Elikkää.
Tallille ja taulua lukemaan. Määhän menin Sulolla :D Heh. Tunnilla myös Roosa, Pomo, Elvis, Salli ja Kaisa & Oona. Täyden puoleista vaihteeksi. Sulo oli vain minun kanssani.
Kattelin ekan tunnin, sitten lähdinkin hakemaan Suloa tarhastaan. Siellä se taas seistä möllötti peränurkassa daaminsa kanssa. Poni matkaan ja menoksi. Se ei sujunut kuten elokuvissa, vaan poni jämähti just ennen tarhan porttia -> Arvon rouva tunki ihan portin eteen ja mulla olikin ongelmana kuinka saada pelkkä poni, ilman sitä hevosta. Tökin Essin sitten kauemmas (se ihme kyllä jopa siirtyi) ja avasin portin. Uusi ongelma, Sulo oli sitä mieltä että isken hänet taatusti sähkölankoihin. Hetken tappelun jälkeen poni uskaltautui ulos tarhasta ja saatoimme lähteä tallia kohti. Poni muuten tuli niin nätisti, ei edes yrittänyt syödä (En tällä kertaa jaksanut säätää mitään "naru turvan ympäri" virityksiä)
Harjailin pöllyävän ponin (Hidasta puuhaa kun joka toinen hetki juoksin Oonan luo, hakemaan Kaisaa, vessaan jne :D) Poni pyhitti elämänsä jälleen karsinan pohjamateriaalien syömiselle. Ärrsyttävää.
Sitten eikun varusteet niskaan ja lähdettiin kentälle. Tänään päätin laittaa jalustimet lyhyiksi, säädin ne sellaisiksi että ne roikkuivat ihan vaan vähän Sulon mahalinjan alapuolella. Kiipesin kyytiin ja siirryimme käyntiin.
Satula oli jälleen ihan hirveä ja ponillakin oli paksu kaula. Ja niin laiska poni oli :D Napsuttelin herraan hieman eloa ja tein paljon voltteja. Sulo oli tosi hyvällä päällä, kääntyi hyvin ja käyttäytyi varsin asiallisesti. Volttimme onnistuivat todella kivasti kun poni ei kokenut suurta tarvetta tunkea muiden luo. Otettiin myös pari pysähdystä. Jotka onnistuivat jopa varsin hienosti.
Tällä viikolla olen myös ottanut asiakseni opetella sen raipalla muistuttamisen. Että jos poni laahustaa, painan pohjetta, mitään ei tapahdu, niin sitten se raipalla näppäsy. Se auttaa, tuli taas huomattua. Yleensä kun tuudittaudun uskoon "kyllä se lisäsi vauhtia kun pohjettakin painoin"
Sulo löntysti vähän turhan laiskasti oikeastaan koko ajan. Välillä sentään vähän jopa edettiin.
(Valitettava tosi asia on se, että uusia kuvia tulee seuraavan kerran ehkä.. Elokuussa. Jonna kun keskittynee lähinnä videointiin :) )
Sitten lähdettiin kevyt raviin. Vähän tahtojen taistoa kaivattiin, mutta sitten ponikin suvaitsi siirtyä raviin.
Ja olipa muuten huikea ero viime viikkoiseen, ravikin tuntui ihan normaalilta. Kevennys tuntui tosi hyvältä (tosin turhan korkealta kun jalustimet oli niin lyhyet)
Sulo oli ravissa erittäin laiskan pulskea. Koitin ratsastaa eteen, mutta todella laiskaa laahustelua esiintyi silti. Kuitenkin käännökset sujuivat oikein mukavasti, alkuun ehkä oli vähän pieniä/laiskoja käännöksiä, ja alkuun koitettiin vähän seurailla kavereita. Mutta selätettyämme nämä ongelmat, alkoi ravi sujua vallan mainiosti, ja ehkä jopa näytettiin siltä että tiedettiin mitä oltiin tekemässä.
Ongelmamme oli se kun ohjastuntuma vähän tökki. Koitin ottaa ohjaa paremmin tuntumalle, kun Sulo vaan mukelteli päänsä kanssa. Hain tasaista tuntumaa. (Joo, ja sitten olin niin mallina. Kevennyksen mallina ja käsien mallina. Heh)
Kevenneltyämme siirryttiin sitten vähän kävelemään. Mä en ollut puhki poikki ja Sulokin oli kulkenut niin hyvin. Olin jo oikein tyytyväinen :)
Marianne pisti tötsiä, tehtävänä oli tulla kahdeksikkoa. Eli S-kirjaimelta kohti R-kirjainta, sellaista pulleaa kahdeksikkoa, jonka keskelle tuli sitten suoristus ja suoraan ratsastus. Ja tie piti tehdä niin, että harjotusravia ne kaarteet, toi halkaisija sitten käynnissä (ja käännös sille halkaisijalle myöskin käynnissä) Ja joo oikeestaan piti kevennellä se toinen kaarre, mutta osa (esim mä) sovelsi sitä niin että tultiin pelkkää harjotusravia.
Sulo tuli ihan kivasti suoraan ja kävelikin aika reippaasti. Välillä vähän karkas oikeelle, mutta sekin johtui siitä kun pohkeeni olivat ihan irti kyljistä (Toisaalta Marianne keksi väittää että kevyt ravissa mun pohkeet oli jo paremmin kyljen tuntumalla. Olen paras :D)
Harjotusravi kaarteet sujuivat ihan hyvin. Alkuun poni oikoi ja kaahasi kun luuli että olisi laukan aika. Kun sain ponin rauhoittumaan, alettiin päästä reitille ja mäkin saatoin keskittyä vähän istumiseen. Joo, istuin mä nyt paremmin mitä viime viikolla. Toisaalta pompin enemmän kuin vuos sitten. Toisaalta uskon myös että tänään Sulo kulki reippaammin kuin vuosi sitten.
Tultiin tätä jonkun aikaa, sujui varsin kivasti koko ajan. Mutta sitten, sanottiin että voitais ikään kuin laukata noita kaarteita kun on hyvin tilaa.
Silloin kaikki meni pieleen.
Koitin nostaa ravista. Vaan ei noussut. Sulolta irtosi kyllä vallan upeita ravilisäyksiä (tai ravikaahailuja :D) mutta laukka ei vaan noussut. Niinpä mä muutin kuvion kahdeksikosta "pyörin missä huvittaa ja koitan vaan saada sen laukan nousemaan" -kuvioksi.
Oikealle nousi kai heti ekasta yrityksestä, ja jopa käynnistä. Tosin laukka myös tippui yhtä nopeasti mitä oli noussut. Lähdin sitten nostamaan käynnistä (ajattelin että huojun ravissa niin pahasti etten saa pohjetta eteen tms) Välillä nousi askel kaks, välillä jopa lyhkänen pätkä. Välillä sitten tuli vaan ravia. Koitin nostaa myös ravista, mutta se muuttui ravikiitelyksi josta meinasin putoilla alas vaan.
Lopulta nousi yksi hyvä pätkä. Oikealle. Se oli aika pitkä. Tosin. Ongelma iski siinä kohassa kun Sulo ei kääntynytkään ympyrälle, vaan väänsi sujuvan kokorataleikkaan laukassa :D ItQ ParQ
Lopulta sitten pitkällisen tahkoamisen jälkeen sain nousemaan myös sinne vasemmalle. Laukka nousi hyvin, tosin ohjausvempeleet ei taaskaan toimineet. Niinpä me mennä baanattiin reipasta laukkaa uraa pitkin. Tämä oli myös ainoa laukka, jonka minä otin raville. Sulo olisi varmaan ihan tyytyväisenä laukannut päin Elvistä ja Mariannea.
Että juu, laukka oli nyt vaikeaa. Enkä edes onnistunu istumaan silleen hyvin. Vaikiaa on niin.
Sitten loppukäynnit. (olivat raivostuttavat. Joka hetki poni koittaa tunkea keskelle) Mä olin oikein tyytyväinen kuitenkin. Laukka ei toiminut. Mutta hei, viime tunnilla toimi vain laukka, mikään muu ei. Ehkä tää oli tällanen kompensaatio :)
Sulo oli varsin hyvällä päällä, ei seuraillut. Musta tuntui että osaan jopa vähän keikkua Sulosen kyydissä. Mentiin harjotusravia, sekin oli kivaa :D
Ja heh. Sulo yritti (HUOM YRITTI) kerran mennä syömään. Jeah. Ookei, kuka piti sille kurinpalautuksen just ennen mun tuntia. Sehän käyttäytyi kuin enkeli.
Siirryttiin keskelle sitten vaan ja alas selästä. Sitten talliin. Tänäänkin päätin leikkiä tyhmää ja taluttelin Sulon löysin ohjin talliin. Ja tänäänkin poni päätti tunkea siihen kentän vieressä kasvavaan puskaan. Ei se kyllä päässyt lähellekkään, heh. Loppumatkan poni tulikin kiltisti :)
Harjailin hänet nopeasti, sitten pesin Sulon ylilikaiset kuolaimet.
Keskustelimme Mariannen kanssa syvällisiä.
Sitten Oonan
Ja lopuksi Jonnan :D
Nytten sitten taas hyvästit hetkeksi (todella hetkeksi :D Lähes viikoksi, ellen keksi jotain muka järkevää kirjoiteltavaa)
Ja hah. Mähän ehdin julkasta tän ennen keskiyötä. Jollei tää nyt jumittele >:D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti