Tunnilla olivat myös Jack, Vinski, Simo, Kitty ja Nikkis, Pomo vain mun kanssani.
Umpiluupääponi tuli harjailtua siinä rauhassa ja heitettyä se varusteisiin. Se sama umpiluupää tuli myös täräytettyä päin minun kameraani ja tulen varmasti näkemään painajaisia siitä äänestä vielä seuraavalla vuosisadallakin.
Lopulta lähdettiin kentälle ja siis poni oli jopa aika positiivisen oloinen. Se kulki joka paikkaan suhteellisen reippaasti ja hyvällä fiiliksellä, ei tarvinnut epätoivoisesti raahata kyrsiintynyttä ponia mukanaan.
TÄSSÄ olisi video, jonka Tiia kiltisti kuvasi (ja minä näin vähän enemmän vaivaa tällä kertaa!)
Henna kuvasi!
Kiipesin selkään ja Pompeli taas osoitti ne huikaisevat kykynsä paikoillaan seisomisen suhteen. Eikä siinäkään muuta, mutta mä olin suorastaan tipahtaa kyydistä kun se pieni ja kovin kapea poni lähtikin tinttaroimaan alta :D Herranen aika - hevosten ja koulusatuloiden jälkeen oli olo todella iso tuon poniotuksen kyydissä, mikä näkyikin mun taidokkaassa istunnassa. Muunmuassa kädet seilasivat vähän väliä jossain alhaalla, ylhäällä, välillä melkein ristissä ja ponin korvissa. Jalat heiluivat enemmän kuin yleensä ja huojuin etukenossa (tai no, viimeksi mainittua teen kyllä muutenkin koko ajan, joten ehkei se johtunut kulttuurishokista!)
Alkukäyntejä otettiin ihan rauhassa, minä hain fiilistä itseeni ja poniin. Tuupin heppaa eteenpäin ja tein voltteja, päätin nyt myös ottaa ihan tosissani sen Pompelinkin asettamisen. Musta meinaan tuntuu että aika useasti annan Pomon luikerrella vähän sormien välistä "koska en sitä kuitenkaan osaa ratsastaa". Nyt oli aika ottaa itseään niskasta kiinni ja yrittää parhaansa ja se siis alkoikin oikein hyvin..
...Kunnes sitten totesin, että vaikka kuinka yritän, en siltikään saa sitä asetusta oikeasti läpi! Sain nenän ihan kivasti kääntymään ja jotain asteittaista taipumista aikaan, mutta kun sieltä puuttui se kunnon antautuminen ja läpi tuleminen. Se ei vaan tapahtunut, ei vaikka olevinaan kaikkeni tein. Tämähän onkin se syy miksi meillä ei vaan ponin kanssa synkkaa: mä en tiedä mitä teen väärin, kun tuntuu että mitkään mun vippaskonstini eivät toimi. Kaikki muut saan läpi ja kulkemaan, mutta Pomolla on jotkut ihan omat kuviot, joita en vain mitenkään löydä.
Käyntiä se käveli kuitenkin ihan mukavasti eteenpäin ja kyllähän se kääntyikin. Mutta!
Siirryttiin siitä kevyt raviin ja kuten videostakin huomaa, juoksi poni ensin alta kuin pikakiituri, samalla kun minä mietiskelin syntyjä syviä. Samoin meillä oli siinä hieman kääntymisongelmia ja minä olin hivenen hukassa. Edelleenkään en ymmärrä sitä kääntymisongelmaa, mikään ei vaan toiminut. Minkään muun hevosen kanssa ei ole aikoihin ollut noin vaikeaa se kääntyminen, koska kaikki muut ihan vaan yksinkertaisesti kääntyvät (tai jos eivät käänny, saa sen pohkeen läpi vaikka raipalla näppäisemällä). Mutta Pomo, se taas yksinkertaisesti vain puksutti uraa pitkin ja jämähteli toisten perään. Raipalla kun yritin muistuttaa jalasta, keksi poni vain kaahata alta kahta kauheammin. Ulko-ohjakin oli kyllä kädessä, mutta kun PomPom käytännössä jäkitti sisäohjaa vasten ja pohje tuntui kaikuvan kuuroille korville. Lopulta väänsin sieltä jokusen kerran ihan taas väkisin; sisäohjaa, ulko-ohjaa ja samaan aikaan kun takoi vielä ulko-pohkeella, niin kyllähän se sieltä kääntyi. Sen jälkeen se kääntyi helpommin ja homma sujui...
..Kunnes ihan yhtäkkiä poni taas keksi että kääntyminen on mälsää. Hyvienkin pätkien jälkeen jouduin vaan moukaroimaan pohkeella ja kiskomaan ohjalla, kun mukamas ei mikään muu toiminut. Kaikkien muiden kanssa on tuntunut löytyvän jonkinlaisia työkaluja siihen herkistämiseen ja kaikki muut olen saanut nyt viime aikoina kulkemaan, mutta sitten on tämä yksi umpiluupääkaakki, jonka ajatus kulkee täysin eri radalla kuin meikäläisen ;)
Aina silloin kun poni kääntyi, oli meno ihan mukavaa. Saatiin tahti rauhalliseksi ja pian Pomo olikin jo löysä ja pohkeen takana. Sain sen omin avuin liikkumaan paremmin, joten tein sitten taas iloisesti niitä voltteja ja asettelin läpi. Läpihän se ei taaskaan tullut, mutta asettui sentään kohtuu mukavasti ja paremmin kuin silloin joskus.
Iloisesti me puksutettiin ravia, kunnes Marianne sitten yhtäkkiä keksii että ei - poni ei liiku lainkaan tarpeeksi. Pompeli oikeastaan huijasi mua siinä: kun pyysin eteenpäin, huiskautti poni häntää ja polkaisi jalan tomerammin maahan. Vauhti ei juuri kasvanut, mutta tämä maneerinen käytös hämäsi minua aina sen verran, että kuvittelin Pomon ravaavan hyvin. Tein siinä kuitenkin työtä käskettyä ja rätkin vaan hevosta liikkeelle joka kerta kun Marianne huuteli että ei se liiku vieläkään. Varmaan neljännellä kerralla alkoi tapahtua ja sen eron huomasi kyllä sokeakin, kun loppujen lopuksi Pomo päätti lähteä liikkeelle. Se ravi muuttui aivan erilaiseksi, niin aktiiviseksi ja eteneväksi, takajalatkin liikkuivat mukana laahustamisen sijaan. Kun asia vietiin läpi, tuli poni myös tosi kivasti pohkeen eteen ja vaihteeksi sai tuntea kuinka mukavaa on, kun Pomo oikeasti lähtee eteenpäin kun painat pohjetta, sen sijaan että se vain nyrpistelisi naamaansa tympääntyneenä!
Käveltiin hiukan välikäyntejä, jonka jälkeen jakauduttiin kahdelle pääty-ympyrälle, me Vinskin ja Jackin kanssa. Aloitettiin ihan harjoitusravi-käynti -siirtymillä. Se alkoi aikalailla niin kuin saattoi kuvitellakin, eli kun siirsin ponin raviin, juoksi se alta pää taivaissa kuikuillen. Yllättävän nopeasti sain touhuun jotain tolkkua ja itseni ehkä hiukan paremmin kasaan. Haastoin myös itseni ja lähdin heti tekemään niitä siirtymisiä. Mulla on selvästi suuria ongelmia siirtymien kanssa, ne tuntuvat aina pilaavan kaiken. Siksi kai niitä pitäisi tehdä enemmän, eikä aina vain skipata siirtymiä kun ne eivät sovi mun feng shuihin.
Niiden piti olla ihan nopeita siirtymiä käyntiin. Kyllä ne siinä ihan mukavasti sujuivatkin, ei siinä mitään. Muutaman väkerryksen ja tahdin hakemisen jälkeen poni alkoi olla kuulolla sen verran, että siirtymät tulivat istunnan kautta molempiin suuntiin. Käyntisiirtymät olivat suhteellisen kevyitä ja raviinkin lähdettiin reippaasti. Silti siinä oli sellaista tiettyä ongelmallisuutta. Käynti oli turhan kiireistä, ei tarpeeksi isoa ja jotenkin vähän hutiloitua. Ravi taas jäi pohkeen taakse ja samaan aikaan poni onnistui silti tuntumaan jopa jäykältä ja jännittyneeltä. Siirtymät kuitenkin onnistuivat oikein hyvin, varsinkin kun tällainen tehtävä on oikeasti mulle ihan liian vaikea. Pelkkien siirtymisten teko nopealla tahdilla - ei onnistu, jännityn kai liikaa.
Panokset kovenivat kun otettiin mukaan nopeat siirtymät laukkaan. Sai nostaa käynnistä tai ravista, mutta mulla oli harjoitusravivajaus (ja ravissa mun on vaikeampi saada Pomo tahtiin) joten tein ravi-laukka -siirtymiä. Ympyrällä, reippaassa temmossa.
Vasen kierros meni sinäänsä ihan hyvin. Välillä hissuteltiin pidempiä aikoja kun toiset olivat muka jotenkin edessä ja kun ponini ei muka jotenkin kääntynyt... Tuli sieltä kuitenkin paljon nostoja ja kivaa tekemisen meininkiä!
Nostot olivat aivan kökköjä. Laukannostot ovat nyt aivan pohjamudissa, ihan oikeasti. Siis siirtymät laukkaan olivat niin löysiä, välillä puskettiin kierroksenkin verran ravia kun ei vaan noussut! Välillä ponikin vaikeutti operaatiota ja yritti karata toisten ympyrälle, mutta moiset puuhat onnistuin sentään kitkemään tarpeeksi ajoissa. No, löysiä nostoja. Laukka oli sen sijaan tosi mukavaa, poni kulki nätisti, pysyi reitillä ja minä istuin kivasti, sitä pientä kököttämistä lukuunottamatta! Siirtymät raviin tulivat kun pyysin, osan istuin läpi oikein hyvin ja lopuissa pääsin sitten rojahtamaan eteenpäin. Ravi pysyi lapasessa, vaikka poni koittikin juosta alta ja jännittyä ihan mahdottomaksi, kun sillä olisi ollut niin kova kiire laukkaamaan.
Kun vaihdettiin suuntaa jäivät muut kai kävelemään, mutta minä sitten jatkoin. Marianne ei mielestäni käskenyt kävellä ja mulla oli hyvä flow jatkaa laukkaa, niin miksipä ei? Kyllä sitä ehtii sitten haudassa lepäillä ja silleen.
Sen takia tämä oikea kierros alkoi paremmin. Meillä oli tilaa ja mä sain rauhassa keskittyä. Nostot olivat edelleen löysiä, mutta nyt niitä tuli paremmalla tahdilla. Välillä pyörittelin laukkaa kierroksen verran, joskus otin oikein urakaksi saada mahdollisimman vähän ravia laukkojen väliin. Parhaimmassakin tapauksessa taisi tulla ainakin viisi raviaskelta, mutta alku se on sekin. Lopulta sitten käveltiin hieman ennen loppuraveja, joissa Pomo oli varsin mukava. Ensin se kaahotti vähän alta, mutta rauhoittui sitten ja venyi taas silleen omaehtoisesti hieman pidemmäksi. Nyt sain välillä itsekin sitä houkuteltua tuntumalle, mutta taas näkyi yksi näistä monista ongelmista Pompelin kanssa: kyllä se itse venyy, mutta kun se tosiaan tekee sen itse ja lopettaa sen myös itse. Mulla on vähän sellainen olo, ettei mulla ole minkäänlaista sananvaltaa koko touhuun.
Siitä syystä taisi iskeä pikkuinen jännitys näissä loppuraveissa. Musta vaan tuntuu etten hallitse sitä ja että poni ei kuuntele, että mä en osaa tehdä siellä oikeita asioita. Ei se enää sellaista pelkoa ole, mutta sellainen pieni hetkittäinen fiilis, kun vaan tuntuu että itse roikkuu mukana kun poni tekee mitä sitä huvittaa. Pomo on selvästikin liian itsenäinen poni minulle!
Siirryttiin käyntiin ja käveltiin.
Marianne oli sitä mieltä että tämä oli hauska valinta. Nii-in. Eihän se huonosti mennyt ja olin kyllä oikein tyytyväinen. Näki vaan ne kaikki asiat ja ongelmat, joiden takia olen yhä vakaasti sitä mieltä, että jostain syystä me ei yhdistytä Pomon kanssa. Jos joskus löydän siihen samanlaisen yhteyden kuin melkein kaikkiin muihin poneihin, on se varmaan selvä merkki tulevasta maailmanlopusta tai jeesuksen saapumisesta. Tosin, never say never ja enpä olisi uskonut koskaan tulevani toimeen Kaisankaan kanssa. Eipä siis sovi menettää toivoa, vaikka vähän toivottomalta tuntuukin.
Keskelle ja alas selästä, jonka jälkeen poni talliin ja harjaukseen. Sitten ripsakasti kotiin - töitä onkin enää ensi viikko ja sen jälkeen alkaa hiljalleen koulu! Budjetointi on vielä täysin kesken, pitäisi kai vaivautua hieman laskeskelemaan ja kaikkea.
Luotan kuitenkin siihen että kaikki järjestyy, karma toimii tosi hyvin ja niin edelleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti