Mutta nimenomaan. Katson ikkunasta. Mikä luojan lykky, kertaakaan ei ole sinä kauheimpana sadeaikana tarvinnut lähteä ulos. Aina silloin kun minun on "pakko" lähteä ulos, siellä ei joko sada tai sitten sataa todella vähän. Olen aina tiennyt että jumala rakastaa minua :D
Ja minun on ihan pakko tämä mainita, hih. Eilen oltiin serkun kanssa puutorilla katsomassa Rauskia ja Fisua. Meillä ei varmaan kummallakaan ole koskaan ollut mitään pakkoa niitä nähdä. You know "elämäni olisi niin paljon parempaa kun näkisin youtubaajat ihan livenä, oumaigaad siis!!1", en minä ainakaan mihinkään Helsinkiin niitä lähtisi katsomaan, en todellakaan.
..Mutta ei sitä nyt voinut jättää väliin, kun olivat ihan Turussa. Siis niin lähellä.
Oikein hauskaa. Oltiin ihan liian fiiliksissä :D Mutta kun siinä on taas ihmisiä, joita on niin paljon nähnyt ja kuullut ja ne tietää. Ja sitten ne ovatkin yhtäkkiä ihan elävinä siinä muutaman metrin päässä. Onhan se nyt aika.. jännittävää.
Maininnan arvoista, tänään nimittäin se eilen tullut hyvä fiilis vain jatkui. Jotenkin hauskaa kun meitsi on viimein löytänyt erinäisiä fanituksen kohteita, kun sitten niiden näkeminen tuo aina tietynlaista juhlaa tähän arkeen. Ja kun sitten on aina muutaman päivän ajan sellainen leijuva olotila.
Liian kaunis selfie. Poni on ihan järkyttynyt "Hei, psst. Sä pilaat tän kuvan niinku".
Taulu kertoi että saisin sittenkin mennä Elviksellä. Olin vallan yllättynyt, mutta tämähän käy. Elvis oli toisella tunnilla ja meidän tunnilla olivat Jack, Vinski, Nikkis, Simo ja Kitty. Katselin siinä tunteja, ihailin Elviksen upeaa näkemystä keltaisesta ja katselin sitä ihastuttavaa sadekuuroa, joka onneksi loppui ennen tuntimme alkua.
Ponin luo sitten vaan ja martingaali veke. Kiipesin selkään väärältä puolelta ja mainittakoon että tänään tein jälleen sen virheen että jätin raipan kotiin. Ajattelin että keskittyisin vähän asetuksen hakemiseen ja se saattaisi onnistua paremmin raipatta.
Lähdimme kävelemään. Kenttä oli hiukan märän puoleinen, muttei kuitenkaan mikään ihan hirveä. Paitsi tietenkin neiti hienohelma ponille. Elvis tipsutteli aidan vierustoja ja katseli hyvin tarkoin mihin hän voi sievät kavionsa asettaa. Minulle tämä ei käynyt, sillä mehän emme uraa pitkin kävele. Täytyy sanoa että mulla oli alkukäynneissä aika magea keskittyneisyys ja muutenkin ratsastus tuntui aika hyvältä. Pohkeet olivat oikeasti kyljissä, ohjat kädessä, minä tunsin vaikuttavani. Sen lisäksi istuin kuin idiootti, ihan vinossa.. Kaikki ei voi toimia samaan aikaan, ei niin mitenkään.
Ratsastin ponia eteenpäin ja saatiin ihan kivaa käyntiä. Keräilin lopulta ohjat jopa aika hyvin tuntumalle ja koitin pitää mielessä sen "poni lyhenee" ideologian. Pohkeet sain kylkiin ja alun pienen vänkäyksen ja väkerryksen jälkeen minä jopa sain Pullan kulkemaan siellä missä halusin. Lopetettiin se ihme rusettiluistelu vesilammikoita väistellen ja käveltiin suorina kiltisti yli niiden märempienkin kohtien, kuten isot pojat ainakin.
Porttipäästä kävimme vähän turhankin suurta keskustelua. Elvis veteli upeita piruetteja "kun sinne ei mitenkään voi mennä" ja kun lopulta sinne päähän päästiin, niin koko ajan vain kyyläiltiin ja oltiin jännittyneitä. Tämäkin parani kyllä ja päästiin ihan älykkäästi kävelemään myös hurjan kamalassa porttipäässä.
Kaiken muun hyvän lisäksi, myös voltit olivat aika hyviä. Keskityin asetuksen hakemiseen ja saatiin ponin nenä kääntymään. Olin kaikin tavoin varsin tyytyväinen näihin alkukäynteihin.
Jakauduimme sitten, Simo, Kitty ja minä menimme porttipäähän. Selkeää ponien kidutusta, jokainen poni taisi vuoronperään olla sitä mieltä, että kuolo meidät korjaa jos portin lähelle uskaltaudumme. Jälleen sellaista pientä keskustelua, kyllä Elvis sen jälkeen näytti olevansa mies ja käveli ihan kohtuu nätisti siellä kauhujen keskelläkin.
Teemana oli hevosen suoruus. Teimme siis kulmia ja vaihtelimme suuntaakin. Kulmassa siis pysähdys, sitten käännetään etuosaa ja suoraan eteenpäin. Ja kävelimme tosiaan jollain kahdeksikkoreitillä, jotta saimme käänneltyä molempiin suuntiin.
Alkuun Pulla oli ihan etenevä ja homma alkoi sen puolesta vallan hyvin. Ensimmäiset käännökset tietenkin olivat tosi hutiloituja -> ohjat liian löysinä, Elvis ei pysynyt paikoillaan jolloin käännös läsähti jne. Kun keräsin ohjaa ja aloin keskittyä paremmin, saatiin kyllä hienoja onnistumisia. Keltainen pysähtyi keveästi, suorana ja vasta kun pyysin. Sain oikeasti ajateltua jokaisen liikkeeni, rauhassa pyysin ponia kääntymään. Keskityin suoruuteen ja oikeasti pidin ponin paikoillaan. Sieltä tuli kyllä niin mageita käännöksiä välillä, niin suorana, reippaasti ja paikallaan pysyen. Ihan tosi hyviä pätkiä. Välillä päästiin vähän karkaamaan tai ratsu jäi löysäksi kun yritin pohjetta käyttää. Mutta suurimmaksi osaksi kivaa ja hienoa kääntymistä. Peräti molempiin suuntiin - porttipäässä tapahtuvat käännökset oikeaan suuntaan olivat tietenkin alkuun hurjan hankalia, kun ponilla oli niin kiire kyttäillä, mutta pian rauhoituttiin ja maltettiin keskittyä sielläkin. Ja ainakin jalka nousi varsin tahdikkaasti näissä käännöksissä.
Se vaan kun keltainen lösähti. Aika pahastikin. Sitä sai melkein puskea eteenpäin, kun liikkuminen oli kovin yliarvostettua. Sen lisäksi meillä oli pieni ongelma, joka saattoi muistuttaa siitä, miksi en ikinä pidä Elviksen kanssa kyllin suurta tuntumaa, vaan ratsastelen ohjat vähän löysinä. Vähän väliä poni lähti rullaamaan liikaa. Koko ajan pää hakeutui ryntäisiin ja vähän liian matalalle ja vaikka mitä. Koitin nostella sen päätä ja ratsastaa eteen. Luulen että jos sen saisi oikeasti liikkeelle, niin se korjaisi tuon pään rullailun. Se vaan kun mikään ei tuntunut riittävän, eikä millään saanut heppaa tarpeeksi kannustettua eteen. Ou well.. Niitä ylirullaamisia lukuunottamatta Elvis oli ihan rento, ehkä pyöreäkin. Mutta ei me nyt ihan niin pyörylällä haluta mennä, vaikka se ponin mielestä nerokas idea olisikin.
Kun oltiin saatu käännökset pysähdyksestä sujumaan, otettiin vielä muutamat suoraan käynnistä samalla ajatuksella. Välillä minä vähän hutiloin ja munasin kaiken, jolloin Elvis häpesi. Mutta kun keskityttiin ja saatiin poni liikkeelle, niin sieltä tuli varsin nättiäkin käännöstä. Sain ponin oikeasti hidastamaan ja kääntymään niin, että takapää oli suunnilleen paikoillaan. Oikein hyvä.
Seuraavaksi tehtiin vain kaksi tuollaista suorana käännettyä kulmaa käynnissä. Niiden välissä tehtiin voltti ja haettiin asetusta. Välimatka tultiinkin harjoitusravissa (eli jouduimme ravaamaan tuon hurjan porttipään!)
Kulmat sujuivat edelleen varsin hyvin. Alkuun siirtymät käyntiin olivat turhan löysiä ja ponikin mateli käynnissä, mutta kun saatiin keltainen ahteri liikkeelle, niin kyllä ne käännökset jatkoivat varsin hyvää linjaa. Voltillakin asetus löytyi tosi hienosti ja olin tyytyväinen.
Harjoitusravi oli vallan mainiota! Poni nyt oli laiska kuin ameeba ja sitä sai melkein aina potkia raviin, mutta raviin päästyämme mentiin melko järkevästi. Siis joo, olihan sitä nyt välillä kipiteltävä ja kyyläiltävä kun oli jännittävää. Mutta suurimmaksi osaksi poni kuunteli, rauhoittui varsin nopeasti. Tehtiin vähän voltteja, hain asetusta myös raviin. Kaikki toimi oikein hyvin. Itse istuin hyvin ja mukana, oltiin vallan hienoja. Ja muutenkin, nyt oikeasti tuo harjoitusravi sujui. Ilman ponin häseltämistä.
Mutta koska kaiken täytyy mennä myös pieleen.
Alkoi sataa vettä! Niin hyvä tunti, mutta sitten alkaakin sataa vettä! Ponin pasmat menivät harvinaisen sekaisin, eikä omakaan keskittyminen ollut parhaimmasta päästä kun vettä tuli ihan kiitettävää tahtia ajoittain. Vaan tosiaan, se poni. Itkettää katsoa tuota hienohelmaisuutta. Elvis liikkui niin vetelästi, niin löysästi. Sen lisäksi se käänteli kaulaansa rusetille, mentiin pää vinossa vähän joka ilmansuuntaan osoittaen. Kun käänsin ja saatiin peppu kohti tuulta, niin sitten olikin ihan pakko kuljeskella ihan vimpulassa ja pysähdellä kun nämä luonnonilmiöt ovat niin vallan kamalia. Hassu poni :D
Lisääntyvät vesilammikotkin tuottivat tuskaa, Elviksen mielestä meidän oli tietenkin väisteltävä niitä, onhan se ihan hirveää jos astuu siihen hiukan isompaan vesilätäkköön, kun on mahdollista kulkea myös sen pienemmän lutakon kautta. Kääntyminenkin meni ihan mahdottomaksi tässä kohdassa, keskellä oli vettä, ponin oli keskityttävä korviensa suojaamiseen ja kun ratsastajakin oli ihan sokerista. Noh jaa. Yritettiin parhaamme, koitin potkaista keltuaisen oikeasti liikkeelle. Ei se kuitenkaan ihan niin hyvin mennyt kuin alkutunnista, heh.
Onneksi pian siirryttiin kevyt raviin ja otettiin hieman loppukevyt raveja. Marianne valitti kun Elvis ei kääntynyt ja minä meinasin olla epätoivoinen. Löydettiin sekin onneksi lopulta takaisin, ettei ihan uraa kynnetty. Minä en loppuraveissa keskittynyt muuhun kuin siihen, että kunhan nyt ravattiin. Annoin sille hiukan ohjaa ja sitten vain köpsöteltiin, hiukan käänneltiin. Voidaan kai sanoa että sekin oli tarpeeksi - ponista löytyi meinaan aika paljon enemmän tuota askelta vesilammikoiden takia, joten mulla oli vähän enemmän työtä jo pelkän keventämisen ja mukana pysymisen kanssa.
Siirryttiin pian käyntiin ja käveltiin loppukäynnit sateen piiskatessa.
Elviksen perusilme. Kieli.
Jäi aivan eri fiilis kuin lauantaina. Olin tosi tyytyväinen. Poni oli hyvä ja meikäläisen keskittyminen oli uusissa sfääreissä. Keskityttiin yhdessä, oltiin aikuismaisia. Vesisade nyt pilasi ja olin itse koko ajan vinossa, mikä melkein itkettää. Muuten kuitenkin oikein hyvä. Käännökset olivat mageita ja harjoitusravi sujui. Ei tässä mitään, keltsu on oikein kiva.
Käveltiin ja mentiin keskelle. Alas selästä ja sitten aloitettiin hurja matka tallille. Niin viisaasti poni oli ollut ja niin monesti se ehti järkyttyä tällä tallimatkalla. Elvis-poni oli aivan järkyttynyt - ensin siitä kun Marianne komensi Nikkistä. Sen jälkeen vähän siitä, että meinattiin jäädä yksin. Sen jälkeen ehkä ihan muodonvuoksikin ravailtiin ja näytettiin kauhistuneilta. Lopulta saatiin melkein sydänkohtaus, kun karannut pieni poni jatkoi karkumatkaansa Mariannen yrityksestä huolimatta. Mikä kauhujen taival tuo ponille olikaan, niin helpottuneelta pieni mies näytti kun pääsi karsinaansa turvaan.
Joo. Säälittävyyden multihuipentuma.
Poni pois varusteista, suitset väkertämään kasaan. Mariannen kanssa juteltiin huikean syvällisiä, melkein oltiin merenpohjassa (koska sade. Hah, mikä vitsien vitsi) ja sitten kotiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti