Minä jatkoin Kaisan kanssa, se ei kai ollut yllättävää keskiviikon onnistumisten jälkeen. Tunnillamme olivat myös Pomo, Nikkis ja Vinski, Kaisa jatkoi viimeiselle tunnille. Harjailin möhömahaisen suomalaisen nopeasti ja heitin sen varusteisiin, jonka jälkeen tallustelimme kentälle. Kiipesin selkään ja alettiin kävellä alkukäyntejä.
Kenttä oli jälleen aika kivassa kunnossa, joten kehtasin laittaa käyntiä eteenpäin. Kaisan eteneminen oli alkuun vähän niin ja näin, mutta sain omasta mielestäni vallan kivaa liikettä aikaiseksi. Tehtiin joitain voltteja ja koitin vain itse istuskella oikein ja suorassa. Kaisa taas puksutteli tyynenrauhallisesti menemään, totellen kaikkea mitä ratsastaja keksi milloinkin pyytää.
Lähdimme käynnissä kulkemaan seuraavalla reitillä:
Ihanan epätasainen.
Vähän poissa aidoista ja voltit ulospäin. Hyvin yksinkertaista, pääsi kääntämään molempiin suuntiin jos teki voltteja myös noille pitkille sivuille. Kiva tehtävä, joka muuten tuntui suunnattoman vaikealta kun meni elämää vinommalla Kaisa-mammalla :D
Käynnissä tosin sujui vielä oikein kivasti. Marianne sanoi että avainsana on rentous, saa kulkea pidemmällä ohjalla, kääntää johtavalla ohjasotteella. Asetuksilla ja taipumisilla ei ollut niin väliä. Itse päätin keskittyä siihen, että tehtäisiin mahdollisimman suorat sivut, terävät kulmat ja volteilla sitten asetusta sen verran kuin "itsestään" tuli. Lopputulos oli varsin kiva, ajoittain putte kaatui oikealle, mutta sain sen pysymään reitillä ja volteista tuli nättejä, saatiin se kevyt asetus aina silloin tällöin. Kaisa välillä hidastui, mutta saatiin myös käyntiä eteenpäin. Tosin meillä oli ristiriita - Marianne hölisi jotain siitä ettei puttehevonen saa hiihtää alta, enkä oikein tiedä tarkoittiko se sitä, että Kaisa muka juoksee alta, vai sitä, että "se varmaan alkaa juosta alta". No, mun mielestäni rouvaa ei mitenkään reippaaksi tai hiihtäväksi voinut sanoa, joten keskityin lähinnä ratsastamaan käyntiä eteenpäin suorilla ja tekemään hyviä voltteja.
Mutta sitten lähdimmekin siihen "rentoon" kevyt raviin. Aivan, Kaisan mielestä rentous on erittäin tylsää ja lumihangessa kuuluu pistää ykkönen silmään. Alku oli taas ihan jäätävää meininkiä etten sanoisi!
Tarkoituksena oli samaan tapaan hölkötellä tuota tutuksi käynyttä reittiä, vähän vain johtaa ohjalla ja vaikka mitä. Se kaikki jäi kuitenkin vain haaveeksi, kun Vermon kuningatar näytti taas menemisen mallia.
Ensinnäkin Kaisa kaikessa viisaudessaan keksi että "autot on huisin pelottavia", jonka ansiosta tehtiin ties mitä kevätjuhlaliikkeitä ja laukkapyrähdyksiä. Eihän sitä tiedä vaikka autot söisivät meidät tai jotain! Näistä selvittiin kuitenkin kunnialla, sain hepan nopeasti takaisin raviin ja sitten puksuteltiin kahta kauheammin eteenpäin kun kerran jaksetaan kyttäillä turhuuksiakin.
Suurempi ongelma olikin sitten se, kun mamman mielestä meidän oli "ihan pakko" juosta täysillä toiseen päähän kenttää ja mennä leikkimään lumikasoihin, jotka oli aurattu sinne pois tieltä. Oli se aika eksoottista: minä yritän tehdä volttia tai vaikka ravata pitkää sivua, kun yllättäen Kaisa keksii että katos perhana, tuonne minä haluan! Sitten suomenratsu ravaa tai laukkaa maha hyllyen toiseen päähän kenttää silmät päässä pyörien. Välillä sain nykäistyä hepan toiseen suuntaan ennen kuin oltiin lumikasoissa, välillä taas Kaisa seisahtui sinne seisomaan ja ihmettelemään, että kuinkas täältä nyt sitten pääsee pois?
Oli meillä meininkiä, ei voi muuta sanoa. Mun voltit menivät aivan harakoille kun Kaisa lähes poikkeuksetta keksi vaihtaa suuntaa ja aina kun rouva päätti lähteä suuntaan x, niin minähän roikuin kyydissä kuin märkä rätti. Millään ei ollut väliä, ei. Oli vain kiire päästä sinne lumihankeen!
Meinasihan siinä epätoivo iskeä itse kullekin kun sen paksun puten päähän ei vain mahtunut, että tarkoituksena oli ravata siveästi, ei rikkoa sadan metrin ennätyksiä. Sain kuitenkin pidettyä itseni koossa ja aloin sitten taas pohtia että miten sain sen keskiviikkona toimimaan ja miten muut menettelevät näissä tilanteissa. Sen jälkeen meillä oli hetken ajan aikamoista tahtojen taistoa - jos Kaisa lähti menemään, niin minä otin sen mahdollisuuksien mukaan alas ja jatkoin tasaista ravia. Pidin tuntumaa ja koitin roikkua vain siinä ulko-ohjassa, jotten kiskoisi molempia ohjia järkyttyneenä. Tein voltteja ja yksinkertaisesti pakotin sen hevosen kääntymään vaikka mikä olisi. Jos se meinasi hiihtää alta, niin käänsin voltin ja pidättelin ulkoa, jottei se vaan pääsisi ryykäämään. Joka kerta kun sain tahtoni läpi eikä tamma päässyt juoksemaan, niin se alkoi rauhoittua enemmän ja enemmän. Se alkoi kuunnella ja hidastua ja ennen kuin huomasinkaan, oli allani rauhallinen ja peräti laiska ratsu. Sen jälkeen kaikki alkoi sujua. Kuljettiin reitillä, jos Kaisa meinasi säikähtää jotain niin se tuli takaisin ihan pienellä pidätteellä ja tuntui että olin voittanut taistelun. Eläköön!
Itse reitin ratsastuksessa oli omat haasteensa. Mentiin kai koko ajan niin päin, että voltit tehtiin oikeaan kierrokseen, mikä tarkoitti sitä, että aina suorilla mentiin hyvin, mutta volteilla kaaduttiin kuin humalaiset lauantai-iltana. Alkuun en saanut oikeita apuja millään läpi ja voltit menivät pieniksi, muistuttivat jotain volttilähtöjä. Kun kuitenkin aikani tämäyttelin ja pakotin sitä oikeaa pohjetta läpi ja Kaisaa taipumaan, niin kyllä me alettiin saada huomattavan paljon suorempi hevonen. Voltit onnistuivat paremmin ja reitti pysyi. Niin suora se ei ollut kuin keskiviikkona, mutta edes sellainen, ettei meinannut mennä kyljelleen joka hetki :D
Otettiin nopeat välikäynnit, Kaisakin oli niin laiskimus kun oli hurjaillut niin kauheasti.
Sen jälkeen siirryimme harjoitusraviin ja jatkoimme reittiä parin kierroksen verran molempiin suuntiin. Mammahan nyt tietenkin aloitti taas sillä "no nyt sitten laukataan", into oli loppumaton. Yritin istua siellä parhaani mukaan ja hidastaa ponia vähän tahtiin. Istuminen tosin oli hirveän vaikeaa, kökötin ja nousin jalustimille. No, annoin aina hektisimmillä hetkillä anteeksi tuon köyhän istuntani ja parkkeerasin takamukseni penkkiin heti kun sain humman raiteilleen. On vaikeaa keskittyä kahteen vaikeaan asiaan yhtä aikaa ja tärkeintä oli saada heppa reitille.
Kyllä mä joka tapauksessa aika nopeasti sain tamman tajuamaan, että tarkoituksena on vain puksuttaa harjoitusravia. Se menikin sitten aika kivasti. Kaaduttiin oikealle kyllä koko ajan, korjailin sitä parhaani mukaan. Lopulta jäätiin käyntiin ja käveltiin loppukäynnit.
Marianne oli jälleen tyytyväinen. Se ilmeisesti tykkää tuosta vuorikiipeilystä tai jotain, heh.
Mutta kuulemma saan Kaisan suoraksi ja muutenkin, sain sen aisoihin. Kun ei vaan saa panikoida, pitää pysyä pää kylmänä ja hommat lähtevät kyllä skulaamaan. Sen huomaa. Mä luulen että yksi suuri asia tässä on se, että nykyään mä luotan siihen, että osaan ratsastaa isoilla hevosilla. Sen jälkeen kun Vinski on lähtenyt toimimaan, niin mä olen alkanut oikeasti miettiä että "se menee hyvin, minä osaan". Silloin kun en vielä osannut ratsastaa edes kuulolla olevaa hevosta, niin olihan se ihan utopiaa että olisi kyennyt tuollaisen altajuoksevan jyrän rauhoittamaan jotenkin. Ja kun muutenkin oli se ajatus että "tämä ei onnistu, tämä vaan juoksee alta" niin ei siinä kovin kauan jaksanut edes yrittää. Silloin luovutti nopeasti. Nyt kun mun lähtökohta on se onnistuminen ja tiedän että kykenen siihen, niin mä jaksan myös yrittää. Ei tule heti sitä epätoivoa jos hevonen ei käänny tai se juoksee alta.
Ei tarvinne sanoa että olin tosi tyytyväinen. Huomaa että tatsia on löytynyt. Nykyään on oikeasti tullut Kaisankin kanssa se ajatus, että se onnistuu kyllä. Ja siis oikeasti, mä tiedän että jokunen kuukausi sitten olisin heittänyt hanskat tiskiin ja niellyt kyyneliä kun heppa vaan juoksee alta eikä tee mitään. Nyt kuitenkin tämä hevosratsastus on auennut ja mä jaksan yrittää kun tietää että sen pitäisi onnistua. Olen tyytyväinen itseeni. Olen tyytyväinen siihen, että saan sen Kaisan suoristumaan ja siihen, että sain rauhoittumaan. Se meni tällä viikolla hirmuisen hyvin ja mä olen ollut tosi tyytyväinen omaan suorittamiseeni.
Kyllä nämä hyvät kaudet (joka mulla on nyt jatkunut jo aika pitkään) tekevät hirveän hyvää. Oikein itsetunto nousee kun kaikki vaan sujuu. Mitä vaan pyydetään niin aina sujuu ja aina jää hyvä fiilis :)
Kauhulla odotan sitä aallonpohjaa kun kaikki menee huonosti, mutta ainakin tällä hetkellä suoritan paremmin kuin koskaan. Alkaa tulla ihan hyvä olo, ihan kuin olisi jotenkin kokenut ja osaava ;)
Käveltiin keskelle ja alas selästä. Kävelin mamman kanssa talliin, harjailin sen nopeasti pois ja hain pienen Laki-ponin sisälle. Pienet ponit ovat niin kivoja!
Sen jälkeen kävin katsomassa pieniä vauvahevosia - kyllä pojilta saa pusuja enemmän kuin tarpeeksi. Autoin vielä Lakin kanssa ja kävin taluttamassa kirjavaa paholaista maastossa. Laki oli ihan hurjan energinen, se olisi vetänyt koko matkan ihan täysiä jos vaan olisi annettu ja sen lisäksi se iso ja hyllyvä peräkin nousi harvinaisen keveästi.
On se hauskaa kun poni jaksaa innostua jostakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti