~ Cry Tears of Joy ~

Hei.
Myönnetään että juksutin. On mulla edelleen masisfiilikset. Ylöspäin kuitenkin mennään - kyllä se tästä...

..Siis viimeistään perjantaina kun lähdetään Tampereelle!! :D Olen kovin innoissani. Se on aina tätä, mä olen suruissani, mä en jaksa esittää positiivista. Mutta sitten on onneksi jokin pieni asia, joka tuo sitä iloa. Nyt se on musiikki ja se tuleva keikka, mä bailaan täällä ja odotan perjantaita ^^

Anyway. Tallille tänään, herääminen ei ole ikinä ollut näin vaikeaa.. Onneksi poni oli jo tallissa odottamassa, ei tullut mikään hirveä kiire. Mullahan oli Elvis, tunnilla myös Sakari, Vinski, Nikkis ja Pomo.
En tiennyt mitä odotin, mutta Elvis oli varsin hyvä vaihtoehto. Mulla ei välttämättä olisi hermot kestäneet enää toista epäonnistumista putkeen, täytyy saada taas jotenkin tämä mieliala kohoamaan. Elviksen piti olla kaikilla tunneilla, joten martingaali kutsui. Raipankin jätin talliin, ajattelin että hömpsötellään. Tehdään vähän sinnepäin. Mulla ei rehellisesti sanoen ollut mitään mielenkiintoa koko ratsastusta kohtaan, joten en ottanut sen suurempaa stressiä asiasta ennen tuntia.

Heh. Ei mitään mielenkiintoa positiivisuutta kohtaan, ei mitään mielenkiintoa ratsastusta kohtaan. Ei kiinnostanut yhtään mikään. Luojalle kiitos että menin Elviksellä - olisi voinut tulla ruumiita kun minä menen näin innokkaana ratsastelemaan jollain hevosella, jolla en osaa ratsastaa.
Ja sitä paitsi. Vaikkei mulla ollut kiinnostusta mihinkään, niin Pulla on aina Pulla. Poni on aina kiinnostava. Keltainen ystävä.

Mä koen sen mun sieluntoveriksi:

Molemmat ihan pönttöjä

Molemmat yhtä säälittäviä

Harjailin poniponin reippaasti. Siellä hän olla möllötti. Varustin keltaisen nopeasti ja sittten lähdimme käppäilemään kentälle. Nousin kyytiin ja aloitettiin alkukäynneillä.
Elviksellä on selkeästi joku suunnitelma: aina kun meikäläinen jättää sen raipan pois, niin poni on laiska kuin etana. Sitten kun se raippa on mukana, niin skitsoillaan alusta asti kuin sekopää. Tänään siis vuorossa oli asiaankuuluvasti se etanamoodi - käveltiin löysästi, ei oikein meinattu edetä vaikka minä kuinka pyysin ja anelin. Jes!
Tuuppailin ponia eteenpäin, tehtiin pari volttia. Siellä oli niin kauheasti puomeja ja esteitä, ettei se kääntäminen oikein meinannut inspiroida. Tai kun on turhauttavaa väkertää voltteja, jos niitä ei oikein mahdu tekemään. Ne muutamat epämääräiset pyörylät jotka tehtiin, olivat ihan ookoo. Hain sitä asetusta ihan kunnolla, pidin Elvistä liikkeessä. Asetusta tuntui ihan löytyvänkin, liikettäkin oli. Eivät ne silti ihan täydellisiä olleet, eivät lähellekään. Muuallakin löydettiin ihan kohtuullinen käynti, mulla oli taas se "peninkulmasaappaat"-ajatus. Itseasiassa musta tuntuu että saatiin jo pätkittäin parempaa käyntiä kuin yleensä. Sellaista käyntiä, jossa Pulla tuntui liikkuvan ja jopa ehkä hieman pidentävän sitä askellustaan. Mutta pätkittäin vain. Ja saatoin vain hallusinoidakin.

Päivän teemana olivat puomit ja taivuttelu. Kuulosti varsin hyvältä - puomit ovat kivoja niin kauan kun ne pysyvät maassa. Joo, mä saatoin hetken aikaa olla jo melkein innoissani niistä esteistä, mutta se loppui kyllä kuin seinään keskiviikkona. Puomit ovat silti mukavia.
Aloitimme sillä, että pituushalkaisijalla oli puomeja, joiden välissä tehtiin serpentiiniuraa. Piti taivuttaa kunnolla käännöksissä, suoristaa puomien väliin ja taivuttaa uudestaan. Kaulakin sai kääntyä ja poni sai oikeasti taipua.
Alkuun koin olevani taas ihan hukassa, ehkä olin sitten väsynyt vaihteeksi. Mutta siis, Pulla kaatui kauhean helposti vasemmalle. Se ei myöskään taipunut vasemmalle, vaan tunki sisälle kun koitin asettaa ja kääntää. Suoraan kulkeminen ja oikealle kääntyminen meinasi välillä mennä hankalaksi kun keltainen vain kaatui sinne vasemmalle. Ja se hitaus! Hertsileijaa, ei kyllä ensi alkuun tullut yhtään kivaa serpentiiniä.

Vaan kyllähän se siitä taas. Umpivinoja oltiin kyllä koko ajan, mutta sain mä lopulta Elviksen taipumaan sinne vasemmallekin. Ja yritin oikein panostaa siihen suoruuteen, ponin lyhentämiseen ja käynnin aktivoimiseen. Silti se ehkä tässä alussa oli vain vähän sinnepäin - se suoristui, ehkä oli tuntuma paremmin kuin yleensä, enkä ihan antanut ponin myöskään löllötellä eteenpäin. Silti se jokin tuntui uupuvan, vaikka mitä koitin tehdä.

Vau. Näytän ihan Kaunottaren ja Hirviön Hirviöltä tuossa tukassa ;)

Alettiin tulla pitkä sivu kevyt ravissa ja ylitettiin siinä samalla muutama puomi. Ensin niitä oli kolme, sittemmin neljä. Hipsuteltiin kivassa ja hyväntuulisessa ravissa niiden yli.
Se muuten meni varsin hyvin. Raviinsiirtyminen oli aina ihan naurettava, keltaista sai lähes potkia eteenpäin, mutta ravi itsessään oli varsin suloista puksutusta. Edettiin ihan tarpeeksi, minä tunsin kevennyksen aika kivasti. Ja puomeille päästiin aika mukavasti. Ennemmin ehkä vähän liian hitaasti kuin reippaasti, mutta yli päästiin kuitenkin joka kerta ja koko ajan se homma tuntui muuttuvan sulavammaksi ja pehmeämmäksi. Käyntiinsiirtymät taas olivat tosi kivoja, pehmeän pyöreitä ja mukavan kivoja.

Käveltiin hetki uraa pitkin ja sillä välin Marianne taiteili toiseen päähän kenttää kolme puomia sellaiseen viuhkaan. Tehtiin pääty-ympyrä, jolla ne kolme puomia sitten olivat. Ensin kokeiltiin pari kertaa käynnissä, jotta tiedettäisiin mistä kohdasta meidän täytyy puomit ylittää. Musta tosin tuntuu, että ylitin molemmilla kerroilla ne puomit ihan liian sisältä, ei se ylitys ollut mikään erityisen sujuva.
Ja se oli ihan liian vaikeaa.. Poni ei asettunut, ei niin millään. Sen pää vain poksahteli suuntaan jos toiseenkin. En saanut sitä millään asettumaan, enkä rauhoittumaan, kun Elvis vain pamahteli sinne ja tänne. Sitten kun pääkään ei ole hallinnassa, niin tuskin se loppuponikaan on... Toisin sanoen kaaduttiin vasemmalle, karattiin reitiltä ja pelleiltiin ihan omiamme. Naurettavaa.

Siirryttiin siitä raviin ja tultiin ympyräpuomeja ravissa. Alku aina hankala - poni karkaili reitiltä, ei päästy ympyrälle ja pää vain pomppi sivulta sivulta. Facepalm.
Marianne käski ratsastaa ravia eteen ja itse yritin saada sen tuntuman vähän vahvemmaksi, jotta saisin sen ponin pään pidettyä edes suunnilleen oikeassa suunnassa. Sen lisäksi keskityin ulko-ohjaan ja koitin rukoilla että olisin suorassa. Taidettiin lopulta saada tähän vaikeaan oikeaan kierrokseen pari asettunutta ja kohtuullisen onnistunutta ympyrää. Vasta vasemmassa kierroksessa kuitenkin oikeasti tajusin jutun jujun (ja ponikin kääntyi paremmin sen oikean ulkokäden ansiosta..)
Vasta vasempaan suuntaan sain Pullan oikeasti reippaaksi ja uskaltauduin kunnolla pyytämään ravia. Asetus on toki ehkä vähän vajaampi tähän kierrokseen, mutta nyt Elvis pysyi oikeaan suuntaan kääntyneenä. Kun kaiken muun lisäksi myös kääntyminen oli helpompaa ja näinollen päästiin ympyrälle paremmin, niin tästä kierroksesta voi puhua melkeinpä onnistumisena.

Sieltä tuli varsin kivojakin ympyröitä, ylitettiin puomit hyvin ja liikuttiin ravissa hyvin eteen. Pysyttiin asettuneena ja toimittiin oikein. Toki muutaman kerran kaikki meni pieleen ja poni vajosi käyntiin kesken puomien.. No jaa.

Kapinen pikkuponi

Lopuksi jatkettiin vielä serpentiiniä käynnissä. Pitkät sivut tultiinkin laukassa.
Serpentiini alkoi tuntua paremmalta. Pullahan oli vielä löysempi kuin alkutunnista, mutta nyt uskalsin käskeä sitä paljon enemmän kuin alkuun. Taivuttiin jo aika kivasti, keskityttiin suoristuksiin. Jotenkin alkoi tuntua että se ehkä jopa onnistuu.
Laukat olivat varsin hauskoja. Vuoronperään mentiin kumpaankin suuntaan.

Keskityin tänään niihin laukannostoihin. Tai sanotaanko että kerrankin keskityin niihinkin. Koitin saada ponin kävelemään ennen nostoa. Sen lisäksi jopa suoristin (tai ainakin yritin) ennen sitä nostoa, enkä vain pamauttanut ponia laukkaan kun se hilluu siellä takapuoli eri uralla kuin etupää. Kenties vaivannäköni palkittiin, tai Pullalla oli vain hyvä päivä. Miten vain - meidän laukannostot olivat tosi onnistuneita. Saatiin istunnalla nostettua, mitä nyt muutamat vaativat vähän enemmän sitä pamautusta ennen kuin herättiin. Laukkakin nousi nopeasti. Ja hyvin, ei sitä sortumista laukkaan, vaan oikeasti nostettiin suoraan käynnistä. Eikä poni edes ennakoinut. Meikäkin saattoi vaihteeksi istua suorassa, eikä kökköillä noston aikana etukenoon. Laukatkin taisivat olla oikeita. Tai yhtä epäilen että se ehkä oli väärä. Ken tietää.

Laukka sujui itsessään varsin söpösti. Ekat laukat olivat ihan hirveää löysäilyä, mutta kun poni heräsi (tai kun minä potkaisin vähän enemmän) niin alkoi tuo laukkakin muistuttaa jotain muuta kuin vanhan miehen könkkäämistä. Siirtymät alas olivat ihan hirmu upeita, niin pehmeitä ja rentoja ettei paremmasta väliä :) Minä nyt hieman kyllä rytkyin, mutta ei kaikki voi onnistua..
Vielä viimeinen hehkutus. Kerrankin, siis kerrankin me pystyttiin laukkaamaan myös oikeaan kierrokseen ilman sitä aitaa päin valumista! Se on ollut niin pirun vaikeaa. Vaikka olen yrittänyt pitää ponin poissa uralta, niin silti se vain valuu ja laukkaa lopulta siellä aidassa. Tänään sain sen pidettyä poissa uralta ja suorana. Eikä ollut edes vaikeaa.

Käveltiin sitten vain loppukäynnit.
Marianne ilmeisesti halusi kehua meitä pienistä jutuista. Hmm.
No, olin mä ihan tyytyväinen kuitenkin. Jonain muuna päivänä olisin vielä tyytyväisempi, mutta menihän tuo hyvin. Vaan se vasemmalle kaatuminen on ihan älytöntä. Meidän pitää keksiä mikä tässä nyt mättää. Todella nopeasti.

Käveltiin, keskelle ja alas selästä. Poni ei jatkanutkaan, joten pääsimme tallille. Laitoin ponin pois ja harjasin sen siistiksi. Sen jälkeen kävin taas kuvailemassa ja lopulta auttelin Lakin kanssa.

Lopulta laitettiin lasten ratsut pois ja lähdin taas kotiin päin.

Nyt mua kauhistuttaa että olen rikkonut auton. No, tuskin vain.
Toivottavasti en :D Mutta siis mähän olen jo miljoonaan kertaan keksinyt että nyt on auto hajonnut tuon ja tämän syyn takia, joten tuskin se nytkään rikki on.