olemaan masentamatta itseäni :D Arvatkaa onko ottanu päähän tässä, kaks viime tiistaita oon onnistunu angstimaan ja ääk. Ei käy, ei ei.
Tämän takia mun oli pakko mennä tänään tallille. Katsokaas, piti saada hyvä kokemus itselleni. Alan kohdella itseäni kuin hevosta :D Ihan normaalia (koulussa laskettiin, kaava oli tämmönen: HA + Svino ... [suurin piirtein tommonen siis] Miten minä luen tämän kaavan mielessäni? "Helppo A plus äsvino..." Totta kai tehtävästä löytyivät myös HB ja HA-B jotka olivat loogisesti ajateltuina Helppo B ja Helppo A:sta B:hen. Luojan kiitos mun ei tarvinnut missään vaiheessa lukea tällasia kaavoja :D Taidan sittenkin käyttää liikaa aikaa hevosiin kun en onnistu edes tota lukemaan tyylillä hooaa tai hoobee)
Tänään onnistuin pyöräilemään tallille. Ja ilouutinen, pyörä ei ole enää mäsänä! Käsijarru korjattiin ja lamppukin toimii taas. Wuhuu.
Tosiaan, en kaatuillut kuin ihan pari kertaa, ja jalka onneksi ymmärsi ottaa vastaan. Tallille päästyäni kahtelin ihan pikkasen tuntia, mutta jäädyin joten menin hihhuloimaan ympäri tallia.
Lopulta menin harjaamaan Roosaa. Tässä taas tulee esiin mun mielenkiintoiset kuvitelmat ja liiallinen tarkkuus. Roosa katsokaas näytti niin väsyneeltä. Ja Roosan selässä oli sellasia kovia kohtia, karvat oli kovia. Ja sit vielä talli haisi.
Joten mä sit aloin miettiä että hmm, voinkohan harjata Roosaa, se on kumminkin kuoleman sairas ja sen selkään on läntätty jotain aineita, jonka takia karvat on kovia. Hieno oli teoria, päätin kumminkin olla uskomatta siihen.
Siis heti kun olin haistellut Roosan läpikotaisin ja myöntänyt itselleni ettei ne kovat kohdat ainakaan miltään haisseet. Ja tietenkin myös moneen otteeseen lääppisin Roosan selkää ja kattelin ettei vaan Roosa näytä siltä että se on tuskissaan :)
Varmistuttuani Roosan terveydestä uskalsin sen jopa harjata. Vähän oli väsynyt poni tänään. Tosin kun sitten lopetin harjaamisen, Roosakin tuntui heräävän horroksestaan :)
Tämän jälkeen jatkoin luovaa hihhulointia ja menin katsomaan tuntia. Ja jouduin taluttamaan. Naurettavaa :D
Ensin Simon vieressä kävelin. Sitten Marianne totes et joo, vaihdetaan. Menin Lakin viereen ja Marianne pisti Simppelin ojennukseen. Laki olikin aika ihana talutettava, Marianne oli pistänyt sen niin loistavasti kuriin ja kaikkea :D
Jonkin ajan kuluttua Marianne totes että juu, vaihdetaan taas, ja päädyin jälleen Simppelin viereen. Lopulta Laki lähti ja Marianne otti jälleen Simon huostaansa, ja mä saatoin lähteä talliin. Huh hei.
Ja lopulta pesin kuolaimia. Sydämeni itki verta kun kattelin niitä suitsia. Yhh... Miten voi olla mahdollista (jos ei lasketa mukaan niitä suitsia jotka ei roiku siinä ikkunan alla ;) ) että kaikkien tuntihevosten kuolaimet (paitsi Elviksen) oli ihan likaset. Miten voi olla mahdollista ettei kukaan saanut niitä puhtaiksi asti :o
No mä sitten hinkkailin kaikki kuolaimet puhtaiksi, ristittelin vähän niinku kaikki suitset. Marianneki tuli sinne; onks joku jättäny kuolaimet pesemättä?
"No oli ne varmaan pesty, mut ne oli vähän likaset" Eli ne oli huonosti pestyt.
En valitettavasti joutanut kaikkia pesemään veden alla, mutta hieman nyt siistin ainakin. Ja sydämeni itki verta kun katsoin Roosan suitsia, ne oli likaiset. Voi voi
Ja lopulta oli aika miettiä kysyäkkö vaiko ei. Tai valittaakko vaiko ei :D
Päätin etten todellakaan sano mitään kun pyhiinvaellusjengi (niin, pari ihmistä) vaelsi tallissa. Niinpä menin pihalle koko porukan kanssa. Vein tavarat pois ja odottelin. Onni oli puolellani, kaikki lähtivät ja Marianne meni ihan itte pistämään ne heinät sinne pihasaunoihin. JES :D Että en kyllä tosiaan ois mitään sanonu jos se yks tyyppi ois sinne jääny.
Marianne pisteli heiniä, niinpä minä sitten lähdin luistelemaan kohti pikku ulkotalleja. Siinä matkalla mietin että ei herran jumala, oonko mä nyt ajatellu tänki loppuun asti. Täähän on suorastaan noloa :D Mitä mä edes sanon. En antanut itseni perääntyä, vaan menin seisomaan lumihankeen. Ja odotin, miettien samalla mitä tässä nyt sit muka sanois että tää mun sönkötys kuulostais edes hivenen järkevältä.
Pian Marianne sitten kysyi että mitäs mä (niin, ku en mä vaan osaa ite alottaa :D) ja jee, tuli vaan yks öö.. ja sitten sainkin jo kerrottua asiani! Wuhuu! Sekin öö tuli sen takia, kun olin niin kaukana. Jeps.
Sitten tuli syvällinen, hirveen pitkä keskustelu ydinsodasta ja maailman nälästä ainakin melkeen. Ja keskustelu päättyi toteamukseen että Marianne miettii jotain uutta haastetta mulle. Wuhuu ja high five! Olenpa mä vähän paras :)
Kyllähän Marianne kysyi ihmeissään että enkö mä sitten tykkää Elviksestä (kun minä ensin möläytin että voinkos mennä jollain muulla ku Elviksellä) mutta ymmärsi minun epäselvästä selostuksesta kantani erittäin nopeasti.
Että nyt voidaankin jännityksellä katella millä menen tiistaina. Kun nyt sen ei pitäis olla Elvis.
Mulla on nyt sellanen olo että se on kumminkin Pomo. Johtuen siitä että Pomotyttö menee Roosalla.
Ja olen tässä ajatellut myös sitä, että nyt saa Marianne taas ite mietiskellä millä mä meen ja sitä rataa. Mut jos nyt en koskaan pääse Roosalla.. Niin enköhän mä sitten vaivaudu kysymään josko mä vaikka pääsisin pikku tyttösellä taas :) Siihen asti voin sitten ihastella Roosaa ja kuvitella kuinka loistavasti mä voisin mennä sillä (;
Ja vielä yksi asia joka on jäänyt taktisesti sanomatta. Mutta onnea minulle (17wee) ja Blogille (1wee)
Nyt me ollaan täysikäsiä :>
Ja yksi asia vielä jota olen tässä miettinyt :D Eli mähän olen nyt tippunut 12 kertaa (vai, en nyt tarkistakkaan :D Seuraaval kerralla meenkin varmaan teholle, onhan se kauhea 13 kerta)
Useimmat oli vaan tipahduksia, joista meni pää tyhjäks ja tuli mustelma johonkin. Pahempaa sarjaa edustaa Sulolta tippumiset joiden jälkeen oli selkä.. hieman kipeä.
Mutta jos pitkällä tähtäimellä katsotaan niin tää viimesin putoominen, Vinskiltä, on kyllä periaatteessa ollut pahin. Tai kipein. Tai pisin :D
Kun se jalka meni oli pari seuraavaa viikkoa aika tuskaisia nousta hevosen selkään. Eikä se nilkan kanssa kävelykään ollut mitään hirveen hehkeetä : D Ja se oli kyllä melko kauan kipeänä. Mähän hoidin sitä jalkaa niin että putoomisen jälkeen jäädytin kyseisen jalan, sen jälkeen lepuutin sitä hetken, ja sen jälkeen aloin harrastaa pihalla juoksentelua. Oli järkevää, mutta mun logiikka on sellanen että jos sattuu, niin hyvä. Ei se parane jos ei satu.
Mutta tosiaan. Tosi asia on se, että edelleen se nilkka on välillä kipeä. Enää ei oikeen voi vaikka lumihangessa kulkea huoletta, vaan koko ajan saa pelätä koska se sattuu. Jos seisoo ja varaa painoa vähän väärin, se sattuu.
Tässä onkin nyt mulla sitten ensimmäinen ratsastuksesta aiheutunut vamma. Voidaankin olla tyytyväisiä että vamma on sitten näin vähäinen, nilkka sattuu huonoissa asennoissa :D Mutta joo.
Heips heips taas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti