Herkkää ja hellää

Edelleen puksutellaan lainarotiskoilla, joten tämä on vähän mitä on. Tuskin saan omaa konettani vielä ensiviikolla.

Muttamutta, keskiviikon ihanat myräkät vain jatkuivat! Ei se niin paha tosin illalla enää ollut, joten ehkä luontoäiti rakastaa tuntiamme. Hieman yllättäen mulla oli eilen Vinski, tunnilla myös Simo, Pomo, Nikkis ja Artsi, Vinski vain mun kanssani. En todellakaan odottanut isoa valkeaa proomua, vielä vähemmän mua innosti mennä sillä. Tämä on niin huvittavaa.. Siis Vinski on kiva ja kaikkea, mutta mä tykkäsin mennä sillä enemmän silloin kun en vielä osannut ratsastaa sillä :D Tiedättekö, silloin ne pienet onnistumiset olivat mageita ja loppuaika hakattiin päätä seinään (tai jalkoja aitoihin). Nyt kun proomu on mennyt hyvin, niin samaa tahtia minä olen kyllästynyt. Se on vain iso ja möhkälemäinen Vinski, sellainen puksuttelija. Samanlainen kuin Artsi, ei kovin kiinnostava. Ja onhan siinä tietysti yhä sekin puoli, että molemmat isot herrat ovat kuitenkin vähän turhan isoja mun makuuni. Molemmat ovat isoja, hitaita, jähmeitä ja leveitä. Tulee liian pieni olo siellä selässä - esimerkiksi Jack on paljon kivemman kokoinen, vaikkei se yhtään matalampi taidakaan olla (kuin Vinski, sillä Artsi nyt hengaa ihan omassa ulottuvuudessaan).

No, Vinski se silti oli, sopi se mun feng-shuihin tai ei. Ulkona oli niin kovin koleaa, että hengailin vain pakkosyötettävänä ja lopulta kävin hakemassa uljaan valkean ratsuni sieltä tarhasta. On muuten ihan mainittavaa, ettei Vinski edes vaivautunut tulemaan sieltä mun luokseni! Selvästi se oli samaa mieltä kuin minäkin, tylsä täti se sieltä vain tulee.
Jos meinaan verrataan siihen, että mä kävelin eilen myös Kaisan tarhan ohi ja puttehan käveli höristen portille ja sydän särkyneenä jäi tuijottamaan kun minä vain julkeasti kävelin ohi! On se sitten ihanaa kun onnistuttiin tykästymään Kaisan kanssa juuri ennen kuin se lähtee pois. Muutenhan mä olisin meinaan järjestämässä jo läksiäisbileitä ja toivottelemassa tervemenoa sillekin hummalle. Nyt voidaan jättää toisillemme haikeat hyvästit ja muistella näitä viimeisiä kuukausia lämmöllä.

Harjailin sen suuren valkean, varustin ja lopulta löntystelimme yhteistuumin kentälle. Hyppäsin siitä kyytiin ja lähdettiin kävelemään. Mariannekin kävi mulle selittämässä tätä vähän yllättävämpää ratsuvalintaa ja sanoi, että Vinski tarvitsee nyt hellää kättä ja pohjetta. Sehän selventääkin tilanteen, musta on tullut Mariannen hevosten "hellä kohtelija" ;) Tuntuu että vähän väliä se käy kertomassa, että nyt on eilen vähän vedetty suusta tai että nyt ottaa tätä hevosta vähän päähän, joten saan siksi mennä sillä. Olen oikeastaan varsin otettu tästä kunniasta - tosin joka kerta kun Marianne käy ilmoittamassa että jälleen kaivataan herkkää ratsastusta, iskee mulle sellainen itseluottamuksen aallonpohja, "entä jos just tänään meneekin hermot ja mikään ei sujukaan?" Onneksi näin ei ole tähän mennessä päässyt käymään, joten elämme toivossa.

On näemmä hyvinkin helppoa vedellä mun naruista, sillä heti tämän tiedon jälkeen mulla nousi kiinnostus Vinskillä ratsastukseen ihan huimasti. Emmehän saa pettää Mariannea, vaan minun on onnistuttava ratsastamaan hyvin.
Aloitettiin rauhaksiin käynnillä. Hieman tuupin hevosta eteenpäin, mutta annoin lähinnä Vinskin vain lämmitellä kun ensimmäisellä tunnilla vasta oltiin. Pikkuhiljaa täräyttelin pohjetta paremmin läpi, käyntiä aktiiviseksi ja lähdin tekemään voltteja. Meni muuten varsin hyvin, mitä nyt heppa oli laiska kuin puolikuollut ameeba. Kun aikani kuitenkin vaadin liikettä, löytyi hevosesta jo vaiheittain aika reippaitakin askeleita. Volteille käännyttiin ongelmitta (mitä vähän pelkäsin, kun viime kerralla se kääntäminen ei ihan täysin onnistunut) ja Vinski jopa asettui todella nätisti! Minäkin otin nyt vähän askeleita pois siltä mukavuusalueeltani ja lähdin ihan näin käynnissä keräämään ohjaa paremmin käteen. En antanut järkäleen jäädä makaamaan pitkänä ohjalla, vaan lähdin määrätietoisesti lyhentämään humman kaulaa ja vaadin sitä kantamaan itse sen oman päänsä, ilman että takajalat jäävät kuitenkaan löntystelemään siellä perässä. Oikeastaan olin todella tyytyväinen. En tainnut vieläkään saada sitä hevosta ihan niin lyhyeksi kuin olisi pitänyt, eikä se nyt koko aikaa ollut kevyt ja kiva. Mutta oli paljon hyviä pätkiä, käynti pysyi aktiivisena, heppa keveni ja lyheni, eikä munkaan tarvinnut ratsastella kyynerpäät Vinskin korvia hipoen. Oikein hyvä, tuli jopa vähän sellainen olo, että minä ohjaan valtamerialusta ja päätän miten se kulkee. Olin kapteeni, en pelkkä avuton matkustaja!

Koulukisat ovat sunnuntaina ja ryhmässämme oli kaksi varmaa osallistujaa, joten me peräti harjoittelimme kisoja varten. Marianne alkoikin sitten kysellä että osallistunko minä, johon totesin vaan että hirveän mielellään jos vaan saan jonkun ponin. Ensin se yritti kaupitella Vinskiä, mutta kieltäydyin kunniasta. Se olisi jo vähän säälittävää jos touhusta ei tulisi mitään.
Tehtiin siinä niin, että kisoihin osallistuvat harjoittelivat rataa läpi käynnissä, me muut käveltiin vaan alkukäyntejä. Tai siis niin, minunkin olisi teoreettisesti pitänyt kävellä sitä rataa käynnissä, mutta oikeastiko joku kuvitteli että minä olisin opetellut sitä rataa läpi, kun en edes tiennyt että osallistunko vai en. Sitä paitsi kouluratojen opettelu on tuhottoman helppoa (*kopkop* toivotaan etten nyt sitten unohda rataa ja todista väitteitäni vääräksi) joten en mä niitä aio viikkotolkulla tankata. Pari päivää riittää vallan mainiosti. Kosken sitä rataa osannut, olin minäkin se "kisoihin osallistumaton" jäsen.
Ei siinä ihmeempiä tullutkaan tehtyä, lähinnä vaan käynnin aktiivisuuden seurailua ja harjoittelijoiden väistelyä (mikä on muuten hirveän hankalaa, jollei tiedä tarkalleen mitä he tekevät).

Sen jälkeen lähdettiin kevyt raviin ja verkkailtiin nopeasti, jotta kisaajat pääsisivät koittamaan radat ihan oikeasti läpi. Vinskin lämmittely otti jälleen aikansa, mutta kyllä vanha herrakin sieltä reipastui ajan kanssa. Ja niin, peloistani huolimatta ei ravissa ollut pienintäkään ongelmaa. Mä pysyin kyydissä hyvin ja tasaisesti, Vinski kulki kuin kello ja kääntyi aina kun keksin sitä pyytää. Pyörittelin ympyröitä, taivuttelin hieman hevosta läpi ja ratsastelin rauhassa pitkillä sivuilla ravia eteenpäin. Kaikki vaan toimi ja mä saatoin puksuttaa menemään vailla huolenhäivää. Se ainoa vähän hankalampi juttu oli hevosen lyhentäminen. Vinski oli taas sitä mieltä, ettei hän jaksa roikottaa päätään mukana, kaulakaan ei enää lyhene kuten nuorilla hevosilla. Uskaltauduin kuitenkin tekemään asialle jotain (jotenkin ihan eri asia vaatia näitä Vinskiltä kuin Artsilta!) ja saatiin varsin mukavaa ravia. Mä nostelin hevosen päätä ylös, vaadin sitä kulkemaan ja kevenemään. Se oli vain ajoittaista, tietenkin, mutta kyllä mulla oli vallan hieno fiilis kun sain hepan kulkemaan hyvän tuntuisesti. Se ei painanut koko aikaa, se lyheni ja oli toimiva. Oikein, oikein hyvä.

Me siirryttiin kentän toiseen päähän kun kisaajat ottivat laukat alle. Mulle sanottiin vaan, että voisin tehdä vähän siirtymisiä. Otin ensin ihan rauhassa kevyt ravit vielä uudella puolella alle, sillä Vinskin mielestä esimerkiksi kulmiin meneminen ja suorassa ravaaminen olivat ihan liikaa vaadittu kun kentänpuoliskokin vaihtui ja kaikkea! Kun hevosen järkytys oli laannutettu, istuin alas ja lähdin rytkimään harjoitusravia. Se on vaan jostain syystä vielä hankalampaa harjoitusravissa, kädet vaan karkailivat suoriksi, mä pidensin ohjaa ja annoin Vinskin maata niin paljon enemmän ohjalla kuin kevennellessä. Onnistuin silti hetkittäin saamaan nokkaakin keveämmäksi - tosin aikalailla samaan tahtiin suuri proomu alkoi moshata. Joko minä räpläsin väärin, tai sitten heppaa alkoi ärsyttää kun ohjalla makaaminen ei ollut hyväksyttävää. En oikein tiedä, koitin vain pitää käden paikoillaan ja ratsastaa eteenpäin kun pää alkoi heilua uhkaavasti joka suuntaan. Jos ei oteta tuntuman aiheuttamia ongelmia lukuun, sujui harjoitusravikin hienosti. Hevonen kääntyi ja kulki kivasti, kun taas täti istui kuin paraskin kouluratsastaja - pohkeet kyljissä heiluen. Mun pitänee tehdä jotain niille jaloille, ne elävät ihan liikaa omaa elämäänsä!
Tein toki myös muutamat siirtymät, niitä vaan oli inhottava tehdä sen liian pitkän hevosen takia. Ihan kivoja siirtymiä, raviin siirtymiset nyt olivat hitaita vähän joka kerta. Ja onnistuttiin kerran tekemään oikeasti tosi hyvä käyntisiirtymä, se oli jotenkin pehmeä, tasainen, istunnan kautta tehty. Koko fiilis oli tyystin erilainen kuin muissa siirtymissä.

Me saatiin kävellä välikäyntejä kun toiset väänsivät ne radat alle. Osoitin siinä joutessani myös luovan ajattelukykyni ja älykkyysosamääräni, kun kesken ensimmäisen radan tajusin, että olisinhan mä toki voinut vaikka opetella sitä rataa, kun kerran he sitä samaa rataa harjoittelivat. Olen varsinainen älykkö, mutta onneksi saatoin sentään seurata sen toisen radan ihan kokonaan läpi.
Ja opinkin sen, toki nyt täytyy vähän vielä painaa mieleen että se oikeasti jää selkärankaan. Mutta kuten todettua, ei noiden oppiminen nyt mitenkään vaikeaa ole (ja mä muistan ikuisesti että C-merkin kouluradassa se jälkimmäinen laukannosto tulee käynnistä, koska Tiia ratsasti sen silloin pari vuotta sitten väärin. Tällaiset tärkeät yksityiskohdat tuppaavat jäämään mieleen).

Kun radat oli harjoiteltu, päästiin me muut isommalle kentänpuoliskolle ja saatiin hiukan hanatella laukkaa alle! Me aloitettiin suuren valkean kanssa, nostin sieltä iloisesti (ja löysästi) laukan ja alettiin vääntää menemään. Oikeaan kierrokseen mä keskityin vain laukkaamaan uraa pitkin. Ihan ensin laukka piti saada pyörimään ja hevonen eteen, sillä Vinskin meno tuntui taas aika haudantakaiselta. Hieman vaivaa se vaatikin, tippui ravillekin kesken kaiken, mutta lopulta sieltä irtosi pukinpuolikas ja vanha pappa näytti että hänessäkin on vielä sen verran virtaa, että kyllä sitä kykenee muutaman kierroksen laukkaamaan. Kun laukka eteni paremmin, saatoin vaan lähteä puskemaan reittiä kuntoon ja ottamaan laukkaa vähän alle. Vinskin mielestä sisälle oikominen oli hauskaa, joten jouduin ihan kunnolla tuuppimaan hummaa sisälle ja hidastamaan laukkaa, jotta saataisiin aikaan parempia kulmia. Itse istuin siellä oikeastaan muuten tosi kivasti, sain laukkaa pätkittäin hieman lyhennettyä ja tahtia parannettua. Vinskikin pysyi suurinpiirtein reitillä, joten kyllä mä olin oikein tyytyväinen tähän proomulla laukkailuun.
Vaihdettiin suunta ja otin taas käynnin kautta uuden laukan. Vasempaan kierrokseen päätin tehdä ympyröitäkin, mutta ensimmäinen yritys kariutui täysin kun heppa pisti vaan ykkösen silmään ja täräytti täysillä eteenpäin. Sain sen ravissa kääntymään, laukan nostaminen uudelleen olikin hankalampaa. Kun lopulta sain Vinskin laukkaan ja raipan työnnettyä ulkokäteen, oli aika kokeilla uudestaan ja yllättäen pieni raippamuistutus sai hevosen tajuamaan että pohjetta olisi todellakin tarkoitus kuunnella. Sen jälkeen se kääntyminen onnistui oikein hyvin ja pyörittelin useamman ympyrän peräkkäin. Vähän vaan oli hidasta tuo kääntyminen, koitin istua suorana ja naputtelin välillä hieman pohjetta läpi. Reitti kuitenkin pysyi, joten ei se niin vakavaa ollut.

Olen muuten tyytyväinen, kun nykyään tuntuu että pystyn taputtamaan/myötäämään laukassakin ilman mitään hurjia ongelmia. Silloin joskus valahdin niin etukenoon ja se oli niin epätasaista, että laukkakin tipahti melkein aina alas. Nyt otan siitä sitten oikein ilon irti ja eilenkin melkein jokaisen ympyrän kohdalla myötäsin ja kosketin sisäkädellä hevosta kaulalle. Se on jännittävää, se ei enää saa pasmoja sekaisin, eikä homma keskeydy. Se on vain se nopea myötäys ja siinä se.
Ja vaikka silloin sanottiinkin että kehun liikaa, enkä saa myödätä koko ajan, niin kukkahattuilen tässä asiassa, heh. Ja onhan tuossa sekin hyvä puoli, että kun se laukassa kääntäminen on edelleen selvästi hankalampaa -> jään helposti sisäohjaan kiinni, jonka taas saa korjattua (vaikkakin vähän rajusti) sillä myötäyksellä.
Siitä takaisin käyntiin ja käveltiin loppukäynnit.

Marianne oli kauhean tyytyväinen, siellä se intoili että Vinski menee niin kivasti ja että herkkyystapauksia on niin kiva laittaa mulle.
Mä olin oikein tyytyväinen. Vähän tylsä Vinski, mutta toisaalta se meni tosi hyvin. Laukka oli aika tosi loistokasta ja ravi meni hienosti. Hyvä proomu!

Keskelle, alas selästä ja Vinsentti talliin. Harjasin sen nopeasti, sitten keskustelimme Netan kanssa käytöstavoista (ja niiden puutteesta ;) No ei kai, mutten vaan vieläkään arvosta yllätyshyökkäyksiä kimppuuni) ja lopulta Mariannekin sanoi sanasensa kisoista.
Se luetteli että Artsilla, Vinskillä ja Jackillä on vähän ratsastajia. Kuten tämänkin tekstin yläosasta voi lukea, en ole kovinkaan viehättynyt noista isoista proomuista, enkä täten kisoihin halua niiden kanssa mennä. Jos meinaan menee taas päin mäntyä, niin kivempi sitten kiivetä puuhun kivan hevosen kanssa, kuin niiden järkäleiden, joiden kanssa olen epäillyt onnistumista jo ennen kisoja. Siksipä päädyimme pieneen suureen lehmäponiin. Sain toki varoituksen, jonka olin kyllä itsekin jo tajunnut ja läpi miettinyt, että Jackie on kovin vihreä ja se voi jännittyä. Siihen on varauduttava, eikä saisi itse ainakaan panikoitua kisatilanteesta. No, luotan siihen etten jännity, koska olin viimeksikin aika rauhallisin mielin siellä väkertämässä. Heh, ja jos viimeksi meni pipariksi sen takia, että poni muistutti muumiota, niin ehkä on ihan virkistävää että tällä kertaa sitten lennellään aitojen ylitse, kun hevonen muistuttaa ydinpommia ;)
Mua myös meinasi naurattaa, kun Marianne sanoi että voisin mennä Jackillä ennen yhtä toista tyyppiä, koska olen mennyt Jackillä enemmän. Totta kai, onhan yksi enemmän kuin nolla, muttamutta :D Menen nyt lauantaina lehmän kanssa, sittenpä olen mennyt sillä hei neljästi tässä lähiaikoina ja neljästi kaksi vuotta sitten! Ihan riittävästi treeniä siinä jo onkin.

Hyvillä mielin. Tämä on taas vähän riskialtis veto, mutta ei elämästä selviä hengissä ja se ei pelaa joka pelkää. Ne ovat sitä paitsi vain Hyvän Tuulen kisat, joten ehkä kehtaan käydä siellä vähän väkertämässä taas - samat ihmiset voivat halutessaan tulla ihan milloin vain kentän laidallekin naureskelemaan olemattomille taidoilleni, joita sitten aina suurentelen täällä ja editoin videotkin silleen, ettei totuus vain paljastu!
C-merkkiin muuten, jos sitä nyt vielä mietittiin. Eniten mua pelottaa se, saanko Jackin laukasta alas aikataulussa (jos siis päästään sinne asti), enkä näinollen viitsinyt lisätä pelkoihin sitä väistöistä johtuvaa jännittymistä. Olen muutenkin jo aika varma että onnistun nostamaan laukan ja tekemään siitä suoraan pääty-ympyröitä - sehän oli silloin kaksi vuotta sitten se juttu, jota pelkäsin ihan hirveästi tässä ohjelmassa.
No, sen näkee sitten sunnuntaina kuinka on käydäkseen! Mä olen ihan innoissani, tykkään kovasti hengata siellä kouluaitojen sisäpuolella! Ja toivon tosissaan, ettei Jackieltä nyt lähde hernepellot kiertelemään, olisi meinaan ihan hupsua saada vaihteeksi sellainen palautelappu, jossa ei sitten lukisi pelkästään "liikaa vauhtia, väärä askellaji, hevonen pelkäsi, hevonen hyppäsi aitojen yli" (kun taas edellisessä lapussa tämä oli muodossa "ei laukkaa, ei liiku, liian hidas, ei pidennystä" :D)