Jännittämisen treenaamista

Tänään mulla oli se Jack, kuten Marianne keskiviikkona lupasikin. Tunnillamme myös Artsi, Vinski, Kaisa, Evita ja Nikkis, Jack jatkoi toiselle tunnille. Ja Tiina oli pitämässä tunnit, kuten oli keskiviikkona myöskin kerrottu.
Kentällekin oli jo kannettu kouluaitojenpäädyt ja Marianne sanoi että kisaajien pitäisi ratsastaa radat läpi tunnin aikana. Selvähän se!

Hain Jackie-miehen tarhasta ja harjailin lehmän nopeasti. Ilmeisesti kirjavan otuksen mielestä lisäkirjavuus olisi mukavaa, varsinkin näin kisojen aattona. No, kenties Jack huuhtoutuu sateessa tai jotain ja on huomenna ihan hohtavan puhdas. Heitin hepan varusteisiin ja sitten lähdimme kentälle. Ja mua jännitti, tuli varmaan ne kisajännitykset jo näin valmiiksi.

Kentällä sitten selkään vaan. Jack oli selvästikin omaksunut roolinsa hurjana ja reippaana kouluratsuna, joten jalustinten pidentäminen oli totaalinen mahdottomuus - hevosen mielestä kun ainoa vaihtoehto oli jyrätä täyttä käyntiä eteenpäin ja kun kerta toisensa jälkeen joutui pysähtymään, meinasi Jack olla jo epätoivon partaalla. Vasta kun saimme Tiinan roikkumaan hevosen päähän, malttoi Jackie seistä kiltisti kohtaloonsa alistuneena.
Ne kouluaidat tosiaan ovat jälleen porttipäässä - hurjan pelottavassa porttipäässä - ja me ratsastimme niiden sisällä tämän koko tunnin. Tämä tuntui järisyttävän pienen miehen maailmaa ihan hirmuisesti, onhan se ihan hurjan jännittävää kun joutuu kulkemaan siinä päässä jossa ei normaalisti niin paljon ratsasteta! Ja kun ei se edes jäänyt siihen, vaan portin taakse tuli vielä katsojia ja jopa autoja! Hui että, kyllä oli mun rohkealla ratsulla pupu pöksyissä heti alkukäynneissä. Eikä se siis muuten haitannut, käynti vaan kiisi alta vielä pahemmin kuin normaalisti ja kulmiin meneminen oli hepasta ihan mahdotonta, kun ei sitä tiedä vaikka ne hurjat kummajaiset kävisivät kankkuun kiinni. Siksipä Jack näki parhaana oikoa kulmat ja hanatella karkuun mahdollisimman nopeasti. Ilkeä täti selässä tosin haittasi tätä harrastusta ja pakotti pienen lehmän peräti pyörimään volteilla siellä pelottavassa päädyssä. Saatiin sen ansiosta vähän parempia kulmia, mutta kyllä se koko ajan jonkin verran jännittyi ja lähti hiihtelemään.

Käynnissä lähdettiin sitten tulemaan pituushalkaisijaa pitkin, käännettiin siellä päädyssä sitten aina vuoronperään molempiin suuntiin ja haettiin tehtävällä pelkkää suoruutta ja tarpeeksi pitkiä linjoja, jottei karattaisi käännökseen viittä metriä ennen tuomaria. Edelleen ratsuani jänskätti vähän liikaakin. Suorat linjat olivat ihan hyviä, vasemmalta kääntyessä ne tosin lösähtivät joka kerta, mutta muuten. Kun vaan sain Jackin pään pysymään paikoillaan, enkä antanut hepan katsella omiaan, tuli lehmä ihan mukavan suorana ja se käveli tarpeeksi pitkälle. Mutta se kääntyminen sille lyhyelle sivulle ja ne pelottavat kulmat! Jackiellä oli kaula ihan vimpulassa, enkä oikein saanut sitä suoraksi, jonka lisäksi humma kaatui sisälle ja sisäpohje tuntui toimivan lähinnä vauhdin lisääjänä. Välillä onnistuttiin pysymään paremmin lapasessa, mutta useimmiten hevonen kai kuvitteli mun tarjoavan hänelle pakotietä pelottavien autojen ja ihmisten luota.

Siirryttiin siitä kevyt raviin. Se alkoi loistavasti, sillä Jackie juoksi alta kuin tuuli ja oli jännittynyt kuin ylikireä viulun kieli. Minäkin loikin metrejä ilmaan satulasta ja keventelin liian nopeasti, heh. Jonnin verran meni aikaa, kunnes sitten sain oman istuntani hallintaan. Jack rauhoittui kun itse kevensin hitaasti ja kun muualla tuntui hyvältä, päätin lähteä kiusaamaan hevosta sinne pelottavaan päähän. Pyöritin kirjavaa säälimättömästi ympyrällä, asettelin sisälle ja hidastin aina kun hevonen oli lähteä karkuun. Useiden ympyröiden jälkeen se tapahtui ja Jack rentoutui. Muutos oli ihan käsinkosketeltava, tuli pärskähdys ja mä olin niin tyytyväinen. Homma sujui ja päästiin pois siitä pelkältä ympyrältä. Enää ei kulmienkaan meneminen tuntunut niin hankalalta, vaikka herra edelleen niitä oikoikin.
Mutta sitten meidän tätiratsu ja flegmaattinen lyllertäjä Artsi-setä päättikin järkyttyä varmaan ensikertaa elämässään ;) Kun Artsi otti sen kaksi askelta laukkaa, keksi Jackie että nyt on vähintään sitten murhamiehet perässä! Siitä alkoikin koliseva alamäki, kun mun hevoseni säikähti joka kerta kun Artsi säikähti/kun joku tuli lähelle/kun mentiin pelottavaan päätyyn. Täräyteltiin Jackin kanssa jotain holtitonta laukkaa, minä keikuin etukenossa ja oltiin jyrätä Tiina meidän alle (meidän mafia. Heh, seuraavaksi lähetetään joku kirje "jos et halua että huomenna jyrätään sut oikeasti alle, on parasta päästää meidät radasta läpi")
Välillä päästiin suunnilleen ravaamaan, mutta se katkesi aika pian kun hevonen päättikin verrytellä vähän laukkailemalla! Ai että, oli se sitten hienoa, tuli aika hyvät fiilikset huomisen suhteen ;)

Lähdettiin siinä jossain vaiheessa istumaan alas harjoitusraviin ja epäilen vahvasti että meillä oli siinä joku tehtävä, mutta me vaan Jackin kanssa keskityttiin tuohon kaahailuun enemmän kuin tehtävien suorittamiseen. Mä en vain saanut sitä rentoutumaan, en niin millään, vaan hevonen triggeröityi jokaisesta vastaantulijastakin. (Nyt muuten muistankin, ravissa piti tehdä temmonlisäyksiä! Me tehtiin Jackin kanssa yksi, mutten varmaan vaatinut siinäkään tarpeeksi. Muut jätettiin suosiolla väliin, kun tuota tempoa tuntui riittävän pyytämättäkin.)
Tiina käski sitten mun ottaa pidätteen läpi. En saanut päästää Jackiä juoksemaan alta, vaan se piti ottaa alle. Ei saanut antaa vaihtoehtoja, piti vain totella. Keräsin siinä sitten itseni ja lähdin kokeilemaan tätä, se tosin oli niin vaikeaa kun olen vakuuttunut siitä että Jackie vähintään hajoaa jos siltä vaatii jotain.
Kun mä vaan pyysin ja vaadin sen pidätteen läpi, niin kyllä hommasta tuli hitusen hallitumpaa. Siis pääsihän se heppa aina aika ajoin karkaamaan alta, mutta ne laukkaspurtit jäivät pois ja fiilis parani huomattavasti. Ei siis paha ollenkaan, nyt vaan pitää huomennakin muistaa vaatia jotain pelkän kyydissä keikkumisen sijaan!

Siirryttiin käyntiin, laukat otettiin kaksi kerrallaan. Aloitettiin Jackin ja Nikkiksen kanssa, piti tehdä ravissa päätyihin voltit ja pitkät sivut tulla laukassa. Olin selvästikin saanut sen hevosen jotenkin paremmin alle ja tajusin muutenkin mitä olin tekemässä, joten laukkatehtävä jopa sujui aika kivasti. Siis vauhtia oli, kyllä, mutta tehtiinpä sitä mitä pitikin! Laukat nousivat istunnan kautta (jes!) ja pelottavaa päätyä kohti laukatessa vauhti pysyi jopa ihan järkevänä. Kulmaan ratsastaminen vaan epäonnistui ekalla kerralla, mutta kun seuraavaksi pistin pohkeet kiinni ja ohjasin, niin kyllähän Jackiekin onnistui mallaamaan ruhonsa siihen pelottavaan kulmaan! Siirtymät laukasta raviin olivat varsin kökköjä, mutta osa tuli sentään ihan oikeassa kohdassa. Niissä oli vaan se, että mä en istunut ja könötin edessä. No, tulivatpa suunnilleen siellä missä niiden pitikin, se on alku. Harjoitusravivoltit olivat yllättäen jopa oikein hyviä ja kirjava heppanen malttoi odottaa ennen laukannostoja ihan hienosti!
Mentiin kävelemään, jonka jälkeen toiseen suuntaan laukat. Tähän suuntaan otettiin vain pari kierrosta uraa pitkin. Heh, vauhti kasvoi taas kuin mäkiautolla alamäessä ja oikaistiin puolet kulmista :D No, laukka pysyi nätisti yllä ja Jack oli muuten ihan fiksusti. Kulmat vaan olivat koko ajan huonoja, nekin kulmat joihin päästiin, olivat niin kaatuvia ja vinoja ja plääh! Ja siis mä totesin että kaadun Jackin kanssa ihan hulluna, varsinkin laukassa. Aivan hirveää, suunnilleen itkin omaa saamattomuuttani, mutta eipä auttanut. Oikeastaan aika hullua että Jackin kanssa kaadun noin pahasti, mä olen suorempi jopa Kaisan kanssa hei!

Siitä sitten käyntiin ja häädettiin muu porukka pois, vain me Nikkiksen kanssa jäätiin. Nikkis sai aloittaa ratansa ratsastamisen, jonka aikana minä sitten kävelin ja väistelin parhaani mukaan. Ponin lopetettua, saattoi tämä loistelias kouluratsukko näyttää menemisen mallia, heh.
Se alkoi yllättävän hyvin, ottaen huomioon että oltiin kuitenkin kävelty kentän keskellä. Päästiin ihan ookoosti sille keskihalkaisijalle, Jack pysähtyi nätisti ja päästiin loppuun asti ihan asiallisesti. Kulmassa kuitenkin iski taas se jännitys, joten jouduttiin oikaisemaan aika reilusti matkalla lävistäjälle, jossa se temponlisäys keventäen meni ihan mutkitta. En tosin vaatinut läheskään tarpeeksi sitä liikettä, mutta otin vähän varman päälle jottei heppa räjähdä. Istuin alaskin vähän liian nopeasti, jonka voisi huomenna jättää tekemättä!
Ravi lähti taas vähän kiitämään alta kun mentiin sille toiselle lävistäjälle ja tein jotenkin ihan sumussa sen käyntisiirtymän. Vähän kuin olisin unohtanut valmistella, sitten Jack taisi kiskaista käynnissä ohjaa ja askeleita tuli ainakin viisi, ennen kuin poni oli takaisin ravissa. Samoin seuraava käyntisiirtymä oli ihan hutiloitu, voi voi minun kanssani! Laukka kuitenkin nousi nätisti ja saatiin ympyrät aikaiseksi - mitä nyt ympyrä on mairea käsite ja ennemmin pitäisi puhua epämääräisistä volteista. Vauhtia taisi olla vähän liikaa, joten kulma pyöristyi ja raviin siirryttiin hieman liian myöhässä. Ravi oli alta kipsuttelua, jonka takia täyskaarto oli ihan hirmuinen makkara, joka vain venyi ja vanui ja mua suorastaan hävetti sen esittäminen. Seuraavakin käyntiin siirtymä oli ihan hutiloitu ja surkea, Jack ei meinannut kävellä ollenkaan (no niin, huomista varten -> valmistele käyntisiirtymät!!)
Laukka nousi jälleen ihan nätisti, mutta vauhtia oli kuin pienessä kylässä. Tällä kertaa ympyrät pysyivät ympyröinä ja kun tarpeeksi vaadin, sain tahdinkin hieman tasaisemmaksi ja kouluradoille sopivammaksi. Kulma oikeni jälleen ja tällä kertaa siirtymä raviin oli aivan hirvittävän huono ja myöhäinen. Ravi oli jälleen yhtä kipitystä, eikä toinen täyskaarto ollut yhtään parempi, koko reitti oli sellainen, kuin en olisi ikänäni täyskaartoa ratsastanut. Puolen kierroksen raviosuus meni yllättävän kivuttomasti, mitä nyt pelottava kulma häiritsi ratsuni mielenrauhassa. Keskihalkaisijalle kääntyminen oli hutiloitu, mutta pysähdys onnistui ja Jack seisoi paikoillaan kuin meedio. Raviin siirtymä oli hyvä, mutta jälleen käännös meni ihan usvassa ja poni pääsi kipsuttelemaan alta. Pituushalkaisijalle käännyttiin liian myöhään ja kiemurreltiin vinossa ja minäkin tein sitten virheen suorittaessani lopputervehdyksen kentän keskellä sen seuraavan pisteen sijaan!

Lopputulemana tosiaan jännittynyt hevonen, hutiloiva ratsastaja, joka keikkui etukenossa (se on ratkaisu kaikkeen!) ja huonot reitit, sekä yksi väärinratsastus (en anna anteeksi itselleni, jos toistan sen huomenna!)
Olin silti tyytyväinen ja mikäli Jack menee edes noin hyvin huomenna, olen super iloinen! Tietenkin parempi olisi jos se menisi paremmin kuin tänään, sillä epäilen että tällaisella radalla saa otsaansa pelkän punaisen "hylätty"-merkin ;) Mutta hei, mennään kokeilemaan - läpäisy on sitten pelkkää plussaa! Ja kun en mä kuitenkaan niitä 60 senttimetrin esteitä hypi vuosikausiin, joten ei tässä kiirettä ole.
Nyt mun pitää huomenna vaan muistaa istua, ratsastaa, ajatella. Vaikka maailma putoaisi niskaan, en silti saa keikkua etukenossa yhtä paljon kuin tänään, enkä saa hutiloida kaikkea. Ja jos Jack lähtee alta, pitää se ottaa sinne takaisin - ei se voi jännittyessäänkään vaan kaahata alta pois. Ei kuitenkaan oteta stressiä - mä muistan kyllä radan (ellen epähuomiossa tee virheitä :D) ja osaan ihan suhteellisesti ratsastaa kirjavalla. Tai siis suhteellisesti, olen mä sillä neljästi mennyt (plus neljästi silloin kaksi vuotta sitten) Kokemuksen syvä rintaääni tässä siis puhuu ;)
Jouduin muuten Tiinankin kanssa kinaamaan että ratsastinko väärin vai en. Meinasin hetken jo uskoa että se laukka otetaan alas jossain toisessa kohdassa, mutta opettaja saikin syödä hattunsa ja nähdä, että kyllä minä tiedän kaikesta kaiken!

Käveltiin siitä keskelle ja päästin seuraavan ihmisen selkään.
Se meni tänään sinäänsä kivasti. Jännitysmomentteja, kyllä, mutta tämä oli hitokseen hyvää harjoitusta huomista varten. Tuskin se ainakaan pahempi voi huomenna olla ja nytpä nähtiin kaikkea superjännää! Jos tänään selvittiin hengissä, niin huomennakin on aika korkeat mahdollisuudet siihen! Ja niin, Jack nyt on niin söpis ja se oli ajoittain niin hyvä ja rento. Ei yhtään niin hyvä ja rento kuin muina kertoina, mutta toisaalta jo se, että mä tajusin tänään jopa vaatia siltä jotain, teki tunnista tosi kivan. Jep, oikein hieno poninen se on!

Minä katselin vähän tunteja, taluttelin Seppoa ja jouduinpa myös Kitty-ponin viereen laukkaamaan :D Se oli ihan hirveää, siellä ei paljoa kyllä jarruteltu. Olin ihan varma että kulmissa kaadun sinne ponin jalkoihin ja voin vaan katsoa pikkuratsukon katoamista horisonttiin.

Ah, huomiseen tässä vaan. Katsotaan kuinka käy! Video radasta pitäisi tulla, jollei taivas tipu niskaan, mutta sen saaminen nettiin kestääkin sitten tasan niin kauan että saan sen koneeni takaisin (Y) Tosin, jos lopputulemana on pelkkä Jackin aitojen yli lentely, ei sillä taida olla mikään kova kiire :D