The First and Lucky

Mikäs tässä. Päivät on ollut lämpimiä, mua on kehuttu maasta taivaisiin (vaikka tituleeraankin itseäni nyt "moust säälittävimmäksi lapseksi") ja mulla on taas uusi ennätys, seitsemäntoista lukijaa. Olen vähintään suosittu.
Perjantaina kun olin tallilla niin Marianne siinä totesi että ensi viikolla Elvis saattaapi alkaa rauhassa käydä tunneilla. Minä olin jostain syystä erittäin optimistinen :D Koko viikonlopun ajan mietin että kyllä mä varmaan pääsen tiistaina Elviksellä, heh. Välillä koitin vähän rauhotella, ei se "saattaa tulla tunneille" tarkota että se on ihan välttämättä heti tiistaina tunnilla. Eikä se ole mitenkään varmaa että mä edes pääsisin sillä, voishan se mennä ihan kenen kanssa vain.
Olin silti kovin toiveikas. (johtunee siitä että olen koko ajan "vihjaillut" että haluan sitten mennä Elviksellä heti kun mahdollista)

Kuinka jännittävää se olikaan. Saavuttuani tallille menin sinne taululle. Rauhassa, jännitys oli käsin kosketeltavaa. Olo oli suoranaisen tyhjä, enkä oikein tiennyt itkenkö vai nauranko. Lopulta tuli se helpotus, mulla todellakin oli Elvis :) Mieletöntä. Tyhjä tunne jatkui ja edelleen mietin sekoanko lopullisesti. Loppujen lopuksi taisin vain irvistellä tyhmän näköisesti kun olin niin kovin iloinen siitä että tosiaan pääsin heti Elviksen selkään.
Elvishän oli vain mun kanssani, tunnilla olivat myös Sakari, Jack, Kaisa ja Salli, ja Evita alussa.
Kävin katsomassa tunteja, Marianne tuli jotain hehkuttelemaan että sain nyt kunnian mennä Elviksellä. Ja sanoi että otamme sen kanssa vähän rauhallisemmin "mutta ajattelin että se tuskin haittaa sua" Ei toki. Tärkeintä oli saada mennä ponilla, siitä on niin kauan. Olisin ollut kovin katkera jos joku muu olisi sillä päässyt ;)

Kävin siitä sitten hakemassa pienen ja keltaisen. Olin ihan kauhuissani jotenkin. Tai siitä on niin kauan, Elviskin on ollut poissa tunneilta niin kauan. Mä jotenkin koko ajan ajattelin että Elvis on pieni ja heiveröinen poni jonka kanssa pitää ottaa nyt rauhallisesti. Ajattelin että Elvis on vähintään järkyttynyt kun se joutuu taas tunnille.
Aloitin loistokkaasti ja kovin järkevästi "ohoh, porttilangat tippu maahan. Kyl se varmaan tuolla pysyy" Kipitin ponin luo joka seistä möllötti kauniisti paikoillaan, eikä edes harkinnut villiponiksi ryhtymistä. Taluttelin ponin talliin, kovin avutonta. Elvis tökki mua nenällään koko ajan ja yritti kävellä sylissä. Mä siinä sitten pallottelin kahden vaiheilla "ei se nyt oikein saisi törkkiä mua, mutta en voi mitenkään käskeä sitä lopettamaan koska se on nyt niin hauras ja heikko lomansa jäljiltä." ehkei kannata sanoa mulle että ota rauhallisesti. Liioittelen aina
Harjailin ponin mahdollisimman puhtaaksi ja nätiksi. Sekin oli vähän sitä ja tätä, koko ajan kuvittelin mielessäni että poni vähintään lommoutuu ja muuttuu tomuksi jos sitä harjaa kunnolla. Siis kuten ehkä mainitsin, se on nyt niin pieni ja avuton, ei sitä voi harjata kunnolla jottei se loukkaannu, heh.
Varusteetkin nakkasin ponille erittäin varoen ja rauhallisesti. Mutta sitten. Kun poni seisoi siellä karsinassaan varustettuna, tuijotellen innokkaasti ulos ovesta, niin minä tajusin. Jotenkin siinä kohdassa mä oikeasti näin että se on Elvis. Se ei ole mylittlepony joka hajoaa pienimmästäkin kosketuksesta, se on pieni pullaponi.
En sitten tiedä. Ehkä poni näytti varustettuna niin erilaiselta tai jospa se oli vain se omanlainen reippaus joka siitä huokui. Pääsin vähän lähemmäs sitä tunnetta mikä oli ennen. Että poni on ihan normaali, ei mikään tytär-pieni-hentoinen.

Lähdettiin siitä sitten kentälle. Elvis oli niin kiva, jotenkin oma itsensä. Se kipsutteli reipasta käyntiä, otti pari raviaskeltakin ennen kuin lopulta rauhoittui reippaaseen mutta samalla kovin rauhalliseen kulkuun. Vaihteeksi pysyin taas etummaisten perässä, enkä madellut muiden tukkeena.
Poni kentälle ja kiipesin siitä kyytiin.

(Kuvat on Ida Ojalalta. Ja tämän päiväsiä. Hih, tää on vaan niin hienoa, kuvia siitä kun menen Elviksellä ekaa kertaa saikun jälkeen :3 )

Marianne tuli katsomaan ja ihastelemaan kuinka hienon näköistä on kun Elvis on taas tunnilla :)
Hah, mulla oli jotenkin hullu fiilis. Satula tuntui vähintään heittoistuimelta ja muutenkin fiilis oli ihan outo. Pitkästä aikaa pullan selässä, hurjaa. Kun siellä hetken istuin ja säätelin jalustimia niin kyllähän tuo alkoi tuntua jo tutummalta. Ja vaikka kuinka oudolta se kuulostaakin, niin Elvis tuntui hyvältä. Vaikkei siis muuta kuin seisty keskikaarrossa jalustimia korjailemassa. Mutta kun se seisoi paikoillaan rennon rauhallisena, oli niin asiallinen. Se tuntui niin omalta itseltään että se tuntui tosi hyvältä. (huomaa kuinka odotettua ja hienoa tämä oli. Tai siis katsoo kuinka ylimaallisen tarkasti olen tähän mennessä kaiken selittänyt :) Mä oon vaan niin fiiliksissä, Elviksellä pitkästä aikaa! Mahtavaa)

Lähdettiin siitä sitten kävelemään. Aloiteltiin ihan rauhassa, minä koitin vain istua ja rentoutua. Tunnustella ponia. Annoin sen kävellä omaa tahtiaan, kääntelin vain vähän volteille ja koitin hakea pienen pientä asetusta. Poni kääntyi oikein hyvin, asetus oli tosiaan pientä kuten tarkoitus olikin. Ja poni oli oikeastaan aika hidas. (Marianne totesikin että poni on ollut rauhallinen, mutta nyt ei tiedä kun ei se ole ryhmässä ollut.)
Pari kertaa vähän hain reippaampaa käyntiä, mutta annoin ponin vähän löllötellä. Piti ottaa rauhassa, joten en uskaltanut saati viitsinyt vaatia mitään reipasta käyntiä. Keskityttiin enemmän siihen reittiin vaan. Ponilla oli hieman ongelmia tietyissä kohdissa, sen mielestä kun porttipäässä oli jotain tuijottelemisen arvoista. Oikeasti, tuskallista. Ponin pienet korvat sojottivat kovin kiinnostuneina suuntaan x, ja toki ihan varmuuden vuoksi myös koko kaulan piti taipua sinne samaan suuntaan, näkee sitten heti jos sieltä hyökkää vaikka hirvet meidän kimppuun tai jotain. Elvis ei kuitenkaan sen enempää säikkyillyt, pikkasen koitti oikoa kulmia, ei sen kummempaa. Ensin koitin vähän tehdä niitä voltteja ja asettaa sisäänpäin. Tämä auttoi siihen oikomiseen, muttei siihen pään kääntelyyn ja korvien höröttämiseen. Lopulta uskaltauduin sitten oikeasti ihan vain asettamaan ja taivuttamaan ponia sisällepäin suoralla uralla. Alkuun oli hankalaa, poni ei millään halunnut kääntää päätään, mutta kun tarpeeksi pitkäpiimäsesti jatkoin sain pään sisään ja korvatkin alkoivat sojottaa minuun päin. Wuhuu, onnistuimme!

(tykkään sen korvista, ne näyttää vähän vamoutuneilta)

Lähdettiin siitä sitten kevyt raviin. Elvis oli kovinkin innokkaasti lähdössä ja jouduin siinä ekat metrit jankkaamaan itselleni etten roikkuisi ohjassa ja jarruttelisi ponia. Onnistuin olemaan kiskomatta Elvistä hitaaseen kipsutteluun. Olin silti järkyttynyt :D Poni vain meni pienillä poniaskelillaan ja tuntui kovin vauhdikkaalta, kääks. Koitin kevennellä rauhassa ja tunnustella. Tehtiin ympyröitä ja voltintapaisia. Hain pientä asettumista myös ravissa jottei vallan pökkelönä kuljettaisi. Ravikin alkoi siinä parantua kun itse rauhoituin ja kääntelin ponia. Tahti muuttui rennon rauhalliseksi, ajoittain jopa liian hitaaksi. Parempi silti sekin kuin alta juokseva ravi jota se alkuun enemmän muistutti.
Oikeaan kierrokseen oli kääntyminen vähän hankalampaa. Elvis jumahteli uralle, enkä oikein saanut sitä sieltä. Jokin vähän hankaa vastaan omassa touhussani mitä ilmeisimmin. Vasempaan kierrokseen poni kääntyi paremmin, vasemman kierroksen ongelmana vain oli se, että meidän ympyrämme olivat jotenkin epätasapainoisempia kuin toiseen kierrokseen. Jotenkin tuntui että poni rojahtaa kyljelleen kesken ympyrän kun mentiin niin vinossa. Molemmissa suunnissa on hyvät ja huonot puolensa. Olin silti tyytyväinen oikeastaan koko ajan. Osasyy siihen oikean kierroksen kääntymättömyyteen oli varmasti ihan jo se, etten oikein uskaltanut käskeä ponia kunnolla. Vähän olin tietyllä tavalla epävarma, pitää ottaa rauhassa ja kaikkea. Että eiköhän se kääntämisen hankaluus saattanut johtua osittain jo siitäkin. Sen lisäksi että olemme ilmiselvästi vinoja, mutta se on sitten toinen juttu.

Näin summattuna täytyy nyt kyllä sanoa että ravi meni tosi kivasti. Näin pitkän tauon jälkeen, ponikin vasta palailee. Olin tyytyväinen. Se ei karauttanut karkuun missään vaiheessa vaikka vähän porttipäätä kytsäilikin. Oikominenkin saatiin siinä sitten ruotuun. Tahti tosiaan tuli hyväksi melko nopeasti ja musta alkoi tuntua että suunnilleen osaan ratsastaa ponilla. Kääntäminen nyt oli pikkasen hankalaa, mutta ajoittain Elvis kuitenkin kääntyi ja asetukset olivat kohtuu hyviä ottaen huomioon että mentiin kevyt ravia. Ja pakko on toki mainita että ponikin tuntui rentoutuvan ja pyöristyvän ihan niinkuin yllättävän nopeasti. Tuntui hienolta kun jo alkukeventelyissä poni oikeasti tuntui rennolta ja siltä että se ehkä suunnilleen kulki oikeinpäin.
Pian sen jälkeen tuli tosin sellainen olo että poni taisi tipahtaa vähän liiankin alas kun se kunto on kuitenkin vielä vähän heikompi. (tai sitten vain kuvittelin että se muoto muuttui ns. huonommaksi. Miten vain)
Jäätiin käyntiin pari kierrosta ennen muita, poni olikin jo vähän nuutuneemman oloinen. Käveltiin rauhassa, Marianne iloitsi kuinka poni on kulkenut rentona ja pyöreänä. Ja minä olin tyytyväinen kun sain ajatuksilleni vahvistusta.
Täytyypä muuten mainita että ei poni muuten oikein muista hevosista välittänyt. Ainoastaan silloin kun ne muut tulivat liian lähelle, silloin Elvis hyytyi eikä voinut liikkua niin millään. Kaipa tuokin on parempi, mutta koitin silti saada ratsuni edes kävelemään vaikka ilkeät hevoset olivatkin lähellämme.

(Hihi, pieni keltainen paksumaha laukkaa silmät kiinni ja minä melkein istun sivistyneesti)

Käveltiin vähän, sitten jakauduttiin ympyröille. Minä, Salli ja Kaisa mentiin kentän keskivaiheille.
Käveltiin ensin pikkasen ympyrää, etsittiin reitti kuntoon. Koitin vähän harjoittaa asettelua joka toimikin suunnilleen silleen kuin toivoinkin. Sitten lähdettiin harjoitusraviin josta oli tarkoitus ottaa käyntisiirtymiä. Tosin minä otin kevyt ravia koska ponin kanssa ei ole vielä oikein istuttu ravia alas. Elvis aloitti sen ravin taas aika kipitellen. Vauhtia oli ja tuntui taas vähän altajuoksevalta. Keventelin taas ihan rauhassa, koitin asetella ponia ja olla ihan hiljaa mukana. Pian poni taas rauhoittuikin ja ravi muuttui hitaammaksi. Sitten ravi olikin oikeastaan todella kivaa. Ympyrällä pysyttiin todella hyvin ja pystyttiin tekemään pienempiä volttejakin. Ravi pysyi ihan kivana, ainoa vaan kun ratsastin välillä eteen niin aina silloin Elvis tuntui menevän koipiensa kanssa sekaisin ja ravista tuli vähän epätasapainoisen tuntuista. No, me saatiin Mariannelta lupa mennä laiskemmin, käytimme sitä sitten hyödyksemme.
Ensin ravailin tosiaan vain tahdin hyväksi, sitten lähdin ottamaan siirtymiä. Siirtymät olivat hyviä. Pari ensimmäistä oli todella hitaita, poni ei millään vaivautunut siirtymään käyntiin asti, mutta kun saatiin ideasta kiinni niin johan onnistui. Poni siirtyi käyntiin pelkällä istunnalla ja raviin siirtyminen hoitui pienellä pohkeella, jota pari kertaa onnistuin jopa istunnalla tehostamaan :) Ainoa ongelma oli se, että ajoittain Elvis alkoi jo ennakoida ja siirtyi käyntiin heti kun mä istuin alas. Se korjaantui ihan vain siirtymäpaikan vaihdolla, ei se muualla tajunnut yhdistää siirtymää ja alas istumista toisiinsa, heh.

Menin sitten lopuksi vielä Sakarin kanssa porttipäähän tekemään parit siirtymät. Täällä oli vähän ongelmaa, Elvis kuvitteli että laukataan joten pari käännöstä oli vähän hutiloituja ja omituisia. Muuten siirtymät kuitenkin olivat todella kivoja ja onnistuimme suunnilleen ilman ohjaa siirtymään käyntiin. Oikein hyvä.
Kävelin hetken siinä kun Elvis alkoi vaikuttaa sen verran väsyneeltä. Poni oli kyllä kovin hieno ja taitava.

(Esimerkki siitä kuinka hyvin osaan näemmä kääntää oikeaan kierrokseen)

Sitten otettiin laukkaa. Ympyrällä, sai vapaamuotoisesti nostella. Aloitin käynnistä sillä Elvis oli niin innokas, ja oikeaan kierrokseen tosiaan ensin. Ja Marianne sieltä kertoi että poni on ollut nyt tarkkana, jos jää sisäohjaan kiinni, sieltä tulee vastalaukka.
Laukka kyllä nousi ja se oli ihanaa. Pieni keltainen poni, pitkästä aikaa. Minä istuin siellä laukassa varmaan paremmin kuin koskaan, se ei vaatinut sellaisia älyttömiä ponnistuksia, siellä vain istui. Eikä jalatkaan tehneet niin paljon mitään ylimääräistä ja siis kaikki oli varsin kivasti (okei joo, voisihan siellä laukassa paremminkin istua. Mutta edelleen mulle hyvä istunta nyt tarkoittaa sitä etten pompi siellä ;) )
Tosiaan. Laukka nousi hyvin, oikea laukka kaiken lisäksi, ja Elvis oli kovin reipas. Se mennä pompsotti laukkaa eteenpäin niin iloisesti ettei taas paremmasta väliä. Minä istuin kyydissä niin kivasti että hyvä kun en itkenyt onnesta (osaan jo näin hyvin istua laukassa, jee!)
Vaan se kääntyminen ei sitten onnistunut. Yritin kyllä kääntää ympyrälle, mutta sitten kävi niin että Elvis vajosi aitaan ja sitten oltiin ihan jumissa. Minä en tokikaan uskaltanut ihan sekopäisesti ponia kääntää kun kerran piti ottaa rauhallisesti, niinpä päätin vain lasetella laukkaa koko pitkän sivun. Mulla oli kivaa, ponillakin oli kivaa. Mariannella ei :D Melkoista saivartelua, meillä oli vain 75 metriä aikaa kääntyä ja ponihan on niin raketti että tuo matka suorastaan hujahtaa ohi. Seuraava nosto ravista, vauhtia oli aika hurjasti, nosto oli aika hurja. Ja kääntämisen yritys oli hei vielä hurjempi. Tällä kertaa tosin käänsin sitten kymmenen metriä ennen vastakkaista aitaa, ei ihan niin kauan pistelty suoraa uraa menemään kuin äsken. Hah, on se oikeasti hauskaa miten vaikeaa nyt oli tuo oikeaan kierrokseen kääntely. Ravissakin, mutta laukassa näemmä oikeasti mahdotonta :D Luotan silti siihen että se kääntyy kyllä jos vain uskaltaisin kääntää kunnolla.

Vaihdettiin suunta ja laukattiin vielä vasempaan kierrokseen. Laukat nostelin käynnistä ja Elvis oli varsinainen mato kävelessään. Ei se vaan jaksanut liikkua, ymmärrettävää.
Tosin laukat kyllä nousi todella hienosti, ja vauhtiakaan ei puuttunut. Paineltiin menemään täysissä ruumiin ja sielun voimissa. Ja kyllä vaan oli kivaa ;) Eikä tähän suuntaan ollut kääntämisessäkään pienintäkään ongelmaa, että niin..
Todella kivaa laukkaa, olin tyytyväinen.
Se vaan kun viiminen nosto jäi pikkasen arveluttavaksi. Tai kun olin siinä justiinsa nostamassa, kun kävi jotain ja Elvis yksinkertaisesti sinkosi :D Poni pomppasi ja lähti painelemaan iloista kyytiä suoraan eteenpäin. Eipähän siinä, hidastin ponin hitaasti mutta varmasti takaisin käyntiin ja jäätiin kävelemään (Mariannen mielestä tämä ei ilmeisesti kuulunut ohjelmaan)

Marianne oli ilmeisen tyytyväinen joihinkin osiin. Poni kulki rentona ravissa, ainakin ajoittain. Ja oli se niin iloinen kun Elvis oli taas tunnilla ;)
Mutta siitä saatiin noottia kun en saanut Elvistä kääntymään laukassa. Pah, pitää nyt ymmärtää meitä. Tässä on sellaset seitsemän kuukautta siitä kun olen viimeksi mennyt Elviksellä, ei voi olettaa että uskaltaisin/osaisin kääntää sitä laukassa kunnolla.
Mä olin joka tapauksessa iloinen ja tyytyväinen. Oikeaan kierrokseen kääntyminen on vaikeaa, hmm. Mutta tosiaan, ei sillä niin väliä. Mä olen tosi hyvillä mielin ihan sen takia että pitkästä aikaa pääsin taas pullaponin kyytiin. Se on hienoa. Ja todistin itselleni kuitenkin jotain. Elvis meni kivasti ei siinä mitään. En ollut sillä tavalla edes jännittynyt (sillä tavalla että jännittäisin sitä vauhtia, mä jännitin vaan sitä että rikotan ponin) Osasin ratsastaa ponia paremmin kuin olisin uskonut. Ainakin siis sen osalta että se kuitenkin rentoutui ja rauhoittui. Olen kovin ylpeä siitä, heh.
Ja hei, mikä tärkeintä: mä en pudonnut ;) Näin jo mielessäni kauhukuvia, kuinka putoan ponin pukittaessa ihan vain tämän hurjan tauon takia. Onneksi en. Ei sovi pilata tätä hyvää putoamissysteemiä joka Elviksen kanssa on.

Käveltiin loppukäynnit ja keskelle. Alas selästä ja poni talliin. Harjailin sen taas mahdollisimman puhtaaksi ennen kuin kävin pesemässä kuolaimet (ja kuivaamassa suitset jotka taktisesti taisin pudottaa vesiämpäriin..)


Heh. Olen kovin pahoillani, tämä teksti taisi mennä vähän järkyttäväksi. Mä olen kovin iloinen nyt, pieni pullaponi. Se oli kovin hieno ja minä onnistuin paremmin kuin uskoin. Vaikka ehkä vähän saatoin könöttää, ja kääntäminenkin oli vaikeaa. Huomasin muuten että mun vasen käsi oli jotenkin stabiilimpi kuin oikea. Tai vasemman käden pystyi suoristamaan tasaisesti ja ottamaan takaisin tuntumalle. Oikea pikemminkin heittäytyi eteen ja vippasi sitten takaisin tuntumalle.
Mutta joo. Nyt ei ole enää väliä millä mä menen huomenna. Tärkeintä oli vain se, että pääsen Elviksellä. Heh.