Kovaa pääsee monsteriautollakin

Marianne on nyt tällä viikolla ilmeisesti halunnut oikein irrotella ja keksinyt niitä hevosia, joilla en ole ikuisuuksiin mennyt. Tänään oli valikoitu Artsi, tunnilla myös Evita, Kaisa, Laki ja Simo, Artsi jatkoi seuraavalle tunnille.
Siitä onkin jo aikaa kun viimeksi olen möhköllä mennyt. Tosiasiassa olin jo täysin unohtanut että moinen hevonen on edes olemassa, hah.

Joten joo, ihan kiva kokeilla sitäkin taas pitkästä aikaa. Se vaan on silti niin puksutteleva jättiläinen, että en nyt ihan tiennyt mitä mieltä olla moisesta ideasta. Vaihtelu kuitenkin virkistää ja parasta kai mennä hyvillä mielin selkään, sujuu paremmin.
Tänään meillä oli Artsin kanssa jo karsinassa parempi fiilis kuin aiempina kertoina. Mä en tuntenut oloani liian pieneksi, sillä hevonen ei muunmuassa litannut mua tai kuikuillut pää taivaissa. Kerrankin sen harjaaminen ja varustaminen oli mukavaa ja helppoa, ei epätoivoista taistelua liian ison humman kanssa. Kentälle se tosin raahautui tapansa mukaan hitaasti ja laiskasti, voihan möhköfantti sen kanssa!

Hennalle kiitos taas! :)

Artsi kentälle, parkkeerattiin penkin viereen ja täti keikkaroi parhaansa mukaan kyytiin. Lähdettiin kävelemään ison ukkelin kanssa ja hakemaan taas tatsia siihenkin hevoseen.
Se oli ihan mielettömän hidas ja löysä ja vaikka mitä. Mä olin hyvin mukana alusta asti, joten saatoin keskittyä punkemaan hevosta liikkeelle. Enkä tiedä, kenties se on nyt Jackistä johtuvaa, mutta tänäänkin mä vaan ymmärsin, että voisin oikeastaan tehdä jotain. Voisin ratsastaa kunnolla ja vaatia, enkä vain hengailla selässä tekemättä mitään. Nyt mä uskalsin tämäyttää ihan kunnolla pohkeella niin kauan, kunnes se hevonen lähti kävelemään. Ja sehän kävelikin oikein tosi kivasti - toki se lösähteli välillä, mutta suurimmaksi osaksi iso-Artsi liikutteli kinttujaan ja eteni ongelmitta. Rauhaksiin aloitettiin myös volttien vääntäminen, asetuksen hakeminen ja liikkuminen myös käännöksissä. Asetuksissa oli se vika, etten millään saanut niitä kunnolla läpi. Heppa asettui puoliksi, mutta nenä jäi jotenkin keikaloimaan väärään suuntaan ja ei tuntunut menevän ihan läpi. Ehkä sen voi kuitenkin antaa anteeksi, olihan tämä kai kuudes kerta Artsin selässä jollen väärin ole laskenut.

Lähdettiin keventelemään, hyvinkin omaan tahtiin ja rennon rauhallisesti. Minä otin tavoitteekseni vain saada asetuksen parhaani mukaan läpi ja hevosen ravaamaan kunnolla eteenpäin, mahdollisimman isoilla askelilla. Suunnitelmani toimi kaikessa yksinkertaisuudessaan oikein hyvin. Aloitettiin hitaasti ja rauhallisesti, hiljalleen vaatimustasoa kasvattaen. Kun Artemis alkoi lämmetä, ryhdyin tuuppimaan pitkillä sivuilla oikeasti reilumpaa ravia alle, niin että sitä sai ottaa jopa hitaammaksi lyhyillä sivuilla. Ja siis heppahan tuntui oikein hyvältä. Kun muutaman kerran paukautin sitä liikkeelle, alkoi hevonen kuunnella pohjetta jo huomattavan paljon paremmin. Sain sitä ravia oikeasti eteenpäin, Artsi lähes liiteli sen balettitanssijan runkonsa kanssa menemään!

Herra kääntyi herkästi, asetukset löytyivät ainakin kyllin hyvin ja mä vaan hain takajalkoja liikkumaan myös ympyröillä. Hiukan se heppa toljotteli pelottavia päätyjä ja oikeassa kierroksessa se koitti kaatua sisällepäin, mutta molemmat ongelmat olivat korjattavissa, eivätkä häirinneet menoa sen kummemmin. Ylipäänsä ravi tuntui hurjan paljon paremmalta kuin aiemmin, ihan kuin viimein olisin ymmärtänyt mitä minun pitää tehdä ja sitten vielä uskaltanut tehdä sen.
Siirryttiin hetkeksi käyntiin ja huokaistiin helpotuksesta.

Laukat otettiin vain uraa pitkin vuorotellen ja me aloitettiin herra Artemiksen kanssa. Marianne taisi muotoilla sen niin, että otetaan kunnolla laukkaa alle ja reippaasti eteenpäin, joten tein vain työtä käskettyä. Nosto oli taas hiukan hutiloitu ja huono, mutta laukka nousi ja päästiin nielemään kilometrejä. Mä olin varautunut siihen, että se hevonen tulee tiputtamaan laukan kesken ja ettei se liiku omatoimisesti mihinkään, vaan joudun oikeasti laittamaan sen liikkeelle. Sen verran löysää se meininki on ainakin kaikkien muiden kanssa ollut, joten oletettavaa oli, ettei Artsi ole reippauden perikuva myöskään minun kanssani.
Laskelmani olivat melko oikeassa, se laukka oli sellaista löysää könkkäämistä ja varsinkin alkuun Artsi pudotteli alas todella helposti. Vaikka mäkin koitin ratsastaa eteenpäin, saattoi hevonen vaan sortua kesken kaiken raville. Sain nostettua takaisin kyllä ongelmitta, mutta se sortuminen nyt vähän häiritsi flowta, joten päätin sitten ratsastaa astetta reippaammin Artsia eteenpäin. Pitkillä sivuilla pamautin pohkeet kylkiin ja maiskuttelin iloisesti vauhtia lisää, eikä siinä montaa kertaa mennyt ennen kuin herrakin alkoi oikeasti reagoida. Siinä vaiheessa kun suuri ja uljas ruskea oli olevinaan kovin hurja ja hiukan mukamas pomppasi kesken laukan, käski Marianne pitää huolta ettei ratsuni vallan villiinny! Se pieni reaktio oli kuitenkin todella hyvä asia, sillä sen jälkeen Artemis alkoi kunnolla vastata mun pyyntöihin pelkän löllöttelyn sijaan. Kun hevonen oli hereillä ja minä pyysin vauhtia, keräsi se oikeasti jalkaa alle ja lähti eteenpäin, eikä vain möngerrellyt menemään kuin puolikuollut etana.

Mitä enemmän sain irti siitä hevosesta, sitä kivemmalta koko touhu alkoi tuntua. Siellä oli helppo istua ja tuntui että hallitsen sitä hommaa. Ja se voima joka Artsista lähti, kun se laukkasi reilummin eteen. Iso hevonen ja sen isot liikkeet, todella hyvä fiilis siis!
En mä sitä tosin missään vaiheessa ihan oikeasti pyytänyt laukkaamaan mitenkään hurjan reippaasti ja vähän jopa himmailin, pidin käsiä ylempänä ja otin varovasti. Artsi kuitenkin tuntui välillä siltä että se saattaa räjähtää jos pusken liikaa, enkä kuitenkaan pysyisi kyydissä jos se päättäisi alkaa pukitella :D Mutta saatiin edes jonkinmoista liikettä, sen ainaisen möngertelyn sijaan.

Toiseenkin suuntaan meni tosi hyvin. Kerran Artemis otti yhden sivuaskeleen koska sen mielestä ihmiset olivat pelottavia. Muuten heppa keskittyi täysin siihen mitä minä pyysin, laukkasi eteen kun pyydettiin ja tuli takaisin suurempia miettimättä. Pari kertaa onnistuin itse himmaamaan sen laukan raville, kun pidättelin liiaksi lyhyillä sivuilla, mutta muuten laukattiin oikein rennosti ja etenevästi useampi kierros putkeen. Tositosi hyvä!
Siirsin heppasen käyntiin ja käveltiin kun muut laukkasivat. Otin pysähdyksiä siinä yhdessä välissä, mutta suurista yrityksistäni huolimatta ne eivät ihan tulleet pelkällä istunnalla. Ehken siihen uskonutkaan, heh.

Hurjan hurja porttipääty!

Loppuun vielä keventelyä pidemmällä ohjalla. Alkuun Artsi oli jopa reipas, se melkeinpä juoksi alta! Moinen hölmöily lopahti hyvinkin nopeasti ja tätikuljetin taantui hitaaseen menoonsa, jota ei välillä voinut edes raviksi kutsua. Hain kuitenkin enemmän vain sitä rentoutumista pidemmälle ohjalle, joten annoin sen tahdin olla vähän löysempi. Kunhan nyt ravasi suunnilleen eteenpäin.
Artsi oli ihan kuin Pomo ja ihan yhtä mahdoton! Siis se dippaili omaehtoisesti pidemmäksi ja haki tuntumaa, mutta ihan yhtä yllättäen se pomppasi sieltä ylös ja kyttäili jotain aitojen takaista elämää. Ympyröillä se malttoi venyä ja vanua, mutta pian taas ponkaistiin ylös. Tosi hankalaa, mutta siinä oli hyviä ja mukavia pätkiä.

Käyntiin ja käveltiin.
Tunti oli tosiaan erittäin löysä ja omatoiminen, koska Marianne kipuili. Sinäänsä tämä oli kuitenkin jopa hyvä, sillä jouduin itse kehittelemään taktiikkaa siihen, kuinka sitä hevosta ratsastan. Nykyään siitäkin tulee jo jotain, aiemmin ei osannut ratsastaa ilman että joku pitää koko ajan kädestä kiinni.
Vaan tosiaan. Mä olen tyytyväinen siihen, että sain itse ratsastettua sen noin hyväksi. Melko vieras hevonen ja pitkän tauon jälkeen, joten tämähän oli jo melkein testi mulle itselleni. Artemis oli selvästi parempi kuin aiemmin ja mulla oli tosi paljon parempi fiilis, se tuntui hyvältä, eikä siltä että minä vain roikun menossa mukana. Kerrankin oli ratsastuksen meininkiä myös Artsin kanssa ja mulle on suuri juttu se, että ihan itse sen sain aikaan. Oikein oikein hyvä.
Ylämäki jatkuu vain. Tuntui jo, että ehti tulla sellainen pieni tasanne, mutta nyt loman jälkeen onkin vain jatkettu tätä huikeaa onnistumisputkea. Kaikki vaan toimii, mä luotan suunnattomasti omiin kykyihini ja todistan niitä itselleni ratsastamalla tosi hyvin myös näillä "vaikeilla" ja vieraammilla hevosilla. Loistavaa, aivan suunnattoman hienoa.
Mariannekin oli muuten tyytyväinen, sanoi että ratsastin Artsilla tosi hyvin. Jes!

Käveltiin, keskelle ja alas selästä. Artsi jäi raatamaan, kun taas minä kävin heittämässä sen Simo-ponin tarhaan ja kuvailin. Taluttamaan en tänään joutunut, joten käytin aikani hyödyksi siivoilemalla muuten - kotiin lähteminen kun olisi aivan todella tylsä idea ja suitsien ristittäminen huomattavan paljon yleishyödyllisempää!