Mä en ymmärrä tämän päivän suoritusta parhaalla tahdollanikaan. En tiedä onko se hyvä. Ehkä.
Tänään tallille mennessä mut valtasi tunne siitä, että en mene Elviksellä. Sehän ei tosiaan edes haitannut - en voi sanoa kyllästyneeni Elvikseen (koska poni on niin magea etten kyllästy siihen enää ikinä ;)) mutta vaihtelu virkistää. Siis ainakin jos se vaihtelu ei tarkoita Evitaa tai Kaisaa. Krhm..
Kävinkin jännityksellä lukemassa taulun. Vinski!
Se oli melkoinen yllätys. Mä odotin korkeintaan Pomoa (tai Evitaa..) Itseasiassa olen halunnut mennä Vinskillä taas pitkästä aikaa - mähän en edes muista koska olen valkealla proomulla viimeksi mennyt (mistä päästäänkin siihen, että mun pitäisi oikeasti alkaa taas taggaamaan näitä tekstejä. Se on vähän jäänyt, vaikka aikaa olisikin).
Mä olin oikeastaan tosi innoissani. Hah, ihan nauratti. Vaikka olen luopunut toivosta niiden hevosten suhteen, niin Vinski on ihan kiva. Ja se sentään innostaa, toisin kuin mönkelöt. Joten ei siinä mitään, minä intoilin ja suunnittelin suurta onnistumistamme. Vaikkei koskaan saisi suunnitella, sitten menee aina pieleen.
Vinski oli ekalla tunnilla, meidän tunnillamme myös Sakari, Laki, Evita ja Elvis. Jäädyin hetken kentän laidalla, taluttelin hiukan Pullavaa ja lopulta kävin heittämässä Vinskin varusteisiin. Pieni valkea oli oikein suloinen siellä karsinassa seistessään ja häntä kuvattiin peräti "viattoman näköiseksi". Varustin Vinskin ja lähdettiin sitten jälkijunassa kentälle.
Päästiin kuitenkin perille ihan ajoissa, parkkeerattiin polle keskelle ja kiipesin kyytiin. Kyllä mä sinne pääsin, vaikka vähän hankalaa meinasi olla. Ja arvatkaas, minä olin urhea ja leikin kouluratsastajaa. Otin mukaani sellaisen elämää pidemmän kouluraipan, ajattelin ettei Vinski varmaan vedä herneitä nenäänsä vaikka täti vähän heiluisikin tikun kanssa siellä liiaksi.
Marianne tuli julistamaan kuinka se on "niin kyllästynyt siihen Elvikseen" ja pitää "kokeilla jotain jännittävää". En voi sanoa olevani täysin samaa mieltä, mutta vaihtelu on toki hyvästä.
Lähdettiin kävelemään illan hämärtyessä. Kohta saadaan pitää jo valoja päällä, tunnin lopussa meinasi alkaa pimeys jo pelottaa..
Se oli kuulkaa kauhean jännittävää. Vinski käveli rauhallisesti eteenpäin, samalla kun rouva ratsastaja keinui ja heilui hallitsemattomasti puolelta toiselle. Mulla oli ihan se "Mikki Hiiri merihädässä"-fiilis siellä. Heppa tuntui hurjan leveltä ja sen askellus niin suurelta, että mun oli alkuun ihan mahdotonta pysyä paikoillaan ja tuntui että ohjauksesta tulee vastaamaan ihan joku muu kuin minä. Päätin silti yrittää parhaani ja kyllä se Vinski alkoi tuntua pian paljon normaalimmalta.
Ja loppuun näitä kivoja, vanhoja Iinan kuvia.
Käynnissä otettiin rauhassa. Totuttelin valtamerialukseen ja pidin sen poissa uralta. Suoraan kulkeminen ei itseasiassa ollut minkäänlainen ongelma, mutta niin minä oletinkin. Ei käynti ole vaikeaa, se sujuu lähes aina. Tehtiin pari ympyrää, Vinski kääntyi hyvin ja yritin pikkuisen kutitella sitä asetuksen suuntaan. Tuskin siinä juuri mitään tapahtui, mutta koin olevani niin pieni, etten uskaltanut sen enempää vaatia moisia hienouksia. Toki me haettiin myös vauhtia. Marianne käski laittaa hepan liikkeelle heti alkutunnista, joten hain mahdollisimman isoa ja reipasta käyntiä. On tietenkin paha sanoa miten se mahtoi kävellä, Elvis kun on paljon pikkuisempi otus, mutta vaadin sellaisen käynnin joka omasta mielestäni tuntui reippaalta ja etenevältä. Muutaman kerran sai raipallakin mätkäistä kun Vinskin mielestä pohjetta ei ihan tarvinnut kuunnella, mutta pian saatiin herrasta varsin mukavaa liikettä ulos. Mariannekin oli ihan tyytyväinen etenemiseemme, joten tuskin se aivan laahusti.
Aloitimme väistöillä käynnissä. Molemmilla pitkillä sivuilla väistettiin ensin keskemmälle, siitä takaisin uralle. Huih. Minä yritin lyhentää heppaa ja pitää sen silti keveänä ja liikkeessä. Hankalaa, todella hankalaa, mutta tuntui että ehkä ensimmäistä kertaa ikinä osasin hakea sitä oikealla tavalla. Eikä Vinski edes maannut ohjalla käynnissä, joten taisin onnistua jotenkin. Mulla pysyi käsi lähellä kyynerpääkulmaa ja valkea ratsuni eteni, ei ollenkaan paha siis.
Lähdettiin siitä väkertämään väistöjä. Olin henkilökohtaisesti tosi tyytyväinen niihin. Joskus ratsuni lähti kaatumaan täysin väärään suuntaan, mutta saatiin se aina korjattua. Minä muistin ja ennen kaikkea sain Vinskin hidastamaan ja sieltä peräti tuli joitain väistöaskelia. Ei kaatumis- tai kävelyaskelia, vaan nimenomaan hevonen risti niitä kinttujaan. Jee! Marianne nyt käski vaatia Vinskiltä nopeampaa reaktiota ja vaikka mitä, mutta se ei ottanut onnistuakseen. Ja onko sillä niin väliä, vaihteeksi saatiin edes joitain onnistumisia näihin väistöihinkin.
Hetken väistelyn jälkeen siirryttiin kevyt raviin. Molemmille pitkille sivuille tehtiin loivat kolmikaariset ja ravailtiin vain iloisesti. Hah, juuri ennen ravia Vinski vajosi uralle ja noin viisi sekuntia mä ehdin jo pelätä että nyt meni kaikki pipariksi, enkä saa sitä pois sieltä. Valkea proomu nousi kuitenkin takaisin maantasalle ja saatoin lähteä raviin kauhunsekaisin tuntein. Olin niin varma että nyt kaikki onnistuminen valuu taas sormien läpi ja kohta me vain puksuteltaisiin uraa pitkin Laki-ponin perässä. Tai jotain.
Mun istunta.. on aika kolea etten sanoisi
Siirsin Vinskin raviin ja lähdin keventelemään. Se oli taas ihan kamalaa, tuntui että pompin ja loikin sieltä ihan naurettavalla tavalla ylös. Yllättävän pian mun kevennys rauhoittui ja alkoi tuntua inhimilliseltä.
Ja se ravi. Meni. Hyvin. En käsitä, en ollenkaan. Kenties Vinski on laskenut päiviä jouluun ja todennut että joulupukki tuo lahjoja vain kilteille poneille. Niin uskomatonta se oli, se ravi siis sujui. Onnistui!
En ymmärrä. Ei pienintäkään ongelmaa. Me ravailtiin varsin iloisesti, tehtiin loivia kaarteita, ratsastettiin kulmia. Välillä kun aloin epäillä että juostaan vain Evitan perässä, niin mä tein voltin.. siis niin, mä tein voltin. Mä en tapellut Vinskin kanssa joka juoksee Evitan perässä. Mä vain käänsin ja heppa taapersi tyytyväisenä just sinne, minne arvon rouvaratsastaja pyysi. ..What?
Mä en ole oikein vieläkään sisäistänyt tätä. Kaikki tuntui helpolta, Vinski kääntyi aina kun pyysin, me mentiin just sinne minne minä halusin. Muutaman kerran heppa oikaisi jonkun kulman tai ei tehnyt ihan niin jyrkkää kaarretta, mutta käytännössä kertaakaan ei jyystetty mitään uraa pitkin tai tapeltu mahdottomien asioiden kanssa. Wau.
En tosiaan keskittynyt oikein muuhun kuin reitin ratsastamiseen. Se keventely tuotti jo niin suuria vaikeuksia ettei mitään rajaa :D Tai joo, vauhtia haettiin tässäkin. Marianne maiskutteli maan tasalta, että nyt lisää ravia siihen proomuun. Meitsi taas teki työtä käskettyä ja koitin olla takertumatta ratsun harjaan siinä vaiheessa kun ravi oli "riittävää". Aikamoista menoa se minun mielestäni oli, kunnon liikettä. Vinski lösähteli kyllä aina säännöllisin väliajoin, joten piti vähän pohkeella ja raipalla aina muistuttaa herraa kunnollisesta liikkumisesta. Kyllä sitä poweria tuntui löytyvän, ainakin tälle pienelle poniratsastajalle, heh.
Sen lisäksi koitin kyllä saada sen Vinskin lyhenemään ja pysymään kevyenä. Ei se kevyt ravissa painanut, johon olin suunnattoman tyytyväinen. Liian pitkänä se kyllä lönkötti, mutta ei Roomaakaan rakennettu päivässä ja sitä rataa.
Istuttiin seuraavaksi harjoitusraviin. Toiselle pitkälle sivulle tehtiin edelleen loiva kaarre, tiesivulle nostettiin laukkaa. Alasistuminen oli vallan hauska kokemus taas. Siellä oli kyllä helppo istua, tunsin jokaisen askeleen kun Vinski mennä taapersi sen verran löysästi siinä alussa. Vaan onhan se ihan erilaista rytkymistä kuin pienemmillä ratsuilla.
Harjoitusravissa tuli esiin se kamala ongelma, joka oli pysynyt niin kivasti poissa koko tunnin. Vinski nimittäin alkoi maata ohjalla ja meikäläinen ratsasteli ihan suorin käsin. Ei hyvä, ei lainkaan. Lähdin nopeasti ratsastamaan heppaa taas eteenpäin ja koitin vähän lyhentää, nostaa ja keventää sitä. En saanut asiaa kuitenkaan korjattua, vaan se meni siihen Vinskin pään kantamiseen. No, ainakin reitit pysyivät edelleen ja vauhtiakin löydettiin sopiva määrä siihen nähden, että kuskilla oli hiukan töitä siellä kyydissä rytkyessään. Harjoitusravi siis meni vallan mainiosti edelleen: suurimmat ongelmat olivat Vinskin pää ja minun kuoleminen. Kyllä meni meinaan lopputunnista tuskalliseksi se ravailu, edelleen kauhea olo jotenkin.
Vinski vähän siirtyili käyntiin turhankin innokkaasti kesken ravin. Luulen tosin että syyllinen löytyi satulan yläpuolelta - taisin itse väsyä ja könähtää, jolloin Vinski siirtyi käyntiin. Ainakin kovin usein huomasin tämän pikku yhtäläisyyden toimissamme.
Muuten mentiin kovin asiallisesti. Tai minä nyt näytin varmaan sätkynukelta - pohkeet heiluivat, kädet heiluivat, raippa heilui.. Koitin pitää itseni stabiilina, mutta onhan se hankalaa.
Laukat olivat myös kohtuullisen onnistuneita. Nostot nyt olivat vähän huonohkoja, joka kerta piti pyytää vähintään kahdesti ennen kuin laukka nousi ja ne olivat aina sellaisia löysähköjä siirtymisiä. Minäkin ajoittain könähtelin ja tuntuma heitteli ripaskaa ja kaikki vähän feilasi. Oli siellä jokunen nosto, joissa itse pysyin paikoillani ja ohjat tuntumalla. Ja tosiaan, olisihan sitä heppaa voinut pyytää reippaammaksi, mutta itselläni oli sen verran sählättävää niissä nostoissa, että raipalla muistuttaminen tuppasi joka kerta unohtumaan. Tärkeintähän on se, että edes nostetaan se laukka, vai mitä?
Laukka itsessään oli hauskaa puksuttelua. Olen kuunnellut paljon sitä, kuinka Vinski kuulemma löllöttelee laukassa liian hitaasti ja sen pitää liikkua. Sen ansiosta ymmärsin heti ensimmäisessä laukassa pyytää heppaa eteenpäin. Ensimmäiset kaksi askelta se röhnötti menemään hyperlöysästi, joten pamautin vähän pohjetta kylkeen. Meinasi olla hurjaa kun Vinski siirtyi siitä "puolikuolleena raahustan tässä näin"-laukasta ihan sekunnissa sellaiseen reippaaseen laukkaan. Melkein kuului "njiuh" ja jäi kiihdytysjäljet kun hevonen ampaisi täyteen vauhtiin..
..Kunnes Marianne jälleen särki kuvitelmani ja totesi kesken meidän "reippaan laukan" että laukkaa lisää, laukkaa lisää :D
Otin sitten ihan elämän tehtäväkseni pistää Vinskiä liikkeelle niissä laukoissa ja kyllä me lopulta löydettiin Mariannea miellyttävä tahti. Suuri valkea laukkasi reippaasti, minä istuin hienosti. Ainoastaan jalustimet vamoilivat kengänkoroissa.
Vinski siirtyi vähän omatoimisesti raviin, vain muutaman kerran sain sen pidettyä loppuun asti laukassa. Annoin sen nyt anteeksi, en jaksanut sen enempää puskea proomua liikkeelle.
Laukkojen jälkeen kävelin hetken kun Marianne intoili onnistumisestamme. Sen jälkeen kevenneltiin hiukan loppuun. Päästin sieltä vähän ohjaa, Vinski heitteli päätään vähän joka ilmansuuntaan. Välillä se pamahti alas, välillä nousi ylös... Marianne alkoi sitten käskyttää meitä, piti ottaa tuntumaa, pistää liikkeelle. Hepan piti valua vähän alas, silti tuntumalla ja käyttää takajalkojaan.
Hetken epäilin sitä eteenratsastusta ohjat löysempinä, mutta uskaltauduin kuitenkin lopulta. Mun piti ratsastaa Vinskiä reippaaksi, pitää takajalat liikkeessä. Jos se katosi tuntumalta, piti mun hakea tuntumaa ja hiukan liikutella kuolainta. Näillä avuilla me saatiin Vinski pätkittäin rentoutumaan tuntumalle, venymään hiukan pidemmälle ja silti liikkumaan ja käyttämään takapäätään. Oikein hyvä :)
Jäätiin lopulta käyntiin ja käveltiin loppukäynnit. Heitin jalustimet pois ja Vinski sai kävellä löysin ohjin, mutta saatiin Mariannelta vielä käskyksi, että Vinskin pitäisi kävellä vielä käynneissäkin kunnolla. Pyysin papparaista eteenpäin aina kun toinen meinasi lösähtää, yritettiin kävellä reippaasti uraa seuraten.
Marianne oli tyytyväinen. Mystisesti olen kuulemma oppinut ratsastamaan (en usko siihen, vaikken osaakaan selittää tätä ihmettä :D) ja se muisteli vain, kuinka viimeksi ei Vinski tainnut edes kääntyä. Sen lisäksi se oli tyytyväinen meidän liikkumiseen ja Vinskin pieneen venymiseen loppuraveissa, jee!
Minähän olen tietenkin tyytyväinen. Tämä on ehdottomasti parhain tunti ikinä Vinskin kanssa. Ne muut onnistuneet tunnit ovat sisältäneet sen "tämä ei käänny, tästä ei tule mitään, muutan nunnaluostariin"-vaiheen. Mutta tänään kaikki oli vain helppoa ja yksinkertaista. On taas vaikea käsittää, miten sen hevosen kääntäminen on muka välillä niin vaikeaa? Sama juttu se on Pomonkin kanssa toki, mutta elättelen nyt kyllä jo toivoa siitä, ettei tämä ollut yksittäinen sattuma. Vaikka edelleen vakuutin Mariannelle että täysin hevosiin en todellakaan voi siirtyä (koska Pulla on poni, heh) niin olisihan se nyt mageeta, jos edes yhdellä tämän hetkisistä tuntihevosista osaisin ratsastaa! Muutakin kuin silloin, kun se hevonen on varmaan huumattu tai jotain :D
Käveltiin keskelle ja tultiin alas selästä. Vinskin kanssa tallusteltiin tallille, riisuttiin heppanen varusteista ja sitten kotia kohti.
Ja nyt nukkumaan, uf. Tämä käy jo urheilusta ihan eri tavalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti