Tallille vaan, istuskelin tallissa ja lukasin taulun. Mä menin Elviksellä, tunnilla myös Salli, Vinski, Sakari, Nikkis ja Laki. Mä katoin sillee jes, Vinski ja Sakari. Ja jes, Elvis on vaan mun kanssa. Heh. Mutta mä arvasin että meen Elviksellä.
Kävin hakemassa ponin tarhasta sisälle, jottei toisen tarvitsisi seistä siellä mutakuopassa tuulen riepoteltavana. Harjailin ponin kuntoon ja varustelin sen. Sitten lähdettiin kohti kenttää.
Elvis oli niin hyvin käyttäytyvä lapsi. Kun varustin sitä, niin se juoksenteli ympäri karsinaa ihan kauhistuneena. Joku paha ihminen siirsi tuolia satulahuoneessa, ja Elvis oli ihan sydänkohtauksen partaalla. Ja sitten kun lähdettiin kävelemään kentälle, niin poni koitti kävelyn sijaan laukata tukka hulmuten sinne kentälle. Mullakin meni kädet ihan sijoiltaan kun poni nykii eteenpäin "etkö nyt näe, meidän on pakko juosta. Pahuus hyökkää kimppuumme"
Kentälle päästyämme oli Elvis taas ihan lentoon lähdössä. Mä koitin säätää jalustimia ja kiristää vyötä ja poni koitti hiippailla railakkaasti eteenpäin vaan. Kiipesin siitä sitten kyytiin manaillen ettei tästä tule kyllä yhtään mitään. Tosin silti olin ihan totaalisen varma etten voi pudota. Ei Elviksen selästä niinku voi tippua. Mariannekin kävi kiristämässä vyön ja kiroamassa martingaalimme alimpaan loukkoon. Marianne vaikeuttaa ihan tahallaan mun martingaalin pukemista, nyt mun täytyy neuroottisesti aina tarkastella että onko nää rinkulat ihan suorassa ja onko tää kaulaosa nyt vasemmalla puolella. Plaah :D
Lähdettiin siitä sitten kävelemään. Lyhyt sivut oli rajattu käytöstä ja käveltiin vaan siinä keskellä. Tuuli kuin tuulivoimalassa ja Elvis oli varsin reipas. Ja säikky.
Se käveli reippaasti ja kyttäili koko ajan ulos. Se ei suostunut niin millään kävelemään kulmiin kun oli muka niin hirveän pelottavaa. Vähän väliä otettiin pikkasia hyppelyitä eteenpäin, lämmittelyn vuoksi varmaan jotta sitten pääsee tosipaikan tullen karkuun mahdollisimman reippaasti. Mä koitin ratsastaa ponia kulmiin, mutta toisaalta pysyä rauhassa. Koitin elätellä ideologiaa "myötää, myötää, myötää 24/7, älä muuta teekkään ku myötää" Ajattelin katsokaas että jos se poni nyt vaikka rentoutuis jos mä muistaisin myödätä ohjasta ja pysyä rentona ja silleen. Koitin tehdä vähän voltteja ja pysähdyksiäkin muutamia. Vaikeaa, kun mä teen volttia, niin poni kyylää ulospäin ja rekisteröi pohkeen vain eteenajavana apuna. Ja sitten siinä välissä onkin sitten hyvä nähdä joulupukki jossain ojanpohjalla ja hypätä ihan vaan pikkasen karkuun ettei se vaan hyökkää sieltä kimppuun. Ja sen jälkeen on mitä mukavinta huomata että siinä vieressähän kulkee joku hevonen, ja se joku hevonenkin katselee pientä keltaista niin maan murhanhimoisesti että apua.
Ei siinä sitten kauaa tainnut mennä kun poni jo oikeasti säikähti. Se kiihtyi nollasta sataan sekunnin sadasosassa ja sitten mentiin siellä. Mä koitin vaan hiljentää ja pohdiskelin mielessäni että täällä pysyn, en putoa. Se toimikin ihan hyvin. Mutta kun sitten kävi jotain mystistä ja mä lähdin lentoon kuin Buzz Lightyear. En mä tiedä miten se niin meni, mutta pian poni seisoi ja mä roikuin siellä kaulassa :D Trol. Käsillä roikuin siellä ponin niskassa ja koitin jotenkin kouristella jalan kanssa jotten tulis alas sieltä. Porukka tuijottaa suu auki mua että mitä häh (melkee ainaki) ja sit ponnistauduin takas sinne satulaan. Luojan kiitos Elvis on niin viisas pieni pulla, että se vaan seisoi rauhassa kun kuski makoili kaulan puol välissä melkeen pudonneena. Jeah. En oikeestaan muista mitä siinä tapahtui, miksi se lähti tai edes milloin. Sen mä vaan muistan ku poni baanasi ihan täysillä ja sit mä lähdin lentoon sieltä ja mietin vaan et ei jumantsuikka, en varmasti tipu ku koko päivän uhosin etten takuulla putoa Elvikseltä :D
Tehtiin siinä alkukäynneissä sitten niin, että väistettiin pitkillä sivuilla ensin sisälle päin ja sitten takas uralle. Siinä oli puomit joille se poni piti sitten suoristaa ja näin.
Jee, väistöjä! Ja mä niin yllätin kuulkaas. Siis poni väisti ihan tosi mageesti. Välillä oikeasti paremmin kuin ikinä (miten voi olla mahdollista että aina muka menee paremmin ku ikinä :D Positiivinen olen)
Vaan oikeasti. Se väisti välillä ihan suorana ja kulki sivulle päin ja mä olin siellä selässä ihan huumassa ettei jumala tää poni voi mennä näin hyvin. Välillä vähän mentiin vinoksi ja banaaniksi ja muutamia kertoja ei mennyt pyyntöni perille. Mutta lähes aina mentiin niin upean suorana, sivulle, silloin kun minä pyysin. Ihan mieletöntä hei :) Ihan innoissani kehuin ponia että hyvä hyvä kun oot taitava ja heh. Elviskin alkoi keskittyä vähän paremmin minuun ja tekemiseen, eikä enää niinkään tähän kyyläilyyn. Se meni paremmin pelottaviin kulmiin eikä juossut heti karkuun tulta kavioissa, ei niin paljon kyyläilty eikä otettu jatkuvasti jotain lyhyitä lähdön tapaisiakaan.
Ja voi vitsit se väisti hyvin! Ihan mieletöntä. Mariannekin oli (ainakin välillä) tyytyväinen suoritukseemme.
Sitten piti lähteä keventelemään. Poni oli kuitenkin edelleen erittäin säpäkkä ja sätkyilevä, joten Marianne käski mun jäädä keskiympyrälle. Se oli kyllä tullut paremmaksi käynnissä, kuunteli paremmin kun joutui keskittymään väistöihin, mutta oli se silti edelleen sellanen "pelkään tota, pelkään tätä, juoksen kuin tuuli - haluutko nähä?"
Ja mä sitten niinkuin siirryin raviin. Ja Elvis niinkuin juoksi alta pois. Koitin rauhottaa kevennystä ja pidätellä hieman ponia. Vaikeaksi tän teki se, että muut tekivät loivia kolmikaaria eli toisin sanoen Elviksen mielestä oli ihan tosi hurjaa mennä siellä keskellä kun ne toiset tulivat niin kovin lähelle aina välillä. Hui kauhistus.
Ja sitten tapahtui jotain. En tiedä, huomaan vaan kun Elvis kiitää lailla arotuulen. Siellä se taas juoksi niin kovaa kuin kavioista lähtee ja mä mietin siellä selässä että tästä vauhdista ei olis kyllä ollenkaan kiva tippua. Koitin istua vaan, pidätin ohjilla niin paljon ku käsistä lähti (vähän senkin takia et jos poni tekee jonkun uukkarin niin pysyn kyydissä paremmin jos ohjat on kunnolla käsissä ja silleen) ja puristin jaloilla kylkiä. Ristiriita, kyllä mä sen tiedän. Mutta vauhtia oli niin paljon, että siinä ihan automaattisesti puristi jaloilla kiinni. Ja silleen pysyy niin kovin kivasti kyydissäkin, eikö totta (;
Laukattiin täysillä kohti porttipäätä, mä katon että ihan takuulla poni stoppasee ja mä tuun täältä alas volttikahdeksikolla. Ja sit pohdin että kuinka paljon se sattuis ku täältä tippuis vaikka olkapään päälle. Auts.
Elvis sitten pysähtyi lopulta, minäkin säilyin kyydissä oikein hyvin. Valitettavasti Lakin ratsastaja oli tippunut. Ja noh.. Laki sitten erittäin pirullisena ponina päätti kiusata pientä Elvis-rassukkaa. Voin kertoa ettei ollut kovin mukava tunne, kun Elvis juoksee täysillä karkuun shettistä, joka suorastaan ajaa meitä takaa. Se vauhti oli taas ihan mieletön, ja itteä pelotti se jahtaus. Mietin että miten tässä käy ku Elvis on ihan paniikissa ja toinen vaan juoksee perässä. Saati siinä kohassa kun pudotin vielä jalustimenkin kyydistä.
Elvis seisahtui kuitenkin yllättävän nopeasti. Sitten juostiin vielä hetki kun Laki tuli kiusaamaan meitä. Tän jälkeen saimme Iinan tueksi ja turvaksi kun Marianne koitti epätoivoisesti pyydystää pientä paksua pulleroa sieltä. Mä suorastaan tärisin siellä kyydissä, naureskelin ja silittelin Elvis-rassukkaa. Että sellasta. Se oli pelottavaa. Hyvin. Erittäin :D
Iina käveli sen pari metriä meidän kanssamme (ps. oliko edes eka kerta kun mua talutti Maskussa joku muu kuin Marianne. Koettu nyt sekin) Eniten mua nyt jännitti se, että meitä oli jahdattu. Miettikää nyt miten pienen Elvis-pollen maailma järkkyy kun häntä oikeen murhanhimoisesti (heh :D) jahdataan. Pakottauduin kuitenkin jatkamaan ja toivomaan vaan parasta. Ensin kävelin hetkisen siellä keskemmällä, sitten pakottauduin raviinkin. Otettiin muutama harjoitusravipätkä siellä keskemmällä, Elvis kulki rauhallisesti, ajoittain jopa vähän laiskasti.
Sitten päätin taas tarttua härkää sarvista ja ravailla vähän enemmän tuolla uran puolella. Tosin harjoitusravia, se on turvallisempaa. Oikeasti, siinä vaan istuu ja voi rentoutua ja kaikki on helpompaa. Keventely aina pilaa kaiken (; Elvis ravasi sitten ihan nätisti. Vähän oli kulmat järkyttäviä ja vähän kaikki muukin oikeastaan. Ehkä se saattoi vähän säikähdelläkin. Muttei enää mitään täyttä-laukkaa-karkuun -kohtauksia sentään, se on jo jotain.
Käveltiin hieman ja tehtävä oli tämä; lyhyille sivuille tehtiin käynnissä voltit, tiepitkällä sivulle tehtiin harjotusravissa väistöä ja sitten tallipitkälle sivulle tehtiin harjotusravista pieni askeleen hidastus puomin kohdalle. Paljon tekemistä jotta railakkaat ratsut pysyisivät ruodussa.
Lähdinkin siitä sitten yrittämään vaan. Elvis oikeastaan meni ihan kivasti. Voltit onnistuivat ihan nätisti, mitä nyt pariin kertaan ei muka millään voinut kääntyä kun oli niin hurjaa mukamas. Askellajin hidastus sujui ihan hyvin. Jos ei lasketa sitä, että Elviksen mielestä se sivu oli laukannostoa varten ja vedettiin siinä sitten joko täyttä ravia tai laukkaa. Sain sen sitten pariin otteeseen vähän rauhottumaan ja loppua kohden mentiin jo aika nätisti sekin sivu, ilman turhia kaahailuja.
Ja väistöt olivat aivan omaa luokkaansa. No eihän se välillä oikein toiminut, Elviksen mielestä kun oli paljon tärkeämpää kyttäillä kaikkea kuin väistää nätisti. Mutta silloin kun se vaivautui kuuntelemaan, niin väistöthän sujuivat ihan mielettömän hyvin. Se väisti! Ihan tosissaan, ja pysyi suoranakin tosi hyvin ja meni sivulle päin ja mä olin niin innoissani taas :D Pitäiskö sen aina sitten irrotella ja kyttäillä jos se silloin väistää noin suorana?
Loppua kohden Elviksestä alkoi löytyä jonkin asteista rentoutta. Ei enää kipitelty koko aikaa, ei kyttäilty kaikkea. Mentiin rauhassa ja kuunneltiinkin melkein. Olihan se koko ajan vähän säpsy ja mentiin vähän tulisilla hiilillä. Mutta ajoittain se oli rennomman puoleinen. Tosin tietenkin sitten suunnan vaihtuessa oli taas vallan hirmuisen jännää. Mutta kyllä sekin siitä sitten taas lähti.
Otettiin loppuun vielä pikkasen kevyttä ravia. Siinä Elvis taas esitteli liikkeitään, koitin keventää rauhassa ja saada poninkin ravaamaan rauhassa. Välillä se ravasi nätisti ja rauhassa. Välillä ei niinkään. Ja valitettavasti en pystynyt toteuttamaan Mariannen "päästä ohjaa pikku hiljaa" ohjetta. Heti kun päästin niin poni yritti sinkasta ja totesin ohjan päästämättömyyden olevan turvallisempaa tähän hätään.
Sitten loppukäynnit.
Mariannekin oli taas juttelemassa, jee :D Se selitti että oon ihan mahtava ja jeejee. Heh.
Että meni se välillä tosi hyvin. Ja pysyin kyydissä.
Mäkin olin sitten ihan tyytyväinen. No tosiaan, en pudonnut, väistöt oli hyviä. Ja ponikin jopa melkein rauhottui. Mainio tunti, ai että :D Joo, aika kamala nyt sinäänsä. Ei se mitään.
Keskelle ja poni talliin. Vihdoin poni näytti aikuismaisen puolensa, ja käveli talliin ihan säikkymättä. Ihastuttavaa. Harjailin sen nopeasti, säädin sen martingaalin kuntoon jottei Marianne pyörry kun näkee sen.
Hehe. Olen oikein idoli ja juhlittu sankari. Porukka suorastaan palvoo mua, lankeaa jalkoihini. No ei ihan :D Mutta olin silti ihailtu kun pysyin kyydissä. Jouh.
Tämä oli joka tapauksessa aika huono viikko. Mutten tippunut. Se on pääasia.
Ja voi hirmunen kun poni väisteli niin perusteellisen hienosti :) Oon niin tyytyväinen, ehkä tää väistelykin alkaa sitten sujua. (tai sit vaivun taas siihen epätoivon synkkään suohon kun kehtaan jo iloita onnistumisista.)
Heps kukkuu vaan sitten. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti