Etsinnässä kadonnut tunne

Nyt mä olen viimein pitkällisen pohdinnan jälkeen kääntänyt ajatukseni suomen kielelle. Fiilis ja into puuttuu nyt tästä puuhasta. Dääm.
Yhtä innoissani odotan joka ratsastusta, yhtä innoissani sinne pyöräilen, innoissani leikin pikkuheppatyttöä joka innoissaan kattelee tunteja/harjailee pikku pouneja. Vaan kun selkään nousen, tunne kuolee jonnekkin. Samoin kun kerran Nikkiksen kanssa. Meno on tunteetonta. Passiivista. Mikä sana mulla nyt olikaan äsken mielessä. Ratsastan, omalla tavallaan iloisena. Vaan taas toisaalta ei ole sellainen jee ku olen hyvä fiilis. Kuuntelen, teen ja yritän parhaani mukaan. Mutta tunteettomasti.
Olenkin tässä nyt päättänyt (jälleen) että nyt opettelen uudestaan istumaan, istun penkkiin, en könöttele, jalat maata kohti, kädet kulmaan ja nyrkit kiinni. Valmistelua, asettelua. Periksiantamattomuutta. Ja toisaalta myös onnistumisista iloitsemista. Eiköhän se tästä :) Ei se tunteettomuus ehkä sinäänsä haittaa, ei se masenna. Mutta olisihan se kiva ratsastaa vähän tyytyväisemmän näköisenä. Ja eniten ärsyttää se kun mun tunnin jälkeiset pohdinnat on niin tunteettomia. Ei mennyt toosi hyvin. Vaan meni ihan hyvin, pah :D

Muuten, ei liity enää tähän päivään, mutta arvatkaa kuinka kamala pyöräily mulla oli eilen :D
Ensin, lähden tallin pihasta. Valitettavasti pyörä ei tajunnut ideaa jolloin minä putosin pyöräni selästä, suoraan sille ihme tangolle mikä liittää satulan ja ohjaustangon. Ja kyllä sattus. Pyörä oli pettänyt henkisen luottamukseni.
Lopulta pääsin oikeasti lähtemään. Ajelin siinä pitkin hiekkateitä lauleskellen (no en nyt sentään) Vaan yllättäen, kuulen ulvonnan sekaista haukuntaa.
"Siis toihan kuulostaa ihan Mariannen koiralta. Mut ei se voi olla se, eihän se voi olla tuolla metän takana" Olin tosiaan jo aika kaukana tallilta ja se ääni kuului tosi kaukaa metän takaa.
"Hei mut joo, sehän on tietty susi! En muute ihmettelis vaikka oliski" Totta, susiahan on joka paikassa, varsinkin keskellä ei mitään.
Pyöräilen hetken mietiskellen susia. Kun haukunta lähestyy ja iso musta jolkottaa luokseni. Sydänkohtauksen partaalla totesin että sieltähän Mariannen koiralauma tosiaan juoksee. Minut haukuttiin pystyyn ja kipiteltiin pikapikaa kotikonnuille. No olin ainakin oikeassa, se oli Mariannen koira.


Tänään taas niin hyvillä mielin tallille. Tän päivän pääajatus on ollut että jee, ens viikolla on tunnin verran valosampaa :) Onhan? No on. Eikö ookki, jos ei oo.
Kesäaikaanhan siirrytään nyt sunnuntaina, eikös silloin tule illasta valosampi :) Tulee.
Jee, ei tarvita valoja tunnilla. Mä saan pyöräillä vähän vähemmän pimeessä kotiin. Ihanaa.

Saavuin sitten tallille ja menin lukemaan taulun. Meinasin alkaa itkemään, melkein ainakin. Milla - Roosa :) Oih. Tunnilla oli myös sitten Kaisa ja Elvis, Aamu oli myös siellä pyörimässä. Roosa oli ekalla tunnilla, muttei toisella.
Kattelin hieman tuntia ja ihastelin ihanaa lämpöä. Kävin hieman harjaamassa Roosaa ja kauheella paniikilla varusteet niskaan. Ja oli muuten vaikeaa, kun Roosan satulassa oli se ihme limanen geeli juttu. Enhän mä oo sellasta merkillisyyttä koskaan laittanut, tuntui että satula oli vinossa, huopa vinossa ja limakin vinossa. Kauan ja hartaasti sain niitä kiskoa ja nykiä kunnes ne viimein näyttivät edes suht suorilta, päätin kumminkin kysyä Mariannelta että ne on varmasti oikein. Suitset päähän (ja Roosakin osoitti kuinka paljon rakastaa mua puremalla mun sormen irti. Meillä on tämä viha-rakkaus suhde :) )
Taluttelin sitten erittäin hitaan Roosan kentälle. Tänään kentälle meno oli kyllä vielä vaivalloisempaa kuin yleensä, herranen aika :D

Pääsimme kumminkin kentälle ja odottelin Mariannea. Lopulta rouva saapasteli luoksemme ja totesikin siinä matkalla jo että sähän sait sen ihan oikein (tai jotain, viitaten siis satulaan) Tuijotin Mariannea hyvin epäuskoisesti ja varmistin vielä toiseen otteeseen että varmasti on satula oikein :D Lopulta uskalsin loikata selkään. Kuulemma Roosa oli ekalla tunnilla hyvin hidas, pitää ymmärtää, ei saa hermostua. Hän ei nyt jaksa. Kun mulle nyt tälleen sanotaan niin voi olla sata prosenttisen varma että minä liioittelen. Niin kävi nytkin. Lähdettiin Roosan kanssa laahustamaan. Roosa kulki hitaasti ja enhän mä nyt uskaltanut toista oikein pyytää eteenkään, vauva on väsy. Heh.
Alkukäynneissä tunnustelin taas Roosaa (ja olin kuolla siihen hitauteen :D) Otin vähän voltteja, koitettiin kävellä uralla (mutta ei siinä jäällä. Valitettavasti Roosan pieni pää ei vaan tajunnut ettei jäätiköllä kannata kuljeksia, jonka takia me vähän niinkuin vuorikiipeiltiin aina välistä. Mikäs siinä) Mä olin muuten tosi yllättynyt, ja vielä positiivisesti. Poni ei yhtään seuraillu Elvistä, ei Kaisaakaan. Kääntyi hyvin. Tosin käännöksissä oli vauhtia niin paljon että aikakin oli pysähtyä. Mutta ainakin Elviksen perässä poni harppoi varsin innokkaasti.
Marianne sitten hirveen ristiriitaisena ihmisenä käski mun kumminkin ratsastaa Roosaa vähän eteen, joten lähdin sitten vähän naputtelemaan vauhtiakin. Tyydyin kuitenkin todella hitaaseen laahustamiseen, tosiaan minä olin juuri eilen pudonnut pyörän metallitangon päälle ja Roosa oli hitaalla päällä. Kumpikin oltiin siis vähän poissa pelistä, joten päätin ottaa tän tunnin vähän humputtelun kannalta. Fiilistelyn kannalta.

Kun oltiin kävelty alkukäynnit siirryttiin kevyt raviin. Kevyt ravissa piti sitten tulla pääty-ympyrä jolla oli neljä puomia. Siirsin Roosan raviin, Roosa jatkoi verkkaista etenemistään. Elviksen perään löytyi vauhtia, muuten mummoiltiin. Mutta positiivisuus jatkui, Roosa kääntyi hyvin, mä olin kauheen tyytyväinen. Tosin vauhti tuppasi volteilla aina kuolemaan. Mutta jos pitää valita vauhti vai kääntyminen, niin kyllä mä ennemmin kääntelen, you know. Tämä pääty-ympyrä sitten. Roosa aina sen ekan puomin tuli jolkoti-jolkoti-pysähdynpä-kesken-ylityksen tahdilla. Seuraavalle hän jo heräsi ja tulikin aika reipasta ravia. Seuraava puomi ohitettiin melkein aina kun ei vaan kääntyny kyllin jyrkästi. Sitä seuraava tuli ihan ookoosti ja jos mentiin vielä se viiminen niin sen yli taas jolkoteltiin. Tietenkin kyllä me välillä ohiteltiin myös noita muita puomeja ja päästiin sen yhden yli. Mutta näin yleistetysti. Vähän kirpaisi kun ei vaan onnistuttu kulkemaan yhtäkään ympyräää niin että oltaisiin kaikki puomit ylitetty hienosti, mutta mä olin kumminkin ihan tyytyväinen tähänkin suoritukseen. Mä koitin toisessa päässä vähän ratsastaa Roosaa eteen ja otin jotain voltteja sinnekkin.

Vaihtu suunta. Marianne sitten pyysi mut keskelle ja pisti jalustimet pidemmiksi. Ja ne oli muuten tosi pitkät :D Ei ainakaan päässyt juuri ylös satulasta. Mutta tarpeeksi. Ja harjoitusravi oli heti helpompaa.
Tämän seisoskelun aikana Roosa innostui ja kun siirryttiin taas kevyt raviin niin ponihan paino melkein normaali tahtista ravia menemään :) Pian se kuitenkin tasoittui, pah. Tähän suuntaan ei ympyrää edes niin monta kertaa taidettu tehdä ja meni ehkä vähän huonommin jopa. Sitten käyntiä vähän väliin ja Marianne keräili puomit pois.
Ja tuli muuten parissa kohdassa taas kehuja mun istunnasta. Se on hyvä. Vaikkakin sitä pitää rukata ihan älyttömästi. Mutta olen sitä mieltä että on hyvä jos istunta on hyvä silloin kun hevonen menee hyvin (hyvä adjektiivi toi hyvä) Siitä on hyvä aloittaa. Jos istuu hyvin edes tyyliin alkukäynneissä, tai harjotusravissa, tai muissa tilanteissa joissa hevonen kulkee hyvin ja voi mennä niinku aivot pois päältä. Se on silloin hieno juttu. Että edes periaatteessa osaa istua. Sitten voinee olla helpompaa opetella myös vaativammissa tilanteissa istumaan. Anteeksi, mun teksti alkoi upeasti, mutta nyt alkaa kyllä silmissä jo pimetä, älkää välittäkö tästä nukkuvan selostuksesta :)

No sitten oli laukan vuoro. Mä en edes odottanut laukkaa. Enkä oikeestaan edes halunnut kokeilla. Roosa oli kuin unissa kävelijä, mulla oli taas ihme vaikeuksia istua satulassa (kuten mainitsin, putosin pyörän selästä ja Roosan satula on muutenkin jotenkin huonon mallinen) Marianne kuitenkin näkyi uskovan meihin niin syvästi joten keräsin itseni ja lähdin kokeilemaan. Kuulemma mummoravista on vaikea nostaa, tarvii olla pohkeen edessä. Arvon rouva liioittelija taisi aloittaa taas, noh.
Siirryin harjoitusraviin ja aloitin uraa pitkin kulkemalla ja kaasua lisäämällä. Roosasta jopa löytyi hieman vauhtia. Sitten uskaltauduin kokeilemaan nopeita, rentoja laukannostoja. Kuten arvata saattaa oli laukan nostaminen tosi säälittävää. MUTTA tuli vain YKSI pukki!! Jee :D
Kerran saatiin pitkä sivu laukattua Elviksen perässä. Sitten nousi pariin otteeseen se askel tai kaksi.
Roosa kiemursi ihan jumalattomasti harjotusravissa, joten keventelin taas ne välimatkat, sitten vasta istuin ja koitin nostaa.
Lopetin nostoyritykset siihen kun oli noussut joku askeleen puolikas. En vaan jaksanut yrittää. Otinkin siinä sitten harjoitusravia (pikemminkin yritin ottaa) Koitin saada Roosan vähän toimimaan. Vaan ei hän jaksanut, hän kiemurteli. Elämäni hankalimmat harjoitusravit.

Lopulta siirryimme loppukevyt raveihin. Ja kyllä tässä vaiheessa oli jo hieman kuuma. Ihanaa, kesä tulee :)
Roosa ravasi tosi rauhassa, joten mä päästin ohjaa tosi pitkäksi, päätin kokeilla vähän ideaalisempaa istuntaa ja koitin hakea kyynerpäitä kylkiin. Vähän tuppas olemaan kääntöongelmia kun ohjat roikku kentän hiekoissa, mutta sinäänsä tosi hyvin poni ravasi loppuravitkin, ja sitten käyntiä. Ja minä saatoin aloittaa jutustelun Roosan kanssa (:

Mä olin oikeastaan oikein positiivisesti yllättynyt, poni meni tuhat kertaa paremmin mitä olisin uskonut. Tossa laukkakohdassa se jopa kulki vähän reippaammin.
Mun pitää nyt pistää tää istunta kuntoon. Kyrsii, Elviksen kanssa meni hyvin, kyynerpääkulmat ja istuin hyvin ja nyt mä sit alotan kaiken alusta :D Voi minua.
Mutta tosiaan, tänäänkin oli kädet turhan suorina (tosin nyrkki oli kiinni paremmin kuin eilen) könökönötin vähän väliä, ja jalat sojotti kohti takajalkoja. Laukat ois hienoa opetella nostamaan.
Mutta kyllä mä periaatteessa sanon että tää tunti meni aika mallikkaasti. Niin hyvin kuin voi Roosa mennä mun kanssa, heh. Eniten kökköää mun istunta, pah. Sehän se tunteen pilasi, eiku

Loppukäyntien jälkeen alas selästä ja talliin. Roosan panikoidessa, ei ei :)
Harjailin Roosalaisen niin hienoksi, karvaa pois ja kaikkea pois. Sitten jätin arvoisan selluliittiseniorin kasvattamaan pikku masuansa. Itse kirjautin kortin ja pesin kuolaimet ja sitten saatoinkin taas lähteä kotia kohti :)

Heh, nyt mäki oon menny Roosalla taas näääin pitkästä aikaa :)