Omi poni-tunti

(Nyt kun mietin niin monellakohan tulee ajatusvaikeuksia otsikon suhteen.. Jätän sen silti)

Tallille tosiaan ja taulua lukemaan. Kuten luvattu, mulla oli pieni Elvis-poni, tunnilla myös Vinski, Evita, Nikkis, Kitty ja Laki. Ja Elvis oli vain mun kanssani. Jee :D Mulla oli siis kovin hauska päivä jotenkin. Nämä kaikki pienetkin ilonaiheet olivat kauhean suuria.

Katselin siinä pikkasen tunteja ja inspiroiduin edellisten tuntien aiheesta. Ja toivoin toki että mekin jatkamme samalla teemalla, se oli oikeasti kivan kuuloista. Kauaa en kuitenkaan ehtinyt katsella sillä halusin tänään hakea Pullan ajoissa tarhasta ja harjata sen nätiksi rauhassa. Niinpä minä kuulkaa taapersin veden ja jään seassa sinne tarhan portille ja huutelin sieltä Elvistä. Koin suuren yllätyksen, poni oikeasti nosti päänsä ja kääntyi rintamasuunta minuun päin, lähtökohtahan oli se että poni seisoi takamus portille. Valitettavasti se ei kuitenkaan kirmannut hirnuen portille, kuten tietenkin odotin, mutta olihan tämäkin jo jotain. Että se noinkin paljon osoittaa kiinnostustaan huutojani kohtaan. Kävin sieppaamassa ponin narun perään ja kuljeskeltiin oikein rauhallisesti tallille. Elviskin älysi tulla nätisti, niin laiskanpulskeana se käppäili siellä perässä, portit sulkeutuivat asiallisesti ponin nuokkuessa. Sitä varmaan masensi, syysmasennus. Heitin otuksen karsinaansa ja harjailin sen sitten siistiksi. Varustaessa pieni keltainen pisti homman ihan ranttaliksi. Siis joo, onhan se nyt aikasemminkin näyttänyt kuolevalta kun sille satulaa pistää, mutta tänään se poni suorastaan juoksi ympäri karsinaa aivan kauhistuneena. Se näytti siltä kuin sitä oltaisiin jahdattu kirves kädessä tai jotain. Pysäytin ponin ja koitin kuiskailla sille rauhoittavia. Kun sain sen seisomaan paikoillaan ja rauhoittumaankin pikkasen, uskalsin vipata sen satulan selkään. Suitsimisen jälkeen poni rauhoittui ja alkoi taas vaikuttaa normaalilta Elvikseltä - innoissaan karsinasta ulos lähtevä mutta toisaalta hyvinkin pienellä ajatuksella toimiva poni (että ei sellaista Pomon tyylistä: kävelenpä tästä vaikka läpi seinien jos nyt huvittaa ;) )

Lähdettiin kentälle Elviksen kanssa - taas ihan yksin! Viime keskiviikonakin jouduin ihan yksinäni kävelemään portille, kaikkien muiden hevoset olivat jo valmiina. Tosin ehkä tämä yksinäisyys on hyväkin, ei tarvi odotella ketään. Pullaponi käveli nätisti portille, kentälle mentäessä se vähän kauhistui "hertsileijaa, märkää!" mutta kyllä se sieltä parhaansa mukaan laahautui perässä. Tosiaan, kenttä oli taas märkä. Jostain sitä vettä oli taas tullut (onko siellä satanut, minä en ole huomannut. Siis kun Turussakin oli ihan märkää ja tuskin siellä niin paljon luntakaan oli että se sulaessaan noin paljon kastelisi, heh) joten kenttä oli sellainen vetinen ja vähän sieltä alta jopa jäisen oloinen kun se ei ollut täysin ehtinyt sulaa. Syksyn ihanuudet, kenttä kempoilee koko ajan.

Kiipesin ponin kyytiin ja sitten säädin jalustimia. Ratsuni tosin ei ollut tänään kovin kärsivällisellä päällä, se ei niin mitenkään jaksanut seistä vaan kymmenen sekunnin välein poni lähti muka huomaamattomasti hiippailemaan eteenpäin. Minä koitin sitten puhua ponille järkeä ja säädellä jalustimia samaan aikaan, tosin kai se on hyvä että poni on edes innokas kuljeskelemaan.

Tosiaan, jatkoimme samalla aiheella kuin muutkin tunnit. Tänään Marianne oli tosiaan pitänyt tunteja, joiden aiheena oli "Leikitään että saatte tämän hevosen omaksi tunnin ajaksi", käytännössä siis porukan piti itse ajatella mitä sen hevosen kanssa tulisi tehdä jotta sen saisi verryteltyä hyvin ja Marianne kävi siinä sitten myös kyselemässä mitä kaikki aikovat tehdä ja johdatteli oikeaan suuntaan jos itse ei järkeviä keksinyt. Mukavan kuuloista, ja minä oli siis jo ennen tuntia miettinyt mitä tekisin jos meilläkin olisi aiheena tämä. (Eli Omi poni-tunti, nyt sen viimeistään tajuaa)

Tosiaan. Tunnin alkuun Marianne ilmoitti että leikitään että saatte tämän hetkisen ratsunne omaksi tunnin ajaksi ja teidän tulisi nyt sitten ensin keksiä mitä te teette tämän kyseisen hevosen kanssa alkukäynneissä jotta saisitte sen toimimaan hyvin. Ja suuntaa sai vaihtaa ja tehtäviä sai tehdä kuten parhaaksi näki.

Hienoa! Mä olin tosiaan ajatellut että kun nyt kerran saa ominpäin tehdä, niin mä haluan ehdottomasti keskittyä siihen ponin rennoksi saamiseen. Tehtäviä voi tehdä silloin kun on tunti ja on paremmin tilaa (vähän se väkisinkin ruuhkauttaa jos kuusi tuntiratsukkoa koittaa selviytyä kun kaikki menevät mihin suuntaan haluavat ja tekevät mitä mieleen juolahtaa :D) Ja kun nyt tosiaan sai tehdä ihan rauhassa sitä minkä koki tarpeelliseksi, niin ajattelin että varmaan nyt on mitä parhain sauma myös treenailla sitä ja hakea tuota Elvis-ponia rennoksi, rauhalliseksi ja kuuntelevaksi.
Tavoite mielessäni aloitinkin alkukäynnit lähinnä voltteja tekemällä. Vähän tuli myös haettua käyntiä eteenpäin mutta. Kenttä tosiaan oli vähän kehnommassa kunnossa, jonka takia  kaikki hevoset sipsuttelivat hitaammin menemään. En siis viitsinyt kiusata ponia ja vaatia jotain aktiivista ja pitkää käyntiä, eiei. Kunhan nyt liikkui eteenpäin ihan laahustelematta, se riitti.

Ja sitten tein niitä voltteja. Koitin ensin aloitella vähän loivemmalla ja rauhallisemmalla kääntelyllä ja asettelulla. Poni kuitenkin oli ensimmäistä tuntia tekemässä toisin kuin kaikki muut. Pitihän senkin lämmitellä vähän. Jonkin ajan kuluttua saatoin hakea asetusta enemmän.
Yritin oikeasti saada sen ponin asettumaan läpi. Koitin kääntää päätä ja vähän kaulaakin jotta saisin sen asetuksen läpi. Volteille ratsu kääntyi kivasti, välillä se tunki vähän sisäpohjetta vasten jolloin voltit pienenivät. Sain kuitenkin pohkeen ihan kohtuullisen hyvin läpi ja asetukset olivat varsin kivoja. Välillä tuli vähän liiankin olemattomia asetuksia, useimmiten ihan tarpeeksi hyviä ja kun tarpeeksi pyysin niin kyllä se ponin pää taipui vähän enemmänkin. Tämän lisäksi keskityin kulmien ratsastukseen, jatkoin sillä eilisellä ajatuksella. Valmistelut kulmiin ja sisäohja johtaa tai ainakin vähän asettaa. Muutamia asetuksia jouduin ottamaan myös suoralla uralla, Elvis kun keskittyi kyttäilyyn turhankin paljon. Varsinkin siis kun käytettiin nyt puolta kenttää ja mentiin ihan sinne peltopäähän asti. Siellä oli pienen ponin mielestä niin jännää että piti koko ajan kohdistaa lautasantennit kohti pimeyttä, pari kertaa Pullaponi meinasi lähes lahota alta kun se melkein säikähti siellä.

Vaihtelin vähän suuntaa, vasemmalla asettelu oli julmetun paljon vaikeampaa.
Ja täytynee mainita että tavoitteenikin onnistui varsin hyvin. Ponin korvat sojoittivat oikeaan suuntaan melko suuren osan ajasta, Marianne kehui tuntumaa hyväksi, Elvis saattoi ajoittain taas jopa pyöristyä hieman. Tokihan sitten näissä "jännissä" paikoissa poni unhoitti tehtävänsä ja alkoi tsiikailla korvat hörössä eteenpäin, pariin kertaan jopa hieman jännittyen. Sain sen kuitenkin ihan kivasti aina siitä moodista pois ja tosiaan vain pari pientä suunnilleen paikoillaan säikähtämistä tuli näin alkukäynneissä (ja nekin molemmat vasempaan kierrokseen. Poni oli huomattavan paljon jännittyneempi vasemmassa, oikeassa kierroksessa se pysyi paljon paremmin rentona ja rauhallisena. Johtuiko sitten vain siitä asetuksen helppoudesta oikeaan kierrokseen)

Kun Pulla oli saatu tarpeeksi rennoksi (ohiteltiin jopa Vinski hei ilman mitään ylimääräistä sirkusta) ja kun oltiin kävelty sen verran paljon, niin päätinpä tehdä myös vähän väistöjä jotta poni joutuisi vielä vähän enemmän keskittymään minuun ja unohtaisi vielä paremmin nuo turhat kyttäilyn hetket. Jokusen väistöntyngän kokeilin molempiin suuntiin, ennen pitkää sivua käänsin ja lähdin väistättämään. Vasemmalle poni väisti varsin hienostikin, tuli joitain askelia aika jyrkkääkin väistöä. Oikea oli vaikeampi, välillä tuntui ettei mitään tapahdu vaikka kuinka yritti.

(valkkailen niitä hirveimpiä kuvia. Mut hei, koitan keksiä kuvia joita en ois vielä käyttäny)

Sitten lähdettiinkin kevyt raviin. Jatkettiin samoilla linjoilla, itse sai kehitellä tekemistä ja suunnan sai valikoida itse. Lähdin sitten ponisen kanssa raviin ja rauhallisesti keventelemään. Tavoite jatkui samana, halusin vain ponin kuulolle ja rennoksi. Aloittelin ravit vasempaan kierrokseen ja lähdin taas tekemään niitä voltteja ja ympyröitä. Haettiin hyvän muotoisia ja reiluja ympyröitä ja sitten yritin saada ponin asettumaan kunnolla ja läpi. Ravi oli tahdiltaan vähän löllöä ja poni meinasi välistä jopa hyytyä. Koitin pitää jonkin näköistä rauhallista tahtia yllä. Elvis kääntyi kivasti, mulla oli jotenkin niin helppoa. Senkun istui kyydissä ja melkeinpä ajatteli käännöstä niin johan poni meni. Saatoinkin keskittyä täysin siihen asetukseen. Tähän vasempaan kierrokseen oli välillä vähän vaikeuksia kun poni ei tahtonut oikein taipua. Vaihdoinkin suunnan siitä melko nopeaan ja nautiskelin oikean kierroksen helppoudesta. Ponilla kääntyi nokka ja kaulakin taipui ihan kivasti kun pyysi. Elviksestä löytyi tietynlaista rentoutta ja ehkä sitä hetkittäistä pyöreyttäkin. Muutamia hetkiä saattoi olla jolloin poni jännittyi ja sain jännätä räjähtääkö se käsiin vai pysyykö keltainen salama ruodussa.
Otin vielä vasempaan kierrokseen ravia ja lähdin kunnolla työskentelemään jotta saisin sen asetuksen paremmin läpi tähänkin kierrokseen. Välillä tuli parempia pätkiä kyllä, mukavia hetkiä. Kulmiin löytyi se asetus paremmin, volteilla en saanut sitä pysymään koko aikaa. Oikeaan kierrokseen saatettiin tehdä jopa jokunen voltti koko aikaisella asetuksella, jee!

Ja ehkä ihan pari kertaa tuo ponin pirulainen saattoi katsella sitä Vinskiä. Kuitenkin Elvis pysyi ihan rauhassa, eikä suuremmin välittänyt siitä vaikka Vinski ravasi eri suuntaan kuin me. Viisas poni.

Otettiin vähän välikäyntiä ja Marianne tuli jutustelemaan. Hyvin oli kuulemma mennyt, hyvä tuntuma ja poni oli kivan näkönen :) Minäkin olin oikein tyytyväinen, tosi hyvät fiilikset tästä. Jonkin näköistä tajua siihen kuinka voisin saada sen ponin rennoksi ja kuulolle. Ja menin vielä kehumaan että näin vaan on Pullakin fiksusti ollut, ei ole säikkynyt Vinskiä tai mitään. Elvis kuunteli kuitenkin tarkasti ja ymmärsi selkeästi tahallaan väärin. Tämän jälkeen poni nimittäin keksi, ettei hän tule lainkaan toimeen Vinskin kanssa. Muutaman kerran Elvis veti liinat kiinni kun Vinski tuli vastaan ja sitten se koitti tehdä siitä uukkarin ja pistellä kiitolaukkaa karkuun. Sain sen aikeet aina estettyä ja enintään päästiin kiepsahtamaan 180 astetta tulosuuntaamme. Mutta hieman ärsyttävää, Elvis kytsäili missä Vinski menee ja mitä Vinski tekee. Se sai kohtauksia jos Vinski oli kymmenen metrin säteellä ja sitten väisteltiin ja hidasteltiin. Koitin ratsastaa parhaani mukaan ja ignoorata Vinskin täysin. Jonkin aikaa Elvis jaksoi jatkaa tätä pölhöilyään, kunnes se sitten viimein tajusi taas totella minua ja sen jälkeen ei se Vinskikään ollut ihan niin kauhistuttava.
Kyllähän tuo poni on sanalla sanoen säälittävä.

Seuraavaksi otettiin harjoitusravia, teema jatkui kuten olettaa saattaa. Laukkaahan ei toki otettu tänään, pohja oli sen verran kehno.
Siirsin ponin raviin ja sehän lähti suorastaan juoksemaan alta. Se taisi ottaa jopa pari laukka-askelta siinä elämän huumassaan. Koitin hetken aikaa tahkota ja käännellä voltteja, mutta päätin sitten vaihtaa suunnan oikeaan ja aloittaa tällä helpommalla kierroksella. Alkuun mulla oli lieviä istunta vaikeuksia, jotenkin muka Elviksen ravissa oli mahdoton istua. Onneksi löysin sen sieltä aika pian.
Tein tosiaan taas niitä voltteja ja asettelin. Oikeaan kierrokseen Elvis asettui tuttuun tapaan todella kivasti ja kun siinä jokusen voltin teki ja asetti ponin läpi niin kyllähän se sieltä taas rauhoittui ja keskittyi paremmin hommaansa. Ihan sellaista rentoutta ei ainakaan alkuun saavutettu sillä Elvis tosiaan skitsoili sen Vinskin takia ja jännittyi turhan useasti. Yritinkin keskittyä vain siihen että poni kuuntelisi ja unohtaisi sen ison pahan Vinskin. Tämä onnistuikin siis ihan kelvollisesti, lopussa saatettiin jos ravailla ihan rauhassa ja asiallisesti, ilman että koko ajan kytättiin mitä Vinski mahtaa kulloinkin tehdä.

Asettelin vähän suoralla, ajattelin kulmia ja tein voltteja. Pari siirtymääkin tuli Mariannen käskystä otettua mutta en oikein pitänyt niistä taaskaan. (ehkä pitäisi tehdä siirtymiä, ne menevät nyt niin huonosti, eheh) Myötäilin sisäohjalla aina kun poni teki jotain oikein ja koitin julmasti ratsastaa vaikka olisi tullut mikä vain terminaattori vastaan. Kun sain ponin kuulolle saatoin vaihtaa taas suuntaakin ja tahkota sen vasemman asetuksen vaikeuden kanssa. Poni taas tykkäsi jännittyä tähän kierrokseen vähän enemmän, mutta suunnattoman työn tuloksena saatiin tähänkin suuntaan jokunen rauhallisempi ja rennompi hetki.

Ja kun poni sitten rauhoittui ja kuunteli niin minä päätin jatkaa niitä väistöjä. Muutamat väistöt, taas ennen pitkää sivua käänsin ja sitten väistättelin uralle. Molempiin suuntiin jokunen yritys. Vasemmalle väistettiin paremmin, tuli jopa pari oikeasti hyvinkin onnistunutta väistöä. Välillä minä nyt olin ihan liian hidas ja ponikaan ei juuri yhtään väistänyt (Marianne tosin sanoi että kyllä se väisti, mutta hyyyvin loivasti) Heh, ja välillä taas poni väisti niin ripeästi että hyvä kun en minä jäänyt matkasta, muuta ei tarvittu kuin vilkaisu siltä valkealta proomulta ja johan tämä säälittävyyden huippu oli jo väistänyt toiselle puolelle kenttää ;)

Ja hei, sitten saatiin ottaa loppuraveja. Jee! Tosin mun piti ensin jäädä käyntiin ja jutustella Mariannen kanssa. Se oli kauhean tyytyväinen, jotain on todella tapahtunut ponin saikun aikana. Se menee niin paljon paremmin. Ja kun minä epäilin, niin Marianne totesi että saan minä Pompelinkin rennoksi. (jaajaa)
Mutta kovin tyytyväinen, se meni hyvin.
Olen harvinaisen samaa mieltä, Pullaponi oli kovin hieno ja viisas. Ja tehtiin oikein hyvin ja osattiin. Jes :)

Sitten pääsin minäkin loppuravailemaan. Tuttuun tyyliini halusin ympyrälle, enkä valitettavasti halunnut pyöriä siellä muiden seassa (edelleen, kaikilla eri suunnat ja kun se ponikin skitsosi sitä Vinskiä) joten uhmasin kohtaloa ja menin puomi rajojen ulkopuolelle. Ravailin siinä kentän toisella puoliskolla jonkin kokoisella ympyrällä, annoin Elviksen välillä hieman pienentää reittiä kun se tunki vähän sisäpohjetta vasten kyttäillessään.
Ravailin oikeaan kierrokseen ja tosiaan tuossa ympyrällä omassa rauhassa. Ensin ravailtiin ihan normaalilla tuntumalla, poni oli vähän jännnittynyt kun mentiin uudelle alueelle, ja se kyttäili aina sitä porttipäätä kun mentiin ympyrän avoimelle sivulle. Ravikin oli vähän alta kipittävää. Aloiteltiinkin ihan vain sillä että haettiin ympyrä, minä koitin rauhassa asetella ponia sisälle aina kun se kyttäsi ja keventelin ihan rauhassa ja viivytellen. Eikä siinä kyllä montaa kierrosta mennyt kun poni alkoi jo rauhoittua. Edelleen se kyllä tuijotteli sitä porttipäätä, mutta oli kuitenkin rauhallinen, rennonpuoleinen eikä lainkaan tuntunut katoavan alta. Samoin siinä tunsi että ponin ajatukset olivat lähteneet siihen eteen ja alas valumiseen. Niinpä uskalsin päästää tuollaisen yhden stopparin välin (mikä on ollut näinä muutamana kertana normi. Kesällä uskalsin päästää hetkeksi vielä yhden välin, sillon syksyllä jäin mamoilemaan tähän pituuteen) Elvis pysyi oikein hyvänä. Pää pysyi alhaalla, tahti pysyi rauhallisena. Aina porttipäätä tsiikailtiin, mutta sain siinä kun taivuttelin sisään niin pää kääntyi ja laski takaisin alas ja ponikin keskittyi minuun.

Ja koska tämä meni näin hyvin niin päätinpä olla hurja ja hyvinkin nopeasti löysäsin vielä yhden stopparin välin. Se oli suuri saavutus, meidän ennätys. Todella pitkään ravattiin noinkin pitkällä ohjalla. Elvis pysyi hyvin alhaalla, poni oli rento ja kiva. Asettelin ahkerasti sisälle jotta rauhallisuus säilyisi ja huomio pysyisi mussa. Ja toki tämän lisäksi hoin siellä kauhean tyytyväisenä "hiiieeeno, hyyyyvää" mahdollisimman rauhallisesti ja matalalta jotta poni muistaisi pysyä rennon rauhallisena. Hih, olin kauhean ylpeä meistä, pakko sanoa. Noin paljon uskalsin antaa ohjaa, vaikka nyt syksy olikin. Ja ponikin pysyi alhaalla ja rentona, ihan mieletöntä.
Lopussa se vähän nousi ja lähti vähän kaahaamaan. Otin yhden stopparin verran takaisin sitä ohjaa sain ponin rentoutumaan niin että pystyin päästämään löysemmän ohjan takaisin. Ihan viimeiset ympyrät tosin menivät pieleen, poni ei kääntynyt enää vaan luikerteli ihan liian pitkälle. No, oikea on helpompi asettaa mutta vaikeampi kääntää.
Sitten saatiinkin jäädä käyntiin, joten vasen kierros jäi ravailematta. En tosiaan halunnut pilata sitä hyvää fiilistä ja tatsia suuntaa vaihtamalla, tämäkin kuitenkin oli jo askel parempaan ja suuren suuri saavutus.

Käveltiin sitten loppukäynnit, poni oli vallan fiksusti taas.
Tosiaan, kuten sanoin olin kauhean tyytyväinen. Hyvät fiilikset ja tosi kiva tunti. Ja että ne loppuravit, ihan mieletöntä! Kaksi stopparia löysemmin ohjin mentiin melkein koko loppuravit, ihan älyttömän hieno saavutus. Sitä en tiedä uskaltaudutaanko joskus vielä suurempaan ohjan löysäykseen, nyt varsinkin kun on talvi niin en tiedä. Mutta tämäkin on jo tosi paljon, hih. Muutenkin poni oli kauhean kiva, väistöt olivat välistä vähän löysiä mutta mutta. Olin tosi tyytyväinen tähän, ei voi muuta sanoa.

Sitten keskelle ja alas selästä. Taluttelin ponin talliin, jonne mentiin taas tälleen rennon rauhallisesti ja sitten varusteet pois ponilta ja kotiin päin.

Höntsäilyä lähes talvessa

Joo okei, mä laskin. Kymmenen kertaa Pomolla mä oon nyt mennyt (suunnilleen peräkanaa, kerran tai kaks on välissä ollut joku muu) Siis ehkei se kymmenen kertaa ole ihan NIIN paljon. Mutta mulla on omat ajatukset ja mielipiteet joiden mukaan kymmenen kertaa vain kerran tauoilla on liian pitkään :D

Mun otsikot alkaa menemään jo nerokkuuden puolelle, heh. Ei tässä mitään. Ei mitään niin tähdellistä että sen saisi otsikkoon kauniisti. Tänään tosiaan oli jo melkein talvi. Lunta on ihan tarpeeksi (parissa kohdassa on sellanen millin valkea kerros = tarpeeksi) pakkasta saattoi jossain vaiheessa olla. Ja oli vaan jotenkin mukavan talvinen fiilis. Tällanen talvi kelpais mulle, tällanen syystalvi (kun nyt kuitenkin syksy edelleen on) Tosin kenttä oli hivenen jäätynyt. Oli siinäkin kuitenkin jotain positiivista -> kenttä oli kuiva. Pitkästä, pitkästä aikaa.


Mutta tallille siis tosiaan ja mulla oli Pomo. Kymmenettä kertaa, heh. Tunnilla myös Evita, Kaisa ja Vinski, Pomo oli tokalla tunnilla. Olimme isojen hevosten kanssa. Ja ei, en käynyt edes ennen tuntia itkemässä etten jaksa mennä Pompelilla enää, vaan pikemminkin ajattelin positiivisesti että tänään pistämme menemään paremmin kuin viime viikolla.
Jutustelin siinä ihmisten kanssa, katselin vähän tunteja ja siivoilin harjoja. Sitten meidän tuntimme alkoikin, joten tähän tutun tylsään tapaani kipsuttelin jälleen ponin luo ja kiipesin siitä selkään. Kuinka maneerista.

Lähdettiin siitä käyskentelemään ponisen kanssa. Lähdin ratsastamaan käyntiä vähän eteenpäin, poni kun tykkäsi laahustella. Löydettiin mukavampi tahti, välillä oltiin jopa tosi reippaita. Sen lisäksi tein voltteja ja todella keskityin asetteluun. Alku sujui oikeastaan ihan nätisti. Pompeli kääntyi hyvin ja asettui ihan kivasti. Mutta sitten se vain unohtui johonkin ja yllättäen tuli jokunen voltti joissa poni vain karkasi ulos eikä kääntynyt kunnolla! Voltti muuttui puoleksi kentäksi ja välillä ura oli niin mystisen mukava ettei poni päässyt sieltä ollenkaan pois. Vaihdettuani raipan ulkokäteen alkoi poni kääntyä hitusen paremmin, tosin alkuun se myös rupesi vähän kiihdyttelemään ja tuijottelemaan sitä raippaa. Ihme höpsöttelyä.
Vähän poni taas vilkuili ulos, mutta korvat kääntyivät oikeaan suuntaan pienellä ohjasmuistutuksella.

Lähdettiin siitä ratsastamaan kulmia. Keskityttiin hyviin kulmiin ja hyvään valmisteluun. Ulko-ohjalta pieniä pidätteitä, sisäohja johti ja ponin piti taipua sisäpohkeen ympärille. Kulman jälkeen piti myös muistaa myödätä, vaikka taputtamalla kaulalle. Pitkillä sivuilla sitten piti muistaa etsiä poni molemmille ohjille ja käyntiä eteenpäin. Erittäin perusasioita siis.
Aloittelin loivemmilla kulmilla, keskityin vain kääntämään ja pikkasen ottamaan jotain otetta sisältä. Kun poni kulki reitillä asiallisesti lähdin tekemään parempia kulmia. Välillä siis sujui ihan kivasti, ei tuossa mitään. Pomo kulki kulmaan hyvin, sain johtamalla pään kääntymään ihan kivasti ja sisäpohjetta vastenkaan ei tungettu. Suorilla taas saatiin käyntiä nätisti eteenpäin ja viime viikosta poiketen minäkin oikein istuin satulassa. Tunsin lähes juurtuneeni sinne kiinni, heh.

Mutta kun sitten, oikean kierroksen hankaluus vain puski läpi. Ongelmana nyt oli se, että Pompeli katosi vasemmalta ohjalta. Katosi se vasemmassakin kierroksessa, mutta oikeassa sen nyt vaan tuntee paremmin. Ja ulko-ohjalta katoaminen myös haittaa huomattavasti enemmän. Kun se katosi, ei touhusta tullut juuri mitään. Poni valui uralle päin ja välillä sisälle. Pää nousi kun koitin hakea sitä ulko-ohjan tuntumaa takaisin ja sitten poni lähti hiihtämään alta. Ja asetus ja taipuminen oli totaalisen mahdottomia asioita kun poni kuljeskeli pää vinossa jo muutenkin. Oletettavasti voltitkin olivat hankalia kun ei poni tykännyt kääntyä. Vasempaankin kierrokseen oli joitain ongelmia kun ratsu hieman kiemurteli mutta huomattavasti helpompaa kuitenkin tähän suuntaan.

Siirryttiin siitä kevyt raviin ja jatkettiin samalla teemalla. Ensin sai tehdä loivat kulmat, mutta sitten piti pikku hiljaa lähteä taas ajattelemaan kulmien ratsastusta ja johtavalla ohjasotteella asettamista. Pompelin ravi tuntui jotenkin hassulta. Se tuntu köpsöttelevän eteenpäin kuin pieni poni, vailla huolta huomisesta. Kuului sellainen pieni kavioiden kopse kun hiekka oli sen verran jämäkämpää ja siinä se pieni Pompom vain rennon rauhallisesti köpötteli eteenpäin. Jotenkin suloista. Ravi tuntui vähän hitaalta, mutta toisaalta fiilikset olivat niin kauhean hyvät etten kauheasti edes ratsastanut eteenpäin. Jotenkin tuo lompsottelu tuntui tarpeeksi hyvältä.

Minä sain kevenneltyä rauhassa ja kohtuu suorassa. Kädet tosin tuottivat ongelmaa, taas kädet suorina ja välillä jopa etunojassa noiden käsien takia tuli ratsastettua. No jaa. Aloiteltiin ravi ihan rauhassa, minä vain nautiskelin tästä hyvästä fiiliksestä ja keventelin ihan rauhassa menemään. Kulmat otettiin tosi loivina, ainoa vaatimukseni oli se ettei poni saanut katsella ulospäin. Kun oltiin höntsäilty tarpeeksi lähdin ratsastamaan vähän tehokkaammin. Alettiin hakea noita kulmia ja pientä asetusta. Vähän se tuntui vaativan nopeutta, kulmassa johtava ohjasote, tunsin itseni suoranaisen hitaaksi aina välillä. Onneksi tuli onnistumisiakin, Pompeli jopa pikkaisen käänsi sitä nokkaansa sisälle myös näin kevyt ravissa.
Ja tehtiin me vähän voltteja. Olihan mun pakko taas kokeilla kun käynnissäkin oli kääntyminen hankalaa. Lopputulos oli se, että kyllähän se kääntyi. Tosin vähän löysästi, eikä ihan joka paikassa. Nyyh. Raippa oli vähän pakko pitää ulkokädessä ja oikeaan kierrokseen tosiaan käännyttiin välillä vain yhdessä kohdassa, kaikkialla muualla se oli mahdotonta. Vasempaan oli pikkasen parempi, hieman ongelmallista siihenkin suuntaan. Sinäänsä kyllä kiehtovaa, luulisi nyt että tällainen pikku juttu kuin kääntäminen nyt löytyisi, osasinhan mä sen jo silloin muutama kerta sittenkin. Ehkä ponillakin on yliannostus minua (;

Otettiin vähän välikäyntiä, poni venyi kivasti alas ja oli edelleen mukavan rennolla tuulella. Jotain hyvää kuitenkin.

Jatkoimme sitten harjoitusravilla. Teema jatkui, hyvät kulmat ja pitkille sivuille sai tehdä käyntisiirtymiä. Kun lähdettiin harjoitusraviin aloitti Pomo vähän altajuosten. Koitin taas istua paikoillani ja olla rauhassa, pian pieni ponikin rauhoittui ja ravasi rauhallisesti. Lähdettiin taas loivin kulmin liikkeelle ja tein muutamia käyntisiirtymiä siinä. Eka siirtymä oli todella todella hyvä, niin nätisti poni siirtyi käyntiin ja niin aktiivisesti se käveli. Raviin siirtymä kuitenkin venyi ja sitten tuli jotain ihme ongelmia. Kun siis toisella pitkällä sivulla siirtymät menivät poikkeuksetta pieleen. Pomo siirtyi käyntiin kyllä, käveli ihan nätisti mutta raviin siirtyminen oli ihan mahdotonta. Herra ratsuhevonen harrasti jotain passikäyntiä ja hypähteli siinä kävellessään harvinaisen pöllösti. Minä yritin siinä parhaani mukaan kannustaa tätä tyttömäisesti loikkivaa herraskaista raviin, mutta ei. Aikansa se aina harjoitti tätä merkillistä käynnin tapaista, kunnes se viimein aina suostui lähtemään raviin. Toisella pitkällä sivulla moista ongelmaa ei kuitenkaan ollut, vaan käyntisiirtymä oli vähän venyvä ja ravisiirtymäkin löysä, mutta sentään se oikeasti käveli ja sitten ravasi, eikä kävellyt-passannut-ravannut. En sitten tiedä mikä elämää suurempi ongelma siinä toisella pitkällä sivulla oli.
Muutaman siirtymän jälkeen passikäynti jäi pois, mutta silti tallisivulla otetut siirtymät olivat aika kehnoja. En edes joka pitkälle sivulle niitä siirtymiä tehnyt kun tuo ponin siirtyminen oli niin kauhean vaivalloista.

Kulmiin koitettiin sitten keskittyä ja ne menivät ihan okei. Pomo ravasi varsin nätisti, välillä hieman alta hiihdellen, mutta muuten mukavasti. Ja tosiaan kulmat tehtiin rauhallisesti. Minä sain keskityttyä asettamiseen ja ponikin saattoi sen nokkansa kääntää oikeaan suuntaan.

Mutta sitten meni ponilla hermot. Siis tehtiin käyntisiirtymä ja sitten koitin saada ravia. Poni ei lähtenyt ja lopulta honasinkin että hänellä oli luonnontoimituksensa kesken. Päätin kuitenkin, kerrankin, olla ilkeä ihminen ja patistaa sen ponin liikkeelle siitä huolimatta (johan siinä joutuu sapelihammastiikereiden suihin jos täytyy kakatessa kävellä) Ilmiselvästi poni kuitenkin loukkaantui sydänjuuriaan myöten. Kyllä se raviin lähti, mutta valitettavasti ravi muuttui hetkessä sellaiseksi "hei mäpä laukkaan nyt täysillä sinne minne nenä osoittaa" No, eipä siinä mitään. Tiedättekö, minä jopa istuin. Siis takamus satulassa, ihan uskomatonta. Pompeli hanatti menemään, mutta minä istuin! Ja samalla toki pidättelin että josko herra poni nyt vain hidastaisi. Ja siis kyllä se lähti hidastamaan ja kaikki päättyi hyvin. Vain Marianne oli vihainen koska minä kuulemma kökötin jalustimilla.
No siis okei, voin ehkä jokseenkin myöntää että siinä vaiheessa kun poni oli jo hidastamassa niin silloin se kääntyi niin kivasti että se joutui menemään puomin yli. Ja ehkä minä sitten true esteratsastajana kavahdin jalustimille ja etukenoon. Vaan olin täysin varma että poni vähintään kompuroi jos minä lösöilen satulassa kun se hyppää huiman korkean puomin yli ;)
Alku oli kuitenkin hyvä, kyllä se siitä lähtee, heh.

Poneilun jälkeen jatkettiin harjoitusravissa ja poni oli kauhean kiireinen. Yllättävää.. Marianne karjui etten minä saa lähteä kiirehtimään ja ryskimään, joten yritin taas ajatella rauhallisuutta. Tämä on niin hauskaa, edelleenkään mä en tiedä sitä eroa mikä on tuossa ryskimisessä ja rauhallisuudessa, mutta ajattelemalla löydän tuon rauhallisuuden. Vaikken oikeastaan tiedä mitä hakea.
Tehtiin pari ympyrää ja asettelin ponia vähän läpi, se kun tykkäsi kyttäillä kaikkea. Sen jälkeen jatkoimme iloisina kulmien ratsastelua. Pompeli käyttäytyi nätisti, ei siinä mitään. Pikkasen enemmän tuo katteli, mutta fiksusti toimi.

Jäätiin siinä sitten käyntiin ja tehtiin taas vähän s-kirjaimia. Minä vein Pomon kentän toiseen päähän pyörimään, en tykkää lainkaan tehdä s-kirjaimia toisten joukossa kun sitten on aina joku edessä. Tämä oli oikeastaan tosi kivaa, toiseen suuntaan ponin kaula taipui ja kääntyi tosi hienosti, toiseen suuntaan vähän vähemmän. En tosin muista kumpi oli parempi suunta, mut ei se niin nuukaa.
Rennosti höntsäillen tehtiin vähän noita taivutuksia, sitten kyllästyttiin ja mentiin käyskentelemään muiden joukkoon loppukäyntejä.

Marianne oli kuulemma varsin tyytyväinen, meni kuulemma hyvin.
Mä en tiedä. Hyvät vibat, ei siinä mitään. Mutta vähän köykästä oli kyllä toi kääntyminen, se vähän kirpaisi sisältä, heh. Mutta ihan kivat tunnelmat, mukavaa höntsäilyä tämä :) Ponikin oli kauhean söpönen.

Keskelle ja alas selästä. Lähdettiin taas Pomon kanssa johtamaan letkaa talliin ja tänään tehtiin vain kaksi pysähdystä portille, huih. Oltiin ihan hurjia siis, mutta Pompeli käveli silti nätisti ja asiallisesti.
Harjailin pienen karvamatosen pois ja sitten menin taas sosiaalisoimaan ihmisten kanssa. On hauskaa.
Ja tokihan mä kysyin että jokos Marianne olisi ihan kyllästynyt Pomoon, kun minä meinaan olen :D Tosin siis onhan tämäkin ollut taas ihan kivaa. Mutta minä olen nopeasti kyllästyvä, en ole vieläkään honannut yhden ja saman hevosen hienoutta.
Marianne oli ihan tyytyväinen tähänkin ideaan, kyllästymiseen siis, ja kyselikin millä mä haluaisin mennä. Tätä ei varmaan olekaan vaikea arvata, tietenkin mä haluan mennä Elviksellä "koska en ole sillä mennyt ku pari kertaa :(" Ja sit intoilin niistä loppuraveista, olen niin fiiliksissä. Olen niin taitava ;) Huomenna pitäisi olla Elvis (käytännössä siis jollei mitään tapahdu niin mulla on huomenna Pulla)

Hihi :) Pääsin myös katsomaan Alpo-vauvaa. Taluteltiin siitä Lellukki ja vauva sisälle (tunsin itseni kauhean pieneksi kun sen Lelliinan pääsin siitä sisään viemään) ja sitten tsiikailtiin niitä karsinassa. Hah, mutta söpö vauva se Alpo. Pieni ja pörröinen, tuli pusuttelemaankin ihan tyytyväisenä. Awws.
Vauvat on kivoja.

Ja huomenna Pullaponi, ainakin toivoaksemme :)

Ylöskään ei ole vielä päästy

Kylmä. Talvi alkaa.
Mulla oli Pomo (taas, kohta vaivun epätoivoon ;) ), tunnilla myös Evita, Vinski, Elvis, Nikkis ja Kitty, Pomo oli ollut ekalla tunnilla. Pääsin ensin vähän taluttelemaan Nikkistä ja opastelemaan parhaani mukaan (jos mä ryhdyn opettajaksi. Olen selkeyden perikuva) Sitten lähdin harjailemaan Pompelia. Sillä oli taas omalaatuinen päivä. Ensin poni näytti lähinnä terminaattorilta, mutta sitten tuli niitä häivähdyksiä siitä syliponista joka se osaa halutessaan olla. Leuan alta harjaaminen oli kivaa, pää venyi vähän ja oltiin oikein tyytyväisiä. Ja onnistuin rapsuttelemaankin oikeasta kohdasta, ponin kaula venyi ja kääntyi kun hän oikein antaumuksella nautiskeli ylähuuli väpättäen. Söpis :)
Ja minä tein läpimurron ja siis vihdoin ja viimein ymmärsin niiden meksikolaisten logiikan. Tajusin oikeasti miten ne saa laitettua päähän niin että remmit on kivasti (ei tässä kovin montaa viikkoa mennytkään)

Sitten lähdimme yhteistuumin ja yksinämme kentälle. Hah, Pompelihan lähes järkyttyi kun odoteltiin kentän portilla, siellä nimittäin seisoi valkea koirajoukkio. Pomo tuijotteli niitä kuin ne olisivat just taivaasta tipahtaneet. Kun minä sitten yritin ystävällisesti kysyä josko poni nyt kävelisi kentälle niin eipä tuo tuntunut edes huomaavan kun hän katseli niin maan kiinnostuneesti niitä erittäin ihmeellisiä koiria.
Saatuani herran ruhon liikkeelle ja keskelle saatoin nousta jopa kyytiin. Mariannekin siinä iloisesti vielä toivotteli että jatkamme tätä putkea vieläkin. (mutta katsotaan vain kumpi kyllästyy ennemmin. Vaihtaako Marianne ennen kuin menen itkeskelemään että olen niin tympääntynyt jo tähän "ihan samalla hevosella menoon" Ja kyllä, se on samalla hevosella menoa vaikka välissä onkin ollut kerran tai kaksi joku muu)

Kenttä oli kuin Mariaanien hauta. Okei okei, mutta ainakin poni tuntui kuvittelevan niin. Yöllä oli tosiaan kuulemma satanut ja kenttä oli vähän lutakko, pohja oli aika kamala. Poni meni niin pitkin hampain siellä, paljon oli kohtia joissa sitä ei oikein huvittanut liikkua. Ehkei sitä voi syyttääkään. Mutta jos eilen ongelmana oli mun kipeys, niin tänään se oli ehdottomasti kentän pohja. Minussa itsessäni ei ole vikaa. Ponissa ehkä ihan sellasta pientä, asenneongelmaa (;

Lähdettiin siinä kävelemään ja Pomo oli laiska kuin mato. Välistä sain sitä liikkeelle mutta märimmissä kohdissa poni aivan lösähti ja jäi vain löysäilemään totaalisen pohkeen taakse. Samaten se harrasti sitä uralle valumista kun keskemmällä oli hitusen märempää. Kääntymistä jouduttiinkin siis vähän tahkomaan ja asetustakin yritettiin taas etsiä. Ja tänään oli se nokan sisälle kääntäminen jotenkin hankalaa, Pomo kyttäsi liian intensiivisesti ja lähti valumaan aina sisälle sen ohjan perässä.
Käynnissä meidän oli tarkoitus ihan vain saada hepat liikkeelle. Sekin jäi nyt tosiaan vähän vajaaksi. Mä etsin sitä istuntaani, koitin istua alas ja keinua mukana. Ajoittain löysin sen, sitten taas pääsin turhan jäykäksi ja katosin. Ponihan oli siis turhankin löysä enkä ihan aina saanut sitä liikkeelle. Voltit olivat ihan kohtuullisia, niillä pysyi vauhtikin kivasti. Ja jonkinnäköinen asetuksen tapainenkin onnistui. Ei kuitenkaan yhtään hyvää käyntiä, hyihyi pohja!

Lähdettiin siitä sitten kevyt raviin. Jotenkin ongelmat jatkuivat. Pompeli lähti siihen raviin taas varsin happamen oloisesti ja ravaili kuin mummeli hautuumaalla. Ja kun minä tunsin olevani koko ajan täydellisen vinossa. Koko ajan tuntui että toinen jalustin on pidempi (ja korjauksen jälkeen ne olivat edelleen eri mittaiset. Puolikkaan reiän kirottu ero) jonka takia minä loikin sieltä sivusuunnassa. Kun koitin parhaani mukaan käännellä niin eläydyin aina tietenkin niin hyvin että kökötin vähän edessä ja sitten vielä kiemurtelin sivuttaissuunnassakin. Ärh, miten mä olenkin taas näin vino :D

Ravistakaan ei tuntunut saavan hyvää tekemälläkään. Ravin tahti oli kauhean löysä ja toisaalta tosi vaihteleva. Poni ryytyi vetisimmillä alueilla, kavereiden perään se välistä lähti jopa kiihdyttelemään. Minä istuin kuin apina, ihan vinossa ja vähän jopa könössä. Sen könön tosin sain edes jonkin asteisesti korjattua.
Kääntäminen oli vähän vaikeaa. Tein mä jonkun voltin sinne mutta kun jo se suoraan meno oli ihan älyttömän tuskallista kun poni oli koko ajan oikomassa joko suuntaan x tai y. Se ei vaan lähtenyt rullaamaan yhtään mitenkään.
Käveltiin sitten hivenen välikäyntejä, otettiin laukannostoja ajan ja rauhan kanssa. Ponille tapahtui jokin mystinen väsähdys ja nyt se lähti painamaan ohjalle. Minä kannattelin herra ponin päätä, enkä vain saanut sitä kantamaan omaa ruhoaan itse vaikka kaikkeni siinä yritin.

Laukat otettiin niin että ensin tehtiin voltti pitkän sivun loppuun ja lyhyen sivun keskeltä laukannosto. Jokusen kierroksen jälkeen jätettiin volttikin pois ja nosteltiin vain. Aloiteltiin vasempaan kierrokseen joka eilenkin oli vähän karmeampi.
Voltti oli joka kerta aivan kamala. Poni karkasi ulos ja oli liian kiireinen kun se halusi rynnätä siihen laukkaan. Ei tullut hyviä voltteja. Eivätkä laukannostotkaan oikein edustaneet. Ehdottomasti parempia kuin eilen, mutta yleisesti ottaen kauhean huonoja.

Eka nosto epäonnistui täysin. Saatiin vain ravia. Sitten lähti sujumaan, pari nostoa tuli joista tuli joko väärä laukka tai jotka nousivat vasta hetken ravin jälkeen (tai kun ei noussut ollenkaan). Muuten nousi kuitenkin ihan kohtuu hyvin, suunnilleen siitä käynnistä vaikka pari pyyntöä pitikin esittää ja raipallakin aika usein muistuttaa. Yritin niihin nostoihin etsiä sitä oikeaa istumista, että saisin pyörähdettyä mukaan laukkaan. Alkuun ei onnistunut niin mitenkään, lopulta aloin taas löytää sen ja sain jopa yhden oikeasti hyvän noston istunnan kautta. Toivottavasti saisin tämän nyt takaisin toimimaan.
Vaan joo. Laukat nyt nousivat. Hitaasti kyllä, muutaman pyynnön jälkeen ja turhan useassa istuin turhan jäykkänä mukaan pyörähtämättä. Tähän vasempaan kierrokseen itse laukka oli kovinkin vauhdikasta. Multa meni jalustimet kengän korkoihin ja irtoilin satulastakin turhan paljon kun oli vain pakko koittaa jotenkin rytkyä mukana kun vauhtia oli vähän liikaa. Siirtymät ravin kautta käyntiin olivat taas varsin fiksuja, poni siirtyi rennosti ja kauniisti.

Oikea kierros meni hiukan paremmin. Koitin nyt keskittyä ihan rauhassa, valmistelin ponin reippaalla käynnillä, otin pidätteitä ennen nostoa ja istuin oikeasti alas ja suoraksi. Tähän kierrokseen onnistuinkin paremmin pyörimään laukan mukana, myös se ainoa oikeasti istunnalla noussut laukka tuli tähän suuntaan. Tosin tuli myös jokunen epäonnistunut nostoyrityskin, ettei se nyt täydellisesti päässyt sujumaan.
Alkuun laukka oli huomattavasti parempaa kuin vasempaan kierrokseen. Pomo laukkasi rauhassa, minä pysyin satulassa ja jalustimet oikeassa kohdassa. Sitten menetettiin se kun heppanen päätti innostua liikaa ja lähteä turhankin epäsiveästi Evitan perään :D Vähän hän kerkesi kaahailla, rauhoittui kuitenkin saman tien. Tämän innostuksen jälkeen laukkamme olivat lievästi sanoen outoja. Pomo lähti skruuvaamaan sisälle kun laukattiin, sen lisäksi laukka oli jotenkin omituista, se liikkui jotenkin erikoisesti ja laukka nyt vain tuntui oudommalta. Otin kuitenkin tähän suuntaan aika paljon nostoja, tappelin nostojen kanssa vaikka laukka ei laadultaa kovin ihastuttavaa ollutkaan.

Sitten loppukäynteihin vaan.
Joo, tähän en ole edes olosuhteet huomioiden erityisen tyytyväinen. :D Eihän tässä mennyt oikein mikään hyvin. Poni ei liikkunut ja pohja oli inhottava ja minä olin vino ja oikeastaan mikään ei ollut kivaa. Ei tullut yhtään hyvää fiilistä kyllä nyt (paitsi siinä laukannostossa) Herran jumala, tämä oli kyllä huono viikko.

Keskelle, alas selästä ja poni talliin. Taas otettiin kentän portille kolme pysähdystä ja Pompelikin osasi kävellä asiallisesti. Harjailin ponin pois ja lähdin siitä kotiin päin.

Parantumista manan majoilta

Nyt olen taas ollut kipeä. Tai siis taas, pitkästä aikaa. Pitkään pallottelin menenkö tänään vai en, mutta olen kuitenkin terve vaikken ruumiin ja sielun voimissa olekaan. Ajattelin myös että ehkä tämä tallille meno auttaisi tuskissani, ehkä paranen nyt lopullisesti.

Mulla oli Pomo, taas näin vaihteeksi. Tunnilla myös Evita, Elvis, Vinski ja Kaisa, Pomo oli tokalla tunnilla. Katselin siinä vain tunteja vaikka olinkin nerokkaasti ajatellut etten istuisi siellä palelluttamassa itseäni. Minkäs sille voi, en jaksanut nousta. Kun meidän tunti alkoi, pääsin kipsuttelemaan Pomo-ponin luo. Nousin siitä selkään harvinaisen avuttomasti ja lähdettiin käppäilemään alkukäyntejä.

Oletettavasti olin vähän ulkona. Vähän pimeänä. En niinkuin oikein ollut täysillä mukana. Se huononsi tuntisuoritusta, en pystynyt tekemään täysillä. Tosin ei ponikaan ollut parhaimmillaan tänään, jo edellisellä tunnilla se oli laukannostoissa fletku ja mun kanssa se oli jotenkin kova ja tympeä. Osittain se toki johtui minun säätelystäni, mutta ei Pomo silti ollut yhtä hyväntuulinen kuin se on viime aikoina ollut. (tai ainakin parina viime tuntina. En voi mitenkään muistaa sen pidemmällekään)

Käveltiin alkukäyntejä siis. Vähän kääntelin Pompelin nokkaa sisälle kun se tuijotteli ja koitin saada sen hitusen asettumaan kulmissa. Samaten  koitin väännellä ponin pois uralta ja kulkemaan reippaasti. Reipas tahti löytyi tänään oikeastaan yllättävän hyvin. Sen sijaan kääntyminen ja uralta pois pysyminen olivat työn ja tuskan takana. Poni vain valui, eikä oikein tuntunut kuuntelevan. Mäkin tietenkin vähän poissa ajatuksistani koitin sitten keksiä kuinka hevosia käännetään. Kyllä sieltä sitten volttejakin tuli ja reitti pysyi, mutta vähän venkoamista esiintyi ajoittain ja oli muutenkin jotenkin raskasta tämä touhumme. Pomo vähän raahaantui vastahkoisesti näihin juttuihin joita pyysin. Tai silleen, kauhean vaikea selittää näitä mystisiä tuntojani ;)
Ja voih, tänään oli vallan kamalana ongelmana se, kun minä en ollut rentona. Jännityin aina välillä, ajoittain lähes kauhistuin kun poni olikin reipas. Tän lisäksi en pystynyt istumaan mukana vaan olin jäykkä. Jäykkä kuin rautakanki. En pystynyt pyytämään kunnolla kun en istunutkaan edes sinnepäin, kunhan kökötin koko tunnin jännittyneenä irti ponista.

Alkukäynneissä kuljettiin loivalla ovaaliympyrällä ja tehtiin vähän siirtymiä askellajin sisällä. Vähän hitaampaa käyntiä ja reippaampaa käyntiä. Hidastaminen oli vähän hankalampaa, Pomo ei hidastanut aaiiiivaaan hitaaksi vaan teki vain jotain sinnepäin. Vasempaan kierrokseen ei meinannut löytyä edes sitä sinnepäin hidastusta. Reipas käynti löytyi paremmin, poni kulki ajoittain jopa pehmeän pyöreästi, liikutteli jalkojaan ja minäkin onnistuin istumaan mukana paremmin. Että kyllä me sentään pätkittäin löydettiin sitä "ratsastamisen" makua, heh.

Lähdettiin siitä sitten kevyt raviin, jolloin Pomon yhteistyöhaluttomuus taas jotenkin puski läpi. Alkuun ravi oli harvinaisen kamalaa. Pompeli oli tympeä ja minä jännityin kun poni kyttäili ja välillä jopa kiihdytteli. (ja kuinka pitkään olen ollut jännittelemättä, näin se vaan menee)
Ensin ravailtiin rauhaksiin, etsin kevennystä. Lähdin nyt pimeyksissäni meinaan keventelemään ylitse vuotavan isosti. Samaten tunsin koko ajan katoavani ravista, tein jotain mielenmatkoja siinä välissä :D Löydettyäni pienemmän kevennyksen sain tatsia koko hommaan ja musta alkoi taas tuntua siltä että olen mukana (vaikka olinkin heti ihan puolikuollut... Hmm..)
Valitettavaa kyllä, kääntämisongelmat jatkuivat ravissakin. Olihan se odotettavissa, mun kääntäminenkin oli kaameeta sähläämistä. Saatiin me sentään joitain voltteja tehtyä joista muutamat olivat jopa hyviä. Ja totta kai paremmin onnistui vasempaan kierrokseen, kyllä se oikeaankin välistä kääntyi. Vaan välillä oli vain juostava Elviksen perässä.

Kevyt raveissa jatkettiin vain rauhaisaa ovaalilla ratsastelua. Siitä lähdettiin tekemään vähän siirtymiä. Tein pari noita käyntisiirtymiä ja niissä saatiin taas sitä hyvää fiilistä. Poni siirtyi käyntiin kun minä istuin alas ja pidättelin mielikuvallisesti (en julkea sanoa että istunnalla koska en oikeasti tiedä mitä se mun yritys aina on) Raviin siirtymät vuorostaan olivat löysempiä, mutta kuitenkin.
Saatiin siitä myös istua harjoitusraviin. Epäilin jaksanko ja kykenenkö istumaan alas kun tuo keventelykin oli ollut niin raskasta. Intouduin kuitenkin yrittämään. Harjoitusravi olikin sitten tosi pätkittäistä. Välillä Pompeli vähän juoksi alta ja tahti oli kiireinen. Välillä mun oli vaan pakko könähtää eteen ja siirtää poni nopeasti käyntiin kun maha lähti sattumaan. (ja se loppui yhtä nopeasti kuin alkoikin)
Mutta oli siellä sitten hyviäkin pätkiä. Niitä joissa minä istuin hyvin ja rauhassa, Pompeli ravasi mukavan tahdikkaasti ja jopa reippaasti. Tehtiin siinä sitten voltteja ja muuta mukavaa, niitä siirtymiä en oikein edes jaksanut tehdä noissa kohdissa kun mulla oli hyvät fiilikset.

Sitten käveltiin pikkasen väliin ennen laukkoja.

Tänäänkin valmisteltiin laukkoja voltilta ja käynnistä. Tosin tänään voltti olikin pitkän sivun alussa. Ja tämähän oli vaikeaa, toki osasyynä vaikeuteen oli myös mun vamoilut ja ponin lösöys. Mutta oli tuo tehtävä silti hankalampi kuin se "voltti-lyhyen-sivun-keskellä"
Minä siinä aloitin ja ponihan oli jo lähes menossa kun vasta käänsin voltille. Volttiin koitin joka kerta keskittyä, kääntää ja asettaa. Volttiin olin oikeastaan jopa tyytyväinen, suurimmaksi osaksi poni asettui ihan kohtalaisesti ja reitti pysyi ihan nättinä. Siitä jatkettiin voltti loppuun uralle ja tadaa, laukka ei noussut! Poni ravasi ensin rauhallisemmin, sitten reippaammin. Laukkaa en saanut nostettua ja tuskailustani johtuen en pystynyt edes valmistelemaan uutta nostoa ravista. Dääm.

Seuraavalla kerralla laukka nousi. Vähän myöhässä ja löysästi, mutta nousi kuitenkin. Laukassa mä istuin ihan kivasti, jalustimet nyt pääsivät karkaamaan. Ja siirtymä ravin kautta käyntiin oli oikein nätti ja asiallinen. Jee!
Tän jälkeen tuli vielä yksi tai kaksi onnistunutta (ja hidasta) nostoa ja yksi epäonnistuminen. Kyllä huomasi kuinka vaikeaa mulla oli se laukannostaminen tänään. Mä en istunut siellä satulassa kunnolla. Enkä pystynyt pyöräyttämään istuntaa mukaan. Enkä edes saanut sisäpohjetta siististi eteen. Siis kaikki nämä jo suht yksinkertaisiksi muodostuneet asiat olivat tämän sairaspäivän takia totaalisen mahdottomia ;) No, ulko-ohja oli sentään kädessä hyvin, se on positiivista.

Vaihdettiin suunta ja otettiin laukkoja oikealle vielä. Nyt se voltti tehtiin pitkän sivun loppupuolella, siinä sai jokusen askeleen mennä suoraan ennen kuin joutui jo kääntämään (koska en halunnut laukata sinne porttipäähän asti. Turvallisuuskysymys, heh)
Tämä suunta oli huomattavasti parempi. Pomo pysyi kuulolla eikä yrittänyt häseltää ennen volttia laukalle. Nostot onnistuivat jokainen, vaikka se useamman yrityksen vaatikin. Ja jälleen saatoin keskittyä istumiseeni ja päästiin laukkaamaan vähän pidempää pätkää. Olin varsin tyytyväinen.

Loppukäynnit sitten vain.
Marianne oli tyytyväinen laukannostoihin (olen entistä varmempi että se hallusinoi omiaan siellä kentällä :D) vaikka myönsi ponin olevan löysä.
Ja siis olen mä sinäänsä ihan tyytyväinen. En ollut täydessä vedossa, joten ei voitu olettaakkaan että menee ihan perfektosti. Siellä oli nuo muutamat pätkät jolloin sujui: käynnissä, harjotusravissa ja oikeassa laukassa. Ja kun suurin ongelma oli oikeastaan se, etten kyennyt istumaan mukana, alhaalla. Tunsin olevani jäykkä ja irtonainen. Se korjaantuisi (saisi ainakin luvan kun aiemminkin on onnistunut) heti kun tää maha tulis kuntoon.. Mutta oli miten oli, olen ihan tyytyväinen. Ei tää parasta ollut, mutta näillä lähtökohdilla ihan tarpeeksi hyvä.

Keskelle ja alas selästä. Ja voi, poni oli tänään salakavala. Se käveli portille ihan rentona, ei edes vilkuillut pimeyteen. Se käänsi takamuksensa pimeydelle nätisti, käveli jokusen metrinkin nätisti. Kun se sitten päättää heittää ninjaloikan eteenpäin, pah. Siis ei taatusti mitään pelännyt, kunhan periaatteen vuoksi riekkui. Ponin pirulainen (:
Harjailin ponisen nopeasti ja kuolainpesun ja kortin kirjauksen jälkeen lähdinkin kotio. Kuolemaan näemmä, ugh. Kovin on tuskallista taas tällä hetkellä.

Myötäilyjä ja myötäämisiä

Ja tänään tuuli. Katsokaa, katsokaa, näin se talvi tulee, kylmää on koko ajan. Ja silti tänäänkin oli kuutisen astetta lämmintä - lähes helle siis. Enkä tiedä, kirjoittaminen on kamalan hankalaa, hidasta ja kirjoitusvirheitä ihan hirveästi. Luulen että olen kirjoittanut liikaakin sitä opinnäytetyötä, ei määräänsä enempää osaa kirjoittaa kunnolla ja oikein.

Tallille siis kuitenkin ja hei, mulla oli Pomo. Tunnilla myös Evita, Elvis, Vinski ja Nikkis, Pompeli oli ollut ekalla tunnilla. Ihan kiva (heh, oikein kiva) mutta tällä hetkellä mulla on pakkomielteitä Elvikseen. Voinen kuitenkin puolustautua sillä, että en mä sillä ole nyt mennyt paljon, pari kertaa vain. Ja ääh, oon ollut kauhean innoissani siitä suuresta kehityksestä joka on pullaponin kanssa tullut ja sitten minua näin rankaistaan enkä koskaan sillä pääse ;) Toisaalta se ei haittaa niin paljon, sillä samaan aikaan mä oon ihan tajuttoman ylpeä tästä tosiasiasta että mä pystyn Pomolla menemään vaikka on syksy.
Näinä edellisinä syksyinähän se on ihan oikeasti ollut niin etten mä ole voinut mennä millään muulla kuin Elviksellä, koska kaikkien muiden kanssa se on ollut heti niin että minä kökin etukenossa ja hepat sinkoilee ja minä jännityn. Ja tokihan siis Elviskin sinkoili koko ajan, mutta siellä en itse jännittynyt ihan niin pahasti (tarkoittaa suunnilleen sitä että ainakin uskalsin pienellä keltaisella ratsastaa. Muiden kanssa se oli vähän niin ja näin) Enkä mä toki jonkun Pompelin kanssa edes ole aiemmin juuri ollenkaan syksyisin mennyt, eihän siitä olisi mitään tullut kun muinakin vuodenaikoina se oli kauhean hankalaa. On tämä sitten hieno syksy, näin paljon olen mennyt Pomolla ja silti olen pysynyt kyydissä ja poni on ollut rauhallinen, ihan vain muutamia lähtöjä silloin ja tällöin. Olen niin ylpeä meistä (ja itsestäni, näin on alkanut matkani teräshermoksi)

Mutta mutta. Tänään pääsin auttamaan Nikkiksen kanssa, ihan kivaahan tuo. Vanhalla tallillahan sitä toki tuli auteltua aloittelijoita, alkeiskursseilla ja muilla. Nykyään se onkin melko harvinaista ja ihan kivaa vaihtelua näin välillä. Minä mennä solkotin kaikkea ja koitin olla kovinkin asiantuntevanoloinen. Sitten kävin vähän käyskentelemässä Nikkiksen kanssa kentän puolella, ennen kuin menin harjaamaan hiukkasen ratsuani. Sillä oli taas päivänsäde-päivä. Siis mikään ei ollut hyvin ja kaikki oli tyhmää ja itkuparkuporu. Ponilla oli tappajailme päällä ja siinä se koitti toivottaa minut jonnekin kauas pois. Onneksi Pomo kompensoi pöllöä käytöstään ja käveli kentälle niin suloisesti. Siellä kentän portillakin se seisoi niin rentona, rauhallisena ja ennen kaikkea paikallaan etten olisi uskonut. Siis eihän Pomo (ainakaan minun kanssani :D) seiso ikinä tinttaroimatta.

Käveltiin kentälle ja nousin selkään. Sitten lähdettiin kävelemään ja jopas oli poni kiikkerän tuntuinen sen pullavan Evitan jälkeen. Ihan kuin olisi vanhan lankun päällä istunut. Minäkin tunsin kököttäväni siellä ihan vinossa ja kaikki oli ihan vinossa. Siis jotenkin toinen istuinluu alempana ja edempänä ja kädet olivat ihan eri kohdissa ja olkapäät eri tasolla ja kaikki ihan vimpulassa! Tai sitten olen vain ylineuroottinen.
Otettiin siinä rauhassa alkukäyntejä, minä haeskelin taas tatsia Pomoon. Kun löysin rennon istunnan ja ohjat käteen saatoin alkaa keskittyä myös ponin kulkuun. Vähän laiskanpuoleista se oli, joten ratsastin mahdollisimman pontevasti ratsuotusta eteenpäin. Tehtiin voltteja ja hain sitä asetuksen tapaista ja yritin myös parhaani mukaan kääntää nokkaa sisälle kun Pomo tuntui keskittyvän ihan johonkin muuhun kuin minuun. Kyllä se kääntyi ihan hyvin, välillä vähän löysästi. Vaan asetus oli täysin kadonnut tämän suunnattoman tauon aikana. Toiseen suuntaan heppa tuntui kävelevän pää ulkona, toiseen suuntaan muuten vain puupökkelönä. Pitkällisen säätämisen jälkeen sain ponin edes ajattelemaan pään sisälle kääntämistä, mutta asetus tuntui silti jäävän kovin vajaaksi. Käyntiä sen sijaan löydettiin jopa tosi kivasti kun uskaltauduin taas oikeasti ratsastamaan eteen. Askel oli mukavan reipasta ja keinuvaa ja poni tuntui varsin hyvältä.

Mariannen palattua se lykkäsi taas noita puomeja. Neljä puomia, vähän niinkuin pitkillä ja lyhyillä sivuilla yhdet. Sitten oli neljä tötsää merkkaamassa reittiä joka oli sellainen ison ovaalin tapainen. Harjoittelimme myötäämistä, tosin suuremmassa mittakaavassa kuin eilen. Tarkoituksena oli kävellä ovaalilla ja aina kun mentiin puomin yli piti myödätä molemmilla ohjilla, niin että koko tuntuma katosi. Sen lisäksi tötteröiden kohdalla tehtiin johtava ohjasote, haettiin vähän tuntumaa suuhun ja tälleen.
Tämä tehtävä oli jo sen takia erittäin hyvä että mun oli yksinkertaisesti pakko hakea kyynerpääkulma ja ohja tuntumalle. Pahahan sitä on myödätä (ellei sitten vie koko kroppaa eteen) jos käsi on jo valmiiksi suorana. Ajoittain käsi pääsi karkaamaan suoraksi, mutta löysin oikeastaan aika hyvin tuon kulman käteenkin, ja Pomo pysyi ohjan päässä kivasti ja tuntui hyvältä.

Keskityin edelleen reippaaseen askellukseen ja sitten lähdin ohjaamaan rauhassa yli puomien ja siitä nuo myötäykset. Muutamat myötäykset tein niin, että heittäydyin etukenoon kun ne kädet olivat liian suorina. Kun käsi pysyi oikein niin myötäykset onnistuivat oikein hyvin. Koitin myös taistella taas sen nyrkin kanssa ja oikeastaan ohjat eivät pahemmin edes valuneet.
Reittikin pysyi tosi hyvin. Päästiin puomien yli ja heppa kulki siellä missä piti. Johtavalla ohjasotteella koitin vähän kääntää ponin päätä menosuuntaan. Välillä onnistui ihan kohtalaisesti, mutta välillä sitten ei.
Paitsi silloin kun Kalifornia tuli sinne. Siis parilla ponilla vähän kilahti, Pomo kuitenkin pysyi rauhassa ja oli nätisti. Silti sen maailma järkkyi kun kehtasikin ylimääräinen heppa tulla kentälle meidän kanssamme ja joitain kierroksia se tunki ulos reitiltä, ilmeisesti ideana oli mennä näyttämään toiselle kaapin paikka.

Kun oltiin käyntiä väännetty molempiin suuntiin siirryttiin kevyt raviin. Pomo oli tosiaan alkuun vähän kipsutteleva kun se Kalifornia tuli, hui kamala! Hetken hölmöilyn jälkeen poni kuitenkin rauhoittui ja alkoi taas keskittyä olennaiseen. Ravissa oli tarkoituksena ravata näiden puomien yli, ensin muutama kierros niin että puomin päällä myödättiin molemmilla ohjilla, sen jälkeen piti myödätä pelkällä sisäohjalla ja taputtaa hevosta kaulalle sillä sisäkädellä.
Siinä kun raviin lähdettiin niin olin alkuun jotenkin ihan hukassa. Pieni ja reipas poni, apua :D Jouduin vähän hakemaan sitä kevennystä ja tietynlaista tahtia siihen meininkiin. Ensin poni vähän kipitteli, jopa lähes altajuoksevasti, sitten se lösähti ja jäi vähän pohkeen taakse ja takajalatkin laahasivat kuulemma liikaa. Kun siitä ratsastin vähän eteenpäin ja yritin parhaani mukaan aktivoida niitä peräpuolen jalkoja alkoi poni liikkui oikein kivanoloisesti. Se oli mukavan etenevä ja kuulolla, jalatkin nousivat ilman jatkuvaa kolinaa.

Heh, nää molemmilla ohjilla myötäykset olivat todella vaikeita. Minä tipuin aina hirveään etukenoon, en vaan pysynyt suorana. Työllä ja tuskalla koitin pysyä suorana ja suoristaa vain kädet, mutta ei se tainnut ihan täydellisesti onnistua missään vaiheessa. Onneksi vaihdettiin sitten siihen sisäkädellä taputteluun joka oli todella paljon helpompaa. Muutamat myötäykset menivät vähän päin puuta, käsi oli liian suorana jolloin minä etukenouduin, heiluin eikä taputuskaan ottanut onnistuakseen. Suurimmaksi osaksi kuitenkin onnistuttiin oikein kivasti, pysyin suorana ja osuin sillä sisäkädellä jopa kaulalle vaikkei sitä ehkä ihan taputukseksi voi kutsua. Sanoisin ehkä pikemminkin kosketus.
Tehtiin myös joitain voltteja ja hienosti kääntyi poni ja vielä molempiin suuntiin. Ei niin mitään ongelmaa, olin kovin tyytyväinen.

Wruum!

Istuttiin sitten harjoitusraviin ja jatkettiin samaan tapaan. Harjoitusravissa oli muutamia mielenkiintoisia seikkoja. Ensimmäinen oli positiivinen: kerrankin tahti säilyi. Poni ei siirtynyt käyntiin kun istuin, ei kiihdytellyt eikä hidastellut. Marianne oli oikein tyytyväinen tahtiimme ja käski lähinnä ratsastaa niitä takajalkoja aktiivisemmiksi. Muutamina hetkinä poni tuntui vähän siltä että se lähtee kaahaamaan, mutta pääsääntöisesti todella mukavan ja jopa rennon tuntuinen poni.
Oli siinä silti jotain negatiivistakin, nimittäin Pomo painoi ohjalle vähän liikaa. Harjoitusravit ratsastin kädet ihan suorina kun en saanut ratsua lyhenemään ja tämän ansiosta myötäykset olivat eteenpäin heilumista. On se kauhean hankalaa. Sen takia oli myös pieniä vaikeuksia istua harjoitusravissa, käsien suoruus ajoi vähän eteenpäin.

Käveltiin pari kierrosta ennen laukkoja.
Laukat oli tarkoitus nostaa ihan harjotusravista ja laukata tallipitkä sivu. Se muuttui taktisesti käyntinostoiksi kun hepat olivat sen verran virkeitä.
Mä aloitin ja nostin heti ensin käynnistä. Nousi vähän viiveellä ja väärä laukkakin vielä. Korjasin sen ja se korjaus oli hirmusen hieno. Kun sieltä nousi se oikea laukka jota mentiin muutama askel, niin se poni laukkasi niin hyväntuntuista laukkaa että wau. Mariannekin kehui meidän tyylikästä ja hyvää laukkaamme.

Tämän jälkeen otin yhden noston harjoitusravista, mutta Pomo oli niin innoissaan että koin järkevämmäksi nostaa käynnistä. Laukat nousivat tosi kivasti, oikeita laukkojakin mielestäni. Kertaalleen poni pudotti laukan kesken kaiken, ja tämäkin korjaus tuntui tosi hyvältä, jotenkin se laukka jatkui niin mielettömän hyvänä. Yksi laukannostokin oli niin ponteva ja ainakin uskon että nimenomaan hyvällä tavalla. Pomo lähti oikeasti voimalla siihen laukkaan, melkein säikähdin että nyt se lähti jo lapasesta kun se lähtö oli niin voimakas, hypähtävä. Sekin laukka oli nättiä, tosin siinä sitten keskenkaiken Marianne huutelee että jarruta Milla ja jarruttelen sitten ihmeissäni. Nikkis oli lähtenyt peräämme turhankin innokkaasti ja mun jarrutellessa päätti Pomokin vähän pukittaa ja loikata jotain ylimääräistä. Sen jälkeen herra rauhoittui.

Ehdin tähän suuntaan ottamaan melko monta nostoa. Laukka oli kivaa ja jatkui niin pitkään kuin halusin, ja sen jälkeen poni siirtyi oikein fiksusti käyntiin. Ratsu pysyi koko ajan rauhallisena ja laukkasi oikein tasaisen varmasti. Ja minä istuin niin kivasti, hihi! Oikeasti, en pomppinut, kädet sain mukaan ja sain taas keskityttyä jalkoihin, jotka pysyivät ainakin oikeaan kierrokseen tosi kivasti paikoillaan. Jes!
Otettiin vasemmallekin jokunen nosto, käynnistä tähänkin suuntaan. Pomo oli jotenkin löysempi, laukat tuppasivat nousemaan viiveellä. Istuin kuitenkin ihan hyvin ja poni meni minne halusin joten ihan hyvin se meni tähänkin suuntaan. Ja olin hurja ja laukkasin jopa kahdesti yhden puomin yli. Ja molemmilla kerroilla Pomo ylitti sen yhden puomin kunnon kamikaze-loikalla ja molemmilla kerroilla minä rytkyin kyydissä ja päästin ohjat puolet pidemmäksi jotten roikkuisi ohjassa kiinni. Onneksi Pompeli sentään oli ajantasalla ja ymmärsi käyttäytyä asiallisesti kun minä en osannut.

Sitten käveltiin loppukäynnit. Pomo pusutteli Mariannea ihan lennossa ja otti se pari raviaskeltakin kun keltaiset ponit skitsoilivat. Fiksu otus (:

Marianne tosiaan oli ilmeisen tyytyväinen ponin liikkumiseen, laukkaan ja mun myötäilyyn. Jeah.
Mä olin kauhean tyytyväinen. Poni kääntyi, liikkui varsin nätisti, oli aikuismainen, laukat olivat mielettömän kivoja ja myötäily onnistui. Suoriuduttiin kaikesta varsin näppärästi, ainakin mun mielestäni :)

Sitten keskelle ja alas selästä. Ja lähdettiin talliin päin. Marianne käski pysäyttää ponin kolme kertaa portilla ja tämä auttoi - Pomo käveli rennon rauhallisesti ohi pelottavan portin. Tosin sitten muut hevoset skitsosivat takana, jonka takia ponirassukin otti pari raviaskelta ja katseli hätääntyneenä taakseen. Hyvin rauhallinen ja hyvin käyttäytyvä hän siis oli.
Poni karsinaan, varusteet pois ja nopea harjaus. Sitten korttia ja kirjaamaan ja kotiin päin.

Kun ei vaan inspaa

Wou, sain uuden puhelimen. Käytännössähän mulla on nyt kolme puhelinta, voi vaikka vaihdella päivittäin, heh. Tämän puhelimen suuri etu on toki se, että tällä voi ottaa kuvia! Ja joo, siis pystyi sillä edelliselläkin ottamaan, mutta nää kuvat on nyt noin kolme kertaa isompia ja nämä saa jopa koneelle. Hieno päivä ;)

Kutsuin tätä ^ epätoivoiseksi yritykseksi tehdä opinnäytetyötä. Tosin mä oon nyt ihan liekeissä ton työn suhteen, en muuta tekiskään kun opinnäytetyötä :D Siitä tulee hieno, ainakin haluan uskoa siihen.

Mutta joo, tänään olikin tallipäivä. Kovin loistokas päivä, koulun jälkeen vaikeudet alkoivat. Siellä satoi vettä, joka ajoittain muistutti jotain rännäntapaista. Mun sateenvarjo vähintään kuoli matkan varrelle kun siellä tuuli niin hirmuisesti. Ja bussista hajosi pyyhkijät. 

Luonnonvoimia uhmaten pyöräilin tallille ja sitten se suuri pettymys. Mulla oli Evita, tunnilla myös Kaisa ja Kitty, Evita oli toisella tunnilla. 

Voihan nyyh. Ei inspiroinut, ei niin alkuunkaan. Siis plääh! Nyt just ei vaan kiinnosta möhkäle-hevoset, ja nyt olen tuomittu tuolla paksulla kirjavalla menemään (joojoo, kaksi kertaa peräkkäin on todellinen tuomio)

Huoh. No, jäädyin sitten kentän laidalla ja itkin krokotiilin kyyneliä. Kävin myös vähän keskustelemassa ihmisten kanssa ja lopulta pääsin sitten kiipeämään paksumahan kyytiin. Ja kuten ehkä arvata saattaa, tällä kertaa oli se raippakin matkassa.

(vahinkosalama :D Sininen heppa)

Nousin tosiaan selkään ja johan mamma aloitti ihmeellisellä sättäämisellä. Se kipitteli käyntiä harvinaisen jännittyneenä ja kun se huomasi että toverit lähtivät portista, niin sehän läksi. Maha heiluen muumimamma laukkasi portille, minä lähinnä kummastelin selässä että kuinkas se nyt noin. Parin kierroksen ajan se sättäsi omiaan, sitten rauhoittui vähän. Tai ainakin sen verran ettei enää tuntunut siltä että hevonen katoaa alta minä hetkenä hyvänsä. 

Alkukäynneissä koitin ensinnäkin istua hyvin. Tunsin keikkuvani ihan vinossa ja jalustimetkin oli eri mittaset ja kaikki oli minua vastaan. Sen jälkeen lähdin etsimään jonkinmoista tahtia siihen meidän menoomme. Evita oli joissain kohdissa ihan sätky mutta sitten se taas lösähti ja pisti madellen menemään. Kenkäsin välillä käyntiä eteenpäin ja kyllä sieltä ihan hyvä tahtikin löytyi. Ajoittain hidastuttiin mutta ihan okei kuitenkin.

Tein vähän voltteja ja koitin pitää käynnin reippaana myös käännöksissä. 

Aloitettiin käynnissä salmiakkikuviolla. Salmiakkikuvio, joka oli merkitty tötsillä, tötsän jälkeen pysähdys ja siitä osittainen takaosakäännös. Tötteröiden välissä niillä suorilla oli sitten puomit joiden yli piti mennä ja vähän myödätä aina. Lähdin siitä ponin kanssa reitille ja koitettiin hakea hyvää liikettä. Vähän tuo himmasi ja meinasi jopa hyytyä välillä, mutta kun pohkeella tarpeeksi tämäytti ja muistutti raipalla niin sai Evita sen ruhonsa liikkeellekin. Puomien ylitys meni ihan kivasti. Muutamia kertoja hevonen livahti ja luikersi ohitse vaikka olevinas kaikkeni yritin. Suurimmaksi osaksi puomien ylitykset kuitenkin olivat todella fiksuja ja harkittyja. Nämä pysähdyksetkin olivat ihan kivoja. Alkuun Evita pysähtyi kyllä kivasti, mutta käännös oli sellainen ulos karkaava. Työstettiin asiaa ja keskusteltiin ponin kanssa ja kyllä se sieltä sitten lopulta lähti sujumaan - etujalat menivät ristiin eikä hevonen venynyt ja valunut minne sattuu. Tosin tietenkin juuri silloin kun Marianne katsoi alkoi Evita kääntyä omatoimisesti jo pysähdyksissä. Kun sain sen taas seisomaan ja odottamaan niin saatiin jopa ihan hyvääkin palautetta. 

Jätettiin sitten vielä pysähdykset pois ja tehtiin käännökset suoraan käynnistä. Alku oli hankala, Evita vain valui ja luikersi ja oikoi kaikki puomit. Kuitenkin loppua kohden parani ja onnistuttiin tekemään pari todella mielettömän kivaa käännöstä suoraan käynnistä. Olin tosi tyytyväinen käyntiin kyllä, vaikka inspiraatio ennen tuntia olikin hukassa :) (tosin mulla on ongelma. Jalka ei pysy paikallaan Evitalla mentäessä. Käynnissä mun jalat heiluivat koko ajan silleen pohkeita antaen. Enkä siis vaan saanut niitä paikoilleen! On tämä elämä vaikeaa)

(kumarretaan niinku yhessä)

Lähdettiin siitä sitten kevyt raviin (jotenkin tuntuu että pitkästä aikaa sitäkin lajia ;) ) Kevyt ravissa jatkettiin salmiakkikuviolla, puomit tosin otettiin pois. Ja käännökset tehtiin siis ravistakin samalla ajatuksella. 

Evitalla oli taas tahti hukassa. Se oli pikkasen lösö. Laiskimus. Sai ratsastaa eteenpäin, raipallakin uskalsi muistuttaa eikä mummoa edes liiemmin tuntunut kiinnostavan. Yritin kuitenkin kerrankin hakea sille sellaisen reippaan ja etenevän ravin, joka pysyisi mahdollisimman samanlaisena. Ei mitään etanamatelua eikä sellasta että ensin juostaan ja sitten hyydytään. Onnistuinkin ihan kohtuullisesti. Siis välillä muori pääsi hyytymään, mutta aika kivasti tuo kuitenkin liikkui ja eteni.

Minä keventelin ihan kemposti, täysin vinossa ja kamalasti ja vihaan Evitan satulaa ja sitä rataa. Ja ponikin keksi välillä lähteä valumaan suuntaan jos toiseen ja minä koitin taistella reitin kanssa.

En mä oikein tiedä näistä kulmista ravissa. Ne olivat aika löysiä ja leveitä. Ei se oikein onnistunut, ravin positiivisuus taisikin melkein rajoittua tohon liikkumiseen. Joka tosin on aika positiivista mutta kuitenkin.

Otettiin vähän välikäyntiä ja Marianne tuli ihmettelemään miten on mennyt. Se oli kovin tyytyväinen jo nyt, minä en sitten niinkään. Käynti kyllä oli hyvä, mutta tää kevyt ravi ei niinkään. Vähän mitään sanomatonta se kuitenkin oli. 

(ja jotta olisi mahdollisimman sekaista niin vielä tää Iinan ottama kesältä. Täytyypä sanoa että lahjakkaan näköstä toi laukkaaminen)

Seuraavaksi otettiin sitten harjotusravia. Pistettiin neljä puomia, reitti oli vähän pyöreämpi kuin alkuun. Piti ihan vaan harjoitusravailla ja aina kun ylitti puomin tuli myödätä oikein liioitellusti sisäohjalla. 

Lähdettiin siitä harjoitusraviin ja Evitalla oli taas ihan omat kuvionsa. Alkuun se juosta kipitti, mutta sitten mamma väsähti ja se hyytyili parin askeleen välein. Aikani juntattuani jaksoi ponikin taas liikkua ja saatiin ajoittain todella kivaa ravia joka eteni hienosti :)

Välillä Evita karkasi reitiltä mutta muuten tuo meni ihan asiallisesti. Yliteltiin puomeja, ravi oli suurimmaksi osaksi oikein kivaa. Koitin istua eteenkönöttämättä ja vaan pumpata sitä heppasta eteenpäin jottei se jämähtäisi. Ja sitten myötäilin, sisäkäsi eteen kun ylitettiin puomi. 

Harjotusravin jälkeen käveltiin pari kierrosta ja otettiin loppuravit. Ravailin löysemmällä ohjalla uraa pitkin ja annoin Evitan valita tahdin. Sehän tarkoitti sitä että ravattiin mahdollisimman hitaasti ja rauhallisesti, hyvä kun askellajin raviksi tunnisti. No, sama kai tuo.

Sitten loppukäynnit. 

Ja Marianne tuli taas jutustelemaan. Sen mielestä meni kauhean hyvin, poni meni nätissä muodossa, liikkui hienosti, pysyi reitillä ja kaikki oli vähintään täydellisyyttä hipovaa. Että en mä sit tiedä mitä ja ketä se mahto katella.

Mä oon ihan tyytyväinen käyntiin ja harjoitusraviin. Ajoittain Evita liikkui ihan hyvin eteenpäin. Mutta vähän tollasta.. ongelmia oli ja siis vähän tollasta tasapaksua. Ei se niin ihmeellisen hyvin nyt mennyt. Muuta kuin siis käynti ja harjotusravi. Ja niin, tokihan käynti ja harjoitusravi oli vähintään puolet tunnista. You know. 

Tai siis toisaalta oon joo tyytyväinen, ihan kivasti. Toisaalta ei inspiroi joten ei ole hyvät fiiliksetkään. 

Marianne taas ei ymmärtänyt kun ei inspiroi. Kun meni niin hyvinkin, heh. Eipä silti, turhautuneisuus. Potenssiin sata.

Keskelle sitten ja alas selästä. Marianne ei myöskään ymmärtänyt miten on mahdollista että mulla menee aina selkä kipeeksi kun ratsastan Evitalla. Se on kuulemma "viimeinen hevonen jolla sen uskoisi tapahtuvan" Silti, aina. Joka ikinen kerta :D Evita on tuskainen hevonen. (ja sain elämänohjeita taas "hyvä, pidä vaan toi et koskaan ei mikään suju eikä onnistu, aina pitää pyrkiä parempaan") 

Mummeli alkoi inspiroida minua miljoona kertaa enemmän heti kun pääsin pois sieltä selästä. Se oli kauhean söpönen. Vein muumimamman talliin ja harjailin siitä niitä karvoja pois. Söpönen. Sillä oli myös pirun söpö naapuri, se on sellainen poninkasvoinen otus. Ja tiedän että poninkasvoinen on uskomattoman kuvaava sana :D 

Siitäpä vaan korttia kirjaamaan ja kotiin.

Ja mitäpä tässä, kunhan ei vaan olisi huomenna Evitaa (eikä Kaisaa) niin olisin tyytyväinen. Täähän on hauskaa, ei oo tällasta turhautuneisuutta ollut sitten sen kun olin tuhottoman kyllästynyt Elvis-poniin.

Ei Muumitaloa lukita yöksi..

Eilen oli hirmumyrsky. Tunnitkin peruttiin.
Arvasin sen, ja ihan rehellisesti sanottuna melkein mietin jättäisinkö suosiolla väliin. Joten ehkä oli ihan hyvä kun ne tunnit oli peruttu. Mä meinasin ihan lähteä lentoon kun koitin kävellä siellä, heh.

Tänään olikin täydellisen upea ilma, ihan eilisen vastakohta. Tallille siitä ja opastelin joitain ihmisiä. Ja luin taulun: Evita? Tunnilla myös Elvis, Pomo, Vinski, Laki ja Kitty, Evita oli tokalla tunnilla.
Olin kovin hämmentynyt, tätä mä lähes viimeiseksi odotin. Ja kenties suoraan sanottuna olin hivenen pettynytkin. Kai se on niin että mieluummin Evita kuin Kaisa, mutta ainakin tällä haavaa olen sitä mieltä että kaikkein mieluiten en menisi kummallakaan. Olenpa tökerö immeinen (;

Katselin vähän tunteja ja lopulta pääsin raahustamaan Muumimamman luo. Se oli edeltävällä tunnilla ollut kauhean räjähtävä, joten en uskaltanut ottaa sitä raippaa mukaan. Siinä teinkin sen elämäni suurimman virheen..

Evita ihan totisena menossa. Ja reippaana toisin kuin tänään, kheh

Kiivettyäni satulaan lähdettiin rauhaisasti kävelemään. Tosin en tarkoittanut sillä rauhaisalla mitään matelua, kuten Evita tuntui asian käsittävän. Mamma luikuroi sivulta sivulle, liikkui mahdollisimman hitaasti ja käytti kaiken kapasiteettinsa pimeyden ihailuun. Minä koitin istua parhaani mukaan ja hakea sitä heppasta suoraksi. Vaikeaa se oli, kyllä Evita aina suostui palaamaan uralle harharetkiltään, mutta sitten se samantien unohti jutun jujun ja jatkoi keskellä hillumistaan. Argh! Samaten mä yritin puskea mummeliin vähän vauhtia. Paino sanalla yritin, olisi ollut oikeasti jopa positiivista jos heppa olisi lähtenyt juoksemaan alta tai vedellyt railakasta pukkilaukkaa ympäri kenttää tai jotain. Siis kuinka tuskallista voikaan olla kun koittaa potkia sitä moottoria käyntiin mutta arvon karvakoipi vain köpöttelee niin mahdollisimman hitaasti, ettei uskoisi noin ison hevosen siihen edes kykenevän. Lopulta, kun olin saattanut itseni henkihieveriin, alkoi Evitakin kävellä. Hitaasti siis, mutta ero oli huomattava alun löllöttelyyn. Tosin sitten volteilla se vähäinenkin vauhti pääsi kuolemaan. Voltit onnistuivat kuitenkin muuten tosi kivasti, Evita kääntyi nätisti ja harjoitettiin vähän asetteluakin. Ja tehtiin vähän pysähdyksiä, niissä Evita oli kauhean taitava. Pysähtyi nätisti ja seisoi paikallaan. Välillä meinasi koivet lähteä omia aikojaan talsimaan, mutta hienosti tajuttiin seistä paikoillaan kun pyysin. Jotain positiivista :D

Tänään harjoiteltiin "kouluradalle sisääntuloa" minkä varmasti pystyy käsittämään siten, että lyhyeltä sivulta keskihalkaisijalle ja keskelle kiva pysähdys. Ensin otettiin joitain pysähdyksiä uralla omaan tahtiin. Evitan vähäinenkin vauhti tuntui katoavan pysähdyksiin, mutta pysähtyipä edes kivasti. Mitä nyt vähän kiskottiin ohjia..
Aloitettiin sitten pysähdykset keskihalkaisijalla. Tänään oli jotenkin hurjan ruuhkaista, kauhea jono koko ajan tehtävällä. Olinkin iloinen että Evita kääntyi ja seisoi kun pyysin, ei siis jyrätty yli risujen ja pienten ponien. Näiden pysähdysten pienoinen ongelma oli Evitan mönkelöinti suuntaan ja toiseen. Se kiemurteli kamalasti ja muutamat pysähdyksetkin menivät niin, että pysähdyttyään kirjava käänsi ruhonsa neljäkymmentäviisi astetta vasemmalle. Se siitä suorasta pysähdyksestä. En saanut heppaa pysymään suorana, pysähdyksestä eivät olleen kovin kivoja tässä keskihalkaisijalla. Keskityinkin sitten edes hyvään reittiin, mamma meni tosi hienosti keskihalkaisijan loppuun asti ja kääntyi oikeaan suuntaan.

Jatkettiin keskihalkaisijat käynnissä, mutta otettiin pitkät sivut harjoitusravissa.
Se vasta oli tuskallista :D Pieni kirjava etana oli aivan väsähtänyt. Sain mä sen ravin kaiveltua, mutta työn ja tuskan takana se oli ja itse ravikin oli sellaista hiiidaaasta eteenpäin hölkkäilyä ettei paremmasta väliä. Huh hei, onneksi edes pari viimeistä ravipätkää olivat edes aluksi melkein reippaita.

Jatkettiin sitten koko homma harjoitusravissa. Jos olen aiemmin valittanut kuinka tuskallista möngertämistä koko touhu oli, niin en edes tiedä mitä tästä voi sanoa. Välillä löytyi vähän sitä laiskaa köpöttelyä. Välillä minä vain potkin ja mummeli käyskentelee tyynen rauhallisena mistään mitään tajuamatta. Mulla meni jalat pois paikoiltaan ja sain kauheaa reeniä kun koitin pusertaa ponia liikkeelle siinä juuri onnistumatta. Pienen hetken se ravasi kohtuu reippaasti, mutta suurimmaksi osaksi käveltiin ja vähän ravattiin ja hyytyiltiin ja kääks.
Sain pari pysähdystä tehtyä ravista. Ne olivat aika huonoja, monen monta käyntiaskelta tuli väliin ja Evita ei käynnistynyt pysähdysten jälkeen sitten mitenkään. Jos haetaan jotain positiivista niin olipa ainakin kiva matkustella kyydissä ohjat pitkinä kun ravi oli niin tasaista ja heppakin kulki oikeaan suuntaan vaikka ohjat roikkuivat suunnilleen polvissa. Evitan hyvät puolet ;) Tätä se on, kyllästyn yrittämiseen ja sitten heitetään ohjat pois ja matkustellaan. Tosin tuota en kenenkään muun kanssa julkea tehdä, johan sieltä lentäisi kaaressa alas.

Sitten otettiin vielä vähän laukkaa. Toinen pitkä sivu laukkaa, ei sen ihmeempää. Vaan oli sekin ihan liian hankalaa tänään. Ensin tuli vähän löysää ravia. Sitten tuli reipasta ravia. Sitten tulikin jos sitä oikeasti reipasta ravia, ja kerrankin pystyin siinä ravissa istumaan ilman että meinasin pudota.
Lopulta se sitten lähti. Evita lähti vyörymään laukkaa eteenpäin ja minä istuskelin kyydissä kaikkeni antaneena. Olemme voittajia!

Sitten jäätiinkin loppukäynteihin (tästä tais tulla ihan maailman lyhyin postaus tänään.)
Minä leikin, oli jalat ja selkä niin kipeinä. Nostelin siis jalkoja ylös ja jumppailin, samalla kun Muumimamma laahusti kaikkensa antaneena eteenpäin.
Jaahas. Mitä tästä voi muuta sanoa kuin että suunnattoman turhauttavaa. Pieniä ilonpilkahduksia, kun edes hetkittäin otuksen ruho liikkui. Mutta turhauttavaa, suorastaan hirveää, heh. Rouva hevonen ei oikein jaksanut ja minä puursin senkin puolesta. Eikä vaan oikein mikään onnistunut.

Keskelle ja alas, on mamma kuitenkin tosi söpönen :)
Joo, lähdettiin talliin. Ja heh, Vinski ei uskaltanut tulla, joten mammamörssärin oli pakko mennä edeltä. Evitaa ei hetkauttanut, vähän hän hätääntyi kun Vinski-herra alkoi skitsoilla. Vein mamman karsinaan ja koitin vähän harjailla siitä tuota karvaa pois. Kyllä sitä lähti ja olisi lähtenyt varmaan muutama jätesäkki jos olisi oikein harjaillut. Järkytys tuota karvamönkelöä (:

Banneri (turhuus :) )

Lähes menetin toivoni siihen, saanko noin monta kuvaa mahdutettua kivan näköisesti yhteen banneriin. Lopulta onnistuin omasta mielestäni ainakin ihan kohtalaisesti, ei se sentään niin sekametelisopalta näytä :D 

Ah, toivottavasti tämä taas kelpaa. Mulla on taas tämä "ihan se on täydellinen" mutta oon aivan varma että jonkin ajan kuluttua alan katella että tuossa on virhe ja tuo on huonosti, heh. Ikuisuusongelma sekin.

Mutta joo, tosiaan. Mää oon täl haavaa iha tyytyväine. Ja bannerihan on sitten Emmalle