Mulla oli Roosa, tunnilla myös Evita, Vinski, Nikkis ja Laki. Roosa oli tokalla tunnilla.
Omalla tavallaan oli ehkä tietynlainen suru, mä olen nyt ihan rakastunut Nikkikseen (; Yritin ajatella järkevästi, Roosa on paljon parempi sillä se on ainakin sopivan kokoinen.
Katselin tunteja ja siellä alkoi taas sellainen inhottava tuuli. Yhh...
(eli joo, Iinan kuvia, ja arvatkaa muistanko yhtään mitä oon jo pistäny tänne :) )
Ponin luo, säätelin jalustimet ja kiipesin kyytiin. Sitten lähdettiin kävelemään. Marianne tuli heti kommentoimaan että ponirassu on väsynyt. Minä annoin sitten ponille hieman anteeksi, muistelin että hän on väsynyt lapsi.
Käveltiin hieman, tänään olin nössö ja jätin käyttämättä sen peltopään. Selityksiä, selityksiä, mutten oikeasti jaksanut tänään sitä mahdollista näytöstä "iiks, tuo kulma on paha!" Otimme siis helpoimman kautta, ja jätimme pelottavimman kulman omaan arvoonsa. Poni katteli pikkasen muitakin paikkoja, mutta ei se säikkynyt, lähinnä vain puski pohjetta vasten mutta asettui kun tarpeeksi jankutin itsestään selvyyksiä.
Tehtiin jokunen voltti, joille Roosa kääntyi ihan kohtalaisesti. Vähän se kääntyminen oli taas löysää (kaikki on tällä hetkellä löysää, olen oppinut uuden sanan) Lähdin siitä myös pikku hiljaa ja varoen ratsastamaan Roosaa eteenpäin. Ensin käveltiin ihan vaan löllökästi (joka tuntui reippaalta koska kokoero. Tuijottelin sitten varjoa, jolloin näin että ponin jalat matavat kuin täit tervassa) sitten lähdin pyytämään jo reippaampaa käyntiä. Roosa jaksoi, ja sain sen kävelemään jopa ihan hyvin eteenpäin. Ja koitettiin mennä hyvällä mielellä, kehua pientä ponia
...Silti koko ajan huomasin että ulkokäsi jännittyy. Huokauksien kurjuus minun kanssani. Tosin tietty positiivista on se, että itse sen huomasin ja kun rentoutin käden ja pidin sisäohjan paremmin, niin ponikin meni sinne ulos, eikä tunkenut keskelle.
Jäätiin kävelemään keskiympyrälle, joka tosin sijaitsi kentän porttipäässä. Käveltiin siinä, haettiin tiettyä etenemistä ja reittiä. Poni pysytteli visusti reitillä, välillä se ajautui toisten takamuksia seuraamaan. Ja tosiaan, vauhtia löytyi jo paljon mukavammin, jes :)
Siirryttiin sitten raviin. Poni porsasteli, minä jännityin. Nouh!
Poni tuppasi keskelle, eikä siirtynyt raviin. Hetken aikaa säädeltiin ennen kuin sain sen kolon, johon uskalsin käskeä. Roosa ei ollut lainkaan sitä mieltä että hän jaksaa ravata, ensin se vähän pomppi paikallaan ja "polki jalkaa mielenosoitukseksi" Lopulta se totesi että on yksinkertaisesti helpointa ravata.
Noh, ravihan oli laiskaa. Se ei kuitenkaan ollut suurin ongelma, vaan se, etten osannut millään keventää :D Tai kyllähän mä kevensin, tosi hyvinkin. Mutten mitenkään pysynyt oikeassa tahdissa, vaan aina istuin kesken askeleen alas. Jotenkin tuli sellainen olo etten mä nyt mennyt Nikkiksellä kuin sen pari kertaa, miten tämä muka voi nyt olla näin vaikeaa. Aikani taistelin itseni kanssa, ja lopulta sain kevennyksen toimimaan, luojan kiitos. :D
Aloitettiin ihan sillä että pysytään ympyrällä ja minä koitin opetella keventämään. Kun se lähti sujumaan, saatoin keskittyä poniinkin vähän paremmin. Hain hyvän reitin ja Roosa oikeasti pysyi ympyrällä tosi hyvin. Jokunen pienempi volttikin tehtiin, välillä poni ei meinannut kääntyä, välillä taas se kääntyi kovinkin iloisesti. Kun tämäkin sitten sujui nätisti, oli aika keskittyä tahtiin. Poni oli kovin hidas, lähdin varovasti hakemaan reipasta ravia. Pikku hiljaa taas edettiin ja lopulta ravi alkoi jo muistuttaa ravia, ei mitään paikallaan polkemista. Roosa oli kovin taitava, hih.
Mulla on pieni ongelma. Kun tyyliin näppäsen raipalla taakse, että nyt vähän liikut. Niin sitten käy oikeastaan aina niin että jään itse jälkeen. Poni lähtee eteen, mutta minä olen edelleen siinä hitaassa moodissa ja nytkähdän taaksepäin. Se on kauhean huono, Nikkiksen kanssa olen sen huomannut. Ja tänään se oli vähän Roosankin kanssa. Olen kuitenkin tyytyväinen siihen, että tänään en mielestäni kertaakaan nykässyt ohjalla, vaikka itse vähän jäinkin jälkeen. (pitäisi varmaan olla vähän optimistisempi ja lähteä heti siitä olettamuksesta että poni etenee kun pyydän, sittenhän en voisi jäädä jälkeen. Hmm)
Käveltiin vähän. Ponikin muuten kerran päätti pelästyä. Kauhean pelottavaa oli, hän ihan otti sen muutaman laukka-askeleen. Sitten minä heiluin ja huojuin niin että ponikin päätti pysähtyä, kheh.
Lähdettiin tosiaan ottamaan laukkoja. Ympyrällä laukkaa, muuten vapaasti.
Arvatkaa vaan olinko taas ihan halvauksen partaalla :D EN KESTÄ. Sain itseni sentään rauhallisemmaksi kun mietin ettei se välttämättä epäonnistu. En mä kyllä tarpeeksi rauhassa ollut, poni sättäsi taas keskellä, ei liikkunut kun halusin ja liikkui kun en halunnut. Auts.
Jonkun aikaa väännettiin väkisin ja leikittiin aivokuolleita. Päätin sitten että pakko kai se on saada laukkaa, vaikka väkisin. Ensin otettiin pätkä Vinskin perässä juosten. Tän jälkeen koitettiin jo vähän itsenäisemmin.
Että ei se laukka mitään upeeta ja hienoa ollut. No, tuli edes jotain, eheh. Poni hyytyili ja minä yritin kaikkeni. Siis kuten yleensä (;
Tuskallisella raatamisella saatiin pieniä pätkiä laukkaa. Roosa valitettavasti lopetti laukat itse, ja sain vain pari kertaa laukat takaisin, vähän oli hankalaa. Tosin kerran onnistuttiin jopa kääntymään pikkasen laukassa, jeah. Ja siis joo, mä koitin istua ihan suorassa etten jarruttelis ponin menoa, mutten ihan tiedä miten onnistuin.
Ja taas väsytin itseni kuoliaaksi. Olen vanha, heh.
Sitten loppukäynnit.
Marianne kävi vaan suruttelemassa kuinka väsky Roosa oli :)
No, ihan tyytyväinen olin. Ainakin käyntiin ja raviin, poni meni ihan asiallisesti. Laukka on vaikeaa, aina ja ikuisesti, aamen.
Keskelle ja alas selästä. Ponirouva talliin ja harjailin sen nopeasti pois. Se oli niin surullisen näköinen, väsynyt lapsi :(
Lähdin sitten kotiin ja matkan varrella oli kolme pikkupikku lammasta. Söpöjä, söivät peltoa.
Heh
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti