Aamun kuiskaus hiljaa sut herättää

Tai jotain sen tapaista.

Joo tota. Tallille ja taulua lukemaan. Mulla oli Nikkis, hih :) Tunnilla myös Reetta, Roosa, Tintti ja Salli. Nikkis oli vain mun kanssani. Hauskaa, poni on niin hauskanen, olin oikein iloinen kun pääsin jälleen pikku ponilla.
Hain Nikkiksen ajoissa tarhasta, päätin että se pitää puunata erittäin siistiksi. Poni oli aivan menossa mukana,  mielettömän fiksusti käyttäytyvä otus se oli. Kun hain sen tarhasta ja avasin portin niin ensin poni oli ihan rykäämässä ulos portista vaikka minä vielä säädinkin ovea auki. Sitten poni huomasi että mulla on homma vielä kesken, joten se pysähtyi aivan omatoimisesti siihen portinläpeen seisomaan ja lähdettiin hienossa yhteisymmärryksessä. Tallillekin kuljettiin ihan rennon rauhallisesti, naru pitkänä eikä poni kertaakaan edes ajatellut mitään ylimääräistä (kuten vaikka syömistä) Karsinaankin se puksutti muuta maailmaa huomaamatta, ei edes huomattu heinäpaalia joka nökötti ihan meidän vieressämme. Vau, sehän oli kauhean aikuismainen :)

Harjasin tyttösen kauniiksi, hinkkasin siitä vähintään kaikki talvikarvat pois (tai ainakin paljon karvattomammaksi) ja harjasin ponin niin nätiksi. Sitten vedettiin vielä varusteet niskaan, vaikeaa kuten aina. Poni ei kauniista ulkomuodostaan huolimatta ymmärtänyt että sellainen hoikka poni olisi kovin paljon esteettisemmän näköinen, ainakin jos verrataan sotanorsun paksuiseen otukseen. Nikkis hankki itselleen oikein kunnon pallomahan ja rouskutteli heiniä menemään, sillä välin kun avuton pikku-ihminen yritti kaikella voimallaan kiskoa vyötä kiinni :D Kyllä se siitä meni, sen reilun viiden minuutin kiskomisen jälkeen. Hmm..

Köpöteltiin kentälle kovin nätisti taas, ja sitten pääsin nousemaan ponirouvan kyytiin. Lähdettiin siitä kävelemään. Heh, alkukäynnit jäivät aika olemattomiksi. Tai siis kun Nikkis oli yhä edelleen sitä mieltä että siellä tiepitkällä sivulla majailee vähintään murhamiehiä. Ja siis eihän sinne päinkään voi siis mennä, ei niin mitenkään. Minä en tokikaan pitänyt ideasta, vaikka poni koittikin ehdotella jokaisen kohdan kiertämistä mahdollisimman kaukaa. Ei, minä ratsastin poniparan armottomasti uralle, pistin siihen vähän liikettä. Kaikki sujui hyvin, kunnes mentiin sinne kaikkein kamalimpaan kulmaan. Se oli liikaa pienelle ponille. Nikkis yksinkertaisesti jämähti. Se parkkeerasi töppöjalkansa maahan, tuijotteli korvat törössä ja vaikutti kaikin puolin kauhistuneelta. Sitten se koitti jopa poistua paikalta (mutta minä isona ja vahvana sain pideltyä ponin paikoillaan)

Oltiin vähän hukassa siinä seistessämme :D Nikkis ei voinut edes harkita etenemistä, ei missään nimessä. Sille kävi ainoastaan 90 asteen käännös ja täyttä laukkaa karkuun. Mikä ei taas ymmärrettävästi käynyt minulle.
Ensin koitin ylipuhua ponin "Nikkis, ei siellä ole mitään" Vähän taputtelin ponia ja kuiskin sille rauhoittavia sanoja. Poni ei vakuuttunut, se yritti karata kaviot kopisten ja tuijotteli vain. Ei auttanut vaikka annoin sen seistä ja tsiikailla ettei siellä ihan oikeasti ole mitään.
Tehtiin pari volttia, poni oli ihan innoissaan "nyt karkuun" mutta kun käänsin takaisin sen askel liimautui taas hiekkaan ja sitten jämähdettiin. Naurettavaa, heh.
Lopulta päätin että olkoon sitten, ratsastetaan tästä sitten vaikka väkisin eteenpäin. Ponia vaan eteen, askel kerrallaan. Poni tuijotteli kauhistuttavaa kulmaa, otti välillä askelta, sitten taas seisoi. Sitten vähän tanssittiin siinä kulmaa katellen ja mietittiin mitä tehtäisiin. Mutta kyllä, lopulta. Kärsivällisyytemme palkittiin ja me oikeasti tultiin sieltä käynnissä ja jopa uraa pitkin! Sitä ei tarvitse muistella että poni tuli kylkimyyryä ja suoristuttuaan oli aivan valmis ravaamaan pois karmivasta kulmasta. Onneksi käytettiin tänään vain puolta kenttää, ei siis jouduttu enää tuohon poninsyöjäkulmaan. Mutta kyllä se poni osasi sitten repiä pelottavia näkyjä ihan mistä tahansa. Upeaa ;)

Kun päästiin kulmasta pois, aloiteltiin tehtävä joka on siis tossa ylhäällä (huomatkaa noi pikku-ukot, ne havainnollistaa. Toi yläkulma oli toinen joka pisti ponin puntit tutisemaan, samaten tuo kentän keskikohta josta piti kääntyä oli aika paha ;) ) Eli käynnissä, loivakolmikaarinen kiemura ja siitä sitten voltti. Toisella pitkällä sivulla piti ilmeisesti tehdä myös voltteja. Mä en ollut yhtään kuunnellut mitä piti tehdä, mutta onneksi olin niin luova (tai sitten Mariannen ajatuksenjuoksu on sen verran tuttua) että keksin heti siinä mitä meidän pitää tehdä, heh. Lähdettiin siis tekemään. Pidin tänään erityisen paljon huolta siitä, että poni liikkuisi. Edelleen se varmaan vähän mateli, mutta oli se jo paljon parempi, ja minäkin oikeasti tein asialle jotain. Ja siis Nikkis kääntyi oikein hyvin. Vähän taas volteilla vauhti lopahti, ja pari kertaa koitti puskea pois. Muuten tosi hienosti, ilman mitään raipan ulkokäteen siirtoja. Koitin vähän ajatella jopa asetusta, mutta se oli kauhean haastavaa. Ja välillä en kerinnyt keskittyä sillä poni tykkäsi keskittyä noiden vihreiden miesten katseluun. No, olin kuitenkin tyytyväinen. Sain ponin kulkemaan siellä missä piti ja ajoittain jopa ihan normaalissa käynnissä, ilman jatkuvaa tahkoamista uralle. Ja tosiaan, se kääntyi niin kivasti.

Siirryttiin sitten kevyt raviin. Myös ravissa mä lähdin ajattelemaan ponin etenemistä, raipalla muistutus jollei pohkeesta liikkunut. Poni liikkui sitten ihan kivasti. Siis tiesivulla se pisti aina kaasua pohjaan ja kipitteli menemään kun oli muka niin jännää (tosin jos käänsin voltille sain ponin ravaamaan rauhassa) Muualla se sitten vähän lösähteli ja voltit lösähtelivät taas. Mutta jotenkin tykkäsin siitä että tänään se oli kuitenkin, noh, laiskempi. Se liikkui kun pyysin (ja kun jänskätti) ja se hidasti kun mä pyysin. Ei silleen että kipitellään ihan täysii koko ajan koska on kivaa. (Vaikkakin se tahti heitteli sitten tänään tosi paljon.) Saatiinkin sitten jopa vähän kehua siitä että poni ravaa hyvin ja että tuntuma on hyvä.
Poni kääntyi niin hienosti, vähän meinasi karata mutta aina sain sen palautettua ja onnistuttiin volteissa vaikka vauhti meinasikin loppua. Jes! Siis ihanaa, se oli jotenkin niin yksinkertaista, Nikkis vaan kääntyi ja meni just silleen helposti :D
Riemuani totta kai lisäsi myös se, että sain oikeasti hallittua itseni. Pari kertaa poni katosi alta ja minä olin jäljessä, mutta muuten - kevensin hyvin, pysyin ponin yläpuolella ja oikeasti hallitsin itseni. Toivoa ei ole menetetty. Ja muutenkin istuin mielestäni paremmin tänään kuin yleensä pienen ponin kanssa. Mä olin paljon suorempana ja keskityin käsien kulmaan. Suorina ne kädet silti olivat, mutta jo huomattavasti paremmin ja tämä tosiaan auttoi mun suoruuttakin, joten en edes kökötellyt pitkin kaulaa koko aikaa. Hienoa!

Käveltiin vähän ja nostettiin jalustimet ylös :) Okei, pikkasen jännitti se, että jos Nikkis nyt oikeasti säikähtää. Se kuitenkin koko ajan oli niin varuillaan ja pikkasen oli silleen että apua vaan. Ja muutenkin pirun hutera olo, minimaalinen poni, eikä edes jalustimia. Luotin kuitenkin itseeni ja lohduttauduin sillä etten ole tänä vuonna pudonnut kuin sen kerran. Ei siis olisi paha vaikka lentäisin uudelleenkin ;) (siis hei, tänä vuonna oon pudonnut vaan kerran. Vitsit, mähän parannan koko ajan ihan hurjasti)
Käveltiin hetki ilman jalustimia ja minä koitin rentoutua. Ja ilmeisesti onnistuin, poni nimittäin käveli niin rennon rauhallisesti, se ei katsellut, ei niin mitään. Wouh. Se epäkohta saatiin sentään korjattua, heti kun lähdin siirtämään raviin tajusi Nikkis että pienet vihreät miehethän ne siellä, iiks. (että missä lie ongelma, eheh)

Lähdettiin siis harjoitusraviin. Ei mitään tehtävää, piti vaan hömpsötellä menemään. Oikein hauskaa, ponikin vähän rauhottui kunhan sain sen raviin. Jälleen tahti heitteli siitä railakkaasta pikkuravista kunnon mummoiluvauhteihin. Tehtiin vähän voltteja, ajoittain tunsin että kaadun ihan hulluna kaarteeseen, mutta koitin vaan pysyä rentona ja suorana (niin selästä kuin kyljistäkin, tai silleen) Ja siis joo, ravi meni oikein kivasti. Poni vähän kaahaili ajoittain, mutta kulki kuitenkin nätisti, minä pysyin kyydissä istuin ravissakin sitten ihan ookoosti.
Ei me kauaa vain ravailtu, pian ilmoitettiin että lyhyeltä sivulta, tötsien välistä, saa nostaa laukan! JEEE :D Vihdoin ja viimein pääsi laukkaamaan ilman jalustimia, hihi.
Vähän jännitti, nostokohta oli heti pikku miesten asuinnurkan jälkeen, vähän jännitti että jos se Nikkis päättääkin lähteä vähän turhan haipakkaa karkuun. Sain kuitenkin ponin todella rauhalliseksi kun tein voltin ennen nostoa ja ponihan nosti laukan erittäin rauhallisesti. (suuri yllätys oli se, että se laukka oikeasti nousi niin hyvin. Epäilin vahvasti) Laukka oli tosi hyvää ja kivaa ja kaikkea. Mun istuminen oli ihan hullua :D Pompin ja rytkyin siellä ihan sekopäisesti, se oli oikeasti tosi vaikeaa. Jalat heilui ja minä pompin. Raviin siirtymässä mä pompin ja horjuin niin hienosti että roikuin ponin kyljelläkin melkein. Ja Nikkis vaan ravaa töpsöttää juuri lainkaan häiriintymättä, heh.

Laukat nousivat aina tosi hienosti. Lopussa poni alkoi vähän lämmetä ja laukka rupesi olemaan jo vähän niinkuin vauhdikasta. Mun istuminenkin sentään parani loppua kohden, aloin pikkasen paremmin istumaan satulassa. Ei se silti niin hyvältä tuntunut kuin jalustinten kanssa, mutta olen oikein ylpeä itsestäni että suoriuduin noinkin hienosti.
Poni siirtyi raviin aina kun minä pyysin, se oli erittäin hienoa. Ja tehtiin hei yks ympyräkin :D Poni oli niin innoissaan että päätin uskaltautua. Se oli järisyttävä kokemus. Mä valuin ihan sinne kyljelle, hyvä kun en puoliksi pudonnut sieltä. Nikkis laukkaili tosi hitaasti ja vaivasesti, laukassa sentään pysyi. Heh.
Raviin siirtymät oli tosi hankalia (mutta ainakin se oli hyvä, että nyt jouduin taas oikeasti istumaan niissä kun ei jalustimia ollut) mutta lopulta onnistuin kai yhdessä siirtymässä. Ja onnistuminen tarkoittaa tässä tapauksessa sitä etten meinannut tipahtaa kyydistä siirtymässä, pompinkin suhteellisen vähän.
Oikein hauskaa, olin oikein innoissani.

Jäätiin sitten kävelemään. Otin jossain kohdassa jalustimet takaisin, sillä suuri kissapeto vaani puskassa ja Nikkis vaikutti vähän turhankin järkyttyneeltä.
Ja lopussa sitten taas meni vähän överiksi, poni jumiutui jälleen ja sitten sodittiin sen kanssa siitä että mitä tehdään ja mitä ei. Poni oli järkyttynyt, auts. Päästiin onneksi lopulta kävelemään taas vähän rauhallisemmin, minä ratsastelin taas kuin suuri ja paha diktaattori.
(Muuten, kaadoin kaks tötsää. Siis minä kaadoin. Poni ei kaatanut yhtään, se oli fiksu ja vieritti syyt minun niskoilleni)

Marianne oli tyytyväinen :D Yllättävää. Se tuli kysymään että mitä mieltä olin ja myönsi sen että meni ihan kivasti. Vaikka se siinä alkutunnista ei millään ymmärtänytkään että mitä me siellä kulmassa kökötettiin, eheh.
Mä olin tosi tyytyväinen, ainoa oikeasti raivostuttava asia oli noi pikku-ukot :D Poni oli vähän turhankin pöpi niiden suhteen tänään. Muuten olen tyytyväinen, poni meni niin hienosti ja helposti, minä osasin vaihtelun vuoksi ratsastaa ja sain vihdoin laukata ilman jalustimia. Jeah!

Keskelle ja alas selästä. Nyt poni unohti aikuismaisuutensa. Ei millään sopinut odottaa hetkeäkään, tallille oli muka pakko juosta ihan etunenässä. Matka tallillekin oli muka niin hirveä että ponin piti ihan kipitellä. Lopulta sain ponin pysäytettyä ja hetken siinä seisottuaan se ymmärsi että tarkoituksena oli kävellä mieli tyynenä. Poni karsinaan, harjailin sen vain nopeasti (ja tein tarkistuksen, ei siitä ainakaan silloin karvaa lähtenyt)
Ja kotiin.
Ja nyt vaan nukkumaan, mahdollisimman ripeästi. :) Joten heipä hei