"Kädet alas"

Wuhuu, tänään heräsin ajoissa, lähdin ajoissa ja olin perilläkin varsin ajoissa. Jee! Tiesin onnistuvani jonain päivänä.
Marianne oli pistämässä hevosten popoja kuntoon, joten kiirekään ei ollut. Minulla oli jälleen Elvis, tunnilla myös Sakari, Vinski, Kaisa ja Nikkis. Elvis jatkoi toiselle tunnille, joten päädyin tänään martingaaliin. Turha kai sitä olisi yrittää väkertää enää paikoilleen siellä kentällä. Raipankin jätin pois, kenttä kun oli kuiva ja kiva.
Menin harjaamaan pientä Elvis-ponia, joka oli taas mahdottoman innoissaan ulos lähdössä. Poni katseli ja kuikuili, kyseli minultakin että jos voisin mitenkään päästää hänet vapauteen.
Varustin keltaisen ja Marianne marssi tiehensä iloisesti moikkaillen. Meillä olikin tänään taas pitkästä aikaa sijainen. Ihan mukavaa toki - niiltä voi saada uusia ajatuksia. Ja kun itse olen niin luuseri, etten oikein uskalla mennä vieraille talleille hakemaan sitä "eri näkemystä". Kun niillä eri talleilla on sitten vieraat hevosetkin ja tilat on vieraat.. Siksi on mukavampaa kun se vieras näkemys pamahtaa omalle kentälle, tuttujen hevosten pariin.

Kävelimme kentälle ja minä kiipesin väärältä puolelta kyytiin. Lähdettiin siitä sitten kävelemään, koko kenttää käyttäen. Elvis vallan yllätti, siis kyllähän se kyttäili siellä porttipäässä ihan sydänkohtauksen partaalla, mutta käveli silti ihan todella fiksusti eteenpäin. Hieman hän koitti vängätä sieltä pois, mutta uskoi heti kun pyysin kävelemään asiallisesti. Ilman skitsoilua ja muuta pöljäilyä selvittiin joka kerta, miten viisas poni.

Tämän päiväisiä kuvia, by Tiia

Alkukäynnit menivät muutenkin oikein mukavasti. Alkuun minä vain löllöttelin uraa pitkin, jotenkin kai unohdin että jotain voisi tehdäkin vaikka Marianne ei paikalla olekaan. Tein sitten jokusen voltin, hain asetusta joka löytyikin tänään ihan kiitettävästi. Paljon keskityin myös ponin etenemiseen, se käveli ihan hyvin eteenpäin. Tai ei ainakaan ollut laiska.. Mutta edelleen se "uskomaton" käyntiliike jäi puuttumaan :D Odottakaa vain, kyllä se vielä jonain päivänä kävelee oikeilla peninkulmasaappailla eteenpäin.
Aloitettiin käynnissä tekemään volttia. Tiesivun keskellä oli kolme puomia, jotka rajasivat pienen alueen. Siihen oli tarkoitus tehdä voltti, jota sitten vahdittiin tarkasti.

Kuten todettua, muualla poni käveli varsin hyvin ja asiallisesti. Pysyi pois uralta, kulki suorana. Vähän sai eteenpäin tuuppia. Kuitenkin, tosi hyvin. Joten kerrotaan nyt lähinnä siitä voltista.
Ensin tein muutamaan kertaan sen voltin aivan liian pienenä. Se alue oli jo itsessään tosi pieni ja sitten kun minä kehittelin jotain teorioita siitä, kuinka mun kääntäminen feilaa ja sitten Elvis kulkee niiden puomien yli. Siksi käänsin turhankin rajusti ja volttimme meni liian pieneksi, sen kun oli tarkoitus lähes hipoa niitä puomeja. Myöhemmin saatiin parempia voltteja, käänsin rauhallisemmin ja sain Elviksen vähän tuupittua suuremmalle reitille. Haettiin siihen sitten asetusta ja koitettiin pitää poni etenevänä ja aktiivisena. Molemmat onnistuivat hyvin, Pullan nenä kääntyi nätisti varsinkin oikeaan kierrokseen ja vielä näin käynnissä oli helppoa pitää keltainen liikkeessä.
Vasempaan kierrokseen asetus oli vähän hankalampaa, piti enemmän väkertää. Onnistuttiin kuitenkin jossain määrin ja olin itse ihan tyytyväinen.

Siirryttiin siitä kevyt raviin ja jatkettiin täysin samaa juttua. Täytyy myöntää että mua jännitti ihan hirveästi. Kuten jo totesin, se rajattu tila oli niin kauhean pieni. Sen lisäksi sen rajasi puomit. Mä niin näin sieluni silmin kuinka poni ei käänny tai se kipittää alta, jonka seuraksena sitten keilataan jokainen puomi sivuun. Olin täysin varma, että meikäläisen taidoilla ei niin pienelle voltille taivuta. (Ja kai pieni on suhteellinen käsite. Mutta ahtaanpaikankammo kolkuttelee.)
Yllättäen kaikki sujuikin harvinaisen sulavasti! Elvis ravasi mukavasti, ei skitsoillut. Vähän hidas se oli ja monta kertaa tuli ohjeeksi ratsastaa sitä eteen. Sekään ei tosin vetänyt vertoja sille, kuinka monta kertaa sain kuulla, että kädet pitäisi laittaa alemmas. "Kädet alas, kädet alas, kädet alas, vielä kymmenen senttiä". Kuuliaisesti laskin käsiä, mutta herran jumala se oli kamalaa! Tuntui kuin olisi ratsastanut kädet suoraan maata osoittaen :D Yritin parhaani, koitin muistaa niiden alhaalla pitämisen itsekin. Toivottomalta se kyllä tuntui, kun joka toinen hetki herään siihen että käsiä saa laskea ainakin sen kymmenen senttiä alaspäin.
Muuten ravi sujui, olin mukana. Kevennys oli ehkä vähän suurta taas, mutta koitin etsiä sitä rauhallisemmaksi. Tänään meillä oli joku pari kertaa, jolloin Elvis ei meinannut kääntyä. Kun keskityin paremmin ja pyysin enemmän, niin löytyi se kääntyminenkin hyvin.

Voltti puomien rajaamalla alueellakin onnistui tosi kivasti. Joka kerta päästiin siihen (okei, tuo kuva osoittaa sen tosiasian, että kerran ei jostain syystä käännytty ajoissa. Mutta se oli poikkeustapaus). Itse oikein keskityin siihen hidastamiseen, käänsin ihan rauhassa. Asettelin ja koitin saada reitin kulkemaan tarpeeksi suurena. Olin kyllä harvinaisen tyytyväinen, vähän poni meinasi hidastua välillä liikaakin, mutta ainakin päästiin voltille, ei ylitetty puomeja. Asetusta tuli ja poni tuntui oikein kivalta. Parhaimmat fiilikset aiheutuivat tietenkin siitä oman itsensä ylityksestä, en olisi uskonut että se onnistuu noin hyvin.

Käveltiin hieman välikäyntejä, joissa koitin pitää ponin edes jonkinmoisessa liikkeessä.

(Ei jeesus tätä :D Kädet on ylhäällä kuin parhaallakin uskovaisella ja ponikin näyttää lähinnä hirveltä.)

Välikäyntien jälkeen lähdettiin jatkamaan. Nyt tultiin pitkät sivut harjoitusravissa, edelleen tehtiin se voltti. Sen lisäksi tehtiin molempiin päätyihin laukassa pääty-ympyrät. Jos olin jo voltin ravaamisen manannut mahdottomaksi, niin arvatkaa mitkä fiilikset olivat jostain laukkaympyröitä. Mä en villeimmissäkään kuvitelmissani uskonut, että saisin Elviksen nostamaan lyhyen sivun keskeltä ja kääntymään siitä suoraan ympyrälle. Muutenkin mun laukassa kääntäminen on viime aikoina ollut suorastaan musertavaa. Eikä olla edes laukattu hetkeen - ainakaan kunnolla kun on ollut märkää. Ääk!

Innoissaan silti yrittämään, tietenkin. Vaikka hakattaisiin päätä seinään, niin onhan sitä yritettävä kun saadaan näinkin vaativa tehtävä eteemme, heh.
Voi, olin kovin innoissani kun se lähtikin sujumaan. Siitä huolimatta että maalasin niitä piruja seinille. Mahtavaa!

Aloitettiin vasempaan, siis siihen kääntymisen puolesta helpompaan kierrokseen. Ja mitä taas voidaan sanoa? Laukat nousivat varsin hienosti. Tai ei, ne olivat oikeastaan ihan pirun hyviä nostoja. Eivät ehkä ponnekkaita ja sillä tavalla upeita, mutta ne olivat sulavia, pyöreitä ja pehmeitä. Pulla pyörähti laukkaan, pieni pyyntö riitti. Laukka oli sitä ihan suloista puksutusta, välillä se tipahti alas. Tosin se saattoi johtua myös omasta väsymisestäni, tunnin loppua kohti laukatkin tippuivat herkemmin. No, kyllä mä lopulta kaivoin itsestäni sen apinanraivon, jolla sain parit viimeiset laukat pidettyä hyvin yllä.
Mutta tosiaan. Laukka oli ihan ookoo itsessään, olisi se voinut varmaan olla aktiivisempaa ja suurempaa. Tärkeintä oli kuitenkin se kääntyminen. Ja se muuten onnistui! Olin suunnattoman ylpeä, minä sain käännettyä ja poni kääntyi. Mahtavaa
Ja jos olin saattanut ajatella että poni ehkä kääntyy tähän suuntaan, niin en silti kyllä uskonut, että tehtäisiin mitään ympyrän kaltaistakaan siellä pelottavassa porttipäädyssä. Siellähän on välillä ihan mahdotonta tehdä ravistakaan voltteja. Mutta niin me vain käännyttiin, tehtiin ympyröitä. Ei skitsoiltu, ei riehuttu. Vain laukattiin nätisti. Jos jatketaan ylistystä, niin yhden kerran poni laukkasi hurmioissaan ohi mun hidastuspyyntöjen. Kaikkina muina kertoina me hiljennettiin just silloin kun pyysin (välillä liiankin ajoissa, mutta..). Sen lisäksi, että laukat nousivat oikeassa kohdassa, päättyivät oikeassa kohdassa, poni kääntyi ja laukka pysyi melko hyvin yllä.. Sen kaiken lisäksi, minäkin onnistuin peräti edustamaan. Istuin laukassa ihan todella hyvin. Meinasin ajoittain vähän kipata sivulle, mutta pysyin penkissä ja se oli helppoa. Jalatkaan eivät kouristelleet jossain edessä ja takana, kuten yleensä kääntäessä :D

Huhuh. Suurimmat viat olivat mun raajat - jalustimet vammailivat ihan väärässä kohdassa (sain sitäkin korjattua, jee) ja kädet nousivat aivan kuin itsestään. Muuten laukka oli varsin superia!

Harjoitusravikin sujui. Elvis ei kaahaillut alta, vaan sain sen oikeasti rauhoittumaan ja kuuntelemaan. Päästiin voltille, sain aseteltua. Istuin itse hyvin siinä ravissa. Kaikki muu natsasi paitsi se, että poni jälleen tyytyi ravissa siihen ihme sipsutteluun. Siihen "kun ei saa kerran täysii juosta, niin enpä liiku mihinkään". En saanut sitä taaskaan aukeamaan ja ravaamaan kuten normaalit ratsut, vaan ravi jäi siihen ihme hiippailuun. Kuitenkin, on se parempi kuin se, että se vetäisi laukkaa pää viidentenä jalkana.

Tämä on niin söpö. Poni on söpö. Mun jalka on vammainen, mutta muuten..

Tunnetteko keskittyneisyyden? Ponillakin ihan raksuttaa

Vaihdettiin siitä suuntaa ja suoritettiin homma vielä oikeaan kierrokseen. Apua!
Raviosuus toimi kuten aiemminkin, poni oli hidas ja tipsutteli kuin pikku tyttö. Ainakin päästiin voltille, eikä räjähdelty. Minäkin aloin olla jo ihan puolikuollut kaikesta jumputuksesta, joten vauhdin vähyys taisi olla ihan hyväkin idea.
Laukka toimi edelleen, hah! En käsitä miten se menikin niin hyvin :D Siis toki tähän suuntaan kääntäminen oli hieman groteskimpaa, väkersin sisäohjalla ja ulko-ohjaa oli vaikea pitää kädessä. Yritin kyllä tänään oikeasti keskittyä niihin ulkoapuihin, ehkä se sitten auttoikin. Nyt oli kuitenkin vain päämäärällä väliä. Me tehtiin niitä laukkaympyröitä myös oikeaan kierrokseen. "Ja kaikki tekee aaltoja!"

Porttipäässä oli kyllä huomattavan paljon vaikeampaa. Sanotaanko että siellä oli nääin lähellä ettei Elvis sinkauttanut häntä pyörien karkuun. Sain sen kuitenkin aina viime hetkellä kääntymään ja nekin saatettiin lukea ympyröiksi, ei puolen kentän oikaisuiksi. Olin tyytyväinen, niin kovin tyytyväinen :)

Lopuksi vielä kevenneltiin hetkinen. Otin ihan rauhaisaa ravia, käyttelin puolta kenttää. Ohjaa pystyi taas päästämään, Pullaponi oli rauhallinen ja rennonoloinen. Koitin myös rauhassa tuuppia sitä pohkeella isompaan liikkeeseen. Varsin hienosti se meni, ei siinä mitään.

Sen jälkeen jäätiinkin loppukäyntiin.
Minä olin niin tyytyväinen! Hih, ihan mahtavaa :D Tuntuu, että vihdoin tuli jotain näin suurta onnistumista lauantaina. Ja ääh. Laukka meni pirun hienosti, ravit onnistuivat. Minä ylitin itseni niin monessa asiassa. Poni oli mahtava ja kaikki vaan toimi. Jes!

Käveltiin. Heh, Pullis oli kauhean hauska. Sijainen mietiskeli ääneen, että keitäs seuraavalle tunnille jääkään ja kaiveli taskustaan paperin. Elvis kääntyi saman tien sen luokse ja jäi pönöttämään onnellisena sijaisen eteen. Hän meni itse tarkistamaan, jatkuuko raataminen. Tai sitten poni oli vain hirveän fiksu, se tajusi että sieltä saa porkkanaa. Lopulta päästiin jatkamaan kävelyä ja käveltiin sitten keskelle. Jätin ponin raatamaan, kun itse siirryin kuvailemaan.
Jälleen viimeisellä tunnilla auttelin Laki-ponin kanssa. Oikein mukavaa taas.

Tänään oli kovin hyvä päivä. Todella hyvä.

Poniponi   :)

Hyvänmielen pikku pomput

Ensin siellä oli niin aurinkoista ja iloista. Ihan kesäistä. Ja annas olla, juuri silloin kun meikä lähtee tallille, niin eikös siellä alkanut taas sataa kuin olisi maailmanloppu tulossa :D Liian julmaa..
Eipä se mitään, oli siellä ajoittain lämmintä ja aurinkoista. Sitten satoi taas lisää. Ei paha kuitenkaan.

Mulla oli Elvis, tunnilla myös Jack, Vinski, Evita, Nikkis ja Laki. Elvis oli toisella tunnilla. Katselin tunteja Oonan kanssa, siivoilin harjoja. Ja pohdiskelin syvästi.
Tuntimme alkaessa kipsuttelin Elvis-ponin luo ja kiipesin kyytiin. Yllättäen jätimme martingaalin poniin ja keppiäkään en vaivautunut ottamaan mukaan. Syynä ihan se, että meidän oli ehkä tarkoitus vähän hypellä.

Kuvat Saanalta. Ja nämä ovat joltain keskiviikolta. Vanhempia kuitenkin (:

Meidän oli kai ollut tarkoitus hypellä jo viime viikolla, mutta kentän märkyys ja sade muuttivat suunnitelmia. Tänään se kentän märkyys ja sade eivät kuitenkaan loogisesti haitanneet, joten hyppelimme jotain pikkupikku kavalettia. Ihan hauskaa se oli, ei siinä mitään.
Aloiteltiin alkukäynneillä, tietenkin. Kenttä oli varsin märän puoleinen, joten prinsessaponilla oli jälleen omia mielipiteitä siitä, voiko siellä keskellä kävellä vai ei. Ja siis jos se olisi edes kävellyt nätisti uralla, niin se olisi ollut ookoo. Mutta aivokääpiö poni keksi, että hänen on pakko kävellä ihan aidoissa kiinni, jotta hänen pikku kavionsa pysyisivät kuivina. Ei ihan kamalasti naurattanut kun itse jäin aitoihin kiinni. Sen takia pidinkin ponin aika pitkälti poissa uralta. Loppujen lopuksi ei siinäkään oikein ongelmaa ollut, välillä valuttiin uralle, mutta tosi hienosti Elvis kuitenkin käveli suorana yli vesilätäköiden.

Olin muuten hyvin yllättynyt siitä, että poni oli hyvinkin reipas alusta alkaen. Pohje meni läpi, vauhtia saatiin lisää. Ei mitään matelua, vaan nättiä liikkumista vaikka kenttä olikin "hyi niin märkä". Jokunen volttikin tehtiin, mutta se kääntäminen oli vähän sellaista kulmikasta ja vaivalloista kun Pullaa kuitenkin ällötti se märkyys. Siksipä aika pitkälti tyydyttiin ihan siihen, että päästiin kulkemaan suorana, pois uralta.

Meille pistettiin kolme puomia, isoin välein koska ravivälit olisivat olleet turhan tiukat noin märkään kenttään. Puomit sijoiteltiin strategisesti keskihalkaisijalle, sillä muualla oli niin kauhean märkää. Ylitettiin ne ensin kertaalleen käynnissä ja sitten siirryttiin kevyt raviin.

Poni on söpö

Se ravi lähti vähän pöljästi. Tila meinasi loppua kesken, poni ei ihan kääntynyt kun oli märkää ja meitsi oli täysin hukassa. Kun ihmiset pääsivät raviin ja saatiin tehtävä pyörimään, niin mekin sovittiin jo joukkoon Pullan kanssa. Ylitettiin puomit varsin siveästi. Keltainen eteni ravissa tosi hyvin, ei liikaa, muttei liian vähänkään. Mulla kyllä kevennys oli rahtusen liian suurta, koska lyhensin jalustimia esteitä silmällä pitäen. Pysyin silti mukana ja yritin keskittyä niihin käsiin, naurettavaa kuinka ylös ne on mahdollista hilata. Nyt nostelin nyrkkejä varmaan normaaliakin ylemmäs, ihan sen takia että jalustimetkin olivat lyhyemmät. Olen hirveä ihminen, heh.
Puomit eivät kolisseet, poni ei skitsoillut ja homma toimi varsin näppärästi. Kerran eksyttiin pahasti reitiltä kun mun kääntäminen ei toiminutkaan yhtä sulavasti kuin olin ajatellut. Silti, olin oikein tyytyväinen. Tultiin puomit pariin kertaan vielä toisesta suunnasta, jolloin oli enemmän aikaa suoristaa ennen puomeja. Olihan se helpompaa ja hyvin sujui näinkin päin.

Sitten muut kävelivät ja yksi kerrallaan ylitettiin pikku kavaletti. Se oli siellä lyhyen sivun keskellä ja sen eteen oli laitettu puomi. Tarkoituksena oli ihan ravissa tulla ja ylittää este vuoronperään. Poni oli tosi aikuismainen siinä kävellessään. Liikkui eteenpäin pyydettäessä, muttei skitsoillut kun toiset hyppivät ja laukkasivat. Viisas otus.

Sitten kun me päästiin hyppäämään, niin ponistakin kuoriutui ihan vakavasti otettava esteratsu ja löytyi se lapsenomainen into. Tultiin vasempaan kierrokseen kaksi kertaa. Ne olivat molemmat aika samantapaisia suorituksia. Pulla oli ravissa vähän turhankin etenevä, mua vähän jännitti tämä hyppääminen ja sitten keventelinkin liian korkealla. Sen takia jouduin molemmilla kerroilla väkertämään ensin voltin, jolla sain ponin ja itseni rauhoittumaan. Estettä lähestyttiin ihan hyvässä tahdissa ja yhteisymmärryksessä. Toki sitten hyvissä ajoin ennen maapuomia keltainen innostui ja pisteli taas menemään reipasta ravia, mutta ei se siinä vaiheessa enää niin haitannut.

Esteen ylittämisestä voidaan sanoa näin: jos silloin keväämmällä Nikkiksen kanssa kehuin, kuinka hieno mun esteistunta oli ja kuinka nousin just oikealla hetkellä ylös ja vaikka mitä muuta. Niin tänään... No, hyökkäsin reilusti ennen maapuomia jonnekin kevyt istuntaan, heitin kädet harjaan ja sitten annoin Pullaponin häseltää esteen yli parhaaksi katsomallaan tavalla. Mua jännitti se maapuomi, ei mun mielestä meillä ole koskaan sellaista ollut edessä. Jotenkin ajattelin että poni vähintään pomppii sen puominkin yli, joten en uskaltanut odottaa mitään varsinaista hyppyä. Sitä paitsi, poni oli niin innokas, että en uskonut pysyväni kyydissä jos en roikkuisi harjassa jo reilusti ennen :D Onhan Elvis nyt huomattavan paljon vakavammin otettava esteponi kuin joku tappijalkainen Nikkis, heh.

Tärkeintähän on, että pysyy kyydissä eikä roiku suussa. Siinä me onnistuttiin. Keltainen leiskautti esteen yli, kuin se olisi ollut suurempikin ongelma ja sen jälkeen pisteltiin reipasta laukkaa eteenpäin. Kauniisti kuitenkin hidastettiin takaisin ja maltettiin kävellä asiallisesti.

Oikeaan kierrokseen otettiin nopea kierros sillä sade alkoi yltyä. Tällä kertaa sain ponin rauhoittumaan ilman volttia, mikä oli jo edistystä. Este ylittyi yhtä tyylikkäästi (vai tyylivapaasti) kuin aiemminkin.

Sitten otettiin vähän loppuraveja. Aika villiä meininkiä, poni mennä porhalsi ja minä keventelin ihan hullusti. Sain minä ratsun hetkittäin rauhoittumaan ja hidastumaan. Mutta aika pitkälti vain kipiteltiin innokkaina eteenpäin ja kauhottiin kun lutakot olivat niin hirveän ällöttäviä (:

Sen jälkeen loppukäynnit.
Mariannehan oli tyytyväinen. Minä kuulemma tunnen jo tahdin, sitä ei enää pelota katsoa kun meitsi hyppelee :D Joo, siis. Tosi hallitultahan se on tänä vuonnakin näyttänyt (muistellaanpa sitä Nikkiksen kanssa kaahailua).
Olin kyllä itsekin tyytyväinen. Minä hyppään niin harvoin, että se kyydissä pysyminen on aina mainittava saavutus. Ja tällä kertaa pysyttiin jaloillamme, eikä kieritty pitkin kenttähiekkoja. Ja no, meillä oli ihan hauskaa.
Tämä pomppiminen on ollut ihan hauskaa tänä vuonna. Ylipäänsäkin mun estehyppelyt ovat oikeasti menneet tänä vuonna varsin mallikkaasti - ihan toista kuin se parin vuoden takainen "elossa ei kyllä selvitä" kun Elviksen kanssa niitä pikku ristikoita väkerrettiin. Joten ei siinä. Hitaasti mutta varmasti musta tulee suuri esteratsastaja ;)
Poni oli hauska tänään. Ja oli muutenkin kiva päästä hyppäämään Elviksen kanssa, siitä on jo aikaa, enkä mä keltaisen kanssa ole niin paljon hypännyt muutenkaan. Voidaan kuitenkin sanoa, ettei tämä niin hyvin mennyt kuin keväällä toisen keltaisen kanssa. Kuitenkaan, ei huono. Jonkinmoista vaihtelua.

Käveltiin loppukäynnit. Elvis putosi kauheaan onkaloon (hehe, se on hauska kun hän järkyttyy niin kauheasti että maakin lahoaa alta) mutta muuten selvittiin lähes hengissä. Parkkeerasin ponin keskelle ja alas selästä. Sitten käpsyttelimme Pullan kanssa talliin. Keltainen harjattiin kiiltäväksi ja kauniiksi, sitten syvällisten keskustelujen saattelemana kotimatkalle.


Mulla on ollut viime aikoina kovin lyhyitä tekstejä. Ihan hullua :D Jep, pakko mainita.

Ollaan vaan ja höntsäillään

Tinttarallaa. Heippa vaan.
Tänään saatiin peräti jokunen kuva, nähdään taas jotain oikeassa ajassa olevaa.

Tallille tosiaan, melkein ajoissa jo. Minä jatkoin Elviksen kanssa, tunnilla myös Jack, Vinski, Pomo, Nikkis ja Laki. Elvis jatkoi vielä viimeiselle tunnille.
Keltainen poni löytyi karsinastaan odottamasta, joten harjailin sen reippaasti. Kävin myös kysymässä saisinko kenties mennä satulatta. Lupa heltisi, vaikka Marianne ei ilmeisesti ideasta järin pitänytkään. Heh, nyt on mun "kaksi kertaa talvella, kaksi kesällä" mennyt aivan sekaisin. Ehkä se ei ole niin vakavaa. Mutta kai me nyt odotamme talveen. Olettaen ettei ratsastus lopu kesken, mutta sitä ei voi tietää.

Vetäisin suitset ponin päähän ja sitten köpöteltiin iloisesti kentälle. Edelleen siellä oli kovin märkää, ei tietenkään kovin yllättävää kun koko ajan vain sataa. Marianne heitti meikäläisen selkään ja sitten lähdimme kävelemään.

Alkukäynneistä asti poni oli reipas. Se taapersi menemään niin vauhdikkaasti, että meinasi ihan hirvittää siellä selässä. Käyteltiin onneksi kuitenkin vain puolta kenttää, joten se porttipään pelottavuus jäi aika pitkälti testaamatta. Käveltiin hetkinen ihan vapaasti, tein voltteja ja koitin asettaa. Sen lisäksi yritinkin vain rentoutua itse ja saada ponin keskittymään asiaan, ei kaiken mahdollisen kytsimiseen. Varsin hyvähän se lopulta kuitenkin oli - etenevä ja fiksu, ei tuossa mitään vikaa.

Tänään harjoiteltiin väistöjä, jotka olivatkin syy siihen miksei Marianne arvostanut satulattomuuttani. Kun "jalat lepattavat". Se on toki totta, mutta fifty-fifty - ilman satulaa minä ainakin pysyn kymmenen kertaa suorempana, enkä tee mitään rusettisolmuja siellä selässä.
Väistöjä tehtiin tänään keskihalkaisijalta uralle, vuorotellen molempiin suuntiin. Minä otin asenteekseni onnistumisen. Väistöt ovat vaikeita, mutta päätin silti onnistua. Ja pitää ne jalat kyljissä.

Minun iloinen "jee, me osataan!" asenteeni murtui aika nopeasti, kun poni tosiaankin vain viipotti alta pois. Ylipäänsä se väistelyn yritys oli alkuun jotain ihan säälittävää. Keltainen oli innokas ja hiihteli alta, minä taas yritin hidastaa ja kun se ei ihan heti onnistunut, niin menin paniikkiin ja aloin väkertämään pohkeella ponia sivulle, jolloin tuloksena oli vain kävelyä tai lapa edellä kaatumista. Tuntui että vaikka kuinka yritin väistättää ja tehdä ja kaikkea, niin silti lopputuloksena oli vain se että Pulla kaatui onnellisesti lapa edellä suuntaan x ja y. Toki hommaa vaikeutti myös se, että hienohelman mielestä lätäköt olivat harvinaisen tyhmiä ja niiden ohi piti kaatua mitä mielikuvituksellisimmin tavoin. Yritä siinä sitten pitää ponia suorassa, kun se yrittää vain taktikoida ja rillutella lutakoiden ohi kavioitaan kastelematta.

Pullasta lähti kerran sen elämässä liikettä. Mua ihan naurattaa, niin söpö :D

Lähdettiin jonkin ajan kuluttua kevyt raviin ja nyt ylistetään riemun ilosanomaa: minä kevensin. Toki ajoittain jouduin lopettamaan kun kädet lähtivät lentelemään omille urilleen, mutta suurimman osan ajasta oikeasti kevensin. Säälittävää se tosin oli, Marianne ei edes huomannut urheaa yritystäni.
Ravissa Elvis oli varsin reipas. Ihan kamalaa, juuri tänään on oltava reippauden perikuva. Siinä se mennä kipitteli ja liiteli, itse yritin vain epätoivoisesti hidastaa jotta olisi edes jokin mahdollisuus suoriutua niistä väistöistä.

Alkuun ei tullut mistään mitään, keltainen kipitteli vain alta ja keskittyi juoksemaan kuin tuuli. Loppua kohden sain kuitenkin hieman ponia rauhoittumaan, jolloin saatettiin edes yrittää sitä väistätystä. Ei se nyt ihan onnistunut, mutta päästiin jotenkin sivulle. Väistäminen on kauhean hankalaa, tai ehkä se hidastus pikemminkin.
Muuten ravi oli ihan hyvää. Tehtiin muutamia voltteja ja puksuteltiin iloisesti menemän. Pysyin kyydissä ja kaikki oli sen osalta hyvin.

Siirryttiin siitä käyntiin ja keskusteltiin hetki siitä, mikä on väistön ongelma. Sitten jatkoimme taas käyntiväistöillä, nyt teimme niitä erittäin hitaasti ja väistätettiin vain oikealle. Vihdoin meilläkin alkoi sujua.
Pulla oli väsähtänyt ja lösähti käynnissä varsin hitaaksi. Sen lisäksi minä sisäistin taas sen, että väistössä tärkeintä on saada poni oikeasti hidastumaan. Kun Elvis oli hidas ja minä hidastin sitä vielä lisää, niin sieltähän tuli peräti muutamia askelia. Ehkä kaksi askelta kerrallaan, mutta oikeasti onnistuttiin ja Mariannekin oli viimein tyytyväinen. Jee! Itse yritin vain istua järkevästi ja saada ponin liikkeelle siellä missä ei väistelty. Se kun taas rullaili. Siinä huomasi sen, että aina poni hidasti samalla kun se veti sen päänsä ryntäisiin. Eli todellakin, eteenpäin voisi auttaa. En kuitenkaan juuri tänään halunnut kunnolla potkaista keltaista liikkeellekään, kun se olisi pilannut väistöt. Yritinkin vain nostaa sitä päätä ylös ja vähän antaa pohjetta jottei nyhjätä ihan typerästi siinä.

Pari askelta tuli. Se oli tärkeintä, vaikka muualla oltiinkin vähän löysiä ja rullailtiin. Saatiin kuitenkin edes jotain väistöntapaista, kyllä se siitä taas lähtee.

Lopuksi vaihdettiin vielä suunta ja tehtiin oikeaan kierrokseen takapään väistätyksiä uralta. Vaikeaa on sekin, todella hankalaa. Silti sieltä tuli jotain onnistunuttakin. Itse en tosin tuntenut niissä oikein mitään eroa, mutta Marianne kehui.
Samat ongelmat näissäkin oli, Elvis nyt hidastui ihan kohtuu hyvin kun itse tajusin pyytää tarpeeksi. Mutta varmaan räpelsin ohjalla väärin ja pohjekaan ei tainnut ihan mennä läpi. Joten vähän väkertämistä se oli, auts. Olen kuitenkin tyytyväinen niihin muutamiin onnistumisiin, eiköhän se joskus oikeasti aukea.

Käveltiin pari kierrosta vielä loppukäyntejä.
Olin ihan tyytyväinen. Väistöt nyt ovat vaikeita, se on hirveä tosiasia :D Mutta saatiin pikkaisen onnistumaan. Ja poni oli hauska. Pysyin kyydissäkin. Ja kerrankin keventelin, vihdoin sain sitä kauheaa treeniä itselleni. Heh.

Keskelle sitten vain ja alas selästä. Ponin kanssa käveltiin rauhassa tallille, sitten harjailin sen pois. Kuvailin hetkisen ja auttelin Laki-ponin kanssa. Suurin urakka alkoi kuitenkin tunnin jälkeen kun viiletin pää kolmantena jalkana auttamassa tyttösiä ponien tarhaanviennin kanssa. Lopulta kuitenkin kotiin.

Ja olemme jännän äärellä. Meitsi lähtee Naantaliin piakkoin. Jännittävää!

Osaat sä uida

Tsuidatsuida tai jotain sinne päin. Monen monta monituista päivää on jo satanut. On satanut niin paljon, joka päivä minä katselen ikkunasta ulos ja pohdin millä todennäköisyydellä sateeseen voisi hukkua.
Mutta nimenomaan. Katson ikkunasta. Mikä luojan lykky, kertaakaan ei ole sinä kauheimpana sadeaikana tarvinnut lähteä ulos. Aina silloin kun minun on "pakko" lähteä ulos, siellä ei joko sada tai sitten sataa todella vähän. Olen aina tiennyt että jumala rakastaa minua :D

Ja minun on ihan pakko tämä mainita, hih. Eilen oltiin serkun kanssa puutorilla katsomassa Rauskia ja Fisua. Meillä ei varmaan kummallakaan ole koskaan ollut mitään pakkoa niitä nähdä. You know "elämäni olisi niin paljon parempaa kun näkisin youtubaajat ihan livenä, oumaigaad siis!!1", en minä ainakaan mihinkään Helsinkiin niitä lähtisi katsomaan, en todellakaan.
..Mutta ei sitä nyt voinut jättää väliin, kun olivat ihan Turussa. Siis niin lähellä.
Oikein hauskaa. Oltiin ihan liian fiiliksissä :D Mutta kun siinä on taas ihmisiä, joita on niin paljon nähnyt ja kuullut ja ne tietää. Ja sitten ne ovatkin yhtäkkiä ihan elävinä siinä muutaman metrin päässä. Onhan se nyt aika.. jännittävää.

Maininnan arvoista, tänään nimittäin se eilen tullut hyvä fiilis vain jatkui. Jotenkin hauskaa kun meitsi on viimein löytänyt erinäisiä fanituksen kohteita, kun sitten niiden näkeminen tuo aina tietynlaista juhlaa tähän arkeen. Ja kun sitten on aina muutaman päivän ajan sellainen leijuva olotila.

Liian kaunis selfie. Poni on ihan järkyttynyt "Hei, psst. Sä pilaat tän kuvan niinku".

Taulu kertoi että saisin sittenkin mennä Elviksellä. Olin vallan yllättynyt, mutta tämähän käy. Elvis oli toisella tunnilla ja meidän tunnilla olivat Jack, Vinski, Nikkis, Simo ja Kitty. Katselin siinä tunteja, ihailin Elviksen upeaa näkemystä keltaisesta ja katselin sitä ihastuttavaa sadekuuroa, joka onneksi loppui ennen tuntimme alkua.
Ponin luo sitten vaan ja martingaali veke. Kiipesin selkään väärältä puolelta ja mainittakoon että tänään tein jälleen sen virheen että jätin raipan kotiin. Ajattelin että keskittyisin vähän asetuksen hakemiseen ja se saattaisi onnistua paremmin raipatta.

Lähdimme kävelemään. Kenttä oli hiukan märän puoleinen, muttei kuitenkaan mikään ihan hirveä. Paitsi tietenkin neiti hienohelma ponille. Elvis tipsutteli aidan vierustoja ja katseli hyvin tarkoin mihin hän voi sievät kavionsa asettaa. Minulle tämä ei käynyt, sillä mehän emme uraa pitkin kävele. Täytyy sanoa että mulla oli alkukäynneissä aika magea keskittyneisyys ja muutenkin ratsastus tuntui aika hyvältä. Pohkeet olivat oikeasti kyljissä, ohjat kädessä, minä tunsin vaikuttavani. Sen lisäksi istuin kuin idiootti, ihan vinossa.. Kaikki ei voi toimia samaan aikaan, ei niin mitenkään.
Ratsastin ponia eteenpäin ja saatiin ihan kivaa käyntiä. Keräilin lopulta ohjat jopa aika hyvin tuntumalle ja koitin pitää mielessä sen "poni lyhenee" ideologian. Pohkeet sain kylkiin ja alun pienen vänkäyksen ja väkerryksen jälkeen minä jopa sain Pullan kulkemaan siellä missä halusin. Lopetettiin se ihme rusettiluistelu vesilammikoita väistellen ja käveltiin suorina kiltisti yli niiden märempienkin kohtien, kuten isot pojat ainakin.
Porttipäästä kävimme vähän turhankin suurta keskustelua. Elvis veteli upeita piruetteja "kun sinne ei mitenkään voi mennä" ja kun lopulta sinne päähän päästiin, niin koko ajan vain kyyläiltiin ja oltiin jännittyneitä. Tämäkin parani kyllä ja päästiin ihan älykkäästi kävelemään myös hurjan kamalassa porttipäässä.

Kaiken muun hyvän lisäksi, myös voltit olivat aika hyviä. Keskityin asetuksen hakemiseen ja saatiin ponin nenä kääntymään. Olin kaikin tavoin varsin tyytyväinen näihin alkukäynteihin.

Jakauduimme sitten, Simo, Kitty ja minä menimme porttipäähän. Selkeää ponien kidutusta, jokainen poni taisi vuoronperään olla sitä mieltä, että kuolo meidät korjaa jos portin lähelle uskaltaudumme. Jälleen sellaista pientä keskustelua, kyllä Elvis sen jälkeen näytti olevansa mies ja käveli ihan kohtuu nätisti siellä kauhujen keskelläkin.
Teemana oli hevosen suoruus. Teimme siis kulmia ja vaihtelimme suuntaakin. Kulmassa siis pysähdys, sitten käännetään etuosaa ja suoraan eteenpäin. Ja kävelimme tosiaan jollain kahdeksikkoreitillä, jotta saimme käänneltyä molempiin suuntiin.

Alkuun Pulla oli ihan etenevä ja homma alkoi sen puolesta vallan hyvin. Ensimmäiset käännökset tietenkin olivat tosi hutiloituja -> ohjat liian löysinä, Elvis ei pysynyt paikoillaan jolloin käännös läsähti jne. Kun keräsin ohjaa ja aloin keskittyä paremmin, saatiin kyllä hienoja onnistumisia. Keltainen pysähtyi keveästi, suorana ja vasta kun pyysin. Sain oikeasti ajateltua jokaisen liikkeeni, rauhassa pyysin ponia kääntymään. Keskityin suoruuteen ja oikeasti pidin ponin paikoillaan. Sieltä tuli kyllä niin mageita käännöksiä välillä, niin suorana, reippaasti ja paikallaan pysyen. Ihan tosi hyviä pätkiä. Välillä päästiin vähän karkaamaan tai ratsu jäi löysäksi kun yritin pohjetta käyttää. Mutta suurimmaksi osaksi kivaa ja hienoa kääntymistä. Peräti molempiin suuntiin - porttipäässä tapahtuvat käännökset oikeaan suuntaan olivat tietenkin alkuun hurjan hankalia, kun ponilla oli niin kiire kyttäillä, mutta pian rauhoituttiin ja maltettiin keskittyä sielläkin. Ja ainakin jalka nousi varsin tahdikkaasti näissä käännöksissä.

Se vaan kun keltainen lösähti. Aika pahastikin. Sitä sai melkein puskea eteenpäin, kun liikkuminen oli kovin yliarvostettua. Sen lisäksi meillä oli pieni ongelma, joka saattoi muistuttaa siitä, miksi en ikinä pidä Elviksen kanssa kyllin suurta tuntumaa, vaan ratsastelen ohjat vähän löysinä. Vähän väliä poni lähti rullaamaan liikaa. Koko ajan pää hakeutui ryntäisiin ja vähän liian matalalle ja vaikka mitä. Koitin nostella sen päätä ja ratsastaa eteen. Luulen että jos sen saisi oikeasti liikkeelle, niin se korjaisi tuon pään rullailun. Se vaan kun mikään ei tuntunut riittävän, eikä millään saanut heppaa tarpeeksi kannustettua eteen. Ou well.. Niitä ylirullaamisia lukuunottamatta Elvis oli ihan rento, ehkä pyöreäkin. Mutta ei me nyt ihan niin pyörylällä haluta mennä, vaikka se ponin mielestä nerokas idea olisikin.

Kun oltiin saatu käännökset pysähdyksestä sujumaan, otettiin vielä muutamat suoraan käynnistä samalla ajatuksella. Välillä minä vähän hutiloin ja munasin kaiken, jolloin Elvis häpesi. Mutta kun keskityttiin ja saatiin poni liikkeelle, niin sieltä tuli varsin nättiäkin käännöstä. Sain ponin oikeasti hidastamaan ja kääntymään niin, että takapää oli suunnilleen paikoillaan. Oikein hyvä.

Seuraavaksi tehtiin vain kaksi tuollaista suorana käännettyä kulmaa käynnissä. Niiden välissä tehtiin voltti ja haettiin asetusta. Välimatka tultiinkin harjoitusravissa (eli jouduimme ravaamaan tuon hurjan porttipään!)
Kulmat sujuivat edelleen varsin hyvin. Alkuun siirtymät käyntiin olivat turhan löysiä ja ponikin mateli käynnissä, mutta kun saatiin keltainen ahteri liikkeelle, niin kyllä ne käännökset jatkoivat varsin hyvää linjaa. Voltillakin asetus löytyi tosi hienosti ja olin tyytyväinen.
Harjoitusravi oli vallan mainiota! Poni nyt oli laiska kuin ameeba ja sitä sai melkein aina potkia raviin, mutta raviin päästyämme mentiin melko järkevästi. Siis joo, olihan sitä nyt välillä kipiteltävä ja kyyläiltävä kun oli jännittävää. Mutta suurimmaksi osaksi poni kuunteli, rauhoittui varsin nopeasti. Tehtiin vähän voltteja, hain asetusta myös raviin. Kaikki toimi oikein hyvin. Itse istuin hyvin ja mukana, oltiin vallan hienoja. Ja muutenkin, nyt oikeasti tuo harjoitusravi sujui. Ilman ponin häseltämistä.

Mutta koska kaiken täytyy mennä myös pieleen.
Alkoi sataa vettä! Niin hyvä tunti, mutta sitten alkaakin sataa vettä! Ponin pasmat menivät harvinaisen sekaisin, eikä omakaan keskittyminen ollut parhaimmasta päästä kun vettä tuli ihan kiitettävää tahtia ajoittain. Vaan tosiaan, se poni. Itkettää katsoa tuota hienohelmaisuutta. Elvis liikkui niin vetelästi, niin löysästi. Sen lisäksi se käänteli kaulaansa rusetille, mentiin pää vinossa vähän joka ilmansuuntaan osoittaen. Kun käänsin ja saatiin peppu kohti tuulta, niin sitten olikin ihan pakko kuljeskella ihan vimpulassa ja pysähdellä kun nämä luonnonilmiöt ovat niin vallan kamalia. Hassu poni :D

Lisääntyvät vesilammikotkin tuottivat tuskaa, Elviksen mielestä meidän oli tietenkin väisteltävä niitä, onhan se ihan hirveää jos astuu siihen hiukan isompaan vesilätäkköön, kun on mahdollista kulkea myös sen pienemmän lutakon kautta. Kääntyminenkin meni ihan mahdottomaksi tässä kohdassa, keskellä oli vettä, ponin oli keskityttävä korviensa suojaamiseen ja kun ratsastajakin oli ihan sokerista. Noh jaa. Yritettiin parhaamme, koitin potkaista keltuaisen oikeasti liikkeelle. Ei se kuitenkaan ihan niin hyvin mennyt kuin alkutunnista, heh.
Onneksi pian siirryttiin kevyt raviin ja otettiin hieman loppukevyt raveja. Marianne valitti kun Elvis ei kääntynyt ja minä meinasin olla epätoivoinen. Löydettiin sekin onneksi lopulta takaisin, ettei ihan uraa kynnetty. Minä en loppuraveissa keskittynyt muuhun kuin siihen, että kunhan nyt ravattiin. Annoin sille hiukan ohjaa ja sitten vain köpsöteltiin, hiukan käänneltiin. Voidaan kai sanoa että sekin oli tarpeeksi - ponista löytyi meinaan aika paljon enemmän tuota askelta vesilammikoiden takia, joten mulla oli vähän enemmän työtä jo pelkän keventämisen ja mukana pysymisen kanssa.

Siirryttiin pian käyntiin ja käveltiin loppukäynnit sateen piiskatessa.

Elviksen perusilme. Kieli.

Jäi aivan eri fiilis kuin lauantaina. Olin tosi tyytyväinen. Poni oli hyvä ja meikäläisen keskittyminen oli uusissa sfääreissä. Keskityttiin yhdessä, oltiin aikuismaisia. Vesisade nyt pilasi ja olin itse koko ajan vinossa, mikä melkein itkettää. Muuten kuitenkin oikein hyvä. Käännökset olivat mageita ja harjoitusravi sujui. Ei tässä mitään, keltsu on oikein kiva.

Käveltiin ja mentiin keskelle. Alas selästä ja sitten aloitettiin hurja matka tallille. Niin viisaasti poni oli ollut ja niin monesti se ehti järkyttyä tällä tallimatkalla. Elvis-poni oli aivan järkyttynyt - ensin siitä kun Marianne komensi Nikkistä. Sen jälkeen vähän siitä, että meinattiin jäädä yksin. Sen jälkeen ehkä ihan muodonvuoksikin ravailtiin ja näytettiin kauhistuneilta. Lopulta saatiin melkein sydänkohtaus, kun karannut pieni poni jatkoi karkumatkaansa Mariannen yrityksestä huolimatta. Mikä kauhujen taival tuo ponille olikaan, niin helpottuneelta pieni mies näytti kun pääsi karsinaansa turvaan.
Joo. Säälittävyyden multihuipentuma.

Poni pois varusteista, suitset väkertämään kasaan. Mariannen kanssa juteltiin huikean syvällisiä, melkein oltiin merenpohjassa (koska sade. Hah, mikä vitsien vitsi) ja sitten kotiin.

Huonon hyvästi

Vai hyvän huonosti. Vai tasapaksusti. Hmm. Hyvä kysymys. Ei huonosti kuitenkaan, ei silti niin megalomaanisen mahtavasti kuin välillä.

Anyway. Tallille ja taas myöhässä :D Olen mestarillinen herääjä, ihan kadehdin itseäni! Minulla oli Elvis-poni, tunnilla myös Kitty, Pomo, Jack ja Sakari, Elvis jatkoi vielä aivan viimeiselle tunnille.
Keltainen oli - onneksi, karsinassaan jo valmiiksi, joten saatoin vain kipaista ponin luo ja harjailla sen siistiksi. Heitin ponin varusteisiin. Kauhean säälittävä, oikein melodramaattinen lapsihan tuo on. Se järkyttynyt ilme jonka poni saa aina naamalleen taiottua kun satulaa ryhdytään selkään laittamaan. Voivoi..

No, Elvis saatiin varusteisiin, joten saatoimme lähteä kävelemään kentälle. Sinne raahauduttiin normaalin innostuneina ja lopulta pääsin nousemaan satulaan. Tänään olin jälleen päätynyt raipan mukaanottoon, lähtökohtana kun oli se "heppa liikkeelle ja etenemään".

Aloitettiin vaan alkukäynneillä. Meillä oli kenttää rajattu, joten tänään emme joutuneet ollenkaan keskustelemaan porttipään vaarallisuudesta. Liian helpolla pääsimme siis.
Otettiin käyntiä ja minä koitin hakea sitä käyntiä eteen ja liikkeelle. Välillä se olevinaan lähti ja tuntui oikeastaan jopa tosi hyvältä ja etenevältä. Nopeasti se kuitenkin lösähti ja Elvis käänteli taas tätä juttua mielessään siihen suuntaan, että jos vauhtia vaaditaan niin se varmaan meinaa että pitää siirtyä raviin. Kovin hankalaa, käynnissä ei tunnu olevan vaihteita vaan vauhtipyynnöt meinaavat juoksemista. No, hyvistä pätkistä ja hetkistähän se lähtee.

Sen lisäksi tehtiin jokunen voltti ja etsittiin suoruutta. Poni meinasi alkuun vajota uralle ja möngerreltiin ihan kiemuralla. Asetus nyt jäi taas vajaaksi, en tiedä mihin olen hukannut sen parhaimman asetuksen. Vai tuntuiko se aiemmin vain paremmalta, kun olin vasta oppinut sitä asetusta oikeasti pyytämään.

Käynnissä aloiteltiin kolmikaarisella kiemurauralla. Ei muuta, kunnon asetusta ja taipumista kulmiin ja kaarteisiin. Sitten suorille tietenkin suoristukset. Olipa se tänään vaikeaa. Elvis kääntyi hienosti, pysyi reitillä hyvin, eikä edes skitsoillut vaikka toiset hevoset tulivat välillä häntä vastaan. Kuitenkin se kaikki hienosäätö oli todella hankalaa, sillä minä unohdin koko ajan keskittyä kaikkeen.
Jos keskityin asetuksiin ja suoruuksiin, ne toimivat kyllä ihan hyvin. Sain ponin asettumaan ihan ookoosti, en läpi mutta nenä kääntyi oikein hyvin, eikä täysin lapa edellä kaaduttu. Vasemmalle se tietenkin oli hankalampaa, mutta sinnekin saatiin jotain asetusta aikaiseksi. Suoraksikin ponin onnistuin saamaan ja pysyttiin reiteillä ongelmitta. Kuitenkin näihin keskityttyäni vauhti tuppasi aina kuolemaan ja Marianne valitti kuinka "pitkänä pötkönä Elvis laahustaa".
Okei. Kun lähdin vuorostaan keskittymään etenemiseen, ponin lyhentämiseen, pyöristämiseen ja käsien alhaalla pitämiseen, niin tietenkin unohdin asetukset ja reitit, jolloin niistä tuli sellaisia vähän sinnepäin väännettyjä.

Sain kuitenkin Pullan etenemään. Se liikkui kivasti eteenpäin, ei vieläkään täydellisesti. Sen lisäksi sain pidettyä ohjaa kädessä ja yritin oikeasti keskittyä siihen, että pyytäisin jalalla eteenpäin ja samaan aikaan Elvistä lyhenemään. Hyvin hankalaa, ehkä se jotenkin onnistui.
Loppujen lopuksi tuosta käynnistä voinee sanoa, että se oli ihan ookoo. Ei täydellistä, ei mitenkään upeaa. Tasapaksua. Poni kuitenkin toimi, kaiken sain suunnilleen toimimaan kun muistin pyytää. Ponikin pyöristyi, ehkä lyhenikin. Ei mitään uskomatonta, ei huonoakaan. Tasapaksua, mutta ei yhtä huonolla tavalla kuin silloin jokunen vuosi sitten. Ei kyllästyttävää, mutta jotenkin odotin sitä ihmettä. Ja oli mulla keskiviikkona niin paljon parempi tatsi ja fiilis, ehkä tämä tuntui vähän liian hankalalta tänään.

Seuraavaksi siirryttiin kevyt raviin ja jatkettiin kolmikaarisen vääntelyä ravissa. Entistä vaikeampaa, mulla oli jollain tavalla kipeä olo, mikä ehkä vaikutti siihen, etten tuntenut olevani täysin mukana.
Kevyt ravi nyt oli hyvää ja söpöä. Elvis puksutti menemään oikein iloisesti, välillä ratsastelin hiukan eteenpäin. Kuitenkin tahti pysyi siistinä ja rauhallisena, edettiin sopivasti. Minä keventelin ja keikuin muutenkin ihan hienosti siellä, keskityin jälleen käsiini. Emme kuulemma vielä ole siellä GP-tasolla, joten mun ei vielä tarvitse kantaa käsiä niin kovin ylhäällä. Perhana, ja niin minä olenkin aina luullut.

Tänään Elvis kääntyi jo huomattavan paljon paremmin kuin keskiviikkona. Pari kertaa meinattiin olla ihmeellisiä ja juosta toisten perässä, mutta muuten meni hienosti ja kääntyminen toimi lähes ajatuksen voimalla. Entäpä se kolmikaarinen? Se oli aika hyvä. Reitti säilyi, keskityin asetukseen ja koitin säilyttää tahdin läpi kaarien. Suoristukset tuntuivat jäävän ehkä hieman vajaiksi, mutta.. Ponikin muuten jatkoi älykästä linjaansa, ei saatu sydäreitä vastaantulijoista!
Pikkaisen oli kuitenkin hakemista, kaikki tuntui tapahtuvan kovin nopeasti jonka takia se suoristus jäi vähän tai en ehkä ehtinyt asettaa. Ja mulla oli valinnanvaikeus - Marianne sanoi ettei ole pakko vaihtaa kevennystä kolmikaarisen kaarille, kunhan pysyy tasapainossa. Kokeiltuani molempia tapoja, totesin että vaihdettava se on. Uskomatonta, kuinka hankalaa ja epätasaista oli, kun yritin väärällä kevennyksellä suoriutua kaarteista.

Otettiin välikäynnit joiden aikana heitin taas raipan pois ja seuraavaksi tehtiin kolmikaarinen harjoitusravissa, toinen pitkä sivu laukassa.
Tämä oli entistä vaikeampaa. Siis Pullahan oli taas ihan fiilareissa siitä laukasta, jonka takia harjoitusravissa piti oikein miettiä mitä tekee, ettei poni vain räjähdä laukan puolelle ennen aikojaan. Vähän juostiin alta aina välillä, mutta oikeastaan sain keltuaisen yllättävän hienosti avuille ja kuulolle. Ei se laukkaan siirtynyt kertaakaan. Siltikään ei voida sanoa, että se harjoitusravi olisi ollut parasta mahdollista. Elvishän rauhoittui kyllä, mutta sitten mentiinkin taas siihen, että oikoiltiin kulmat kun oli muka niin kiire laukannostopaikalle ja sen lisäksi ravin tahti hyytyi, kun tietenkin vaihteita on tasan kaksi: täysii tai "ei liikuta sit mihinkään". Vähän tukalaa se väkertäminen meinasi olla, en vain saanut sellaista hyvää ravia. Poni ei tykännyt kulmien kulkemisesta ja eteneminenkin oli vähän sitä ja tätä. Enkä vain lopultakaan ollut oikein tyytyväinen tähän harjoitusraviin. Ei vain lähtenyt.

Kaiken tasapaksuisen onnistumisen (ja vähän epäonnistumisen) jälkeen onkin hyvä jutella laukasta. Joka meni kauhean kivasti. Ei, ei, ihan tosi hienosti!

Poni odotti niin hienosti. Laukka nousi istuinluun pyöräytyksellä ja tällä kertaa en ihan joka nostossa edes könöttänyt kuin apina. Ja muutenkin, laukka oli älykästä. Ehkä pikemmin liian laiskaa, joten pääsin oikeasti ratsastamaan sitä eteenpäin. Ei räjähdelty, ei häslätty, vaan oltiin rauhallisia. Minä istuin hyvin, tehtiin yksi ympyräkin. Siirtymät raviinkin olivat suunnattoman nättejä, siinä missä halusin ja saatoin vain keskittyä istumiseeni. Jee!
Siinä kohdassa poni meinasi kyllä lähteä menemään, kun Kitty räjähti sen takana. Pullava oli kuitenkin fiksu ja rauhoittui kahden liian reippaan askeleen jälkeen. Olin tyytyväinen meihin.

Otettiin vielä jokunen nosto käynnistä - kolmikaarinen sujui käynnissä oikein viisaasti. Oli aikaa ja pystyin keskittymään. Nyt myös oikeasti ratsastin sitä käyntiä eteenpäin. Poni kun yritti taas sitä "laahustan kuin mato koska elämäntehtäväni on laukata niin lujaa kuin jaloista pääsee", mutta nyt minä oikeasti ratsastin sitä eteenpäin. Peräti käskin. Ja kyllähän me lopulta saatiin poni, joka käveli eteenpäin, ei suinkaan juurtunut sinne maahan.
Laukat nyt nousivat käynnistäkin ihan ookoo. Löysempiä nostoja, mikä oli toki pikkuinen miinus. Kuitenkin, nousivat käynnistä. Ainoastaan viimeisellä kerralla ponilla oli muurahaisia pöksyissä ja jännityksellä odotin, saanko pideltyä sen käynnissä, vai kiidetäänkö villisti ja vapaasti menemään. Yllättäen Elvis päätti kuunnella minua ja näin ollen viimeinenkin laukka sujui ihan yhteisymmärryksessä. Jes!

Lopuksi vielä hieman kevenneltiin muutaman kierroksen käyntihuilin jälkeen. Tänään päätin kuulkaa olla niinkin hurja, että en edes jäänyt ympyrälle pyörimään. Ohjakaan ei kyllä pidentynyt niihin mittoihin kuin joskus, mutta pari stopparia meni varsin kevyesti. Ja kyllä kultainen oli hirmuisen hieno. Heti se lähti ajattelemaan sinne eteen-alas, alusta asti ravi oli suunnattoman rauhallista. Minä tein jokusen ympyrän, asettelin ja poni oli rennon rauhallinen. Kyllähän se pariin otteeseen sieltä pamahti ylös, kun joku pelottava hevonen häiritsi hänen mielenrauhaansa. Kuitenkin käytännössä, me pystyttiin ravailemaan pidemmin ohjin uraakin seuraten. Olin tyytyväinen ja poni oli magea. Mariannekin oli tyytyväinen tähän. Hienoa me :)

Se oli tosiaan siinä ja siinä. Sellaista fiilistä ei tullut kuin keskiviikkona. Tänään oli vähän tasapaksua. Kuitenkin, tyytyväinen olen, ei se huonosti mennyt. Kaikkein suurin onnistuminen vaan jäi.
Käynti oli hyvää, ravi oli hyvää. Harjoitusravi nyt vähän kyllä feilasi - olihan siinäkin hyviä puolia, mutta kokonaisuudessaan vähän se kitui. Ja laukka nyt oli suunnattoman kivaa, heh. Poni on hauska.

Käveltiin loppukäynnit ja keskelle. Poninen talliin ja harjailin sen nätiksi. Keltainen on kovin suloinen. Hmm :)
Jätin sen hieman huilaamaan, jotta tuo jaksaisi mennä vielä viimeiselle tunnille raatamaan. Sitten päädyinkin jälleen auttelemaan Lakin kanssa. Kovin hauskaa ja terapeuttista, nautin kun saan auttaa tuollaisia pieniä ihmisiä, jotka eivät oikeasti vielä osaa. Meikäläinen pääsee leijumaan ja pätemään, eheh.
Käytiin mukavassa kesäsateessa juoksemassa Lakin mahan kanssa ja ponin harjailun jälkeen saatoin lähteä kotiin.


Ensimmäistä kertaa tankkasin auton niin että siitä piti maksaa :D Älykkäästi ilmaistuna. Mutta ensimmäistä kertaa tankkasin sellaisessa automaatissa.
Ja hei, ensi viikolla pääsen kuuntelemaan Reckless Lovea. Ja ensi kuussa lähdetään Tampereelle, kuuntelemaan My First Bandia. Hypertärkeää informaatiota, kyllä.

Ja tutustuin tänään naapureihini. Olisin toki voinut jättää sen "soita mulle poliisit!!" kohdan poiskin, mutta nyt ainakin tunnen vähän paremmin nämä.. ööh.. miellyttävät naapurit, jotka ovat aina vaikuttaneet erittäin mukavilta :)

Ensi viikko on mielenkiintoinen. En usko että ainakaan keskiviikkona menen Elviksellä. Kuten todettua, mulle kelpaa jokin muukin. Ja Nikkis kaikessa pienuudessaankin olisi ihana :D
Mutta siis voisin mennä Pomolla, voisin mennä Vinskillä.. Millä vaan...
Ei Kaisaa eikä Evitaa. Onkohan se liikaa pyydetty? Toivottavasti ei. Auts.

Myrskyratsastajat

Siellä oli kylmä :(
En edes ajatellut että siellä olisi oikeasti kylmä, joten kyllä se vähän yllätti kun tuuli kävi ja meinasin jäätyä. Kunnes lopulta muistin että hupparikin oli mukana. Olen idiootti.

Minulla oli Elvis-poni, tunnilla myös Vinski, Jack, Nikkis, Simo ja Laki. Elvis oli toisella tunnilla. Kuvailinkin siis vain ja tuntimme alkaessa tepsuttelin Elviksen luo, nyhdin siltä martingaalin ja kiipesin satulaan. Tällä kertaa en edes ottanut raippaa, ajattelin että poni olisi ihan kyllin virkeä kun tuuli ja melkein myrskysikin.

Iinan kuva. Me pienet ponilapset

Elvis oli tietenkin juuri tänään sitä mieltä, että pienet ja paksut ponit eivät jaksa tehdä kuin yhden tunnin päivässä. Tietenkin juuri sinä päivänä kun jätän uhkarohkeasti raipan talliin, on poni niin löysä ettei se meinannut edes liikkeelle lähteä. Vähän itketti siinä ponia eteenpäin potkiessa. Heh.
Saatuani keltaisen liikkeelle, lähdettiin ratsastamaan käyntiäkin hieman eteenpäin. Tuli kivaa pätkää - käynti lähti etenemään jo paljon paremmin ja ratsu tuntui aktiiviselta. Silti se oli vähän niin ja näin, eikä tietenkään mitään täydellistä liikettä löytynyt oikein mitenkään.
Alkuun meidän oli tarkoitus käyttää koko kenttää, joten Elviksen kanssa tapeltiin taas aiheesta "voidaanko porttipäähän mennä, vai voidaanko ehkä sittenkin oikoa silmät päässä pyörien kun on niin hurjaa". Pullava yritti kierrellä ja kaarrella, se teki kaikkensa jottei olisi joutunut tuohon paheiden pesään kävelemään. Tänään sain kuitenkin ponin tosi hyvin sinne puskettua, paljon nopeammin sain herran ruotuun ja suoraksi, eikä siinä kauaa mennyt, ennen kuin me suunnattoman asiallisesti käveltiin ihan siellä päässäkin. Jee!

Sitten vaan alkoi tämä myrsky. Ei sen pahemmin, mutta muutama kunnon jyrähdys, ehkä joku salamakin. Rakastan ukkosta, mutta onhan se aika hurjaa. Se ääni ja kaikki..
Hiukan alkoi siis jännittää kun se jyrinä oli niin voimakasta. Elviskin meinasi skitsoilla ukkosen takia. Joten jäätiin sitten kuitenkin puolikkaalle kentälle, jätimme porttipään tänään omaan arvoonsa. Pääsimme ainakin helpommalla.

Käynnissä tuli hiukan tehtyä voltteja, mutta pitkälti keskityin etenemiseen ja siihen että Elvis kuuntelee. Se hieman kyttäili, törötteli ja puuhasteli omiaan. Koitin saada sen keskittymään olennaiseen ja rentoutumaan.

Siirryttiin nopeasti kevyt raviin ja kevenneltiin hetkinen. Toiselle pitkälle sivulle tehtiin loivaa kolmikaarta, verryteltiin omaan tahtiin. Ravi tuntui tosi hyvältä. En tiedä, mutta poni tuntui miellyttävältä, vastaanottavaiselta ja rennolta ensimmäisistä askelista lähtien. Se ei kipitellyt tai jännittynyt, vaan oli rennon rauhallinen. Tuntui todella hyvältä. Itse olin aika hyvin mukana, koitin keskittyä käsien alhaalla pitämiseen.
Kolmikaarinen sujui älyttömän kivasti. Poni kääntyi hyvin, meikäläinen keikkui mukana hyvin. Ja tuntui että tänään löytyi loivaan kaareenkin se asetus. Olihan se välillä hieman vajaata, mutta suurimmaksi osaksi tuntui siltä, että Pulla todella taipui oikeaan suuntaan ja pohkeen ympärille. Harvemmin loivien kaarteiden asetukset tai taivutukset tuntuvat noin onnistuneilta, joten olin erittäin tyytyväinen.
Muualla tehtiin sitten hiukan voltteja ja ratsastelin keltaista salamaa eteenpäin. Poni kun oli hieman vetelän oloinen, ja tuntui että liikettä saisi olla kymmenen kertaa enemmän. Sainkin välillä jalalla ratsastettua eteenpäin, välillä se oli vähän yhtä tyhjän kanssa.

Hrm.. Volteissa oli sellainen mystinen ongelma, että Elvis ei meinannut kääntyä. Parhaalla tahdollakaan en keksi missä vika oli - ponissa vai minussa. Mutta ongelmallista se oli vähän koko tunnin ajan. Elvis ei lähtenyt kääntymään, vaan paahtoi eteenpäin toisten imussa. Sitten voltitkin suurenivat ihan mielettömiksi. Kyllä sieltä löytyi myös hyvää ja helppoa kääntymistä, mutta vähän turhan paljon oli sellaistakin, että minä olin siellä varsin kummastuneena, kun poni ei vain kääntynyt. Mystistä.
Koitin silti tehdä voltteja ja etsiä asetusta. Se asetus vähän jäi kun volttien tekokin oli niin suunnattoman hankalaa aina välillä. En tiedä. (Tietenkin "suunnattoman hankalaa" tarkoittaa jotain sellaista, että poni saattoi jokusen metrin juosta väärään suuntaan ja minä jouduin käyttämään ohjaa liikaa. Ja sitten ehkä vähän karattiin avuilta, jolloin voltti suureni. Kuitenkin, vaikeampaa kuin yleensä.)

Siirryttiin siitä käyntiin ja pienen lepotuokion jälkeen alettiin pyöritellä voltteja. Paljon voltteja, välissä eteenpäin ratsastusta. Asetus ja taivutus piti löytää volteille. Yksinkertaisesti.
Tämä sujui ihan hyvin. Ensin en meinannut uskaltaa pyytää nenää tarpeeksi sisälle, mutta kun tajusin sen, tuli asetuksesta paljon parempaa. Elvis kääntyi kiltisti, asetukset löytyivät. Marianne nyt valitti että poni oli liian pitkänä. Itseasiassa tänään keskityin käsien kiinni pitämiseen ja ohjan tuntumalle hakuun. Tosin se taisi toimia sitten ravissa paremmin kuin käynnissä :D
Elviskin tietenkin tässä jossain välissä järkyttyi muutamia juttuja, kuten kävelijää. Tänään oltiin kuitenkin tosi rauhallisia ja fiksuja. Ja hei, kun sieltä tieltä tuli vieras hevonen, niin keltuainenhan ei edes vilkaissut sitä. Olin oikein ylpeä meistä.

Toinen Iinan kuva

Kun voltit sujuivat käynnissä ja hevoset olivat avuilla ja kuulolla, oli aika siirtyä raviin. Mariannen selkeä artikulaatio pääsi taas oikeuksiinsa. Se selkeästi sanoi "siirtykää harjoitusraviin" ja ainakin minä olin täysin varma että nyt ravailemme ja teemme niitä voltteja harjoitusravissa. Kun minä tyynenrauhallisesti väkerrän volttia ja ravaan pitkälle sivulle, niin yllättäen Mariannelta tuleekin käskynä, että nosta laukka. Sekunnin murto-osan ehdin olla järkyttynyt "jaa laukka vai?" kunnes sitten heilautin istuinluulla ponin laukkaan. Se oli mahtava laukannosto. Ihan kaikin tavoin. Nousi sillä istunnalla, poni pongahti mukavasti laukkaan. Ja todellakin, nostettiin nätisti ilman sitä räjähdystä. Elvis tuntui laukkaavan mukavan aktiivisesti ja reippaasti, hiljennys toimi aivan moitteetta. Mahtavaa laukkaa, verrattuna jokuseen edeltävään kertaan (no, viime kerralla meni jo hyvin, tosin ei ihan näin hyvin kuin tänään. Mutta viimeksi me baanattiin, joten se oli eriasia).

Tein sitten niin, että otin sitä harjoitusravia muualla, tein vähän voltteja ja asettelin ponia parhaani mukaan. Toisen pitkän sivun tulin laukassa.
Harjoitusravissa oli hyvää ja huonoa. Minä olin hyvä - istuin hyvin, keskityin, Mariannekin naureskeli että tänään menee hyvin, olen superkeskittynyt. Mutta kääntämisessä oli suuria virheitä. Voltit vain venyivät ja vanuivat. Välillä tuli parempaa volttia, joissa pystyin oikeasti asettamaan ponia. Ja kun siinä oli hirveä ristiriita - poni oli rento, rauhallinen, lyhyt ja erittäin pyöreä. Silti aina välillä se vain hukkui ja kaahailtiin etummaisen perässä. En ymmärrä. Kyllä se ravi kuitenkin pohjimmiltaan sujui, siinä vain oli pieniä viboja.
Ja Pulla oli tietenkin ihan sitä mieltä että hänet vähintään syödään siellä. Koko ajan oli hyydyttävä kun oli muka niin kauhean jännää. Osittain siksi meidän kääntäminenkin meni pieleen välillä -> poni oli turhan kiireinen miettiessään mitä muut hänestä ajattelevat.

Laukka taas oli hypermahtavaa! Käytännössä joka kerta nousi pelkällä istuinluun pyöräytyksellä. Kaikki nostot olivat hillityn hallittuja, silti niin ponnekkaita ja eteneviä. Poni pysyi lapasessa ja laukka oli silti etenevää ja pyörivää - ei sellaista laiskaa laahustusta. Minä istuin hyvin, lukuunottamatta laukannosto hetkeä jossa aina kenahdin vähän liikaa. Raviinkin siirryttiin hienosti, minä vähän rytkyin, mutta muuten. Ihan tosi mainiota. Kyllähän Elvis lopputunnista meinasi ylikuumeta, eikä malttanut ihan odottaa. Mun pyynnöstä nousi silti - ilman räjähdystä. Tyytyväinen olen.

Käveltiin vain loppukäynnit. Asiallisesti, poni oli kiltisti.
Marianne oli tyytyväinen. Keskityin ja meni hyvin. Ja laukka oli mageeta senkin mielestä :)
Minä olin toki tyytyväinen. Kääntymisen mysteerit ovat mysteereitä. Muuten oltiin niin hienoja, poni oli mahtava. Mulla oli niin hyvä ja keskittynyt fiilis, poni tuntui pyöreältä ja hyvältä. Olimme yhtä. Paitsi silloin kun piti kääntyä :D Ja laukka ja kaikki. Oikein hienoa!

Keskelle ja alas selästä. Poniherra talliin, tänään ei päästy esittelemään aikuismaista suihkussa käyntiä. Harjasin keltaisen vain, kortin kirjasin ja lähdin kotiin. Kauhea myrsky ja upeita salamia! Mahtavaa :)

Ponin keski-iän kriisi

Poni on on päättänyt olla taas lapsi. Ei sillä väliä vaikka iän puolesta pitäisi jo pikku hiljaa rauhoittua.

Tänään siis tallille ja taulu kertoi että pääsen jälleen Elviksen kyytiin. Tunnilla myös Vinski, Pomo, Kitty ja Nikkis, Elvis vain minun kanssani.
Tänään poni oli peräti tarhassa, joten kipsuttelin hakemaan sen. Elvis tuli oikein onnellisena kanssani, harjailin ponisen nopeasti ja heitin hänet varusteisiin. Sen jälkeen lähdimmekin kentälle.

Poni parkkiin ja nousin selkään. Alkukäynnit lähtivät ihan megalomaanisen hyvin. Kenttä oli lanattu, joten pääsimme Pullan kanssa painamaan jalanjälkemme täysin puhtaalle kentälle. Valitettavasti lanauksen takia myös tötsät oli siirretty pois keskikentältä ja laitettu kulmiin. Ja kuten voitte arvata, Elvishän oli tietenkin ihan täysin sitä mieltä, että ne hurjan pelottavat tötteröt vähintään syövät hänet, mikäli erehdymme lähellekään peltopäätä. Tinttaroimme ja tanssimme, oikaisimme kenttää vähintään kymmenellä metrillä. Jouduin heti hylkäämään raipan, sillä poni skitsosi siitä vain lisää. Raipan pois heiton jälkeen puskin ponilapsen kulmaan katselemaan niitä hirmuisen pelottavia tötteröitä. Elvis kyyläsi niitä vallan kauhistuneena, meinasi karatakin. Onneksi jo seuraavalla kerralla keltainen tuntui ymmärtäneen, että tötsät eivät ole häntä vaanimassa siellä.
Mutta ikään kuin tämä ei riittäisi! Ei, ei, tietenkin myös se porttipää oli aivan hirvittävän hurja! Sitä oiottiin vähintään kahdella kymmenellä metrillä, poni oli aivan kauhuissaan. Meikäläinen koitti ratsastaa keltaista pöljää sinne päähän, kun Pulla taas keskittyi kehittelemään mitä mielikuvituksellisimpia tapoja karata ja väistää hurjan pelottavaa päätyä. Tämä vasen kierros ei ottanut sujuakseen, ei niin yhtään, parhaimmillaankin päästiin vain suunnilleen päätyyn ja silloinkin poni lähinnä kyttäili sydänkohtauksen partaalla ja lapa sisälle pullottaen. Jeah :D

Muualla meni sitten paremmin. Ratsastelin ponia eteenpäin, koitettiin etsiä hienoa etenevää käyntiä. Vähän jäi taas vajaaksi kun se poni oli niin pirun jännittynyt. Eihän sitä mitenkään voi edetä tai liikuttaa koipiaan suurin askelin, kun sitten ei pääse pomppaamaan karkuun jos se porttipää vaikka hyökkääkin kimppuun. Tai jos Vinski hyökkää. Tai Kitty. Hui.
Tehtiin voltteja, hain asetusta läpi. Ihan nätisti tuo meni, korvatkin sain aika pitkälti käännettyä minuun päin, mitä nyt välillä ponin mielestä töröttely eteenpäin oli huomattavan paljon mielenkiintoisempaa kuin minun kuuntelemiseni.

Vaihdettuamme suuntaa, sain Pullaponin oikeasti sinne porttipäätyynkin. Edelleen oli kauhean jänskää ja kaikin tavoin pelottavaa, mutta ainakin oltiin suhteellisen suorana ja päästiin sinne päätyyn. Mikä saavutus!

Siirryttiin kevyt raviin ja lämmiteltiin ennen virallista tehtäväämme. Mua hieman jännitti mitä hommasta tulisi, odotin sitä sekopäistä kipitystä ja täysillä karkuun juoksemista, mutta yllättäen Elvis oli paljon lunkimpi ravissa. Ei yritetty oikoilla, kytättiin vähemmän. Jes :)
Tosin selkeästi rentous oli yhä hukassa - poni ei nimittäin kääntynyt kuin joskus ja jouluna. Se aina keksi joissain kohdissa "en mää haluu kääntyy tässä" ja sitten vain kipsuteltiin jonkun kaverin perässä karkuun. Jonkun aikaa etsittiin yhteistä säveltä ja ponia rennommaksi, sittemmin se kääntyminenkin lähti sujumaan. Pystyttiin siis tekemään porttipäässäkin ympyrää, ilman että Pulla kesken kaiken keksi ettei hän enää halua olla siellä.
Hetkittäisiä kipityksiäkin tähän raviin mahtui, mutta saatiin kuitenkin varsin nättiä ravia heti kun selätettiin ongelmat. Poni totteli ja kulki asiallisesti, oikein hyvä.

Lähdimme tekemään kokorataleikkaita (jotka käsittivät noin puolet kentästä, mutta kun kenttä on kauhean iso. Ja käytettiin silti koko kenttää). Piti tulla kokorataleikkaa, joka alkoi kulmasta ja loppui pitkän sivun keskelle, sen jälkeen ravattiin pääty ja tehtiin toisella pitkällä sivulla täyskaarto. Ja kokorataleikkaalla piti siis pidentää ravia.
Okei. Alkuun ei ravi lähtenyt etenemään yhtään ja päätyyn meneminenkin oli hankalaa, kierros kun vaihtui vasemmaksi ja mun on sitten hankalampi pitää poni suorana. Tahkottiin hiukan ja kyllä mä aika pian löysin sen että pidän ponin suorana ja käytän enemmän sisäohjaa - vaikka poni tunkeekin sisälle. Kun tajuttiin tämä, sujui tuo päätyyn meneminen oikein hienosti, täyskaarto samoin. Ei niissä mitään vikaa.

Sen jälkeen keskityimme ravin pidentämiseen. Alkuun en uskaltanut ponille vielä ohjaa antaa, se kun oli vähän turhan skitso. Muutamien epätoivoisten pidennysten jälkeen Elvis tuntui rauhoittuneen ja tulleen kuulolle, joten uskaltauduin hieman ohjaakin löysäämään tuon eteenratsastuksen lisäksi. Siltikään tähän ekaan suuntaan ei vain onnistunut, poni ei lähtenyt. Suunnan vaihduttua muuttui ääni kellossa ja koko tehtävä oli huomattavan paljon helpompi. Alusta alkaen sain Pullaa ratsastettua hieman enemmän eteen ja kun Marianne vielä auttoi ja vaati hidastamaan ponia ennen pidennystä. Sitten se oli oikein hyvä. Edelleen se olisi voinut pidentyä ja liikkua paremmin, mutta sain niin paljon paremmin sitä eteen, heti kun ymmärsin hidastaa ja ottaa ponia tuntumalle. On se helppoa, heh. (Mutta sentään sen ponin suorassa pitämisen sisäohjalla tajusin itse, olen älykäs lapsi.)

Näitä Adan ottamia siis. Meikäläinen on suoruuden perikuva ja ponia ottaa päähän.

Otettiin sitten käytiin ja käveltiin hetkinen. Elvis on kauhean raukka tuolla helteessä, se ei ole mikään auringonlapsi.
Mutta otettiinpa vielä tuota kolmatta askellajiakin. Jälleen jakauduimme pääty-ympyröille ja laukkasimme pitkät sivut ja blaablaa. Ja sai ratsastaa eteen, nostaa pyllyä penkistä ja hanattaa :D
Olihan se jännää, mä todella toivoin ettei Elvis skitsoilisi liikaa, jotta saataisiin ratsastettua eteen. Ensimmäinen laukka oli kokeilu, istuin rauhassa alhaalla ja katsoin mitä poni tykkää. Oikein hyvä - laukka nousi vihdoin ja viimein paremmin, ei mitään "puolikuolleesta käynnistä sorrutaan johonkin laukantapaiseen". Ja Elviskin pysyi ihan hanskassa. Vähän reippaasti se meni, mutta minä istuin, koitin pitää tuntumaa ja hidastaa. Ja pitää kättä alempana, se oli tämän päivän suuri juttu. Ja vaikea, tuntuu epäluonnolliselta kun joutuu pitämään kättä niin alhaalla.
Joo, sain Elviksen pidettyä avuilla, se jopa hidasti hiukan laukkaa kun oikein keskityin :) Käyntiinkin siirryttiin vallan asiallisesti, olin tosi tyytyväinen.

Sen jälkeen aloitettiinkin totinen puskeminen ja villi meininki! Laukattiin oikein iloisesti, minä pääsin kivasti sinne kevyt istuntaan ja Pulla laukkasi kauhean iloisena. Ja silti siirtyi käyntiin niin asiallisesti, eikä vetäissyt mitään liikoja höyryjä. Lyhensin vielä jalustimia, joten pääsin entistä paremmin ylös. Olihan se oikein mageeta, minä pysyin ylhäällä varsin kivasti, vähän nyt piti tukea ottaa jotta kädet olisivat paikoillaan. Elvis oli iloinen ja positiivinen ja aina hiljennettiin kauniisti. Jippii!

Kunnes sitten jostain kumman syystä pääsi käymään niin, että kaikki meni hyvin. Mutta kun siirryttiin raviin ja Pomo lähti laukkaan, niin yllättäen Elvis saikin sellaisen mukavan päähänpiston, että nytpä hän lähtee Pompelin perään. Ja täyttä laukkaa tietenkin :D Pullan arabiveri kiehuu, heh.
Täyttä laukkaa pisteltiin menemään, meikäläinen istui jo aika kivasti. Mutta puristin jaloilla, mikä ei ollut Mariannen mielestä hyvä juttu, säädän yhäkin liikaa. No, ainakaan ei jännitä. Jännittyminen on eri asia.
Sen jälkeen Pullava oli hurjan villi, oletettavasti. Otin käyntiä, koitin vähän ratsastaa eteen. Tehtiin pienempiä voltteja, aseteltiin ja pysäyttelin ponia. Pian hän tuli jälleen kuulolle ja oli rauhassa, jätti sellaiset "nyt mä voisin sit laukata" yritelmät pois kuvioista. Otettiin vielä kaksi nostoa ja ne menivät oikeastaan jopa paremmin kuin oletin. Toki vauhtia oli ihan mukavasti, mutta poni ei räjähtänyt, se laukkasi kuitenkin hallittuna, sain sitä hiljennettyä kun taas keskityin. Ja siirryttiin alaspäinkin nätisti. Joten olin tyytyväinen - vaikkei ponia enää eteenpäin uskaltanutkaan ratsastaa.

Kaunis wannabe arabiratsuni.

Loppuun vielä loppukäynnit. Tänään annoin periksi ja ei menty sinne porttipäähän, kun se nyt kerran oli niin hirmuisan kamala.

Poni oli hauskanen, minkä taidan sanoa joka kerta. Mutta oli hän. Lapsi.
Tänään oli se vähän huonompaa, että me sählättiin. Yhdessä ja erikseen. Ja oli vähän puuhasteltavaa siinä. Kuitenkin laukat menivät tänään jo vallan mainiosti. Ja ravikin kun saatiin poni kontrolliin. Joten kai tuo sähläys nyt menee läpi sormien. Hassun hauska poniotus.

Käveltiin ja sen jälkeen keskelle. Pullanen talliin, varusteet pois ja lopulta suihkuun. Tänään se pesulla käyminen meni vieläkin aikuismaisemmin, lähes ollenkaan ei tinttaroitu ja oltiin kauhean fiksuja ja filmaattisia :) Sen jälkeen poni talliin siestaa viettämään ja seuraavaksi Laki-ponia avustamaan. Käytiin metsässäkin samoilemassa ja fiilisteltiin. Se on oikein mukavaa. Lopulta kotiinpäin taas vaihteeksi.

Kun Muumitaloa ei lukita yöksi..

Tallille, joo. Ei siellä kuuma edes ollut, melko viileää peräti. Ehkä tätä lämpöä on kestänyt liian kauan.

Vaikka minä sanoinkin, että voisin ihan mielelläni jollain muulla mennä ja kaikkea, niin ei se silti tarkoita että mä haluaisin mennä mönkelömammoilla. Enkä minä todellakaan odottanut, että Marianne olisi niitä mulle keksinyt laittaa.
Vaan niinhän siinä kävi, että taulusta naamalle paukahti se Milla - Evita. Why, God why?

Mä lähinnä toivoin sen olevan vitsi. Evita, ihan oikeasti?! Tajusin kyllä myös, että tämä negatiivinen reaktio kyseiseen uutiseen oli vähän turhankin vahva, ei sitä nyt ihan sopisi maitaan myydä vain sen takia että tänään joutuu sillä kirjavalla paksukaisella menemään. Siltikin, oli se tuskallista.
Tunnillamme olivat myös Vinski, Pomo, Simo, Elvis ja Kitty. Evita oli jo toisella tunnilla.
Katselinkin vain tunteja, kuvasin vähän. Ja mietiskelin. Alkuun se oli sitä "emmää halu, emmää jaksa, mää itken ja kuolen, eikä yhtään inspiroi, eikä muutenkaan tule yhtään mitään". Sittemmin sain käännettyä sen kaiken negatiivisuuden edes hieman ylemmäs ja totesin että voisinhan minä taas yrittää. Oikeasti yrittää. Saisin möhkäleen liikkumaan, menemään oikein. Niin että voisi olla edes tyytyväinen, ei sitä ihan innoissaan tarvitsisi olla.
Vaikka kyllä minä vähän mietin, että ei kannattaisi moisia lupauksia itselleen tehdä, jos minä nyt oletan että hyvinhän se menee ja onnistuu, niin se epäonnistuminen ottaa todella koville, huoh.

Kipsuttelin Evitan luo mahdollisimman positiivisin ajatuksin. Kiipesin selkään ja sitten lähdettiin kävelemään. Mamma oli kuolemanlaiska, eikä olisi jaksanut edes liikkeelle lähteä. Päädyin jälleen ratsastamaan ponin reippaaksi ja eteneväksi.
Voidaan sanoa jotain positiivista tästä tunnista - Evita oli ihan reipas. Se eteni, liikkui, oli hyvä. Sain käynnin aktiiviseksi, vaikka raipalla pitikin ajoittain muistutella. Kirjavainen käveli eteenpäin, askeleet olivat mukavan eteneviä ja ponin koko olemus huokui jopa tietynlaista reippautta. Ehdottoman hyvä juttu ja näemme että osaan edes jotain tehdä. Saan hevosen liikkeelle. Jee!

Kuten arvata saattaa, niin mikään muuhan ei tietenkään onnistunut, ei niin mitenkään. Eihän se Evita mihinkään kääntynyt, ei edes uralle pysynyt. Vähän väliä rouva karvajalka kaarteli kaverein perässä minne sitä huvitti, uralta oikoiltiin kun ei huvittanut. Kääntäminen oli mahdoton tehtävä, vaikka kuinka yritin pitää ulko-ohjaa kädessä ja kääntää ulkopohkeella, niin ei. Välillä se kääntyi puoliksi, tunsin jo onnistuneeni, mutta sitten käykin jotain ja Evita karkaa uomastaan ja lopulta löydetään itsemme ihan jostain muualta kuin tarkoitus oli.
Todella yritin, minä oikeasti keskityin suoraan istuntaan, ulko-ohjan kädessä pitoon. Kaikkeen! Eikä siltikään, ei niin millään. Vahingossa se joskus kääntyi vähän sinnepäin kuin halusin, koko loppuaika vain tahkottiin ja mummeli kuljeskeli muiden perässä, koska se oli ilmeisesti huomattavan paljon hauskempaa. Jippii..

Erinäisiä itse otettuja kuvituskuvia. Mystisesti valitsen nämä huonoimmat :D

Aloitettiin tunti laukkailemalla ihan täysillä. Marianne halusi kokeilla josko hevoset heräisivät tällä reseptillä. Jäimme kahdelle pääty-ympyrälle ja tarkoituksena oli vain vuoronperään laukata se pitkä sivu ja jäädä toiselle ympyrälle vuoroaan odottamaan. Oikein yksinkertaista.
Alku sujui vielä jotenkin. Evita pysyi ympyrällä, käynti eteni. Laukka nousi todella, todella hyvin ja sitten meikäläinen vain istui ja hanatti menemään. Sitten kaikki menikin taas pieleen, Evita kaarsi liian ajoissa sisälle ja tunki ison ruhonsa toiselle ympyrälle. Minä kiersin kenttää ympäri vähintään kolmesti, ja vain yritin saada Evitan oikealle ympyrälle siinä mitenkään onnistumatta.

Kaikki oli ihan kamalaa. Evita kulki siellä missä se halusi, minulla ei ollut mitään sanavaltaa koko hommaan. Välillä Evita päätti vähän laukkailla, enkä kyennyt sitäkään oikein estämään. Mitään ei tehty kuten halusin, ei niin mitään. Pelkkää kurjuutta ja vastusta, tappelemista koko ajan. Mua suorastaan itketti. Asiaan kuuluvasti tosin Marianne häiritsi mun angstimista ja mua suorastaan ärsytti kun Marianne oli niin koominen etten kyennyt olemaan vihainen silloin kun keskustelin syvällisiä sen kanssa. Dääm.

Ei siitä silti mitään tullut. Se oli kamalaa.
No, jälleen jos yksi positiivinen asia kaivetaan, niin laukka oli ihan kivaa. Laukat nousivat ihan ongelmitta ja niissä sitten paahdettiin vain eteenpäin. Minäkin aloin nousta vähän kevyt istuntaan ja vain puskin ja työnsin mummelia eteenpäin. Laukka säilyi yllättäen uralla, ilman mitään oikomisia (sitä ekaa kertaa lukuunottamatta), Evita liikkui ihan kivasti eteenpäin ja siirtyi raviin vasta kun pyysin. Joten ei siinä laukassa mitään vikaa ollut, se oli oikein miellyttävää. Se kaikki muu vain.. Meillä todellakin sujuu juuri niin kauan, kun ei tarvitse kuin mennä päämäärättömästi eteenpäin.

Käveltiin hieman ja otettiin seuraavaksi harjoitusravia. Piti tehdä ympyrää, piti tehdä käyntiinsiirtymiä. Minähän en tietenkään saanut mitään aikaiseksi, mutta se on jo toinen tarina..

Harjoitusravi meni ihan yhtä huonosti kuin kaikki muukin. Mitäpä sitä taas kiertelemään. Evita lyllersi siellä ja täällä ja puuhasteli kaikkea muuta kuin sitä mitä halusin. En saanut käännettyä, siirtymistä ei tullut mitään. Mua lähinnä kyrpi suunnattomasti kun me kyettiin vain lyllertämään uraa pitkin muiden takapuolia seuraten. Sitten asiaan kuuluvasti tietenkin panikoin suunnattomasti kun nyhjättiin toisten perässä ja suoritin tyylivapaita "heittäydy kaulalle makaamaan ja koita samalla pysäyttää se hevonen".
Itketti muutenkin se koko istuminen. Vihaan Evitan satulaa koko sydämestäni, olin tänäänkin koko ajan vinossa ja kaikki kusi. Heitinkin sitten vain jalustimet kaulalle (heti kun sain Evitan pysäytettyä. Se vasta hankalaa olikin) jotten sentään aivan vinoilisi ja tappelisi niiden kanssa koko ajan.

Jalustinten pois heivaamisen jälkeen alkoi jonkinlaista valon pilkahdusta näkymään. Keskityin taas istuntaan, en kenahdellut enää ja koitin muutenkin pysyä suorana. Taistelin käden oikeaan asentoon ja nyrkin kiinni. Sitten hieman ratsastelin Evitaa eteenpäin, kun se meinasi lösähtää. Reippaus kuitenkin löytyi ihan helposti takaisin.
Nyt me saatiin harjoitusravissa muutamia pätkiä, joissa saatoin ajatella että me ehkä tiedetään mitä me tehdään. Mutta sekin tunne johtui siitä, että itse istuin paremmin. Edelleen ne ympyrät olivat jotain puolen kentän kokoisia kun Evita vain jyräsi toisten perään. Siirtymät nyt paranivat, mutta ei kiinnostanut tehdä siirtymiä kun sain koko ajan vain tapella ettei poni vajoaisi uralle lyllertämään. Voidaan vain sanoa, että sentään heppa liikkui ja itse istuin kivasti. Kaikki muu olikin niin vaikeaa, ettei vaikeampaa ole ollutkaan.

Pidin vähän siinä käyntitaukoakin, ilmeisesti Evitan maailman tasaisin ravi oli liikaa minulle, enkä vain pystynyt jatkamaan :D Kauheaa, nyt niitä vatsalihaksia kiitos!
Humputin siinä vielä hetken harjoitusravia, nyt tosin heppa oli jo vähän lösähtänyt. Sen jälkeen käveltiin hieman ja otettiin vielä loppukeventelyt.

Loppukeventelyt nyt olivat ihan kamalat myöskin. Jalustimet olivat hirveät, satula oli hirveä, jonka johdosta minä olin vinossa ja kaikki tuntui huonolta. Ensin sujui, kun poni nyt pysyi uralla eikä tehty muuta kuin ravattu uraa pitkin pidemmin ohjin. Mutta suunnanvaihdon yhteydessä Evita meni keksimään, että olisipa mahtava idea vähän hillua täällä keskellä ja toisiakin olisi kiva seurata. Voihan itkuparkuporu..

Edes loppukäynnit eivät helpottaneet, Evita koitti lyllertää keskelle, mikä tietenkin oli ehdottoman kiellettyä.

Voi plääh. En tiedä mistä edes aloittaisin.
Musta ei ikinä tule hepparatsastajaa. Joo, se on hyvä sanoa heti kärkeen. Ei onnistu, ei tule ikinä onnistumaan.
Tämä tunti oli aika hirveä. Joo, Evita liikkui. Positiivisuuden multihuipentuma. Kaikki muu oli sen sortin räpellystä, eikä mikään toiminut. En tykkää, ei onnistu. Huoh.

Käveltiin ja mentiin sitten keskelle. Mamma lyllersi talliin ja sitten kipitettiin pesulle. Paineella pestiin Evitainen puhtaaksi, kuivateltiin ja lähdettiin kotiin itse kukin.

Jep. Näin se menee. Turhauttavaa, todella..