Asdfojnuier

Tämä on masentava päivä. Siksipä tämä teksti ei varmaan tule olemaan järjellinen, saati riemusta pomppiva. Toisaalta kun kyseessä olen minä, on kaikki mahdollista.

Mutta, inssi meni läpi. Olin koko ajan täysin varma etten tule sitä läpäisemään, joten ei koko tilanne edes jännittänyt :D Siellä me sitten mentiin, mä tein ihan perus-uunoja-mokia ja trallalaa. Inssi-setä sitten sääli minua niin että päästi mut kuitenkin läpi, vaikkei siinä ajossa kuulunut olevan mitään hyvää, heh.
Ja voihan järkytyksien järkytys. Kun astuin inssin jälkeen autosta.. ja katsoin sitä parkkeerausta...
Hyvä kun en pyörtynyt! Auto keskellä parkkiruudun viivaa, koko höskä metrin liian edessä ja kaiken kivan lisäksi vielä täysin vinossa. KARMEAA :D Ja inssi kehtasi väittää että ihan kelvollinen se on. Sillä oli ilmeisesti kiire.
Olen silti järkyttynyt.

Tallilla jatkoin mönkelöiden ratsastamista, tällä kertaa tosin alla oli Kaisa. Kovin innostavaa, not. Muttei sovi valittaa, sillä kyllä tylsän mönkelönkin pitää mennä nätisti ja hyvin ja asiallisesti ja vaikka mitä. Kaisa oli tokalla tunnilla, ja meidän tunnillamme olivat Sakari, Salli, Laki ja Pomo. Ensin avustelin porukkaa, pääsin harjaamaan pientä Roosa-possua ja säätelemään satuloita. Sitten katselin tunteja tuolla, ihanan lämmintä ja kaikkea. Sitten vain Kaisan luo ja selkään.

Lähdettiin sitten kävelemään. Tänään mulla oli uusi suunnitelma, suunnitelman nimi oli "ohjat käteen ja poni ei loju ohjalla" Yksinkertaisuudessaan nerokas, eikö vain? Se tosin osoittautui oletettua vaikeammaksi ja totesin että idea voisi toimia paremmin vaikka Pomon kanssa. No jaa.
Käveltiin alkukäyntejä, vähän pumppasin Kaisan jalkoihin vauhtia ja tehtiin jokunen voltti. Kaisa tuntui oikeastaan vielä ihan kohtuu hyvältä, toisaalta näin pitkällä ohjalla lönkötellessä ei edes ole sitä lojumisongelmaa. Joka tapauksessa, poni kääntyi hyvin ja teki kaiken kuten pyysin. Mariannen palattua aloitettiin sitten jälleen väistöharjoitukset, jälleen kerran sitä takapäätä uran sisäpuolelle. Siis tiedättekö kun mä vaivun pikku hiljaa jo epätoivoon, taaskaan ei onnistunut :D Taidan siis tässä kuukauden päästä (toivottavasti) lähinnä viihdyttää porukkaa kun mikään ei onnistu. Sitten kaikki häpeävät minua, heh. Mutta ei se mitään, minä olen sitten niin aikuinen että hihittelen itselleni ja kaikki on hyvin. Mutta kyllä tää silti vähän tuskastuttaa, tietyllä tasolla.

Eli joo, ongelma numero yksi oli jälleen se pidätteiden noteeraminen. Siis kun jälleen kerran arvon paksupäinen suokki vain jumputtaa eteenpäin, huomioimatta minua ollenkaan. Kyllä se sitten pysähtyi kun sitä koitin, ei kovin nätisti kylläkään, mutta ihan vauhdin hidastaminen oli mahdotonta kun en vain osaa. Kaisaakin alkoi koko homma hermostuttaa, joten se ratkaisi asian lojumalla ohjalla. Kovin kiva. Minä sitten koitin roikottaa rouva Kaisan päätä mukana, koitin vähän hidastaa siinä onnistumatta ja sitten koitin vielä vähän väistättää. Useimmiten lopputuloksena oli pään tunkeminen aitaan, eikä takapään tuominen sisälle, mutta onhan tämäkin jo alku. Taisi sieltä joku pari just ja just onnistunutta askeltakin vahingossa tulla. Mutta ei, ei vaan. Mä yritin kyllä sitkeästi, koitin tehdä, koitin saada Kaisan pois ohjalta. Päästin ohjaa pidemmäksikin jottei se roikkuisi siellä, mutta kun mönkelöllä oli niin kiire, ettei se löysin ohjin keskittynyt enää mihinkään muuhun kuin vauhdin lisäämiseen joten oli pakko pitää ohjaakin sitten kädessä. Voi ärsytys. Lopulta mun oli vaan pakko luovuttaa, en jaksanut enää tuskastella ponin kanssa.
Lähdettiin sitten ravailemaan, ja jännittävää kyllä ei Kaisan ohjalla makoilu helpottanut yhtään. Ei siis lainkaan. Kevyt ravissa me jurnutettiin ihan kohtalaista vauhtia eteenpäin, Kaisa kääntyi hyvin ja kaikki toimi muuten oikein mainiosti. Mutta.. Siis se makasi siinä ohjalla, oikeen silleen tasasen tappavasti. Se ei nykinyt (ainakaan en muista :D) ei kiskonut ohjaa, se vaan makasi siinä. Ja siis minä yritin kyllä, koitin ratsastaa vähän pohkeella jos se vaikka nousisi (yleensähän sen saan nousemaan pohkeella, yleensä siis) Ei tapahdu mitään. Koitin ottaa pientä pidätettä ohjalta, välillä molemmilta, välillä sisältä ja välillä ulkoa. Ei tapahdu tälleenkään mitään. Koitin vähän käännellä enemmän ja koitin saada eläimen nokkaa kääntymään, muttei sekään auttanut. Turhautumiskerroin lähentelee satasta.

Siis en tiedä, voi olla että se johtui noista väistöistä, mä kiskoin liikaa ehkä se sen takia jämähti siihen makaamaan. Mutta voi plääh, jos tekee jotain väärin niin pitäishän se nyt saada sitten korjattuakin! Ja siis ääh. Eikä se kyllä ole (ainakaan ihan vähään aikaan) noin tasaisesti siellä painanut. Yleensä se on edes hetkittäin noussut sieltä, joko omasta halustaan tai sitten sen ansiosta että mä olen jotain säätänyt ja saanut ponia ylös. Ja välillä se ei ole painanut kuin hetkittäin kun olen onnistunut pysymään herkkänä ja ratsastamaan sitä eteen. Tänään oli kyllä jotain todella suurta ongelmaa.
Marianne sitten meidän ravaillessa kysyi että miltäs tuntuu. Yksinkertainen vastaus oli että kamalalta. Ei kuulemma näyttänyt lainkaan pahalta, heh. Kun mä sitten valitin etten mä yksinkertaisesti osaa, kun aina se painaa, mutta tänään se on niin kamalaa ettei tästä tule yhtään mitään. Tehtiin taktinen kuskin vaihto, Marianne päätti kokeilla että onko vika hevosessa (oliskin hienoa, mutten jaksanut uskoa :D) Siellä se jonkun aikaa pyöritteli Kaisaa ja ratsasteli sitä, sitten palasivat takasin ja Marianne totes ettei se tuntunut painavalta, mutta reipas se on. Kuten siis arvata saattoi. Palasin kyytiin astetta kirkkaimmin mielin, uskoin vakaasti siihen että Kaisa toimii Mariannen pikaisen ratsastuksen jälkeen paremmin, ainakin hetken ajan. Ja olihan siinä suuri ero. Siis ensinnäkin, se hevonen oli jo aikaisemmin kyllä reipas, mutta nyt sai reippaus ihan uuden määritelmän kun Kaisa vaan paahtoi menemään alkuun siinä ravissa. Hevonen otti jotain laukkasiirtymiä ja suhasi menemään todella epäturvallisesti kun oli yllättäen niin kiire :D Positiivisempaakin muutosta löytyi, Kaisa ei enää lojunut, jes! Oli ihana päästä hetken ajan ratsastamaan sillä niin että se oli kevyt, ja tietenkin oli helpompi pitää se kevyenä kun se oli lähtökohtaisesti kevyt, ei kädellä lojuva. Huomasin kyllä myös että mun ratsastuksessa on todella jotain vikaa, sillä ensin Kaisuli oli kevyt ja kiva ja trallalaa, mutta hetken ravin jälkeen se alkoi jo hetkittäin tuntumaan raskaammalta ja mä pelkäsin koko ajan että koska koko poni nuukahtaa takas mun kannettavaksi. Hankalaa.

Sitten otettiin laukkaa. Vuorotellen taas, muut kävelivät keskellä. Ja näissä välikäynneissä ratsuni lösähti taas lojumaan. Käytin lähes koko kävelyajan siihen että löytäisin sen mystisyyden jolla sen hevosen saisi pois painamasta. Ja mä etsin ja etsin. Ja etsin vähän lisää, vaikeaa se oli, heh. Lopulta onnistuin, sain sen aina hetkeksi nousemaan ja kävelemään edes hetken painamatta, jonka jälkeen se lösähti takaisin. Tämä on kuitenkin taas jo hieno alku, sillä oikeasti vaikeinta on koittaa kävellä ohjat tuntumalla, ravissa se kantaa itsensä lähtökohtaisesti paremmin (tämä päivä nyt oli ihan poikkeus)
Mutta tosiaan, otettiin sitten myös sitä laukkaa, mukavaa kun tämä postaus meni ohjalla lojumisen mietiskelyyn, mutta se tosiaan oli päivän pääaihe ainakin meidän kohdalla :D
Kaisa nosti laukat hyvin. Muutaman askeleen laukan jälkeen se varasti ohjat ja sitten se vaan sinkaisi. Laukka oli hallitsematonta, todella hallitsematonta. Kaisa kaasutteli menemään, kaatui lapa edellä ja sitä rataa. Yks hyvä pääty-ympyrä saatiin tehtyä, muut yritykset kariutuivat mystisesti (kun tarkoituksena oli laukata ja tehdä pääty-ympyrä) Ja toiseen suuntaan se koko laukka oli jotain niin järkyttävää kun Kaisa vaan juoksi epätahtista laukkaa ja mä pompin ja missään ei ollut järkeä ja kaikki oli pielessä, huoh.

Loppukevenneltiin vielä, Kaisa oli ensin ihan liekeissä. Sieltä se koitti lähteä ja kaahaili kuin hullu ennen kuin lopulta rauhoittui ja oli jopa aika laiskanpulskea. Kuitenkin tahtia lukuunottamatta Kaisa oli todella hyvä loppuraveissa, se oli kevyt, kääntyi hyvin ja toimi oikein moitteettomasti. Jes, edes loppuravit onnistui..
Sitten käyntiin. Marianne oli kovin sitä mieltä että kyllä se muuten, mutta laukat. Minä en ollut kovinkaan samaa mieltä, oikeastaan meni tosi huonosti taas vaihteeksi. Joo, laukoissa kuulemma jännityn ihan liikaa, pusken sitä liikaa. Siksi se menee ihan kamalaa räpellystä ja liian kovaa. Duppaduppaduu. Marianne kuulemma voi vetää sille laukat alle. Jos aletaan tekeen silleen että Marianne aina ratsastaa Kaisaa eka kymmenen minuuttia, sit mä, sit Marianne, sit mä. Marianne tekee aina kaiken valmiiksi niin minä meen sitten vaan köpsöttelemään kiltillä Kaisalla joka toimii kuten hetki sitten (;

Keskelle ja alas selästä. Poniotus talliin ja varusteet pois. Sitten pikku hiljaa vaan taas kotiin.
Ehkä sit ens viikko on parempi. Ehkä ens viikolla sujuu. Ehkä tää on kevätmasennusta. Ja olen vakuuttunut että kun taas kesän tulo normalisoituu menee kaikki paremmin. Varmasti.