Jackin laiskuuden huomasi erittäin hyvin, nyt ponilla ei ollut kiire keskikaarrosta mihinkään, vaan sain kaikessa rauhassa askarrella jalustinten parissa, ennen kuin lopulta lähdettiin liikkeelle. Käyntikin oli verkkaista ja koko homma hiukan hidasta. Toisaalta tämän ansiosta hevonen oli rento ja rauhallinen, joten oli helppoa tehdä siinä voltteja, hakea asetusta ja tatsia takaisin tähän superherkkään toveriin. Jack oli juuri niin ihana kuin yleensäkin, vaikka astetta hitaammin nyt toimikin. Kääntyi hyvin, asetus löytyi (olisin voinut kyllä pyytää enemmänkin), sain hiukan pyydettyä liikettä eteen. Kaikkea kuunneltiin, oltiin keskittyneitä ja fiksuja.
Meitä oli tosiaan vain kaksi, joten päädyttiin tekemään pieniä vastalaukkaharjoituksia, joista Marianne jo keskiviikkona vähän puhuikin. Sen takia otettiin hevosia alle pienellä väistätyksellä - keskihalkaisijaa pitkin, muutama askel väistöä molempiin suuntiin ja niin edelleen.
Oikealle väistättäminen oli selvästi hankalampaa, Jack yritti ennakoida väistöä vasemmalle, se kaatui ja lapa karkasi. Suurella keskittymisellä ja muutamilla välisuoristuksilla saatiin kuitenkin onnistuneita askeleita tännekin.
Vasen väistö oli helpompaa, vaikka tähänkin suuntaan Jack pääsi ajoittain karkaamaan ihan liikaa. Kun kuitenkin muistin pitää myös sen vasemman pohkeen kyljessä ja laittaa vastaan jos hevonen kaatuu, tuli vasemmalle oikein nättejä ja onnistuneita väistätyksiä. Kirjava väisti jyrkästi ja herkästi ja homma tuntui tosi kivalta ja helpolta.
Sitten lähdettiin laukkaan, aloitettiin oikealla kierroksella. Ensin vain hiukan verkkalaukkaa kenttää ympäri, pyörittelin jokusen ympyrän, koitin istua alhaalla ja rentouttaa jalan (joo, oli hankalaa. Ajoittain istuin oikeasti hyvin, jalankin sain loppua kohden rennommaksi, mutta välillä pompin ja huojuin kuin mikäkin). Jack laukkasi kivasti ja aktiivisesti, kääntyi ongelmitta ja homma oli sujuvaa kaikin puolin.
Sitten lähdettiin tulemaan hyvä kulma, josta sitten käännettiin loiva kolmikaarinen ja vielä lopuksi se hyvä kulma. Laukassa. Ilman niitä epämääräisiä vaihtoja.
Ollaan tätä kyllä tehty pari kertaa aiemminkin. Ne vaan ovat joka kerta olleet täydellisiä katastrofeja, kun en ole saanut hevosta tehtävälle päinkään ja ollaan vain laukattu päämäärättömästi siellä täällä. Tänään oli kuitenkin selkeä onnistumisen tunne takaraivossa kun päätin, että nyt minä suoritan sen pienen vastalaukkakaarteen vaikka kädet selän takana. Koska eihän se voi niin vaikeaa olla, ei mitenkään.
Tuumasta toimeen. Päätyyn tehtiin ympyrä, otettiin puolipidätettä, sisäpohkeella ratsastettiin laukkaa alle ja ei muuta kuin suorittamaan. Mulla oli alkuun tällainen kauhea kulmapaniikki, kun pelkäsin ettemme mahdu laukassa kulmaan (joka oli kyllä iso ja kaikkea, mutta hei, se oli kulma ja askellaji laukka). Note-to-self: kyllä, mahduimme kulmaan ongelmitta. Kun ei vaan ryttyyttä täyttä laukkaa pitkällä hevosella, niin kyllä sen kulmankin kykenee laukkaamaan ilman varmaa kuolemaa. Ja sitten se loiva kaari ei muuta vaatinut kuin sen, että istuin kyydissä, kevyesti ohjasin haluamaani suuntaan, pidin jonkin sortin asetuksen ja ohjasin uudelleen kulmaan. Tadaa, loiva kolmikaari laukassa - done!
Okei, ekoilla kerroilla meidän laukka putosi joka kerta ennen sitä vikaa kulmaa/sen aikana. Jouduin ratsastamaan kunnolla pohkeella eteen, mutta viimein sain Jackin laukkaamaan koko tehtävän läpi. Ja voi hitsi, se meni oikeasti hyvin. Suoritettiin jokunen kerta ilman moitteita, sitten käveltiin hetki välikäyntejä.
Sitten vaihtui suunta ja jatkettiin vasemmalla laukalla. Marianne pohjusti sanomalla, että tämä suunta on sitten vaikeampi ja Jack tarvitsee enemmän apua. Nostettiin laukka ja se oli varsin.. railakasta. Jack oli hieman väsynyt ja ratkaisi ongelman lisäämällä vauhtia. Jonkun aikaa pyöriteltiin laukkaa ympyröillä, minä hain pidätteitä ja hidastelin, sitten pystyttiinkin jo suorittamaan tehtävää.
Ok, tämä suunta oli hankalampi. Kerran ei mahduttu kulmaan ja laukattiin tehtävän ohi, kerran tiputettiin raville kesken kulman. Sitten päästiin ihan hyväänkin suoritukseen, mutta sitten tulikin kerta jolloin Jack vaihtoi laukan sillä kaarteella. Näiden heikompien esitysten aikana huomasi että heppa alkoi väsähtää, se otti jonkun parin askeleen kiihdytyksenkin kun voima oli lopahtaa. Minä koitin vain istua paremmin ja tukea parhaani mukaan.
Ja sitten lähdettiin. Viimeinen suoritus, jonka jälkeen heppa saisi kävellä. Tehtiin pääty-ympyrä, hiukan pienempi, jotta saisin laukan alle ja kasaan. Siitä kulmaan. Sen jälkeen keskityin joka solullani istumaan alas ja olemaan rauhassa, jotten vain antaisi laukanvaihtoapuja huomaamattani. Mentiin kevyt kaarre, mua vähän jännitti se käännös jottei tulisi vaihtoa. Siitä jatkettiin takaisin uralle, hyvää laukkaa, edelleen vasenta kuten kuului, sitten kulma ja Jack käyntiin.
Olin aivan myyty, se oli loistava suoritus! Hirveän hieno poni ja oikein onnistunut minä. Jes, me tehtiin se! Ja vieläpä hyvin, jes!
Käveltiin hetki, sitten ravailtiin loppuun. Jack oli ihana, kuten aina. Hiukan annoin sille ohjaa, välillä löysäsin lisää ja katsoin kuinka poni kulki tuntuman perässä eteen ja alas. Ravailtiin kevyesti, rauhallisesti ja hiukan hitaasti. Sitten lopulta käyntiin ja käveltiin kunnon loppukäynnit.
Marianne oli supertyytyväinen, se meni hyvin ja hommat onnistuivat. Ja minä olen, noh, supertyytyväinen ja vähän enemmän. Jack on niin kiva ja loistava, me tehtiin ne vastalaukkakaarteet ja voi hitsiläinen. Ihan mahtavaa!
Tulin lopulta sieltä alas, taluttelin loput loppukäynnit. Sitten Jack-mies pääsi kunnon kylpyyn ja itse sain lähteä takaisin kotiin.
Mutta Jack on kiva. Ja meni niin hyvin. Olen niin fiiliksissä. On nyt muutenkin mennyt hyvin ja kaikkea, Artsikin on mennyt kivasti. Mutta Jack on Jack.
Ja viimein onnistuin noissa perhanan kaarteissa. Niin monta kertaa olenkin jo epäonnistunut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti