Mikä fiilis!

Kyllä tänään oli mukavaa :) Tunnilla oli hyvä fiilis, tunnin jälkeen oli hyvä fiilis. Kerrankin tuntui siltä että onnistuin. Vaikka meninkin sillä Elviksellä.

Alkutarina tähän alkuun: olen jo aika kauan miettinyt että haluaisin mennä ilman satulaa. Onhan viime kerrasta taas aikaa, Sulolla kesäkuussa. Taas on aika mennä ilman satulaa. Kuitenkin se on nyt aina jäänyt, joko hevonen on ollut sellanen että ei, tai sitten hevonen on ollut mun jälkeen tai mua ennen tunnilla.

Nyt viime viikolla Elvis tuntui alusta asti omalta, joten päätin sen tunnin jälkeen että nyt. Heti kun on mahdollista (menen Elviksellä, se ei ole aiemmalla tunnilla) menen ilman satulaa. Tosiaan, en mä nyt ennen viime tuntia olisi Elviksellä uskaltanut mennä ilman satulaa kun satulan kanssakin se tuntui niin vieraalta.
Olen koko tämän viikon sitten jännittänyt sitä, että pääsenkö ilman satulaa. Olen jännittänyt sitä että jos vaikka pääsen. Apua. Olen miettinyt kuinka mä putoan sieltä ja kuinka Elviksessä on virtaa. Olen koittanut lohduttautua sillä, että Elvis on viisas, ei se pudota jännittynyttä kukkahattutätiä sieltä. Olen jännittänyt laukkaamista ilman satulaa. Kaikkea.



Eli tallille siis ja jännityksellä taulu lukemaan. Pääsenkö satulatta? Pettymyksen sekainen helpotus vyöryi ylitseni, Elvis oli kaikilla tunneilla. Pyörin kentän ja tallin väliä ja istuin lopulta melko kauan satulahuoneen lattialla
Meidän tunnillahan oli siis mun ja Elviksen lisäksi Laki ja Pomo. Lakin kanssa päätettiin mennä ilman satulaa. Sitten tämä Pomotyttökin sai saman idean ja lähti kysymään Mariannelta. Tosiaan, Pomokin oli kaikilla tunneilla, joten mä ryntäsin tietty perään, jos tuo saa mennä Pomolla ilman satulaa, niin mäkin saan mennä Elviksellä. Sitten vaan täytyy säätää ne satulat pois kentältä. Ja juu, saatiin mennä ilman satulaa, meille tuli siis ilman satulaa humputtelu-tunti.

Kentälle, Elvikseltä riisuttiin satula ja martingaali ja lähetettiin ne edellisen ratsastajan matkassa tallille. Kiltti täti heitti mut Elviksen selkään ja kyllä oli jännää. Kun lähdin kävelemään, olin heti ihan varma että putoan sieltä. Tuntui etten pysy edes käynnissä kyydissä. Elvis käveli melko rennosti ja kääntyi tosi hyvin. Tein mahdollisimman paljon (tosi huimasti) voltteja ja koitin rentoutua että pysyisin sitten reippaammissakin askellajeissa hevosen selässä. Valuin vasemmalle, oikea kierros oli hankalampi kun tuntui siltä että tipun sinne aitaa päin. Ja oikea reisi tuntui lyhyemmältä kuin vasen vastaava. Olen vino!

Marianne sitten palasi ja meni kentän keskelle telttailemaan. Ja lähdimme väistelemään. Elvis reipasti kulkuaan kun keräsin ohjat (pää nousi, hevonen reipastui) ja hieman poni kyttäili. Onneksi vain hieman katseli, eikä vetänyt karkuun häntä suorana. Ja mä koitin tietty pitää sen mahdollisimman rauhallisessa käynnissä, en oikein halunnut että se pomppii hullun reipasta käyntiä, muutenhan se voisi jatkaa samaa vauhtia ravissakin ja se olisi jo paha.
Tosiaan, käännyttiin siis keskihalkaisijalle, käveltiin Mariannen tuolin ohi ja väistettiin takaisin uralle. Suoraan sanottuna suurin ongelmani olivat lentokonejalkani :D Kyllähän ne nyt jossain määrin kyljissä pysyy kun on satula. Mutta jos ei ole, niin eivät ne sitten kyllä kyljissäkään pysy. Jos olisin jalkojani kylkiin jännittänyt, olisi Elviskin lähtenyt raviin, ei kiva. Meidän väistöt olivat siis hivenen huonoja, poni karkasi lapa edellä kun ei mun ulkopohje saanut yhtään pidettyä vastaan. Elvikselläkin oli olevinaan niin hengenhätä siinä loppuun päin, etten oikein saanut sitä edes hiljentämään tarpeeksi. Kyllä me uralle tosiaan aina mentiin, mutta useimmiten poni rusetiksi taittuneena, lapa edellä ja Mariannen valitellessa siellä. Tuli kai sieltä ainakin yksi onnistuneempi pätkä.
Vaihdettiin sitten suunta ja väistettiin samaan tapaan oikealle. Tähän suuntaan sitten ei karattukaan lapa edellä uralle. Tähän suuntaan mennessä ei edes päästy uralle asti. Varsinkin ekassa väistössä huomasin mikä saattoi olla syynä; mä olin ihan jännittynyt oikealta puolelta, jolloin pidin varmaan vastaan joten Elvis ei päässyt väistämään. No Marianne oli tyytyväinen, vaikkei me paljon väistettykään. Tulipahan suorempana ne muutamat askeleet.

Ja sitten ravia. Kääk! Jännittelin ja kävelin puoli kierrosta, kunnes Elvis sitten lähti omatoimisesti raviin. (Kyllä mä olisin siinä kohdin muutenkin siirtynyt ;)) Poni ravasi aika kivasti ja rauhassa, onneksi. Marianne halusi että me mennään kevyttä ravia.
Mä istuin alkuun vaan ja koitin rentoutua etten pomppisi siellä. Kun sitten alkoi tuntua hyvältä, koitin kevennellä. Pari askelta onnistuin, sitten oli pakko istua. Elviksen karmaiseva säkä ei antanut myöten. Sainkin luvan olla keventämättä ja nauttia siitä, kun pysyin siellä selässä niin hyvin. Olin muuten tosi ylpeä itsestäni. Heti lähdin ravaamaan kenttää ympäri, alle kierroksen jälkeen tein jo ekan pääty-ympyrän. Oikeasti, upeaa. Välillä hiukan pompin, mutta aika pitkälti istuin tosi hyvin. En edes meinannut tippua volteilla ja ympyröillä, joita tein tosi paljon (kun vertaa siihen mitä olen ennen tehnyt, leirilläkin menin vain uraa pitkin, alkuun vain pitkiä sivuja kun en uskaltanut kulmia ravata). Olin kyllä ajatellut että menisin ensin ihan vaan pitkiä sivuja, jotten putoaisi, mutta jostain syystä annoinkin Elviksen vaan ravata.

Ai että olin siellä fiiliksissä, kun pysyin selässä niin hyvin.
Kun oltiin ravailtu, lähdettiin väistämään vähän ravissa. Eka yritys meni ihan pipariksi, olin liian hidas ja jännitin vähän että pysynkö mä ollenkaan mukana siellä. Mutta sitten uskaltauduin pyytämään enempi joten väistö onnistui jo jossain määrin. Kerran tuntui jopa siltä, että poni saattoi ihan oikeasti väistää.
Elvis tosin alkoi pikkaisen kiihtymään tästä. Sen toisen pitkän sivun hän kipitteli hieman reippaampaa ravia, kun käännyttiin keskihalkaisijalle sain välillä oikeasti jännittää että tulenko alas kun käännös tuli niin vauhdikkaasta ravista. Ja hei, kerran poni otti keveän sivuloikan (ihmiset on hurjia) ja mä pysyin selässä, jeah!
Hetken aikaa ihan vaan kävelin voltilla kun Elviksen vauhti alkoi muistuttaa turhan paljon sitä, mitä se esittelee yleensä satulan kanssa. Vaikka mä nyt pysyinkin tosi hyvin jopa hivenen reippaammassa ravissa, niin en halunnut alkaa kokeilemaan että pysynkö siellä sitten vielä, kun poni vetää kiitoravia aidoista läpi.

Hieman käyntiä. Jäätiin ympyröille, mä peltopäähän ja Pomo portille. Laki huiteli uralla. Marianne katsokaas päätti että nostetaan ympyröille laukkaa, jotta pysytään kyydissä. Mä mietin että juu toki, ympyrällähän sitä aina tuppaa paremmin pysymään :D Piti nostaa käynnistä, kun se on kuulemma helpompaa.
Jännää oli. Ensin mä mietin turvallisen nostokohdan. Ajattelin alkuun että nostan pitkälle sivulle, kun en kumminkaan ympyrällä pysy selässä. Mutta sitten mietin että toisaalta suoralla Elvis voi mennä kovempaa, enkä viitsi mennä Pomon eteen törttöämään. Lopulta päätin että nostan ympyrän avoimen sivun keskikohdalla tai sen jälkeen, jotta poni sitten itse älyäisi laukata loppuympyrän ja mieluusti vielä suht rauhallisesti.
Eka nostoyritys käynnistä. Elvis siirtyi rauhalliseen raviin, joten seuraavaksi koitin ravista. Ei noussut, joten painoin pari kertaa uudestaan sillä sisäpohkeella. Elvis esitteli reipasta raviaan (ja Mä Pysyin Selässä, omg). Joo, en mä nyt kuvitellutkaan että se nostaisi, tuo oli vain herättelyä.
Hiljentelin rauhallisempaan raviin, en mä nyt tuommoisessa kiitelyssä pysy kuin sen pari askelta. Sitten rauhallisesta ravista nosto. Ja laukka nousi. Ja Mä Pysyin Selässä!

Uskotteko millainen on se tunne, kun oikeasti pysyy siellä. Me laukattiin puoli ympyrää, sitten Elvis siirtyi raviin. Ja mä pysyin siellä hyvin. Viimeksi vuosi sitten laukannut ilman satulaa ja silloin se oli niin, että neljännen askeleen jälkeen olisin taatusti tippunut. Puoli ympyrää, aivan upeaa!
Nostin rauhallisesta ravista seuraavaksikin. Elvis tosin päätti huvittaa itseään laukkaamalla pää koipien välissä. Mulla vasta olikin hupaisaa :D Onneksi se hiljensi.
Tosiaan, kestin selässä hyvin aina sen puoli ympyrää, sitten aloinkin valua jo alas selästä. Nostin loput laukat ihan vaan käynnistä. Elvis nosti hyvin, mitä nyt vauhtia alkoi loppua päin olla vähän liikaa. Pysyin mä silti selässä, vaan oli se putoaminen aika lähellä. Varsinkin silloin kun laukataan, puolen ympyrän jälkeen alan valua, Elvis ei hiljennäkään. Mulla osui jalkakin ponin jalkaan ennen kuin se siirtyi raviin. Näitä tilanteita tuli pari, kun joko en itse tajunnut hidastaa ajoissa tai sitten Elvis ei vaivautunut hidastamaan kun pyysin.
No selässä sentään pysyin ja poni oli sen verran viisas ettei laukan jälkeisestä ravista nostanut laukkaa, kun ratsastaja roikkuu siellä pitkin kylkeä. Mutta olin joka tapauksessa älyttömän ylpeä itsestäni. Toinen tunti jolla laukkaan ja ekaa kertaa mä pääsin kunnolla laukkaamaan ilman satulaa. Ja pysyin hei puoli ympyrää :)

Laukkailujen jälkeen jäätiin käyntiin ja piti taivutella hevosia. Kävelin pääty-ympyrälläni sellaista kahdeksikkoa ja koitin taivutella ponia. Vaikeuksia tuli kun itse aloin jäätyä. Joo, se on hyvä että kaikilla muilla on niin lämmin kun ilman satulaa menevät, mutta mä jäädyn aina käynnissä. En mä ihan tähän malliin yleensä tärise jos satulan kanssa kävelen. Ehkä mä olen vähän outo.

Lopulta ravattiin vielä hiukan. Heti kun siirryttiin raviin, mä sulin. Ah. Elvis kaahasi varsin mallikkaasti, ratsastaja pysyi selässä vielä paremmin, mitä nyt hieman heiluin kun kaahailtiin volteilla. Tosin nyt koitin kunnolla rauhoittaa ponia, on se kumminkin hieman epämiellyttävää kaahailla täyttä ravia siellä. (Täyttä ja täyttä..) Sitten loppukäynnit ja lopulta alas selästä.
Elvis talliin, harjasin hänet huolellisesti. Martingaalin kiinnitys ja muut tärkeät toimenpiteet ja kotiin. Onneksi autolla, siellä oli kylymä :D

Oli oikeasti kivaa. On tämä ilman satulaa meno sellaista kivaa vaihtelua.
Tosi kiva kun nuo kaikki menivät ilman satulaa, ei minun tarvitse hävetä kun törttöän muiden edessä. Ja jos ei Pomolla olisi menty ilman satulaa, niin en minäkään olisi mennyt, en olisi viitsinyt edes kysyä kun Elvis oli kumminkin tunnilla.

Mä olin niin tyytyväinen itseeni. Hyypiö joka ei ole koskaan osannut ilman satulaa ratsastaa ja tänään se meni näin hyvin.
Mä pysyin selässä tosi hyvin, sain laukattua kunnolla. Vähän oli tänään kädet jännittyneinä.

Väistöt nyt olivat vähän köyhiä, mutta voidaanko parempaa odottaakaan. Joka tapauksessa olin tosi tyytyväinen ja iloinen, jee!
Tosin tunnustan että olin paha ihminen. Päästin aika useasti Elviksen ravaamaan kun se itse lähti. Minkäs sille voi, kun kokosin ohjat, pidättelin ja sitten poni lähti raviin just hiukan ennen kuin ajattelin siirtyä raviin. Ehkä se luki ajatuksia, eikä sen nyt ollut niin väliä.


Mun seitsemäs kerta ilman satulaa. Että oli kyllä kivaa, ette varmaan tajunneet.

Mutta ekaa kertaa mä tunsin millaista on laukata ilman satulaa, hah hah. Ja pysyin vähän reippaammassa ravissakin. Enkä edes pudonnut reippaassa pienessä ravivoltissa. Ja sain jopa väistettyä.

Olenpa mä nyt talentti.
Ja tulipa tästä pitkä. Mutta innokkaina ensi viikkoon, katsotaan kuinka ihanan helppoa on keikkua selässä satulan kanssa :)