosti oikein nätisti ja helposti. Ja sitten laukkailtiin :D Ja minäpä jopa osasin istua siellä Evitan laukassa kun kerrankin päästiin oikeasti liikkeelle sen eläimen kanssa, ilman sitä pelkoa että jos se ei nyt halu laukata kun on lunta ja jäätä. Se oli oikein hauskaa. Minä istun kyydissä silleen jippia jei, osaan istua. Sitten vähän pohkeilla pumpataan vauhtia ja samaan aikaan tietenkin hihkutaan selästä että jatka nyt vaan, anna mennä. Oletettavasti Evita pudotti laukan muutamaan otteeseen, muttei sekään haitannut. Ei muuta kuin siistiä ja siveää kannustusta ja johan laukattiin taas! Laukattiin jokunen kierros erittäin hallitsemattomasti, mä roikuin lähinnä harjassa kiinni jotten putoaisi (oli se sen verran epätasaista) Lopulta Evitakin jopa ihan innostui, tuli aika reipastakin laukkaa. Sitten hiljensin, täytyy nyt kuitenkin itse hiljentää, ei hevonen saa. Hieno mummeli.
Vasen kierros olikin sitten tosi paljon hankalampi. Ensin juostiin sellasta päätöntä ravia ympäri kenttää ja yritetään tuloksetta nostaa laukkaa. Lopulta nousi laukka, ja sekin oli väärä laukka jonka aikana onnistuin hukkaamaan jalustimen. Kyllä se sitten viimein, minä roikuin harjassa, Marianne huuteli alhaalla ja Evita oikeasti nosti sen oikean laukan sieltä. JEE! Muutama askel vain, se sai lopettaa kun halusi. Mä en todellakaan jaksanut tehdä siellä selässä mitään, tai ehkä pikemminkin en uskaltanut tehdä mitään jotten tipahtaisi kyydistä.

Sitten loppukäynnit.
Hmm. Evita oli varsin kiltti ja kiva. Ja vitsi kun me laukattiin hienosti :D Mutta kyllä mua, ihan vaan pikkasen, raivostuttaa kun ei se takapään sisälle tuominen onnistunut. Siis oikeasti, miten se oli muka noin vaikeaa :D
No, tässä on aikaa. Ja sitä paitsi ei se kuitenkaan tuu onnistumaan joten sama sinäänsä.

Käveltiin ja sitten keskelle ja alas selästä. Ja Evita jatkoi hurjailuaan, se vaan kun täältä maastakäsin se alkoi oikeasti olemaan jo hieman hurjaa. Tai siinä kohdassa kun iso, lihava ja mustankirjava matami tallustaa menemään niiden isojen karvalapioidensa kanssa ja koittaa jyrätä meitin, niin kyllä se oli aika mielenkiintoista. Onnistuin kuitenkin pitämään Evita omalla puolellaan, enkä siis murskautunut sen alle, jeejee. Poni karsinaansa, jonne se tunki ennen minua o.o Se oli todella suvaitsematonta käytöstä, kyllä.
Sitten vaan varusteet talliin, kortin kirjaus ja kotiin päin.

Voi kai vain toistaa että meillä on työtä. Tämä on henkilökohtainen haaste.
Eikä se niin vakavaa. Periaatteessa vaan (:

Vidiota

Nyt sain aikaiseksi, heh.

Katsoin noita itsekin nyt vähän. Tulin tähän lopputulokseen:

- Alku- ja loppuravien etukönöilyssä on todella huomattava ero, johtuen siitä Pompelin liiasta virkeydestä loppuraveissa. Ei saa jännittyä eteen!
- Jos volteilla jännityn, kökötän edessä. Lue edellinen ^
- Pompeli mummoilee kovin löllöisen näköisesti, ohjat roikkuu tyhjää vaikka ne olivat tuntumalla (sydän itkee verta :D)
- Istuin laukassa paremmin kuin oletin, ja huomasin että pomppiminen alkoi aina silloin kun hidastin Pomoa raviin.

Mutta olen kuitenkin positiivisesti yllättynyt, sillä tuo menee paljon paremmin kuin olisin kuvitellut. Tai ainakin näyttää paremmalta miltä tuntui. Ja odottakaas vaan, kyllä se ens kuussa näyttää vielä paremmalta kun kesä alkaa :)

Video on tässä. Olkaa hyvät (musiikista vielä. 1) sitä ei tarvitse kuunnella 2) en oikein jaksanut miettiä musiikkia mitenkään tarkkaan ja 3) biisillä on kyllä pointti)


P.S Tiia *Klik*  ;)

Ketoon vaan, kaikki menee vuorollaan

Arvatkaapa mitä mä eilen tein. Tai "tein" :D
Pyörtyä kupsahdin, ihan ekaa kertaa! Ja selvisin vielä elossa! (et ei niinku tarvi huolestuu kenenkään :) ) Heh. Se oli voimaannuttava tunne kun heräsin sieltä lattialta sillee että mitäs pirua mä mahan täällä tehdä :D

Tänään sitten tallille, iloisesti poljin tuolla, lauleskellenkin melkein. Kun lähestyn kenttää, näen kuinka Pomo lähtee vetämään. Salli säikähtää mukana ja sitten Henna lähtee jumalattomaan lentoon, roikkuu metrin kaks jalustimessa ja irtoaa vasta Sallin pukittaessa. Ja Salli oli VAPAA.
Mä siinä pyöräilin kentän ohi, pistin pyörän paikalleen, astelin talliin, luin taulun (mulla Pomo, siellä myös Sakari, Salli, Vinski, Evita ja Laki. Pomo tuolla ekalla tunnilla tosiaan) sitten kävelin kohti tallin ovea kun kuulen kuinka Erno sai Sallin lopulta kiinni. Se oli tosiaan koko ajan vain juossut päättömästi ympäri kenttää, viuh vaan se meni siellä. Henna yrittää ilmiselvästi tapattaa itsensä just nyt kun se lupas jäädä kuvaamaan :D Ja tippuikin vielä kahdesti, huh huh.

Menin kentän laidalle ja pääsin taluttelemaan Sallia, piti vaan käynnissä talutella ja palautella hevosta. Salli puuskutti siellä sieraimet tötteröllä ja oli ihan pinkeenä vieläkin, välillä koitti vähän raviakin vaikka samaan aikaan koko hevonen tuntui olevan niin rätti ja poikki kuin vain olla voi. Ja kyllä se vaan jaksoi yhtä kulmaa kytätä, kun ekan kerran sinne mentiin niin Sallilta oli ihan mennä pupu pöksyyn, hurja kulma siinä. Kävin sitten viemässä Sallin talliin ja harjasin sitä pikkasen. Sitten pääsin vähän taluttelemaan Roosaa ja lopulta myös Simoa, ennen kuin kävin ripeästi iskemässä Pompelin varusteisiin ja sitten lähdettiin kentälle. Odoteltiin siinä kentän portilla että edellinen tunti päättyisi kun Pomoa alkoi vallan kauheasti lapsettaa :D Poni rupesi turvallaan tonkimaan kuraista maata, kävi sitä hetken aikaa ylähuulella läpi, sitten nosti päänsä ja tuijotteli vallan suloisella ilmeellä eteensä. Ja tietenkin se hetken päästä päätti pyyhkiä naamansa mun hihaan. Suloista.

(Heh, Henna kuvasi, Tiia videoi, jes! Kuvat tulee kun on tullakseen, video kun saan sellaisen valmiiksi. Nyt katsomme video-otoksia :D Ja joo, minä edustan tässä tyylisuuntausta "ei sitä vaatteilla ratsasteta" Ei sen niin väliä.)

Poni kentälle, jonne se laahautui niin laiskasti kuin vain kykeni. Kiipustin Pomon selkään ja lähdettiin kävelemään. Ihan rauhallista alkukäyntiä, jossa koitin keksiä jotain tekemistä. Tehtiin voltteja, joilla oikeasti hain sellaista asetusta ihan kunnolla. Tajusin muuten että asetuksen pitäisi olla "silmäkulma ja sierain näkyy" mutta mun asetus on aina sellanen että silmä näkyy, mut nenä on piilossa. Olen siis ehkä puolessa välissä tuota "virallista" määritelmää. Mutta tosiaan, koitin asetella ponia mahdollisimman paljon, ja saatiinkin ihan kohtuu kivaa asettumista (vaikka se olikin liian pientä tuohon määritelmään) Haettiin myös oikeasti sellaisia voltteja joilla poni olisi asettunut alusta loppuun, ettei se karkaisi omatoimisesti suoraksi voltin viimeisellä neljänneksellä. Ihan ookoo tämäkin, tosin poni alkoi sitten karkailla suoraksi jo voltin puolivälissä ja blääh. Ihan hyvä kuitenkin. Ja kerran, pitkällisen vääntämisen jälkeen saimme jo lähes sellaisen asetuksen jossa näkyi se nenäkin! En kuitenkaan jaksanut niitä sen enempää hakea, kyllä se vähempikin nyt riittää.
Pari pysähdystä otettiin, Pomo pysähtyi hyvin, mikä taas taisi pikemminkin kertoa liian laiskasta käynnistä kuin siitä että olisin ponin oppinut pysäyttämään. Kai me kävelyynkin saatiin vähän eloa kun tajusin naputella sitä meille. Kuitenkin alkukäynneissä Pompeli oli oikein mukava, varsin mukava ainakin.

Siirryttiin sitten kevyt raviin, joissa Pomo jatkoi laiskanpulskeaa linjaansa. Köps köps se meni siellä, pari kertaa se taisi "intoutua" (lue: halusi käydä Sakarin kimppuun) ja ravasi vähän reippaammin. Koitin siis ratsastaa ponia mukavaan raviin.
Ja siis mulla oli ihan sellanen olo alkuun että olen täysin hukassa. Pomon ravi oli sellasta seilaavaa, tahditonta räpellystä, ja musta tuntu että itekin huojun menemään kuin hullu. Ohjatkin nyki tyhjää koko ajan (ja olevinas ne olivat hyvän mittaset. Se oletus jäi kun katoin noita videoita ja noita mun pyykkinaruohjia jotka roikkuivat ihan löysinä. Joko ponin täytyy olla pidempänä/matalampana, tai mun täytyy yksinkertasesti pitää ohjaa vähän enemmän kädessä. Tsiisus)
Tehtiin ravissa vähän ympyröitä ja voltteja. Ponilla oli välillä täysin eri suunnitelmat ja korvat luimussa mentiin että nyt käyn kyllä syömässä tuolta tollasen ponin suihini, hehehe. Pientä keskustelua jouduttiin useimmiten kääntyilystä käymään, mutta kyllä arvon ratsuhumma päätti olla kiltti ja kääntyä lopulta varsin nätisti (lukuunottamatta muutamaa kertaa jolloin sen olisi tehnyt mieli vaan juosta muita nelijalkaisia päin) Koitin vähän ravissakin hakea Pomoa asettumaan, mutta en kauheasti asiaan jaksanut kiinnittää huomiota hankaluuksiemme takia. Otettiin muutama eteenratsastus pitkällä sivulla, Pomo ei olisi oikein millään jaksanut. Ja muutoin oikeastaan koitettiin vain keskittyä tahdikkaaseen raviin ja siihen ettei mulla nykisi ohjat koko aikaa. Loppua kohden niin poni, kuin minäkin parannuttiin huomattavasti. Ainakin tälleen fiilispohjalta ;)

Käyntiin ja sitten alettiin ottamaan laukkaa. Lyhyellä sivulla voltti käynnissä jonka jälkeen laukannosto ja pitkä sivu laukkaa. Ensin mä käppäilin Pompelin kanssa keskellä, enkä oikein uskaltanut mennä, mutta Mariannen käskettyä tajusin että meidän todellakin pitää laukata samaan aikaan kaikkien :D Pikkasen maalailin kauhukuvia siitä kuinka Pomo juoksee kuin tuuli ja minä lennän vähintään ojaan tai jotain.
Poni oli kuitenkin todella kiva. Se odotti nostoa vallan nätisti (no alkoihan se pikkasen innostua ja vähän se koitti että jos nyt pääsisi, mutta korkeintaan se lähti raviin, yleensä vain kipsutteli reipasta käyntiä innokkaan oloisena) ja laukatkin nousivat tosi hyvin. Laukka oli rauhallista ja mukavaa, mä istuin ihan kohtalaisen hyvin, vähän pomppimista siinä on. No ihan ookoosti kumminkin. Ja jes, jälleen onnistuttiin tekemään siirtymät silleen etten minä köninyt kaulalla lojuen. Jee :D Minähän istuin, jippiajei! Laukat ratsu antoi alas tosi hyvin, muutamaan otteeseen meni vähän pitkäksi ponin innostuttua kun edessä kaveri laukkasi, mutta joka kerta kuulo pelasi ja saatiin Pompeli tosi nätisti takaisin käyntiin, ilman mitään kaahailuja. (no ehkä se kerran lähti vähän kontrollista, mutta sekin oli vaan sellasta säälittävää "jos nyt vähän lisään vauhtia enkä annakkaan käynnille")
Hieno poni. Oikein asiallinen.

Sitten otettiin loppuravit. Pomo oli kovin innoissaan, se oli viimein herännyt. Ja siellä se sitten myös meni. Pompeli paahtoi ravia kuin pikajuna ja minä koitin rauhoitella ja olla itsekin iiihan rauhassa. (ja könötän iloisesti eteenpäin. EEIIEI) Vähän lähdettiin myös baanailemaan laukassa, ponille tuli ihan sellainen olo että just nyt irtoaa kunnon laukkaa. Tehtiin sitten vähän ympyrää ja jokunen siirtyminen, sitten pieni poni ymmärsi että laukat on nyt todellakin laukattu, nyt vain ravaillaan. Ja loppuaika ravailtiin hillitysti ja kuunnellen. Poni kääntyi ja oli kaikin puolin oikein miellyttävä.
Paitsi silloin kun se yllättäen ilmeisesti säikähti ääntä katsomosta. Voi voi, Pompeli viuhahti ensin laukkaan, sitten se ilmeisesti tuumi mielessään että hei, jos pukitan kuskin alas niin sitten mä pääsen karkuun vähän lujempaa. Ja tuumasta toimeen, poni veti jokusen köyrypukin. Mä lennähdän kaulalle, poni laukkailee sen verran lähellä aitaa että näin jo sieluni silmin kuinka murskaudun aitaa päin (kauniit kuvitelmat :D) No, en mä murskautunut, en edes tippunut. Pomo seisahtui kun mä vähän horjuin sinne kaulan puolelle, sitten alkoi jälleen jalka kramppaamaan, jolloin mun oli yksinkertaisesti pakko liukua alas. (että ei, en tippunut. Tulin hallitusti alas makaamaan jotta saisin jalkani kuntoon) Pompeli tuijotteli taas kovin myötätuntoisen näköisenä kun ratsastaja kököttää maassa, heh. Ja pian sain sen jalankin kuntoon, hetken kun hypin ympäri kenttää, niin olinkin jo valmis palaamaan selkään ja me siirryttiin loppukävelemään.

Käveltiin, Pomo oli oikein nätisti, heh.
Mä olin ihan tyytyväinen. En nyt silleen, ja paljon meillä on nyt tekemistä (mutta jos tää kesä alkais niin johan helpottais :) ) Mutta sinäänsä. Ei se nyt mitenkään hirveän huonokaan ollut, Pomo on vain niin vaikia poni että siitä hukkuu aina toimintanappulat jollei sillä hetkeen mene. Ja laukkoihin olen tyytyväinen, vielä kun istuisin siellä kuin tatti, penkistä irtoamatta, niin se olis ihan perfect :) (Ja olen tyytyväinen kun en pudonnut, hah. Se on vain joka kerta yhtä ihanaa kun siellä roikkuu kyydissä eikä putoa. Toisin kuin silloin.. Sehän on jo edellisvuosi kun tipahtelin koko ajan :D Että enpäs oo tänä vuonna pudonnut kertaakaan vai? Salliltahan mä viimeksi lensin, olihan se nyt viime vuoden puolella. Wuhuu!)

Keskelle ja alas selästä. Sitten lähdettiin kohti tallia, Pomo aloitti pelleilynsä jo kentän puolella. Hui kun oli muka pakko koittaa rynniä ohi kaikkien, hui. Tallille kun mentiin sai Pomo kulkea raippa nokan edessä, kerran sen piti koittaa että jos nyt vaan juoksisin kuin tuuli tästä, mutta kun ryntäille näppäsin niin totesi Pomo että kannattaisi ehkä sitten kävellä edes suunnilleen rauhallisesti talliin.
Poni nopeasti pois ja sitten kotiin päin :) Täytyy katsoa, tuskin mä tänään noita videoita kerkiän kattomaan. Mutta kunhan saan tehtyä niin sitten pistetään tänne. Järkytetään teitä :D

Valkoista höttöä

Nyt ollaan tietysti kaikki juostu iloisesti pitkin pihamaita, tehty lumiukkoja ja kieritty hangessa lumienkeleitä tehden?

Varsin mukava tunne kun sitä herää aamulla ja kattoo että ei, siellähän sataa lunta?! Sen piti olla suuri vale, ei sitä oikeasti pitänyt sataa, eiei. Ei se kuitenkaan vielä mitään, ei toki. Siinähän sitä ajatteli että eiköhän se kohta lopu, kohta ei sada enää ja sitten kuolee se vanhakin lumi (uusi lumi vanhan surma, jee!)

Juujuu, kohtahan se loppuikin. Kyllä mä taisin pari tuntia sitä iloista lumisadetta siinä katella, ennen kuin se vaivautui loppumaan! Upeaa (:
Siinä ehdin jo katsoa että jee, on tosi lämmintä ja toi satanut lumikin on jo melkein sulanut, jippia jee!
... Kun sitten muutaman tunnin päästä huomaan että siellähän on oikea lumimyrsky. Mitä tämä on :D
Vielä hupaisampaa oli se, kun tässä noin tunti sitten huristeli aura-auto ohitse. Talvi on alkanut jälleen. Nyt olen katkera, kuitenkin toi lumi pysyy tuolla ja joudutaan ratsastamaan taas jossain lumihangessa ja byhyy. Julmaa (;

Positiivista, se lumi on jo sulanut tosta puusta. Ehkä se sieltä maastakin lähtee, huomenna on jo varmasti ihan kesä ja parikymmentä plus astetta. (aivan varmasti toki)

Toinen asia joka juuri nyt taas jaksaa ärsyttää on tämä yksi.. Tietokone. Tai ei tietokone, netti vain. Tiedättekö, tunnin verran tää toimii ihan perfect, sitten tulee sellanen.. Vartin väli jolloin ei toimi, ei millään. Tai toimii joo, mutta silleen että minuutin tää toimii, sit katkee, sit minuutin toimii ja katkee. Oikeasti, mikä tämä ongelma tässäkin taas on, huokaus. No, on ainakin harvinaisen miellyttävää kuunnella musiikkia, kohta osaan ton ekan minuutin aika täydellisesti ulkoa jos ei sitten muuta.


Jaa-a, talvi on masentavaa. Eikä nyt ole edes talvi, keskikevät :D Tämän voisi korvata sillä että talvi alkaisi sitten taas vaikka tammikuussa, se olisi kovin hyvä.

Suurin syy siihen että kirjoitan ei suinkaan ole se, että lumi on kamalaa ja että netti tekee elämästäni hankalaa, hah.
Olin perjantaina hetken tallilla, kuvaamassa Hennaa. Ekaa kertaa pääsin kuulkaa järkkärin kanssa kuvaamaan hevosia :D Olen tyytyväinen, ja oli hauskaa. Saattaa muutenkin olla että kuvaaja tuleekin jo ensi viikolla ja jos hyvin käy, saadaan myös kuvia. Jee.

Tämäkään ei tainnut olla se pointti, heh. (muuten, mä sain pistää puomeja pois kun Marianne toi niitä sinne kentän laidalle. Säälittävyys - en oo tainnut ikinä puomeja yksin kannatella hetkeäkään. Nyt olen, ja vihdoin mä tiedän paljonko puomi painaa, sitä olen tässä koko elämäni jo ehtinyt miettiä.)

"Hyväntuulen koulukisat ja merkkisuoritukset 19.5.2013"

Cool (: Hih.
No joo, keskusteltiin asiasta perjantaina, olen jo monta viikkoa halunnut asiasta keskustella, mutten ole kerinnyt (tai siis Mariannella on ollut niin paljon puuhaa tai oikeammin siis siellä on ollut kauheesti ihmisiä/Marianne on ollut kauheen kiireisen näkönen) Perjantaina olikin sellainen ihmeellinen hetki, että uskalsin jopa puhumaan, wuhuu! (Ihme tosiaan, yleensä Marianne on aina niin kauheen vihasen näkönen kun oon vääränä päivänä siellä :D)
Hihih.

Mitäpä tässä taas. Tässä olis ny puoltoista kuukautta aikaa noihinkin kisoihin. Tosiaan joo, Marianne puhui asiasta jo.. On siitä nyt jokunen viikko. Puhui mulle ja Hennalle ja Tiialle. Puhui että on nuo merkkisuoritukset joissa on myös se kisat ja blaablaa, hyvä jos ymmärsin oikein. Pointti oli kuitenkin se, että kisat on tuolloin (ainakin toivottavasti :D Pitää olla aina toivoa) ja että meidän pitää voitaisiin toki osallistua. Tietenkin tietenkin, mä olen lopputalvesta alkaen odottanut koulukisoja!
Se selitti siinä että on (perusmerkki, mutta siihen ei edes päästäisi, nyyhky) c-merkki ja b-merkki. Jotka kuulemma molemmat ovat ihan käypiä (en muista paljonko mahdoin silloin selittää kun Marianne puhui asiasta, selitän nyt uusiksi jos silloin selitin, mutten usko) Molemmat ihan käypiä, meistä itsestämme riippuen. Tietenkin sitten syksyllä on se estepuoli, ja b:ssä on kovin huimia esteitä, hui. Muttei sekään ole kuulemma ihan toivoton ajatus että siitäkin puolesta onnistuisi ja tätä rataa.

Seuraavan päivän mä kulutinkin pohtimalla asiaa. Pohtimalla, luin ratoja, mietin ja mietin. Ensin olin kovinkin epäileväinen, mietin että korkeintaan jollain Elviksellä voisin b:hen mennä. Olen huono, ja silleen. Kuitenkin asiaa pohdittuani ja pohdittuani tulin siihen tulokseen että eehkä sittenkin. Ehkä voisin luottaa (siis nolata) itseeni ja mennä siihen vaikeampaan ihan melkeinpä millä vain. Selitin asian itselleni jotenkin näin: ne on kuitenkin vain tollaset pikku tsembalot meidän pikku tallilla, jossa varmasti kaikki muutenkin tietävät kuinka huonosti minä ratsastan :D Joten ei se siis ole niin vakavaa vaikka se menisikin ihan päin mäntyä. Plus sitten siinä oli myös se, että loppujen lopuksi ei siinä b:ssä muuta epäilyttävää ole kuin se takapään väistättely (joka ei onnistu millään muulla kuin Elviksellä) mutta sitten taas oikein positiivisesti ajattelin että eihän se nyt ole niin vakavaa jos yks asia ei onnistu ollenkaan, eihän? Ja tietty yksi syy oli se, että c-merkin laukkaohjelma on kamala, hyihyi. Liian vaikea (ainakin mielikuvissani ajateltuna) Tai kun niinku kaks pääty-ympyrää peräkkäin, kauheen vaikeeta :D (on se oikeastikin, heti pitäis nostosta lähteä kääntymään, liian haastavaa)

Todettuani että bee menee kyllä koulun puolesta, niin aloinkin miettiä sitä esteosuutta.. No joo, siis se cee menisi varmaan nytkin jo läpi, sellasia pieniä esteitä (tosin en ole niinkään pieniä esteitä edes hypännyt, ja niitä pieniä esteitä pienemmätkin tuottivat jo tuskaa, mutta ei siitä sen enempää) mutta siis b. Hirmuinen, iiks. Hirveen isoja esteitä, apuapua.
Tätä mä sitten pohdin pitkään ja hartaasti. Todella pitkään ja hartaasti. Lopulta totesin että ei mua kyllä haittaa vaikken mä sitä estepuolta saisikaan suoritettua, oikeasti. Sen voi jättää tekemättä jos en elokuuhun mennessä ole tarpeeksi pro, eikä se nyt haittaa, elämäni kun ei taida kaatua merkin saamattomuuteen (saatika siihen etten pääse estekisoihin, heh.) Siis toisaalta, en mä nyt mahdottomana pidä että mä elokuuhun mennessä pystyisin suoriutumaan siitä radasta, en. Tarvii vaan roikkua kyydissä ja vähän ohjata (ja mielellään niinku sen näkösenä että se edes suunnilleen näyttää turvalliselta) Mutta toisaalta on hyvinkin mahdollista ettei siitä todellakaan suoriuduta elokuussa :D

Kuten tosiaan ehkä ymmärsitte, päädyin mä siihen että kyllä mä ainakin omien ajattelujeni jälkeen tartun haasteeseen, nolaan itseni ja menen siihen b-merkkiin. Hah, nauran sitten kaikille kun nuijailen siellä, hahah. Eiku.
Ja ensimmäinen toiveponi on tottakai pieni pulla-Elvis, jonka kanssa nyt sujuu mikä vain kun poni tekee kaiken kovin kiltisti. Toinen vaihtoehto kallistuisi sitten varmaan Pompeliin (poneja, poneja) ja jos sekään ei onnistu niin.. No.. Sitten aletaan olemaan siinä tilanteessa että ihan sama millä menen, kaikkien kanssa voidaan joko ehkä onnistua tai vaihtoehtoisesti munata totaallisesti. Niin voi kyllä pikku ponienkin kanssa käydä, mutta turha huolehtia.

Keskustelin siis perjantaina sitten että onko se nyt täysin tyhmä idea (täytyy saada varmistus, vaikka se jo silloin aiemmin sanoi että voin siihen mennä. Varmistelua, sitä me tarvitaan) Ei se kuulemma. Ihan hyvä. Heh.
Ja siis Marianne oli kovin luottavainen myös sen esteosan suhteen kun minä koitin sanoa että ei se niin haittaa vaikken siitä suoriutuiskaan. Heh, Mariannen mielestä elokuuhun on niin pitkä aika että mehän ehditään reenaamaan niin totaallisesti, ja sitä paitsi kun sen radanhan voi mennä vaikka puolet matkasta kaulalla roikkuen ja se on silti läpi :D Suloinen tyyli tulkita ne säännöt, mä katoin pikemminkin sitä osaa että jos on monessa kohdassa huomautettavaa/näyttää vaaralliselta niin se on hylätty, mutta voi kai sen noinkin tulkita. Ja oli miten oli, tässä on ainakin pieni päämäärä johon tähdätä.
Muuten se olikin aika lailla samaa mieltä, pitää olla ideaa tässä touhussa. Ja sanoi että pitäisi kai laittaa se Elvis taas (jee! Olemme taas ajassa jolloin mua ei raivostuta ratsastaa sillä ;) )
"Vaikka mä olen kyllä niin kauheen innoissani tosta Kaisastakin, niin erilainen hevonen ja se menee noin hyvin" Jaajaa, kiva että oot noin innoissas. Mä en ihan noin innoissani pikku suomittarista ole, vaikka onhan se toki ainakin vaihtelua :D

Pidän asiaa nyt sovittuna, ja bee se on. Nyt porukka voi taas kiskoa tukkaa päästään tämän ideani johdosta, ei voi mitään. Ja koska asia on nyt sovittu niin päätinpä sitten aikani kuluksi eilen yöllä opetella sitä b-merkki rataa läpi (ja samaan aikaan mietin että tää on nyt kuitenkin väärä rata ja kuitenkaan ei oo kisoja ja kuitenkin kaikki on väärin ja kuitenkin vaikka jään rekan alle että turhaa työtä oli tämäkin, kun ei vaan voi mitenkään ajatella optimistisesti, ei millään) Kovin helppoa, opin se jo eilen läpi. Ja osaan siis kyllä edelleen, heh.
Silloin syksyllä mä kauhistuin että on varmaan kovin hankalaa opetella kouluratoja läpi ja nerokkaasti aloin opetella toista Helppo C rataa läpi, nähdäkseni onko se vaikeaa. Kyllästyin lähes heti ja aloin opetella samaan aikaan myös sitä toista Helppo C rataa. Se oli kyllä harvinaisen nerokas oivallus, mutta ihme kyllä mä osasin seuraavana päivänä molemmat läpi (tai joo, unohdin molemmissa missä kohdassa on pysähdys. Muuten osasin. Osaan vieläkin, välillä käyn niitä läpi ja katson olenko jo unohtanut) Se on mielenkiintoista kyllä, harvinaisen reikäpäisenäkin yksilönä ne oppii noin nopeasti ulkoa, aika jännittävää.
Ja jos joku ihmettelee mitä järkeä oli opetella tääkin rata nyt jo läpi kun kisat on sitten toivon mukaan 1½ kuukauden päästä. Niin siis eihän siinä mitään järkeä ollut, ei toki. Ei minkään näköistä. Tai yksi järkiperuste - kun nyt jankkaan sitä samaa rataa kuukauden verran kaaliini, niin ehkä se sitten olisi jossain syvämuistissa ja muistan sen vaikka tulisi maailmanloppu ja silleen. Tosin sekin onnistuisi varmaan ihan viikossakin. Ei siinä muuta syytä ollut. Ja onhan tää nyt kivaa, heh. Muistan sen radan ulkoa, on kiva muistaa ja tietää kaikkea harvinaisen hyödytöntä, voi sitten leijua että osaan sen ja tän ja tiedän ton ja ton. Oikeastaan mä mietin että montahan kouluohjelmaa pystyisi oppimaan samaan aikaan, tai siis että riittäisikö kapasiteetti siihen että opettelisin kaikki kouluohjelmat jotka sieltä sivuilta löytyy? Vaikea uskoa, mutta... Ne on toisaalta kauhean helppoja, joten varmaan aika monta pystyisi oppimaan, mutta sitten taas kai ne nyt sekaisin menisi. (ja ei, en nyt kokeile sitä jottei kohta käy niin että mulla on miljoonasta ohjelmasta koostunut ohjelma päässä, se olisi liikaa)

Tästähän tulee taas aika pitkähkö teksti :D No hyvä vain, nyt eliminoimme kaikki lukijat, ja kukaan ei saa tietää nerokkaasta suunnitelmastani.

Yksi asia mun piti kuitenkin vielä sanoa. Suuret syyni siihen miksi haluan juuri siihen b:hen, vaikka c:stä olisi paljon varmempaa saada se merkkikin.
Yksi syy on oikeastikin se laukkaohjelma, joka on b:ssä miljoona kertaa mukavampi (ja helpompi) Mutta varmaan suurin syy on se, että se on vaikeampi. Piste. Yksinkertaisesti.
Ohjelmana ei se ole oikeastaan paljon c:tä hankalampi, ainakaan mun mielestä. Joku väistö siihen on lisätty, mutta muuten ne on kummatkin varsin tollasia perusjuttuja (no joo, siinä b:ssä on temponlisäys laukassa. Heh) Mutta siis sillä tavalla on hankalampi. Tai siis se arvostelu on hivenen kovempi. Ensinnäkin sen tulisi jo ylipäänsä olla vähän haastavampi koska onhan se kuitenkin yhden tason ylempänä kuin se toinen. Mutta arvostelutaulukkokin on vähän niinkuin vaativampi, siinä on enemmän osia (paljon enemmän, heh) Se on syy. Elämässä täytyy olla haasteita, ja jotenkin mua innoittaa ajatuksena paljon enemmän se että on vaativampi arvostelu. Tiedättekö? (että ei, syy ei ole se että cee on niin kamala kirjain et tarvii niinqu leijuu et meen b:tä ja sillee et jee. Vaikka joku pahasielu niin arvatenkin heti tässä tuumi, heh.) Sen b:n vaatimustaso on korkeammalla. Ja kuten jo sanoin, tää on kuitenkin tällanen pikku juttu, ihan tälleen omalla tallilla, jota voi tälleen miettiä ihan harjoituksena ja kokemuksena. Ei niinkään silleen että siellä täytyy onnistua ja loistaa tai on nolannut itsensä iäksi ;) Sen takia haluan haastaa itseni. Katsoa miten käy. Ihan mikä tahansa helppo ohjelmakin vois mennä täysin penkin alle, tietenkin. Vaikka toi b menis hyvin, niin voi olla (tai siis on) että olen silti liian huono. En kuitenkaan keksinyt yhtäkään syytä, miksi se haittaisi vaikka olisinkin vähän liian huono ja joku ei sujuisi. Ei taideta kuolla sinne kumminkaan. Että joo. Ihan vaan sen varalta että jos nyt joku järkyttyi syvästi tästä karmivasta ajatuksestani ja alkoi nyt tsiikailla kaikkia videoita ja toteaa että ei, poni ei kulje täydellisessä peräänannossa jokaisella solullaan ja iiksapua! (muutenkin koen, että jossain b-tasosessa luokassa ei tarvi olla perfect peräänanto, tietenkään ei siellä sovi korvat suussa juosta, ja pitäisi olla pyöreä ja nätti muoto. Jonka löytymisestä en ole varma, mutta tosiaan, ei se nyt taida niin iso juttu olla että sen takia en sinne uskaltaisi mennä. Tukehtukaa kauhuunne vaan :D)

Eikös saatukin järkevää pohdintaa? (ja vastaus on.. ei) Ei kai sen niin väliä, intouduin nyt kuitenkin kertomaan niille hulluille jotka tän lukivat että nämä ajatukset ovat nyt kisoista.
Odotan taas tässä ihan täpinöissäni, toivottavasti tällä kertaa päästään sinne asti :) Nyt voinkin sitten seuraavan kuukauden vaan tyyliin mielikuvaratsastaa rataa läpi ja mennä sen täydellisesti ja sitten se sujuu. Taatusti.

Aivan, ja keskiviikkona en muuten mene ratsastamaan koska on ajo, joten en siis ehdi.
Perushehtaaripostaus päättyy tähän, piip

Mut sä et haluu sitä vaan myöntää

Tallille. Ja mulla oli Kaisa. Taas. Heh, kamalaa, taas sanon taas. Oon mennyt sillä kuitenkin vain kaksi viikkoa :D No joo, taas se oli silti. Kaisuli-paisuli oli ekalla tunnilla, ja meidän tunnillamme oli täyttä: Vinski, Elvis, Pomo, Laki, Roosa ja Salli. Huih.
Katselin tunteja ja naureskelin Mariannen kanssa siellä. Ja katselin käveleekö hevoset. Vinski käveli. Oikein nätisti jopa, minun mielestäni. Marianne latisti tunnelman toteamalla että kyllähän se näistä parhaiten liikkuu, mutta toi nyt on vaan tollasta 40 % käyntiä. :D Palan halusta nähdä, millaista se sata prosenttinen käynti on, jos toi säälittävä nyherryskin näytti niin hyvältä.

Pidettiin Kaisan kanssa jälleen nämä perinteiset karvanpoistotalkoot, minä kun olen satavarma että kyllä se poni pian jo lopettaa karvojen pudottelun. Ainakin ennen pitkää, ja näin se sitten nopeutuu. Kaisa varusteisiin ja sitten tallustelimme iloisesti kentälle. Kiipesin selkään ja lähdimme kävelemään. Meillä oli taas puomit jokaisen sivun keskellä. Ja kenttäkin oli taas parempi, aijai. Vettä oli lähtenyt ja jääpuolisko sulanut kivasti. Kohta on koko kenttä käytössä ja jes (: (tai kohta ja kohta)

(Joo, anteeksi :D Tarkoituksena olisi hommata kuvaaja, tai pikemminkin kyllä videoija, ehkä ensi, tai pikemminkin kahen viikon päähän. Koska ens viikolla menen vain tiistaina kuitenkin)

Alkukäynneissä lähdin taas liikkelle täydellisyyden tavoittelulla. Ensin naputtelin muoriin vähän vauhtia, ja hetkellisen jankkauksen jälkeen jaksoi Kaisakin astella mukavan reippaasti eteenpäin. Ylittelin vähän puomeja ja tehtiin voltteja. Poni oli kovin skarppina, ainakaan sen jälkeen kun aloin kuuntelemaan ei Kaisa kolautellut puomeja kertaakaan! Voltit onnistuivat oikein nätisti, ja tänään koitin vääntää sitä asetustakin läpi, joka onnistuikin aika lailla haluamallani tavalla. Nokka kääntyi sisään, tosin tietenkin se asetus aina vähän katosi jossain kohdassa, mutta se nyt oli arvattavassakin.
Lähdettiin sitten ihan vaan ylittelemään puomit ja aina puomien väliin tehtiin voltti jonka aikana tuli asetella ja taivutella. Puomit Kaisa ylitti varsin nätisti, käyntikin pysyi ihan aktiivisena kun vain muistin huolehtia asiasta. Voltitkin olivat oikein hyviä, asettelu onnistui jossain määrin. Muutamaan otteeseen meinasin jo pelästyä kun Kaisa vain tuntui puskevan läpi pohkeen kesken voltin, mutta kyllä se meni ihan sinne minne pyysinkin.

Siirryttiin kevyt raviin, ravailtiin uraa pitkin puomeja ylittämättä. Ensin vain haettiin tahdikasta ravia. Kaisalla oli taas sellainen löllöttely vaihde päällä, joten ravi oli kovin laiskaa. Myös kääntyminen oli kauhean hankalaa. Kyllä se välillä kääntyi, mutta välillä taas kääntyminen oli muka ihan mahdotonta. Ja raviakin saattoi mennä välillä kivan reippaasti mutta useimmiten oli vain hyydyttävä löntystelemään.
Alettiin sitten ottaa taas näitä pieniä pidätteitä, hetkellisiä askeleen hidastuksia. Jokaisen puomin kohdalle ote ulko-ohjalta ja eteen. Tähän ekaan suuntaan tämä homma toimi itse asiassa ihan hyvin. Kaisa ei ehkä kääntynyt, mutta pidätteet menivät jopa läpi ja sain Kaisan hidastamaan mutta myös liikkumaan eteenpäin. Mutta se toinen suunta.. Kun siis. Kääntyminen oli edelleen vähän turhan jäykkää, mutta ainakin hevonen kääntyi. Vaan ne pidätteet, ei niin millään. Ensinnäkin Kaisa tuntui olevan sitä mieltä että eteenpäin hän ei ainakaan jaksa ravata. Toisaalta sen mielestä myös pidätteiden kuuntelu oli kovinkin tylsää puuhaa. Samoin se koitti vähän puskea sisälle. Oikeastaan se ei oikein mitään halunnut tehdä niin kuin minä mielikuvissani ajattelin. Niinpä mulla meni sitten lopulta pikkasen hermot, ja kenkäsin Kaisan liikkeelle. En jaksanut ajatella muuta kuin sitä, että paksu poni etenee reippaasti. Kun sain sellasen hyvän, reippaan ja aktiivisen ravin, koitin niitä pidätteitäkin ottaa. Ei onnistunut. Kovin meni huonosti. Ainakin se liikkui eteenpäin, huoh.

Marianne keräili puomit pois ja me käveltiin sitten sillä välin. Vuorossa laukka. Otettiin laukkaa vuoronperään, tällä kertaa laukattiin ihan vaan uraa pitkin. Okei. Lopulta kun oli meidän vuoro, lähdin saattelemaan Kaisaa uralle. Kaisa ei pitänyt ideasta ja puski parhaansa mukaan lapa edellä sisälle. Hevosen vastusteluista huolimatta nostin laukan. Arvon suomiputte sitten nostaa laukan, rojahtaa alas nykäisten ohjat itselleen ja se oli sitten menoa. Laukattiin kuin entiset ravurit, niin kovaa kuin pienestä Kaisasta lähti! Mä koitin sitten hätäpäissäni kerätä vähän ohjaa käteen kun Kaisan juosta putkuttaessa. Ja joo, näin ensimmäisen kerran kunniaksi Kaisa posotti oikein tyytyväisenä sinne kentän jääpuolelle, josta sitten käänsin sen väkipakolla takaisin sivistyksen pariin ja ratsukin siirtyi käyntiin. Kröhkröh. Marianne siellä julkesi valittaa jotain mun loistokkaasta laukkakönöstäni, mutta ei ollut minun vikani ;) Poni ne ohjat kiskoi!
No joo. Piti nostaa uudestaan, ihan rauhassa ja kääntää ajoissa. Joo-o. Nostin laukan, ja taas sama juttu. Kaisa nyhtää ohjat itselleen suurella elopainollaan ja minä kykin taas kyydissä kauniissa etukenossa. Taas kokoan ohjat vähintään järkyttyneenä. Tosin tällä kertaa Kaisa ei sentään posottanut jääpuolelle (Marianne oli edessä, ei se uskalla yli juosta, heh) Mutta voi herran isä siunakkoon sitä. Siis posoteltiin siellä, sitten tuli lyhyt sivu. Kaisalla oli ilmiselvästi mielessä että voi kun pääsisi tonne portille asti vaan hanattamaan, mutten voi kun toi ilkeä pätkä möllöttää edessä. Minä koitin kyllä vähän pidättää ja kääntää Kaisaa, joka päättää vaan laukata täysiä senkin kaarteen. Se oli suorastaan pelottava, arvon rouva kun kaahaa niin kovaa kuin isoista kintuista lähtee, ja sitten vielä kaadutaan johonkin 90 asteen kulmaan laukkaamaan lapa edellä kaartaen. Että ei näin. Jälleen Kaisa käyntiin ja nyt yritin oikeasti nostaa laukan rauhallisesti.

Iiiihan rauhassa ja parempi nostopaikkakin. Pidin ohjat kädessä, tai siis puristin niitä rystyset valkosina että jos vaikka pysyisivät kädessä. Sitten laukka, joka nousi jopa rauhassa, hallelujaa! Laukka meni paljon nätimmin, mitä nyt taas Kaisa tuntui olevan sitä mieltä että portille ois kiva mennä ja taas kaaduttiin hulluun käännökseen. Ei se niin vakavaa, heh. Mitä nyt suunnittelin jo kuinka heittäydyn selästä alas jos ja kun Kaisa mennä muksahtaa tantereeseen (;
Laukassa istuminen oli jälleen kauhean vaikeaa, hmm.
Käveltiin taas keskellä, laukattiin vielä toinenkin kerta tähän suuntaan. Se oli oikeastaan hyvä laukka, Kaisa meni ihan nätisti ja melko hillitysti ja hallitusti. Paremminkin voisi, mutta ihan kohtuullisesti kumminkin.
Sitten oikeastaan jäätiinkin jo loppukäynteihin.

Tänään tuli niin mielekästä kommenttia. Marianne kysy vaan että mitäs Milla ja minä vastaan että huonosti meni. Sitten se lähti pois tuumaillen jotain okein tapaista. Heh, olikohan jo tulossa kertomaan miten mainiosti meni. Tuskin.
Huonostihan se meni. Erittäin. Kaisa oli karmiva. Olen keksinyt syyn, se on aina keskiviikkoisin kamala, tiistaisin hyvä. Siitähän se johtuukin. Joo, ja yksi erittäin suuri syy tähän tiettyyn masikseen on se, että se paino kädelle ja mulla on niin taas kädet kuolleina. Pitäisi kehitellä jotain että sen saisi korjattua. Pomon kanssa se on jo korjautunut, se ei enää makaa ohjalla ja jos makaa osaan sen jotenkin mystisesti taikoa siitä pois, mutta näiden isopäisten (Kaisa & Vinski) kanssa ongelma on yhä. Ehkä mä jossain kohdassa keksin milleen sen sais toimimaan. Tänään ainakin huomasin, että mitä enemmän ratsastin pohkeella eteen, sitä vähemmän Kaisa lojui ohjalla. Joten ohjalla lojuminen näkyikin siis lähinnä noissa pitkän pitkissä välikäynneissä. Hmm..

Käveltiin loppukäyntejä kun yllättäen kuuluu laukka-askelia. Käännyn katsomaan taakseni, Pompeli ja Elvis väänsivät jotain omaa showtaan. Ehdin jo kauhistua että apua, älä Kaisa vaan katso noita poneja. Pysäytin ponin nopeasti ja toivoin parasta. Kaisa oli mahtava, se pysähtyi heti kun pyysin ja seisoi niin kyllästyneen näköisenä siinä :D Ei paljon kiinnostanut taas.
Keskelle ja alas selästä. Kaisuli talliin ja harjailin hänet taas kovinkin lystikkään näköiseksi. Sitten kotiin. Ja tapasin kotimatkalla jopa pari hevosta, laukkasivat ihan täysii pitkin tietä, heh.

Jälleensyntymän riemua

Nyt on niin kevät, on aurinkoista, on valoista, on lämmintä (jos ei lasketa sitä aamun kuutta pakkasastetta ja sitä että kohta sataa se pari metriä lunta, joka jätti pääsiäisenä tulematta) On ihanaa! Oli niin riemullista lähteä tallille tietäen, että me saadaan ratsastaa auringonpaisteessa ja linnun laulussa, jes.

Eikä ollut edes liukasta, hah. Mahtava sää kaiken kaikkiaan, tietkin melkein sulia. No joo, menin lukemaan taulun ja mulla oli Kaisuli. Taas :D Musta on tullut oikea putteratsastaja, karmivaa. Toisaalta kenties on jo aika mennä Kaisallakin vähän enemmän, melkein kaikilla muilla olenkin mennyt "vakituisesti". Tunnillamme olivat myös Sakari, Vinski, Elvis ja Salli. Kaisa oli ekalla tunnilla, joten saatoin keskittyä ihanaan lämpöön joka suorastaan kutsui möllöttämään kentän laidalle. Ja kenttä! Se oli niin mainiossa kunnossa. Siinä olisi voinut leikkiä sitä hienoa leikkiä, tosin variaatiolla jää-meri-laiva. Laiva oli se osa jossa tunnit pidettiin, se osa joka oli täydellisessä kunnossa. Se oli oikeasti hiekkaa! Plus sitten muutama minimaalinen vesilätäkkö, joissa olisi voinut ehkä kengänkärkiä kastella. Meriosa oli sitten sellanen hervoton lammikko kentän keskivaiheilla, ja se jääosa (tai jäämeriosa) oli sitten sellaista jäätä. Ei sen niin väliä, olihan meillä lähes puolet kentästä jo ihan oikean hiekan peitossa.
Mitä riemua sitä voikaan repiä tästä ihanasta keväästä, kohta on kesä, hih.

Sain käydä heittämässä Simon sisälle. Poni oli jälleen sen näköinen ettei se laisteni hullujen muijien kanssa ole sisälle tulossa ja kalastettuani ponin, se päättikin juurtua maahan kiinni ja lahnaili perässäni niin maan hitaasti, niin maan hitaasti. Pääsin vielä hieman kävelemään Lakin kanssa, joka yritti leikkiä villiponia (uimalla vesilammikossa) Siellä oli kyllä raaka meininki kahden ensimmäisen tunnin aikana :D Ilmeisesti hevosiakin innoitti tämä aurinko ja lämpö, tai kenties he vain kärsivät jet lagista, aikaerosta.
Oli miten oli, kävin varustamassa Kaisan pikaisesti ja lähdimme löntystelemään kentän suunnalle.
Keskelle ja kiipesin kyytiin.

Lähdettiin kävelemään alkukäyntejä. Ideanani oli ratsastaa Kaisaa aivan täydellisesti, ei pidä tyytyä keskinkertaiseen, heh. Jokaisen sivun keskellä oli yksi puomi, joita sai halutessaan ylitellä näin alkukäynneissä.
Yritin ratsastaa Kaisan käynnissä aktiiviseksi, mamma kun koitti parhaansa mukaan vain löntystellä löllöä käynnin tapaista eteenpäin. Tehtiin joitakin voltteja, joilla yritin edes pikkaisen asetella Kaisaa. Käännyttiin hyvin, mutta asetus oli tosiaan liian pientä piperrystä, eikä siksi onnistunut. Tehtiin myös pari pysähdystä ja yliteltiin vähän puomeja. Kaisa pysähtyi mukavan kevyesti ja malttoi jopa seistä paikoillaan, puomitkin ylittyivät varsin nätisti, mitä nyt välillä arvon suomirouva päätti puskea sisälle ja oikoa puomit. Onneksi sen paksuun kalloon sai iskostettua varsin helposti ettei ole millään muotoa sopivaa tunkea minne lystää.

Jotenkin on nyt hieno oikosulku tässä, kone koetteli hermojani.. Hmm. 
Nytpä muistankin. Eli meidän piti mennä ovaaliympyrää, suoristaa ennen puomeja ja aina näillä kaarteilla ennen (ja jälkeen) puomien, piti tökkiä sisätakajalkaa vähän rungon alle, ikään kuin aktivoida sitä. Omat tavoitteeni olivat huomattavasti matalammalla, ja mulle riitti se, että Kaisa kulkisi nätisti yli puomien tarpeeksi vauhdikkaasti.
Välillä mamman oli ihan pakko tupata joko sisälle tai ulos, puomin ylittäminen kun on niin kovin hankalaa, heh. Väistätyksiäkin mä yritin. Ongelmana oli taas tämä Kaisan alta hiihtely. En saanut konia hidastamaan, jonka takia se "väistättävän pohkeen" käyttely oli yhtä turhaa kuin lumen myynti eskimoille (inuiteille) Tai kun yritin hidastaa pientä blondia, muttei se mennyt läpi. Joten mä sitten puristelin tyytyväisenä sillä väistöpohkeella, täytyyhän sitä nyt edes yrittää tehdä jotain. Alkuun olinkin tyytyväinen, Kaisa tuntui suorastaan lipuvan käännökseen. Ei se siis väistänyt tai tuonut takajalkaa rungon alle, mutta se siis lipui silleen kivasti käännökseen. Pian kuitenkin ymmärsin että tämähän on ihan yhtä tyhjän kanssa. Mitä pointtia tässä on? Minä pidättelen pikkasen ja sitten vähän kutittelen pohkeella ponin paksuja kylkiä ja sitten tyydyn siihen. Ei niin mitään järkeä. Päätinkin siis vähän pamauttaa pohkeella, vähän vaan että jos se vaikka menisi mystisesti läpi ja jos Kaisa vaikka alkaisi väistellä ihan itsestään :D En sano että se oli huono idea, ainakin Kaisa alkoi kulkea reippaasti eteenpäin. Muuta positiivista vaikutusta ei ollut ennen kuin Marianne tuli vähän auttelemaan meitä. Olemme kuitenkin jo suuntaamassa parempaan, minähän hei itse keksin että jospa pistäisin tämän ideani vaikka vähän läpi, jotta tämä hevonenkin vaivautuisi kuuntelemaan vähän tätä mun ideologiaani.

Marianne muutenkin käski mun pehmittää Kaisaa, pitää kättä elävänä. Ja kyllä sen huomasi, se hevonen oli.. Siis sen oikean ohjan päässä oli sellanen merkillinen tunne. Se vasen puoli tuntui ihan normaalilta, mutta oikea oli sellanen karmiva kun Kaisa oli siinä vähän kiinni. Jonain päivänä sekin korjaantuu.
Siirryttiin sitten kevyt raviin. Suomenratsu päättikin sitten toimia taas oikein stereotypisesti. Ensin se puski sisälle ja kun lopulta sain sen raviin, niin eikös arvon ratsuhumma ollut jo laukkaamassa tukka hulmuten portille. Kääks! Muutaman laukka-askeleen teräsmummeli tosiaan otti, sitten sain sen käyntiin, mieleni oli juuri järkkynyt. Seuraava ravisiirtymä toi meille vähän sellaista ravuriravia, mutta hetken sitä kevenneltyäni alkoi Kaisakin ymmärtää että funktiona oli ravata nätisti ja rauhallisesti puomien yli, ei suinkaan katsoa kuka ehtii ekana portille.
Kevyt ravissa mentiin vaan nättiä ovaaliympyrää puomeja ylitellen. Ja tietty vähän myös voltteja. Tosin olin nössö, enkä tehnyt yhtäkään volttia vaikeampaan kierrokseen. Helpompaan Kaisa kääntyi ihan hyvin, välillä oli puskettava oli kyseessä sitten voltti tai puomi.

Ja tosiaan. Alun hätiköinnin jälkeen alkoi Kaisa ravata rauhallisesti. Eikä aikaakaan kun se rauhallinen ravi muuttui "löntsytilöntsytilöö" raviksi, jota saikin alkaa jo ratsastaa vähän eteenpäin. Ja kosken silloin sitä ratsastanut, sain hetken kuluttua jo ihan tosissani pistää suomalaista eteenpäin. Tehtiin muutamat tahdinmuutokset, tai siis hiukan hidastettiin ravia puomien välissä ja taas ravia eteenpäin. Nämä toimivat ja onnistuivat hyvin, Kaisuli oli enemmän eteenpäinratsastettava taas vaihteeksi (perus nainen. Koko ajan tuo mieli muuttuu, vuoronperään pitää juosta tukka hulmuten ja välillä taas laahustaa kuin matami)

Käveltiin hetkinen, Marianne keräili puomit pois. Ja sitten laukkaa, jee :D Otettiin laukkaa vähän vuoronperään jottei hevoset aivan kilahtaisi. Piti vaan nostaa pitkän sivun alussa käynnistä, tehdä pääty-ympyrä joka oli merkitty tötsillä. Oi voi, kerrankin meille merkittiin pääty-ympyrä tötsillä, hienoa hienoa.
Toiset ottivat laukkaa, sitten oli minun vuoroni. Kaisa löntysteli kohti nostopaikkaa, joten päätin pikkaisen napauttaa hevoseen eloa jotta saataisiin laukka nostettua. Ja nosto onnistui hienosti ensi yrittämällä!
Itse laukka sitten taas.. Mulla oli ensinnäkin suunnattomia vaikeuksia istua kyydissä. Kaisa kiskaisi ohjat multa nostaessaan laukan, joten jouduin sitten niitä kokoilemaan vauhdista mukaan, en osannut ihan istua siellä Kaisan puttelaukassa, jotenka mä huojuin ja heiluin kyydissä varsin mystisesti. Ja tietenkin näiden minun ongelmieni lisäksi päätti Kaisa olla oikein pirullinen. Laukattiin kohti lyhyttä sivua, reippaasti ennen sitä Kaisa kaasuttaa ja oikoo iloisesti koko päädyn, ja sinne jäi pääty-ympyrän yrityksemme. Ilmeisesti Kaisan mielestä kovin järkevä aihe oikomiseen oli auto, joka tulla puskutti pitkin hiekkatietä.
Otettiin vielä toinen nosto tähän suuntaan. Tämä oli vielä edellistäkin mielenkiintoisempi laukka. Laukka nousi jälleen kovin hyvin ja taas kerran poni nykäisi ohjat multa. Sitten kaahailtiin epähallitusti kohti päätyä, jonka Kaisa oikoi taas muutamalla metrillä. Päätin että oikokoon vain, mutta meillä on tehtävä. Tehtävämme on tehdä pääty-ympyrä. Joten mä lähdin kääntämään. Kaisa ei ollut samaa mieltä, joten kuvio muuttui uhkaavasti "pääty-ympyrästä" "oi'o se kentän toinen pää myös"-kuvioksi. No, ei se mitään, ei se mitään, pääasia että kääntyy, tuumaan minä ja jatkan kääntämistä kun puikkelehdimme kävelevien hevosten seassa. Hukkaan tietysti myös toisen jalustimen siinä tohinassa, ei sen niin väliä, nyt ratsastetaan. Mutta sitten! Voi kuulkaas vaan. Tämä ylisuuri pääty-ympyrämme oli jo melkein ratsastettu, olimme juuri palaamassa uralle, kun Kaisa yllättäen heittäytyy täysin väärään suuntaan! Ärähdän putelle merkitsevästi ja pamautan sen raiteilleen. Kaisa kilttinä luonteena yrittää totella, muttei pysty, ja heittäytyy vielä villimmin toiseen suuntaan ja pysähtyy siihen. (onneksi, sillä minä lähdin jo liukumaan kylkeä pitkin alas) Istuuduttuani siveämmin satulaan ja ongittuani jalustimen jalkaan, toteaa Marianne että ei ku ei Kaisa voinut tehdä sitä "ympyrää" loppuun koska hän oli tiellä. Kovin kiltti poni, niin se aina ajattelee ettei vain jyrää Mariannen ylitse.

Vaihdettiin sitten suuntaa ja otettiin tänne yksi nosto. Ajatuksena oli vain se, että tulisi nyt hyvä laukka joka korvaisi vasemman kierroksen töppäilyt. Alku oli lupaava, Kaisa puski sisälle kuin pieni paviaani. Tein voltin ja jyskytin suomiputen uralle, josta loikkaa kauhuissaan karkuun, sillä pelottavaakin pelottavampi auto oli juuri tulossa häntä kohti tietä pitkin. Kolmas kerta toden sanoo, ja lopulta sain Kaisan uralle ja onnistuin nostamaan sen laukan. Hip hurraa! Jälleen multa nyhdettiin ohjaa kädestä, mutta kontrolli pysyi kummallisen hyvin minulla. Ensin oikastiin pääty, taas. Sitten lähdin kääntämään ympyrää, joka onnistui. Jos siis niin voi sanoa, Kaisa kaatui oikein lapa edellä käännökseen, laukka oli ihan ihmeellistä räpellystä ja ympyräkään ei mennyt lainkaan siellä missä piti. Eli tehtiin siis ympyrä, jolla Kaisa ainakin kääntyi lopulta kun tarpeeksi pyysin ja laukkakin pysyi yllä.
Jatkettiin ympyrä loppuun, ja taas Kaisan pirulainen oikaisi päätytötteröt sisäpuolelta. Päätin että teemme sitten vielä toisen ympyrän perään; minä halusin saada Kaisan edes kerran oikeasti päätyyn, Kaisa halusi laukata ja toiseen suuntaan ympyrät eivät onnistuneet. Ilo irti tässä kierroksessa sitten.
Ympyrä onnistui ja lopultakin sain Kaisan laukkaamaan sen päädynkin, jes. Sitten laseteltiin pitkä sivu ja siirsin Kaisan takaisin käyntiin, enkä edes könähtänyt siirtymässä raviin! Hyvä minä :)

Sitten loppukäynnit. Marianne oli varsin tyytyväinen. Meni hyvin, se vain ettei Kaisulin kanssa saa missään nimessä kiskoa ja tapella kun muuten se on kamala. Jeps, niin on. Itse asiassa tänään Kaisa oli todella hyvä, se ei lähes yhtään painanut kädelle. Eli hyvä minä jälleen :D
Olen itsekin oikein tyytyväinen. Laukka oli onnistunutta, ainakin toiseen kierrokseen. Ravi oli hyvää, vähän laiskaa tosin. Eikä tässä nyt mielestäni mitään kauheita ongelmia ollut, lukuunottamatta sitä etten millään pysynyt tahdissa kun Kaisa harppoi puomien yli :D Huojuin kuin heinämies siellä joka ylityksellä, kamalaa.

Keskelle ja alas selästä. Kaisuli talliin ja karvannyhtäystalkoot! Pikaiset talkoot, mutta kuitenkin, on se taas vähän vähäkarvaisempi. Lopuksi vielä pientä keskustelua Mariannen kanssa ja kotia kohti.