Se tunne kun kaikki vaan tuntuu hyvältä

Kaunis päivä.
Loistava viikko.
Aloitetaanko vaikka siitä, että olen ollut koko viikon aivan kuolemanväsynyt? Vai ehkä siitä, että mulla on nyt maanantaina pääsykokeet, joihin olen maksimissaan selaillut kuvia (no, ei niistä läpi ole tarkoituskaan päästä, mutta..)
Tai kenties siitä, että rakas neljä kuukautta vanha tietokoneeni päätti eilen, että toimiminen on hyvinkin yliarvostettua. Nyt se on sitten huollossa, ehkä viikon, ehkä kaksi. Aika muikeaa, koko viikko on vain tuntunut kulkevan kivistä alamäkeä mitä ikinä sitten teenkään.

Mutta ratsastus sujuukin sitten tosi kivasti. Ja pidetään lippu vaan korkealla - nyt ei muuta kuin isovanhemmille konetta lainaamaan (kuten tälläkin hetkellä) ja kohta saanen jonkin lainaromun käyttöön näiksi muutamaksi päiväksi. Se jää nähtäväksi alanko lataamaan siihen noita kuvia (en ole todellakaan varma viitsinkö vaiko en..) mutta esimerkiksi tämän päivän kuvat tulevat sitten joskus jälkijunassa.
Ja minä aloittanen vihanhallintakurssit ja rupean joogaamaan, jotta pystyisin kanavoimaan vihani johonkin muuhun kuin lähes viattomaan koneeseeni.. En viitsisi rikkoa sitä taas neljän kuukauden jälkeen, eheh. Varsinkin kun kuvien ja videoiden kanssa sähläämisessä tulee taas kestämään pieni ikuisuus, ihanaa kun en sitten saanut aikaiseksi tallentaa niitä uusimpia edellispäivänä, kun se maailmanlopun romuläjä oli vielä kasassa.

Vaan eipä tuo mitään. Tänään oli mukavan hiljainen tallipäivä koulujen päättymisen ansiosta. Meidänkin tunnilla olin vain minä Jackillä ja eräs toinen Artsilla, Jack vain mun kanssani. Mukava aamuhetki siinä olikin, harjailin Jackien reippaasti siistiksi ja varustin hänet. Sitten tepsuttelimme karvajalan kanssa kentälle, kiipesin kyytiin ja lähdettiin reippaasti kävelemään.

Jälleen Jack aloitti käyntinsä sillä hirmuisella harppomisella, mutta nyt osasin jo varautua siihen, eikä tullut sitä normaalia "omg, tää räjähtää"-fiilistä. Käveltiin rauhaksiin, annoin Jackin roikkua pidemmällä ohjalla ja pyöräytin jokusen voltin. Lehmä rauhoittui aika nopeasti vähän rauhallisempaan tahtiin ja käveli paljon paremmin alla ja tuntumalla.
Jäätiin pääty-ympyrälle, jolla käveltiin ensin vain suoralla hevosella, haettiin kevyttä asetusta ja tunnusteltiin käyntiä. Tänään otettiin kaikki asiat rauhassa ja ajan kanssa, ei kiirettä, ei mitään. Käveltiin siinä, minä hain suorempaa istuntaa (nökötän siellä etukenossa niin helposti tuon hevosen kanssa!) ja asettelin Jackiä sisälle. Kivasti se asetus löytyi kyllä, mitä nyt välillä heppa meinasi että pohkeen painaminen meinasi pelkkää vauhdin kiihdyttämistä.
Tahti tuntui omasta mielestäni ihan ookoolta, mutta tosiasiassa se oli liian reipasta ja Jackie Chan vain hiihteli alta. Se on oikeasti muuten hankalaa, kun Jack hiihtää alta, niin se tuntuu musta ihan sopivalta, kun taas se hyvä käynti tuntuu liian hitaalta. Jotenkin lehmän askel on vaan niin pitkä, että siihen soveltuu se reippaampi tahti todella hyvin.

Lähdettiin käynnissä taas hakemaan niitä väistöaskelia. Piti asettaa sisälle ja tökkiä sisäpohkeella takajalkoja ulos ympyrältä. Ja olipahan se taas vaan niin tajuttoman hankalaa!
Voi herranen aika, kun mä en osaa, enkä uskalla Jackiä edes käskeä tässä asiassa. Koko ajan hevonen vain hipsutteli alta, kun en uskaltanut ottaa pidätettä läpi. Pohkeesta se ryysi vain eteenpäin ja jos sain jotain tapahtumaan, oli se väistön sijaan pelkkää sisälle kaatumista. Itse jännityin ihan naurettavasti ja Jackin pää huiteli taivaissa kun ratsastaja jännitti kouransa ja väänteli kehoaan rusettisolmuun.
Aikamme me väännettiin, koskaan ei mitään tapahtunut. Annoin Jackienkin sitten vaan kävellä aika paljon vapaasti ja myötäilin, jottei vedettäisi hernepeltoa sieraimiin. Ja kun en tosiaan itsekään viitsinyt suurta stressiä tästä ottaa, kun asia on niin hirveän hankala.
Kun Marianne sitten lopulta oikein keskittyi meidän tekemiseen, niin tapahtuikin todella yllättävä juttu. Sain viimein vähän käyntiä alle, niin ettei Jack vain hiihtänyt alta. Sitten kun asettelin sisään, niin se meinasi kaatua vain ulospäin. Sain kuitenkin asetuksen läpi ja siinä vaiheessa Marianne käski katsomaan ulospäin (sen sijaan, että vain tsiikailisin sen hevosen niskaa). Kun minä nostin katseeni, niin lehmä lähti väistämään. Ja siis minä tunsin sen, Marianne kehui meitä. Eikä tarvittu edes pohjetta, ei mitään. Se vain väisti kun minä viimein nostin katseeni oikeaan suuntaan. Saatuani leukani kenttähiekoista, saatoin vähän jatkaa näitä väistöjä uudella innolla.

Tuo istunnalla suoritettu väistö nyt oli tietenkin ihan sattumanoikku, eikä se toistunut, mutta sen jälkeen sain pari väistöaskelta muutamassa kohdassa jopa onnistumaan. Suurin osa meni edelleen ihan päin honkia, mutta muutama sentään onnistui, niin että minäkin tunsin asian.
Jack vaan oli viimeiseen asti liian ripeä. Mä yritin sitten oikeasti ottaa käyntiä alle kun tajusin että se oikeasti kävelee liian kovaa, mutta eipä vaan ottanut onnistuakseen. Ajoittain sain käynnin rauhalliseksi, Jackin pyöreäksi ja homman aivan täysin hanskaan, mutta sitten lehmä myös katosi tuntumalta ja alkoi kaahailla alta. Tosin sain sitten myöhemmin kuulla, että se oli eilen saatu jännittyneeksi, joten se käynnissä ollut jännitys oli ihan oletettavaa.

Kun oltiin väistelty epätoivoisesti molempiin suuntiin, lähdettiin kevyt raviin yhä ympyrällä pysyen. Olin huiman innoissani, itse asiassa mähän olin keskiviikkona ollut tosi pettynyt kun ei ravattu lainkaan ;) Jack oli kuitenkin viikko sitten niin loistava nimenomaan ravissa, että paloin halusta kokeilla miltä se tuntuukaan toisella kerralla. Että oliko se tuntumalla kulkeminen ja tahdikkuus pelkkää sattumaa.
Ravissa heppa lähti ensin hieman liian reippaalla vauhdilla juoksemaan. Otin kuitenkin sen perusidean taas, tein pidätteitä ulko-ohjalla, keventelin hitaasti ja matalasti ja pyysin Jackiä odottamaan. Jonkin aikaa se juoksi, sitten alkoi ajoittain tulla rauhallisempaa ravia ja lopulta lähdettiin pysymään tasaisesti siinä kivassa, tahdikkaassa ravissa, jossa kirjava hevoseni ei juossut alta, muttei myöskään ollut laiska.

Etten sanoisi, että Jackie oli ihan loistava siinä ravissa, kun saatiin tahti kuntoon! Se oli niin magea, että itseäkin vain nauratti siellä kyydissä. Poni lähti pyöristymään oikein kivasti, se kuunteli koko ajan mitä siltä pyydetään. Ravi tuntui olevan hallinnassa, hevonen oli kuulolla, koko homma oli kauhean helppoa ja yksinkertaista. Jack asettui, se kääntyi, se toimi. Se on oikeasti todella upean tuntuista, kun tuntuu että kaikki vaan menee nyt oikein. On eri asia että hevonen kääntyy ja menee oikeaa askellajia, verrattuna siihen, kun se hevonen oikeasti on kuulolla, se tekee mitä pyydetään. Kun tuntuu että tältä tämän pitääkin tuntua, tämän pitää tuntua siltä että minä olen kapteeni ja heppa on sitten pehmeä ja luottavainen laiva, joka tekee mitä pyydetään.
Aivan loistavaa. Mariannekin totesi ravin olevan huomattavan paljon parempaa kuin käynti, mutta ravissa mä tunnen niin paljon paremmin sen, koska Jack juoksee alta. Ja osaan muutenkin paremmin hidastaa.

Otettiin muutama kierros vielä harjoitusravissa. Siinä Jack meinasi ensin juosta alta, mutta kun sain istuntani vähän kasaan, niin johan pysyttiin tahdissa ja tuntumalla yhtä kivasti kuin kevyt ravissakin. Sen jälkeen siirryttiin käyntiin ja otettiin vielä loppuun hieman kaulan taivuttelua s-kirjaimilla. Tai ihan ensin kokeiltiin pysähdyksessä kuinka hyvin kaula taipuu. Jackie-parka oli ihan hämmentynyt tästä jutusta, heh. Se ei millään ymmärtänyt että ratsastaja oikeasti haluaa vain, että heppa pysyy paikoillaan ja kääntää päätään, joten heppahan yritti sitten tehdä kaikki mahdolliset etuosakäännökset jotka se vain keksi. Saatiin kuitenkin pari kunnon taivutusta paikoillaan seisovalla hevosella, joten jatkoin sitten s-kirjaimilla taivuttelua. Jack tuli hienosti läpi ja kaula taipui hienosti, vähän vaan tuntui poni kyseenalaistavan koko touhun järkevyyden ;)
Lopulta sitten annoin pitkän ohjan ja käveltiin loppukäynnit. Hieno, hieno Jack!

Jack on mainio, se on niin kiva hevonen. Se on niin hauska, niin vähän mä olen mennyt sillä, mutta silti se tuntuu kovin käteensopivalta ja tutulta. Ihana hevonen. Kenties sekin on sisäisesti keltainen, tai sitten mun ponimaku onkin nyt laajentunut peräti yhteen lehmänväriseen poniin, niiden keltaisten lisäksi.
Ken tietää, mutta Jackie on niin sympaattinen otus ettei paremmasta väliä.
Ja tämä oli loistavaa, ihan yksinkertaisesti! Se yksi väistö, se väistö ilman pohjetta oli niin mieletön, että näen varmaan ensi kuussakin unia siitä. Ja ravi oli niin mahtavaa ettei sanotuksi saa! Vitsit, olen todella tykästynyt nyt Jackiin. Hih, oikeastaan olen aina pitänyt siitä, ei sillä. Ja oikeastaan sen takia mä en ole vieläkään kysynyt että voisinko mennä Pullalla, kun haluan tällä hetkellä mennä Jackillä ;)

Käveltiin ja keskelle. Kävin heivaamassa ponisen talliin, harjailin sen ja sitten vein herraskan ottamaan aurinkoa. Itse siirryin kuvailemaan ja lopulta Seppo-ponin viereen juoksemaan. Pikkuinen lehmäpirulainen oli vaihteeksi jopa aika kilttiä poikaa, se onkin hyvä juttu kaikkien hurjailujen jälkeen, heh.

Ja todellakin, tästä tunnista tuli kuvia. Se jää nähtäväksi koska ne ilmaantuvat tänne :D Ehkä kyllästyn tähän kuvien seisomiseen ja siirrän ne kuitenkin varakoneiden kautta, mutta hieman epäilen, sillä siinä tulee kuitenkin sitä turhaa venkslaamista, jota en välttämättä jaksa harrastaa.
Mikä on tietenkin harmi, sillä haluaisin itsekin katsoa niitä kuvia vähän paremmin kuin jonkun kameran pikkuruudusta.