Hullunmoista kaahailua

Tää on päivän myöhässä. Syy ei ole minun, en ollut eilen netin tavoitettavissa. Antakaa siis anteeksi ja rakastakaa. Heh.

Tallille pääsin jälleen autolla ja ihan ite. Khihi. Mulla oli Evita, tunnilla myös Sakari, Vinski, Reetta, Pomo ja Kaisa. Evita oli jo toisella tunnilla, katselinkin siis yhden äidin kanssa kuinka pikku-Evita mennä mölskötti pitkin kenttää, heh.

Sitten ponin kyytiin ja lähdettiin kävelemään. Jalustimilla oli syviä ongelmia ja Evita oli taas varsinaisen leveä. Ongelmat eivät meitä kuitenkaan pysäyttäneet. Evita käveli silleen ihan kivasti, vähän ehkä löysästi, muttei se nyt varsinaisesti madellut. Pikkasen ratsastelin suurta pallomahaa eteenpäin, se riitti. Ja koitettiin tehdä nättejä voltteja joissa yritin jopa asettaa Evitaa. Hmm.. En nyt tiedä voiko sanoa että vaikeaa mutta.. Välillä Evita koitti painaa pohkeen läpi mutta sain sen kuuntelemaan ja voltit olivatkin ihan hyviä. Muoto vähän kärsi. Asetuskin löytyi ajoittain, mutta aina se pääsi suoristumaan ennen kuin voltti loppui, hevosen ymmärrys ei riittänyt vaikka minä kaikkeni yritin.
Kuitenkin varsin hyvin, Evita mennä tömpsötti niin söpösti. Ja pikkasen "pientä" meinasi pelottaa. Evita oli täydellisen varma että kentän molemmat päät syövät tällaisia pieniä ja vähän isompiakin heposia. Tämän takia päätyjä piti mulkoilla oikein pahasti, vähän piti jännittyäkin ja koitettiin jopa köpötellä sieltä karkuun. Muutaman voltin ja ponin vakuuttelun jälkeen alkoi tamma rohkaistua ja uskallettiin jo hieman paremmin kulkea päädyissä. Vähän vaikeaa oli kyllä silti.

Lähdettiin sitten kevyt raviin. Käynnistys oli hidasta, mutta kun aikani potkin hevosraasua armottomasti liikkelle vaivautui se raviin ja sitten lähti sujumaan. Evitan ravi oli alkuun kovin löllöä ja siirtyiltiin käyntiinkin. Sain ponin kuitenkin ripeästi takaisin raviin (joko siksi että rouva oli käsittänyt että nyt ravataan, tai siksi että auktoriteettini oli niin vahva että ratsukin säikähti) ja pikku hiljaa alkoi se ravikin edetä paremmin.
Keskityin istumaan suorana ja keventämään rauhassa, ja luojan kiitos onnistuinkin keventämään kuten normaali ihminen. Hallelujaa. Köpöteltiin rauhaisaa ravia, välillä käänsin ennen lyhyitä sivuja jottei ponin tarvitse jännittää, välillä armottomasti puskin sen käyttämään koko kenttää. Tärkeintä oli kuitenkin se ettei hevonen missään tapauksessa itse oikaise, vaan se kääntyy kun minä haluan.
Tehtiin joitain ympyröitä, ihan hyvin. Heppa nyt pikkasen koitti liirata ulos reitiltä, mutta sain sen aina palautettua ruotuun ja ympyrät onnistuivat varsin nätisti.

Sitten käyntiin ja otettiin laukkaa vuorotellen. Molemmilla pitkillä sivuilla oli merkitty loiva kolmikaarinen, joka piti siis laukata. Nyyh, olen katkera :D Mulla on pikkupikku Evita ja noin viiden prosentin mahdollisuus onnistua ja sit me tehdään tota. Nyyhkis.
No, ei kai se mitään. (paitsi ihan pikkasen) Käveltiin keskellä ja kaikkialla, poissa tieltä kun yksi suoritti. Evita oli suorastaan liikuttavan innoissaan, kun kaveri laukkasi vierestä oli mummelikin ihan menossa mukana :)
Mutta arvatkaa vaan oliko se menossa mukana kun meidän piti laukata, eheh. Koitin käynnistää ratsuani, sitten Marianne päätti tyrkätä mulle raipan. Ookoo. Evita oli aivan kauhuissaan. Raippa! Tuo murhaväline! Juoksen karkuun kuin tuuli!

Se oli hankalaa. Evita oli aivan säpäkkä ja kun koitin nostaa lähti ratsu harjoittamaan vain sellaista liitokiitoravia. Minä taas en ollut yhtään mukana, jäin aina jälkeen kun hevonen kiihtyi nollasta sataan alle minuutissa ja rytkyin epätasaisessa kyydissä kuin idiootti. Yritä siinä sitten nostaa jotain, heh. Saatiin tähän suuntaan ehkä jotain väärää laukkaa tai jotain parin askeleen pätkiä. Ei oikein tullut mitään, mä en osannut yhtään ratsastaa Evitalla kun se oli niin kiireinen. Suoraan sanottuna aika epämiellyttävää.

Toiseen suuntaan meni vähän paremmin. Kun lähdin nostamaan oli mummo jo ihan lösö. Ravailtiin jotain mummoravia, trallallaa. Sain käskyn koskettaa otusta raipalla, sitä vartenhan se mukana on. Tein työtä käskettyä, koitin nostaa ja kosketin raipalla. Siitähän se riemu vasta repesikin, Evita aloitti hullunkiilto silmissä kaahauksensa, että apua kun nyt se raippa kävi ihan kimppuun.
Mä pompin taas ihan hulluna ja jäin matkasta jälkeen. Otin sitten lopulta harjasta kiinni ja päätin että roikutaan mukana sit, kai se tästä nousee. Evita nosti kuin nostikin laukan, sit paineltiin kuin laukkaratsut kierroksen verran ympäri kenttää :D Pelkäsin koska elopainomme lösähtää maahan, mutta lapiojalka pysyi pystyssä.
Poni käyntiin ja käveltiin. Niin, ja heitettiin raippa pois, Evita höyrysi ihan liikaa sen takia.

Sit loppuravit. Evita oli taas oma lyllerö itsensä, mentiin rauhallista kevyt ravia pidemmällä ohjalla ja käveltiin sit loppukäynnit.
Marianne oli ilmeisen tyytyväinen. Kuitenkin, jostain syystä :D Ja kysyi se myös että miten luulisin, tulisiko tosta tehtävästä mitään esim Pomon kanssa. Mietittyäni totesin että varmaan siihen puol väliin päästäis, takas uralle en oo varma. Haluun kokeilla :<
Tämä meni ihan hyvin, joo. Raipan aikanen ratsastus oli ihan hirveää, mutta muuten ratsu kulki varsin nätisti ja tasaisesti. Että ihan ookoo.

Käveltiin ja keskelle. Evita talliin, harjailin sen nopeasti, kortin kirjaus ja kotiin.

Ja koska en ole sitä vielä tehnyt, teen sen nyt. Hyi kamala siellä oli kylmä!