Lähdin sitten tallille ja saavuin perille jopa varttia vaille viisi. En edes ehtinyt satulahuoneeseen kun jo tultiin kysymään että onko kiva mennä Sulolla?
Käytyäni taululla totesin että sain tosiaan sen Sulon :) Heh, kyllä mä sen arvasin. Täytyyhän mun toiveitten nyt toteutua heti.
Tunnillamme oli sitten myös Roosa. Ja Sulo oli vain mun tunnilla.
Päätin kattoa ekaa tuntia, sitten 20 vaille kuusi lähdin hakemaan ponia tarhasta. Tosin matkani jämähti pian.
Eli tosiaan. Huomasin kauhukseni että Mariannehan istuu tuolla kulmassa, tossa ihan tarhan portin vieressä. Enhän mä nyt voi hakea ponia jos Marianne on siinä vieressä.
Pari minuuttia kattelin kauhuissani, sitten totesin että pakko kai se poni on hakea, ei toi Marianne tosta tunnu liikkuvan. Taapersin sitten sinne (upeat maisemat) avasin portin. Ja sit menin tietty kolistelemaan sitä porttia jolloin Marianne huomasi minut. Kamalaa!
Nooh. Selitti se jotain. Kysyi oonko mää ny lellikki ku heti sain Sulon ku sitä pyysin. Hih. Mä hymyilin vaan kauniisti ja liukenin ponia hakemaan. Marianne käski laittaa narun turvan ympäri ettei arvon läski kuskaa minua syömään.
Kävelin sinne tarhan peränurkkaan jossa poni möllötti. Essi sen sijaan tuli mun luo ihan tyytyväisenä ja ilosena. Mukavaa kun edes joku olisi innokas :) Poni matkaan ja käveltiin sitten Sulon ja Essin kanssa portille. Onnekseni rouva tajusi kuitenkin pysyä kaukana portista, en joutunut stressaamaan että pääseekö se karkuun.
Talliin. Läski poni käveli hirveän kiltisti mukanani eikä edes yrittänyt mennä syömään. Paitsi ehkä silloin kun mä säädin sitä porttia kiinni. Karsinaan vaan ja harjailemaan. Olin ihan hirveän suosittu ja keskustelin miljoonien ihmisten kanssa, heh.
Harjasin Sulon tosi huolellisesti. Hinkkasin sen puhtaaksi ja kiiltäväksi. Ponista tuli varsin edustuskelpoinen, tosin niitä kamalia savikulkusia jäi jouhiin ihan liikaa. Nooh. Poni seisoi kiltisti harjailtavana. Tarkemmin sanoen, se ei muuta kuin syönyt karsinan pohjaa. Välillä se nosti päänsä ja katteli kun ulkona porailtiin ja hakattiin vasaralla. Muuten ei se tehny muuta ku syöny. Ja meillä oli hirveä taistelu siellä. Kun poni seisoi koko ajan häntä kiinni karsinan seinissä, enkä sit millään saanut sitä eteenpäin. Sulo ymmärsi vain pyöriä ympyrää takapuoli kiinni seinässä, muttei sitten millään voinut hilata itseään eteenpäin.
Sitten varustelin pienen ponisen nopeasti ja lopulta lähdimme kentälle. Sulo tuli muuten tosi innoissaan sinne. (Ja yök. Sulo oksensi mun käteen :d Ja joo, ennen kuin joku aloittaa saarnan niin korjaan; se sylki suussaan olevat karsinan pohjamateriaalit käsiini kun laitoin sille kuolaimet.)
Kentälle ja säätelin vähän kaikkea. Marianne tuli sinne sitten kanssa. "Onko sulla se poni vapaana :o" Tosiaan, mä seisoskelin ponin takana ja kattelin kun se satula oli ihan vinossa :D "Jaa, sää katoit onko satula suorassa. Sää oot niin tarkka, hyvä hyvä"
Kiipesin pienen ja piskuisen ponin selkään Mariannen jauhaessa siitä kuinka iloinen se on. Heh.
(Ei, en näyttänyt noin pieneltä. Jalustimet oli ehkä kolme reikää pidemmät mitä tässä ;) )
Lähdettiin kävelemään. Totesin jälleen että se Sulon satula on hirveä, ja Sulon kaula näyttää niin paksulta (:
Käveltiin. Yritin saada ponisen kävelemään eteenpäin. Mutta kun en oikeen uskaltanut pyytää sitä eteenpäin. Se oli niin vieras, ja niin.. No ei pieni. Se oli niin vieras ja niin vieras. En osaa kuvailla sitä tunnetta, mutta en vaan oikeen uskaltanut alkuun pyytää sitä eteenpäin.
Koitin pitää jalat ees vähän kylkien tuntumassa ja sit tehtiin vähän voltteja. Siis ihan tosi vähän. Suorastaan älyttömän vähän kun kentälläkin oli vain yksi ratsukko lisäksemme. Sulo kääntyi ihan kivasti. Tosin alkuun se tunki ihan julmetun pienille volteille ja tehtiin me yksi suunnanvaihtokin kun ei millään voinut poni kulkea minun suuntaani. Laitoin sisäpohjetta taas ihan apinanraivolla läpi ja pian alkoi tulla tosi paljon kivempia voltteja, jotka oli isoja ja sellasia kuin mä halusin.
Ja Marianne siellä vaan kummasteli että mun pohkeet on ihan outoja :D En mä nyt tajua mitä outoa siinä on et ne vähän irtoo aina kyljistä ku annan pohkeita. Vanhalla tallilla se oli tapa. Siis vaikka olis oikeen kokonenkin hevonen niin on vaan tosi vaikee pitää pohje kyljessä ja sit painaa ja silti pitää se kyljessä. Se tuntuu sellaselta jatkuvalta puristamiselta. Silleen alitajusesti tuntuu siltä.
Ja poni oli niin pirullinen :D Se käveli ihan reunaan ja pysähty. Annoin seistä hetken jos se vaikka pissaa. Sitten jatkettiin. Se pysähty taas, jatkettiin. Sit se pysähty taas. Ja sillon se ihan oikeesti meni vielä silleen et etujalat oli edempänä ja tuntu ihan siltä et se pissaa. Mitä tekee poni? Menee syömään :'D Näin, just näin. Ja hei, Vinskikin pomppas aina puskasta ylös jos lämäs raipalla taakse. Sulo ei asiaa edes huomannut. Lopulta sain sen jotenkin kiskottua ylös puskasta. Jeah.
Marianne totes taas että jaksaa töitä tehä ku syömään pääs. Sitten lähdettiinkin keventelemään. Ja oli se muuten vaikeeta. Ensin aikamme taisteltiin ennen kuin Sulo siirtyi raviin. Ravissa se eteni ihan reippaasti ei siinä mitään. Mutta kun mun keikkuminen siellä ravissa oli jotain niin jäätävää. Keventely oli niin vaikeeta ja raskasta. Ja ponia sai ratsastaa eteen aika paljon. Tai oikeestaan tosi paljon. Se oli muuten tosi kamalaa kun Marianne kysyy että miltä se ravi tuntuu. Äänensävystä huomas, joten vastasin vaan että ilmeisesti tosi huonolta :D En mä oikeesti huomannu siinä mitään vikaa, heh.
Mariannen mukaan poni laahasi jalkojaan, joten piti ratsastaa eteen. Vähän väliä kuuli että eteen ja eteen, ei liiku tarpeeksi. Se oli ihan karmeeta. Keventely oli niin vaikeeta kun olin jo ihan unohtanut millasta Sulon ravi on, sit olin ite ihan "etupainosena" nojailin huomaamattomasti eteenpäin koko ajan. Ja sit ku piti vielä ratsastaa laiskan pulskeaa ponia koko ajan eteenpäin. Niin ja sitten alkuun ravissa Sulo tuntu ohjien päähän ihan hirveältä. Pää heitteli ja nyki ne ohjat koko ajan. Tajusin sentään pian että sillähän on edelleen sitä ruohoa ja se vaan mukeltaa sitä.
Onneksi sitten edes kääntelyt onnistui ihan kivasti. Vähän poni kokeili onko pakko, ja joutui käskemään kunnolla. Kuitenkaan ei kääntymisessä mitään ylitse pääsemätöntä siis ollut.
Tehtiin ravissa ihan vaan loivaa kolmikaarista. Alun haparoinnin jälkeen alkoi poni kääntyä ihan hienosti, ja löytyi jopa Mariannellekin kelpaavaa ravia. Vaan oli se kyllä vaikeeta ;)
Sitten käveltiin hetki. Koitin saada Sulon edes vähän kävelemään. Kääntelin vähän ja olin välillä ihan hukassa kun poni tunki keskelle ja apua. Jotenkin oon niin autuaasti unohtanut millanen Sulo on ollut, ja nyt se on sit tietty erilainen kuten minäkin. Ei Nikkiskään nyt näin oudolta tuntunu, vaikka sillä oon menny vaan sen pari kertaa.
Lähdettiin sitten laukkailemaan. Ihan vaan harjotusravista nostoa ja laukkaa pitkin kenttää. Harjotusraviin. Ja mua melkeen kyrsis. Pompin siellä ihan hervottomasti :D Enkös mä sillon kauheella vaivalla oppinu istumaan siellä ravissa ja näin se on vaan autuaasti unohdettu. Ärh. Poni innostui heti ja nosti ekan kerran laukat ihan itse. Laukka paransi mielialaa, mä nimittäin istuin aivan täydellisesti. Ainakin välillä ja useimmiten :) Mä istuin! Enkä edes ilmavasti, vaan ihan pers penkissä tyylillä. Olen mahtavaakin mahtavampi. Välillä kun tapahtui jotain (laukka pyöri huonosti, kääntyi, siirtyi raviin) aloin pomppia ihan hulluna, mutta kun poni laukkasi hyvin ja sinne minne halusin niin mähän istuin aivan loistavasti. Tosi tyytyväinen.
Laukat nousi ihan hienosti. Tehtiin yks älyttömän täydellinen nosto ihan käynnistäkin. Se oli niin loistava, valmisteltu ja suoraan käynnistä. Aivan upea.
Poni lopetti laukat itsekseen ja koska ravissa en osannut istua niin ei sieltä myöskään noussut uutta laukkaa. (Krhm, kyllä sillon joskus nousi laukatkin takasin..) Onneksi sentään tuli ihan suhteellisen pitkääkin pätkää, ettei sentään parin askeleen jälkeen pudottanu raville. Ärsytys oli se kun mun jalustimet tippu ihan koko ajan. Ei se sinäänsä laukassa haitannut (paitsi silloin kun poni kääntyi ja mä olin pudota kyydistä :D) mutta ravissa. Kun en vaan istunut ja heh. Marianne sano että ei haittaa vaikka jalustimet putois, mee vaikka ilman. Hetken se katteli kun mää pompin selässä ilman jalustimia ja kun Sulo vaan lisäili ravia, sitten se totes että ehkä ne sittenkin tarttee ottaa takasin.
Vaihdettiin suuntaa. Multa alko kunto loppua kesken sen Sulon ravin kanssa. (mainitaan vaikka tähän väliin että kyllä mä aina välillä sain itteni rennoksi ja istuin siellä ravissa hyvin. Suurimman osan ajasta kuitenkin vaan pompin) Alkuun laukat nousi kyllä, jalustimet tosin putoili, mä olin ihan kuollut ja laukat oli hirveen lyhyitä. (Hih, sitten me laukattiin puomin yli :D Eka kerta ku laukkasin puomin yli. Se oli säälittävää. Multa putoili jalustimet ja kääksis. Se oli periaatteessa tarkotuksellinen, periaatteessa vahinko. Sulo siirtyi laukkaan niin että olis joko pitäny kääntää tai sit laukata puomin yli. Päätin ettei poni kuitenkaan käänny, joten päräytettiin sitten puomin yli. Vaikka sen ylitys oli ihan yhtä säälittävää ku mun eka estekin, niin se oli silti kauheen kivaa)
Tosiaan. Alkuun nousi laukat ihan hienosti. Mutta sitten kävi jotain. Marianne lyhensi mun jalustimia jotta ne pysyis jaloissa (se ei auttanut) ja kai tän jälkeen ei poni enää nostanut. Mä yritin kyllä kaikkeni mutta olin niin kuollut. En pystynyt edes tyylii näpäyttää raipalla lapaan sisäpohkeen kanssa, en vaan jaksanut :D Aikamme ravailtiin ja koitin nostaa laukkaa. Ei onnistuttu, vaihdettiin suuntaa ja sitten onnistuikin. Sulo innostui ihan täysin ja jeah. Laukkailtiin vielä se yks pätkä ja sitten siirryttiin keventelemään.
Mä tein kuolemaa ja koitin kevennellä mukana jotenkin. Tehtiin vähän voltteja, poni kääntyi varsin kivasti pidemmälläkin ohjalla. Ja lopulta pääsimme kävelemään. Ja tuli todettua millanen umpiluupää toi poni ihan oikeasti on. Tai sit sitä vaan pidetään nälässä. Käveltiin, sitten Sulo rykäs puskaan. Ei auttanut nykiminen, ei auttanut potkiminen. Otin raipan ja löin niin kovaa kun kädestä lähti sinne taakse.
Poni ei tee mitään... Lopulta sain sen sitten taas nyittyä ylös puskasta. Se oli muuten harvinaisen pysäyttävä hetki. Mariannekin siellä sano noille tyttösille että kuulitteko mikä äänikin ja poni vaan syö.
"Ei mikään turhan herkkä" Sulo kävi tunnin aikana yhteensä kolmesti puskassa. Ei sentään sen enempää :D No, se on edistystä.
Käveltiin rauhalliset loppukäynnit ja Mariannekin tuli juttelemaan. Jotain se selitti että ookko tyytyväinen?
"En"
"Mikset sää joskus vois olla tyytyväinen? :d" Sellaista se on :D Kyseli se kai vielä että oonko ilonen, ja kuinka sekin on ilonen. Iloinen päivä :D
Niin ja keskusteltiin siitä kuinka HYVIN mä istuin laukassa. Ja siitä että osasinhan mä välillä istua siellä ravissa tosi hyvin. Ja kuulemma ratsastuskin näytti niin hyvältä (en menis sanomaan)
Sitten keskelle ja alas selästä. Lähdimme talliin, keskustelin ponin kanssa että hihi jos mä nyt talutan sua tälleen ihan löysin ohjin, mahtaa olla tyhmä idea hihi. Joo se oli tyhmä idea, sillä poni painoi heti ekaan pusikkoon. Sain sen pois sieltä (ei se syömään päässy) ja sen jälkeen poni kulki varsin kauniisti.
Varusteet pois ja nopeasti harjailin ponin paksukaisen. Pesin ne kuolaimet ja kirjasin kortin. Ja kotio.
Nyt tää muuten tulee ihan väärään kohtaan mut ei se mitään :D Mulla onkin selitettävää hirveesti
Mä oon tyytyväinen kun pääsin Sulolla. Ois ollu sääli jättää se niihin putoomisiin. (ja sitä paitsi, nyt mun "hevoset joilta olen pudonnut viimeksi kun olen niillä mennyt" -listassa on enää Vinski. Pahimmillaanhan siinä oli Vinski, Nikkis, Sulo ja Pomo) Mä olen niin tyytyväinen siihen laukassa istumiseen :) Kylläh, laukassa opin istumaan, jesjes.
Mä en ole mitenkään tyytyväinen tähän tuntiin. Mutta, mulla oli tosi hauskaa :D Pienillä poneilla on niin hauska mennä.
Tulipahan taas huomattua kuinka vaikea toi Sulon ravi mulle vaan on. Mä opin keventämään Sulolla suhteellisen hyvän tuntusesti vasta tyyliin syksyllä-talvella. Sitä ennen se keventely oli sellasta et jos tuli pienikin epätahdikkuus niin multa katos kevennys ihan totaalisesti. Samoin se harjotusravissa istuminen. Siinä meni aikaa ennen kuin siitä tuli yhtään mitään. Jollain Pomolla opin istumaan heti kun menin ilman jalustimia, Sulon kanssa se oli työn ja tuskan takana ;)
Vaikea poni. Sen kanssa kaikki oli opittava. Nyt se kaikki minkä opin on unohtunut :D Noo, ei se sinäänsä mitään, tuskin mä sillä enää edes menen kun poni on niin pieni.
Ja joo, periaatteessa olen ihan tyytyväinenkin. Tai en. No meni se välillä ihan kivasti, istuin laukassa niin hyvin. Ja tää oli loistavaa kuntotreeniä taas :)
Miksei Elviskin vois olla pieni poni. Sitten sen kanssa ois hauska mennä vaikka meniskin huonosti. Heh.
Iloinen päivä. Mä olin iloinen, Marianne oli iloinen. Tosin, multa jäi vähän hämärän peittoon että MISTÄ se oli niin ilonen :D Mulla on epäilykseni.
Mietin tässä myös että mähän oon ihan väärän kokonen. Pitkä poneille, heikko hevosille. Tai jotain :D Noo, ehkä se tästä.
Ja hei, jospa musta tuleekin kuuluisuus. Musta tulee uskomattoman loistava ratsastajatar jonka kaikki muistaa siitä että pohkeet irtoo kyljistä aina pohkeita annettaessa. Elämän tehtäväni.
Aijoo :) Ja sanoin että mää haluan laukata puomeja :D (Siis silleen tarkotuksellisesti ja vielä niin ettei se oo niin avuttoman näköstä ku toi tämän päiväne) Hihi. Se on muuten merkillistä, loppukäynneissä mä uskallan puhua niin paljon paremmin.
Hirveetä, tää teksti oli jotain niin kamalaa ja ajatus ei luista. Ja silti mä vaan kirjotan koko ajan. Jännää, millähän mä sit seuraavaks meen :D Asiaan liittyvää.
Mutta joo, hyvästit nyt ainakin hetkeksi :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti