Säälihän se, Elvis-pullanen kun on jalkavaivainen. Tai vaivainen ja vaivainen, kyllähän se jalka siinä ruhossa (ilmeisesti) yhä roikkuu. Toivottavasti on.. No.. Tai siis toivottavasti ei olisi kovin pahana (kuitenkin on, heh) ettei tulisi sille mitään vuosien sairaslomia. Vaikka kuitenkin niin käy, uhmaan kohtaloa kirjoittamalla tähän, heh.
Eipä siinä, tässä on nyt parikin asiaa jotka ovat nyt siis täysin selviä: 1) En ihan heti pääse pienellä pullaponilla. Toivottavasti edes joskus. Ja 2) tulemme todella kaivamaan verta nenästämme tässä kuukauden ja kolmen päivän päästä (tosin ei nekään kuitenkaan ole. Ja tulee maailmanloppukin. Tai ei tule. Ei sitä voi tietää) Mutta voidaan tässä yhdessä ajatella että jonkun täytyy olla huonoin, eiks je.
Ja huomenna on inssi. Joka ei mene läpi, hah.
Ja vuoden päästä alotan arvatenkin minusta riippumattoman vähintään kahdenvuosikymmenen ratsastustauon.
Josta pääsemmekin jatkamaan siihen että on törkeää ennustella maailmanloppuja kun ei ne kerran ikinä tule. Odotetaan kaikki sitä sit ihan turhaan (; Elämä on ankeeta.
Okei, okei. Nyt kuitenkin eletään hetkessä ja tadaa. Tallille siis. KAIKKI TIET OLI SULIA!!! Ihanaa! Nyt kesä on tullut (nojoo olihan siellä lunta pellot täynnä ja tätä rataa, mutta siellä se ei häiritse) Kenttä oli täysin sula, se puoli jossa ei ratsasteta oli vähän kostean oloinen, muttei siellä ollut edes lammikoita. Jeah (katkeroitukaa huono kenttäiset, hahah)
Ja taulua lukemaan. Mulla oli Evita. (NÖÖYH tämä on väärin :D No ei. Sinäänsä) Tunnillamme lopulta vain Sakari, Salli ja Vinski. Ja Evita oli tokalla tunnilla, heh. Ei tarvinnut laitella pientä muumimammaa kuntoon.
Katselinkin siis vain tunteja ja ihastelin sulaa kenttää. Kävin häiritsemässä Sulon tarhailutuokiota (kosken tajunnut kävellä kentän kautta portille, enkä sitten viitsinyt hypätä ojaan kokeilemaan kuinkahan paljon vettä siellä on) Poni olisi niin innoissaan tullut mukaani, heh.
Lopulta tuntimme alkoi ja kipitin Evitan luo. Nousin paksukaisen selkään ja lähdimme kävelemään. Olin siis aivan järkyttynyt :D Mä oletin että Evita raahustaa käyntiin ja löllöttelee niin hitaasti että etanatkin kaahaavat ohitsemme. Mitä vielä, mummelihan suorastaan kiihtyi käyntiin ja hyvä kun en pökertynyt nopean vauhdin muutoksen johdosta. Käpsyteltiin alkuun oikein mukavan reipasta käyntiä, ja oikeastaan sain pikemminkin pelätä että Evita keksii lähteä iloisesti laukkailemaan.
Tehtiin voltteja ja koitettiin kävellä ajatuksella. Evitalla vain ei ollut minkäänlaista ajatusta, poni mennä hoiperteli oikeaan ja vasempaan, suoraan käveleminen kun oli ihan liian vaikeaa. Volteille mummo kääntyi kuitenkin hyvin, ja löysimme jopa sen asetuksen jossa näkyi se nenäkin.
(Jotenkin tökkii taas tää kirjotus, kheh. Ehkä se johtuu siitä että.. No okei, en jaksa ees selittää. Siitä siis että en pistänyt hevosta kuntoon)
Marianne halusi että me piristetään sitä kun se on huolehtinut Elviksen takia. Se kysyi mitä haluttais tehdä ja true-tätiryhmä vastasi että väistöjä tietenkin haluamme :D Marianne oli aivan innoissaan ja mikäs siinä. Väistöjä siis. Aloitettiin käynnissä, piti kävellä uraa pitkin ja väistättää takaosaa pois uralta. Eli asia jonka pitäisi sitten sujua..
Lähdettiin pienen Evita-mönkelön kanssa yrittämään. Ja uskokaa tai älkää, minä yritin. Yritin kaikkeni. Niin yritti Evitakin, kaikkensa se teki. Mutta ajatukset eivät vain kohdanneet, eivät millään. Minä yritin siirtää takapuolta sisälle ja siis hevonen kyllä teki sen, mutta se toi myös sen etuosansa sisään ja lopputuloksena oli joko jotain väistön tapaista tai vaihtoehtoisesti käveltiin uran vieressä Evitan pää väännettynä ulkoasetukseen ja minä koitan samalla tökkiä rouvan etupäätä uralle (jos se onnistui niin takapää seurasi perässä ja oltiin taas lähtötilanteessa) Minä en ymmärrä! Ja kun mulla oli kyllä koko ajan idea siitä mitä nyt pitäisi tehdä, tajusin sen. Että joko minä sitten pyysin kuitenkin väärin/liian vähän tai sitten ymmärrys puuttui pienen kirjavan puolelta. En tiedä, muttemme millään onnistuneet, emme kumpaankaan suuntaan.
Heh, ponini kävi ihan kuumana, se oli hurjimus. Kuulkaas sehän ihan säikähti, koko hevonen katos alta ja otti sen pari raviaskelta eteenpäin. Kauhistus :D Evita oli muutenkin ihan sitä mieltä että tien puoleinen sivu on todella paha paikka, aina se tuijotteli sitä vetistä ojaa ja koitti tupata sisälle kun ei hän uskaltanut kävellä uralla.
Siirryttiin sitten raviin, Evitakin lähti varsin reippaasti. Ravissa jatkettiin väistöjä, tällä kertaa käännyttiin keskihalkaisijalle ja siitä väistätettiin joko oikealle tai vasemmalle. Ja väistöt sai ajatella sellasiksi sinne päin tehdyiksi, lähinnä se oli pientä hevosen huijausta sivulle päin.
Ravailtiin pari kierrosta kenttää ympäri, annoin Evitan vähän ravailla höyryjä pois. Kun poni alkoi rauhoittua lähdettiin tekemään tehtävää. Mun mielestä saatiin suht onnistuneita väistöjä vasemmalle, oikea oli jotenkin hankalampi, tuli kai sinnekin joku pari onnistunutta askelta. Mutta vasemmalle saatiin siis ihan jopa onnistuneita pätkiä, joihin olin varsin tyytyväinen. Välillä Evita oli kyllä lähinnä sitä mieltä ettei hän lainkaan osaa mennä sivulle, ja viimeiset väistöt olivat ihan epäonnistuneita kun Evita yllättäen päätti ettei sitä vanha rouva nyt enää väistellä jaksa.
Saatiin sitten jatkaa vähän pidemmälle, ottaa vähän käyttöön tota kentän käyttämätöntä puolta. Jes! Ekan kerran mä kuule ravasin sinne oikeen rehvakkaasti, lähinnä mietin että kyllä muumimamma sinne nyt menee, ihan keveesti ja ilman ongelmia. Huomasin olleeni väärässä, heti kun mentiin yli kentän puolen välin alkoi pieni kirjava kyttäilemään. Se katseli kauhistuneena "ai kauhea, jatkuuko kenttä tänne asti? Ai hirveä, voiko tänne todella mennä?" Mikäs siinä juu. Jumputin Evitaa aina "vaikka väkisin" uudelle puolelle kenttää, ei me sinne porttipäähän asti menty, mutta kunhan nyt käytiin pikkasen pidemmällä kuin yleensä. Lopulta käytiin ihan pari kertaa ravailemassa siellä päässä silleen että mä vaan silittelen Evitaa ja koitan kuiskailla sille että katos kun ei täällä ole mitään pelottavaa. Kai se lopulta uskoi. Tai ainakin jos nyt miettii että aluksi tultiin aina sellasta kaahailuravia pois pelottavasta päästä, viimeisellä kerralla se otti vain pari reippaampaa raviaskelta pois sieltä (: Mummelin maailma järkkyi.
Lopuksi otettiin vielä laukkaa. Muut kävelivät keskellä kun yksi laukkasi uraa pitkin. Lähdimme sitten Evitan kanssa raviin ja sieltä nosto. Evita nosti oikein nätisti ja helposti. Ja sitten laukkailtiin :D Ja minäpä jopa osasin istua siellä Evitan laukassa kun kerrankin päästiin oikeasti liikkeelle sen eläimen kanssa, ilman sitä pelkoa että jos se ei nyt halu laukata kun on lunta ja jäätä. Se oli oikein hauskaa. Minä istun kyydissä silleen jippia jei, osaan istua. Sitten vähän pohkeilla pumpataan vauhtia ja samaan aikaan tietenkin hihkutaan selästä että jatka nyt vaan, anna mennä. Oletettavasti Evita pudotti laukan muutamaan otteeseen, muttei sekään haitannut. Ei muuta kuin
Vasen kierros olikin sitten tosi paljon hankalampi. Ensin juostiin sellasta päätöntä ravia ympäri kenttää ja yritetään tuloksetta nostaa laukkaa. Lopulta nousi laukka, ja sekin oli väärä laukka jonka aikana onnistuin hukkaamaan jalustimen. Kyllä se sitten viimein, minä roikuin harjassa, Marianne huuteli alhaalla ja Evita oikeasti nosti sen oikean laukan sieltä. JEE! Muutama askel vain, se sai lopettaa kun halusi. Mä en todellakaan jaksanut tehdä siellä selässä mitään, tai ehkä pikemminkin en uskaltanut tehdä mitään jotten tipahtaisi kyydistä.
Sitten loppukäynnit.
Hmm. Evita oli varsin kiltti ja kiva. Ja vitsi kun me laukattiin hienosti :D Mutta kyllä mua, ihan vaan pikkasen, raivostuttaa kun ei se takapään sisälle tuominen onnistunut. Siis oikeasti, miten se oli muka noin vaikeaa :D
No, tässä on aikaa. Ja sitä paitsi ei se kuitenkaan tuu onnistumaan joten sama sinäänsä.
Käveltiin ja sitten keskelle ja alas selästä. Ja Evita jatkoi hurjailuaan, se vaan kun täältä maastakäsin se alkoi oikeasti olemaan jo hieman hurjaa. Tai siinä kohdassa kun iso, lihava ja mustankirjava matami tallustaa menemään niiden isojen karvalapioidensa kanssa ja koittaa jyrätä meitin, niin kyllä se oli aika mielenkiintoista. Onnistuin kuitenkin pitämään Evita omalla puolellaan, enkä siis murskautunut sen alle, jeejee. Poni karsinaansa, jonne se tunki ennen minua o.o Se oli todella suvaitsematonta käytöstä, kyllä.
Sitten vaan varusteet talliin, kortin kirjaus ja kotiin päin.
Voi kai vain toistaa että meillä on työtä. Tämä on henkilökohtainen haaste.
Eikä se niin vakavaa. Periaatteessa vaan (:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti