Talvisotaa replikoimassa

Ihana ilma! Vihdoin on talvi, kuinka virkistävää.
Tänään palasin tosiaan keskiviikontunneille. Mua oli selvästi odotettu ja minäkin olin odottanut tätä tuntia. Tuo keskiviikko on oikein kiva tunti.

Mullapa olikin Kaisa tänään. Odotin Evitaa, joten kai tämä oli asteen positiivisempi - olen todellakin sitä mieltä että tällä hetkellä menen mieluummin Kaisalla kuin Muumimammalla.
Tosin ei sillä että Kaisus olisi ollut masentava vaihtoehto, ei lainkaan. Mulla oli ihan hyvät fiilikset hepasta, mikä oli oikein kiva. Tunnillamme olivat myös Pomo, Nikkis, Simo, Vinski ja Laki, Kaisa vain minun kanssani.
Täytyy sanoa että kyllä tämä ilta on enemmän minun aikaani kuin se aamu. Kaikki tuntui kovin paljon tutummalta ja selkeämmältä, oli aikaa toisin kuin lauantaisin.

Katselin siinä hiukan tunteja, nappasin Kaisan tarhasta ja puunasin rouvan niin hienoksi ja kiiltäväksi ettei paremmasta väliä. Suomiputtea vaan alkoi mokoma klaappaaminen harmittamaan ja hän osoitti mielipiteensä harjauksesta harvinaisen selvästi. Heitin lopulta rouva yrmynaaman varusteisiin ja sitten kipiteltiin kentälle.
Olen muuten alkanut nyt pitää sitä pitkää raippaa mukanani aina kun menen jollain hevosella, jonka kanssa mokomaa vehjettä uskaltaa kädessä pitää (eli en esimerkiksi Elviksen tai Evitan kanssa). Aion opetella truukoulutuuppariksi, joten pakko osata käyttää kouluraippaakin (;

Kapusin selkään ja lähdimme kävelemään. Kentällä oli lunta, jotenkin eksoottista kaikkien näiden lumettomien ja sateisten päivien jälkeen. Sen lisäksi pohja oli harvinaisen epätasainen, mutta muuten kuitenkin aika hyvä. Tiettyä varovaisuutta kun noudatti, niin kyllä siellä hengissä pysyi ja pystyi ihan tekemään.

Alkukäynneissä lähdin hakemaan sitä hevosta vähän eteenpäin. Kaisa oli kyllä varsin reipas ja etenevä, mutta sanotaanko että hain siihen vielä sitä "jotain". En mä täydellisyyttä vaatinut kun pohja ei ollut ihan ideaali, mutta halusin sitä liikettä vähän lisää, jotta rouvan takapuoli lähtisi pikkaisen keikkumaan. Tehtiin myös jokunen voltti, ihan vain pitkällä ohjalla katsottiin millaista Kaisan selässä onkaan istua ja miten humma kääntyy tänään. Kaikki tuntui oikein hyvältä, joten ei siinä mitään.
Alettiin sitten vähän jutella rentoudesta ja pian tehtiinkin tätä hyvin perustehtävää, eli toisella pitkällä sivulla lyhennettiin käyntiä, lyhennettiin kaulaa ja tehtiin voltteja, kun taas toisella pitkällä sivulla myödättiin ohja ja yritettiin saada askel pitenemään ja hevosen kaula venymään. Marianne selittikin ratsuvalintaani sillä, että jos puten kanssa onnistun tässä, niin siitä tulee tosi hyvä fiilis.

Lähdettiin toki testailemaan parhaamme mukaan. Lyhennykset olivat alkuun vähän sinnepäin hiihdeltyjä, mutta koko ajan aloin ottaa ohjaa enemmän tuntumalle ja koitin oikein hakea sitä Kaisaa vähän lyhyemmäksi, ehkä jopa ryhdikkäämmäksi. Yllättävän pyöreä fiilis saatiin siihen kaulaan, johon olin tyytyväinen. Askelkin hidastui ja saatiin kivoja voltteja, välillä löytyi vähän jotain asetuksen tapaistakin. Voidaan sanoa että lyhennykset olivat ihan mukavia. Eivät maata mullistavia, mutteivat huonojakaan.
Pidennykset olivatkin vaikeita! Joka kerta syötin ohjaa ihan reilulla kädellä, mutta hepan nenä ei vaan lähtenyt oikein venymään mihinkään suuntaan. Toki positiivista on se, ettei se turpa lähtenyt harhailemaan taivasta kohti, mutta eipä se myöskään venynyt alas kuin ehkä jonkin aavistuksen verran. Tosin käyntiin saatiin liikettä ja keinua ja kuten Marianne juuri sanoi, niin tuossa onnistuminen on vaikeaa Kaisan kanssa. Siksipä en ollut yhtään pettynyt, vaikkei saatukaan mitään muurahaiskarhu-efektiä aikaan.

Seuraavaksi lähdettiin kevyt raviin. Tästä ratsuni ihan innostui, ensin se lähti omin lupineen ravailemaan ja kun lopulta oikeasti päästin tamman liikkeelle, niin Kaisahan pisti sitten ykkösen silmään. Siellä me mentiin, Marianne kuvaili menoa jokseenkin Talvisotamaiseksi. Minä tosin luulen että sellainen kaahottaminen tuskin olisi hirveän hyväksi, ellei sitten juostaisi tankkejakin kumoon tai jotain.
Siis tosiaan. Oltiin käynnissä käytetty sellaista tallaantunutta kohtaa, mutta ravissa sai venyttää reittiä pidemmälle, jolloin pääsi hölkkäämään sellaiseen kymmenen sentin lumihankeen. Lumi on ilmeisesti Kaisan elementti, sillä heti ensimmäiseksi putte kaahasi sinne lumiselle puolelle ja liiteli sitä ravia menemään ihan onnessaan. Sen jälkeen kaasuteltiin holtittomasti suunnilleen reitillä, mutta seuraavaksi väännettiin taas sitä liitoravia pitkin lumihankea :D Meikä käkätti kyydissä ja Kaisa vaan juoksi ja juoksi minkä kintuistaan pääsi. Välillä meinasi epätoivo iskeä kun joka kerta blondi päätti innostua suunnattomasti siitä lumihangesta, mutta jotenkin koko homma oli niin koomista etten oikein voinut kuin naureskella meille.

Lopulta kyllästyin siihen päättömään kaahailuun ja siihen, että meitsi vaan istuu kyydissä kuin märkä rukkanen. Kaisan kääntäminenkin oli hankalaa kun rouva putte halusi keskittyä vain hankitreeniin. Otin muutamia reilumpia pidätteitä ulko-ohjalta (joka oli se pahamaineinen ja aina tyhjää lyövä oikea), keventelin hitaammin ja siirsin pohkeet puoliväkisin eteenpäin. Pakotin hepan vähän volteille ja keskittymään, joka auttoikin jo suuresti. Suunnan vaihduttua tuo yletön intoilu loppui kuin seinään ja oikeaan kierrokseen Kaisa mateli kuin etana. Pääsin siinä ratsastamaan eteenpäin ja keskittymään omaan keikkumiseeni enemmän. Tähän suuntaan tein volttejakin enemmän, heppa kääntyi oikein hienosti ja missään ei ollut mitään suurempaa vikaa. Mariannekin siinä kehui että hienosti mennään tahdissa ja myödätään vähän niskasta, jee!
Tässä ravaillessa aloin sitten huomaamaan sen, että kallistun sinne oikealle ja lähdin määrätietoisesti korjaamaan itseäni. Aina kun käänsin tai aina kun heppa meinasi kaatua, niin minä suoristin itseni vasemmalle. Tunsin koko ajan ihan selvästi sen, olenko vinossa vaiko kenties suorassa. Oikein hyvä mieli tuli tästäkin, hienoa huomata kuinka hyvin alkaa tajuta sen, miten päin se oma kroppa siellä hevosen selässä oikein keikkuu. Mun oli tosin vielä varmistettava Mariannelta, että kai se nyt oli niin, että Kaisa kaatuu oikealle etten vahingossakaan vinouta itseäni harhakuvitelmieni takia. Sain varmistuksen ja sen jälkeen vielä toteamuksen, että olen oikeastaan ratsastanut sen ihan oikein ja että sillä hetkellä hevonen oli suora, sisätakajalka alla. Saman huomasin itsekin, sen hetken ajan mun ei tarvinnut hilata itseäni vasemmalle, vaan pysyin suorassa ihan itsestään, kun ratsukaan ei kaatunut suuntaan x.

Siirryttiin käyntiin ja käveltiin hetkinen. Kaisa veteli pari kertaa jotain omia pulttejaan siellä, en oikein tiedä mitä se mahtoi aina säikähtää. Rajoittuivat kuitenkin vain pelkkään pompahdukseen ja yhteen laukka-askeleeseen. Olin edes sen verran tilanteen tasalla siis.
Lopuksi tehtiin vielä taivuttelua käynnissä niillä s-kirjaimilla. Vähän hankalaa, Kaisa ei oikein tahtonut taipua kumpaankaan suuntaan ja suuri kouluratsastaja taas huitoi pitkällä raipalla jokaista vastaantulijaakin ;)
Oikein pitkäpiimaisesti kun pyysin, niin sain lopulta pari syvää taivutusta molempiin suuntiin ja varsinkin oikealle taipumiseen olin tyytyväinen. Sen jälkeen jäätiinkin vain loppukäynteihin.

Marianne oli aika todella tyytyväinen tähän suoritukseen. Tunnin jälkeen se selitti että olen tikissä ja senkin takia piti ottaa Kaisa tänään. Ilmeisesti oli pakko kokeilla miten puten kanssa sujuu kun kaikkien muidenkin kanssa on nyt viime aikoina mennyt superkivasti.
Ja olenhan mä itsekin oikein tyytyväinen. Oikein todella. Ei Kaisa vieläkään mikään lempihevoseni ole, mutta hyvin se meni silti. Ja olin suunnattoman ylpeä noista muutamista jutuista - siitä että sain sen suoraksi edes hetken ajaksi ja siitä, että sain sen rauhoittumaan siitä kaahailuravista suht nopeasti. Oikein hienoa.

Käveltiin ja keskelle. Sitten vaan alas selästä ja talliin. Ponin pistin pois ja kirjailin kortin, ennen kuin lähdin sitten kiireesti kotia kohti.
Ja nyt nukkumaan. Huomenna pitää herätä. Hyih.