Tilannekatsaus

Videoita tuleekin verrattua vähän enemmän, samoin ihan omaa tuntumaa, mutta kuvia mä katselen vähemmän sillä "kuinka paljon paremmin menee"-silmällä.

Nyt kuitenkin päätin vilkaista niitäkin läpi, katsoa miltä se näyttää näin kuvallisesti. Tosin halusin mahdollisimman vanhoja kuvia + mahdollisimman uusia ja vielä samasta hevosesta, jonka takia nämä kuvat ovat nyt hassun keltaisia. Olisi kai Vinskistäkin ollut ihan käypiä kuvia, mutta muiden kuvat olivat joko liian uusia/vanhoja/liian pienellä välillä.

On siihen tosin ihan syynsä miksen kuvia juurikaan vertaile. Se sekunnin murto-osa on niin pieni aika katsoa yhtään mitään, mutta otetaan tämä näin kokemuksen ja mielenkiinnon kannalta.

Nikkis - ylemmät 2015 & alemmat 2013

Akka roikkuu ainakin ihan samalla tapaa kyydissä :D Oikein kunnon epätoivoa, voi jestas sentään. 

Se mitä voi ehkä näistä ihan sanoakin on se, että parissa vuodessa on löytynyt jonkinlainen idea siihen, että hevosen sopisi liikkuakin. Totuus on vielä hurjempi, lähes kyyneleet valuvat kun katson tuota alemman tunnin videomateriaalia. Kyllä sitten osaa olla säälittävää kun poni ei liiku niin mihinkään suuntaan! 

Yllättävän samalla tavalla mä siellä kyllä koko ajan keikun. Tuosta vanhemmasta ravikuvastakaan kun ei voi oikein sanoa juuta eikä jaata - lähinnähän tuosta näkee sen onnettoman kevennysyrityksen, kun poni ei liiku ja kaikki on hankalaa.

Se, mistä mä näissä eniten pidän on kuitenkin se, että Nikkiksen yleisilme on paljon.. iloisempi, noissa uudemmissa kuvissa. Jotenkin näissä alemmissa se näyttää suunnittelevan kansanmurhaa, koko ilme on kauhean tympääntynyt. Noissa uudemmissa tulee ainakin itselle sellainen olo, että poni on peräti ihan iloisesti tekemässä töitä, sen sijaan että se olisi väkivalloin pakotettu sinne raatamaan.

Elvis - ylemmät 2011 & alemmat 2015

Jännittyneenä kiikkuva täti on uudemmissa ehkä vähän vähemmän jännittynyt, mutta edelleen yhtä lahjakkaasti kiikkuva! 

Jos näitä nyt lähtee katsomaan niin on hirveän paha edes sanoa, että kuinka erilaiselta tuo muka näyttää. Poni on toisessa kesäkarvalla, toisessa se taas näyttää suloisen karvaiselta.

Se yhteneväisyys näissä kuitenkin on Nikkiksen kuviin, että kyllä mun mielestä ponin ilme on paljon parempi uudemmissa kuvissa. Vanhemmissa Pulla menee korvat ulos höröttäen, pinkeänä ja pieniä vihreitä jääkarhuja jännäillen, kun taas alemmista voi saada edes suunnilleen sen käsityksen, että poni on menossa mukana. 

Pomo - ylemmät 2012 & alemmat 2014

Muutin mieleni kuitenkin. Ja Vinskistä oli pelkkiä käyntikuvia, jotka näyttivät kaikki ihan samalta!

Näitä katsoessani alkoi muuten naurattaa kun totesin, etten kyllä yhtään sovi tuonne ;) Niin on pölön näköistä tuo meno.

Jälleen tässä on se kiikkuva täti muuttunut hieman vähemmän jännittäväksi, mutta edelleen kiikkuvaksi. Ja tässä kuvasarjassa näkee muuten varmaan hyvin sen, miksi olen todennut ettei Pomolla ratsastus ole mun alaani. Sehän näyttää suunnilleen ihan yhtä kamalalta näissä molemmissa! Poni juoksee pitkänä kuin lapamato, molemmista vuosista löytyy tuollainen "kuinka tiputan typerän kuskin kyydistä"-ilme ja ratsastajakin on näemmä vakaasti päättänyt ratsastaa kädet ponin korvissa (ei omissaan sentään tällä kertaa!)

Joo ei, näistä on vaikea löytää mitään positiivista :D Kuten ylipäänsä mistään Pomon kanssa, voi kristus siunatkoon.

Itse asiassa tämä oli jopa aika yllättävää. En mä kaiketi odottanutkaan mitään järkyttäviä eroja, kun suurimmat kehitysaskeleet ovat olleet luokkaa "saa poni liikkeelle" ja "saa hevonen kääntymään", jotka eivät hirveän hyvin kuviin välity. Kuitenkin tuo ilme-ero oli aika veikeä.

Ja tosiaan, jos kuvia katsellessa ei näy mitään eroa, niin näitä ja näitä katsellessa saattaa jokin vivahde-ero löytyäkin (;

Haliterapiaa

Hienoa päivää, iloista ja sateista :)

Mulla oli tänään Elvis, tunnillamme myös Simo, Laki ja Evita, Elvis jatkoi vielä viimeiselle tunnille. 

Ja voi että mä olin iloinen! Siitä on liian pitkä aika kun olen viimeksi Pullalla mennyt ja mulla olikin sitä jo ikävä. Se on pikku-Pulla, ei sitä voi unohtaa.

Hain ponin tarhasta ja suurista yrityksistäni huolimatta keltainen ei vaivautunut kävelemään portille asti, vaan se jämähti puolimatkaan. Harjailin hepan siistiksi, heittelin sen varusteisiin ja jätin jälleen martingaalin pois, sillä onhan Elvis nyt paljon kivemman näköinen ilman ylimääräisiä remmejä (puhumattakaan siitä, että martingaalit olivat niin sotkussa, että ne olisi joka tapauksessa pitänyt irrottaa). 

Kun poni oli valmis, valuttiin kentälle ja meikäläinen kiipesi pikkuisen kyytiin.

Osasta voi huomata, kuinka hauskaa ponilla meneminen olikaan

Ja lopuista näkee turhautumisen - kuinka vino voi ihminen olla!

Se oli kauhean pieni :D Siitä on muutenkin jo aikaa kun on ponien selässä ollut, joten fiilis oli suunnilleen kuin olisi lankun päälle kavunnut. Ei sitä hevosta vaan ollut missään ja satulakin tuntui siltä, kuin sieltä linkoutuisi alas hetkenä minä hyvänsä. Kaiken muun hyvän lisäksi tunsin olevani vino koko ajan, enkä edes tiedä mikä tässä nyt mättää: joko olen vinoutunut tässä kuukauden aikana lisää, tai sitten olen alkanut vainoharhaiseksi ja kuvittelen olevani vinompi kuin olenkaan tai kenties olenkin vain oppinut tuntemaan itseäni ja vinouttanut paremmin kuin ennen. Toivon tietenkin tätä viimeistä vaihtoehtoa, mutta jotenkin uskon siihen vinoutumiseen enemmän.

Vaikka muuten tuntuikin vieraalta, oli silti taas sanoinkuvaamattoman kivaa olla mun pienen Pulliksen kyydissä. Lähdettiin siitä kävelemään, piti jäädä heti alussa ihan kunnolla uran sisäpuolelle. Mä nyt muutenkin ratsastan aina vähintään puoli metriä uralta poissa, mutta nyt sitten tultiin vielä enemmän, keskityttiin hevosen suoruuteen. Suurin ongelma meidän suoruudessa olin rehellisesti sanoen minä, kun olin koko ajan mielestäni vinossa ja venkslailin vain oman kroppani kanssa, jolloin hevonenkin pääsi valahtelemaan välillä jonnekin omille teilleen. Kun mä sitten keskityin ratsastukseen ja pidin pohkeet lähellä, käveli Elviskin ongelmitta ihan suorana ja kivasti.

Tosin eteenpäin sitä sai pyytää, poni kun oli jäädä aivan hitaaksi ja löysäksi! Tein jokusen voltinkin ja otin asetusta läpi, kyllä se sieltä tuli oikein hyvin. Mitä kauemmin pyörittiin, sitä paremmin mä aloin saada tatsia poniin ja muutenkin alkoi tulla sellainen olo, että saavutin tavoitteeni. Kyllä nimittäin mieli lepäsi taas Pullan selässä, kun ei tarvinnut ihan jatkuvasti miettiä mitä itse tekee väärin ja kuinka pahasti heppa sitten ylireagoi kun se jää sekunniksi ohjeitta ;)

Lähdettiin ottamaan käynnistä pysähdyksiä. Mä tein ihan vaan yhden pysähdyksen joka sivulle, koitin saada niistä mahdollisimman keveitä ja hyviä. Istunnan kautta hidastaminen oli taas ihan supermegavaikeaa, mutta ajoittain tuntui että Elvis peräti kuunteli mun epätoivoista yritystä ja hidasti istunnankin avulla. Pysähdykset nyt olivat oikein keveitä ja herkkiä, ainoa ongelma oli se, ettei poni millään meinannut seistä. Saatiin kuitenkin pari pysähdystä ilman sitä suoraa hiihtelyä eteenpäin. 

Käyntiin siirtyminen oli löysempää, se ei oikein reagoinut jalkaan ja jouduin vähän naputtelemaan raipallakin ponia hereille. 

Sen jälkeen jatkettiin pysähdysteemalla ja alettiin kulkea kahdeksikolla, jonka jokaisessa kulmassa tehtiin pysähdys, siitä takaosamaisesti käännettiin kulma ja lyhyillä sivuilla + kahdeksikon keskellä ylitettiin puomeja käynnissä.

Jälleen mun vinous ja siihen keskittyminen häiritsivät. Siis koita nyt ratsastaa poni suorana kohti aitaa, kun samalla itse venkslaat istuinluita ja olkapäitä tasaan, jolloin poni tekee tietenkin omat ratkaisunsa ja yrittää kääntyä ennen apuja, koska hulluhan nyt aitaa päin kävelisi! Kun lopulta lopetin sen jatkuvan itseni korjailun ja vaan iskin pohkeet kylkiin ja ohjat tasan, alkoi homma sujua. Elvis kulki suoraan, pysähtyi suorana ja kääntyi varsin ammattimaisesti. Se oli kauhean helppoa, poni kiltisti totteli ja kääntyi reippaasti. Vähän vaan meidän reitin hahmottaminen tuntui olevan hankalaa, jonka takia ei oikein kuljettu puomien yli :D Luulen tosin sen johtuneen vain siitä, etten minä keskittynyt muuta kuin tekemään hyviä pysähdyksiä ja käännöksiä, hah!

Käskettiin myötäämään :D 

Siirryttiin kevyt raviin ja lähdettiin verryttelemään. Oli muuten kulttuurishokki, kun en alkuun osannut yhtään sanoa millaista vauhtia se poni oikein meni! Hirmuisen pikkuinen poniravi jonkun Jackin matkaavoittavan menon jälkeen. Päätin kuitenkin alkuun vain ratsastaa ravia eteenpäin ja tehdä ympyröitä, joilla saisin sitten aseteltua Elvistä sisälle ja haettua sitä tuntumalle. Ihan hyvin tämä toimikin, asetus löytyi, poni kulki kuin kello ja eteni nätisti. Marianne kuitenkin totesi, että se menee vähän liian jännittyneellä niskalla ja korkeana, joten mun pitäisi saada se vähän rentoutumaan ennen kuin voin kerätä ohjaa. Ratkaisuksi tarjottiin muutamaa eteenpäin ratsastettua ravipätkää, joten tuumasta toimeen vain. Heitin ponille ohjaa ja ratsastin pohkeella eteen. Alkuun en edes uskaltanut pyytää tarpeeksi, mutta lopulta otettiin ihan kunnon hölkkää eteenpäin, jonka jälkeen sain luvan keräillä ohjan takaisin ja lähteä hakemaan kaulaa lyhyemmäksi. Meidän piti tarjota ponille luottamuksen kättä ja osoittaa, että eteenpäin liikkuminen on fine ja ettei sitä kiskota etenemisestä. Oikeastaan se oli jopa aika jännittävää - mähän kuitenkin teen tuota ihan samaa aina Nikkiksen kanssa, mutta jotenkin en kai vain osannut edes ajatella, että myös herkkä ja kiva Elvis-poni voisi hyötyä asiasta varsinkin nyt, kun sillä oli se tuntijunamoodi päällä.

Keltaisesta tulikin virkeämpi ja eteenpäin pyrkivämpi heti kun se oli saanut vähän liikkua. Mä keventelin rauhassa jotta saisin ponia hieman alle ja pyörittelin niitä voltteja. Istuttiin siitä seuraavaksi alas ja otettiin käyntisiirtymät pitkille sivuille. Tässä kävi kuitenkin niin, että Elvis lähti jännittymään harjoitusravissa. Mäkin kyllä siis tunsin sen, pää nousi, kaula jännittyi ja selkä valahti alas. Siirtymät olivat sen takia hivenen vastusteltuja ja muutenkin hutiloituja, kun mä vaan yritin mietiskellä että millä saisin ponin paremmaksi. Marianne kuitenkin ratkoi ongelman puolestani ja käski keventää ravipätkät jotta saisin selkää ylemmäs ja siirtymissä piti myödätä oikein pitkästi. Piti hakea muutama hyvä käyntiaskel, myödätä kunnolla ja vasta kun poni on rento, siirtyä takaisin raviin, rennosti.

Ekoilla kerroilla en ihan tajunnut, myötäsin liian vähän ja annoin ponin vaan kipitellä käyntipätkien ohi kuin pikkuinen ferrari. Lopulta kun myötäsin oikeasti kunnolla ja pyysin sen käynnin läpi, tuli siihen poniin ihan erilainen fiilis. Se tuntui oikein rentoutuvan ja pyöristyvän, jolloin sain sen raviinkin kevyesti ja pyöreästi. Tuota samaa toistelemalla, tuli keltaisesta ihan todella kivan tuntuinen. Se rentoutui, se liikkui enemmän oikein päin. Raviin siirtymissäkään ei enää jännitytty ja poni vaan tuntui niin hyvältä aiempaan verrattuna, ettei mitään määrää. Lopulta uskalsin jo hieman istua alas siihen harjoitusraviin - ekoissa pätkissä jännityttiin uudestaan, mutta sitten tultiin jo muutama kierros harjoitusravia ilman jännittymistä. Vähän alitemmossa tosin, mutta hain tahtia jossa mä pystyisin istumaan täysin rentona ja ponia häiritsemättä ja jossa poni ei keksisi lähteä kipittelemään.

Siirryttiin käyntiin ja otettiin nopeat laukannostot. Käveltiin pituushalkaisija Mariannea kohti, käännettiin vuorotellen molempiin suuntiin ja nostettiin laukat pitkille sivuille. Käynnissä mentiin suorana ja Elvis kulki nätisti, ei siinä nyt mitään. Nostoista poni intoili, ei meinattu pysyä pöksyissä kun oli niin kauhea kiire hönkäämään :D 

Ensimmäinen nosto onnistui kivasti ja yllätin itseni istumalla kivasti jalustimet jalassa pysyen!!

Seuraava nosto otti ja epäonnistui, jonka jälkeen nostelinkin tuolla tiesivulla, jossa poni tuntui ottavan hieman kipinää rahisevasta tolpasta. Ainakin sen verran railakkaasti se lähti laukkaan, että hieman epäilin sen äänen antavan jotain kimmoketta. 

Simo-poni oli hetken karkuteillä, jonka ajan sitten seistiin keskellä. Sen jälkeen kiirehdittiin Elviksen kanssa ottamaan vielä viimeiset nostot. Poni nosti kivasti, meikä istui kivasti ja homma oli iloista! Ainoa ongelma olivat ne siirtymät alas, multa valui ohjat kädestä ja en ilmeisesti vaan pyytänyt tarpeeksi. Ja no, poni oli niin innoissaan, joten me vähän ehkä laukattiin turhan pitkälle ja ravailtiinkin vielä kauan sen jälkeen kun oli tarkoitus kävellä. Eipä se kuitenkaan mitään, olipa Pullalla kivaa.

Jäätiin siitä käyntiin ja käveltiin loppukäynnit.

Hah, poni on ihana. Mä olin iloinen ja tästä jäi suunnattoman hyvät fiilikset :) Tykkään siitä, että meidän vaatimustaso on jo siinä, että ponin pitäisi kulkea nätisti, eikä riitä pelkkä kyydissä roikkuminen. Saatiin se ravi toimimaan ja mä sain taas uusia ajatuksia - ajatella että Elvistä voi käskeä ja ratsastaa kuten muitakin hevosia, kuka olisi arvannut!?

Mutta joo, tämä meni suunnattoman kivasti. Kaikki sujui, ainakin pienen hakemisen jälkeen. Ja poni on vaan niin mainio, pikku-Pullava. 

Sainpahan sitä paitsi nyt mennä pitkästä aikaa mun luotto-otuksella. Jos nyt sattumalta (ei pidempikään tauko haittaa!) päädyn jo keskiviikkona Jackin selkään, niin onpa ollut edes tällainen yhden kerran hermoloma, uutta intoa kirjavaan paholaiseen. 

Käveltiin, keskelle ja alas selästä. Elvis-poni talliin ja harjailin sen, jonka jälkeen lähinnä jämähdin halailemaan ponia, kunnes seuraava ratsastaja saapui klaappaamaan ponia puhtaaksi. Mä kävin taas sitä Seppo-paholaista taluttelemassa, kunnes sitten olikin vuorossa kotiinlähtö. 

♥

Taannutaan säheltämään

Eilen tallille pitkän ja läskin juhannuksen jälkeen! Mulla oli Jack, tunnilla myös Simo, Pomo, Nikkis ja Vinski, Jack vain minun kanssani. Kyllä alkaa pikkuhiljaa tuntua siltä, että kesä todella alkaa, joten minäkin päätin epätoivoisesti etsiä rusketusta niiden sadepilvien läpi ;)
Kävin hakemassa Lehmän sisälle ja harjasin sen ihan mahdollisimman siistiksi. Tulikin edustava - mitä nyt Jack on ilmeisesti päättänyt, että hänestä tulee isona uljas musta ori. Heppa oli käynyt tiistaina juhannuskylvyssä, mutta eipä se siltä enää keskiviikkona hirveästi näyttänyt kuratupsuissaan ja ylimääräisissä läikissään.
Varustin uljaan ratsuni, mutta oltiinpa silti tuttuun tapaamme myöhässä. Nyt vika oli sentään satulavyössä, jota en löytänyt ja hallusinaatioissani, joiden mukaan olin muka nähnyt sen vyön siinä satulan päällä ennen kuin heitin sen hevosen selkään. Tosiasiassa vyö roikkui patterilla ja minä kulutin turhia minuutteja tarkistamalla, onko mitenkään mahdollista jättää satulavyö sinne satulan alle ja olla huomaamatta asiaa, heh.

Lopulta selvittiin kentälle ja täti kiikkaroi iloisesti selkään. Jäätiin käyttämään pelkkää hurjan pelottavaa(!) porttipäätyä, sillä toinen puoli oli aivan märkä.

Jackiellä oli selvästi juhannusvirtaa ja meininkiä vaikka muille jakaa! Poni aloitti käynnitkin ihan perinteisin juhannushiihdoin, kyttäillen samalla kaikkea. Akka taas oli aivan jäässä tämän hurjan "loman" jäljiltä, ettei alkuun kyennyt kuin heilumaan mukana, joka vain puski Jackiä yhä hurjempaan vauhtiin.
Ratsastaja pian kyllä tajusi, ettei tarkoituksena ole kipitellä ympäri kenttää päättömien kanojen lailla, joten oikeasti koitin vain istua, hidastaa ja ottaa käynnin alle. Onnistuinkin muuten hyvin, paremmin kuin yleensä. Sain rauhallista alkukäyntiä, mitä nyt välillä hiukan karattiin alta, silleen vähän vaivihkaa. Jackiekin pysyi ihan aisoissa hurjista kulmista huolimatta kun täti ei välittänyt, vaan pyysi kirjavaa otusta keskittymään olennaiseen niiden heiluvien ruohonkorsien sijaan.

Lähdettiin käynnissä tekemään serpentiinitaivutteluja - kentän poikki, kunnon taivutukset niissä kaarteissa, suoristukset välissä. Sai ihan yliasettaa ja kaulan piti taipua. Ja mun piti saada se hevonen odottamaan, mikä olikin hankalammin tehty.
Kyllä se välillä oli kiva, kuunteli ja käveli rauhassa, mutta sitten vaan päästiin vähän läsähtämään ja Jack hiihteli iloisesti alta. Sen mentaliteetti oli just se "mitä nopeammin, sen parempi". Vaikka vauhdin kanssa meillä olikin hieman keskusteltavaa, niin taivuttelut onnistuivat vallan mukavasti. Kun pyysin tarpeeksi, niin heppahan käänsi päätään nätisti ja ongelmitta! Mitä nyt välillä oli kiireellisempää juosta eteenpäin ja kyylätä ulos, mutta pysyttiinpä pöksyissämme ja minä olin ihan tyytyväinen.

Mutta - auta armias - tietä pitkin käveli hevosia! Uskomatonta mutta totta ja Jackiltä meni hetkeksi pasmat ihan sekaisin. Korvat törössä uljas ruunani katseli että hertsileijaa, ihan on nelijalkaisia päiväkävelyllä ja kun minä pyysin kävelemään ja asettumaan, päätti hevonen muka vaivihkaa tuijotella, samalla vähän ylimääräisiä jännittyen. Se jännittyminen hoitui sentään aika nätisti, kun Marianne ensin käski mun rauhoittua ja istua vaan alas. Meillä on ponin kanssa sama juttu kuin aikanaan Elviksen kanssa. Mä en jännitä, mutta mä jännityn. En luota vielä täysin siihen hallintaan, enkä tunne Jackiä vielä niin hyvin, joten mun patenttiratkaisuni on edelleen se "hyppää etukenoon ja toivo parasta". Se nyt ei tietenkään ole kovinkaan loistava idea herkkäpeppuponin kanssa, mutta enpä sentään enää jännitä ja sillä oikein usuta Jackiä pelkäämään lisää :D

Mutta joo. Jackille ja varmaan mullekin jäi vähän päälle se jänskäily, joten heppahan oli hypätä ulos pöksyistään aina jos joku tuli vähänkin lähemmäs. Ja se "vähänkin lähemmäs" taitaa todellakin tarkoittaa sitä, että Jack oli saada halvauksen kun joku vähän vilkuili sitä toisesta päästä kenttää, heh.
Jatkettiin uraa pitkin ja otettiin suorilla vielä vähän asetuksia. Mä epäilin tätä vahvasti ja alkuun suoriuduttiinkin juuri niin kuin ajattelin: Jackie lähti valumaan sisälle ohjan perässä, ratsastajan miettiessä ratkaisuja epätoivoisesti mielessään. Kun sitten keksin heittää pohkeet kylkiin ja ajatella suoruutta, tajusi kirjava jutun jujun ja taipui todella nätisti sisälle! Vasempaan se oli vallan mainio, oikeaan oli hankalampaa kun heppa ei oikein antanut periksi. Otinkin muutamia voltteja, vääntelin asetusta läpi ja lopulta saatiin kivempaa asetusta vaikeampaankin suuntaan. Loisto poni!

Siirryttiin kevyt raviin. Vaikka piti lähteä ihan rauhassa ja pysyä rentoina, niin kyllähän se mun ratsuni taas aloitti kipittämällä alta kuin karvainen Singeri. Täti oli ruosteessa, eikä onnistunut hallitsemaan kevennystään alkuun yhtään, joten lähinnä kököttelin ja mietin syntyjä syviä. Juuri kun aloin saada jutusta kiinni ja Jackiä vähän alle, niin joku pelästyi jotain, jolloin kirjavakin järkyttyi. Sen jälkeen oltiin taas astetta enemmän hukassa ja säikähdeltiin muiden mukana kai toiseenkin otteeseen. Siitä lähti se ihan omalaatuinen kipittely, joka oli aika todella pitkälti ihan satulassa keikkaroivan akan ongelma. En vaan saanut itseäni keventämään kyllin hitaasti ja jämäkästi. Jäin pyörimään sinne pelottavaan päähän ympyrälle ja meinasin suuttua itselleni joka hemmetin kerta kun jätin sen hevosen yksin. Lopulta Jackie sitten teki omat ratkaisunsa ja karautti täyttä laukkaa karkuun, pudottaen Simon ratsastajan tantereeseen matkansa varrella.
Se on muuten vaikeaa. Ei riitä että minä tiedän mihin olen menossa, vaan mun pitää koko ajan kertoa sille hevoselle mihin sen pitää mennä. Muiden kanssa ei sen ole niin väliä, se vaan puksuttavat ja korkeintaan sakottavat jurnuttamalla uraa pitkin, mutta tämä herkkyyden multihuipentuma saa slaagit joka kerta. Tulee oikein huono omatunto joka kerta kun jättää sen hevosen sekunniksikin yksin.

Mun ohjastuntuma on siis lähinnä se ongelma. Pohkeetkin välillä, täräytän ne liian kaukaa ja liian voimakkaasti kiinni, jolloin heppa säikähtää. Tätä ei kuitenkaan tapahdu juuri yhtään, enemmän se on tuntumasta kiinni. Nytkin sillä ympyrällä kävi samassa kohdassa se katoaminen - mä käänsin, mutta ulko-ohja katosi, jolloin Jack jännittyi ja alkoi heti kysellä että mitähän nyt on tarkoitus tehdä. Vaikka toistettiin se sama juttu miljoona kertaa, niin jotenkin ei vain mahtunut mun kaaliini että pitää oikeasti ottaa se ulko-ohja käteen, niin ettei se vahingossakaan katoa. En saa jättää sitä hevosta yksin, varsinkaan siinä tilanteessa kun se jännitti sitä kulmaa ja muita hevosia.
Toki osa katoamisista oli vähän Jackistäkin kiinni, ei auta tuntumat jos hevonen hyökkää päänsä kanssa ylös ja hyppää suuntaan x, muttamutta. Se vaatii hitokseen paljon enemmän ohjeita ja mun pitää oikeasti keskittyä joka sekuntiin, jottei se jäisi yksin. Mutta niin, on se vaan niin sympaattinen. Se puhdas järkytys joka hevosen valtaa kun se ei tiedä mitä tehdä. Hitokseen paha täti jättää poniparan selviämään yksin.

Kun se meidän laukkasuorituksemme oli ohi, tulin Jackien kanssa pääty-ympyrälle käynnissä. Heppa hiihti alta kuin Juha Mieto ja minä jouduin oikeasti pohtimaan asioita. Eikä auttanut se, että mä olin aivan vinossa! En ymmärrä kuinka huonolta mun istunta aina Jackin selässä tuntuu ja nyt se oli vielä potenssiin tuhat, hyihyi! Ei voida olettaa että suoriuduttaisiin hyvin, kun akka röhnöttää kyydissä kuin kotisohvalla konsanaan.
Käveltiin sillä ympyrällä jonkin aikaa. Aina kun sain ulko-ohjan käteen, pysyi Jack rauhassa ja avuilla, mutta jos se pääsi löystymään, niin hevonen oli räjähtää uudestaan. Sain kuitenkin ilmeisesti keskityttyä se verran hyvin, ettei kirjava enää esitellyt kaahailutaitojaan.

Lopulta jatkoin keskiympyrälle ja lähdin ottamaan harjoitusravisiirtymiä. Ravi oli taas ihan hirmuista kipittelyä ja siirtymät hitaita, varsinkin kun en osannut yhtään istua niiden läpi. Muutamien toistojen jälkeen siirtymät nopeutuivat ja mikä tärkeintä - Jack rentoutui! Kuin enkelkuoro olisi laulanut, kun heppa lopulta hidastui nättiin raviin ja pyöristyi mukavasti. Oli se loppuun asti hieman kyttäilevä ja toiset hevoset selvästi vain odottivat tilaisuutta imaista karvajalka suihinsa, mutta kyllä se oli silti niin paljon mukavampi. Hurruuteltiin harjoitusravia, uskallettiin jo käydä porttipäässäkin ilman ongelmia. Poni oli tosi kiva ja mulla ihan hyvä fiilis.
Loppuun hieman keventelyä, joka alkoikin toimia taas paremmin. Ajoittain juostiin, mutta pääasiassa oikein hyvin. Sitten vaan käyntiin ja käveltiin loppuun.

Meillä on ainakin parin tunnin ajan ollut sellainen loiva alamäki käynnissä. Ei mahalasku, mutta menee huonommin kuin esimerkiksi kisoissa. Eikä siis kuitenkaan huonosti mene, nytkin oli paljon pätkiä jotka olivat hyviä - se vaan kun loppuosa oli vähän fiaskoa ;)
Mutta mulla on kyllä jo muutaman kerran ollutkin sellainen tietynlainen kyllästyminen menossa, joten ehkä se johtuu jo siitä.

Käveltiin, keskelle ja alas selästä. Pikku-Jackie talliin ja harjailin sen pois, poni on vaan niin kovin söpö ja symppis :)

Ja joo, kyselin vähän. Tietenkin oli pakko jo vihdoin kysyä, että voisinko päästä Pullis-Lulliksen kyytiin, mulla on sitä jo ikävä!
Ja kysyin josko voisin mennä lauantaina jollain muulla kuin Jackillä. Vaihtelua ja kuten todettua, mua on vähän kyllästyttänyt. Luulen sen johtuvan siitä, että tuo on kuitenkin vielä niin vaikeaa, niin paljon tehtävää ja kaikkea. Uskoisin että Jack menee paremmin ja mulle tulee uutta intoa, jos pääsen tässä taas välissä jonkun helpon ja tasaisen, ei-niin-ruutitynnyrin selkään vähän ratsastelemaan.
Kun siis niin, Jack on mainio. Se on varmaan kivoin hevonen (niin, hevonen, ei poni) ikinä, sillä kyllä se nyt tuntuu paremmalta ja sopivammalta kuin Salli ja muiden hevosten kanssa ei ole oikein "yhteyttä" löytynyt, sillä nuo isot proomut eivät ole ihan mun juttuni vieläkään. Enkä mä ole edes mennyt sillä niin paljon, menin siinä yhden kerran sillä Vinskilläkin! Mutta, eiköhän se ole vaan sitä että se on sen verran vaikeaa, eikä mulla yleensäkään ole asiat lähteneet sujumaan saman hevosen kanssa renkkaamalla. Sama kuin silloin kun Elvis vaan kaahasi alta ja mä jännityin, enkä osannut - silloinhan mä olin kyllästynyt poniin, en jaksanut mennä sillä ja Elvis lähti menemään paremmin vasta kun kesän tultua pääsin ratsastamaan muilla hevosilla. Siksipä tämä ongelmanratkaisutapa tuntuu luontevimmalta - Jack on uusi Elvis (säpäkämpi vain!) meillä on samat ongelmat ja uskoakseni ne myös ratkeavat aikalailla samoin kuin aiemminkin.
..Vaikka nyt onkin muutama vuosi enemmän alla.

No, katsotaan mitä saan lauantaina alleni. Olen tyytyväinen niin kauan kun se ei ole Evita ;)

Kun kaasu hirttää kiinni

Eilen olikin tyhjää, meidän tunti oli tuntia aikaisemmin ja kaikki olivat vaan poissa. Mulla oli Jackiläinen taas vaihteeksi, tunnilla myös Simo, Nikkis, Sakari ja Vinski, Jack vain mun kanssani.
Hain ponin tarhasta, harjailin sen nopeasti ja heitin varusteisiin, jonka jälkeen tepsuteltiin kentälle. Tiina muuten piti tunnit nytkin.

Kiipesin selkään ja lähdettiin kävelemään. Heppa tuntui taas hieman hitaammalta kuin yleensä, mutta kyllä sieltä välillä tuli taas sitä alta kaahailua. Päätin oikein ratsastaa ja vaatia - Jackin piti mennä kulmiin, volteilla hain asetusta ja koitin ottaa sen käynnin alle pelkän hiihtämisen sijaan. Tämä sujuikin tosi hyvin, saatiin oikeastaan kaikki sujumaan aivan kivuttomasti. Poni oli hieno ja kiva, se meni minne halusin ja itse tunsin tekeväni jotain oikein. En tosin tiedä jäikö se käynti jossain vaiheessa jopa liian laiskaksi, mutten uskaltanut tökkiä sitä eteenpäin jotten vahingossakaan vaatisi mitään kipittelyä.

Aloitettiin ratsastamalla suoraan, hevosia ohjan ja pohkeen väliin. Siksipä lähdettiin kävelemään pituushalkaisijoita. Tämä meni vähän miten meni. Teoriassa ihan ookoo, mä korjailin hyvin ja päästiin kyllä suoraan, kulmakin tuli hyvin. Mutta kun Jackin pää tykkäsi vaan asettua oikealle ja se hevonen ei vain tuntunut menevän koko matkaa suorana! Se olisi voinut olla vähän parempi, mennä vähän lähempänä täydellisyyttä.
Pian siirryttiin harjoitusraviin ja jatkettiin pituushalkaisijoiden ratsastelua. Tämä olikin haaste, sillä Jackien mielestä raviin siirtyminen tarkoitti epämääräistä kipittelyä, kun taas täti yritti vain istua satulassa sisuskalut rytkyen. Kevennellessä munkin on helppo tasapainottaa itseni ja ottaa ravi alle, mutta harjoitusravissa jouduin oikein mietiskelemään mitä teen. Yllättävän hyvin sain kuitenkin itseni rennoksi selkään ja Jackin rauhoittumaan nättiin ja mukavaan raviin!

Kun tahti oli kunnossa, lähtivät pituushalkaisijatkin sujumaan oikein kivasti. Saatiin suoria ja kivoja pätkiä, Jackie jatkoi päähän asti ja kääntyi kulmasta hyvin. Tai joo, ekat kulmat menivät ihan pipariksi kun täti unohtui haaveilemaan ja hevonen oli saada kohtauksen kun se ei tiennyt yhtään minne kuski mahtaa haahuilla. Kun otin itseäni niskasta kiinni ja ratsastin kulmien läpi, tuli niistä oikein todella hyviä, enkä voinut kuin virnuilla psykopatiaa uhkuen kun heppa tuntui niin kivalta!
Otettiin niillä pituushalkaisijoilla myös pientä temmonlisäystä ravissa, joka sujui huomattavan paljon paremmin viime kertaan verrattuna. Tällä kertaa ei tullut laukkasiirtymiä ja uskalsin silti pyytää sen verran, että ravi lähti etenemään. Heppa oli oikein hieno ja kuuliainen ja minä kauhean tyytyväinen suoritukseemme.

Lopulta käyntiin ja otettiin muutamat laukannostot silleen lämmittelyksi. Piti nostaa kahdesti laukka ja laukata yksi pääty-ympyrä. Ja sehän meni ihan silleen täydellisyyttä hipoen - nostot onnistuivat hyvin, sain istuttua niiden läpi aika tosi hienosti. Jack lähti laukkaan rauhassa, mutta kuitenkin tietyllä tapaa tarmokkaasti ja kun se laukka oli vaan niin loistavaa. Kuin alla olisi ollut pallo, joka vain vieri eteenpäin. Se pyöri niin hyvin, kulki niin alla ja tahdikkaasti, että hyvä kun ei täti keikahtanut järkytyksestä alas selästä! Aivan mielettömän mageaa kun vielä lisätään se, että mäkin istuin hyvin ja siirtymät alas onnistuivat. Wau, olen aivan fiiliksissä näistä laukoista, ne olivat aivan uskomattomia!

Sitten alkoikin itse laukka tehtävä. Piti nostaa laukka lyhyellä sivulla, laukata jokin puolirataleikkaa-tyyppinen lävistäjä ja jatkaa uraa pitkin vastalaukassa, ennen kuin siirtyy takaisin käyntiin. Joo-o. Mä kyllä protestoin jo valmiiksi sitä vastaan, että mitään vastalaukan tapaistakaan en sitten saa onnistumaan, mutta ilmeisesti viisaita sanojani ei uskottu.
En oikein tiedä mitä siinä tapahtui, mutta kun nostin ekan laukan, niin yllättäen hevoseni vain räjähti. Se lähti alta ja minä roikuin kyydissä harvinaisen kummastuneena. En sitten tiedä ottiko se kipinää mun jännityksestäni, pelästyikö se jotain vai tuntuiko täysillä laukkaaminen vain Jackistä loistavalta idealta, mutta aika puulla päähän lyöty olin sen jälkeen. Eihän se ikinä tee noin!

Taistomme kuitenkin jatkui, ihan yhtä epätoivoisesti. Se vaan lähti ja mä vaan roikuin mukana. Jäin sitten päätyyn ympyrälle laukkaamaan, jolloin saatiin puoliympyrää rauhallista laukkaa, mutta aina siinä yhdessä kohdassa heppa vaan karkasi alta ja jännittyi. Kun lopulta päästiin siihen pelottavaan kulmaan rauhallisina, niin eikös se nerouden multihuipentuma siellä selässä ohjaa hevosen suoraan päin tötteröä, jolloin Jackie sai uudet sävärit ja kaasutteli ympäri kenttää ihan muina miehinä? Loistokasta suorittamista etten sanoisi!
Lopulta onnistuttiin suorittamaan tehtävä silleen alta juosten ja laukkoja kesken kaiken vaihdellen. Aplodeja meille!

Toiveet olivat hieman korkeammalla vasemman laukan suhteen, sillä sehän on hepalle muutenkin helpompi laukka. Valitettavasti vaan selässä taiteileva torvi ei tainnut oppia mitään edellisestä suunnasta, joten ekan noston koittaessa mä lähinnä nypläsin jotain ohjalta ja sitten täräytin vasemman pohkeen kylkeen, jolloin heppa jännittyi ja tuntui suorastaan kysyvän että mitähän arvon rouva nyt mahtaa haluta? Kilttinä ponina se kyllä nosti laukan, väärän tosin, ja vetäistiin reitti läpi väärässä laukassa. Hmm..
Onneksi sen jälkeen sain jo jostain kiinni. Seuraava laukka nimittäin oli samanlaista kuin ne lämmittelylaukatkin - täydellistä. Se oli alla, se oli kuulolla ja koko homma oli täydellistä. Mä pääsin reitille, me suoritettiin tehtävä ja Jackie oli upeaakin upeampi! Olin nin tyytyväinen!
Tuli siinä vielä yksi yritys, joka sujui muuten hyvin mutta siinä laukka pääsi vähän alta taas, joten reitti tuli liian reippaassa temmossa. Hieno karvajalka joka tapauksessa, niin nätisti yritti vaikka täti tekikin parhaansa heppaa häiritäkseen ;)

Loppuun otettiin hiukan kevyt ravia. Jackien pystyi taas päästämään kivasti pidemmälle ohjalle ja poni oli loistava, hän venyi ja tuntui rennolta suunnilleen koko ajan! Seuraavaksi käyntiin ja käveltiin.
Siis kun tässä tunnissa oli ihan todella loistavia pätkiä ja sitten oli niitä "mikään ei onnistu"-pätkiä. Se laukka nyt oli vähän ihmeellistä, joko ihan täydellistä tai sitten alta riman. Mutta ravissa poni oli magea ja ne muutamat laukat olivat ihania! Ehkei meille vaan sovi nuo vaikeat tehtävät, me voidaan vaan ravailla ympyrällä maisemia tsiikaillen, heh.

Käveltiin, keskelle ja poni talliin. Harjailin sen pikaiseen ja sitten kohti kotia.
Lauantaina onkin talli kiinni, joten ajattelin keskittyä nukkumiseen, josko ensi viikolla olisin minäkin jo vähän enemmän hereillä!

Hyvää keskikesän juhlaa! Koitan olla itkemättä sen faktan takia, että ensi viikolla on jo pimeämpää!

Pian on itikoikin laitumilla!

Otsikon totuusperästä ei voida kiistellä, sillä en ole tarpeeksi maalla tarkistaakseni asiaa ;)

Videota! En halunnut kuvia, koska mulla on kuvia niin paljon, videota sen sijaan vähemmän.

Tänään oli siis alla Jack, kuten videostakin saattaa huomata. Tunnillamme myös Simo, Vinski ja Elvis, Jack vain mun kanssani. Erittäin hyvänä herääjänä onnistuin tänäänkin raahautumaan sängystä liian myöhään, joten tallilla olin sopivasti about varttia vaille. Hieman oli hätä kädessä, mutta iloinen ilma ja Mariannen suhteellisen hyvä fiilis antoivat armoa mun myöhästymiselle (onneksi ensi viikolla on juhannus - saan nukkua! Tallikin on kiinni, joten saanen nukkua kolme aamua ihan rauhassa, mitä luksusta!)
Jackin hakumatkalle vaan kiireesti. Heppa vaan ei ymmärtänyt että meillä olisi hieman kiire - siellä se lekotteli tyynenrauhallisena, alahuuli lörpätti ja hevonen vain makasi. Menin ponin viereen kyselemään että josko hän viitsisi nousta ylös. Ylösnouseminen taas oli niin hidasta ja laiskaa, että epäilin jo välissä Jackin valahtavan kyljelleen kumoon ja aloittavan kuorsauksen, heh. Kun heppa lopulta jaksoi nousta jaloilleen, kipiteltiin talliin ja Marianne kävi kiltisti harjailemassa kirjavan kuntoon. Vetelin varusteet niskaan ja lähdettiin vähän myöhemmin kentälle, sillä ilmeisesti juuri tänään päätettiin aloittaa ajoissa oleminen ja reippaasti ennen tasaa kentälle käveleminen ;)

Kiipesin epätoivoisesti selkään ja lähdimme kävelemään. Jackie aloitti taas sillä reippaalla hössötyksellä, joten tein voltteja ja koitin parhaani mukaan ottaa käynnin heti alle. Aika pian hevonen rauhoittui, tiedä häntä paljonko lämpimällä kelillä oli vaikutusta. Aloitettiin tunti tekemällä loivia käyntiväistöjä, ennen pitkää sivua käännettiin ja väistätettiin se pari metriä kohti uraa. Tänään olivat väistöt todella vaikeita, paljon vaikeampia kuin Jackin kanssa välillä.
Siis vaikka olevinaan se hevonen oli ihan kivasti alla, niin silti se vaan lähti kaasuttelemaan niissä väistöissä. Minä olin välistä vähän helisemässä kun tuntui ettei pidätteet mene läpi. Jouduin ottamaan joitain pysähdyksiä ja keksimään vippaskonsteja, jotta saisin ne pidätteet läpi kiskomatta pelkällä ohjalla neuroottisesti. Sen lisäksi tänään kaaduttiin tosi herkästi, videoillakin näkyi paljon kun Jack käytännössä vaan käveli uralle. Enkä mä piru vie edes tuntenut puolia niistä kaatumisista!

Mulla oli ulkopohje molempiin suuntiin irti, joten lapa pääsi karkuun. Jackie on jotenkin hämmentävän kapoinen, joten mun jalat eivät yksinkertaisesti osuneet sinne kylkiin (puhumattakaan noista jalustimista, hyvä kun ei ole polvet korvissa! Miten tuo koulusatula aina onnistuukin huijaamaan mua noihin liian lyhyisiin jalustimiin?) Jotenkin vaan väistöt tuntuivat todella hankalilta. Oli siellä muutamia onnistumisia ja joitakin veivaamisia, joiden lopuksi sain jokusen hyvän askeleen. Ei helppoa kuitenkaan millään tasolla, mutta toisaalta ei nyt ihan tuhoontuomittuakaan.

Siirryttiin kevyt raviin, joka alkoi taas sillä alta kipittelyllä. Jackie pisteli karvakinttua toisen eteen ja meikä aloitti vaan sen mahdollisimman hitaan keventelyn ja hevosen rauhoittamisen. Piakkoin alkoi tahti tasaantua ja hevonen rauhoittua. Tänään oli kuitenkin tuossa ravissakin jokin pieni mutta. Ei se ollut huono, hevonen kääntyi, kuunteli ja oli siististi. Vasempaan kierrokseen kääntyminen vaan oli välillä hieman töksähtävää, mulla on Jackin kanssa se oikea ohja selvästi liian löysällä/heppa ei vaan ole sillä oikealla ohjalla, joten kääntyminen hankaloittuu ulko-ohjan tuen puutteen takia.
Kuitenkaan, ei lainkaan huono, oikein hyväkin jopa. Mutta jotenkin se suurin rentous ja tunne, että hevonen on täysin sun käsissäsi ei vaan tänään tuntunut naksahtavan. Jotenkin tänään ei vain mikään löytynyt niin hyväksi kuin aiemmin.
No, kun ravin tahti oli löytynyt ja Jackie rentoutunut, niin päätin hieman ratsastaa sitä eteenpäin pitkillä sivuilla. Ei mitään verratonta askeleen pidennystä, mutta vähän reippaampaa ravia. Ihan ookoo, olisin kyllä voinut sitäkin pyytää enemmän.

Otettiin käyntiin ja lähdettiin täräyttelemään laukannostoja! Voltti pitkän sivun alkuun, voltin jälkeen laukannosto ja päätyyn sai tehdä ympyrää. Eka nosto nyt meni taas aivan hutiloiduksi, Jackie lähti vain raviin ja laukka nousi jossain pitkän sivun loppupuolella. Kun herättiin itse kumpikin, paranivat laukannostotkin huomattavasti. Aloin saada jollain tavalla istunnan mukaan (vaikka se tuntuikin jäykemmältä toisiin päiviin verrattuna!) ja laukka nousi halutussa pisteessä, ei vasta metrejä sen jälkeen. Laukka itsessään olikin taas niin kivaa, hah! Jackin kanssa on niin kiva laukata, kun sekin on vaan niin helppoa. Siellä on helpohko istua ja kun se hevonen kuuntelee ja tekee niin täydellä sydämellä. Ei ole tädilläkään vaikeuksia väkertää haluamiaan juttuja kolmannessa askellajissa.
Vasemmat laukat olivat aika hillittyjä ja hallittuja, enemmän sai ratsastaa eteen kuin pidätellä. Tein oikeastaan joka kerta jonkin ympyrän, joskus kaksikin sinne päätyyn. Jack kääntyi hienosti, laukkasi hienosti ja teki kaiken aika superisti. Mun piti vain keskittyä siihen että istuisin, enkä pompottelisi kyydissä ja kun vielä sen lisäksi ajattelin jalat jalustimiin, ei vain mukaan hengaamaan, niin mähän taisin saada ihan kohtuu kivan laukkaistunnan aikaan! Jalustimet pysyivät jaloissa kun keskityin ja itse on pomppinut kun tein töitä sen eteen, jes!
Koitin siinä ympyrällä sitten parhaani mukaan saada sen hevosen asettumaan sisälle, mutta olipa se vaan hankalaa. Jackie taisi kyllä vähän suoristua, eikä kanttailtu holtittomasti, samoin kulmat tulivat aika kivasti. Mutta asetuksen vaikeus oli suorastaan käsin kosketeltavaa.

Siirtymät laukasta alas olivat taas ihan mielettömän kivoja. Mä en tiedä onko se hevonen nyt ollut vaan väsyneempi, vai olenko etäisesti oppinut istumaan, mutta nyt ne tulevat silloin kun haluan, eivät puolta kierrosta sen jälkeen. Tänäänkin valikoin aina jonkin pisteen jossa siirrytään raviin ja joka kerta se siirtymä tapahtui juuri siinä. Yritin myös ottaa mahdollisimman nopeasti käyntiin laukan jälkeen, mutta istunta ei ihan vielä riittänyt istumaan niitä laukkasiirtymiä niin täysin läpi, joten otettiin jokunen metri ravia ennen käyntiä. No, todella upeita siirymiä silti, olin todella tyytyväinen.

Vaihdettiin suunta ja sama homma toiseen suuntaan. Siis vaikka Jack oli ollut vähän reipas ja kuumunut sillä käyntivoltilla, niin oikeaan kierrokseen se oli vieläkin villimpi! Hui että, poni oli hypätä ulos pöksyistään kun päästiin laukkakohtaan, oi että hän oli vallan innoissaan!
Innokkuus kostautuikin ekassa nostossa sillä, että kirjava salama räjähti laukkaan. Täti kuitenkin istui kyydissä varsin tehokkaasti ja sai hurjan ratsunsa alle ilman sen suurempia kommervenkkejä. Tehtiin hiukan ympyrää, kunnes laukka rauhoittui ja saatettiin jatkaa tavoitteemme parissa. Vähän railakkaampia nostoja nyt tuli oikeastaan koko ajan, samoin kulmat oikaistiin iloisesti. Teimme parhaamme, oikea laukka kuulemma on Jackielle vaikeampi. Oikein hyviä ympyröitä ja kulmatkin paranivat, joten minä olin tyytyväinen, jesjes!

Loppuun vielä muutama kierros kevyttä ravia. Jackie rentoutui kivasti ja pääsi venymään hieman eteen ja ehkä alaskin. Meillä oli hyvä fiilis ja ravailtiin mukavan pitkällä ohjalla ilman sen suurempaa dramatiikkaa (kuskin puolelta ;))
Sitten vaan käyntiin ja loppukäynnit.
Vaikka alku ei ollutkaan ehkä niin hyvä kuin välillä, niin laukka vain paranee! Me suoritetaan oikein kivasti, se on niin hauska hevonen, heh. Loppuravitkin olivat oikeasti taas kivoja, onkin ollut jo melkein ikävä niitä.

Käveltiin, keskelle ja Jackie Chan suihkuun. Sen jälkeen herra pääsi ulos nauttimaan auringosta, kun taas minä kävin kuvaamassa ja hieman Seppo-ponia taluttelemassa, ennen kuin lähdin iloisesti kotiin.
Ihanaa että on kesä! :D

Suurella sydämellä

Siinä kun eilen meni tallille, luki taulun ja vilkaisi karsinaan, niin kyllä se ensimmäinen lause oli vain: "Mitä toi täällä tekee?", kun Kaisa todellakin möllötti karsinassa kuin ei olisi koskaan poissa ollutkaan. Naureskelin myös sitä, että hirveän hyvä kun nykyään pidän Kaisasta - miettikää nyt sitä pettymystä mikä tällaisesta paluusta olisi seurannut, jos olisin ensin suunnilleen läksiäisbileitä järjestänyt ja työntänyt hevosen mahdollisimman kauas pois ;) Nyt on ihan kiva kun se on takaisin ja jatko jää nähtäväksi.

Taulu kuitenkin kertoi, että mulla oli Jack, tunnillamme myös Sakari, Kaisa, Evita ja Simo (ja nyt kävikin niin, että ekaa kertaa olen oikeasti unohtanut, oliko meillä vielä joku :D Tiedän muuten että joku varmaan ihmettelee tätäkin tapaa, mutta olen kaavoihini kangistunut + tykkään seurailla paljonko meitä tunneilla aina on).
Jackie olikin jo toisella tunnilla, joten mä vain katselin tunteja ja kulutin aikaa. Lopulta sitten Jackiläisen kyytiin ja alkukäyntejä kävelemään. Tiina muuten oli eilen pitämässä tunnit, heh!

Alkukäynneissä heppa ei ollutkaan ihan niin räjähdysherkkä kuin yleensä. Kyllä se hetkittäin lähti harppomaan, mutta lapsi oli sen verran väsynyt, ettei tahtikaan päässyt ihan niin kiireiseksi. Lähdettiin siitä taivuttelemaan hevosia molempiin suuntiin, jotta saataisiin heti alkuun tehtyä jotain järjellistä. Annoin Jackin kävellä vähän omassa tahdissaan pidemmällä ohjalla ja väkersin nokkaa reilusti sisälle. Taisi mennä vaan hieman sinnepäin, sillä paitsi että hevonen oli aivan poikki, niin myös minä olin kuolemanväsynyt, enkä varsinkaan alkutunnista oikein keskittynyt tekemisiini tarpeeksi.

Mentiin kuitenkin ihan hyvin. Jonkinlaista asetusta ja reitit säilyivät, homma tuntui ihan ookoolta. Pian vaihdettiin tehtävää ja alettiin tehdä loivat kolmikaariset kiemurat molemmille pitkille sivuille. Tiina ei tykännyt meidän kulmista, jotka olivat kuulemma liian loivia ja mä taas yritin parhaani mukaan saada asetuksen kaarteille. Jotenkin tämä oli jopa vähän hankalaa, sillä mä olin niin hidas ja väsynyt tekemisteni kanssa. Koitin ratsastaa parempia kulmia, asetukset sain sentään tulemaan aika nätisti. Silti se oli vähän sellainen sinnepäin hutiloitu koko reitti.
Siirryttiin kevyt raviin, samaa rataa jatkaen. Jack vähän reipastui, minä jouduin taas tasapainottamaan itseni jotta sain hevosen rauhalliseksi. Siitäkin huolimatta ratsuni välillä keksi lähteä ryysimään vähän alta, samalla kulmia oikoen. Ravissa lähdin kuitenkin itse ratsastamaan ihan reippaasti, Jos poni koitti oikoa kulmia, tein minä voltteja ja lykkäsin sisäpohkeen läpi. Piirsin kunnolla mieleeni sen reitin ja pidin siitä kiinni, jolloin kulmista tuli hyviä ja teräviä. Kun sitten vielä pakotin itseni oikeasti hakemaan sen asetuksen läpi (sen sijaan että vain löntystelisin pökkelöhepan kanssa ohi) niin johan me mentiin hienosti! Tiinakin totesi että asetus tuli hyvin läpi ja itse olin suunnattoman hyvillä mielin kun Lehmä lähti asettumaan ja kulkemaan niin kivasti, jes!
Mun pitää vaan silti vieläkin paremmin istua sen ympärillä ja pitää ohjat kädessä, sillä nytkin tuli pariin kertaan sitä, että Jackie meinasi lähteä ihan väärään suuntaan ja sen jälkeen se kipitteli kauhistuneena "emmää tarkottanut, luulin että piti mennä sinne!" Kun mä saisin ohjattua ja kerrottua joka hetki mitä tehdään, missä askellajissa ja miten, niin hevosenkaan ei tarvitsisi järkyttyä ohjauksen puutteesta.

Istuttiin alas harjoitusraviin ja lisättiin tehtävään vielä voltit lyhyille sivuille ja kolmen askeleen käyntisiirtymät loiville kaarteille. Jackie juoksi ajoittain hiukan alta ja mun oli niin paljon hankalampi saada sitä alle kun istuin alhaalla. Pääasiassa kuitenkin tahti säilyi ja hevonen oli oikeastaan tosi väsynyt - se vajosi vähän kuolaimen alle ja jopa makasi ohjalla. Annoin ponille armoa, mutta välillä vähän patistelin sitä jaksamaan vielä hetken. Volteilla jatkoin asetuksen hakemista ja keskityin hyvään reittiin. Osa meni pieleen, sillä en uskaltanutkaan yllättäen kääntää tarpeeksi jolloin voltti lösähti leveäksi, mutta kun vaan ratsastin, niin sieltä tuli kivan pyöreitä ja tasapainoisia voltteja, joihin olin tosi tyytyväinen! Käyntisiirtymissä oli se hauska, että toisella loivalla kaarteella ne onnistuivat, kun taas toisella Jack kaahotti alta eikä oikein kuunnellut. Saatiin kuitenkin suhteellisen täsmällisiä siirtymiä, jopa ihan istunnan kautta. Ja kun tehtiin yksi siirtymä kokorataleikkaalla, niin olin kyllä aivan supertyytyväinen meihin molempiin - minä istuin siirtymän läpi, Jack siirtyi kevyesti ja lähti raviin tasan oikealla askeleella. Jes!

Otettiin harjoitusraveissa vielä muutamat lävistäjät, joilla piti tehdä temponlisäys. Askel sai pidentyä ja reippautta sai tulla. Ensimmäille kerralla taisin iskeä pyyntöni vähän valmistelematta, sillä humma nosti siististi laukan. Seuraavilla kerroilla otin rauhallisemmin ja sain pelkkää ravia. Tosin Tiinan mielestä se oli niin mitätön lisäys, että jouduin vielä kerran pyytämään vauhtia. Se oli jo aika kiva, mutta siis joo, varmasti Jack olisi tehnyt parempiakin. En vaan halunnut täräyttää sieltä mitään laukkasiirtymiä, parempi sitten mennä vähän vähemmän näyttävää ravia kuin vaihtaa askellajia.

Saatiin vähän kävellä ja hurjan rankasti työskennellyt poika sai hieman vapaata ohjaa! Jackie-raukka oli jo niin kaikkensa antanut ettei mitään määrää.
Seuraavaksi alettiin tehdä kolmikaarista kiemurauraa, jonka viimeinen kaarre tultiin laukassa.

Tämä se vasta olikin hurjan pelottava tehtävä! Ei vain se, että tehtiin sitä yhtä aikaa, vaan myös se, että tuossahan piti nostaa laukka ilman aidan tukea ja vielä aitaa päin. Tilaakin tuntui olevan niin vähän noin isolle hevosella ja apua! Käveltiin reittiä läpi muutama kerta, sitten siirryttiin harjoitusraviin ja laitettiin hyperventiloiva ratsastaja ja Lehmä-poni koetukseen.
Ravi meni ihan kivasti. Välillä unohdin ohjata täysillä, joten Jack meinasi karata harhareiteille. Samaten se välillä ennakoi liikaakin laukkaa, joten ravin tahti kiihtyi liikaakin. Meni kuitenkin hyvin, eikä ravissa ollut ongelmaa.

Laukka olikin sitten suurempi kynnys! Ekat nostot olivat ihan hutiloituja, kun minä ratsastin tuohon nostokohtaan silleen "apua, mitä tapahtuu, kuinka nostetaan, ääkääk" ja sitten koitin vaan valmistelematta täräyttää pohkeella jotain laukantapaista. Jack ei - ihme ja kumma kyllä - nostanut ihan noin, joten ravailtiin uralle ja nostettiin vasta siitä hyvä ja tasapainoinen laukka.
Muutaman epäonnistumisen jälkeen tajusin että voisin toki myös valmistella laukannoston. Sitten alkoikin se epätoivoinen "miten tää asetetaan, kuinka teen puolipidätteitä". Ilmeisesti laukka-apuni kuitenkin samalla paranivat, sillä Jack kyllä nosti laukan halutussa pisteessä.. Se vaan kun akka ei istunut, ei ohjannut, eikä tehnyt oikein mitään muutakaan, joten seuraavaksi tuli ihan hulluja laukkoja kun heppa hätääntyi luullessaan että hullu täti haluaa ratsastaa aitaa päin ja mä keikun etukönössä kun yritän vaan saada kirjavan oikeaan suuntaan. Ihan loistavaa, meinasin pudotakin sieltä kesken tempauksiemme.
Lopulta sitten koitin rauhoittua, asettaa laukan suuntaan ja istua alhaalla. Jack kävi jo siinä vaiheessa vähän kierroksilla, mutta kun ratsastaja rauhoittui, niin kyllä laukatkin alkoivat onnistua ihan eri tavalla. Kerran tuli joku hyppypomppulaukannosto, mutta muuten nostettiin kivasti, säilyttiin reitillä ja ravikin löytyi hyvin! Oikeastaan raviin siirtymät olivat koko ajan todella hyviä, mä istuin niiden läpi ja Jack siirtyi ihan siinä missä halusinkin.

Vaihdettiin suunta ja laukat alettiin nostaa vasemmalle. Tämä sujuikin niin paljon paremmin, ei edes uskoisi. Jotenkin oltiin molemmat Jackin kanssa ihan eri tavalla kartalla toiseen suuntaan verrattuna ja alusta asti nostot olivat hillityn hallittuja. Mä sain nostettua istunnan kautta, reitti pysyi koko ajan ja mä saatoin oikeasti keskittyä sisäpohkeen läpi ratsastamiseen ja ponin asettamiseen myös laukan aikana. Aivan todella hyvää laukkaa!

Pian nostettiin myös ensimmäiselle kaarelle laukka, joka olikin vielä entistäkin pelottavampaa! Suoriuduttiin kuitenkin hyvin - yhtäkään täysin onnistunut kolmikaarista ei tainnut tulla kun joko me sählättiin tai joku oli edessä, mutta molemmat kaaret pystyttiin kyllä laukkaamaan. Tosin, siinä ekassa kaarteessa oli sitä jotain. Kenties se nostokohta, mutta Jack oli siellä melkein joka kerta ihan varpaillaan, se oli aivan räjähdysvalmiina, joka sitten kerran kostautuikin pukilla ja hurjalla viiletyksellä! Toisin kuin pari vuotta sitten, oli ratsastajalle kehittynyt jonkinlainen tasapaino, joten paitsi että pysyin kyydissä jalustimet hukaten, niin mähän myös onnistuin ratsastamaan sen systeemin loppuun ja sain Jackien hallintaan. Olin niin ylpeä meistä.

Parin käyntikierroksen jälkeen otettiin hieman kevyttä ravia. Minäkin olin jo niin luottavainen että uskaltauduin ravaamaan pidemmin ohjin. Jack nyt kulki tasaisen kuuliaisesti, pysyi vähän alempana ja ravasi rauhallisesti (ihan tosi rauhallisesti, sain sen kevennyksellä kulkemaan suorastaan laiskasti). Lopulta käyntiin ja loppukäynnit.
Hieno hevonen ja hyvä meikäläinen. Kaikki sujui ja me suoritettiin kyllä tosi hienosti. Vähän (tai paljon ;)) on tekemistä, mutta on se koko ajan parempi. Ja kun tuo heppa on vaan niin mahtava, niin sympaattinen otus ettei mitään rajaa!

Keskelle ja alas selästä. Jackie Chan pääsi suihkuun, sillä hän oli todellakin aivan kaikkensa antanut. Käytiinkin siis yhteistuumin suihkussa, heppa pääsi iltapalalle ja minä pääsin kotiin nukkumaan!

Koulukisamateriaalit

Ensin se videon tynkä!

Voi meitä jänishousuja ;)

Mutta kyllä siellä sitten myöhemmin pystyi olemaan jo kuin isot hevoset konsanaan!

Jackie Chan 30.5.

Koulukisakuvien kanssa ei pidetäkään näin kovaa kiirettä, koska videon tekemisessä (lue: Youtubeen lataamisessa) tulee menemään ikä ja terveys!

Komea mies!

Tulin, näin, koitin

Kisakarkelot ovat jälleen ohi, ihan mukavaa näin parin vuoden tauon jälkeen ;)

Aamulla ihan hyvissä ajoin tallille ja lähtölistoja lukemaan. Mä ja Jack oltiin sen kolmannen(?) luokan toisia lähtijöitä ja Jackin sitten piti jatkaa vielä mun jälkeen toisen ratsastajan kanssa. Kirjava tuli harjailtua ja puunailtua nätiksi, tosin ihan hirveän kauniiksi ei sitä saanut kun heppa oli ilmeisesti keksinyt tarvitsevansa vähän enemmän ruskeaa ja vähemmän valkoista. Sen jälkeen osoitin huikaisevat kampaajankykyni (:D) ja letitin Jackielle niin kamalan letin, että hevostakin melkein hävetti! Lopulta valkea huopa selkään ja odottelemaan.

Odotteluajasta tulikin sitten vähän odotettua pidempi, mutta olipa hyvää aikaa pohdiskella rataa ja rukoilla jumalaa. Ei mua tosin jännittänyt yhtään, luotin siihen että osaan radan ja tiesin että mennään vain kokeilemaan - stressi ei auta lainkaan, joten samahan se on mennä hyvin fiiliksin sisään!
Lopulta uskaltauduttiin c-merkin ratsastajien kanssa ensimmäiselle verkkakentälle. Tallista ulos asteleminen oli Jackielle oikea järkytys, ihmismassat ja eriskummalliset tavarat järkyttivät hevosen herkkää mieltä ihan hirveästi! Siksipä päätin taluttaa ensimmäisen kierroksen ihan maasta käsin, kirjava kun oli ihan lentoon lähdössä, enkä toivonut sen räjähtävän kun kipuan selkään.

Hyppäsin lopulta kyytiin ja Jack osoitti lehmänhermonsa juoksemalla heti kättelyssä kauhuissaan alta. Heppa ei millään meinannut kävellä, sillä epämääräisen ravin juoksentelu pää pystyssä oli sen mielestä huomattavan paljon parempi idea. Mä iskostin takamukseni penkkiin ja päätin, että nyt sitten ratsastamme tätä hevosta. Emme anna sen vain juosta, emmekä kökötä etukenossa. Jouduin muutamia kertoja ottamaan sen alas ravista, kunnes Jack malttoi hieman rauhoittua ja päästiin kävelemään alkukäyntejä.
Jännitys oli silti ihan käsinkosketeltavaa. Koko ajan kyttäiltiin vähän joka paikkaa, kentän toinen pääty oli hurjan pelottava ja volteille kääntyminenkin oli hurjan hankalaa kun herran mielestä meidän olisi vain pitänyt juosta pää viidentenä jalkana karkuun! Nyt otin kuitenkin ne eilisen opit käyttöön ja tein asialle jotain. Kun Jack kulmissa koitti katsella ulos ja lykätä ruhonsa kanssa sisälle, minä otin sen sisäpohkeen käyttöön ja taivutin nokan sisälle. Vaikka sitten väkisin, en antanut itseni pelätä sitä, että mitä jos se hevonen nyt vaikka räjähtää kun painan kunnolla pohkeella. Ja sehän sitten auttoi - kun mä vaan asettelin sisälle, enkä antanut Jackin kyttäillä turhuuksia, alkoivat korvat lepattaa minuun päin ja hevonen rentoutui aivan selvästi. Kulmia ei enää oiottu säännönmukaisesti, vaan maltettiin kuunnella mitä sillä ratsastajalla olikaan sanottavanaan.

Marianne tuli sitten jossain vaiheessa kyselemään miten menee. Koska Jack oli siinä vaiheessa vielä hieman jännittynyt ja koitti karata alta milloin minkäkin takia, käski Marianne tehdä niitä voltteja, taivuttaa sisälle ja väistättää pyllyä ulos. Kun oikein asettelin, oikein vaadin, niin hevonen alkoi taas kuunnella paremmin ja paremmin. Mulla oli aika pitkälti hyvä fiilis siinä käynnissä, vaikka välillä Jackien rento fiilis tuntuikin katoavan sen "iik apua, kuolen varmaan"-ideologian tieltä.
Päätinkin siis siirtyä raviin, koska se nyt vaan on se helpoin askellaji ja yleensäkin tahti tulee aina käynnissä kuntoon sen ravin jälkeen. Olihan se ravikin alkuun sitä yliherkän pikkumiehen "iiksiiks, en voi keskittyä!!" häsellystä, mutta kun mä vaan otin meitä molempia niskasta kiinni, enkä antanut hepan hörhöilyn vaikuttaa, niin kyllähän se sieltä rentoutui. Pyörittelin ympyröitä, asettelin ja yksinkertaisesti hidastin aina kun heppa koitti ryysiä alta. Keventelin hitaasti, olin rento ja kehuin melkeinpä jokaisesta oikeasta liikkeestä. Lopulta Jack alkoi tuntua samalta kuin tunneillakin - se oli rento, kiva ja pyöreä. Ei jälkeäkään mistään ylireagoinnista mihinkään ja ratsastuksesta tuli heti paljon kivempaa!
Jumputin sekä harjoitus- että kevyt ravia, vähän fiiliksen mukaan. Jack meni vallan kauhean hienosti, joten otettiin hiukan välikäyntiä jottei heppa vallan kyllästy. Laukkaa halusin ottaa alle jo tällä kentällä, koska arvasin Jackien jännittyvän kun paikka vaihtuu. Tuumasta toimeen siis vain, otin parit nostot molempiin suuntiin ja laukkasin melkeinpä pelkästään ympyrällä, siinä ei niin pelottavassa päädyssä. Jack oli magea, oi että! Laukat nousivat aika pitkälti istunnalla, saatiin tosi tasaisia ja rentojakin nostoja. Minä istuin ihan kohtuullisesti, kadottelin vaan jalustimia aina välillä. Pystyin myös keskittymään siihen reitin ratsastamiseen ja meidän suoristamiseen, Jack tuntuu kanttaavan kuin moottoripyörä ja mä taas kaadun sitten iloisesti mukana. Nyt sain hiukan juntattua hevosta suoremmaksi ja pidin oman ruhoni enemmän hallinnassa kuin yleensä!
Kirjavakin näytti olevansa aika iso ja fiksu mies. Laukattiin Tarmon tarhan ohi oikeastaan koko ajan ja pikku-Tarmohan päätti sitten näyttää että häneltäkin luonnistuu jos jonkinlaiset levadet! Jack meinasi ottaa ponin riehumisesta kimmoketta, mutta päätyi kuitenkin kuuntelemaan epätoivoisesti kyydissä roikkuvaa tätiä ja laukkasi kiltisti muista välittämättä. Mahtava poni!

Lupasinkin Jackille jo tuolla, että vaikka se nyt mokaisi koko radan, niin ei haittaisi lainkaan. Niin upeasti herra jänishousu kulki tuolla verryttelyssä, ettei millään muulla ollut väliä!
Vaihdettiin siitä kenttää, Jack oli aivan kauhuissaan kun hän joutui kävelemään uudelle kentälle :D Hyvä kun ei sydänkohtausta saanut, eihän me nyt normaalisti ratsasteta pitkin tarha-alueita = niin ei voi siis nytkään tehdä!

Kun päästiin seuraavalle verkka-alueelle, oli Jack tietenkin aivan järkyttynyt. Hepan maailma mullistui, vaikka kyseessä oli siis meidän ihan normaali ratsastuskenttä, jolla rampataan kuutena päivänä viikossa. Aloittelin taas käynnissä, pyörittelin voltteja, hain niitä kulmia, enkä antanut Jackin stressata. Marianne käski väsyttää sitä, ottaa laukkaa ja rauhoitella menoa.
Otin aika paljon ravia, pyörittelin voltteja ja vain pidin tahtia yllä. Jack rentoutui suhteellisen nopeasti ja oli taas todella mainio ratsastaa. Annoin sen välillä kävellä kun Jackie alkoi tuntua turhankin nuutuneelta, otin joitain pysähdyksiä ja sitten nostelin laukkoja. Kaikki vaan sujui ja mä olin ihan mielettömän fiiliksissä! Me tehtiin kaikkea sitä mitä mä keksin pyytää, hevonen ei saanut slaageja toisista verkkailijoista ja se oli rento, se oli rauhallinen. Mä olin yhtä hymyä kun olin saanut Jackin keräämään itsensä ja arvokkuutensa, kaikki oli niin mukavaa ja helppoa!

Sitten olikin meidän vuoro lähteä radalle. Se oli jo tiedossa, että rata tulisi olemaan vaikea: siellä oli hurjan pelottava teltta, hurjasti katsojia, pelottavat tuomarit ja jopa autoja! Kaikkea todella pelottavaa, kun kyseessä on pupupöksy Jack. Siinä vaiheessa kun ratsastettiin radalle, tarkoituksena vain käynnissä kiertää se ympäri, niin se vaan hajosi. Jack pelkäsi ihan hurjasti sitä toista pitkää sivua, eikä sinne vaan voinut mennä. Hevonen ravaili kauhuissaan karkuun ja ratsastajakin onnistui siinä vaiheessa sitten hukkaamaan sen "älä kökötä"-ajatuksen jonnekin. Lopulta Jackie pamahti laukkaan ja täräytettiin tyylikkäästi kouluaidan ylitse!
Suoritus ei ollut vielä alkanut, joten palattiin radalle ja Marianne kävi taluttamassa meidät kentän ympäri. Pysähdyttiin tsekkaamaan kaikki pelotukset, hepalla vain sydän löi ja kaikki oli hurjaa! Kierroksen jälkeen meidät päästettiin irti. Käynnissä homma oli vielä jotenkin hanskassa, mutta kun siirsin raviin, niin Jack vaan lähti taas kiihdyttelemään alta, samalla hurjaa pitkää sivua kyttäillen. Marianne käski muutaman epämääräisen raviympyrän jälkeen lähtemään radalle.
Rata meni superloistavasti ;) Tehtiin huikean vino ja kiemurteleva serpentiinisisääntulo. Alkutervehdyksen Jackie päätti suorittaa sivuprofiili kohti tuomaristoa, sillä onhan vasen hänen parempi puolensa! Sen jälkeen päätettiin että voltin ratsastus kuuluu kyllä c-merkin ohjelmaan ja varsinkin suoritettuna suoraan alkutervehdyksestä! Tuomaristoa kohti päästiinkin ihan ookoosti ravissa, mitä nyt sekin reitti katosi about kymmenen metriä ennen sitä hirveän pelottavaa päätyä. Lopulta taidettiin suorittaa temmonlisäys laukassa, mutta hei - temmonlisäystä sekin! Hepalla pyörivät silmät kuin hedelmäpeli ja laukkaspurtti loppui siihen, että täti oli keikahtaa alas selästä. Onneksi Marianne sieltä taas käskytti, että "älä nyt vaan tipu sieltä!"
"En tipukaan." Kovat olivat puheet, mutta olen lupaukseni veroinen. Kun sain itseni takaisin jokseenkin istuvaan asentoon, oli seuraavana hommana pysäyttää Jack ja kiittää tuomareita ajanhaaskusta. Marianne tuli taluttamaan meidät uudelleen kentän ympäri ja sitten päästiinkin verkka-alueelle. Me tultaisiin nimittäin häpeäkierrokselle (nimesin sen itse :D) kisojen jälkeen, jottei Jackille jäisi näin huonoa kokemusta kisoista!

Marianne vain sanoi, että joko mun tai sen toisen ratsastajan pitäisi kisojen jälkeen mennä sinne toiseen päähän ja ratsastaa hepalla. Mulla ei ollut niinkään väliä, tietenkin ratsastan jos vain saan ;) Koska mua ei häädetty selästä, niin päättelin olevani itse jälleen se uhri ja Jackin toinen ratsastaja sai toisen ponin käyttöönsä. Mä taas sain tehtäväkseni ratsastaa verkka-alueella kisojen ajan ja väsyttää Jackin, jotta se kulkisi nätisti sitten toisessakin päässä.
Häpeäkierrokselle tosin tuli aika paljon muitakin, joten ei mun tarvinnut itseäni huonoksi tuntea :D Artsi pukitti ratsastajan alas, Simo esitteli kevätjuhlaliikkeitä ja Kaisa kuvitteli olevansa estekisoissa. Jos seitsemästä osallistujasta neljä kuvittelee, että koulukisoissa on tarkoitus esitellä extremetemppuja, niin ei kai siinä ainakaan tarvitse itseään hävetä. Sitä paitsi, harjoittelemassa me vain oltiin, joten samahan se vaikka vähän häpeäkierrokselle jouduttiinkin ;)

Kisojen aikana otin vaan sitten reippaasti ravia, pysähdyksiä ravista ja laukkaa. Todella hienoja laukka-ravi-siirtymisiä me saatiinkin aikaan, Jack myös pysähtyi hyvin ja kulki kivasti. Huomasi vaan että heppa alkoi tosissaan väsyä, ei oikein jaksettu enää loppua kohden liikkua. Ratsastajallakin alkoi ilmeisesti kunto loppua, sillä tulihan siellä kyydissä istuttua pidempään kuin normitunnilla!

Kun osallistujat olivat vääntäneet ratansa, otettiin huippuratsukot radalle yhdessä! Marianne käski kävellä ja hivuttautua hitaasti kohti pelottavaa päätyä. Mä kävelin ihan rauhassa kohti sitä päätyä, aina ennen kuin Jack ehti jännittyä, käänsin voltin ja asettelin sisälle. Päätyyn päästiinkin tosi kivuttomasti ja jäätiin sitten sinne pyörimään, jottei jouduttaisi kulkemaan vielä sen pelottavan teltan ohitse. Siirryttiin siellä kevyt raviin ja pyörittiin isolla pääty-ympyrällä. Jack otti aina vähän kipinää siitä teltasta, mutta otin sitä vain kuulolle ja nokkaa sisälle. Hiljalleen heppa rentoutui, eikä välittänyt teltasta enää ihan niin paljon. Mä siirsin meidän ympyrää hiljalleen kohti kentän keskiosaa, lopulta ihan toiseen päätyyn siirtyen. Näin päästiin ihan huomaamattomasti ravaamaan jopa sen hirveän pelottavan teltan ohitse ja heppakin pysyi rentona ja rauhallisena! Jesjesjes!
Sen jälkeen sainkin ratsastaa radan, muiden pyöriessä vähän poissa edestä. Alkutervehdykseen tultiin taas vinoina kuin ameebat, mutta poni pysähtyi kivasti ja sain tällä kertaa tervehdittyä ilman zumbaamista. Siitä raviin ja se suora linja onnistuivat jo paremmin, mitä nyt se kulma tultiin vähän kylkimyyryä. Temponlisäys oli kiva, minä olin siihen tyytyväinen. Alkuun vähän hissuttelin, mutta lopussa uskalsin ratsastaa eteen, sillä tässähän ei ollut mitään menetettävää enää. Jackiekin tuli takaisin siitä ja päästiin uudelle kokorataleikkaalle. Käyntiin siirtymä oli hyvä, tällä kertaa heppa ei saanut ohjaa kiskottua ja siirtyminen takaisin raviin oli nätti ja sujuva. Käyntiin siirryttiin vähän epämääräisesti, sillä hurja kulma sai meidät jälleen! Laukka nousi kivasti, mitä nyt vauhtia oli selkeästi liikaa ja jouduin jarruttelemaan melkein koko ajan. Tahti kuitenkin parani ympyröiden aikana, mutta siirtyminen raviin tuli taas myöhässä. Mä myös hukkasin jalustimet siinä joutessani ja Jack lähti kaahaamaan ravissa, joten täyskaarto oli aika mielenkiintoisen näköinen ja kokoinen. Sain kuitenkin homman hallintaan ja seuraava käynti oli parempi.

Laukka nousi, mutta vauhtia oli kuin laukkakisoissa. Mä en millään meinannut saada sitä laukkaa rauhallisemmaksi, joten mentiin koko ajan vähän ylitemmossa. Taas raviin siirtymä oli liian myöhään ja täyskaarto ihan naurettava. Ravissa oikaistiin koko pelottava pääty ja keskihalkaisijalle kääntyminen tuli aika mielenkiintoisen reitin jälkeen. Pysähdys kuitenkin toimi ja raviin siirryttiin kivasti. Lopulta sitten lopputervehdys, joka oli mielestäni melkein parhaimpia kohtia koko radasta - tultiin suht suorana ja pysähdys oli siisti! Hieno Jack!
Käveltiin siinä hetki ponin kanssa, lopulta alkoi hevosilla olla jo ruoka-aika, joten takaisin vaan talliin. Pieni mies oli aivan hiestä märkä ja kaikkensa antanut. Laitoin ukkelin kuntoon ja vein sen sitten pihalle - tosin jopa matka tarhaan keskeytyi julmasti kun Jackin piti pelätä edessä nököttävää pakettiautoa!


Kyllä se on niin, että Kipinän hetki kuvastaa ehdottoman hyvin tätä kaikkea:

"Heittäydy täysii
Siihen mikä on tärkee
Ja tee sitä missä sulle on järkee
Silmissä kipinän hetki
Tee mitä se vaatii
Vaik et pääsis ees maalii
Se on se fiilis mitä etsit"

Se on hieno voimalaulu ja siinä on paljonkin sanomaa ihan ylipäänsä elämään.
Mä olen tyytyväinen tähän päivään, enkä oikeastaan vaihtaisi mitään. Mä lasken tämän kisapäivän neliosaiseksi: eka verkka, toinen verkka, rata ja häpeäkierros. Jokaisessa Jackiä jännitti ja jokaisen olisin voinut munata aivan täysin. Sen sijaan että olisin vaipunut epätoivoon, kiikkunut jalustimilla ja saanut hepan slaagin partaalle, niin minähän päätin ratsastaa jopa paremmin kuin ikinä ennen tuon herkkishevosen kanssa! Kerrankin mä en vain antanut olla ja tuudittautunut siihen uskoon, että se hevonen hajoaa jos vaadin siltä jotain. En antanut sen oikoa niitä kulmia ja minä onnistuin ratsastamaan sen rennoksi, jopa tällaisessa erikoisemmassa tilanteessa. Menihän se nyt tuhottoman paljon paremmin kuin eilen, ihan oikeastikin.
Me suoriuduttiin todella hyvin kolmesta osiosta. Kolme kertaa mä sain sen hevosen rennoksi ja toimivaksi. Me mentiin hyvin, me tehtiin kaikkea sitä mitä mä halusin. Se, etten kyennyt rentouttamaan sitä hevosta siinä alle minuutissa ennen kisarataa, niinniin.. En nyt pidä sitä minään suurena pettymyksenä tai kamalana asiana. Se oli oletettavaa, ei mitään sen ihmeempää.

Joo, tämä oli meidän oma voittomme! Minä todistin itselleni pystyväni siihen ja harjoituksen kannalta tämä oli ihan loistava päivä. Mä sain istua Jackin selässä kyllästymiseen asti, tehdä sitä, mikä parhaimmalta tuntui. Mä todella jouduin työskentelemään ja vaatimaan, ja luulen, että tämä kisapäivä tulee olemaan sellainen mukava harppaus eteenpäin tuon Jackien kanssa ratsastamisessa.
Toki, kuten sanoin, olisi ollut ihan hauskaa päästä rata läpi ja saada pöytäkirja ja kaikkea! Mutta kyllä mä silti luulen että olen tyytyväisempi tähän vrt jos olisin mennyt Vinskillä ja vaikka päässyt radasta läpi. Jack on niin kauhean kiva hevonen ja tämä oli oikeasti tosi kehittävää.
Ja kuten mä tiesin ja aavistin, niin tämä "epäonnistuminen" ei haitannut. Jos olisin mennyt Artsilla ja se olisi heittänyt mut alas, niin saattaisin olla vähän eri mieltä siitä radan onnistumisen tärkeydestä ;)
Muttamutta, Jackie oli hieno, minä olin hieno ja olimme loistava ratsukko! Mitäpä siitä, että koulurata ei sujunut. Ehkä mä vielä joskus pääsen kouluradasta läpi, tai sitten vaan kerään hirveää hylkyriviä. Oli miten oli, olen minä tyytyväinen :)

Jännittämisen treenaamista

Tänään mulla oli se Jack, kuten Marianne keskiviikkona lupasikin. Tunnillamme myös Artsi, Vinski, Kaisa, Evita ja Nikkis, Jack jatkoi toiselle tunnille. Ja Tiina oli pitämässä tunnit, kuten oli keskiviikkona myöskin kerrottu.
Kentällekin oli jo kannettu kouluaitojenpäädyt ja Marianne sanoi että kisaajien pitäisi ratsastaa radat läpi tunnin aikana. Selvähän se!

Hain Jackie-miehen tarhasta ja harjailin lehmän nopeasti. Ilmeisesti kirjavan otuksen mielestä lisäkirjavuus olisi mukavaa, varsinkin näin kisojen aattona. No, kenties Jack huuhtoutuu sateessa tai jotain ja on huomenna ihan hohtavan puhdas. Heitin hepan varusteisiin ja sitten lähdimme kentälle. Ja mua jännitti, tuli varmaan ne kisajännitykset jo näin valmiiksi.

Kentällä sitten selkään vaan. Jack oli selvästikin omaksunut roolinsa hurjana ja reippaana kouluratsuna, joten jalustinten pidentäminen oli totaalinen mahdottomuus - hevosen mielestä kun ainoa vaihtoehto oli jyrätä täyttä käyntiä eteenpäin ja kun kerta toisensa jälkeen joutui pysähtymään, meinasi Jack olla jo epätoivon partaalla. Vasta kun saimme Tiinan roikkumaan hevosen päähän, malttoi Jackie seistä kiltisti kohtaloonsa alistuneena.
Ne kouluaidat tosiaan ovat jälleen porttipäässä - hurjan pelottavassa porttipäässä - ja me ratsastimme niiden sisällä tämän koko tunnin. Tämä tuntui järisyttävän pienen miehen maailmaa ihan hirmuisesti, onhan se ihan hurjan jännittävää kun joutuu kulkemaan siinä päässä jossa ei normaalisti niin paljon ratsasteta! Ja kun ei se edes jäänyt siihen, vaan portin taakse tuli vielä katsojia ja jopa autoja! Hui että, kyllä oli mun rohkealla ratsulla pupu pöksyissä heti alkukäynneissä. Eikä se siis muuten haitannut, käynti vaan kiisi alta vielä pahemmin kuin normaalisti ja kulmiin meneminen oli hepasta ihan mahdotonta, kun ei sitä tiedä vaikka ne hurjat kummajaiset kävisivät kankkuun kiinni. Siksipä Jack näki parhaana oikoa kulmat ja hanatella karkuun mahdollisimman nopeasti. Ilkeä täti selässä tosin haittasi tätä harrastusta ja pakotti pienen lehmän peräti pyörimään volteilla siellä pelottavassa päädyssä. Saatiin sen ansiosta vähän parempia kulmia, mutta kyllä se koko ajan jonkin verran jännittyi ja lähti hiihtelemään.

Käynnissä lähdettiin sitten tulemaan pituushalkaisijaa pitkin, käännettiin siellä päädyssä sitten aina vuoronperään molempiin suuntiin ja haettiin tehtävällä pelkkää suoruutta ja tarpeeksi pitkiä linjoja, jottei karattaisi käännökseen viittä metriä ennen tuomaria. Edelleen ratsuani jänskätti vähän liikaakin. Suorat linjat olivat ihan hyviä, vasemmalta kääntyessä ne tosin lösähtivät joka kerta, mutta muuten. Kun vaan sain Jackin pään pysymään paikoillaan, enkä antanut hepan katsella omiaan, tuli lehmä ihan mukavan suorana ja se käveli tarpeeksi pitkälle. Mutta se kääntyminen sille lyhyelle sivulle ja ne pelottavat kulmat! Jackiellä oli kaula ihan vimpulassa, enkä oikein saanut sitä suoraksi, jonka lisäksi humma kaatui sisälle ja sisäpohje tuntui toimivan lähinnä vauhdin lisääjänä. Välillä onnistuttiin pysymään paremmin lapasessa, mutta useimmiten hevonen kai kuvitteli mun tarjoavan hänelle pakotietä pelottavien autojen ja ihmisten luota.

Siirryttiin siitä kevyt raviin. Se alkoi loistavasti, sillä Jackie juoksi alta kuin tuuli ja oli jännittynyt kuin ylikireä viulun kieli. Minäkin loikin metrejä ilmaan satulasta ja keventelin liian nopeasti, heh. Jonnin verran meni aikaa, kunnes sitten sain oman istuntani hallintaan. Jack rauhoittui kun itse kevensin hitaasti ja kun muualla tuntui hyvältä, päätin lähteä kiusaamaan hevosta sinne pelottavaan päähän. Pyöritin kirjavaa säälimättömästi ympyrällä, asettelin sisälle ja hidastin aina kun hevonen oli lähteä karkuun. Useiden ympyröiden jälkeen se tapahtui ja Jack rentoutui. Muutos oli ihan käsinkosketeltava, tuli pärskähdys ja mä olin niin tyytyväinen. Homma sujui ja päästiin pois siitä pelkältä ympyrältä. Enää ei kulmienkaan meneminen tuntunut niin hankalalta, vaikka herra edelleen niitä oikoikin.
Mutta sitten meidän tätiratsu ja flegmaattinen lyllertäjä Artsi-setä päättikin järkyttyä varmaan ensikertaa elämässään ;) Kun Artsi otti sen kaksi askelta laukkaa, keksi Jackie että nyt on vähintään sitten murhamiehet perässä! Siitä alkoikin koliseva alamäki, kun mun hevoseni säikähti joka kerta kun Artsi säikähti/kun joku tuli lähelle/kun mentiin pelottavaan päätyyn. Täräyteltiin Jackin kanssa jotain holtitonta laukkaa, minä keikuin etukenossa ja oltiin jyrätä Tiina meidän alle (meidän mafia. Heh, seuraavaksi lähetetään joku kirje "jos et halua että huomenna jyrätään sut oikeasti alle, on parasta päästää meidät radasta läpi")
Välillä päästiin suunnilleen ravaamaan, mutta se katkesi aika pian kun hevonen päättikin verrytellä vähän laukkailemalla! Ai että, oli se sitten hienoa, tuli aika hyvät fiilikset huomisen suhteen ;)

Lähdettiin siinä jossain vaiheessa istumaan alas harjoitusraviin ja epäilen vahvasti että meillä oli siinä joku tehtävä, mutta me vaan Jackin kanssa keskityttiin tuohon kaahailuun enemmän kuin tehtävien suorittamiseen. Mä en vain saanut sitä rentoutumaan, en niin millään, vaan hevonen triggeröityi jokaisesta vastaantulijastakin. (Nyt muuten muistankin, ravissa piti tehdä temmonlisäyksiä! Me tehtiin Jackin kanssa yksi, mutten varmaan vaatinut siinäkään tarpeeksi. Muut jätettiin suosiolla väliin, kun tuota tempoa tuntui riittävän pyytämättäkin.)
Tiina käski sitten mun ottaa pidätteen läpi. En saanut päästää Jackiä juoksemaan alta, vaan se piti ottaa alle. Ei saanut antaa vaihtoehtoja, piti vain totella. Keräsin siinä sitten itseni ja lähdin kokeilemaan tätä, se tosin oli niin vaikeaa kun olen vakuuttunut siitä että Jackie vähintään hajoaa jos siltä vaatii jotain.
Kun mä vaan pyysin ja vaadin sen pidätteen läpi, niin kyllä hommasta tuli hitusen hallitumpaa. Siis pääsihän se heppa aina aika ajoin karkaamaan alta, mutta ne laukkaspurtit jäivät pois ja fiilis parani huomattavasti. Ei siis paha ollenkaan, nyt vaan pitää huomennakin muistaa vaatia jotain pelkän kyydissä keikkumisen sijaan!

Siirryttiin käyntiin, laukat otettiin kaksi kerrallaan. Aloitettiin Jackin ja Nikkiksen kanssa, piti tehdä ravissa päätyihin voltit ja pitkät sivut tulla laukassa. Olin selvästikin saanut sen hevosen jotenkin paremmin alle ja tajusin muutenkin mitä olin tekemässä, joten laukkatehtävä jopa sujui aika kivasti. Siis vauhtia oli, kyllä, mutta tehtiinpä sitä mitä pitikin! Laukat nousivat istunnan kautta (jes!) ja pelottavaa päätyä kohti laukatessa vauhti pysyi jopa ihan järkevänä. Kulmaan ratsastaminen vaan epäonnistui ekalla kerralla, mutta kun seuraavaksi pistin pohkeet kiinni ja ohjasin, niin kyllähän Jackiekin onnistui mallaamaan ruhonsa siihen pelottavaan kulmaan! Siirtymät laukasta raviin olivat varsin kökköjä, mutta osa tuli sentään ihan oikeassa kohdassa. Niissä oli vaan se, että mä en istunut ja könötin edessä. No, tulivatpa suunnilleen siellä missä niiden pitikin, se on alku. Harjoitusravivoltit olivat yllättäen jopa oikein hyviä ja kirjava heppanen malttoi odottaa ennen laukannostoja ihan hienosti!
Mentiin kävelemään, jonka jälkeen toiseen suuntaan laukat. Tähän suuntaan otettiin vain pari kierrosta uraa pitkin. Heh, vauhti kasvoi taas kuin mäkiautolla alamäessä ja oikaistiin puolet kulmista :D No, laukka pysyi nätisti yllä ja Jack oli muuten ihan fiksusti. Kulmat vaan olivat koko ajan huonoja, nekin kulmat joihin päästiin, olivat niin kaatuvia ja vinoja ja plääh! Ja siis mä totesin että kaadun Jackin kanssa ihan hulluna, varsinkin laukassa. Aivan hirveää, suunnilleen itkin omaa saamattomuuttani, mutta eipä auttanut. Oikeastaan aika hullua että Jackin kanssa kaadun noin pahasti, mä olen suorempi jopa Kaisan kanssa hei!

Siitä sitten käyntiin ja häädettiin muu porukka pois, vain me Nikkiksen kanssa jäätiin. Nikkis sai aloittaa ratansa ratsastamisen, jonka aikana minä sitten kävelin ja väistelin parhaani mukaan. Ponin lopetettua, saattoi tämä loistelias kouluratsukko näyttää menemisen mallia, heh.
Se alkoi yllättävän hyvin, ottaen huomioon että oltiin kuitenkin kävelty kentän keskellä. Päästiin ihan ookoosti sille keskihalkaisijalle, Jack pysähtyi nätisti ja päästiin loppuun asti ihan asiallisesti. Kulmassa kuitenkin iski taas se jännitys, joten jouduttiin oikaisemaan aika reilusti matkalla lävistäjälle, jossa se temponlisäys keventäen meni ihan mutkitta. En tosin vaatinut läheskään tarpeeksi sitä liikettä, mutta otin vähän varman päälle jottei heppa räjähdä. Istuin alaskin vähän liian nopeasti, jonka voisi huomenna jättää tekemättä!
Ravi lähti taas vähän kiitämään alta kun mentiin sille toiselle lävistäjälle ja tein jotenkin ihan sumussa sen käyntisiirtymän. Vähän kuin olisin unohtanut valmistella, sitten Jack taisi kiskaista käynnissä ohjaa ja askeleita tuli ainakin viisi, ennen kuin poni oli takaisin ravissa. Samoin seuraava käyntisiirtymä oli ihan hutiloitu, voi voi minun kanssani! Laukka kuitenkin nousi nätisti ja saatiin ympyrät aikaiseksi - mitä nyt ympyrä on mairea käsite ja ennemmin pitäisi puhua epämääräisistä volteista. Vauhtia taisi olla vähän liikaa, joten kulma pyöristyi ja raviin siirryttiin hieman liian myöhässä. Ravi oli alta kipsuttelua, jonka takia täyskaarto oli ihan hirmuinen makkara, joka vain venyi ja vanui ja mua suorastaan hävetti sen esittäminen. Seuraavakin käyntiin siirtymä oli ihan hutiloitu ja surkea, Jack ei meinannut kävellä ollenkaan (no niin, huomista varten -> valmistele käyntisiirtymät!!)
Laukka nousi jälleen ihan nätisti, mutta vauhtia oli kuin pienessä kylässä. Tällä kertaa ympyrät pysyivät ympyröinä ja kun tarpeeksi vaadin, sain tahdinkin hieman tasaisemmaksi ja kouluradoille sopivammaksi. Kulma oikeni jälleen ja tällä kertaa siirtymä raviin oli aivan hirvittävän huono ja myöhäinen. Ravi oli jälleen yhtä kipitystä, eikä toinen täyskaarto ollut yhtään parempi, koko reitti oli sellainen, kuin en olisi ikänäni täyskaartoa ratsastanut. Puolen kierroksen raviosuus meni yllättävän kivuttomasti, mitä nyt pelottava kulma häiritsi ratsuni mielenrauhassa. Keskihalkaisijalle kääntyminen oli hutiloitu, mutta pysähdys onnistui ja Jack seisoi paikoillaan kuin meedio. Raviin siirtymä oli hyvä, mutta jälleen käännös meni ihan usvassa ja poni pääsi kipsuttelemaan alta. Pituushalkaisijalle käännyttiin liian myöhään ja kiemurreltiin vinossa ja minäkin tein sitten virheen suorittaessani lopputervehdyksen kentän keskellä sen seuraavan pisteen sijaan!

Lopputulemana tosiaan jännittynyt hevonen, hutiloiva ratsastaja, joka keikkui etukenossa (se on ratkaisu kaikkeen!) ja huonot reitit, sekä yksi väärinratsastus (en anna anteeksi itselleni, jos toistan sen huomenna!)
Olin silti tyytyväinen ja mikäli Jack menee edes noin hyvin huomenna, olen super iloinen! Tietenkin parempi olisi jos se menisi paremmin kuin tänään, sillä epäilen että tällaisella radalla saa otsaansa pelkän punaisen "hylätty"-merkin ;) Mutta hei, mennään kokeilemaan - läpäisy on sitten pelkkää plussaa! Ja kun en mä kuitenkaan niitä 60 senttimetrin esteitä hypi vuosikausiin, joten ei tässä kiirettä ole.
Nyt mun pitää huomenna vaan muistaa istua, ratsastaa, ajatella. Vaikka maailma putoaisi niskaan, en silti saa keikkua etukenossa yhtä paljon kuin tänään, enkä saa hutiloida kaikkea. Ja jos Jack lähtee alta, pitää se ottaa sinne takaisin - ei se voi jännittyessäänkään vaan kaahata alta pois. Ei kuitenkaan oteta stressiä - mä muistan kyllä radan (ellen epähuomiossa tee virheitä :D) ja osaan ihan suhteellisesti ratsastaa kirjavalla. Tai siis suhteellisesti, olen mä sillä neljästi mennyt (plus neljästi silloin kaksi vuotta sitten) Kokemuksen syvä rintaääni tässä siis puhuu ;)
Jouduin muuten Tiinankin kanssa kinaamaan että ratsastinko väärin vai en. Meinasin hetken jo uskoa että se laukka otetaan alas jossain toisessa kohdassa, mutta opettaja saikin syödä hattunsa ja nähdä, että kyllä minä tiedän kaikesta kaiken!

Käveltiin siitä keskelle ja päästin seuraavan ihmisen selkään.
Se meni tänään sinäänsä kivasti. Jännitysmomentteja, kyllä, mutta tämä oli hitokseen hyvää harjoitusta huomista varten. Tuskin se ainakaan pahempi voi huomenna olla ja nytpä nähtiin kaikkea superjännää! Jos tänään selvittiin hengissä, niin huomennakin on aika korkeat mahdollisuudet siihen! Ja niin, Jack nyt on niin söpis ja se oli ajoittain niin hyvä ja rento. Ei yhtään niin hyvä ja rento kuin muina kertoina, mutta toisaalta jo se, että mä tajusin tänään jopa vaatia siltä jotain, teki tunnista tosi kivan. Jep, oikein hieno poninen se on!

Minä katselin vähän tunteja, taluttelin Seppoa ja jouduinpa myös Kitty-ponin viereen laukkaamaan :D Se oli ihan hirveää, siellä ei paljoa kyllä jarruteltu. Olin ihan varma että kulmissa kaadun sinne ponin jalkoihin ja voin vaan katsoa pikkuratsukon katoamista horisonttiin.

Ah, huomiseen tässä vaan. Katsotaan kuinka käy! Video radasta pitäisi tulla, jollei taivas tipu niskaan, mutta sen saaminen nettiin kestääkin sitten tasan niin kauan että saan sen koneeni takaisin (Y) Tosin, jos lopputulemana on pelkkä Jackin aitojen yli lentely, ei sillä taida olla mikään kova kiire :D