Kattelin parit tunnit, sitten tein jotain hyödyllistä (Omg :D) Vikalla tunnilla kävin ensin auttelemassa yhden tyypin kyytiin ja sitten laittamassa Nikkikseen vauhtia. Hölkkäilin hetkisen ponin vieressä ja laitoin paksun ponisen ravaamaan. Sitten sain hakea Mariannelle liinan ja sellasen kunnon juoksutuspiiskan. No piiskahan löytyi ihan hyvin, liinaa etsiessäni tarvitsin apua (niin siis, mähän jopa uskalsin pyytää apua, peukkuja!) Sitten menin vielä kävelemään hetkeksi Lakin viereen. Ja olin ilmeisesti hirveän pelottava, Nikkis teki hienon piruetin kun tulin sinne kentälle. Traumoja, traumoja.
Sitten vielä tunnin jälkeen pääsin (huomatkaa, pääsin nimenomaan :) ) auttelemaan Lakin pois laitossa. Neuvoin vaan jotain läpälää ja sitten pyöritin ponia karsinaa ympäri ja nostelin vähän jalkoja. Heh ja sitten harjasin ponin kun se ratsastaja sai tarpeekseen :') Mutta kun siitä lähti niin paljon karvaa, en mä vaan voinu jättää sitä niin. Ponin takajaloista irtos karvaa niinku kilokaupalla (melkeen nyt ainaki)
Mukavaa, pitkästä aikaa pääsin (vaiko jaksoin) tekemään jotain hyödyllistä. Niin ja harjailemaan ponia :)
Heh, palaten eiliseen (mun suuri ongelma, en ikinä saa kerrottua sitä kaikkea mitä mä haluaisin kertoa :D) niin mehän meinattiin jyrätä Marianne. Taas.
Ku se lähti juttelemasta, niin Roosa ryhtyi kävelemään reippaammin, ja vähän niinkuin siirtyi Mariannen perään. Ei se silleen kyllä sitä seurannut. Mutta ilmiselvästihän se yritti jyrätä Mariannen.
Kauhea, olen varmaan hirveän epäturvallinen oppilas. Mähän melkeen joka kerta (tai ainakin silloin tällöin) jyrään ton Mariannen :D Heittelen sitä raipoilla, tökin sitä jalalla, ravailen lähes sitä päin ja sit kävelen ihan kunnolla sitä päin.
Ehkä sit aina mun alitajunnan pahuus saa vallan ja yrittää sit hyökätä Mariannen kimppuun tai jotain D:
Asia jota olen miettinyt suorastaan oikein paljon.
Kehittyminen. Heh. Lempiaiheeni. Joo, musta tuntuu että kesän tultua oon oppinu hirveesti ja oon ihan loistava ja blaablaablaa. Katotaan mitä sit käy kun tulee talvi ja vaan kerran viikkoon ratsastus :(
Mutta tällä hetkellä olen olevinani niin hyvä :) Voidaankin tässä sitten mietiskellä loppuaika kuinka mahtava olenkaan :'D
Mutta jotenkin.. Vuos sitten, kyllä mä olin silloinkin sitä mieltä että mä olen hyvä (vähintäänkin vuosiin verrattuna) Tai ihan hyvä. Kuinka vain.
Mutta kun tällä hetkellä on ihan sellanen fiilis että mähän osaan. Ja olen loistava. Enkä osaa puhua vakavasti, kuten ette ehkä huomaa.
Toisaaltahan on vain hyvä jos tuntee itsensä hyväksi.
On eri asia tuntea itsensä hyväksi ja olla tyytyväinen, kuin nostaa itsensä jalustalle ja ajatella että olisi muka oikeasti hyvä ja sitten neuvoa muita jotka ovat huonoja.
Mä olen sitä mieltä että mä olen hyvä. Mä olen tyytyväinen. Musta tuntuu että ratsastus alkaa pikku hiljaa näyttää järkevältä, paremmalta. Fiksummalta. Mä olen kehittynyt taas tässä vuodessa. Musta on niin kiva kattoa kuinka paljon taitavammalta näyttää nää tän vuoden videot verrattuna viime vuotisiin :)
Tällä hetkellä tuntuu että tästä tulee jotain. (sitten kun loppuu kaks kertaa viikkoon niin sitten ei enää tulekaan :D)
Toisaalta. Tässä on niin paljon kehitettävää, ja vaikka mä aina tunnin jälkeen olen tosi tyytyväinen siihen kuinka hyvin se meni niin silti sitten miettii kuinka huonosti se sinäänsä meni.
Mutta musta on mukavaa että olen löytänyt taas tämmöisen uskon itseeni ja omaan touhuuni. Sama oli sillon viime kesänäkin, muttei ehkä näin vahvana.
Jotkut tuntuu valittavan siitä kun joku on tyytyväinen johonkin. Ei sais olla tyytyväinen, ei sais olla sitä mieltä että on hyvä.
Miksi ei? Miksi aina pitäisi itkeä että "yhhyy, mitään en osaa, surkeesti meni, elämä on surkeeta" Sitten jos sitä on aina silleen että oonpa paras, mitään ei tarvi enää oppia ja te muut ootte ihan surkeita, se on sitten eri asia.
Eikö kuitenkin ole tosi paljon parempi ja kivempi jos on tyytyväinen. Realistinen, mutta tyytyväinen. Muutenkin asennehan ratkaisee. Jos angstii että surkeesti menee, on tosi vaikea oppiakin. Ainakin mun mielestäni menee nää tunnit taas niin paljon paremmin kun mäkin olen oikeasti tyytyväinen siihen mun omaan osaamiseen. Vaikken mä enää ratsailla itke että nyyh nyyh, huono olen, niin kyllä se silti vaikuttaa että ajattelenko olevani "joku yksi tuntiratsastaja, joka ei mitään oikein osaa ja ehkä vahingossa saattaa onnistua" vai ajattelenko olevani "oikeasti varsin hyvä tasoon nähden"
Se että mä ajattelen olevani varsin hyvä, auttaa mua. Mä jotenkin uskallan muuutenkin ratsastaa enemmän. No en mä tiedä.
Uskallan paremmin lähteä ihan asettelemaan, valmistelemaan, tekemään tätä kaikkea hienosäätöä. Koska musta tuntuu että periaate on hallussa.
Heh. Tää nyt meni ihan eri asiaksi mistä mun piti puhua :D Tykkään niin kirjottaa. Lempipuuhaani (hirveää. Pudotin muistitikut lattialle. Pelkäsin niin että ne hajos. Eivät ilmeisesti.. Mutta nyt mä kuvittelen että oikeesti ne kaikki videot niillä tikuilla on "rikki" eikä ne enää toimi tai jotain. Kamalaa)
Mä aloin miettiä. Nooh.
Ajattelin että tää yks ihminen on nyt mennyt ensin yhellä ratsulla noin vuoden, sitten jonkun aikaa yhdellä toisella ratsulla ja sitten taas yhdellä ratsulla. Kolmella siis vakituisesti, sitten jossain välissä aina silleen välillä on ollut joku hevonen jonkun yhen kerran.
Hyvin eri tilanne kuin mulla :'D Jeps.
Mietin että jos mullakin olis ollu tämmönen. Että tässä kahen vuoden aikana olisin menny vaikka ensin vuoden yhellä, puol vuotta yhellä ja sit taas puol vuotta yhellä. Sitten vielä parilla muulla jossain välissä.
Arvatenkin osaisin ratsastaa varsin hienosti ja hyvin näillä kolmella. Toisaalta, muiden kanssa ei sitten ihan silleen onnistuisikaan kun aina menis sillä samalla.
Toisaalta olisin voinut oppia kaikkia "temppuja" paremmin. Esimerkiksi voisin osata väistää paljon paremmin kuin nyt. Nythän on se, että osaan joidenkin kanssa, joidenkin kanssa en. Ja esim Pomon kanssahan en paljon pääse edes väistöjä harjottelemaan kun en saa ponia edes hidastamaan :D
Jos olisin mennyt vakkarihevosella aina, niin sitten olisin voinut aina ja joka tunti opetella nimenomaan sitä väistön ratsastusta, kun ei olisi tarvinnut miettiä "miten juuri tämä hevonen toimii"
Olisiko se silloin paremmin? Olisiko parempi jos osaisin väistöt silmät kiinni ja yhdellä kädellä (ainakin sen jonkun tietyn ratsun kanssa) vai onko parempi että osaan ehkä jonkun kanssa pikkasen väistää ja jonkun kanssa saatan tuurilla onnistua.
Niin sanotusti perusratsastus useilla, vai temput yhdellä. Niin.
Mä olen sitä mieltä että jos olisin mennyt kahdella kolmella hevosella vain, niin en mä usko että olisin näin hyvä. Varmaan osaisin niitä ratsastaa paremmin mitä tällä hetkellä ratsastan yhtäkään ja osaisin esim näitä väistöjä paremmin. Mutta sitten kun toisaalta, nää kaikki hevoset on mulle opettaneet jotain. Tai ainakin kaikki joilla olen enemmän mennyt.
Itse pidän enemmän siitä että osaan sitten ratsastaa edes jossain määrin vähän näitä kaikkia, ja sitten jonkun kanssa osaan ehkä vähän väistää tai tälleen. Ja olishan se tylsääkin mennä aina/ lähes aina samalla :)
Suurin piirtein jokainen näistä hevosista on opettanut päättäväisyyttä. Kukin eri tavallaan.
Elviksen päättäväisyys oli sitä, että ponia ratsastetaan vaikka tulisi Vinskit ja Kaisat ja Sakarit vastaan. Vaikka se kiihdyttelisi, vaikka se stoppailisi. Sitä pitäisi vain ratsastaa, eikä luovuttaa ja väistellä muita.
Nikkis, Sulo ja Roosa opetti ihan sitä päättäväisyyttä että poni on saatava liikkeelle. Ihan oikeasti. Ja kun aloin ajattelemaan niin Nikkishän taisi olla se poni joka opetti mut ihan oikeasti vaikka lätkäsemään raipalla taakse jollei muuten jaksa liikkua. Nikkis kun ei oikeasti välittänyt yhtään mun lavalle näppäsyistä. Sulo välitti, joten en koskaan uskaltanut pamautella sitä taakse.
Pomo oli aina niin vaikea. Ja on se kyllä yhä. Mun oli itteni vain päätettävä etten mä saisi pelätä sitä, enkä mä saisi luovuttaa sen kanssa.
Heh, Vinskin kanssa tarvittiin oikeasti päättäväisyyttä :'D Ei saanut luovuttaa vaikka olikin kuoleman partaalla, se piti saada liikkeelle, se piti saada kääntymään. Vaikeaa se vaan olikin.
Jokainen on omalla tavallaan auttanut mua. Jonkun kanssa on oppinut ratsastamaan laiskaa, jonkun reipasta. Jonkun herkkää, jonkun ei niin herkkää. Jonkun hiukan porsastelevaa, jonkun nöyrää. Jonkun säikkyä, jonkun pomminvarmaa.
On saanut opetella käskemään. Opetella rentoutumaan. Vaikka ja mitä. Sellaista jota ei välttämättä olisi sillä tavalla oppinut yhden kahden ponin kanssa.
Ja onhan nuo kaikki olleet niin mainioita ;) Ehkä nyt Sakari ei opettanut mulle muuta kuin sen, etten tosiaankaan ole sopiva minkään hienon ja jalosukuisen ratsun kyytiin, ja Viiru sen etten oikeen tykkää suokeista :D Niin ja Kaisallakin oon niin vähän mennyt, ettei sekään ole paljon muuta kuin rauhottanut mua ja näyttänyt etten tosiaan pidä niistä suokeista vieläkään. Hmmh.
En mä tiedä, mä en vaan niin tykkää suomenhevosista. Johtunee siitä etten vieläkään oo löytänyt yhtäkään joka ois oikeesti kiva :'D (siis myös ratsailla)
Helmi kuskas kahesti portista ulos, enkä hallinnut sitä yhtään. Viiru kaahas päättömästi, ja oli ihan kamala. Sakari kaahas päättömästi ja oli liian hieno. Ja Kaisa.. No se taitaa olla ainoa suomenhevonen jonka kanssa sujuu. Mut siihen se jää. Ku siinä ei oo mitään mikä olis vieläkää natsannu. Se on vaan sellanen tasasen paksu suomiputte. En mä tiedä :D
Mutta ehkä vielä joskus :D
Jospa jätän pohdinnat tähän ja meen syömään kun kuolen nälkään. Seuraavan kerran vasta tiistaina tallille :( Ja kenttä remppa alkanee siis muutaman viikon päästä :'( Kaks viikkoa pitäis vielä päästä ratsastaa. Sitten alkaa määrittämätön tauko. Kuolen sit sillä välin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti