Syksystä ei vaan tuu mitää

Tallille ja tuolla oli jo erittäin kylmä. Hyi hyi :D (Ja hei apua, tää viikko ja sit palataan jo kouluun! Jäiks :d)
Lukasin sitten taulun ja mulla oli Elvis, joka oli ekalla tunnilla. Tunnillamme myös Evita, Pomo ja Vinski. Möllöttelin tallissa ja kävin varustamassa Elviksen, sitten mentiin kentälle. (Hyvin tällanen tiivistetty postaus, mut oon ihan nuutunu nyt :D Nukahan)

Kiipustin Elviksen kyytiin ja lähdettiin kävelemään. Mulla oli oikein hyvät fiilikset, ajattelin että nyt poni on rauhaisa kun se on ollut jo tunnilla ja nyt se ei säiky ja nyt se menee hyvin. Ja hei, kun menihän se viime viikollakin niin kovin rauhassa, ehkä tämä syksy-pelleilly on jo loppunut.
Kävelin pari kierrosta koko kenttää käyttäen, sitten jäin vähän keskemmälle, jotta kuulisin mitä arvon rouvaopettajat sanovat. Tosiaan, Marianne häipyi julmasti, ja saimme sijaisia. Heh.

Elvis meni oikein kivasti, vähän se nyt kyttäili ja porttipääkin oli hiukan jännä, mutta ei se sieltä juossut hulluna karkuun ja meni minne pyysin, joten olin tyytyväinen. Mä koitin koko ajan ajatella rentoutta ja rentoutua aina vaan enemmän. Jos poni lähtee tunkemaan sisälle päin, niin silloin mä meen ihan vinoksi ja jännityn ja kiskon ulko-ohjalla = not good. Tänään sitten vihdoinkin tajusin ettei se toimi näin ja ymmärsin suoristaa itseni ja rentoutua ja voi hellantuutelis miten nätisti Elvis palasi sinne uralle kaikesta jännityksestään huolimatta. Minä se vaan aina pilaan kaiken, nyyhky (;
Jäätiin sitten ympyrälle. Se oli peltopäässä ja siinä oli neljä puomia. Meidän piti kulkea niin isolla ympyrällä ettei kuljettu puomien yli. Elvis käveli mukavan rennon oloisena, se ei tuijotellut sydänhalvauksen partaalla kaikkea mahdollista pelättävää vaan kulki nätisti siinä ympyrällä ja mäkin saatoin keskittyä asetuksen kanssa tappelemiseen. Johan oli vaikeaa, poni kulki pää ulkona - lapa sisällä, enkä niin millään saanut sitä kääntymään edes hiukkasen ympyrän suuntaseksi.

Sitten meidän piti jakautua. Ponit porttipäähän samanlaiselle ympyrälle kun hevoset jäivät peltopäähän. Mulla oli huonot epäilykseni asiasta. Elvis käppäili porttipäähän kovin reippaasti ja aivan kuten aavistin, se säikähti siellä päässä ja otti pikkaisen laukkaa karkuun. Hui kun kamalaa. Poni pysähtyi nopeasti joten jatkoin. Toivoton yrityshän se oli, Elvis pelästyi heti siinä samassa kohdassa ja veti railakasta laukkaa toiseen päähän kenttää, joten jäin sitten hevosten kanssa samalle ympyrälle. Elvis oli alkuun hieman varpaillaan, mutta rauhoittui sitten kun aloin vähän tehdä sen kanssa jotain.
Tarkoituksenahan oli kulkea isolla ympyrällä, ei saanut ylittää puomeja ja tehdä sitten jokaiseen puomiväliin pysähdys. Elvis pysähtyi aika nätisti ja keveästi, jeejee. Mutta mä olin jännittynyt. Keho jännittyy, koitin rentouttaa itteäni, muttei se vaan onnistunut. Ärsyttävää.
Jonkin ajan kuluttua pienennettiin ympyrää ja ylitettiin puomit. Edelleen pysähdykset joka väliin. Elvis oli hitusen mato, se hyytyi aina puomeilla. Sitten pienennettiin vielä ja tehtiin ympyrää puomien sisäpuolella. Se olikin jo hankalaa, tuntui että mentiin vaan suoria linjoja ja Elviskin tuppasi tunkemaan liikaa sisälle.

Siirryttiin raviin. Kevyttä ravia ja taidettiin ensin tehdä isoa ympyrää. Ja kyllä, Elvis ravasi hyvinkin rauhallisesti :) Hiukkasen se juoksi alta, mutta sain sen rauhoittumaan ja osasin keventää hitaasti ja jes. Vähän oli ongelmana kääntyminen kun joku maailmanlopun idiootti ei millään osannut pitää ulko-ohjaa kädessä.
Sitten tehtiin ympyrää puomien yli. Tääkin sujui ihan kivasti, välillä vaan Elvis kiihdytteli liikaakin kun se innostui vähän turhan paljon puomeista, heh.
Kun vaihdettiin suuntaa niin alkuun se poni vähän kaahasi järkyttyneenä, mutta alkoi sitten taas kuunnella ja toimia tosi hyvin. Jes.
Vaan kun sitten. Kun sitten tapahtui jotain, jokin vaan kilahti. En tiedä pelästyskö se Vinskiä meijän takana vai näkikö se näkyjä. Joka tapauksessa se kesken kevyt ravin säntäsi taas matkaan. Sain sen hidastamaan aika nopeasti, mutta se kilahdus jäi vaan jotenkin päälle. Jos kävelin, se kulki ihan ookoosti, hieman jännittyneesti ja turhankin varpaillaan, mutta käynnissä pysyi. Ja jos taas ravasin, niin se lähti aina siinä samassa kohdassa. Joka kerta se siinä kohdassa lähti laukkaamaan villinä ja vapaana mun roikkuessa taas avuttomasti kyydissä. Muutaman lähdön jälkeen mä olin epätoivon partaalla "ei tuu mitään ku se aina lähtee" Kävelinkin sitten jonkin aikaa, koitin saada siihen jotain kontrollia. Ja itseeni myös etten ainakaa jännittäis. Kateltiin ku Evita laukkas, sitten koitettiin taas vähän ravia.

Elvis rauhottui kävelyn aikana, ja alkoi pysyä jo jonkin näköisessä kontrollissa. Siis joo, olihan se ravi edelleen sellasta että "juoksen epähallittuna" mutta nyt se ei ainakaan lähtenyt menemään ja sain sen jopa hiljentämään raviaan sellaseksi mukavaksi ja hallituksi.
Heh, ravattiin siinä. Poni kulki suhteellisen rauhassa ja hyvin meni. Sit Vinski nosti siellä toisessa päässä laukan ja mä katoin vaan et ei jumankauta, se tulee nyt tuolta ku höyryveturi. Kauhee töminä ku Vinski pisteli parastaan. Ja arvatkaa vaan kuinka Elvis järkyttyi. Ravattiin, sit Elvis katto et omg, Vinski. Sitten jarrut pohjaan ja uukkari. Elvis-parka oli niin kovin järkyttynyt, murhanhimoinen Vinski se sieltä kiisi.
Joo, mä pelleilin siellä selässä jotain, onnistuin jarrutuksen aikana tiputtaa jalustimen ja sit kykin siel kyydis jotenkin sillee et hyvä kun en pudonnu sieltä Elviksen kääntyessä. Jotenkin onnistuin palauttaan itteni satulaan ja sit rukoilin jumalaa etten putois kun poni lähti hanattaan karkuun.
No ei siinä mitään. Ohjasin ponin vaan aitaa päin, seistiin siinä nokka aidan ulkopuolella ja mä mietin että me kuollaan jos se Vinski jatkaa tappavaa vauhtiaan tänne meidän luokse. Ei se tullut, luojan kiitos nyt vaan, selvittiin hengissä ;)

Sitten palattiin ympyrälle ja loppuraveja. Elvis kaahaili taas tyylivapaasti siinä, sain sen välillä hiljentämään. Sit oli välillä pakkokävellä kun poni ei millään ymmärtänyt ettei se voi juosta satasta yhtään kenenkään takamuksessa kiinni.
Loppukäynneissä kuljettiin sellasessa söpössä possujunassa pitkin kenttää.

Joo ja tota noin. En ollut niin lainkaan tyytyväinen. Alkutunnista se meni hyvin ja kivasti ja oli ihan ookoo. Mut sit se kilahdus... Toi loppu oli sellanen pohjanoteeraus, poni vaan juoksi ja juoksi ja mä olin ihan halvaantunut siellä. Mur...
Syksy lopu jo, tule talvi. Tästähän ei tuu yhtään mitään.
Huomatkaa muuten miten positiivinen olen. Kun rouva-opettajatar kysyi että mitä opin tänään niin vastasin että sen ettei syksyisin suju mikään. Huomatkaa siis toi syksyisin, se tarkoittaa että talvella varmasti sujuu ihan mahtavasti :)

Keskelle ja alas selästä. Poni taas esitteli hienoja askelsarjoja kun talliin mentiin. Noo.
Poni pois ja sitten kohti kotia. Tuossa ällöttävässä tuulessa, hyihyi.

Ehkä sit ens viikolla sujuis jo. Plääh, vasta ens viikolla, nyyhkis. Syysmasistellaan nyt yhessä. Ja ei, en jaksa ladata niitä vanhoja kuvia nyt. Ku on kiirus syömään ja nukkuun, pakko herätä huomenna taas ja ääks. Heips :)

Päinvatsoin päinvatsoin

Dappidaapi. Tänään oli sitten viiminen keskiviikko. Tällä kertaa sitten tulee pidempi kerran viikkoon ratsastus -aika. Sitten jonain päivänä taas pääsen kahesti viikossa, uskotaan siihen yhdessä [:

Tallille ja lukasin taulun. Mulla oli Elvis ja se oli jälleen vain minun kanssani :D Elvis-raukka, minun kanssani kaksi päivää putkeen, kamalaa. Tunnillamme myös Salli, Kaisa, Laki ja Roosa. Katselin siis tunteja, hain liinoja ja lopulta poninkin sieltä tarhastaan. Harjailin paksun ja varustin hänet. Sitten seilasimme avomeren yli (siellä oli vedenpaisumus ;) ) ja kentälle. Elviskin käveli sinne hyvin asiallisesti, hieman vain koitti ravailla. Oikein viisas poni.

(Iinan ottamia taas. Katsokaas keksin tänään että kunpa olis jo kesä. Mä haluan valoa, tuolla on pimeetä ja ällöttävää :( )

Kiipesin ponin kyytiin ja sitten lähdettiin kävelemään (ja nautiskelin, on se kuulkaa niin kiva katsoa niin täydellisesti ristitettyjä suitsia ja niin täydellisen oikean kokosia jalustimia, eheh (; )
Käytettiin taas tota kentän keskiosaa, ja jälleen Elviksen mielestä se tiesivu oli tosi karmiva. Ensin ei millään sinne voitu mennä, poni teki kaikenmaailman pylpyrät ja tunkemiset ja minilähdöt jottei vain joutuisi sinne pelkojensa keskelle. Hetken kun tahkosimme ja taistelimme alkoi ponikin asettua ja mennä ihan nätisti minne halusin (ainakin melkein)
Vaan oli siellä kuulkaas niin kamalaa. Poni oli niin järkyttynyt! Laki oli niin kovin pelottava, Elvis oli aina aivan kauhuissaan kun poni tunki kohti meitä. Samoin Roosa oli hurja, poni oli aina ihan järkyttynyt kun Roosa potki meidän edessä. Ku siis sehän voi vaikka potkasta vahingossa meitä tai jotain!!11 Yhden lähdön Elvis ottikin heti alkukäynneissä kun oli niin hurjaa, joko pelottava jättiläisshettis häntä katseli murhaavasti tai ehkä siellä ojanpohjalla möngersi joku puskakemisti. Ken tietää tuon ponin mielenliikkeistä.

Koitin vähän keksiä Elvikselle tekemistä, jottei se sitten keksisi enää enempää säikähtelyn aiheita. Tein sitten voltteja, pysähdyksiä, koitin vähän väistättääkin ponia. Kaipa se ehkä auttoi. Vähän ainakin? On vaan niin vaikeaa keksiä mitään ja sitten vielä pitää siitä kiinni jollei ole erikseen määrätty tekemään jotain.

Sitten lähdimme kevyt raviin. Vähän mua jännitti, olin täysin varma että nyt poni kaahaa taas sata lasissa ja plääh plääh. Mutta ei, poni yllätti ja ravasi ihan rauhassa. Ne ensimmäiset askeleet olivat rauhallisia ja rentoja ja mä olin ihan puulla päähän lyöty. Wou, poni on rauhallinen :D

Välillä se hieman kaahaili ja juoksi alta, (se aina ajoittain järkyttyi muiden hevosten käytöksen takia, heh) mutta rauhottui sitten taas nopeasti. Aika mieletöntä hei, Elvis ravaili rauhassa, ei säikkynyt. Köpsötteli kuin paraskin mummokuljetin. Tein vähän ympyröitä ja voltteja. Huomattu taas että myös Elviksen kanssa voisi pitää ulko-ohjaa tuntumalla kun koittaa kääntää. Kun ei se Elviskään (aina) käänny sillä että nykii vaan vähän sisäohjalla. 

Toiseen suuntaan sitten poni kaahaili alkuun hieman, mutta sain sen tähänkin suuntaan rauhoittumaan. Piti vain keskittyä todella lujasti siihen omaan kevennykseen ja sen hitauteen. Kun itse sen muisti ja otti vielä hieman pidätteitä niin johan se ponikin kulki kuin ihmisen mieli. 

Jäimme sitten isolle keskiympyrällä. Siinä oli kaksi puomia ja kaksi tötteröä merkkeinä (eli puomeja ei ylitetty) Aloitettiin kevyt ravista, piti aina tötteröille tehdä pieni askellajin hidastus ja myötäys ja eteen-ratsastus. Kun aloitin oli mulla ihan mieletön ajatus siinä kevennyksessä ja ihan oikeasti mä alkuun sain sen ponin jopa hidastamaan kevennystä hidastamalla. Mutta sitten se ajatus pääsi vähän niinkuin katoamaan ja meni vaikeammaksi, mikä pettymys. 

Välillä ei pidätteet menneet ihan läpi ja Elvis vaan puksutti ohi tötterön lainkaan hidastamatta. Kyllä me kuitenkin useimmiten onnistuttiin, poni hidasti ja sain sen myös eteenpäin. Poni myös kulki ympyrällä kivan rentona ja rauhallisena ja keskittyi tekemiseen eikä niinkään pimeyden ihailemiseen. 

Sitten istuttiin harjoitusraviin, ja piti tehdä tötteröillä hidastukset ja puomeilla käyntisiirtymät. Tämä menikin sitten jo hieman yli Elviksen ajatuskyvyn. Tai no jaa :D 

Mä istuin ravissa oikein kivasti ja mentiin ihan hienosti sillä ympyrällä. Hidastukset sujuivat myös ihan ookoosti. Mutta kun ne käyntisiirtymät, ei niin millään, ei niin millään. Elvis ei millään malttanut siirtyä käyntiin vaan harjoitti pientä töpö-töpö ravia kun koitin sitä käyntiin siirtää, ja kun lähdettiin käynnistä raviin niin se ponkaisi vähän turhan reippaaseen vauhtiin ja sitten ei taas keritty tehä hiljennystä kun poni juoksi alta ja apua!

Toiseen suuntaan mennessä meni vieläkin huonommin. Tai kun Elvis ei enää kuunnellut oikein yhtään mitään. Se vain juoksi pää viidentenä jalkana ja minä koitin vaan rukoilla että poni menisi edes hitusen rauhallisemmin. Lopulta saatiin Mariannen valvovan silmän alla muutama käyntisiirtymä onnistumaan ja niiden ansiosta ponikin rauhoittui hieman ja hetkellisesti. Joo, ilmeisesti tää suunta oli vaan tosi pelottava.

Ja hyvin jännittävää, kun mä sain istuttua rentona, ponikin meni niin mielettömän mageesti. Ongelma onkin vain se, etten mä tiedä mitä mä teen kun istun rentona :D Marianne taas jankkas että mun pitää istua rentona ja rentona. Ja kun se jankkaa niin mä koitan istua rennompana. Ja hetki siinä aina menee, mutta sitten poni alkaa kulkea ihan tosi hyvän tuntusesti, vaikken mä itse kykene huomaamaan mitään eroa siinä istunnassani ennen ja jälkeen. Ärsyttävää. Ja aina sitten kun Marianne ei enää kato ja jankkaa niin ponikin lähtee takaisin siihen normaaliin raviin ja kun mä en tiedä mitä mä oikein teen niin en sitten osaa edes istua takaisin rennoksi. Tai ehkä osaisin, muttei sitten tule selitettyä itselleni että rentoudu, eikä tuu samalla tavalla keskityttyä siihen rentoutumiseen mitä silloin kun Marianne katsoo. 

Vaikeaa, hyvin vaikeaa. Mutta kyllä Elvis ravasi hetken niin hyväntuntusena että jes :)

Sen jälkeen piti alkaa nostaa laukkaa. Tarkoituksena oli nostaa puomin kohdalta ja laukata toiseen päähän kenttää ja tehdä jotain pääty-ympyrääkin. Mä vähän sovelsin, emme oikein onnistuneet tässä vaativassa tehtävässä.

Nostin laukat käynnistä ja ne nousivatkin oikein hyvin. Oikein tykinsuusta, eheh. Elvis oli niin kovin innoissaan, mikä aiheutti sen että meidän laukka oli sellasta kiitolaukkaa vailla järjenhiventäkään. 

Elvis ei uskaltanut laukata toiseen päähän asti, se oikoi aina monta metriä liian aikaisin. Ookoo, ei se mitään. Mutta se kyllä haittasi kun poni laukkasi täysillä, ja mä pelkäsin että mennään nurin kun poni kääntyy niin jyrkästi ja niin kovasta vauhdista ja ääks. Samoin se haittasi kun mä koitan hiljentää niin poni ei hiljennäkään. Ei taas ihan niin kivaa kun poni menee täysiä ja mä koitan hiljentää ja poni menee vaan edelleen täysiä :D 

Oikea kierros sujui siis tosi huonosti. Nousi lähinnä väärää laukkaa jota en saanut korjattua koska en saanut ponia raviin ennen kuin puolen kierroksen yrittämisen jälkeen. Sitten nousin aina jalustimille ja etukönöön, kosken saanut ponia hiljentämään muulla tyylillä, ja Marianne siellä sydänkohtauksen partaalla koittaa huudella että istu alas, elä könötä. Mä pompin laukassa, joka oli niin epähallittua räpellystä ettei mitään rajaa. Tässähän se syy onkin miksi Elviksen säikähtelyissä on kohtuu helppo pysyä mukana: se aina muulloinkin laukkaa täysillä, joten joku säikähdyslähtö ei voi olla enää paljon kovempaa. Elvis on siis ihan itse kaivanut kuoppansa, jos se laukkaisi rauhallisesti kuten normaalit ponit, niin sieltähän putoaisi hyvin paljon suuremmalla todennäköisyydellä. Aijai, poni ei tajunnut, aijai ;)

Mariannea pelotti, joten se vaati mua pitämään pienen kävelyhetken. Pidin, tosin lähinnä sen takia että vaihdettiin suunta enkä millään löytänyt nostotilaa (ja kun lopulta löysin oli Elvis niin paniikissa kun ilkeä Laki tulee sieltä "liian" lähelle, etten sitten yleisen turvallisuuden vuoksi uskaltanut nostaa)

Vasempaan kierrokseen laukka sujuikin jo paremmin. Käänsin Elviksen keskiympyrälle, enkä antanut sen laukata villisti suoraa uraa niin pitkälle kuin uskaltaa. Kun sitten istuin paremmin ja pidin ponin kasassa alusta asti, ei se päässyt aivan samanlaiseen kiitoon kuin toisessa suunnassa ja näin ollen antoi myös laukan alas paljon nopeammin. 

Loppukäynnit. 

Mä olin sinäänsä kyllä ihan tyytyväinen. Laukka oli vähän pohjanoteeraus :D Pitäis vaan opetella ja väkipakolla istua alas kun hidastaa. Mutta on se vaan niin helppoa keikkua jalustimilla, ah! 

Mutta joo, Elvis meni rauhassa, jeejee. Ja tehtävä onnistui kunnes tuli liikaa liikkuvia osia. 

Keskelle, alas selästä. Ja OMG me johdettiin koko porukka talliin ja Elvis jopa suvaitsi kävellä ihan rauhallisesti koko matkan! Jee :D Epäilin sitä, Elvis kun ei millään meinannut kävellä sinne portille, hämmästyneenä tuijotteli että eikö kukaan muu mene edeltä. Viisas poni, heh.

Harjailin sen pois ja sitten viimeistä kertaa taas kirjoittamaan keskiviikkokortti. 

Nyt enää kerta viikkoon. Hyihyi.

Mutta jos positiivisesti ajatellaan..

ENÄÄ KUUKAUSI ET ON TALVIPÄIVÄNSEISAUS!! Sit tulee taas valosaa!! JEE :D

Mä hetkellisen onnen koin

Heltsunkei taas :) Ihan kiva päivä tänään, nähtiin peura :D Oltiin tuolla jossain jumalanseläntakana mittailemassa (tai oikeastaan seisoskelemassa) ja sit yhen talon pihalla seiso peura. Siellä se seiso, katteli meitä, vähän näytti kauhistuneelta ku kuulu piipityksiä. Ja sit se söi ruohoa vaan onnellisena. Sellanen nuorehkon näkönen poikapeura se oli (:
Ja erittäin kesykin vielä, pääsin kymmenen metrin päähän siitä. Sitten se otti pari raviaskelta karkuun ja palasi takaisin syömään siihen samaan kohtaan. Mutta vähänkö se oli söpö :3

Heh, mutta sitten tallille. Mulla oli Elvis, joka oli vain mun kanssani, ja meidän tunnilla myös Sakari, Kaisa, Nikkis, Roosa ja Salli.
Pääsin heti alkuun vähän kävelemään Vinskin viereen. Se oli muuten tosi kivaa, tiedättekö kun mä kerrankin onnistuin neuvomaan ihmistä viisaasti. Se kysyi multa ja mä osasin vastata ja mun neuvoni vielä toimi ja olin sit ihan fiiliksissä että olenpa viisas ihminen taas tänään. Heh.
Sitten pääsin vähän harjailemaan Sakaria. Isoa ja paksu(karvaist)a Sakaria. Ja verbi on siis että pääsin, pitää ottaa ilo irti tästä elämästä. Sain myös iskeä ponirukan suitsiin.

Hain Elpiksen tarhasta ja harjailin ponin ja varustelin sen, jonka jälkeen lähdettiin kentälle. Poni näytti taas että hänellä on ainakin energiaa ja koitti kipitellä pikku pikku ravia koko matkan kentälle asti. Ja minä kirosin koko pöllöpään ihan maan rakoon.
Päästiin kentälle, mä nousin ponin kyytiin ja lähdettiin kävelemään.

Säälittävänä ihmisenä käytin vain kentän keskiosaa. En jaksanut alkaa vääntämään arvon poniherran kanssa siitä uskaltaako se kävellä päädyissä vai ei. Sitä paitsi kun tässäkin oli jo niin hirmusesti sitä vääntämistä.
Elvis oli hyvinkin reipas, siinä se käppäili reipasta käyntiä eteenpäin ja mä vaan koitin rauhottua etten keikkuis kyydissä kuin seipään niellyt. Elviksen mielestä tiepitkänsivun kulmat olivat erityisen karmivia, ja sen takia ei sillä sivulla voinut oikein kävellä. Saimmekin keskustelun aihetta kun poni koittaa parhaansa mukaan tunkea sisälle ja karkuun pahaa sivua, ja kun minä koitan epätoivoisesti pakottaa sitä ponia myös sille pelottavalle puolelle. Kun sitten lopulta uskalsin ratsastaa pohkeella ponia eteenpäin, alkoi Elviskin antautua ja kulkea vallan nätisti myös näiden hurjien kulmien ohitse. Jes :)

Lähdettiin tekemään takaosakäännöksiä. Tai okei, makuasia miksi niitä kutsuu. Tai ehkei, mutta minä sanon nyt että takaosakäännös (=käännös takaosan ympäri)
Piti pysäyttää ja tehdä käännös. Ei sen ihmeempää :D
Ihan mielenkiinnolla lähdinkin kokeilemaan, viimeksi tein näitä silloin kun ratsastin Roosan kanssa ekaa kertaa. Eli varmaan viime vuoden elokuussa, heh.

Elvis pysähtyi hyvin ja siitä sitten koitinkin lähteä miettimään. Mulla oli kyllä aika hyvä idea siitä mitä pitäisi tehdä. Mutta se hyvä idea ei sitten ihan niin hyvänä siirtynyt tekemisen asteelle.
Vaan olen mä sitä mieltä että jokunen oikein onnistunutkin käännös sieltä tuli. Välillä tuli joku käännös lähinnä ohjalla, välillä sellanen minivoltti. Välillä sitten vähän turhankin liikkumaton käännös. Muutama onnistui ihan mukavan tuntuisesti, takapää pysyi kohtuullisen paikoillaan mutta liikkuvana ja poni kääntyi ristien etujalkojaan. Tai saattoihan se vain huijata mua, muttemme usko siihen. Elviskin alkoi siinä sitten mukavasti rauhottua kun joutui hieman keskittymään tekemiseen. Alettiin siinä loppua kohti päästä myös hurjiin kulmiin ilman sellaista kyttäily-showta. (Tosin on nyt sanottava ponin puolustukseksi että se käyttäytyi tosi esimerkillisesti. Ei se mitään tuli hännän alla juoksennellut karkuun, ei. Se otti vain muutamia pikku pomppuja eteen ja ehkä sivulle. Ja sitten se tunki sisälle eikä uskaltanut mennä uralle. Ja hei, me mentiin ihan muiden hevosten vierestä, ilman että Elvis kilahteli! Wuhuu :D Miettikää vaan sitä tunnetta kun mennään kolmen hevosen keskellä, eikä poni edes juuri tunnu siltä että se laittaa hanat auki ja pakenee. Viisas poni)

(P.S Toi ponin pää näyttää ihan naurettavalta ;) )

Sitten kun tuntui siltä että pysähdyksestä onnistuu, sai alkaa tehdä käännökset suoraan käynnistä. Sanotaanko että musta ei tuntunut lainkaan siltä että homma sujui ja mietin ettei käynnissä siitä tuu ainakaan mitään. Silti heti ensimmäisenä lähdin kokeilemaan miten tää onnistuu käynnistä. Olen hauskanen.
Ja yllätyin positiivisesti! Jo ensimmäinen käännös tuntui paljon paremmalta kuin useimmat pysähdyksestä tehdyt. Ja sitten kun toiseen suuntaan tehtiin, niin sehän tuntui jo hipovan täydellisyyttä. Tuskin se ihan niin hyvin kuitenkaan onnistui, mutta tunteena paljon parempi kuin nuo muut :D
Alkuun käännökset onnistuivat jotenkin paremmin. Vasempaan kierrokseen paremmin kuin oikeaan. Vasempaan Elvis ehkä vähän reagoi kääntävästä pohkeesta liikaakin eteen, mutta toisaalta Marianne kehui sitä että poni tekee käännöksen aktiivisesti, joten ei se sitten ehkä ihan alta kuitenkaan juossut. Oikeaan kierrokseen sitten käännökset lösähtivät ja olivat pikemminkin miniatyyrisiä voltteja.
Ja kun oltiin jonkun aikaa tehty, alkoi ilmeisesti oma keskittyminen herpaantua ja poni väsähtää. Tai loppua kohden ei enää niin usea käännös onnistunut, ja onnistuneetkaan eivät onnistuneet niin hyvin kuin alkuun.
Mutta olin kuitenkin oikein tyytyväinen, Mariannen mielestä takaosakäännökset käynnistä olivat paljon parempia kuin pysähdyksestä.

Sitten otettiin pikkasen kevyttä ravia. Ja jesjes, poni ravasi rauhassa. Olin niin ilonen ja tyytyväinen pieneen poniin, se ei juossut kuin tuuli alta pois ja jes! Alkuun Elvis ravasi oikeastaan jopa hivenen laiskasti, mutta se oli tervetullutta vaihtelua. Ja sitä paitsi jonkin ajan kuluttua se alkoi taas hieman kiihdytellä ja kaahailla. Yleisesti ottaen kuitenkin kevyt ravit menivät kivasti, poni ravasi nätisti, välillä hieman kaahaillen. Paljon rauhallisemmin kuin yleensä anyway.
Tosin sitten vaihdettiin suuntaa ja kaikki meni pieleen. Elviksen mielestä pahuus vaani meitä siinä yhdessä kulmassa ja sieltä sitten lähdettiin aina täyttä ravia karkuun. Ja joka kerta. Aina me tultiin sellasta railakasta ravia pois sieltä, plääh. Marianne oikeen ruudinkeksijän lailla siellä valitti että poni ei ravaa tahdissa. ;)

Sitten takaisin käyntiin ja pienen kävelyn jälkeen jatkettiin takaosakäännöksillä käynnissä. Elvis rauhottui taas ihan mukavasti ja käveli lähinnä laiskasti. Käännökset onnistuivat sitten ihan ookoosti. Vähän ne lösähtivät inhottavasti, mutta muutamia onnistuneempiakin syntyi. Ja meidän viimeinen käännös oli oikeasti tosi hyvä. Ainakin mun mielestä siis :D

Sitten loppukäynnit. Käveltiin iihan rauhassa siellä, annoin Elviksen kävellä vähän keskemmällä jottei sen tarvitsisi kyttäillä pelottavuuksia. Elvis käveli vähän reippaasti, vähän turhankin välillä, mutta koitin sit vaan rentoilla ite siellä ja luottaa siihen ettei poni muuta kuin kävele. Vaan sitten porukka alkoi puhua siitä kuinka meidän pitää nyt mennä laukkailemaan kiitolaukkaa ohjat pitkinä (;D) ja Elvis sitten aivan innostui tämän kuullessaan. Ja siitä se lähti (okei, se pelästyi kun joku naksautti vähän aitaa) Poni lähti toteuttamaan mamman toivetta, kiitolaukkaa ohjat pitkinä ;)
Ei siinä mitään, laukattiin jonkun matkaa, mä koitin vaan keräillä vähän ohjaa ja kiskoa ponia vähän niinkuin pysähtymään. Se pysähtyi kun ohjasin sen aitaa päin (tosin vahingossa)

Sitten jatkoimme kävelyä. Ja siis mä en olisi todellakaan uskonut että se poni lähtee vielä, ja silti se meni niin tekemään. Se lähti, en tosin muista kuinka pitkälle se pötki eli se saattoi vain pompata vähän paikoillaankin. Mutta sen muistan että mä lähdin jälleen suorittamaan supermies-lentoani kohti maata kiertävää rataa. Ja siinä kohdassa kun katsoin silmästä silmään ponin kuolainrengasta mietin vaan että ei hemmetti, en voi pudota. Mä en voi pudota koska tarvin uuden kypärän ja koska en voi pudota Elvikseltä (enää ikinä :D)
Sain taas jollain mystisellä tavalla lentoni pysäytettyä. Ja roikuin siellä taas käsi ponin niskassa, toinen tyylii jossain kuolaimessa ja jalka taas roikkui jossain ponin kaulassa. Siinä mä siis roikuin, lähempänä maata kuin satulaa, koko elopainoni kanssa ponin kaulassa. Näin just.
Siinä sekunnin sadasosassa ehdin pohdiskella että ei nyt, mä en kestä. En mä VOOOI tippua Elvikseltä. Mut sit mietin että on tunnustettava tosiasiat, täältä on mahdotonta päästä ylös. Ymmärrätte ehkä mikä ero on siinä, roikunko mä ponin kaulassa vai sen kyljellä?
Angstattuani aikani päätin että ei, mä en kyllä tipu. Mä kyllä nousen täältä vaikka väkisin. Tämä poni ei saa kokea sitä iloa että putoan täältä kaiken tämän jälkeen. Ja kyllä, jollain tyylillä sainkin itseni hilattua ensin vähän enempi kaulalle istumaan ja siitä vielä satulaankin. Vaikka kyllä mä pohdiskelin koko ajan että jos nyt poni tekee jotain niin oon maassa. Olen kauhea poninrääkkääjä, käytän poniparkaa kiipeilypuuna. Lohduttaudun sillä, että itse aloitti. (;
Tän jälkeen mentiin keskelle, ja mä loikkasin äkkiä kyydistä. En halunnut kokeilla onneani enää kolmatta kertaa :D

Hitsit miten ärsyttävää :D Poni poni. Se meni koko tunnin niin asiallisesti ja sit sen pitää kahden viimeisen minuutin aikana säikähtää kahdesti!! Ärrsytys :D Olis ny menny koko tunnin nätisti ja rauhassa ja ihanasti, mutta ei. Ja siis se oli niinku näääääin lähellä etten mä ollut sieltä alas. Tosin jos jotain positiivista haetaan, niin oon niin pro ku pääsin sieltä satulaa. En itekää uskonu että sieltä enää ylös kiivetään :'D
Mutta joo. Muuten tunti meni varsin kivasti. Kerrankin poni oli vähän rauhallisempi ja asiallisempi (toisin sanoen kerrankin sain siinä sitten kuuntelemaan ennen kuin lähdettiin keventelemään, jolloin se kuunteli myös ravissa vähän kivemmin mua, eheh) Ja käännökset onnistuivat oikein hyvin, ainakin omasta mielestäni. Ja tällä kokemuksella, heh ;)

Sitten lähdin taluttamaan ponia talliin. Se ei tajunnut, ja koitti kaikkensa jotta pääsisi laukkaamaan talliin kuin villiheposet, vapaana ja villinä. Mietin koko ajan että pistän sen ponipirulaisen juoksemaan takaperin koko matkan talliin, pah.
Poni pois ja kortti kirjaamaan. Ja sitten kotiin.
Hih, olen niin vanha ja raihnainen nyt taas :D Ihan karmeeta.
Ja mä muuten oon tässä ajatellut, että nythän mä tiedän mikä musta tulee isona!
Munsta tulee nimittäin nettibiljardin pelaaja :) Oon ihan mielettömän loistava siinä nimittäin, heh :'D

Mutta heips heips ja huomiseen

Sätkypossu

Tallille taas vaan ja lukasin taulusen. Mulla oli Roosa, mikä yllätys :D Tunnilla myös Sakari, Pomo, Salli, Laki ja Elvis, Roosa vain minun kanssani. Kattelin pikkasen tunteja, hain Roosan sisään kuivumaan. Se olikin turhan optimistista, ei se poni ehtinyt kuivua yhtään.
Roosa varustukseen ja sitten kentälle.

Poni parkkiin ja kiipesin kyytiin, kun olin ensin haukkunut avuttomattoman vinon satuloinnin. Joka ei sitten edes ollut niin vino kuin luulin, heh. Sitten lähdettiin kävelemään, suurella jännityksellä, mä pohdin vaan että mitä lie tästä tulee, onko poni taas ihan säikky ja kamala.
Käveltiin ja mä päätin tänään että mennään rauhassa ja nätisti. Mä kukkahattuilen kiltisti, annan ponin rauhottua jottei menisi sellaseen hirmuseen tappeluun.
Poni vähän tykkäsi hiihdellä Elviksen perässä. Ja Sallin. Ja oikeastaan kenen vain. Se olisi niin kovin mielellään possujonoillut, ja mä en vaan sitten oikein onnistunut. Kauheeta tahkoomista se kääntymisen yritys, sitten kun sain sen pois toisen perästä niin oltiin taas hetken päästä jonkun muun perässä. Roosa vähän mateli, Elviksen perässä se kulkikin kuin pikahiihtäjä.
Välillä se kääntyi nätisti ja kivasti.

Jäätiin sitten ympyröille, naiset porttipäähän ja herrat peltopäähän. Tai ympyröille, soikio se pikemminkin oli, ja sen soikion pidemmillä sivuilla oli puomit. Piti kävellä ympyrällä, ylittää puomit. Alkuun ei muuta.
No, Roosa vähän säikkyi. Suuri pomminvarma terapiaratsu käytti aikansa kyttäilyyn ja säikähteli milloin mitäkin. Huomasimme että ainakin autot ovat poninsyöjä petoja, hui kauhistus. Poni otti sivuloikkia ja muita pikku pomppuja kun oli niin pelottavaa. Mä koitin pysyä rauhassa, annoin ponin vaan rauhottua. Jos sitä jännitti niin mentiin sellasta minisoikiota, sitten kun ei jänskättänyt tehtiin vähän isompaa reittiä. Alkuun poni pomppi ja säikkyili, mutta sitten se alkoi rentoutua ja rauhottua (asiaa edesauttoi se että ne pahat autot lähtivät pois) ja saatiin käveltyä minun suunnittelemaani soikiota, tarpeeksi isoilla reiteillä, jes :)
Tätä iloa sitten hieman varjosti se, että aina kun Roosaa pelotti, sen piti lähteä etsimään herraseuraa. Toisin sanoen panikoiva poni yrittää sotavaunun lailla jyrätä tiensä kohti Elvistä ja peltopään ympyrää. Ja minä koitan kaikkeni, jottei poni pääsisi sinne asti livahtamaan. Epätoivon aalto pyyhkäisi ylitse joka kerta kun poni tunki sinne peltopäähän. Ja joo, kävimme törttöämässä arvon herraskansan edessä turhan monta kertaa. Jos jotain positiivista etsitään, niin sentään aika monta kertaa sain Roosan kääntymään ennen kuin oltiin poikien puolella.

Sitten piti alkaa väistättää takapuolta siinä kaarteessa ulospäin. Kai. En mä oikein tehnyt, heh. Muutaman kerran koitin, se vaan kun ei ollut oikein inspiraatiota mokomaan. Tai kun ponin kävelemisessä ja kääntymisessäkin oli niin hirveesti ongelmia ja sitten kun mä en edes tunne tapahtuuko tässä kaarre-väistätyksessä mitään. Ja niin.

Sitten siirryttiin kevyt raviin, pysyttiin siis edelleen ympyröillä. No joo. Mä jatkoin sillä kivalla linjalla, en missään nimessä ala kiehua raivosta tai mitään (;
Mutta kun Roosa ei sitten halunnut olla lainkaan kiva. Mä koitin saada sen raviin, mitä tekee poni: pukittelee, tunkee päin Lakia, menee keskelle, tunkee poikain puolelle... Ja siinä sitten yritän mahdollisimman nätisti siirtää arvon ponipaksua raviin vai. Oltiin koko ajan Lakin kanssa taistelemassa, plääh.
Lopulta käskin vähän napakammin ja ohjasin Roosan Sallin perään, ja silloin ponineiti jopa vaivautui ravaamaan. Oikeasti se oli ihan kamalaa, me mentiin possujonossa. Koko tunti. Hyi hyi, kamalaa. Päätin antaa periksi, tänään etsimme vain rentoutta, joten annoin sen ponipaholaisen mennä siinä kauan kaihoamassaan possujonossa. Pthyi.

Keventelin siinä sitten Sallin takalosterissa kiinni. Roosan ravin tahti oli vähän vaihteleva ja huono, ravi oli jotenkin nykivää? Ja tietenkin välillä ravattiin tosi laiskasti ja välillä sitten edettiin senkin edestä. Toisaalta poni kyllä eteni tänään ihan hyvin, ainakin niin kauan kuin oli tilaa. Välillä koitin epätoivoisesti kääntää ponia pois sieltä Sallin perästä siinä onnistumatta. Tein sitten vaan siirtymiä, alkoi Roosaltakin löytyä toi ravi ilman mitään ylimääräisiä tanssiaskeleita. Ja se lähti raviinkin sellasella tarmolla että johan meinas alkaa hirvittään :D

Sit ku vaihdettiin suuntaa, niin alkoi mennä taas vaan huonommin. Ei päästy Sallin perään (säälittävää :D) ja Roosa vaan tunki poikien puolelle ja päin Lakia ja ärh. Mä koitin vaan ja ei tuu mitään. Ku en nyt halunnut lätkästä sillä raipallakaan mitään pohjetta läpi, jottei poni räjähdä ja tipauta mua kyydistä, you know.
Marianne käski mun mennä harjotusravia, ku oon siinä parhaimmillani. Ahaa :D Eipä sillä, heti tämän käskyn jälkeen sain Roosan raviin ja sit lähdettiin lölläämään Sallin perässä. Joo, Roosa kulki ihan asiallisesti, lukuunottamatta sitä että se seuras Sallia. Mä koitin vaan panostaa omaan istumiseen, suoruuteen, rentouteen. Pakkohan sitä nyt on jotain tehdä, tollanen pelkkä matkustelu käy laatuun.

Muutkin jäivät harjoitusraviin ja piti ilmeisesti taas väistättää pyllyä ulos kaarteessa. Me vaan ravailtiin ja unelmoitiin siitä päivästä ku väännetään olympialaisissa tämmöstä ravia, jooh.
Käveltiin pikkasen ja sitten alettiin nostelemaan sitä laukkaa. Toinen puoli ympyrästä laukassa. Mä olin jotenkin ihan luopunut toivosta. Näin lievästi sanoen. En saanut Roosa raviin, se ei ollut minkäänlaisessa kontrollissa, ja se vaan törttöili ihan väärissä paikoissa. Niinpä jäin sit käveleen sinne ympyrän sisälle. Käynnissä poni totteli hyvin, joten käveltiin. Marianne koitti sieltä hätistää mua laukkailee, mut nauroin vain sisäisesti koko pöllölle idealle, poni ei edes ravaa, ihan ku se laukkais.

Käveltiin siinä keskellä aika pitkään, sit lopulta päätin et nyt ravataan, halus poni tai ei ja ihan sama vaikka se nyt räjähtäis. Sainkin melkoisen railakasta ravia, jota väännettiin siellä ympyrällä jonkin aikaa. Sitten takaisin käyntiin ja pohdiskelemaan. Aloin nimittäin miettiä että jos sittenkin kokeilis sitä laukkaa. Roosa oli niin energinen ja ajattelin että miksei se toisaalta vois nostaa vaikka käynnistä. Hmm, millainen itseluottamus.
Kokeilin ensin. Vähän niinkuin annoin laukkapohkeen, en ihan kuitenkaan kun valmistelut puuttuivat jne. Kokeilin vaan miten poni reagoi. Se lähti kävelemään reippaammin. Hyvä reaktio, joten päätin oikeasti kokeilla. Valmistelin, koitin vähän reipastaa käyntiä ja nosto!
No ei noussut :D Melkeen kyllä, se otti jotain tahtirikko raviaskelia, tosi lähellä laukkaa. Ja sitten se vaan ravasi reipasta ravia.
Ei se lannista. Siirsin käyntiin ja samasta kohdasta uus yritys. Ja tällä kertaa muuten nousi :) Ensin tuli jotain ravintapaista, mutta sitten se oli laukkaa. Roosaponi laukkasi pari askelta, sitten hiljensi kun Sallin takamus tuli vastaan. Vitsit miten hienoa. Marianne hehkutteli sieltä poikien puolelta että jee jee, nousiko. Ja mä olin varsin tyytyväinen.

Sitten loppukäynnit. Marianne tuli kysyy et ykkösest kymppiin miten meni. Sit ku sanoin et ykkönen, ku ei täs oikeen mikään sujunut, niin se alko selittää et jokin juttu meni huonosti, mut kaikki muu meniki tosi hyvin. Oonkin tässä nyt miettinyt että mikä muka tässä meni hyvin? Jaa-a :D
Ja sitten olen kuulemma niin lahjakas, oikea talentti. Ja näin. PerusMarianne hourailuja :)

Mä en nyt tiedä mitä sanoisin :D Mä sain sen rentoutumaan, ehdoton plussa. Se vaan kun en saanut sitä kyllä liikkumaan lainkaan. Mentiin vaan possujonoa ja blaablaa. Toisaalta sain laukan nousemaan ja vielä käynnistä. Ihan mieletön saavutus ;)
Mutta joo, elämä on vaikeeta. Olis alkuun pitäny rauhassa poni rentouttaa ja sitten käskeä jottei se porsastelis vaan toisten takana. Mutta raja on niin häilyvä..

Keskelle, alas selästä ja poni reippaili talliin. Jäätiin käytävälle säätämään, viisas kuva taas tulee. Roosakaan ei edes karannut kun säädin siinä aikani.
Sitten poni karsinaan, jonne se ei millään viitsinyt edes tulla. Korttia kirjaamaan ja kohti kotia vaan. Siinä sumusateessa, plääh. Tulis vaan jo kesä.

Huisin hauskaa ja ei ihan niin kivaa

Epätoivo eikä muukaan, oli onni niin vaalimaton (vai vaatimaton, veikkaan tota ekaa. Tai ehkä..)

Tallille siis ja lukasin taulun. Mulla oli pikku-Salli, vaihtelua sekin :) Salli oli tokalla tunnilla. Meidän tunnilla oli myös Sakari, Vinski, Kaisa, Pomo ja Elvis, jolla meni Henna. Kheh (;
Katselin siinä sitten tunteja ja jutustelin Hennasen kanssa. Sitten kentän laidalle ja Sallisen kyytiin.

Olin jättänyt raipan talliin koska aikasempi ratsastaja joutui luopumaan raipastaan kesken tunnin. Aattelin etten mäkään sit ota sitä, you know. Kiipesin Sallin kyytiin ja lähdettiin kävelemään. Sallia vähän hirvitti noi kulmat, oli niin kovin jännää. Mä välillä kääntelin sen ennen lyhyitä sivuja, välillä julmana ja sadistisena ihmisenä ratsastin poniraukan sen tunteista välittämättä niihin kulmiin. Salli meni kuitenkin ihan kiltisti niihin kulmiin, vähän poikitteli, mutta totteli minua hyvinkin nopeasti.
Käveltiin vähän uran sisäpuolella ja koitin vähän käännelläkin Sallia. Ongelma numero yksi: poni oli patalaiska. Se ei liikkunut yhtään mihinkään :D Koitin vähän ratsastella eteenpäin. Salli kuitenkin kääntyi aika nätisti, mitä nyt välillä koitti luisua toisia päin. Muuten ihan hyvin ja totteli minun päättömiä ideoitani, joten ei se pieni liikkumattomuus nyt niin paljon haitannut.

Lähdettiin väistelemään, vaihteen vuoksi katsokaas. Käännyttiin keskihalkaisijalle, siitä väistettiin uralle ja suunnan sai valita itse. Ongelmia tuotti se, ettei se Salli liikkunut. Kun koitin väistää niin me vähän niinkuin jämähdeltiin sinne. Koitin päästää ohjaa ja ratsastaa vähän eteenpäin, jottei täysin hyydyttäisi.
Ja itse väistöt... Ne onnistuivat paremmin kuin oletin. Eivät kuitenkaan hyvin tai mitään. Se oli sellasta että mä yritin ja koitin ja Salli meni vaan vimpulaksi. Välillä sain pari jonkin näköistä askelta melkeen sivulle päin. Muuten se oli sellasta Salli mutkalle - minä suoristan - Salli mutkistuu taas ja livahtaa lapa ulos pullottaen karkuun. Vaikeaa, tosi vaikeaa :D Enkä edes oikein tiedä kumpi suunta sujui paremmin. Oikealle mentiin suorempana, toisaalta vasemmalle se väisti paremmin.
Ja ärsyttävää kun välillä ei se hevonen vaan väistäny yhtään mihinkään. Tai kun mä koitin väistättää oikeelle, niin Salli tekee kaikkensa jotta pääsisi väistämään vasemmalle, ja sit vaan lilluttiin keskihalkasijalla vinon ponin kanssa. Kyllä tää väistäminen olikin jo liian helppoa sen Elvis-pullan kanssa, luulot pois ja elämä hankalaksi vaan (;

Lähdettiin ottamaan välimatkat ravissa, väistöt edelleen käynnissä. Sallin käynnistyminen oli hieman hidasta, mutta itse ravi tuntui kauhean liitävältä ja kiitävältä. Kysymys kuuluukin, ravasiko se reippaasti vai onko se vain tämä kokoero joka nyt hämää? Salli siirtyi raviin ja käyntiin ihan kauniisti, vaan mun sydän itki verta ku pompin siellä ravissa ihan mielettömästi ku koitin siirtää käyntiin. Keventely sentään onnistui ihan nätisti.

Siirryttiin sit kokonaan kevyt raviin. Eli väisteltiin samaan tapaan nyt kevyt ravissa. Mua vähän jännitti että kääntyykö Salli yhtään mihinkään vai ei. Alkuun se vähän juoksi toisten perässä, kun sain sen käännettyä alkoi ponikin kuunnella minua ja kulki oikein kivasti. Tai joo, kolaroitiin me kerran Pomoa päin. Tosin en oo sit ihan varma oliko mulla vaan ajatus hukassa vai eikö Salli tosiaan kääntynyt..
Mutta joo, Salli meni ihan kivasti ravissa. Vähän se oli sellasta löllöti löö ravia, en saanut sitä oikein millään etenemään kunnolla. Arvon rouva kuitenkin kääntyi oikein kivasti, johon olin hyvinkin tyytyväinen. Mäkin osasin melkeen kevennellä, välillä vaan pompin oikein yliaktiivisesti sieltä ylöspäin ja säädin sit jalustinten kanssa. (sain siinä sit jossain kohassa raipan. Marianne ei kestäny katella Sallin matoilua :D)
Väistöt kevyt ravissa oli tosi onnistuneita, olin aika tyytyväinen. Marianne kommentoi niitä että tää sujuu ravissa paremmin ku käynnissä.
Välillä Salli liukui oikein mukavan tuntuisesti sivulle. Välillä se oli vaan sellasta "ravataan kohti uraa ihan normisti" mutta tosiaan, kyllä se välillä väisti tosi hyvän tuntusesti. Ja kyllähän ne väistöt nyt paremmalta tuntuivat kuin käynnissä, johtuen varmaan siitä että nyt ainakin liikuttiin Sallin kanssa pikkasen reippaammin eteenpäin.

Käveltiin hetki ja lähdettiin seuraavaan tehtävään. Käynnissä väistö kohti tallisivua ja siitä sit laukannosto. Ja toinen pitkä sivu sitten laukassa.
Väistöt menivät sitten ihan pipariksi. Salli alkoi ennakoida laukkaa, hiihteli alta, ei niin millään malttanut odottaa. Mä koitin ja koitin, mut en sit osannut, vaan päästin sen Sallin vaan valumaan ja vimpuloimaan koko väistön.
Laukat, ne onnistuivatkin sitten niin paljon paremmin ;)
Eka nosto oli vähän hidas, mutta nousi se sieltä kunhan Salli oli ensin siirtynyt raviin. Sen jälkeen laukat nousivat hienosti suoraan käynnistä. Ääh, ja mä en sit osannu yhtään istua laukassa, pompin vaan psykopaattisesti ja yritin vaan vaikka miten liioitellusti istua siellä satulassa :D Loppua kohden istuminen alkoi parantua, silti pompin, plääh.
Ja Sallihan oli aika vauhdikas, se aina pitkällä sivulla kiihdytteli hieman ja meni niin iloisesti siinä. Antoi kuitenkin laukan alas heti kun pidätin, joten en nähnyt reippaassa laukassa mitään ongelmaa.

Kunnes sitten, nostin sen laukan. Sit käännyttiin pitkälle sivulle ja Salli innostus. Se kiihdytti ja heitti iloisen pukin sieltä. Yhdistelmä Sallin megalomaaninen laukka + yllättävä kiihdytys + jäätävä pukki ja tulos ei ole kovinkaan mairea. Sen pukin ansiosta mä lähdin maata kiertävälle radalle. Lensin eteenpäin, takerruin Sallin niskaan kunnon kuristusotteella, ja jalka takertui taas siihen satulan etukaareen. Salli hiljensi ja seisahtui ja mä ehdin jo miettiä että jippia jee, ei kun kammetaan ittemme ylös täältä (se ois ollut ehkä mahdotonta, olin niin lähellä kentän hiekkoja jo) Valitettavaa kyllä, ei Salli ollut sellainen pullaponi kuin Elvis. Se ei tajunnut seistä pönöttää paikoillaan kun kuski roikkuu kaulassa, ei. Salli pyöri hiukan siinä paikoillaan, vallan järkyttyneenä katteli että mitäs pirua tämä ratsastaja minussa roikkuu, sus siunakkoon.
Kun poni lähti pyörimään, ei mulla ollut enää mitään toivoa. Jalka luisus alas ja laskeuduin nätisti jaloilleni, poni yhä tiukassa kuristusotteessa ;) Heh. Ei ainakaan sattunu :D
Marianne tuli sinne marisemaan että voi voi kun tipahin, voi voi. Sit kiipesin takas kyytiin naureskelemaan Mariannen kanssa, heh. Ja jätin sen raipan sille, en tarvi sitä mukaan.

Vaihdettiin suuntaa. Tää olikin vaikeempaa. Salli ei halunnu mennä kovinkaan pitkälle, liian pelottavaa. Väistäminen oli tosi hankalaa kun poni keskittyi vaan tuijottelemaan pelottavaa kulmaa jossain kaukaisuudessa.
No, laukat nousivat sitten oikein hyvin. Salli oli niin kovin innoissaan.. Marianne muistutteli koko ajan että poni hallinnassa, enää ei tehdä edes noita hallittuja tippumisia. Laukat olivat varsin reippaita, ja jotenkin huonompia tähän suuntaan.

Sitten loppukeventelyt vaan. Salli meni aika kivasti. Alkuun se vähän juoksi toisten perään ja liiteli liiankin kovaa. Löysimme lopulta yhteisen sävelen ja meni aika kivasti. Salli kääntyi ja meni ihan hallitun oloisesti :) Sitten loppukäynnit.

Marianne kävi vaan julistamassa että olen nyt näyttänyt esimerkkiä miten selästä kuuluu tippua :D Hitaasti ja hallitusti.
Ja niin, mä olin oikein tyytyväinen. Salli väisti paremmin kuin oisin uskonut, se kulki ihan miellyttävästi sain sen ihan toimimaan. Ja nyt oon pudonnu Salliltaki :'D Perhanan poni, meniki mut pudottaa sieltä.

Käveltiin vaan ja keskelle. Vein Sallin karsinaan ja aloin pahoinpidellä sitä. Multa meni kypärä vähintään tuhanteen osaan ja Sallilta putos hampaita saman verran. Yritin kuitenkin lohdutella Sallia ja toivon ettei siltä nyt katkennut leuka tai mitään. Ehkei kuitenkaan?
Njoo. Suitset nätisti, kortti kirjataan ja kotia kohti vaan. Näin se on, nokka kohti uusia pettymyksiä, heh.

Erinäistä irroittelua

Jaahas. Hehe. Hehe. Hupaisaa, hyvinkin.

Tallille vaan, istuskelin tallissa ja lukasin taulun. Mä menin Elviksellä, tunnilla myös Salli, Vinski, Sakari, Nikkis ja Laki. Mä katoin sillee jes, Vinski ja Sakari. Ja jes, Elvis on vaan mun kanssa. Heh. Mutta mä arvasin että meen Elviksellä.
Kävin hakemassa ponin tarhasta sisälle, jottei toisen tarvitsisi seistä siellä mutakuopassa tuulen riepoteltavana. Harjailin ponin kuntoon ja varustelin sen. Sitten lähdettiin kohti kenttää.
Elvis oli niin hyvin käyttäytyvä lapsi. Kun varustin sitä, niin se juoksenteli ympäri karsinaa ihan kauhistuneena. Joku paha ihminen siirsi tuolia satulahuoneessa, ja Elvis oli ihan sydänkohtauksen partaalla. Ja sitten kun lähdettiin kävelemään kentälle, niin poni koitti kävelyn sijaan laukata tukka hulmuten sinne kentälle. Mullakin meni kädet ihan sijoiltaan kun poni nykii eteenpäin "etkö nyt näe, meidän on pakko juosta. Pahuus hyökkää kimppuumme"
Kentälle päästyämme oli Elvis taas ihan lentoon lähdössä. Mä koitin säätää jalustimia ja kiristää vyötä ja poni koitti hiippailla railakkaasti eteenpäin vaan. Kiipesin siitä sitten kyytiin manaillen ettei tästä tule kyllä yhtään mitään. Tosin silti olin ihan totaalisen varma etten voi pudota. Ei Elviksen selästä niinku voi tippua. Mariannekin kävi kiristämässä vyön ja kiroamassa martingaalimme alimpaan loukkoon. Marianne vaikeuttaa ihan tahallaan mun martingaalin pukemista, nyt mun täytyy neuroottisesti aina tarkastella että onko nää rinkulat ihan suorassa ja onko tää kaulaosa nyt vasemmalla puolella. Plaah :D

Lähdettiin siitä sitten kävelemään. Lyhyt sivut oli rajattu käytöstä ja käveltiin vaan siinä keskellä. Tuuli kuin tuulivoimalassa ja Elvis oli varsin reipas. Ja säikky.
Se käveli reippaasti ja kyttäili koko ajan ulos. Se ei suostunut niin millään kävelemään kulmiin kun oli muka niin hirveän pelottavaa. Vähän väliä otettiin pikkasia hyppelyitä eteenpäin, lämmittelyn vuoksi varmaan jotta sitten pääsee tosipaikan tullen karkuun mahdollisimman reippaasti. Mä koitin ratsastaa ponia kulmiin, mutta toisaalta pysyä rauhassa. Koitin elätellä ideologiaa "myötää, myötää, myötää 24/7, älä muuta teekkään ku myötää" Ajattelin katsokaas että jos se poni nyt vaikka rentoutuis jos mä muistaisin myödätä ohjasta ja pysyä rentona ja silleen. Koitin tehdä vähän voltteja ja pysähdyksiäkin muutamia. Vaikeaa, kun mä teen volttia, niin poni kyylää ulospäin ja rekisteröi pohkeen vain eteenajavana apuna. Ja sitten siinä välissä onkin sitten hyvä nähdä joulupukki jossain ojanpohjalla ja hypätä ihan vaan pikkasen karkuun ettei se vaan hyökkää sieltä kimppuun. Ja sen jälkeen on mitä mukavinta huomata että siinä vieressähän kulkee joku hevonen, ja se joku hevonenkin katselee pientä keltaista niin maan murhanhimoisesti että apua.

Ei siinä sitten kauaa tainnut mennä kun poni jo oikeasti säikähti. Se kiihtyi nollasta sataan sekunnin sadasosassa ja sitten mentiin siellä. Mä koitin vaan hiljentää ja pohdiskelin mielessäni että täällä pysyn, en putoa. Se toimikin ihan hyvin. Mutta kun sitten kävi jotain mystistä ja mä lähdin lentoon kuin Buzz Lightyear. En mä tiedä miten se niin meni, mutta pian poni seisoi ja mä roikuin siellä kaulassa :D Trol. Käsillä roikuin siellä ponin niskassa ja koitin jotenkin kouristella jalan kanssa jotten tulis alas sieltä. Porukka tuijottaa suu auki mua että mitä häh (melkee ainaki) ja sit ponnistauduin takas sinne satulaan. Luojan kiitos Elvis on niin viisas pieni pulla, että se vaan seisoi rauhassa kun kuski makoili kaulan puol välissä melkeen pudonneena. Jeah. En oikeestaan muista mitä siinä tapahtui, miksi se lähti tai edes milloin. Sen mä vaan muistan ku poni baanasi ihan täysillä ja sit mä lähdin lentoon sieltä ja mietin vaan et ei jumantsuikka, en varmasti tipu ku koko päivän uhosin etten takuulla putoa Elvikseltä :D

Tehtiin siinä alkukäynneissä sitten niin, että väistettiin pitkillä sivuilla ensin sisälle päin ja sitten takas uralle. Siinä oli puomit joille se poni piti sitten suoristaa ja näin.
Jee, väistöjä! Ja mä niin yllätin kuulkaas. Siis poni väisti ihan tosi mageesti. Välillä oikeasti paremmin kuin ikinä (miten voi olla mahdollista että aina muka menee paremmin ku ikinä :D Positiivinen olen)
Vaan oikeasti. Se väisti välillä ihan suorana ja kulki sivulle päin ja mä olin siellä selässä ihan huumassa ettei jumala tää poni voi mennä näin hyvin. Välillä vähän mentiin vinoksi ja banaaniksi ja muutamia kertoja ei mennyt pyyntöni perille. Mutta lähes aina mentiin niin upean suorana, sivulle, silloin kun minä pyysin. Ihan mieletöntä hei :) Ihan innoissani kehuin ponia että hyvä hyvä kun oot taitava ja heh. Elviskin alkoi keskittyä vähän paremmin minuun ja tekemiseen, eikä enää niinkään tähän kyyläilyyn. Se meni paremmin pelottaviin kulmiin eikä juossut heti karkuun tulta kavioissa, ei niin paljon kyyläilty eikä otettu jatkuvasti jotain lyhyitä lähdön tapaisiakaan.
Ja voi vitsit se väisti hyvin! Ihan mieletöntä. Mariannekin oli (ainakin välillä) tyytyväinen suoritukseemme.

Sitten piti lähteä keventelemään. Poni oli kuitenkin edelleen erittäin säpäkkä ja sätkyilevä, joten Marianne käski mun jäädä keskiympyrälle. Se oli kyllä tullut paremmaksi käynnissä, kuunteli paremmin kun joutui keskittymään väistöihin, mutta oli se silti edelleen sellanen "pelkään tota, pelkään tätä, juoksen kuin tuuli - haluutko nähä?"
Ja mä sitten niinkuin siirryin raviin. Ja Elvis niinkuin juoksi alta pois. Koitin rauhottaa kevennystä ja pidätellä hieman ponia. Vaikeaksi tän teki se, että muut tekivät loivia kolmikaaria eli toisin sanoen Elviksen mielestä oli ihan tosi hurjaa mennä siellä keskellä kun ne toiset tulivat niin kovin lähelle aina välillä. Hui kauhistus.
Ja sitten tapahtui jotain. En tiedä, huomaan vaan kun Elvis kiitää lailla arotuulen. Siellä se taas juoksi niin kovaa kuin kavioista lähtee ja mä mietin siellä selässä että tästä vauhdista ei olis kyllä ollenkaan kiva tippua. Koitin istua vaan, pidätin ohjilla niin paljon ku käsistä lähti (vähän senkin takia et jos poni tekee jonkun uukkarin niin pysyn kyydissä paremmin jos ohjat on kunnolla käsissä ja silleen) ja puristin jaloilla kylkiä. Ristiriita, kyllä mä sen tiedän. Mutta vauhtia oli niin paljon, että siinä ihan automaattisesti puristi jaloilla kiinni. Ja silleen pysyy niin kovin kivasti kyydissäkin, eikö totta (;

Laukattiin täysillä kohti porttipäätä, mä katon että ihan takuulla poni stoppasee ja mä tuun täältä alas volttikahdeksikolla. Ja sit pohdin että kuinka paljon se sattuis ku täältä tippuis vaikka olkapään päälle. Auts.
Elvis sitten pysähtyi lopulta, minäkin säilyin kyydissä oikein hyvin. Valitettavasti Lakin ratsastaja oli tippunut. Ja noh.. Laki sitten erittäin pirullisena ponina päätti kiusata pientä Elvis-rassukkaa. Voin kertoa ettei ollut kovin mukava tunne, kun Elvis juoksee täysillä karkuun shettistä, joka suorastaan ajaa meitä takaa. Se vauhti oli taas ihan mieletön, ja itteä pelotti se jahtaus. Mietin että miten tässä käy ku Elvis on ihan paniikissa ja toinen vaan juoksee perässä. Saati siinä kohassa kun pudotin vielä jalustimenkin kyydistä.
Elvis seisahtui kuitenkin yllättävän nopeasti. Sitten juostiin vielä hetki kun Laki tuli kiusaamaan meitä. Tän jälkeen saimme Iinan tueksi ja turvaksi kun Marianne koitti epätoivoisesti pyydystää pientä paksua pulleroa sieltä. Mä suorastaan tärisin siellä kyydissä, naureskelin ja silittelin Elvis-rassukkaa. Että sellasta. Se oli pelottavaa. Hyvin. Erittäin :D
Iina käveli sen pari metriä meidän kanssamme (ps. oliko edes eka kerta kun mua talutti Maskussa joku muu kuin Marianne. Koettu nyt sekin) Eniten mua nyt jännitti se, että meitä oli jahdattu. Miettikää nyt miten pienen Elvis-pollen maailma järkkyy kun häntä oikeen murhanhimoisesti (heh :D) jahdataan. Pakottauduin kuitenkin jatkamaan ja toivomaan vaan parasta. Ensin kävelin hetkisen siellä keskemmällä, sitten pakottauduin raviinkin. Otettiin muutama harjoitusravipätkä siellä keskemmällä, Elvis kulki rauhallisesti, ajoittain jopa vähän laiskasti.

Sitten päätin taas tarttua härkää sarvista ja ravailla vähän enemmän tuolla uran puolella. Tosin harjoitusravia, se on turvallisempaa. Oikeasti, siinä vaan istuu ja voi rentoutua ja kaikki on helpompaa. Keventely aina pilaa kaiken (; Elvis ravasi sitten ihan nätisti. Vähän oli kulmat järkyttäviä ja vähän kaikki muukin oikeastaan. Ehkä se saattoi vähän säikähdelläkin. Muttei enää mitään täyttä-laukkaa-karkuun -kohtauksia sentään, se on jo jotain.

Käveltiin hieman ja tehtävä oli tämä; lyhyille sivuille tehtiin käynnissä voltit, tiepitkällä sivulle tehtiin harjotusravissa väistöä ja sitten tallipitkälle sivulle tehtiin harjotusravista pieni askeleen hidastus puomin kohdalle. Paljon tekemistä jotta railakkaat ratsut pysyisivät ruodussa.
Lähdinkin siitä sitten yrittämään vaan. Elvis oikeastaan meni ihan kivasti. Voltit onnistuivat ihan nätisti, mitä nyt pariin kertaan ei muka millään voinut kääntyä kun oli niin hurjaa mukamas. Askellajin hidastus sujui ihan hyvin. Jos ei lasketa sitä, että Elviksen mielestä se sivu oli laukannostoa varten ja vedettiin siinä sitten joko täyttä ravia tai laukkaa. Sain sen sitten pariin otteeseen vähän rauhottumaan ja loppua kohden mentiin jo aika nätisti sekin sivu, ilman turhia kaahailuja.
Ja väistöt olivat aivan omaa luokkaansa. No eihän se välillä oikein toiminut, Elviksen mielestä kun oli paljon tärkeämpää kyttäillä kaikkea kuin väistää nätisti. Mutta silloin kun se vaivautui kuuntelemaan, niin väistöthän sujuivat ihan mielettömän hyvin. Se väisti! Ihan tosissaan, ja pysyi suoranakin tosi hyvin ja meni sivulle päin ja mä olin niin innoissani taas :D Pitäiskö sen aina sitten irrotella ja kyttäillä jos se silloin väistää noin suorana?

Loppua kohden Elviksestä alkoi löytyä jonkin asteista rentoutta. Ei enää kipitelty koko aikaa, ei kyttäilty kaikkea. Mentiin rauhassa ja kuunneltiinkin melkein. Olihan se koko ajan vähän säpsy ja mentiin vähän tulisilla hiilillä. Mutta ajoittain se oli rennomman puoleinen. Tosin tietenkin sitten suunnan vaihtuessa oli taas vallan hirmuisen jännää. Mutta kyllä sekin siitä sitten taas lähti.

Otettiin loppuun vielä pikkasen kevyttä ravia. Siinä Elvis taas esitteli liikkeitään, koitin keventää rauhassa ja saada poninkin ravaamaan rauhassa. Välillä se ravasi nätisti ja rauhassa. Välillä ei niinkään. Ja valitettavasti en pystynyt toteuttamaan Mariannen "päästä ohjaa pikku hiljaa" ohjetta. Heti kun päästin niin poni yritti sinkasta ja totesin ohjan päästämättömyyden olevan turvallisempaa tähän hätään.

Sitten loppukäynnit.
Mariannekin oli taas juttelemassa, jee :D Se selitti että oon ihan mahtava ja jeejee. Heh.
Että meni se välillä tosi hyvin. Ja pysyin kyydissä.

Mäkin olin sitten ihan tyytyväinen. No tosiaan, en pudonnut, väistöt oli hyviä. Ja ponikin jopa melkein rauhottui. Mainio tunti, ai että :D Joo, aika kamala nyt sinäänsä. Ei se mitään.

Keskelle ja poni talliin. Vihdoin poni näytti aikuismaisen puolensa, ja käveli talliin ihan säikkymättä. Ihastuttavaa. Harjailin sen nopeasti, säädin sen martingaalin kuntoon jottei Marianne pyörry kun näkee sen.
Hehe. Olen oikein idoli ja juhlittu sankari. Porukka suorastaan palvoo mua, lankeaa jalkoihini. No ei ihan :D Mutta olin silti ihailtu kun pysyin kyydissä. Jouh.
Tämä oli joka tapauksessa aika huono viikko. Mutten tippunut. Se on pääasia.
Ja voi hirmunen kun poni väisteli niin perusteellisen hienosti :) Oon niin tyytyväinen, ehkä tää väistelykin alkaa sitten sujua. (tai sit vaivun taas siihen epätoivon synkkään suohon kun kehtaan jo iloita onnistumisista.)
Heps kukkuu vaan sitten. :)

Näin kirjoitettiin sydämiin

Ja sitten eikun tallille taas. Ihanan lämmintä muuten, mä kuvittelin että olisi tosi kylmää ja kamalaa.
Lukasin taulun ja mulla oli Roosa-poni. Mä olin oikein iloinen (: Tunnillamme myös Evita, Pomo, Vinski, Nikkis ja Salli. Roosa oli vain mun kanssani.

Katselin hieman tunteja ja menin harjaamaan pientä porsasta. Roosa pomppi karsinassa ihan sen näköisenä että se tulee kulkemaan tunnilla reippaasti. Ja mua mietitytti... Oikeasti mua vähän jännitti. Viimeksi se oli ihan hullua, en kyllä uskonut että se menee tänään ihan siihen. Mutta toisaalta se liikkui karsinassa niin energisen näköisenä..
Harjailin Roosan huolellisesti. Se oli kivaa, poni oli niin pieni ja pörröinen ja ihan syötävän suloinenkin välillä. Sain hampaita takkiini kun iskin satulan ponin karvaiseen selkään ja suitsiessa meinasi lähteä sormi ihan irti. Poni oli ihan hurjana, tai sitten ei.

Lähdettiin kentälle, käveltiin aika laiskanpulskeasti ja mä koitin vaan ajatella että tässä ei oo mitään hätää. Roosa ei oo sellanen psykedeelinen sekopää kuin viimeksi, ei. Poni keskelle ja säätelin vähän jalustimia ja kattelin ihan kauhuissani että nyt poni karkaa paikalta. Ei karannut, ja pääsin kyytiinkin ihan siististi. Lähdettiin siis kävelemään.

Otin ponin pois uralta ja koitin vähän ratsastaa sitä eteenpäin. Roosa mateli vähän laiskasti eteenpäin, välillä sain sen kävelemään jo lähes aktiivisesti eteenpäin. Roosa myös kääntyi ihan tosi hienosti, pikkasen se meinasi jyrätä kaverien luo, mutta ulko-ohja palautti ponineidin ruotuun ja sitten käännyttiin niin asiallisesti. Mä olin hirmusen tyytyväinen, aasi kääntyy, jee! Vähän se meinasi hyytyä kesken volttien, mutta ei se niin nuukaa.
Lyhyet sivut olivatkin vähän jänskiä. Roosa hörötti ne lautasantenninsa kohti pimeitä kulmia ja koitti hieman lipsua sisälle. Sitten mä jännityin ja ratsastin vaan sinne kulmaa kohti. Tein kuitenkin loistavan sotasuunnitelman, ja aloin tehdä niin, että heti kun antennit kääntyivät, niin mä vaan rentouduin. Rentouduin niin läpikotasen rennoksi että se tuntui tosi oudolta ja sitten vaan kökin kyydissä ja annoin Roosan kävellä. Poni käveli tosi nätisti läpi pelottavien kulmien, vain pikkaisen pimeyttä katsellen.
Tehtiin muutamia pysähdyksiä, jotka onnistuivat myös ihan moitteetta, jes.

Mutta kun sitten kaikki meni pieleen. Kuten yleensä ;)
Nikkis tais säikähtää ja ottaa pikku lähdön meidän perässä, Roosa-parka säikähti sitten myös. Muutama pomppu eteenpäin ja rauhotuttiin. Kun raviin siirryttiin niin muut säikky ja Roosa mukana, muutaman kerran oikeasti hanateltiin sellasta reipasta laukkaa karkuun. Ja se sitten pilasi kaiken. Tai kun Roosa ei kuunnellut enää mua, juoksi ajoittain alta ja oli ihan liian jännittynyt.

Siirryttiin tosiaan kevyt raviin, meiltä oli noi lyhyet sivut rajattu pois käytöstä. Piti vaan ravata, tehdä loiva kolmikaarinen tiesivulle ja tallisivulle sitten pieni hidastus ja eteenratsastus. Se oli kamalaa.
Roosa harrasti possujonoilua. Ja ei, se ei kääntynyt yhtään millään. Se tunne kun poni vaan juoksee lailla ravurin jonkun toisen takapuolessa kiinni, ja kääntyy vasta kun lopulta pysäytän sen, ja väkisin koitan kääntää. Ja ravi oli sellasta.. Tahti heitti kärrynpyöriä. Tai ensin se saattoi ravata tosi hyvin, se eteni ja oli alla. Mutta sitten se keksikin että onpa pelottavaa, juoksenpa Vinskin persuksiin. Ja sitten tosiaan mentiin ravia lailla ravihevosen. Ja sitten se taas rauhottui, ja aloittikin vuorostaan mummoravin. Ja näitä se sitten vaihteli. Mä olin ihan hätää kärsimässä, yritin kaikkeni etten sitten ainakaan kiskois hulluna ponia käyntiin kun se ravaa reippaasti, ja toisaalta etten myöskään ylimaallisesti potkis sitä eteenpäin kun se ravaa laahustaa.
Ja ääh. Siis toi tahti ei nyt oikeastaan edes haitannut. Ei se kuitenkaan lapasesta lähtenyt vaikka vähän reippaasti ravasikin. Ja se etenevä ravi nyt oli vaan hyvästä. Mutta kun se ei kääntynyt ja se tunki keskelle. Ja se oli kamalaa. Siis olisihan tunti mennyt ihan hyvin jos oisin vaan possujonoillut jonkun toisen peräpäässä, ehkä siirtänyt käyntiin jottei toisten ylijuostais. Ei se vaan sovi mun periaatteisiin. Mun tärkein periaate nyt kuitenkin on se, että hevonen kääntyy. Ja yleensä Roosakin on kääntynyt, edes melkein. Ei tänään. Mä yritin kaikkeni, ulko-ohjaa, pohjetta enemmän, näppästä raipalla, olla kevyempi, kiskoa sisäohjasta (NO OKEI ei toimi, mutta pari kertaa oltais menty päin Nikkistä jollen ois niin tehnt ;) ) olla kiskomatta sisäohjasta jnejne.. Ei vaan löytynyt sitä mystistä tatsia siihen poniin, ei alkuunkaan. Se vaan puksutti kauniissa possujonossa, jos koitin kääntää se vaan avas hanaa ja paineli yhä reippaammin päin toisia. Käynnissäkään ei meinannut kääntyä, ei niin millään. Masennus. Tehtävän teko jäi sitten ihan täysin kun hidastuskohdassa me vaan baanattiin ja loivalla kolmikaarella vaan possujonoiltiin.

Ponit ja hevoiset hieman säikkyivät, joten lopulta päätettiin jäädä ympyröille. Pomo ja Evita hurjalle peltopuolelle, me muut vähemmän hurjalle puolelle. Ja piti vaan mennä harjotusravia ja tehdä siirtymiä jotta saisi ratsun kuulolle.
Ei niin ei. Ravi oli ihan hyvää, vähän tahti heitteli, ensin kaahattiin täysillä ja sitten laahusteltiin, muttei siinä mitään vikaa kuitenkaan ollut. Mutta se kääntyminen. Roosa seilasi ihan missä sitä huvitti ja mä tuskastelin. Ja sit roikun ohjassa kiinni. Eikä se auta. Mutta kun ahdistaa ja sitten kun ei just sillon ihan tuu sellanen idea mieleen että "jee päästänpä ohjat löysäksi ja relaan ja ituhippeilen täällä" (tätä ideologiaa mä sillon kerran Vinskin kanssa koitin, ei toiminut. Mut joo :D)
PLÄÄH.. Seisoskeltiin Roosan kanssa kentän keskellä, koitin vaan rauhottua ja pohdiskella sitä etten vaan roikkuis ohjassa kiinni. Mutta ei. Aina näiden meditaatiohetkienkin jälkeen Roosa vaan tunki keskelle ja ei kääntynyt ja oli ihan kamala. Pitäiskö nyt kuitenkin itsekkäästi ja kamalana ihmisenä sanoa etten mä silti usko että tää oli täysin mun vika? Tai mä yritin ja kyllä mä oon yleensä ton ponin saanut edes jotenkin toimimaan. Mä uskon (uskossa on hyvä elää :) ) että tää oli nyt vähän poninkin vika. Tosin vain siinä määrin että se oli koko ajan niin jännittynyt, enkä saanut sitä ratsastettua. Mutta uskon että tajuatte (uskossa on hyvä elää)

Mutta joo. Mä koitin pysyä ihan rauhassa, välillä koitin pistää kaiken läpi. No, mikään ei toiminut. Kyrsis, aika pahasti. Osittain tietty myös se, että jos tästä ei tuu mitään niin sit kuitenkin Marianne miettii että hähä, enpä päästä enää ikinä Millaa Roosalle, BUAHAH.
Sitten pitikin alkaa jo loppukevennellä. Sekin alkoi samaan tapaan. Poni pöllöili ja mä helisin kyydissä ja teki mieli naulata hanskat tiskiin.

Sitten se ihme tapahtui. Roosa ravasi, edessä ei ollut ketään ja mä päätin että nyt uskallan päästää pikkasen ohjaa. Se auttoi, heh. Ravi alkoi tuntua paremmalta, ja ravailtiin pitkiä aikoja ilman että kukaan tuli eteen. Ja mä sain Roosan kääntymään. Lopulta, koko tunnin räpeltelyn jälkeen mä sain sen kääntymään myös ravissa, eikä se vaan kaahannut täysillä toisen perään. Jes :) Mystistä eikö totta? Mutta tietenkin. Mä itse rentouduin, poni rentoutui ja en ollut ohjassa kiinni. Se vaan kun pitäisi jotain oikeasti tehdä, niin ei silloin vaan onnistu tuommoinen humpuuki ajattelutapa.
Ravailtiin ja saatiin viimein myös Mariannelta hieman positiivisempaa kommenttia (':
Loppukäynnit.

Roosa on mennyt paremminkin, ja nyt rukoilemme jumalaa ettei Marianne nyt päätä pistää koko ponia boikottiin multa (tai jotain :D) Ja se on tää syksy. Se ois menny ihan oikeasti mahtavasti, mutta sitten kaikki säikkyivät ja poni jännittyi ja kaikki meni plörinäks. Oottakaa vaan ku tulee talvi, sitten alkaa taas sujua. Yleisesti ottaenkin, Elviskin menee nyt syksysin niin pirun huonosti ku se vaan säikkyy ja hiihtää alta.
Mut joo. Roosa oli aika kamala ja mikään ei onnistunut, tästä ei siis pääse kuin ylöspäin. Tosin ei se ainakaan juossut kuin päätön kana.
Ja yksi asia mihin olen oikeasti todella tyytyväinen: Mä sain sen lopussa toimimaan. Mä oon niin onnellinen että edes loppuravien loppu puolella me mentiin hyvin. Mä oikeasti tuskastelin että nyt tää on tämmöstä kamalaa jankkaamista ja ponillekin jää paha mieli. Luojan kiitos se toimi ne viimeiset hetket hyvin, saatiin poni-paralle hyvä mieli, Mariannelle loppuun positiivinen näkemys ja mulle edes yksi positiivinen asia koko tunnista ;)

Käveltiin ihan rauhassa, löllöteltiin. Sitten keskelle ja tallille. Ponilla oli niin pelottavaa. Meinasi suorastaan ylitte juosta kun lähdettiin kentältä. Pari kertaa jouduttiin matkan varrella pysähtymään, sen jälkeen suvaittiin kävellä asiallisesti harjattavaksi. Ja oli muuten vaikea viedä Roosa karsinaansa, ei se muka millään jaksanut kävellä mun mukana :D
Ja se oli taas sitten siinä. Parempiakin tunteja on ollut. Mutta tää oli taas tällanen ei niin hyvä. Ja joo, ainoa syy miksi odotan talvea: ponit rauhottuvat taas.
Bad Night