Tai kuningatar, miten vain.
Mulla oli Kaisa, tunnilla myös Evita, Vinski, Elvis ja Pomo, Kaisa vain minun kanssani. Jees. Oikeastaan mä olin melkein jo odottanutkin koska pääsisin taas Kaisan selkään. Näin se mieli muuttuu, mutta mä olen innoissani siitä kuinka hyvin se hevonen menee. Tulee mageat fiilikset kun se kauan vihaamani suomenhevonen kulkeekin lähes loistokkaasti, suorana ja homma vaan rullaa hienosti eteenpäin. Mm-m, on ollut tosi kivat fiilikset puten suhteen ja olin tosi iloinen kun pääsin jälleen kokeilemaan kuinka loistavasti me tällä kertaa mennäänkään.
Katselin vähän tuntia ennen kuin hain Kaisan tarhasta. Oli todella rauhallinen päivä, porukkaa oli poissa ja toista tuntia ei ollut ollenkaan. Mukavan seesteistä ja rauhallista, ulkonakin oli lämmintä ja tyyntä. Harjasin hepan oikein huolella, hain pienen ja ihanan Nikkis-ponin välissä sisään ja lopulta varustin uljaan vaaleaharjaisen ratsuni. Sitten olikin hyvä köpötellä kentälle ja nousta kyytiin, väärältä puolelta ihan symmetrian kannalta.
Lähdettiin kävelemään alkukäyntejä. Tänään pohja oli ihan kohtuullinen, pystyi ihan tekemään asioita, joten saatoin hyvillä mielin pyytää tammaa pikkuisen eteenpäin. Ei paljon kun ei se kovin laiska ollut, mutta vähän vain enemmän. Tein voltteja, asettelin kevyesti ja Kaisa toimi varsin moitteettomasti.
Marianne aloitti siinä puheensa, etsittiin samalla suoraa istuntaa ja pohdittiin olevamme hyviä. Pitää aloittaa positiivisella, koska jos aloittaa negatiivisella niin aloittaa väkisinkin ratsastuksen montun pohjalta.
Hain siinä suoraa istuntaa ja rentoutta. Hevonen käveli kivasti eteenpäin, hiukan se kyttäili välillä aitojen takaista elämää mutta sain hepan kuulolle kun räpelsin sen nokan takaisin sisälle. Lähdettiin sitten pikkuhiljaa asettelemaan, vuoronperään ulos- ja sisäänpäin. Se meni oikeastaan yllättävän hyvin, ajattelin että maailman vinoin Kaisa olisi ihan kivikova ja haluton asettumaan yhtään mihinkään, mutta vielä mitä. Pikkaisen kun piti pyyntöä yllä ja räpelsi, niin sain hevosen kyllä ihan antamaan periksi ja asettumaan sekä sisälle että ulos. Toki asetus oli aika suurta, mutta joka tapauksessa - tärkeintä oli se, että pää kääntyi mutta runko ei seurannut mukana. Ulospäin asettaminen oli molempiin suuntiin vaikeampaa, kaaduttiin herkemmin eikä Kaisa tuntunut aina käsittävän että hullu ratsastaja ei halua kävellä aidoista läpi, vaan se haluaa pelkän pään kääntyvän. Onnistuneita asetuksia kuitenkin siihenkin suuntaan, joten ei tuo mitään.
Käyntikin muuten toimi hyvin, sillä Marianne kehui Kaisan kävelevän oikein selästä läpi ja rentona. Jes!
Seuraavaksi lähdimme kevyt raviin. Kaisa keräsi virtaa heti kun otin ohjaa enemmän käteen ja itsekin huomasin vähän jännittäväni tulevaa räjähdystä. Nollattiin kuitenkin tilanne ja sen jälkeen päästin Vermon kuningattaren hölkkään.
Se meni tositosi hyvin. Yksinkertaisesti. Alkuun tahti heitteli ihan älyttömästi, välillä mentiin kuin laiskat etanat ja välillä laitettiin tossua toisen eteen. Ja vasempaan kierrokseen mennessä meinasi taas käydä kuten viime kerroillakin - putte vaan katsoi että kappas, pitkä suora ja tuolla on lunta. Sitten se vaan pisti hanaa auki ja lähti hiihtämään alta. Mutta tällä kertaa ratsastaja ennakoikin tapahtuman. Tällä kertaa täti ei roikkunut kyydissä kuin märkä rätti, vaan peräti teki asialle jotain. Vauhti pääsi kyllä kasvamaan, mutta kertaakaan ei juostu blondi tukka hulmuten kentän toiseen päähän. Varmaan kolme kertaa Kaisa pääsi kiertämään puomin väärältä puolelta, mutta se oli siis puolen metrin heitto oikeaan reittiin. Olin ihan suunnattoman tyytyväinen itseeni. En päästänyt hummaa juoksemaan, vaan mä hidastin ja käänsin sen. Kun tehtiin voltteja, niin siinäkin yritettiin lähteä kaahaamaan, mutta taaskaan en antanut sen tehdä sitä. Jokusen turhan yrityksen jälkeen mamma luopui toivosta ja köpsötti nättiä ravia ilman taka-ajatuksia!
Muutenkin ravi oli toimivaa. Käännyttiin hyvin (niin hyvin että aloin jossain vaiheessa ihmetellä miten voidaankin tehdä näin hyviä voltteja kun en mä edes tee täällä mitään. Kaikki toimi niin herkästi, ei tarvinnut vääntää edes sitä pientä kädenvääntöä jota viime kerroilla on ollut), edettiin kivasti, eikä juostu kuin tuulispäät. Vähän koitin ajoittain napauttaa Kaisaa eteenpäin, hakea sitä takapäätä tekemään enemmän hommia.
Oikeaan kierrokseen ruvettiinkin korjaamaan sitä kaatumisongelmaa. Tai ongelmaa ja ongelmaa, se ongelma oli hyvin nopeasti fiksattu. Muutaman voltin ja kulman ajan kun paukutin sisäpohjetta läpi ja hepan kaulaa suoraksi, niin yllättäen mulla oli taas se suora ja kiva hevonen, joka ei kaadu joka hetki lapa edellä kohti keskustaa. Sen jälkeen olikin tosi hyvä tehdä voltteja ja hakea asetusta - Kaisus oli aika mieletön ja Marianne totesi jossain vaiheessa että jos se taipuisi vielä hiukan, niin se olisi täydellinen. "Mutta se taitaa olla liikaa vaadittu siltä."
Käveltiin hetkinen ja hengiteltiin. Kaisa pisteli päristen ja oltiin kaikki vaan kauhean tyytyväisiä. Mahtava hiihtolomaratsastus, todellakin!
Jatkettiin vielä harjoitusravilla. Piti pumpsuttaa kivaa ravia ja tehdä käyntisiirtymät pitkien ja lyhyiden sivujen keskelle. Aloitimme Kaisan kanssa taas sillä täysillä kaahamisella ja laukan odottamisella. Onneksi pian sain puttepossun järkiinsä ja saatiin raviin jokin tahti ja tuntuma. Ravimme oli ehkä vähän hidasta, siellä oli todella helppo vaan istua ja hengailla. Tein taas vähän niitä voltteja ja vain fiilistelin koko hommaa, mutta yritin nyt oikein keskittyä myös niihin siirtymisiin.
Voidaan sanoa että ne olivat tunnin huonointa antia. Siis se suoruus ei vaan säilynyt siirtymissä jonka lisäksi käyntiin hidastaminen oli supervaikeaa kun Kaisa vaan puski eteenpäin. Varsinkin alkuun se homma oli sellaista, että meitsi jarrutteli heppaa kymmenen metriä, joiden aikana mamma kaatui hulluna sisälle ja lopulta jouduin tyyliin ruoskimaan ratsua takaisin raviin sieltä keskeltä kenttää. Noin suunnilleen.
Jätin osan siirtymistä tekemättä, halusin kuitenkin pitää reitin. Ei olisi ollut mitään järkeä vetää neljää siirtymää jos hevonen hengaa siellä keskellä kenttää. Kun oikein yritin parhaani, pidin Kaisaa suorassa ja keskityin istumaan niissä siirtymissä, niin kyllähän ne paranivat. Silti siirtymät olivat varsinkin alaspäin ihan liian hitaita ja jatkuvasti kaaduttiin oikealle. No, paranivat kuitenkin, eikä tuokaan siis huono ollut. Se ei vaan mennyt ihan yhtä täydellisesti kuin kaikki muu tuolla tunnilla ;)
Sitten saatiinkin alkaa keventää ja pitkästä aikaa haettiin hevosia vähän eteen ja ehkä alaskin. Nyt kun ei ole ollut pohja kunnossa niin ei ole oikein voinut leikkiä muurahaiskarhua, joten olin oikein innoissani tästä.
Vähän jänskätti, se oli kuitenkin Kaisa jonka kanssa en ole mokomaa koittanut. Kun onhan se jännittävää päästää ohjaa ravissa, heh. Lähdin pikkuhiljaa syöttämään ohjaa, tein hiukan ympyröitä ja asettelin hevosta. Sitten pyysin sitä hiukan liikkeelle ja voidaan sanoa että saatiin oikein mukavaa eteenalastautumista. Kaisa pysyi aika nätisti ohjastuntumalla vaikka ohjat pitenivätkin, sen kaula venyi ainakin eteenpäin ja Marianne oli jälleen ihan tyytyväisen kuuloinen. Ja no, mulle oli suuri juttu se, että Kaisa pysyi koko ajan lapasessa eikä lähtenyt esimerkiksi ryykäämään sinne toiseen päähän kenttää! Melkoinen voittajafiilis. Ja putte oli superhauska kun se pisteli välillä tassua toisen eteen, alkuun meinasi jännittää mutta lopulta keikuin vain iloisesti kyydissä kun mamma vähän ojenteli pitkillä suorilla.
Siirryttiin käyntiin ja loppukäynnit.
Marianne oli tyytyväinen! Siellä se ihmetteli että mikähän yhteys meillä on nyt Kaisan kanssa löytynyt. Ja sain sen taas suoraksi. Ja kuulemma viime kerralla kun olin ratsastanut hepalla, niin se oli ollut seuraavana päivänä tosi hyvä ratsastaa - osasin peräti jotenkin alkeellisesti herkistää sitä. #Leijun.
Tämä oli superhypermahtavaa! Kaikin tavoin, ihan mielettömän kivasti meni, Kaisa meni hienosti. Ja kyllä täytyy tehdä jotain oikein kun se heppa vaan suoristuu ja toimii ja kaikki on upeaa :D Ei oikeasti, tosi hienoa. Mä olin mielettömän tyytyväinen kaikkeen. Vaikka putte edelleen edustaa aikalailla sellaista hevosta josta en niin pidä (muunmuassa sen ylimaallisen vinouden takia) niin samaan aikaan olen niin onnellinen kun minä osaan kerrankin tehdä jotain! Minä osaan suoristaa ja minä saan sen toimimaan ja minäminäminä. Se on siistiä, Kaisan kanssa huomaa melkoisen eron vaikka vuoden takaiseen (kyllä huomaa Vinskinkin kanssa. Kaisan kanssa on vaan se vinous, jonka korjaaminen tuntuu hyvältä).
Keskelle ja alas selästä. Poni talliin, harjailin sen siistiksi ja sitten lähdin kotiin.
Jes. Oikeasti ihan mahtavaa.
Jesjesjesjesjes...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti