Johtopäätökseni on se, että kyllä eilen oli paljon mukavampaa kun oli lämmin :) Tosin tänään oli ihan kiva ratsastussää. Silti eilen oli kivempaa, heh.
Tallille siitä vaan ja taulua lukemaan. Mulla oli Nikkis, kuten saatoin arvatakin :D Tai kun se meni keskiviikkona vallan mukavasti, ajattelin että Marianne haluaa jatkaa (vaikka se silloin mainitsikin jotain että vielä voidaan kokeilla ku oon niin keveä. Eli muuten siis ihan liian iso) Mä olin oikein tyytyväinen tähän ideaan, Nikkis on mukavan ei-pienen tuntuinen, ainoa ongelma on se että sieltä kököttää helposti eteen kun poni on niin piskuinen. Ja kun poni meni niin kivasti ja helposti viimeksi, se oli kokemus :D Pitkästä aikaa oli vaan helppoa ja lönksyteltiin vaan, se oli kivaa. Heh, keskiviikkona onnistuin jo vihdoin olemaan masentelematta siitä etten osaa ratsastaa kuin Elviksellä. Meneepä sekaiseksi, olen pahoillani.
Piti siis sanomani että mä menin Nikkiksellä, tunnilla myös Sakari, Reetta, Salli ja Evita. Nikkis oli toisella tunnilla.
Me oltiin tosi pikkusia siellä isojen heppojen joukossa, heh.
Kattelin tunteja, annoin yhden puomin (wuhuu!) ja jutustelin. Ja jäädyin.
Nikkiksen luo ja selkään. Lähdettiin kävelemään, ensin poni vaikutti nuutuneelta ja puolikuolleelta, mutta aivan huomaamattomasti hän reipastui ja käveli jopa mukavan reippaasti. Rouva jatkoi hallusinointiaan, tällä kertaa koko tiepitkä sivu oli täynnä pieniä miehiä. Niitä tölläiltiin silmät suurina, koitettiin pari kertaa lähteä jopa vähän karkuun. Poni oli kuitenkin niin kiltti, pysähtyi kun vähän nykäisin ohjasta, ja uskaltautui ajoittain kävelemään jopa melkein rauhallisesti ohi pelottavien kohtien. Tehtiin pari volttia, lähinnä kuitenkin keskityin istumaan hyvin (kädet suorina ei kuulunut suunnitelmaan, tein sen silti) ja vahdin että poni kulkee uraa pitkin, eikä vahingossakaan oikase kulmia tai lähde kiihdyttelemään karkuun. Poni oli kovin kiva, hän käveli aika aktiivisesti, eikä se toki johtunut niistä parista "lähden just nyt tuli hännän alla karkuun" -kiihdyttelystä.
Lähdettiin sitten kevyt raviin. Molemmilla pitkillä sivuilla oli pari tötsää joiden välissä piti ravata hitaammin, muualla sitten tietenkin reippaammin. Poni aloitti löysästi ja vetelästi, mutta ei siinä ehtinyt kulua kuin hetki ennen kuin poni pisti kaasun pohjaan. Nikkis ojenteli jalkojaan kuin pieni pikakiituri. Minä koitin harkita sellaista pientä ja rauhallista kevennystä. En ihan onnistunut, lähinnä keikuin yli-innokkaasti ylös satulasta ja riehuin vaan menemään.
Se oli oikeastaan jo aika rasittavaa, suorilla poni baanaili niin kovaa kuin pienistä kintuista pääsi, mutta auta armias jos minä käänsin vaikka voltin. Vauhti kuolee, poni löntystää, siirtyy melkein käyntiin. Ja heti kun päästään suoralle lähtee ponikin kiihdyttelemään. Öh.. Olen keksinyt pari syytä ongelmaan, joko minä kiskon sisäohjaa liikaa tai sitten poni on vain laiskamato. Yritin pitää ohjaukseni mahdollisimman keveänä ja rauhallisena jottei vika olisi minussa, ja toisaalta puskin ponia menemään jottei se vallan hyytyisi. Muuten käännöksissä ei ollut pienintäkään ongelmaa, pari kertaa poni kääntyi vähän viiveellä muuten mentiin ihan just niinkuin mä halusin. Se oli vaan se vauhti.
Nää ravin hiljennykset tötsillä olivat vähän jänniä, mun mielestä siis. Poni kun paineli menemään niin railakkaasti, vähän epäilin saanko sitä hiljentämään lainkaan :D Alku aina hankalaa, sen jälkeen totesin että voin vähän käyttää ääntä ja sitten pikkasen pidättää ja keventää rauhallisemmin. Mielipiteitä on monia, totta kai on positiivista että poni todellakin hidasti! Toisaalta negatiivisena voisi pitää esimerkiksi sitä että mä kökötin aina kauheessa könössä eteen (poni ei toki voi hiljentää ilman. Enkä mä voi keventää hitaasti ilman könöä) ja ehkä jopa sitä että ponin hidastus meinasi sellaista laiskaa ja löllöä possujono ravia joka oli välillä lähempänä käyntiä kuin ravia.
Mutta ainakin tapahtui jotain, ponikin lähti jokaisen hidastuksen jälkeen innoissaan eteen ja jatkoi kaahailuaan.
Käveltiin hetki välissä ja jatkettiin sitten harjoitusravilla. Ravailtiin vaan, piti tehdä voltteja ja istuskella nätisti. Heh, poni oli edelleen kovin vauhdikas. Pikkaisen alkoi mennä hankalaksi kun pieni poni mennä köpsötti vain. Koitin istua rauhassa ja ajattelin että ehkä ponikin jopa rauhottuisi ennen pitkää. Tehtiin niitä voltteja, edelleen poni päätti hyytyä volteille. Sellainen noiden välimuoto-tahti ois hyvä, joka siis säilyisi sitten koko ajan. Ehkä se siitä ;)
Huomasin myös että joko minä olen nyt lihava tai sitten emme ole menneet harjoitusravia tarpeeksi! Mä olin aivan loppu ja kuollut, haaveilin käyntitaukoilusta, mutta päätin vain ruoskia itseni jatkamaan. Eikä oloani todellakaan helpottanut kun poni vain kipitteli menemään, eikä vaivautunut ollenkaan noteeraamaan herkkää pyyntöäni hidastaa edes pikkaisen.
Harjoitusravi oli kuitenkin ihan hyvää, kivahan se että poni liikkuu ja minäkin jaksoin ajoittain muistaa miten siellä pitäisi istua.
Jatkettiin sitten, toisella pitkällä sivulla pari volttia harjoitusravissa, toisen voltin jälkeen laukannosto ja sitten laukkaa. Poni kääntyi volteille kivasti, vauhti ei pysynyt yllä kuin suorilla. Koitin vähän saada ponin asettumaan mutta tuskin onnistuin siinä. Lopussa poni alkoi nostella laukkoja jo omatoimisesti, välillä sain sen aika nopeasti hiljentämään, välillä en.
Mutta se itse laukka meni tosi hyvin :) Ensimmäinen nosto pikkasen takelteli, sitten nousi tosi hienosti kun vaan pyysin. Minä istuin edelleen hienosti laukassa, jee!
Laukka oli sellaista mukavan reipasta, poni eteni kauhean kivasti. Alkuun se vähän pudotteli, mutta kun annoin sen vaan mennä omaa vauhtiaan eteenpäin jaksoi Nikkiskin laukata kunnes siirsin raviin. Nousin satulastakin sitten vähän ylös kun poni niin mukavasti liikkui. Ajattelin että saa sitten poni mennä miten parhaaksi näkee. (Ja tottakai piti nyt kerrankin harjoitella kevyttä istuntaa. Vaikeaa se oli, mutta tyyli on vapaa)
Rouvaponi intoutui lopulta jo vähän pärskimäänkin. Ja koko ajan hän meni niin viisaasti, laukka pysyi koko ajan reippaana mutta hallinnassa, eikä kertaakaan näkynyt mörköjä laukatessa, hienosti laukattiin uraa pitkin ilman mitään ylimääräisiä show-esityksiä. Ja mehän tehtiin hei melkein kokonainen ympyräkin, heh. Poni kääntyi niin nätisti, laukka vaan tipahti kesken ympyrän. Olin kuitenkin niin ylpeä meistä, kattokaas kun mä nyt olen oikeasti oppinut istumaan siellä, ei tommosista ympyröistä vois edes haaveilla jos pomppisin hulluna jalat jännittyneinä. Heh.
Olin niin yllättynyt tästä yhdestä puolikkaasta ympyrästä etten edes koittanut tehdä toista. Keskityttiin vain mukavaan uraa pitkin laukkailuun.
Sitten jäätiin kävelemään. Tai no. Sieltähän tuli siis auto. Tai vielä pahempaa, pakettiauto ja peräkärry. Poni tsiikaili sitä todella tarkasti, ja kuvittelin jo että se on nähty. Vielä mitä, auton ollessa kohdalla päätti poni järkyttyä sydänjuuriaan myöten. Nikkis kiihtyi nollasta sataan noin sekunnin murto-osassa ja minä sitten kouristelin ja kiskoin ponia pysähdyksiin. Ja tadaa, pysyin kyydissä ja sain ponin hiljentämään. Siitäs saitte kaikki epäuskoiset, minähän pysyn jo Nikkiksenkin selässä näin hyvin (epäuskoiset = minä itse)
Marianne oli tyytyväinen. Nostot oli hyviä, voltit hyviä (näkemysero) ja jokin muukin oli hyvä. Ja kuulemma "en tiedä mikä on, mutta sulla on alkanut synkkaamaan sen ponin kanssa" Kiitos vain. Olemme molemmat niin pieniä, ymmärrämme toisiamme. Tai jotain.
Minä olin myös kovin tyytyväinen. Vähän se voisi volteilla edetä ja vähän voitaisiin jutustella siitä onko kentän kulmat täynnä vihreitä jääkarhuja. Kuitenkin laukka oli tosi hyvää, poni meni hyvin ja minä istuin ja kaikkea. Nikkis kääntyi hyvin ja vaikka koko ajan valitinkin sen kaahailusta, niin onhan se nyt kiva kun poni etenee. Siis varsinkin kun Nikkiksen eteneminen ei
Keskelle ja alas selästä. Poni pieni talliin, pientä karvanpoistoa ja suihkuttelua. Vaikkea rouva sitä oikein arvostanut, kummallista.
Kortin kirjausta ja sitten pian kotiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti