Eilen olin ratsastamassa ja mulla oli Artsi, tunnilla myös Nikkis, Elvis ja Vinski, Artsi vain mun kanssani. Olin superväsynyt (mutta työt loppuvat onneksi jo ensi viikolla!) joten tuli vain nopeasti heitettyä poni kuntoon ja kuljettua kentälle.
Kipusin selkään ja lähdettiin vääntämään alkukäyntiä. Päädyin nyt oikein tekemään ja ratsastamaan, pyysin asetuksen kunnolla läpi ja tahdin reippaaksi. Artsi toimikin superhyvin kun nyt kerrankin oikeasti vaadin siltä - nokka kääntyi ongelmitta ja liikettäkin löytyi kylliksi. Olin vallan tyytyväinen näihin alkukäynteihin, homma sujui varmaan paremmin kuin ikinä ennen.
Kun lähdettiin keventelemään, aloitti Artsi sen jatkuvan venyttelyn ja pärskimisen. Hetken ajan ravailtiin epätoivoisina, akka kaulalla maaten, mutta lopulta Marianne sanoi että kun Artsi kysyy "saanko venyttää alas?" niin mun pitäisi vain kertoa sille, ettei se käy päinsä, vaan nyt pidetään tämä kaulan pituus. Toisin sanoen aina kun hevonen hieman venähti eteen, otin minä puolipidätteen ulko-ohjalta ja tadaa! Hevonen ei pärskinyt, saati kiskonut minua kaulalle makaamaan ja ravista tuli hetkessä tuhat kertaa parempaa. Wau, olipa sekin taas helppoa :D
Kun Artsi pysyi tasaisena, oli ravi tosiaan jopa miellyttävää ja helppoa mennä. Sain ihan kivaa asetusta aikaiseksi, voltit ja ympyrät onnistuivat hyvin. Vauhtia vaadin jonkin verran, jotta saatiin kivaa ja etenevää ravia. Ja tosiaan, hevonen ei enää päässyt kiskomaan mua etukenoon, vaan pysyttiin molemmat korkeina ja tasaisina. Jes!
Mutta sitten, laukkatyöskentely oli meidän pääpiste tänään. Tarkoituksena kun oli tehdä niitä vastalaukkatreenejä, tällä kertaa siten, että nostetaan laukka, laukataan täyskaarto ja jatketaan vastalaukassa vielä seuraavakin pitkä sivu loppuun.
Vuoronperään tehtiin, mutta lopulta pääsimme Artsin kanssa kokeilemaan taitojamme. Laukan nostin, tein ensin ympyrän ja sain laukan ihan mukavan tuntuiseksi. Valitettavasti pitkällä sivulla laukka tipahti ja jouduttiin nostamaan uusiksi. Siitä laukattiin täyskaarrolle, minä pidin peppuni penkissä ja koitin vain istua rauhassa jotten antaisi mitään laukanvaihtoon viittaavaakaan. Sitten laukattiin pitkä sivu loppuun ja lyhyellä sivulle siirsin Artsin käyntiin.
Tosin mun piti ratsastaa vielä yksi pitkä sivu laukassa, jota en ollut ymmärtänyt (väsymykseni takia väitän ma) ja kuulemma Artsi vaihtoi vielä laukankin siinä mun siirtymisen aikana. Niinpä sain käskyn tehdä heti perään uudestaan, jotta saataisiin parempi suoritus.
Ok, laukka ylös ja mentiin samantien tehtävälle. Siinä kun käänsin täyskaartoa, niin yllättäen Artsi päättikin että jippii, nyt on niin eeppistä tämä meno, että on aivan pakko tehdä jotain. Niinpä herra isojäbä otti ja heitti siitä vähän turhan suuren pukin, jonka seurauksena akka lähti maata kiertävälle radalle. En minä nyt noin jyrisevissä muuvsseissa pysy mukana, en todellakaan.
Voltilla lensin alas, selälleni tömähdin, nousin äkkiä ylös ja kiipesin takaisin satulaan. Jahas, ja ei kun uusi yritys.
Sellainen pieni jännitys tästä putoamisesta tuli, joo. Ei mikään iso, ei mikään paha, mutta se pieni. Yritin kuitenkin parhaani mukaan ratsastaa - ylläpitää laukkaa sisäpohkeella, istua alhaalla, pitää tahdin. Tällä yrityksellä saatiin täyskaarto tehtyä, mutta sen lopussa Artsi vilkaisi portilla seisovia vihreitä miehiä ja otti ritolat oikealle. Minä en - taaskaan - pysynyt mukana tässä menossa, vaan heti perään vedin sen uuden voltin ja otin jälleen osumaa maan kamaraan. Tällä kertaa sain myös kiehtovan kuhmun reiteeni, kun ponin pieni kavio hiukan kolahti siihen.
Mitä tästäkin voi nyt sanoa, melkoinen saavutus vai? Jäätiin kävelemään muiden tehdessä tehtävää. Mua jännitti ja ahdisti, mutta sainpahan käveltyä ja oltua siellä. Laukankin olisin vielä teoriassa voinut nostaa, mutta en enää siinä kohdassa uskaltanut tipahtaa mahdollisesti kolmatta kertaa. Se lähes kahdesta metristä lentäminen kun on sellainen kokemus, etten viitsisi uusia sitä loputtoman monta kertaa.
Ravailtiin loppuravit. Talvellahan mä tulin Artsilta samaan tapaan kahdesti peräkkäin alas, enkä silloin kyennyt edes ravaamaan koko homman jälkeen. Jännitin liikaa, enkä halunnut kokeilla ottaako poni herneitä nenäänsä mun paniikista. Tällä kertaa päätin olla urhea, ravasin noin kaksi ympyrää, sitten tulin alas ja jäin kentän laidalle lähinnä tärisemään. Viime kerrat ison Artsin kanssa eivät ole jännittäneet, mutta nyt on taas toinen ääni kellossa. En vaan pysy siellä, enkä toisaalta halua jatkuvasti lennellä sieltä kun Artemis päättää esitellä näitä uskomattomia liikkeitään. Ja kun se keskittyy liikaa siihen mun jännitykseen. Että joo. Harmi sinäänsä että taas meni tälleen, Artsi on meinaan mennyt nyt ihan superhyvin. Mutta en ainakaan tällä haavaa ihan ykkösenä uskalla sillä mennä.
Tai uskallan, mutta jännitän siellä ihan hulluna. Enkä luota poniin pätkääkään, joten en uskalla kunnolla ratsastaakaan sitä.
Hevoseni pistettiin pois, minä itse lähinnä jutustelin Mariannen kanssa mukavia. Harmillista kun vasta ensi viikolla pääsen uudestaan, tulee kovin pitkä väli näiden putoilujen perään.
Mutta, ei tässä mitään. Taisteluarvet jäävät ja toivottavasti jatketaan jonkin muun eläimen kanssa.
Jonka kyydissä pysyn vähän paremmin ja johon luotan hiukan enemmän ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti