Tulin, näin, koitin

Kisakarkelot ovat jälleen ohi, ihan mukavaa näin parin vuoden tauon jälkeen ;)

Aamulla ihan hyvissä ajoin tallille ja lähtölistoja lukemaan. Mä ja Jack oltiin sen kolmannen(?) luokan toisia lähtijöitä ja Jackin sitten piti jatkaa vielä mun jälkeen toisen ratsastajan kanssa. Kirjava tuli harjailtua ja puunailtua nätiksi, tosin ihan hirveän kauniiksi ei sitä saanut kun heppa oli ilmeisesti keksinyt tarvitsevansa vähän enemmän ruskeaa ja vähemmän valkoista. Sen jälkeen osoitin huikaisevat kampaajankykyni (:D) ja letitin Jackielle niin kamalan letin, että hevostakin melkein hävetti! Lopulta valkea huopa selkään ja odottelemaan.

Odotteluajasta tulikin sitten vähän odotettua pidempi, mutta olipa hyvää aikaa pohdiskella rataa ja rukoilla jumalaa. Ei mua tosin jännittänyt yhtään, luotin siihen että osaan radan ja tiesin että mennään vain kokeilemaan - stressi ei auta lainkaan, joten samahan se on mennä hyvin fiiliksin sisään!
Lopulta uskaltauduttiin c-merkin ratsastajien kanssa ensimmäiselle verkkakentälle. Tallista ulos asteleminen oli Jackielle oikea järkytys, ihmismassat ja eriskummalliset tavarat järkyttivät hevosen herkkää mieltä ihan hirveästi! Siksipä päätin taluttaa ensimmäisen kierroksen ihan maasta käsin, kirjava kun oli ihan lentoon lähdössä, enkä toivonut sen räjähtävän kun kipuan selkään.

Hyppäsin lopulta kyytiin ja Jack osoitti lehmänhermonsa juoksemalla heti kättelyssä kauhuissaan alta. Heppa ei millään meinannut kävellä, sillä epämääräisen ravin juoksentelu pää pystyssä oli sen mielestä huomattavan paljon parempi idea. Mä iskostin takamukseni penkkiin ja päätin, että nyt sitten ratsastamme tätä hevosta. Emme anna sen vain juosta, emmekä kökötä etukenossa. Jouduin muutamia kertoja ottamaan sen alas ravista, kunnes Jack malttoi hieman rauhoittua ja päästiin kävelemään alkukäyntejä.
Jännitys oli silti ihan käsinkosketeltavaa. Koko ajan kyttäiltiin vähän joka paikkaa, kentän toinen pääty oli hurjan pelottava ja volteille kääntyminenkin oli hurjan hankalaa kun herran mielestä meidän olisi vain pitänyt juosta pää viidentenä jalkana karkuun! Nyt otin kuitenkin ne eilisen opit käyttöön ja tein asialle jotain. Kun Jack kulmissa koitti katsella ulos ja lykätä ruhonsa kanssa sisälle, minä otin sen sisäpohkeen käyttöön ja taivutin nokan sisälle. Vaikka sitten väkisin, en antanut itseni pelätä sitä, että mitä jos se hevonen nyt vaikka räjähtää kun painan kunnolla pohkeella. Ja sehän sitten auttoi - kun mä vaan asettelin sisälle, enkä antanut Jackin kyttäillä turhuuksia, alkoivat korvat lepattaa minuun päin ja hevonen rentoutui aivan selvästi. Kulmia ei enää oiottu säännönmukaisesti, vaan maltettiin kuunnella mitä sillä ratsastajalla olikaan sanottavanaan.

Marianne tuli sitten jossain vaiheessa kyselemään miten menee. Koska Jack oli siinä vaiheessa vielä hieman jännittynyt ja koitti karata alta milloin minkäkin takia, käski Marianne tehdä niitä voltteja, taivuttaa sisälle ja väistättää pyllyä ulos. Kun oikein asettelin, oikein vaadin, niin hevonen alkoi taas kuunnella paremmin ja paremmin. Mulla oli aika pitkälti hyvä fiilis siinä käynnissä, vaikka välillä Jackien rento fiilis tuntuikin katoavan sen "iik apua, kuolen varmaan"-ideologian tieltä.
Päätinkin siis siirtyä raviin, koska se nyt vaan on se helpoin askellaji ja yleensäkin tahti tulee aina käynnissä kuntoon sen ravin jälkeen. Olihan se ravikin alkuun sitä yliherkän pikkumiehen "iiksiiks, en voi keskittyä!!" häsellystä, mutta kun mä vaan otin meitä molempia niskasta kiinni, enkä antanut hepan hörhöilyn vaikuttaa, niin kyllähän se sieltä rentoutui. Pyörittelin ympyröitä, asettelin ja yksinkertaisesti hidastin aina kun heppa koitti ryysiä alta. Keventelin hitaasti, olin rento ja kehuin melkeinpä jokaisesta oikeasta liikkeestä. Lopulta Jack alkoi tuntua samalta kuin tunneillakin - se oli rento, kiva ja pyöreä. Ei jälkeäkään mistään ylireagoinnista mihinkään ja ratsastuksesta tuli heti paljon kivempaa!
Jumputin sekä harjoitus- että kevyt ravia, vähän fiiliksen mukaan. Jack meni vallan kauhean hienosti, joten otettiin hiukan välikäyntiä jottei heppa vallan kyllästy. Laukkaa halusin ottaa alle jo tällä kentällä, koska arvasin Jackien jännittyvän kun paikka vaihtuu. Tuumasta toimeen siis vain, otin parit nostot molempiin suuntiin ja laukkasin melkeinpä pelkästään ympyrällä, siinä ei niin pelottavassa päädyssä. Jack oli magea, oi että! Laukat nousivat aika pitkälti istunnalla, saatiin tosi tasaisia ja rentojakin nostoja. Minä istuin ihan kohtuullisesti, kadottelin vaan jalustimia aina välillä. Pystyin myös keskittymään siihen reitin ratsastamiseen ja meidän suoristamiseen, Jack tuntuu kanttaavan kuin moottoripyörä ja mä taas kaadun sitten iloisesti mukana. Nyt sain hiukan juntattua hevosta suoremmaksi ja pidin oman ruhoni enemmän hallinnassa kuin yleensä!
Kirjavakin näytti olevansa aika iso ja fiksu mies. Laukattiin Tarmon tarhan ohi oikeastaan koko ajan ja pikku-Tarmohan päätti sitten näyttää että häneltäkin luonnistuu jos jonkinlaiset levadet! Jack meinasi ottaa ponin riehumisesta kimmoketta, mutta päätyi kuitenkin kuuntelemaan epätoivoisesti kyydissä roikkuvaa tätiä ja laukkasi kiltisti muista välittämättä. Mahtava poni!

Lupasinkin Jackille jo tuolla, että vaikka se nyt mokaisi koko radan, niin ei haittaisi lainkaan. Niin upeasti herra jänishousu kulki tuolla verryttelyssä, ettei millään muulla ollut väliä!
Vaihdettiin siitä kenttää, Jack oli aivan kauhuissaan kun hän joutui kävelemään uudelle kentälle :D Hyvä kun ei sydänkohtausta saanut, eihän me nyt normaalisti ratsasteta pitkin tarha-alueita = niin ei voi siis nytkään tehdä!

Kun päästiin seuraavalle verkka-alueelle, oli Jack tietenkin aivan järkyttynyt. Hepan maailma mullistui, vaikka kyseessä oli siis meidän ihan normaali ratsastuskenttä, jolla rampataan kuutena päivänä viikossa. Aloittelin taas käynnissä, pyörittelin voltteja, hain niitä kulmia, enkä antanut Jackin stressata. Marianne käski väsyttää sitä, ottaa laukkaa ja rauhoitella menoa.
Otin aika paljon ravia, pyörittelin voltteja ja vain pidin tahtia yllä. Jack rentoutui suhteellisen nopeasti ja oli taas todella mainio ratsastaa. Annoin sen välillä kävellä kun Jackie alkoi tuntua turhankin nuutuneelta, otin joitain pysähdyksiä ja sitten nostelin laukkoja. Kaikki vaan sujui ja mä olin ihan mielettömän fiiliksissä! Me tehtiin kaikkea sitä mitä mä keksin pyytää, hevonen ei saanut slaageja toisista verkkailijoista ja se oli rento, se oli rauhallinen. Mä olin yhtä hymyä kun olin saanut Jackin keräämään itsensä ja arvokkuutensa, kaikki oli niin mukavaa ja helppoa!

Sitten olikin meidän vuoro lähteä radalle. Se oli jo tiedossa, että rata tulisi olemaan vaikea: siellä oli hurjan pelottava teltta, hurjasti katsojia, pelottavat tuomarit ja jopa autoja! Kaikkea todella pelottavaa, kun kyseessä on pupupöksy Jack. Siinä vaiheessa kun ratsastettiin radalle, tarkoituksena vain käynnissä kiertää se ympäri, niin se vaan hajosi. Jack pelkäsi ihan hurjasti sitä toista pitkää sivua, eikä sinne vaan voinut mennä. Hevonen ravaili kauhuissaan karkuun ja ratsastajakin onnistui siinä vaiheessa sitten hukkaamaan sen "älä kökötä"-ajatuksen jonnekin. Lopulta Jackie pamahti laukkaan ja täräytettiin tyylikkäästi kouluaidan ylitse!
Suoritus ei ollut vielä alkanut, joten palattiin radalle ja Marianne kävi taluttamassa meidät kentän ympäri. Pysähdyttiin tsekkaamaan kaikki pelotukset, hepalla vain sydän löi ja kaikki oli hurjaa! Kierroksen jälkeen meidät päästettiin irti. Käynnissä homma oli vielä jotenkin hanskassa, mutta kun siirsin raviin, niin Jack vaan lähti taas kiihdyttelemään alta, samalla hurjaa pitkää sivua kyttäillen. Marianne käski muutaman epämääräisen raviympyrän jälkeen lähtemään radalle.
Rata meni superloistavasti ;) Tehtiin huikean vino ja kiemurteleva serpentiinisisääntulo. Alkutervehdyksen Jackie päätti suorittaa sivuprofiili kohti tuomaristoa, sillä onhan vasen hänen parempi puolensa! Sen jälkeen päätettiin että voltin ratsastus kuuluu kyllä c-merkin ohjelmaan ja varsinkin suoritettuna suoraan alkutervehdyksestä! Tuomaristoa kohti päästiinkin ihan ookoosti ravissa, mitä nyt sekin reitti katosi about kymmenen metriä ennen sitä hirveän pelottavaa päätyä. Lopulta taidettiin suorittaa temmonlisäys laukassa, mutta hei - temmonlisäystä sekin! Hepalla pyörivät silmät kuin hedelmäpeli ja laukkaspurtti loppui siihen, että täti oli keikahtaa alas selästä. Onneksi Marianne sieltä taas käskytti, että "älä nyt vaan tipu sieltä!"
"En tipukaan." Kovat olivat puheet, mutta olen lupaukseni veroinen. Kun sain itseni takaisin jokseenkin istuvaan asentoon, oli seuraavana hommana pysäyttää Jack ja kiittää tuomareita ajanhaaskusta. Marianne tuli taluttamaan meidät uudelleen kentän ympäri ja sitten päästiinkin verkka-alueelle. Me tultaisiin nimittäin häpeäkierrokselle (nimesin sen itse :D) kisojen jälkeen, jottei Jackille jäisi näin huonoa kokemusta kisoista!

Marianne vain sanoi, että joko mun tai sen toisen ratsastajan pitäisi kisojen jälkeen mennä sinne toiseen päähän ja ratsastaa hepalla. Mulla ei ollut niinkään väliä, tietenkin ratsastan jos vain saan ;) Koska mua ei häädetty selästä, niin päättelin olevani itse jälleen se uhri ja Jackin toinen ratsastaja sai toisen ponin käyttöönsä. Mä taas sain tehtäväkseni ratsastaa verkka-alueella kisojen ajan ja väsyttää Jackin, jotta se kulkisi nätisti sitten toisessakin päässä.
Häpeäkierrokselle tosin tuli aika paljon muitakin, joten ei mun tarvinnut itseäni huonoksi tuntea :D Artsi pukitti ratsastajan alas, Simo esitteli kevätjuhlaliikkeitä ja Kaisa kuvitteli olevansa estekisoissa. Jos seitsemästä osallistujasta neljä kuvittelee, että koulukisoissa on tarkoitus esitellä extremetemppuja, niin ei kai siinä ainakaan tarvitse itseään hävetä. Sitä paitsi, harjoittelemassa me vain oltiin, joten samahan se vaikka vähän häpeäkierrokselle jouduttiinkin ;)

Kisojen aikana otin vaan sitten reippaasti ravia, pysähdyksiä ravista ja laukkaa. Todella hienoja laukka-ravi-siirtymisiä me saatiinkin aikaan, Jack myös pysähtyi hyvin ja kulki kivasti. Huomasi vaan että heppa alkoi tosissaan väsyä, ei oikein jaksettu enää loppua kohden liikkua. Ratsastajallakin alkoi ilmeisesti kunto loppua, sillä tulihan siellä kyydissä istuttua pidempään kuin normitunnilla!

Kun osallistujat olivat vääntäneet ratansa, otettiin huippuratsukot radalle yhdessä! Marianne käski kävellä ja hivuttautua hitaasti kohti pelottavaa päätyä. Mä kävelin ihan rauhassa kohti sitä päätyä, aina ennen kuin Jack ehti jännittyä, käänsin voltin ja asettelin sisälle. Päätyyn päästiinkin tosi kivuttomasti ja jäätiin sitten sinne pyörimään, jottei jouduttaisi kulkemaan vielä sen pelottavan teltan ohitse. Siirryttiin siellä kevyt raviin ja pyörittiin isolla pääty-ympyrällä. Jack otti aina vähän kipinää siitä teltasta, mutta otin sitä vain kuulolle ja nokkaa sisälle. Hiljalleen heppa rentoutui, eikä välittänyt teltasta enää ihan niin paljon. Mä siirsin meidän ympyrää hiljalleen kohti kentän keskiosaa, lopulta ihan toiseen päätyyn siirtyen. Näin päästiin ihan huomaamattomasti ravaamaan jopa sen hirveän pelottavan teltan ohitse ja heppakin pysyi rentona ja rauhallisena! Jesjesjes!
Sen jälkeen sainkin ratsastaa radan, muiden pyöriessä vähän poissa edestä. Alkutervehdykseen tultiin taas vinoina kuin ameebat, mutta poni pysähtyi kivasti ja sain tällä kertaa tervehdittyä ilman zumbaamista. Siitä raviin ja se suora linja onnistuivat jo paremmin, mitä nyt se kulma tultiin vähän kylkimyyryä. Temponlisäys oli kiva, minä olin siihen tyytyväinen. Alkuun vähän hissuttelin, mutta lopussa uskalsin ratsastaa eteen, sillä tässähän ei ollut mitään menetettävää enää. Jackiekin tuli takaisin siitä ja päästiin uudelle kokorataleikkaalle. Käyntiin siirtymä oli hyvä, tällä kertaa heppa ei saanut ohjaa kiskottua ja siirtyminen takaisin raviin oli nätti ja sujuva. Käyntiin siirryttiin vähän epämääräisesti, sillä hurja kulma sai meidät jälleen! Laukka nousi kivasti, mitä nyt vauhtia oli selkeästi liikaa ja jouduin jarruttelemaan melkein koko ajan. Tahti kuitenkin parani ympyröiden aikana, mutta siirtyminen raviin tuli taas myöhässä. Mä myös hukkasin jalustimet siinä joutessani ja Jack lähti kaahaamaan ravissa, joten täyskaarto oli aika mielenkiintoisen näköinen ja kokoinen. Sain kuitenkin homman hallintaan ja seuraava käynti oli parempi.

Laukka nousi, mutta vauhtia oli kuin laukkakisoissa. Mä en millään meinannut saada sitä laukkaa rauhallisemmaksi, joten mentiin koko ajan vähän ylitemmossa. Taas raviin siirtymä oli liian myöhään ja täyskaarto ihan naurettava. Ravissa oikaistiin koko pelottava pääty ja keskihalkaisijalle kääntyminen tuli aika mielenkiintoisen reitin jälkeen. Pysähdys kuitenkin toimi ja raviin siirryttiin kivasti. Lopulta sitten lopputervehdys, joka oli mielestäni melkein parhaimpia kohtia koko radasta - tultiin suht suorana ja pysähdys oli siisti! Hieno Jack!
Käveltiin siinä hetki ponin kanssa, lopulta alkoi hevosilla olla jo ruoka-aika, joten takaisin vaan talliin. Pieni mies oli aivan hiestä märkä ja kaikkensa antanut. Laitoin ukkelin kuntoon ja vein sen sitten pihalle - tosin jopa matka tarhaan keskeytyi julmasti kun Jackin piti pelätä edessä nököttävää pakettiautoa!


Kyllä se on niin, että Kipinän hetki kuvastaa ehdottoman hyvin tätä kaikkea:

"Heittäydy täysii
Siihen mikä on tärkee
Ja tee sitä missä sulle on järkee
Silmissä kipinän hetki
Tee mitä se vaatii
Vaik et pääsis ees maalii
Se on se fiilis mitä etsit"

Se on hieno voimalaulu ja siinä on paljonkin sanomaa ihan ylipäänsä elämään.
Mä olen tyytyväinen tähän päivään, enkä oikeastaan vaihtaisi mitään. Mä lasken tämän kisapäivän neliosaiseksi: eka verkka, toinen verkka, rata ja häpeäkierros. Jokaisessa Jackiä jännitti ja jokaisen olisin voinut munata aivan täysin. Sen sijaan että olisin vaipunut epätoivoon, kiikkunut jalustimilla ja saanut hepan slaagin partaalle, niin minähän päätin ratsastaa jopa paremmin kuin ikinä ennen tuon herkkishevosen kanssa! Kerrankin mä en vain antanut olla ja tuudittautunut siihen uskoon, että se hevonen hajoaa jos vaadin siltä jotain. En antanut sen oikoa niitä kulmia ja minä onnistuin ratsastamaan sen rennoksi, jopa tällaisessa erikoisemmassa tilanteessa. Menihän se nyt tuhottoman paljon paremmin kuin eilen, ihan oikeastikin.
Me suoriuduttiin todella hyvin kolmesta osiosta. Kolme kertaa mä sain sen hevosen rennoksi ja toimivaksi. Me mentiin hyvin, me tehtiin kaikkea sitä mitä mä halusin. Se, etten kyennyt rentouttamaan sitä hevosta siinä alle minuutissa ennen kisarataa, niinniin.. En nyt pidä sitä minään suurena pettymyksenä tai kamalana asiana. Se oli oletettavaa, ei mitään sen ihmeempää.

Joo, tämä oli meidän oma voittomme! Minä todistin itselleni pystyväni siihen ja harjoituksen kannalta tämä oli ihan loistava päivä. Mä sain istua Jackin selässä kyllästymiseen asti, tehdä sitä, mikä parhaimmalta tuntui. Mä todella jouduin työskentelemään ja vaatimaan, ja luulen, että tämä kisapäivä tulee olemaan sellainen mukava harppaus eteenpäin tuon Jackien kanssa ratsastamisessa.
Toki, kuten sanoin, olisi ollut ihan hauskaa päästä rata läpi ja saada pöytäkirja ja kaikkea! Mutta kyllä mä silti luulen että olen tyytyväisempi tähän vrt jos olisin mennyt Vinskillä ja vaikka päässyt radasta läpi. Jack on niin kauhean kiva hevonen ja tämä oli oikeasti tosi kehittävää.
Ja kuten mä tiesin ja aavistin, niin tämä "epäonnistuminen" ei haitannut. Jos olisin mennyt Artsilla ja se olisi heittänyt mut alas, niin saattaisin olla vähän eri mieltä siitä radan onnistumisen tärkeydestä ;)
Muttamutta, Jackie oli hieno, minä olin hieno ja olimme loistava ratsukko! Mitäpä siitä, että koulurata ei sujunut. Ehkä mä vielä joskus pääsen kouluradasta läpi, tai sitten vaan kerään hirveää hylkyriviä. Oli miten oli, olen minä tyytyväinen :)