Samalla tuli todettua kuinka vahva stressitila mulla on ollut silloin päällä. En edes muistanut että se vaikutti niin suuresti, mutta näemmä olen ollut aivan maassa. Ihan hirveän positiivinen en kai ole vieläkään, mutta se suurin negatiivisuus on kuitenkin jossain piilossa. Mutta niin - ero on aika huima. Se kuinka surullinen mä olin kerta toisensa jälkeen, eikä mikään oikein innostanut. Sitten taas nyt mulla on tässä monen kuukauden edestä tekstejä, joissa leijun elämän ihanuutta ja hyvää ratsastustaitoa. Se, onko syy ollut pelkästään liiallisessa Evitalla menossa, vaiko siinä stressissä, jota se epämääräisyys aiheutti, on hirveän hankala sanoa. Sen mä kuitenkin tiedän, että tällä hetkellä mua ei hirveästi edes ahdista, vaikka tiedän että kohta mun pitäisi oikeasti elää köyhästi ja säästäväisesti. Mulla on suunnitelmia tässä valmiina ja vahva luotto siihen, että kaikki järjestyy. Kaikki on järjestynyt tähänkin asti, kenties ihan sen hyvän karman ansiosta, joten enköhän mä selviydy myös köyhästä opiskeluajasta.
Ja olenpahan nyt saanut ratsastaa kahdesti viikossa. Jos oikein petraan ja yritän, niin tuskin tämä taito ainakaan romahtaa vaikka kerrat vähenevätkin.
Vaan tosiaan, mulla oli tänään Kaisa, tunnilla myös Sakari, Jack, Artsi ja Simo, Kaisa vain mun kanssani. Kyllä mä olin iloinen ja kai mä sitä toivoinkin. Niin hauskaa kun nyt vaan kerta toisensa jälkeen toivon meneväni Kaisalla ja jaksan riemuita vinosta, kyrmyniskaisesti putteponista. Meillä vaan on niin hyvä flow ja sen kanssa on niin hauska tehdä töitä, kun homma sujuu aika kivasti. Ei ongelmitta, mutta silti hyvin. Tulee hyvä mieli kun saa niitä asioita toimimaan.
Päädyin sitten menemään ilman satulaa, koska ensimmäinenkin tunti humputteli ja koska meidän piti ilmeisesti mennä Simo-ponin henkiseksi tueksi ;)
Harjailin puten, heitin suitset päähän ja kipiteltiin kentälle.
Henna ja Tiia kävivät kuvaamassa!
Hyppäsin selkään jakkaran kautta ja sitten lähdettiin kävelemään. Kaisa tuntui hivenen hitaalta, joten heti kun sain itseni edes etäisesti oikeinpäin sinne selkään, aloin tuuppia heppaa reippaampaan askellukseen. Tehtiin jokunen voltti ja jostain syystä meinasin ihan unohtaa että asetusta voisi ottaa läpikin sen sijaan, että vain kävelee iloisesti kaarteilla sen rautakanki-puten kanssa. Sain hiukan nokkaa sisälle, sitä paremmin mitä enemmän viitsin yrittää. Ei Kaisa niin jäykältä tuntunut kuin parina viime kertana, antoi se helpommin periksi, mutta kyllä rouva vaan silti niin tajuttoman jäykkä oli. Kunnolla sai veivata, ennen kuin se edes harkitsi taipuvansa mihinkään suuntaan.
Käyntiäkin sain kyllä eteenpäin ja se tuntui ihan hyvältä. Toki siinä hämää aina se, kun ilman satulaa menee - paha sanoa olenko niin täti, että kuvittelen kaiken pienemmän riittävän, kosken uskalla pyytää enempää.
Aloitettiin ihan siten, että pyydettiin pidempää käyntiä ja lyhyempää käyntiä. Mä pyysin eteen aina pitkillä sivuilla ja lyhyillä otin parhaani mukaan takaisin. Pidennykset olivat oikein hyvin, ekoilla kerroilla joutui hiukan naputtelemaan, mutta sitten mamma alkoi herätä ja sitä sai eteenpäin pelkällä myötäyksellä ja istunnalla. Päästin sille ohjaa ja kaivelin sieltä mahdollisimman pitkää, mutta rentoa käyntiä. Se tuntui oikein hyvältä, Kaisa pysyi matalana ja tuntui jopa etäisen herkältä, Mariannekin kävi kehumassa suoritustamme.
Lyhentely on tietenkin hankalampaa, olemme niin levottomia sieluja. Meni se silti suhteellisen hyvin, ehkä jopa yllättävän hyvin. Kaisa hidastui, sain ohjaa kerättyä käteen ja oli aina jotain, josta lähteä tuuppimaan sitä käyntiä auki.
Sen jälkeen otettiin vielä muutamat väistätykset. Ihan vaan uralta keskemmälle ja takaisin, eikä siitä tullut yhtään mitään. Mä koitin karahdella etukenoon, jalustimille en nyt sentään päässyt kun niitä ei ollut. Kaisa taas hiihteli menemään ja se oli vähän sellaista veivaamista. Tuli kai sieltä jotain ajatusta sinnepäin, mutta ei se kyllä onnistunut yhtään. Ei niitä väistöjä kyllä muutamaa toistoa enempää edes tehty, joten samahan tuo.
Lähdettiin kevyt raviin, jota otettiin vapaassa järjestyksessä uraa pitkin. Mä yritin sen kevennyksen kanssa parhaani, mutta käytännössä keventelin vain pitkillä sivuilla, kun tahti oli täysin kunnossa. Ympyröillä en viitsinyt edes yrittää, kun tuntui liikaa siltä, että hevonen katoaa alta kesken kaiken.
Ravi oli oikeasti todella hauskaa. Kaisa puksutti sellaista tasaista tädinkuljetusravia, jossa oli helppo ja mukava istuskella vain mukana. Annoin tahdin olla vähän hidas ja otin enemmänkin työn alle sen asettelun, Kun oikein aloin hakemaan nokkaa sisälle, huomasi hyvin kuinka jäykkä se poni edelleen oli. Kyllä se periksi antoi huomattavan paljon helpommin kuin viime kerralla, mutta silti välillä tuntui että vaikka miten venkslaa, pyytää ja pakottaa, niin hevonen ei muuta kuin ravaile niska jäykkänä menemään. Tehtiinkin sitten ympyröitä ja mä vaan veivasin sitä asetusta läpi. Muutamia ympyröitä joutui aina tekemään, ennen kuin sain sen pienen myötäyksen hevosen puolelta. En mä tänään ihan tajuttomia asetuksia ja myötäyksiä edes hakenut, mutta halusin että satulattomuudesta huolimatta Kaisa on ainakin jossain määrin oikeinpäin ja nokka sisällä.
Ravi oli hyväntuulista ja homma sujui oikein nätisti. Vähän löysää, vähän enemmän olisi voinut taivuttaa. Poni kuitenkin liikkui ja pää kääntyi, ratsastaja pysyi selässä ja Kaisa kääntyi varsin kivasti. Hyväntuulen humputtelua, meillä oli vallan mukavaa.
Siirryttiin käyntiin ja hengähdettiin hetki ennen laukkatyöskentelyä, jossa oli ideana vain se, että muut vääntävät harjoitusravia ja pyörittelevät voltteja, samalla kun yksi täräyttelee laukkaa keskiympyrällä.
Kun siirryttiin raviin, puskivat Kaisan ravigeenit viimein esiin ja mummeli pisteli maha hyllyen menemään. Kääntyminenkin pääsi unohtumaan kun oli niin kiire vain pistää töppöstä toisen eteen! Saatiin suhteellisen nopeasti vauhti aisoihin ja pienen muistuttelun jälkeen huomasi heppa, että ulkopohkeesta tosiaan kuuluu kääntyä. Sen jälkeen töpsöteltiin ihan kiltisti sitä ravia, mitä nyt välillä piti hiukan laittaa poweria siihen menoon. Onhan se nyt vallan tylsää mennä aina nätisti ja rauhallisesti.
Laukkaa otettiin ensin vasempaan kierrokseen. Ensimmäinen laukka meni niinkin hyvin, että Kaisa ei kääntynyt vaan posotti suoraa uraa jonnekin omille teilleen, tiputti laukan ja kun sain sen nostamaan takaisin, niin eikös putte keksinyt pelästyä vallan kamalasti kentän laidalla olevia ihmisiä! Meinasi tätiä hirvittää kun heppa kiihtyi hurjaan vauhtiin ja karkasi sen pari askelta kauemmas! Keräilin itseni takaisin ryhtiin ja jatkettiin entistä päättäväisempinä, minuahan ei pöljät putet kuskaa yhtään mihinkään.
Laukka nousi oikeastaan ihan kivasti ja Kaisa alkoi pysyä ympyrällä. Vauhtia oli ihan liikaa ja mulla oli hermeettisiä hankaluuksia siinä istumisessa sen reitin takia. Tehtiin pari ympyrää, pysyin selässä, en ihan koko aikaa maannut etukenossa ja sitä rataa. Omalla tasollani se oli varsin hyvää suorittamista.
..Kunnes sitten Kaisa sinkaisi kavereiden luo uraa pitkin ja hieno laukkamme lopahti siihen :D
Toiseen suuntaan otettiin käyntiä kun muut laukkasivat. Ja siis se laukka oli aika omalaatuista. Maailman vinoin Kaisa ja maailman surkein satulatta ratsastaja pistivät parastaan - hevonen kaatui sisälle kuin uppoava laiva, samalla posottaen sitä laukkaa eteenpäin niin kovaa kuin töppöjaloistaan pääsi. Kyydissä keikkuva ratsastaja sitten kaatui mukana aivan epätoivoisesti, yrittäen samalla vain paukuttaa hevosta suuremmalle reitille. Tasapaino petti minut kerta toisensa jälkeen ja Kaisa oli lähes tulkoon holtiton, kun se vaan kaatui ja yritti punkea omille reiteilleen. Laukkakin tipahteli kun täti keikkui jossain kaulan tienoilla ja homma oli aivan hullua! Saatiin jokunen askel aina välillä, niin että minä olin mukana ja Kaisa ei ehkä näyttänyt aivan päättömältä kanalta. Mutta joo, vaikeaa se on. Se on niin vino ja mulla on niin paljon ongelmia ihan satulankin kanssa siinä laukassa istumisessa. Pysyin kuitenkin kyydissä ja saatiin laukattua, joten olemme saavuttaneet tavoitteemme!
Otettiin vielä hiukan loppuraveja, joissa oli taas joku oma show pystyssä. Kaisa ei selvästikään ymmärrä olevansa vanha ja viisas melkein-eläkeläinen. Nytkin se keksi, että tiellä kävelevä koira on hurjan pelottava ja sitähän piti kyylätä, vähän jopa karata siltä. Olihan se ihan hirveää että se koira kehtasi tulla siihen tielle - olihan se koko tunnin ajan seissyt kentän laidalla erittäin huomaamattomasti.
Sen ajan, jota Kaisa ei käyttänyt kyyläilyyn ja ravigeenien esittelyyn, meni hevonen kuin puolikuollut ameeba. Lösähdeltiin käyntiin ja ravi oli kuin nukkuneen rukous. Vähän mietin että pitäisikö ponin aivoituksille taas itkeä vai nauraa, mutta koitin hyödyntää ne rauhalliset hetket antamalla ohjaa ja tuuppimalla ravia eteen. Kyllä se hevonen tuntui aika rennolta, se jopa melkein venyi ja rentoutui sinne ohjan perään. Ei ihan ja se "melkeinkin" tapahtui vain hetkittäin. Hyvää mieltä se silti tuotti, joten voitiin iloisesti siirtyä käyntiin ja kävellä.
Kaisa ei kuulemma ole enää niin vino, mutta se on jäykkä kuin rautakanki. Jep, sitä se ainakin on. Vinouteen on tämän laukkasession jälkeen paha ottaa kantaa ;)
Olin joka tapauksessa tyytyväinen. Se oli varsin hauskaa ja helppoa humputtelua. Väistöt ovat vaikeita ja sen suorassa istumisen kanssa pitää vaan työskennellä. Kyllä mä vielä joskus saan ruhoni hallintaan siinäkin askellajissa, se vaan vie enemmän aikaa.
Kyllä voi heppa olla itsetyytyväisen näköinen ;)
Keskelle ja alas selästä. Pikku-heppa talliin, harjailin sen nopeasti ja sitten pikkuhiljaa kotia kohti.
Nyt sitten vaan nukkumaan ja huomenna katsomaan, kuinka hyvin täältä jaksaa herätä. Kyllä meinaan huomaa että on ollut pari viikkoa taukoa, huomasi jo keskiviikkona, saati sitten nyt kun piti roikkua maantiekiitäjän kyydissä.
Ja hei! Tässä olisi vielä se epämääräinen videokooste - täysin musiikitta, koska yritän ehtiä ajoissa nukkumaan ja sitä rataa.
Siinä nyt on väistönyritystä (heh..), taivuttelua ravissa (ja pikkuinen myötäys Kaisalta), Kaisan raviunelmat ja sitten käytännössä koko laukka vasempaan kierrokseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti